Lähestyy massamurhan 100-vuotisjuhlat 1918

Sen kunniaksi voisi valtiovalta tehdä eleen ja julistaa lahtarien armahduslain peruutus ja näin julistettaisiin jokainen työläismurha murhaksi. Murha kun ei tunnetusti vanhene koskaan.

Näin lahtarien viattomat uhrit saisivat kunnianpalautuksen ja murhaajien teot tunnustettaisiin murhiksi. Onhan Stalininkin murhaamille tehty kunnianpalautus kuten on muissakin maissa tehty. Suomenkin olisi aika EU-maana harkita sivistysvaltion tuntomerkkien ottamista vähitellen käyttöön.

Ehkä pitäisi myös mainita erikseen valkoisten rikokset ja julistaa ne rikoksiksi. Näinhän on tehty punaistenkin rikoksille. Outoa jos valtiovalta vielä 100 v kuluttuakin kannattaa luokkaoikeutta siten, että punaisen jokainen teko oli rikos mutta mikään valkoisen tekemä teko ei ollut.
26<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Voi voi trollipoikaa..eikö yhtään parempaa löytynyt :-D

Äänestä
  • Milläs löydät, kun ei ole tietoa Suomen historiasta, lainsäädännöstä tai edes sen kansan (ml. eduskunta) yleisestä mielipiteestä.

    Äänestä

Tuskin kukaan jonku mielisairaan lieksalaisen työkyvyttömyyseläkeläisen mieliksi alkaa sata vuotta vanhoja asioita vellomaan.

Äänestä

Avaus on totta, vain lahtarit armahdettiin 1918. Työläiset joko tapettiin, pidettiin vankeina nälässä ja loput alistettiin tahdottomiksi orjiksi kauheassa pelossa. Ihan kuten sotaan lähdettäessä oli valkoisten ennakkosuunnitelmana ollutkin.

Meno oli kuin Stalinin aikana, hirveä pelko.

Äänestä
  • Joko holhoojasi vaihtoi ne vaipat.

    Äänestä

Kyllä sitä on muidenkin "sivistysvaltioiden" mattojen alle lakaistu kaikenlaisia mielenkiintoisia tapahtumia, mistä ei hirveästi viitsitä huudella. Ja minkä valtion historiasta ei löytyisi jotain epämieluisaa, kun tarpeeksi mennään ajassa taaksepäin? Mitä lakia valkoiset sitten ovat muutaman kuukauden ikäisessä valtiossa rikkoneet? Venäjän lakia? Vai tämän päivän lakia?

Eikä punaiset olleet sen viattomanpia, vaikka eivät samoihin teloitus lukuihin yltäneet niin, pääosa punaisten teloittamista oli kartanonomistajia, talollisia, poliitikkoja, poliiseja, opettajia ja ylempiä virkamiehiä sekä teollisuuden johtajia ja omistajia, ja se seikka tasaa tilejä jopa kääntää ne päälaelleen. Koulutetut ja korkea arvoiset ihmiset ovat aina olleet kaiken kehityksen ja sivistyksen takana, harvemmin taas esimerkiksi tehdastyöläiset ja vuokratilalliset.

Äänestä
  • ------Mitä lakia valkoiset sitten ovat muutaman kuukauden ikäisessä valtiossa rikkoneet? Venäjän lakia? Vai tämän päivän lakia?-----

    Jos ei ollut lakeja valkoisille niin ei kai niitä ollut sen enempää punaisillekaan eli työläisille.

    Eli: Mitä lakia punaiset sitten ovat muutaman kuukauden ikäisessä valtiossa rikkoneet? Venäjän lakia? Vai tämän päivän lakia?

    Äänestä

  • ------ se seikka tasaa tilejä jopa kääntää ne päälaelleen. Koulutetut ja korkea arvoiset ihmiset ovat aina olleet kaiken kehityksen ja sivistyksen takana, harvemmin taas esimerkiksi tehdastyöläiset ja vuokratilalliset.------

    Hienoa kun edes joku lopulta kertoo suoraan sen mitä 100 viimeisintä vuotta on peitelty. Punaisten teloittamat olivat ihmisinä paljon arvokkaampia kuin työläiset, siksi niitä ei olisi saanut tappaa. Työläiset sen sijaan olivat niin arvotonta massaa, että ihan sama mitä niille teki, mitä siitä huolta kantamaan. Yks hailee montako monttuun pantiin, turhaa massaa.

    Hyvä etttä tuota periaatetta ei sentäs ole otettu rikoslakiimme eikä taida ainakaan suoraan ilmastuna olla minkään maan rikoslaissa.

