Täällä on esitetty kysymyksiä rangaistaanko kastamatonta ja
kastettua julistajaa yhtä ankarasti Jehovan todistajien keskuudessa?
Itse sain sen käsityksen, että hankittuaan tietoa, ymmärrystä jostain
kysymyksestä, tulee toimia parhaaksi kokemallaan tavalla.
Jos edustaa jotain yhteisöä, on luonnollisesti pysyttävä
seuransa rajoitusten sisällä.
Mutta, mutta, mutta...
Tuleeko sitä aina vakuuttuneeksi jostain asiasta?
Vakuuttuneeksi tuleminen voi viedä aikaa;
ehkä siihen tarvitaan myös kokemuksia, joita
ei aina saa kuin tilauksesta, vaan ajan kanssa.
Siihen asti tieto on kuin teoriaa, ei vakaumusta ymmärryksellä.
On myös "harmaita alueita", jolloin kunkin tulee toimia
oman omantuntonsa mukaan ilman , että toisilla olisi
asiaan puuttumista oikeutetusti.
Sitten on asioita, joissa ei, kuulema ole kuin
yksi oikea "menettelytapa".
Sekin vaihtelee ajasta toiseen ja henkilöstä toiseen.
Julistajaa, joka toimii oikein sekä Raamatun periaatteiden, että
hyväksyttyjen sääntöjen mukaan yhteisössä, että
oman omantuntonsa mukaan voidaan kuitenkin kohdella
käytännössä karttaen, kun taas väärintekijää tuetaan.
Se taas johtuu henkilökohtaisista mieltymyksistä.
Tunteista, kuten vastenmielisyys, kateus, kilpailuhenki....
Jostain juorutaan, sovitaan "kuppikunnissa", ettei pidetä
yhteyttä, ei puhuta, ei oteta mukaan, vaan
esitetään "teatteria", miten hauskaa toisilla on keskenään,
seurasta erotetun edessä, nauraen, supisten, osoittaen...
Epätäydellinen ihminen toimii kaikkialla samalla alhaisella
tavalla loukatakseen, sabotoidakseen toisen elämää.
Siihen riittää vain, että joku alkaa tehdä edistysaskeleita,
ja se herättää kateutta, kilpailuhenkeä, hierarkia ja
"nokkimisjärjestelmä" menee sekaisin, kun joku
kiipeää yhden pinnan ylemmäksi.
"Vihatkaa pahaa tekoa, ei pahan tekijää" on periaate,
jota sovelletaan oman mielen mukaan - ja
miten sitä yleensä voi soveltaa oikeudenmukaisesti?
Minulle henkilökohtaisesti on tärkeintä, että
hankkimalla tiedolla on jotain merkitystä itselleni.
Tiedon tulee olla käyttökelpoista jossain mielessä.
Omatunto tulee pitää terveenä, niin että voisi
säilyttää oman itsekunnioituksensa, mielenrauhansa.
Harvalla on luottamussuhdetta henkilöön, jolla on
tarvittavaa tietoa kyseessä olevasta asiasta.
Itselleni on tärkeintä, että hankittuani tietoa
toteutan sitä mielekkäällä tavalla,
hyvällä omallatunnolla, mutta siihen pääseminenkin
voi viedä oman aikansa olosuhteista riippuen.
Mitä merkitystä on olla kuin "papukaija", toistaen
jotain, mitä ei itse ymmärrä tai johon ei edes usko?
Tervehenkinen ihminen oikaisee sen,
minkä ymmärtää vahingolliseksi, vääräksi. Eikö?
kastettua julistajaa yhtä ankarasti Jehovan todistajien keskuudessa?
Itse sain sen käsityksen, että hankittuaan tietoa, ymmärrystä jostain
kysymyksestä, tulee toimia parhaaksi kokemallaan tavalla.
Jos edustaa jotain yhteisöä, on luonnollisesti pysyttävä
seuransa rajoitusten sisällä.
Mutta, mutta, mutta...
Tuleeko sitä aina vakuuttuneeksi jostain asiasta?
Vakuuttuneeksi tuleminen voi viedä aikaa;
ehkä siihen tarvitaan myös kokemuksia, joita
ei aina saa kuin tilauksesta, vaan ajan kanssa.
Siihen asti tieto on kuin teoriaa, ei vakaumusta ymmärryksellä.
On myös "harmaita alueita", jolloin kunkin tulee toimia
oman omantuntonsa mukaan ilman , että toisilla olisi
asiaan puuttumista oikeutetusti.
Sitten on asioita, joissa ei, kuulema ole kuin
yksi oikea "menettelytapa".
Sekin vaihtelee ajasta toiseen ja henkilöstä toiseen.
