Pääsevätkö pojat kotiin jouluksi?
Lastenpsykiatrisella osastolla oleilevat Alexander ja Jacob Rogers saattavat sittenkin päästä jouluksi kotiin.
Korkein oikeus (KKO) antoi eilen odotettua nopeamman valitusluvan lasten isälle John Rogersille.
Korkein oikeus miettii nyt, kumoaako vai hyväksyykö se Itä-Suomen hovioikeuden taannoisen päätöksen luovuttaa lapset äidilleen Outi Koskelle.
Yleensä valitusluvasta päätetään aikaisintaan kahden kuukauden kuluttua valituslupahakemuksen jättöpäivästä. Nyt päätös tuli parin viikon kuluessa.
Korkeimman oikeuden tiedottaja Anna-Maria Maunu kertoo, ettei joulun lähestyminen sinänsä ollut peruste tavallista nopeammalle käsittelylle. Hänen mukaansa inhimillisyys vaikutti kyllä muuten asiaan, sillä poikien ja muiden asianosaisten takia asiaa ei haluta pitkittää.
- Tarkoitus on ratkaista asia mahdollisimman nopeasti, Maunu sanoo.
Molemmilla vanhemmilla on nyt perjantaihin asti aikaa antaa oma lausuntonsa KKO:lle. Sen jälkeen oikeus päättää asian.
Lue koko lehti Tulosta Postita "
Eiköhän tässäkin venkoilussa ja sekoilussa ole inhimillisyys kaukana !

Vastaukset 2
Vanhimmat
Ja taas on niin kiire, ettei kko ehdi lapsia kuulla.
Kyllä jostakin nyt painostetaan rankasti kko,ta.
Ei auta kun rukoilla, että nyt kuultais lapsia ja annettais niiden päättää omasta tulevaisuudestaan.
Siis vihdoinkin sanotaan inhimillisyyden vaikuttaneen asiaan, hyvä niin! Jospa KKO:n tuleva päätöskin perustuisi inhimillisyyteen, eli otettaisiin poikien mielipide huomioon ja päätettäisiin sen mukaan.