Nepalin maanjäristyksestä jo kolme päivää!

Ja suomen avustusryhmä poseeraa vieläkin lentokentällä medialle ja esittelee niin maan mainioita vehkeitään ja sitä mitä aikovat tehdä!

Muiden maiden avustusryhmät ovat jo paikalla töissä!

Suomen pelastusryhmän pääsy Nepaliin on kohdannut varsin erikoisen ongelman jo ennen kuin lento Kathmanduun on lähtenyt Kuopiosta.
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2015042719588514_ul.shtml
19<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Saksa lähetti todella raskaan avustusryhmän maansiirtokoneineen ja he ovat jo perillä.

Suomi ei saa kourallista reppuselkäisiä avustajia käsin kannettavine välineineen edes paikalle!

http://keskustelu.suomi24.fi/t/13556974

Äänestä

Pitää toivoa vaan, että suomessa ei koskaan tapahdu mitään vakavampaa, kun jo pieni myrsky suomessa sai viranomaiset avuttomaan tilaan. Paperilla kaikki toimii kyllä hienosti ja suunnitelmia onkin tuhansia ja taas tuhansia sivuja. Sitten kun pitäisi toimia, iskee kyvyttömyys ja oikeastaan mikään asia ei enää kuulukaan kellekään.

Äänestä
  • Suomessa digitaalinen viranomaisradioverkko VIRVE kaatuu jo pienestäkin syysmyrskystä.

    Vanha 70-luvulta peräisin oleva analoginen pelastustoimen PETO VHF verkko kesti vaikka mitä myrskyjä kaatumatta, mutta sen käyttö kiellettiin jotta VIRVE saisi kaikki pelastuslaitokset ja sairaankuljetusfirmat asiakkaikseen.

    Eli toisin sanoen maksamaan verkon järkyttävät rakennus ja ylläpitokustrannukset. Noin 200milj.€

    Alkuperäiset asiakkaat poliisi ja rajavartiosto kun eivät riittäneet kattamaan kustannuksia itse.

    Äänestä

  • Hyvin_pyyhkii kirjoitti:

    Suomessa digitaalinen viranomaisradioverkko VIRVE kaatuu jo pienestäkin syysmyrskystä.

    Vanha 70-luvulta peräisin oleva analoginen pelastustoimen PETO VHF verkko kesti vaikka mitä myrskyjä kaatumatta, mutta sen käyttö kiellettiin jotta VIRVE saisi kaikki pelastuslaitokset ja sairaankuljetusfirmat asiakkaikseen.

    Eli toisin sanoen maksamaan verkon järkyttävät rakennus ja ylläpitokustrannukset. Noin 200milj.€

    Alkuperäiset asiakkaat poliisi ja rajavartiosto kun eivät riittäneet kattamaan kustannuksia itse.

    Juuri tuota tarkoitin. Mediassa kyllä ohitettiin muutamalla lauseella tuo virve-verkon kaatuminen tapanimyrskyn aikana pahimmilla tuhoalueilla. Ja se myrsky nyt oli vielä kaukana katastrofista.

    Äänestä

  • Eikä kännykkä tukiasemille ole vieläkään rakennettu toimivaa varavoimaa. Kuten sanoit tuo
    VHF verkko toimi hyvin myös sähkölaitoksilla ja palokunnalla ja yhteistyö sujui hyvin.
    Kaikki uusi digitekniikka ei olekkaan aina hyväksi. Että silleen.

    Äänestä

  • nfbfkfkkffkfkffkl kirjoitti:

    Juuri tuota tarkoitin. Mediassa kyllä ohitettiin muutamalla lauseella tuo virve-verkon kaatuminen tapanimyrskyn aikana pahimmilla tuhoalueilla. Ja se myrsky nyt oli vielä kaukana katastrofista.

    http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288598373944.html

    Ja tuossapa tuo informaatio suunnilleen olikin.

    Äänestä

  • Tuossapa ne käytännön toimet olikin myös toteutuspuolella monia kokouksia kyllä pidettiin ja ajeltiin pitkin Suomea ja palkka juoksi herroille, mutta tulokset olivat yhtä tyhjän kanssa.
    Ulkomaille kyllä ollaan rahaa syytämässä, mutta oman maan pelastus, puhelinyhteydet ja sähkönsaanti on täysin hoitamatta kuntoon, jos sattuisi se iso myrsky yllättämään taas. Tähän varmaan on se herrojen vakio selitys heti valmiina: " Ei voi eikä ole mahdollista sattua Suomessa ". Että silleen.