    Äänestä

  • 17.päiväjoutuu kirjoitti:

    ------ se seikka tasaa tilejä jopa kääntää ne päälaelleen. Koulutetut ja korkea arvoiset ihmiset ovat aina olleet kaiken kehityksen ja sivistyksen takana, harvemmin taas esimerkiksi tehdastyöläiset ja vuokratilalliset.------

    Hienoa kun edes joku lopulta kertoo suoraan sen mitä 100 viimeisintä vuotta on peitelty. Punaisten teloittamat olivat ihmisinä paljon arvokkaampia kuin työläiset, siksi niitä ei olisi saanut tappaa. Työläiset sen sijaan olivat niin arvotonta massaa, että ihan sama mitä niille teki, mitä siitä huolta kantamaan. Yks hailee montako monttuun pantiin, turhaa massaa.

    Hyvä etttä tuota periaatetta ei sentäs ole otettu rikoslakiimme eikä taida ainakaan suoraan ilmastuna olla minkään maan rikoslaissa.

    Työnnä se peukku sinne ryppyperseeseesi ja tutki onko häntää, niin ei tarvitse itsensä kanssa pölistä suoli24ssa.

    Äänestä

Varmaankin poliitikot paasaavat anteeksiannosta ja unohtamisesta ja sovinnosta mutta kukaan ei puhu anteeksipyynnöstä ja valkoisten eli silloisen valtion rikosten tunnustamisesta. Valtiovalta ei ole vuodesta 1918 lähtien muuta tehnytkään kuin tunnustanut punaisten rikoksia. Valkoisten rikoksista sen sijaan ei ole nähty mainintaakaan viralliselta taholta. Yksityiset henkilöt ja osa historioitsijoita on joutunut muistuttamaan siitä, että tekivät ne valkoisetkin siinä sodassa jotain muutakin kuin humanismia.

Äänestä
  • Erityisesti kylmän sodan aikana kaltaisesi ääliöt sai huutaa täyttä kurkkua ja vieläpä Neuvostoliiton rahoittamana. Onneksi Stalinin rikokset on vuoden 1991 entisessä itäblokissa tunnustettu, neuvostovalta romahtanut ja Venäjä kutistunut mitättömäksi kehitysmaaksi kirurgeineen ja yön susineen.

    Äänestä

  • valehtelettaas kirjoitti:

    Erityisesti kylmän sodan aikana kaltaisesi ääliöt sai huutaa täyttä kurkkua ja vieläpä Neuvostoliiton rahoittamana. Onneksi Stalinin rikokset on vuoden 1991 entisessä itäblokissa tunnustettu, neuvostovalta romahtanut ja Venäjä kutistunut mitättömäksi kehitysmaaksi kirurgeineen ja yön susineen.

    Siinä taas yksi onneton ja yksinäinen natsipaska ulvoo märkää untansa koko maailmalle. Mee kuolaamaan toisen natsin persauksiin.

    Äänestä

  • voinatsiräähkää kirjoitti:

    Siinä taas yksi onneton ja yksinäinen natsipaska ulvoo märkää untansa koko maailmalle. Mee kuolaamaan toisen natsin persauksiin.

    Toivottavasti käyttävät sinua Lieksan lerppamunaa ihmiskilpenä ja ampuvat loput yönsudet jotka yrittävät väärennetyillä papereilla rajan yli.

    Äänestä

  • yönsusiansa kirjoitti:

    Toivottavasti käyttävät sinua Lieksan lerppamunaa ihmiskilpenä ja ampuvat loput yönsudet jotka yrittävät väärennetyillä papereilla rajan yli.

    Yksi ja sama natsi esittelee historiantuntemustaan, buaah haaa hoooo.

    Äänestä

Vielä 80 luvulla vanha kansa kertoi punaisten lahtaamisessa missä käytettiin pistimiä pelon herättämiseksi.Ylioppilaat oli tuolloin luokkavihollista riistaa joita samoin aktivisteja tapettiin lasten ja vanhempien silmien alla.Punakaarti oli PALKKA armeija 25 markkaa päivässä mikä oli kova liksa tuolloin.Venäläisille ammattisotilaile tarjottiin 100 markkaa päivässä mutta tappiot saivat lähtemään samantien Venäjälle kun ei heidän sotansa.Naiskaartin tarkka-ampujat Helsingin filmeissä katutaisteluissa kun mitään menetettävää kun sulhot kuolleet ja nykyään vaietaan.Myös hauholla raivokkaimpina tulossa ensin sillasta yli mitä miehet toppuutteli missä viittaus myös pohjantähti elokuvassa 1968.Nykyään sovitetaan vain viattoman uhrin viittaa.

