Pumpusta ottaa jo lupaavasti.
Voiko yksinäisyyteen kuolla?
Toiveikkaana
8<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Tottakai voi. Etkö ole lukenut, että yksinäisyys on terveydelle kolme keraa vaarallisempaa kuin ylipaino ja yhtä vaarallista kuin tupakointi? Myös seksinpuute tekee sairaaksi sekä vintistä että muualta kropasta. Minullakin joskus tuntuu pumpussa ja välillä särkee illalla päätä kun on koko päivän vituttanut
Oletko tehnyt miten paljon sen eteen että saisit naisia? Sun jutuista välittyy aika ristiriitainen kuva siitä että yritätkö edes ollenkaan?
Toivottavasti. Pumppuoireet on ihan tuttuja muiden fyysisten oireiden ohella. Lisäksi olen tässä keväällä yrittänyt puolitahallisesti jäädä auton alle pari kertaa sekä olin syömättä niin pitkään, että menetin tajuntani.
Eiköhän se tästä.
Minä olen päinvastoin vaan pahentanut muutenkin pahaa yksinäisyyttäni herättelemällä turhia toiveita ihmisen suhteen josta välitän aivan järjettömästi ja joka on nyt alkanut perääntyä :( Enkä edes tiedä miksi?
Johtuuko se lähettämistäni rumista kuvistani vai surkeuteni liiasta valittamisesta, mutta palsta onkin kai ainoa oikea paikka valittaa valittaa valittaa..
Eihän kukaan fiksu ihminen jaksa tällästä surkimusta kuunnella. Veikkaan kumminkin niitä rumia kuvia syyksi miksi tilanne on nyt näin huonosti :( :(
Entä jos ei kuolekaan?
Ensin ätmi pelkää kuolevansa naisen puutteeseen, mutta sitten hän huomaa siitä selviävänsä ja on onnellinen ettei ole joutunut miksikään aisuriksi ja inhottavat kieroilevat akat ovat pysyneet kaukana. Ja sama jatkuu ja jatkuu.
Ja sitten se toivoo jälleen kuolevansa naisen puutteeseen. ;-)
En usko että yksinäisyyteen voi kuolla koska muuten olisin jo kuollut. naiset kuolee aika nuorena koska ovat jännämiesten kanssa. Alle 40 vuotiaana naiset kuolee usein. Ettekö naiset lainkaan mieti että voitte kuolla jo huomenna kun olette jännämiehen kanssa. Teillä on vielä lapsiakin ja lpsi jää ilman äitiä.