    Äänestä

  • höpöhöpö kirjoitti:

    Tuossapa ne käytännön toimet olikin myös toteutuspuolella monia kokouksia kyllä pidettiin ja ajeltiin pitkin Suomea ja palkka juoksi herroille, mutta tulokset olivat yhtä tyhjän kanssa.
    Ulkomaille kyllä ollaan rahaa syytämässä, mutta oman maan pelastus, puhelinyhteydet ja sähkönsaanti on täysin hoitamatta kuntoon, jos sattuisi se iso myrsky yllättämään taas. Tähän varmaan on se herrojen vakio selitys heti valmiina: " Ei voi eikä ole mahdollista sattua Suomessa ". Että silleen.

    Suomi on paperivirastojen luvattu maa!

    Paljon kravattikauluksisia virkamiehiä hienoilla "päällikkö" ammattinimikkeillä, mutta hyvin vähän muskelia tehdä kriisitilanteessa muuta kuin antaa lausuntoja.
    Saksa on taas päinvastainen maa.
    Mutta siellä onkin viisaampia virkamiehiä ja heitä on vähemmän hallinnossa kuluttamassa veronmaksajien rahoja.
    Eli nekin rahat jäävät oikeanlaisen kaluston hankintaan ja sellaisiin asioihin joilla oikeasti on kriisitilanteessa merkitystä.

    Äänestä

  • Unto myrskyskyn (2002 ) jälkeen oli noita kokouksia, mutta sen jälkeen sama peli on jatkunut, ei mitään ole saatu aikaan parannuksia. Vuorokausi sotalla on oltu ilman sähköä ja puhelinyhteyksiä joka myrskyn jälkeen. Että silleen.

    Äänestä

Miksi kääpiösuomen pitäisi lähettää tarvikkeita kummempaa?

Äänestä
  • No varmaan reppuihin ei kovin paljoa tarvikkeita mahdu. Mutta harjoituksen vuoksi noihin pitäisi osallistua. Harjoituksen. Olisi sitten toimintakykyä, jos täällä jotain sattuu.
    Vai laskemmeko sen varaan, että jossain muussa maassa pelastushenkilöt patsastelee lentoasemalla pari päivää?

    Äänestä

No jos Nepali ei tarvitse apua omasta mielestään ei sinne pakolla tarvitse tunkea. Onko tuota niin vaikeaa tajuta selvää Nepalin kieltoa Suomen hyysärien ? Että silleen.

Äänestä
  • Montakohan helikopteria pörrää tuolla Nepalissä lennättäen toimittajia, kun olisi tärkeempääkin lennättämistä siellä ? Eipäs kukaan tai mikään taho puutu tuohon hommaan ? Eiköhän olisi sovittava joku kansainvälinen sopimus rajoituksista tuolle turhalle lentelylle ja toimittajien maastureilla ajelulle muutenkin vaikeissa oloissa turvata ambulanssien esteetön liikkuminen hajonneilla teillä ? Että silleen..

    Äänestä

  • höpöhöpö kirjoitti:

    Montakohan helikopteria pörrää tuolla Nepalissä lennättäen toimittajia, kun olisi tärkeempääkin lennättämistä siellä ? Eipäs kukaan tai mikään taho puutu tuohon hommaan ? Eiköhän olisi sovittava joku kansainvälinen sopimus rajoituksista tuolle turhalle lentelylle ja toimittajien maastureilla ajelulle muutenkin vaikeissa oloissa turvata ambulanssien esteetön liikkuminen hajonneilla teillä ? Että silleen..

    Suomella ei ole mitään annettavaa tuohon Nepalin manjäristykseen.

    Maa jossa ainoat viranomaiskäyttöön hankitut helikopterit ovat muutama meripelastuskopteri rajavartiolaitoksella ei pystyisi edes auttamaan itseään suuronnettomuustilanteessa.

    Äänestä

  • No mitäpä mieltä olet tuosta medioiten tunkemisesta sotkemaan koko pelastus operaatioita tukkien teitä maastureillaan ja pörräten helikoptereilla polttaen maan vähiä lentokoneiden ja helikopterien polttoainevarastoaja käytettävissä ehjillä lentokentillä ? Että silleen.

    Äänestä

Vähän vaikeaa sinne taitaa olla mennä, jos koneelle ei anneta laskeutumislupaa...
"Kuopiossa odottanut, valmiiksi pakattu kone ei saanut Nepalista laskeutumislupaa, ja sisäministeriö peruutti ryhmän lähdön kokonaan tiistaiaamuna."

http://www.hs.fi/ulkomaat/a1430184340531

Äänestä

Kommentoi aloitusta


2_15 kirjoitti:

Ja suomen avustusryhmä poseeraa vieläkin lentokentällä medialle ja esittelee niin maan mainioita vehkeitään ja sitä mitä aikovat tehdä!

Muiden maiden avustusryhmät ovat jo paikalla töissä!

Suomen pelastusryhmän pääsy Nepaliin on kohdannut varsin erikoisen ongelman jo ennen kuin lento Kathmanduun on lähtenyt Kuopiosta.
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2015042719588514_ul.shtml

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu