Sain elämäni suihinoton, bonuksena tauteja.

novituikshansekimeni

Noniin, eksyin naisen seuraan suhteen loputtua, hän rakasti pippeliäni, siinä määrin, ettemme yhdyntää harrastaneet, vaan hän otti useasti suihin yön aikana, 8 kertaa, ja aamulla muutaman kerran, kunnes oli pakko sanoa stoppi!

Nyt penis ollu muutaman päivän vähän kipiä; Ehkä hieman "pötkömäinen" eli normaalia suuremmassa olotilassa lepäilee. Esinahassa on kuivumista, joka tuntuu ns kovettuvan, n 2mm leveänä, peniksen kiertävänä viivana.

Hampaita ei nainen käyttänyt, eli osasi hommansa, tosin turhan innoikkaasti.

Vihloo myös virtsakanavassa, välillä niin että pitää mennä kuuman suihkun alle suihkutteleen, että helpottaa, Tämä tosin vaivannut aina, joskus poistunut kun on paljon penistä pessyt, mutta palautunut, jos on vaikka yhdynnästä housut laitettu jalkaan ja penis jäänyt likaiseksi. Olen kuitenkin oppinut aina siihen tavalle, että nykyään aina putsaan peniksen, vaikka olis ollut kuinka rankkaa.. Mutta nyt tuntuu taas tuttu tunne, tosin helpottanut, ehkä poistui?

Ainiin, sormettaessa, naisen sisällä tuntui, vähän "kovan" ja röpeliäisen tuntuinen "reuna". tosi outo fiilis tuli, mut en viittiny kysyä. Ei ollut mikään ehkäisyyn liittyvä asia. Tämän naisen kanssa en enään ole kuitenkaan väleissä, niin ei kiinnosta kysellä häneltä sen enempiä. Testeihin tänään/huomenna.

9

393

    Vastaukset 9

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Olit sitte transun kanssa oikein koko yön ja jätkä imi sitte useamman kierroksen munaasi. Sellaisia ne miehet on.... he...he

      • jassoositätaas

        Ei se kyllä mies ollu, liia nuori sukupuolen vaihdokseenki ;) kyllä se pillu esillä oli, eläs nyt iha höpsöjä mieti! ;)


    • Kiinnostunutnainen

      Onko vaivannut siis jo useamman päivän? Voisiko olla vain 'kovasta' käytöstä ja kitkasta johtuvaa kuivuutta? Naisella ei siiis ollut mitään ehläisyä käytössä? Eli ei voinut olla esim ehkäisyrengas joka tuntui vaginassa? Tsemppiä! Toivottavasti ei tauteja tullut :)

      • voivoivitura

        Toki voi olla, epäilin itsekkin, mutta ei se asia niinkää kiinnosta, koska en ole koskaan kuullut että mikään sinne kasvaisi, ainakaa sukupuolitauti. Mutta niin, Vappuna tapahtunutta, joten ei pitkään vaivannut vielä. Oli kyllä sellasta imemistä siinä, että ei helpolla kyllä päässyt. Toivotaan, että olisi kuningas kuivunut vain, tulihan sitä siinä putsattua välissä. Noh huomenna aamulla testiin klo 9!


      • Kiinnostunutnainen
        voivoivitura kirjoitti:

        Toki voi olla, epäilin itsekkin, mutta ei se asia niinkää kiinnosta, koska en ole koskaan kuullut että mikään sinne kasvaisi, ainakaa sukupuolitauti. Mutta niin, Vappuna tapahtunutta, joten ei pitkään vaivannut vielä. Oli kyllä sellasta imemistä siinä, että ei helpolla kyllä päässyt. Toivotaan, että olisi kuningas kuivunut vain, tulihan sitä siinä putsattua välissä. Noh huomenna aamulla testiin klo 9!

        Joo en mä sinuna vielä hautakiveä lähtis tilaamaan, uskoisin ettei mikään seksitauti rehahda tollai noin nopsaan... Hiiva voi olla ainut mutta siihenkin ihan itsehoitotuotteella helpotus. Hyvähän se kuitenkin on varmistaa testeillä :)


    • Saapasjalkaseepra

      Alkaakohan mitkään seksitaudit oireilla noin nopeesti? Ja jos kerran sait suuseksii niin kannattaisko googlaa mitkä pöpöt viihtyy suussakin... Okei tai sitten älä. Tulee joku HIV ja syöpä vaan diagnoosiks :D Ja sun ois pitäny vaan ihmetellä ääneen sitä kovaa juttuu.

    • kdaödaslk

      Kokeilepa wanhan kansan konstia ja pese vehkeet piimällä, se hävittää tehokkaasti esim hiivan ja muut vastaavat, mitä sieltä ahkeran suuhoidon ohessa on tainnut tulla... kannattaa muistaa, että tuo samainen suu on imenyt yhtä ahnaasti lukemattomia muitakin kulleja!

    • fasvxgrssd

      miten se pestään piimällä annetaanko sen vaikuttaa kuten hiusten hoitoaineen?
      jätetäänkö se esinahan alle ikään kuin mytiintymään vaikka yöksi että ehtii imeytyä

    • yifoykj

      no ainoa tauti mikä mulla tulee mieleen on herpes mut siinä oireet on yleensä enemmän rakkuloita... mut huuliherpeshän voi tarttuu myös genitaalialueille eli sinänsä ois ihan looginen. ja toi nopea oireilu koska herpes voi oireilla ekan kerran 4-14 päivää tartunnasta.

      kävit varmaan jo testeissä ja tiedät varmaan enemmän mutta laitoinpahan kuitenkin. toivottavasti ei ole herpes sillä se ois perseestä :/

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      51
      881
    2. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

      Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
      Ikävä
      92
      838
    3. Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle

      Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust
      Kotimaiset julkkisjuorut
      15
      736
    4. Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi

      Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,
      Suomalaiset julkkikset
      3
      690
    5. Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?

      Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.
      Vain elämää
      1
      574
    6. Jos oltais joskus samoissa bileissä

      Niin lähdettäiskö yhdessä ”jatkoille?”
      Ikävä
      56
      551
    7. Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?

      Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it
      Sinkut
      184
      549
    8. Meinasin tukehtua juomaan :D

      ihan jäätävä maha sulla 🤣🤣🤣 m-n ihmekö kun oot sinkku
      Ikävä
      61
      543
    9. Ehkä taidat

      Luovuttaa.
      Ikävä
      70
      533
    10. Sinulle jota kaipaan!

      Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista
      Ikävä
      24
      506
    Aihe