Tein yhden päivän keikan, ja sen aikana muut siellä olevat saman firman vuokratyöläiset pyydettiin tekstiviestillä samaan paikkaan uudestaan, mutta minua ei. Vähän ketutti mutta eipä se mitään, työt olivat toisella paikkakunnalla joten pystyin perustelemaan itselleni miksi minua ei otettu samaan paikkaan uudestaan jatkamaan töitä seuraavana päivänä.
Kuitenkin sitten seuraavana päivänä minulta kysyttiin tekstiviestillä olenko töissä, vaikka mitään keikkaa ei ollut. Aluksi lähetin hieman sekavan tekstiviestin takaisin (olin juuri herännyt) ja sitten soitin muutaman minuutin päästä, ja kysyin että mitä ihmettä, eihän minua pyydetty enää töihin pälä pälä, ja sitten puhelimessa oleva henkilö B sanoi että luuli henkilön A ilmoittaneen minulle, joten siksi olen listalla, ja pahoitteli virhettä.
Meni melkein 2 kuukautta ennen kuin tämä firma tarjosi ensimmäistäkään keikkaa, joten oletan pahinta. Palkkapäivä tuon päivän töistä on 2 viikon päässä -- tulenkohan saamaan rahani? Vai yrittävätkö peräti saamaan minua maksamaan heille korvausta siitä, että en ollut töissä päivänä jona minun ei oikeasti pitänyt olla töissä, mutta he olivat minut kuitenkin merkinneet...
Vainoharhaista tekstiä, tiedän. Mutta olen nuori ja kokematon, ja kun kuluu ~2kk ennen ensimmäistä keikkaa vaikka lupaillaan että muutaman päivän päästä tulee niin kyllä, oletan pahinta. Olenko turhan vainoharhainen? Jos kusettavat tms, niin miten toimin?
Olenhan vain vainoharhainen?
18plus18
1
188
Vastaukset 1
- gggggggg
Keikkatyö on keikkatyö! Se ei pakota ketään tarjoamaan vuoroja, eikä sinua vastaanottamasta vuoroja. Jos et siitä pidä, älä mene keikkatöihin. Vuokratöitä saa myös sopimuksella missä on täydet tunnit.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1202502Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???401732Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha6781137- 1081032
- 71982
- 98946
- 48895
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk86809- 94776
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik33756