Asuessaan syyskuuhun 1917 saakka Helsingissä Lenin yllytti Suomen sosialisteja kiihkeästi vallankumoukseen ja vakuutti kuten aina suostuvansa Suomen itsenäisyyteen.
Se puhe Suomen itsenäisyydestä oli tietenkin valhetta. Lainaus: "Karl Marxin tavoin Lenin katsoi, että sosialismin säilyminen riippui maailmanvallankumouksesta. Kun proletariaatti saisi vallan Venäjän kaltaisessa suuressa maassa, muiden maiden sosialistien velvollisuus olisi tukea sitä. Nationalististen ennakkoluulojen vuoksi oli kuitenkin julistettava, että Venäjään kuuluneilla mailla oli täysi oikeus irtautua siitä. Tästä ei olisi vaaraa sosialismille, jos näissäkin maissa toteutuisi köyhälistön diktatuuri, koska ne palaisivat silloin neuvostojen hallitseman Venäjän yhteyteen. Tätä kansallisuusoppiaan Lenin sovelsi myös Suomesta puhuessaan, ja sen muistaminen on aivan välttämätöntä, jotta maamme tapahtumat 1917-18 voitaisiin ymmärtää oikein."
"Bolsevikkien selvänä tarkoituksena taas oli liittää Suomi neuvostotasavaltojen federaatioon, myöhempään Neuvostoliittoon. Juuri sitä varten Lenin tuki Suomen kapinallisia alusta alkaen minkä kykeni. Samaa hän yritti sittemmin myös Baltian maissa ja hyvällä menestyksellä Ukrainassa ja Kaukasiassa."
Ja yllytys jatkuu: "Lenin puolestaan lähetti Suomen sosiaalidemokraateille innokkaan viestin heti otettuaan vallan Pietarissa: "Nouskaa, nouskaa viipymättä ja ottakaa valta järjestyneen työväestön käsiin!"
Helsingissä pidettiinkin marraskuun 8. päivänä kokous, jossa olivat läsnä muun muassa Kullervo Manner, O.W. Kuusinen ja Edvard Gylling. Bolsevikkeja edustivat muutamat sotilaat ja Leninin Suomeen lähettämä pietarilainen bolsevikki, metallityömies Jukka Rahja. He vaativat suomalaisia tekemään vallankumouksen, ja Kuusinen vakuutti sen tapahtuvan jo samalla viikolla." Kyseisen 8.11. kokouksen isäntinä olivat venäläiset Smilga, Dybenko ja 8 muuta bolshevikkia. Demareista paikalla olivat mm. Kuusinen ja Manner - venäläiset saivat suomalaiset lupaamaan vallankumouksen.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Hienoa, että otto-ville tästäkin samaa mieltä :-D
Eikö otto-ville saavu kiistämään ryssän juonittelua :-D
miltä tuntuu kun tieto loppuu kesken otto-ville? LOL