Äänestä
  • Mitähän sinä vanha paska taas höpiset, että sotaa käyvään ja nälkäiseen Petrogradiin olisivat menneet takaisin. Oliko siellä Petogradissa myös evakkoja syömässä leipää, oliko kusipää isäsi Pirkanmaan perslävestä siellä.

    Äänestä

  • .....Punakaarti oli PALKKA armeija .....

    Päiväraha on aina maksettu kaikissa armeijoissa, myös valko-Suomessa. Joten mitä höpiset.

    Äänestä

Melutaan Puna-armeijan tekemistä raiskauksista Berliinissä mutta vaietaan valkolahtarien järjestämistä orgioista. Asiasta vaan ei ole puhuttu kun se on koettu häpeäksi sekä valkoisten että punaisten puolella. Ei ole työväkikään asiasta puhunut, että ei leimattaisi naisvankeja eikä saatettaisi heitä häpeään.

Äänestä
  • Ryssän nuoleminen on aina häpeä, ilmankos vuoden 1991 jälkeen on se puoli ollut hiljaa.

    Äänestä

  • Lahtariarmeija oli elukoita, tappoivat, raiskasivat ja ryöstivät. Paljon ryöstömurhia kun vangilla oli jokin vaatekappale parempi kuin vartijalla.

    Äänestä

Näinhän asia on.
Valkoisen armeijan voitto suisti maan useita kuukausia kestäneen laittomuuden tilaan.
Lahtarit riehuivat pidikkeettä.Jopa alaikäisiä tyttöjä teloitettiin.Monet raiskattiin ennen ampumista.
Vasta ulkomailta esitetyt vastalauseet pakottivat palaamaan oikeusvaltion periaatteisiin.

Äänestä
  • Nooh mitä on muutama kuukausi verrattuna vuosisataan neuvostotunkiossa.

    Äänestä

  • Maaseutu Suomi tuolloin ja yhteisöissä jokainen tiedettiin tarkkaan.Paikalliset johtohenkilöt kyllä tunnisti pahimmat punikit joukoista leireillä ja muille oikeudenkäynti.

    Äänestä

Neuvostoliittoon loikkasi 1920- ja 30-luvuilla lähes 15 000 suomalaista maanpäällistä paratiisia etsimään. Lapuan liikkeen vuosina kommunisteja myös pakotettiin menemään itärajan yli. Lähes puolet suomalaisista punaloikkareista kuoli Stalinin vainoissa.

Suomesta lähdön syinä olivat lähes aina poliittiset tai taloudelliset syyt. Nälkä ja lama pakottivat etsimään parempaa elämää. Kansalaissodan jälkeen punaisia pakeni Neuvostoliittoon joukoittain. Loikkauksia tapahtui runsaasti koko 1920-luvun ja 1930-luvun alkupuoliskon ajan. Einiten loikkareita oli Oulun läänissä.

Äänestä
  • Sotket nyt taas amerikansuomalaiset ja täkäläiset keskenään. Harva lähti Suomesta nälän takia 30-luvulla, jos lähti ollenkaan.

    Äänestä

Itä-Karjalassa oli sekä amerikansuomalaisia ETTÄ suomalaisia, sillä 30-luvun alussa Suomessa oli työttömyyttä ja moni työväenhenkinen uskoi kaiken olevan neukuissa paremmin!

Tämä uskomus koitui monnelle kohtalokkaaksi!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Naakanketale kirjoitti:

Sen kunniaksi voisi valtiovalta tehdä eleen ja julistaa lahtarien armahduslain peruutus ja näin julistettaisiin jokainen työläismurha murhaksi. Murha kun ei tunnetusti vanhene koskaan.

Näin lahtarien viattomat uhrit saisivat kunnianpalautuksen ja murhaajien teot tunnustettaisiin murhiksi. Onhan Stalininkin murhaamille tehty kunnianpalautus kuten on muissakin maissa tehty. Suomenkin olisi aika EU-maana harkita sivistysvaltion tuntomerkkien ottamista vähitellen käyttöön.

Ehkä pitäisi myös mainita erikseen valkoisten rikokset ja julistaa ne rikoksiksi. Näinhän on tehty punaistenkin rikoksille. Outoa jos valtiovalta vielä 100 v kuluttuakin kannattaa luokkaoikeutta siten, että punaisen jokainen teko oli rikos mutta mikään valkoisen tekemä teko ei ollut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu