Kaukosuhteessa, henkistä uskottomuutta?

Hei, olen seurustellut reilu pari vuotta nykyisen poikaystäväni kanssa. Näemme n. kuukauden tai kahden kuukauden välein viikon, olen korviani myöten rakastunut ja poikaystäväni on aikeissa muuttaa vuoden parin päästä luokseni. Olemme puhuneet naimisiin menosta, lapsista ym. ja lähentelemme iältämme molemmat 30vuotta. Olen alkanut miettimään, että olenko ollut henkisesti uskoton.

Meillä on upeaa seksiä, kun nähdään, mutta erossa oloa aikana vain pientä puhelimessa tuhmailua, pitemmälle meneminen puhelimitse tai Skypellä tuntuu minusta hieman vaivaannuttavalta. Ongelmani on, että halut ovat kovat, minua ei kiinnosta pettäminen, mutta mietin usein muita miehiä ja katselen kuvia ja videoita netistä. Fantasion myös seksistä muiden kanssa. Oma mies ei ole oikein halukas ottamaan itsestään sellaista materiaali, joka pitäisi kiihottuneisuutta yllä. On kuvia hänestä tai ei, joka tapauksessa harrastan paljon itsetyydytystä ja kokeneena seksin suhteen palaan ajoittain mielessäni poikaystäväänikin edeltäviin seksikokemuksiin ja kumppaneihin, oikeastaan ajatukset tuntuvat harhailen sinne tänne halujen vallassa. Vanha ei suola ei kuitenkaan haluta, sille on aina syynsä miksi olen eronnut/jättänyt suhteet lyhyiksi. Teenkö mielestänne väärin? Pitääkö minun tuntea huonoa omaatuntoa? Kellään samanlaisia kokemuksia? Kun poikaystäväni on läsnä, olen omistautunut hänelle 100%, tunneside on vahva, kuukauden tai kahden erossa olo aika vain vaikuttaa minuun tällä tavalla. Eroa hänestä en osaisi edes kuvitella, mutta en osaa olla ilmankaan näitä ajatuksia rietastelusta.
2197
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Et petä. Et sitten niin milläänlailla. Noi mitä itsetyydyttäessäsi katselet ja unelmoit, kuuluu siihen itsetyydytykseen ja sillä siisti. Se että olet jo ajatellutkaan asiaa, riittää sanomaan tämän. Olet varmasti upean seksistinen nainen, tarkoitan tällä siis sitä, että seksi on sinulle tärkeä. Ja se on helkutin hieno homma. Et ole friikki, vaan spesiaali ihminen. Pysy tuollaisena. Ja nauti niin itsetyydytyksestä, kuin miehestäsi täysin rinnoin. :o)

Äänestä

Voi kiitos vastauksesta! Tulipas hyvä mieli. Totta, että ihmisenä tässä asiassa tulen tuskin koskaan muuttumaan. :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nininna kirjoitti:

Hei, olen seurustellut reilu pari vuotta nykyisen poikaystäväni kanssa. Näemme n. kuukauden tai kahden kuukauden välein viikon, olen korviani myöten rakastunut ja poikaystäväni on aikeissa muuttaa vuoden parin päästä luokseni. Olemme puhuneet naimisiin menosta, lapsista ym. ja lähentelemme iältämme molemmat 30vuotta. Olen alkanut miettimään, että olenko ollut henkisesti uskoton.

Meillä on upeaa seksiä, kun nähdään, mutta erossa oloa aikana vain pientä puhelimessa tuhmailua, pitemmälle meneminen puhelimitse tai Skypellä tuntuu minusta hieman vaivaannuttavalta. Ongelmani on, että halut ovat kovat, minua ei kiinnosta pettäminen, mutta mietin usein muita miehiä ja katselen kuvia ja videoita netistä. Fantasion myös seksistä muiden kanssa. Oma mies ei ole oikein halukas ottamaan itsestään sellaista materiaali, joka pitäisi kiihottuneisuutta yllä. On kuvia hänestä tai ei, joka tapauksessa harrastan paljon itsetyydytystä ja kokeneena seksin suhteen palaan ajoittain mielessäni poikaystäväänikin edeltäviin seksikokemuksiin ja kumppaneihin, oikeastaan ajatukset tuntuvat harhailen sinne tänne halujen vallassa. Vanha ei suola ei kuitenkaan haluta, sille on aina syynsä miksi olen eronnut/jättänyt suhteet lyhyiksi. Teenkö mielestänne väärin? Pitääkö minun tuntea huonoa omaatuntoa? Kellään samanlaisia kokemuksia? Kun poikaystäväni on läsnä, olen omistautunut hänelle 100%, tunneside on vahva, kuukauden tai kahden erossa olo aika vain vaikuttaa minuun tällä tavalla. Eroa hänestä en osaisi edes kuvitella, mutta en osaa olla ilmankaan näitä ajatuksia rietastelusta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu