Viime vuosituhat oli sotia ja orjuutusta Suomessa

"Rannalle himmeän lahden aurinko laskenut on.

Kutsu jo soi iltahuudon, taakka jo laskettu on.

Taattoa muista sa silloin, askel jo uupunut on,

lapset ja lastemme lapset, teidän nyt vuoronne on.

Hoivatkaa, kohta poissa on veljet,

muistakaa, heille kallis ol' maa.

Kertokaa lastenlapsille lauluin,

himmetä ei muistot koskaan saa!"

°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°

Suomella ei ole ITSENÄISYYTEMME aikoina,

( ennen vuotta 1155 ja jälkeen vuoden 1917 )

ole ollut koskaan siirtomaita eikä orjia!

Mutta itse suomalaiset olivat vallattuina ja alistettuina hyväksikäyttöön

viime vuosituhannella, joka juuri hiljattain on päättynyt,

melkein koko viime vuosituhannen ajan, vuodesta 1155 vuoteen 1917

-- ja sekin jälkeen vielä valtavin ponnisteluin ja suurin uhrauksin puolustauduimme miehitysyritystä ja valtaamista vastaan vuosina

1939 - 45.

Alistetut ja orjuutetut ihmiset on pantu tekemään koristeluita ja krumeluureja täynnä olevia rakennuksia,

orjat satamäärin ...tuhatmäärin olivat alistettuina ja pakotettuina

( nälkäkuoleman ja ruoskan pelossa ) rakentamaan hallitsijoiden ja aristokraattien, aatelisten pakottamina näitä koristeita hallitsijoiden ja 'ylimystön' kunniaksi tehtyihin palatseihin ja temppeleihin tai moskeijoihin.

°°°

Annan paljon enemmän arvoa Enson rakennukselle Helsingin etelärannassa, siinä on saanut joka rakentaja ja apulainen kunnon palkan, kesäloman ja eläkkeen.

Ihmisoikeudet ovat tavoitteena ihmiskunnalla.

En ole poliittinen henkilö, mutta oikeudenmukaisuutta rakastan.

°°°°°°°°°

"Katariina ja Munkkiniemen kreivi", SF, loppui juuri. Se onkin ainoa SuomiFilmi, jonka olen elänyt alusta loppuun. Kuin taideteos.

Sääliksi käy suomalaisia. Ruotsin kuningas armeijoineen valtasi heidän maansa, antoi suosikeilleen läänityksiä ja kartanoita, linnojakin, sekä aatelisarvon, ja suomalaiset joutuivat töihin. ---

Usein ihmetellään suomalaisten hiljaista, surumielistä luonnetta. - Syynä on sorrettuna oleminen vuosisatojen ajan.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Ja sortaminen jatkuu, nyt "omien" puolelta

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Alistetut-suomalaiset kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu