Lohdutukseksi kaikille pysyvää suhdetta etsiville

KansiVakalle

Aamulla, kun kiskottelin vielä sängyssä, katselin mieheni pukeutumista ja ajattelin onnea, mikä minua on kohdannut. Kysyin häneltä, että oletko iloinen, kun laitoit ilmoituksen aikoinaan suomi24:ään. Sain kaikkein lämpöisimmän hymyn ja suukon osakseni sekä lauseen: "Olen ja en voinut kuvitellakaan, millainen aarre sieltä voi löytyä."
Haluaisin valaa uskoa kaikille todellisille normaalia kumppania etsiville ihmisille. Me olemme olleet nyt yhdessä viisi ja puoli vuotta, joista kaksi ensimmäistä vuotta 150 km välimatkan ja työpaikkojen vuoksi olimme "vain" seurusteleva pari. Tosin silloinkin olimme lomia ja viikonloppuja yhdessä. Kolme vuotta sitten sain työpaikan ja muunkin elämän siihen järjestykseen, että pystyin muuttamaan miehen kanssa pääkaupunkiseudulle. Hankimme yhteisen kodin, johon minäkin sain sanoa sanani.
Näin se meillä onnistui:
Meillä molemmilla oli niukat, kuvattomat ja asialliset ilmoitukset. Olimme vielä varsin "tuoreita" netti-ilmoittelijoita. Minä olin laittanut ilmoituksen keväällä ja mies kesällä. Huolimatta minun niukoista tiedoistani ja ilmoituksesta haluta ystävä, sain lukemattomia vastauksia. En vastannut kenellekään sellaiselle, joka lähestyi vain muutamalla rivillä tai pyysi minua kirjoittamaan vain lisää itsestäni. En myöskään kenellekään, joka jo ensimmäisessä kirjeessään viittasi seksuaalisuuteen tai puhumattakaan ehdotti sitä.
Vastasin kevään ja kesän aikana muutamille mielenkiintoisille ja hyvää suomea kirjoittaville suunnilleen omanikäisilleni miehille. Tapasin myös joitakin heistä julkisella paikalla kahvilassa. Kaksi heistä pilasi sen välittömällä vonkaamisella, yksi oli ulkoisesti täysin erilainen kuin oli ilmoittanut. Olen pitkä nainen ja minä henkilökohtaisesti haluan, että mies on edes muutaman sentin minua pitempi, jotta voin tuntea itseni naiselliseksi ja haluttavaksi. Yhtä tapailinkin muutamia kertoja, mutta minulle tuli intuitiivinen tunne, että kaikki ei ole sitä, miltä näyttää, vaan takana taitaakin olla jonkinlainen luonnehäiriö. Erityisesti se tuli esiin silloin, kun tarkkailin hänen käytöstään omien aikuistuvien lastensa seurassa. Mietin jo, että ei tästä netissä etsimisestä tule mitään. Pidin kuukauden tauon ja nautin vain kesästä ja lomastani maalla.
Syksyllä uusin metodein. Aloin itse selailla ilmoituksia. Kirjoitin yhdelle, jota en aiemmin ollut huomannut. Profiili ei ollut mikään laaja kuvaus. Se oli kuitenkin hyvää suomea asiallisine sisältöineen. Kirjoitukseni ei ollut kovin pitkä, mutta näköjään hyvä aloitus, koska vastaus tuli samana päivänä. Hän ei ollut saanut kuin muutaman yhteydenoton parin kuukauden aikana ja nekin olivat miltei kaikki hoonosoome yhteydenottoja.
Kirjoittelimme toisillemme edes kuvia vaihtamatta yli kuukauden. Näin tutustuimme toisiimme ihan sieluja myöten ehkä avoimemmin kuin koskaan muuten olisi ollut edes mahdollista.
Ensi tapaaminen jännitti, kun edes oikeita nimiämme, ammattejamme tai toistemme ulkonäköä emme tienneet. Pituudet, painot ja hiusten värin ja mallin olimme kertoneet kirjeitse.
Kun pyyhälsin paikalle jälleen kerran viime tipassa, siinä hän istui: keski-ikäinen ihan normaalin näköinen suomalainen mies. Ehkä en olisi huomannut häntä koskaan ihmisvilinästä, mutta nyt tunsin hänet jo sisältäpäin.
Hämmennyin, koska hän tuijotti minua miltei vihaisen näköisenä. Onneksi juttu alkoi luistaa ja aika vierähti. Jälkeenpäin hän on kertonut, että sain häneltä jalat alta ja hän ei saanut sanaa suustaan. Hän ei olisi voinut villeissä unelmissaankaan kuvitella löytävänsä sellaisen naisen netistä kuin minä olin hänen mielestään.
Hän oli todellinen herrasmies. Kiitti kädestä, kun saattoi minut autolle. Sovimme tapaamisen jo muutaman päivän päähän ja kävimme silloin jälleen syömässä. Nyt sain sentään jo poskisuudelman. Kirjoittelu ja soittelu vain kiihtyi. Kolmas kerta oli viikon päästä ja silloin minä olin jo niin aloitteellinen, että kävellessämme käsikädessä pysähdyin ja katsoin häntä intensiivisesti silmiin, ja jippii, sain häneltä ensimmäisen suudelman, joka intohimoisuudellaan sai meiltä molemmilta polvet heikoiksi. Etenimme hitaasti, niin että varsinainen fyysinen yhteiselomme alkoi kolmen kuukauden päästä ensikirjeestä. Ja nyt tätä paloa ja intoa ei ole mikään himmentänyt. Meillä on hyvä olla yhdessä - kaikin tavoin.

