Suomella näyttäisi olevan surkein joukkue kuin koskaan aikaisemmin. Varsinkin surkea maalivahti. Surkeat pakit ja muutenkin koko peli ihan hirveää katottavaa. Toivotaan että suomi säilyy A-sarjassa. Muuten pääsee pelaamaan italian kanssa jatkossa.
Säilyykö suomi A-sarjassa?jääkiekko
Todellasurkeaa
7<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
valment Jalonen on PESÄPALLOVALMENTAJA ei mikään muu
Joku imuri saatu maaliin kaiken lisäksi..
Suomella on surkea joukkue. Miksi esim palola jötettiin pois vaikka oli viimevuonna paras maalintekijä kisoissa?
Porukka on hidas, kertakaikkiaan. Jenkithän luistelivat puolta kovemmin koko ajan.
Suomella on aina ennen kisoja kisojen paras maalivahti ja muilla kakkosluokan veskareita.
Tosin aloituspelin lopputuloksesta ei voi syyttää vain molaria.
Suomella MM-kisat alkavat aina samalla kaavalla. Ensin peli on ihan perseestä, mutta kisojen loppua kohden pelaavat jo ihan hyvää kiekkoa.
sinua valittu, koska silloin putoaisimme ö-sarjaan, eikö totta ?