AIHE:
Suomi24:n Keskustelupalstoilla keskustellaan Karjalan palautuksesta. Tälle aiheelle on omakin sivustonsa, mutta laitan asian kertaalleen tähänkin. Esitetyt ehdotukset ja mielipiteet ovat allekirjoittaneen omia, eivätkä siten edusta minkään muun henkilön, järjestön tms kantaa:
TAUSTAA:
Aiheella tarkoitetaan Suomelle kuuluvaa osaa Karjalasta. Asia koskee myös muita, Venäjän pakko-ottamia alueita.
AJANKOHTAISUUS:
Aiheesta on viime aikoina keskusteltu enemmän ja laajemmin kuin menneinä vuosina. Syynä tähän ovat liittyminen EU:iin, joka tuo uutta geopoliittista turvaa Suomelle, NL:n romahdus ja useiden vapautuneiden maiden demokratiakehitys.
Venäjä toisaalta tuntuu tällä hetkellä kulkevan takapakkia ja haikailevan menneeseen.
TODELLISUUS:
Maailmamme ei ole oikeudenmukainen paikka. Asian tiedostaminen ei tarkoita, etteikö sen eteen tulisi työskennellä ja kartoittaa uusia mahdollisuuksia sekä uusia tapoja toimia ja ajatella. Ihmiset tulee aina ottaa ensimmäiseksi huomioon. Väestöpoliittisia ja taloudellisia muuttujia ei sovi unohtaa.
ONNISTUMISEN KOKEMUKSET TÄRKEITÄ:
Suomelle kuuluvia, miehitettyjä alueita on toivottu takaisin. Teko olisi ehdottomasti oikeutettu, ja Venäjälle, joka viime aikoina on kokenut kohtaavansa vain menetyksiä, ainutlaatuinen onnistumisen kokemus; jotakin todella uutta ja edistyksellistä planeettamme historiassa. Venäjän arvostelijoilta katoaisi valtava kritiikin lähde ehkä lopullisesti.
KERTAPALAUTUKSEN ONGELMISTA:
Kuitenkaan kaikkien miehitettyjen alueitten palauttaminen kertaheitolla ei välttämättä ole realistisin tapa edetä. Yksi muutos on Pietarin kaupungin kasvaminen käytännössä alkuperäiselle suomalaiselle alueelle. Myöskään alueilla nykyisin asuva se pääasiassa pakkosiirretty väestö, joka mahdollisesti olisi jossain muodossa halukas jäämään Suomen hallintaan palaaville alueille, ei ole millään yksinkertaisella hallinnollisella päätöksellä kytkettävissä suomalaiseen yhteisöön.
VAIHTEHTOINEN TAPA EDETÄ:
Näiden, ei välttämättä voittamattomien vaikeuksien erääksi vaihtoehdoksi esitän miehitettyjen alueitten palauttamista asteittain: aloittaa voitaisiin vaikkapa Paatsjoen laaksosta Lapissa, muutamasta kunnasta esimerkiksi Laatokan Karjalassa tai jostakin Suomenlahden saaresta. Tällaisilla alueilla täytyisi tietenkin kehittää nykyistenkin asukkaiden elinoloja ja välillisesti Venäjän Federaatiotakin hyödyttävää toimintaa mittakaavassa, joka ei lisäisi suomalaisten verotaakkaa kohtuuttomasti. Yritysten välisellä yhteistyöllä olisi olennainen osuutensa - tässä taloudeltaan globalisoituvassa maailmassa muuta on aika turha odottaa. Ennen kaikkea näiden alueiden asukasmäärä on siksi pieni, ettei väestöpoliittisesti suurta ongelmaa syntyisi.
Ja tästä voitaisiin sitten edetä. Asteittain eteneminen ei tarkoittaisi sitä, etteikö tärkein, eli Laatokan ja Kannaksen Suomelle kuuluvan Karjalan palautuminen Suomen hallintaan olisi yksi lopullisista ja avoimen rehellisistä päämääristä. Pienten askelten politiikalla ja rauhanomaisella etenemisellä on aikaansaatu erilaisia ja paljon isompiakin asioita. Esimerkiksi Intian itsenäistyminen ilman veristä siirtomaasotaa.
EHDOTUS:
Ehdotan siis keskusteluaiheeksi Suomelle kuuluvien, miehitettyjen alueitten palauttamista asteittain - ehkä mieluiten "Karjalan palautus"-sivustolla, jonne tämä teksti myös tuli tänään. Siltä varalta, että aihetta yritetään epäasiallisin ja provokatorisin kommentein sekoittaa asiasta sivuun, ehdotan sen ottamista omaan pohdintaan ja aiheeksi muillakin forumeilla, myös ulkomailla.
SUOMELLE KUULUVAT, MIEHITETYT ALUEET:
1944:
Petsamo, Kalastajasaarento
Osa Sallaa ja Kuhmoa
Osa Laatokan Karjalaa, Konevitsa, Valamo
Osa Karjalan kannasta
Suomen lahden saaria, joista suurimmat Suursaari, Tytärsaari, Lavansaari ja Seiskari
1947:
Paatsjoen laakso

Vastaukset 1
Vanhimmat
Sinä sitten ainakin tiedät minkä lahjatoivomuksen kirjoitan Joulupukin kirjeeseen.