13

56

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ikisinkkunako

      Tähän stooriin tarvitaan kaksi samaa hakevaa ihmistä. Naisena en valitettavasti ole montaa viestiä pidemmälle miehen kanssa päässyt kun jo tulee ala-arvoisia viestejä. Tämä tapahtuu myös sellaisten miesten kohdalla joihin itse otan yhteyttä, tuntuu tapahtuvan jopa enemmän. Ajatteleeko miehet sitten naisen olevan ns. helppo kun ottaa yhteyttä?
      Pari on ollut niitä näitä kirjoittelevaa, mutta kun yhteistä aihetta ei löydy ja viestit mitäänsanomattomia, ei niihin halua aikaansa enempää tuhlata.

      • 17plus19

        Tuo viimeinen lause kertookin kaiken oleellisen, tuolla asenteella et tule miestä ikinä netistä löytämään :)


      • ikisinkkunako
        17plus19 kirjoitti:

        Tuo viimeinen lause kertookin kaiken oleellisen, tuolla asenteella et tule miestä ikinä netistä löytämään :)

        Tuota en usko koska siellä itse olen. Kestää toisinaan kauan löytää se jonka kanssa nappaa. Viime kesänä yhden löysin ja tutustuttiin ja tapailtiin muutamia kertoja. Nyt olemme ystäviä, ei vaan löytynyt sitä ihastumista toiseen kummaltakaan puolelta.
        Edelleen uskon löydön tekeväni joka sopii itselle ja jolle itse sovin, en siellä muuten olisi.


    • Itse olen sen tuolla huomannut, että uusien profiilien takaa löytyy henkilöitä, jotka todella etsivät jotain. Muille ei kannata edes laittaa viestiä. Onneksi olkoon löytösi johdosta:). kyllä tuolla on niitäkin ketkä sitä parisuhdetta sieltä hakevat. On nimittäin omakohtaista kokemusta siitä. Nyt tosin joutuu etsimään uutta mut elämä on

    • Ihana ätmin päiväuni ;)

      • 5vuodenkokemuksella

        Väärin.. ei ätmi osaa kirjoittaa noin pitkää kirjoitusta ilman sanaa "teini" tai "pillu".
        Tarina on siis varmasti totta ja hienoa että joku on löytänyt tuosta jäteläjästä helmen.Niitä kun siellä ei ole montaa - puhumattakaan niitä jotka vielä vastaisikin.


      • KansiVakalle

        Mikä on ätmi? Ihmettelinkin sitä sanaa, kun huomasin sen joissakin kirjoituksissa. Osuin tälle sivustolle muutama päivä sitten googletellessani vinkkejä ihan muista asioista. Kun huomasin, miten paljon on epätoivoisia ihmisiä, ajattelin kirjoittaa omasta kokemuksestani valaakseni uskoa parisuhteen etsijöille.
        Ehkä se omakin parisuhde löytyy, jos ei ole valmiiksi noin epäileväinen kuin nimimerkki "helka".
        Kaikkea hyvää etsintään myös epäilijöille!


    • 8plus1

      Helppoahan se on olla nainen. Itse olen ollut palstalla seitsemän vuotta saamatta ainoatakaan vastausta naisilta jos ei venäläisten siansaksa viestejä oteta lukuun. On ihan sama vaikka kuinka kirjoitan asiallisia viestejä henkilöille joiden profiilin kriteereihin sovin ja jotka ovat ikäisiäni ja asuvat vielä lähellä. Tulos ei yhtään vastausta. Ilmeisesti pitäis kirjoittaa jotain härskiä vonkaamista että naiset vastaisi kun kuitenkin vastaavat komeille jännämiehille.

      • 7and7

        Huomasitko että se ei ollut oikeesti helppoa? Huomasitko että ihan tavallinen mieskin, jolle se ei ollut helppoa, pääsi samaan tulokseen kuin nainen?

        Tähän sitten voit vastata jotain kuinka oli kuitenkin ruma vanha kurppa eikä olis sulle edes kelvannut.


    • LiianRumaMies

      Jaa jaa, en ole koskaan saanut mitään vastausta naiselta vaikka varmaan 300 naiselle olen vastannut.

    • Tsemppiä_kaikille

      Uskon todeksi aloittajan kirjoituksen :) Olin itse luopumassa viime vuoden puolella toiveesta löytää itselleni mies (50 ). Kävin useilla treffeillä ja yhden kanssa yritin kunnon suhdetta, mutta ei vaan natsannut.

      Oli ilta kun huomasin miehen online tilassa ja laitoin viestin. Siitä viestistä 1,5 h olimme jo treffeillä :) Itse ajattelin silloin, ettei meistä voi mitään tulla, koska koin, että olimme jotenkin liian erilaisia. Mutta kuinka ollakaan, tässä sitä vielä seurustellaan ja hyvältä tuntuu.

      Joskus voi olla ihan hyvä, että poistuu välillä treffisivulta. Antaa itsensä hengähtää ja voihan olla, että sivuille tulee joku, joka onkin sinulle se oikea :)

      Ainoa mitä jäimme molemmat miehen kanssa ihmettelemään on se, että emme ole huomanneet toistemme profiilia aikaisemmin. Onko kuitenkin niin, että profiilit eivät tulekaan aina listalle, vaikka mies oli juuri sitä mitä olin hakutulokseen aina laittanut?

      No, sillä ei enään väliä. Loppu hyvin, kaikki hyvin :)

      • KansiVakalle

        Varmaan huomiosi on oikea. Nyt kun itsekin muistelen meidän juttuamme, en ollut todellakaan huomannut mieheni ilmoitusta aiemmin, vaikka hänen ilmoituksensa, kriteerini täyttävänä, olisi pitänyt pompata esille jo aiemmin.
        Mene ja tiedä! Samoin ei sillä ole enää väliä itselleni, mutta jollekin toiselle sillä voi olla merkitystä.


    • Onnittelut

      Onnea! Ihanaa lukea tuollainen rakkaustarina :)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suuri tulipalo

      Missä mikä palaa?
      Kiuruvesi
      20
      3774
    2. Muistatko vielä viime kesän "sutinat"?

      Kohtalo vai mikä lie järjesti, että törmäiltii jatkuvasti toisiimme. Ihan uskomatonta, koska eihän me mitään ikinä sovit
      Ikävä
      24
      3169
    3. En tullut, koska käytit päätäsi.

      Ja koska ihmiset pilaavat sillä mahdollisuudet, kaikki mikä toimii vaatii oman lähestymistapani. Kun levittää punaisia m
      Ikävä
      32
      2375
    4. Yksi "sometähti" vähemmän

      Ei tunnu missään.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      92
      2149
    5. Mies! Lupaatko

      enskerral kertoo mis mennään..? :D <3
      Ikävä
      22
      1990
    6. Tuliko ikävä

      Vai miksi laitoit viestin? Soittamalla voisi saada kiinni. Mutta et sä uskalla
      Ikävä
      26
      1642
    7. Kulta, sovitetaanko joku ilta avainta lukkoon?

      Musta tuntuu että me ollaan pari. Olisi ihana saada asialle sinetöinti viemällä suhde päätyyn asti. ❤️ Rakastan sua ikui
      Ikävä
      41
      1621
    8. Saitko ne viestit

      Silloin viime kuussa? Vai etkö lukemut niitä.
      Ikävä
      32
      1512
    9. Päivi Räsänen eroaa todennäköisesti kirkosta

      Päivi Räsänen kertoo järkyttyneensä evankelis-luterilaisen kirkon homolinjauksesta. Räsänen sanoo todennäköisesti eroava
      Luterilaisuus
      502
      1463
    10. Miten lasketaan?

      Ompa ollut valtava ihmismassa taas Folkkaajia liikenteessä. Miten noin 2200 lipunostaneesta muodostuu 11000 kävijää?.
      Haapavesi
      9
      1424
    Aihe