Julistajaa, joka toimii oikein sekä Raamatun periaatteiden, että
hyväksyttyjen sääntöjen mukaan yhteisössä, että
oman omantuntonsa mukaan voidaan kuitenkin kohdella
käytännössä karttaen, kun taas väärintekijää tuetaan.
Se taas johtuu henkilökohtaisista mieltymyksistä.
Tunteista, kuten vastenmielisyys, kateus, kilpailuhenki....
Jostain juorutaan, sovitaan "kuppikunnissa", ettei pidetä
yhteyttä, ei puhuta, ei oteta mukaan, vaan
esitetään "teatteria", miten hauskaa toisilla on keskenään,
seurasta erotetun edessä, nauraen, supisten, osoittaen...
Epätäydellinen ihminen toimii kaikkialla samalla alhaisella
tavalla loukatakseen, sabotoidakseen toisen elämää.
Siihen riittää vain, että joku alkaa tehdä edistysaskeleita,
ja se herättää kateutta, kilpailuhenkeä, hierarkia ja
"nokkimisjärjestelmä" menee sekaisin, kun joku
kiipeää yhden pinnan ylemmäksi.
"Vihatkaa pahaa tekoa, ei pahan tekijää" on periaate,
jota sovelletaan oman mielen mukaan - ja
miten sitä yleensä voi soveltaa oikeudenmukaisesti?
Minulle henkilökohtaisesti on tärkeintä, että
hankkimalla tiedolla on jotain merkitystä itselleni.
Tiedon tulee olla käyttökelpoista jossain mielessä.
Omatunto tulee pitää terveenä, niin että voisi
säilyttää oman itsekunnioituksensa, mielenrauhansa.
Harvalla on luottamussuhdetta henkilöön, jolla on
tarvittavaa tietoa kyseessä olevasta asiasta.
Itselleni on tärkeintä, että hankittuani tietoa
toteutan sitä mielekkäällä tavalla,
hyvällä omallatunnolla, mutta siihen pääseminenkin
voi viedä oman aikansa olosuhteista riippuen.
Mitä merkitystä on olla kuin "papukaija", toistaen
jotain, mitä ei itse ymmärrä tai johon ei edes usko?
Tervehenkinen ihminen oikaisee sen,
minkä ymmärtää vahingolliseksi, vääräksi. Eikö?
Vastaukset 57
Vanhimmat
"Jos edustaa jotain yhteisöä, on luonnollisesti pysyttävä
seuransa rajoitusten sisällä."
teinejä kastetaan tosistajien kulttiin. he eivät voi ymmärtää miten käsittävät asiat vaikka 20 vuotiaina. sitten kun tajuavatkin etteivät halua olla todistajia, menettävät perheensä. järjestö tekee pahuutta kastaessaan teini-ikäisiä lahkoonsa..ja joo kastetaan kirkossakin, turha kenekään sanoa. mikä asia erottaa lahkoon ja kirkkoon kastamisen? no tietysti se että kirkosta voi erota eikä kirkko velvoita sukua hylkäämään kirkosta eronnutta. vt-lahko velvoittaa ja se on jo pahuutta se.
Hei, "pahuudenkasvot", eikö lapsilla ole oikeus
valita oma uskontonsa n.15-vuotiaana?
Jos he myöhemmin huomaavat menetelleensä harkitsemattomasti,
niin ei pitäisi olla vaikeuksia erota seurasta.
Mitä lapsien ja vanhempien suhteisiin tulee, niin onhan tässä nähty ja
kuultu "kirkkolaisten" sun muiden suhteet tai paremminkin sen puute.
Miksi ihmiset haluavat pakottaa jonkun seuraan, jonka
ajatuksia, elämäntapaa, periaatteita he inhoavat?
Olisivat rakentamassa sitä omaa, ihanaa elämäänsä!
" eikö lapsilla ole oikeus valita oma uskontonsa n.15-vuotiaana? "
Juridinen oikeus on, mutta se on teoriaa. Käytännössä oikeuden toteutuminen ei ole niin selvää. Vaatii melkoista päättäväisyyttä kypsyyttä 15-vuotiaalta ottaa askel, joka todennäköisesti merkitsee koko suvun ja nykyisen ystäväpiirin hylkäämäksi tulemista.
" Miksi ihmiset haluavat pakottaa jonkun seuraan, jonka ajatuksia, elämäntapaa, periaatteita he inhoavat? "
Kysytäänpä näin päin: miksi joku haluaa pakottaa sinut karttamaan ihmistä, jota rakastat, mutta joka ei usko samalla tavalla? Ihmisen oma tahto ja valinta tai se mihin hänet pakotetaan ovat eri asioita. Turha viitata joidenkin "kirkkolaisten" huonoihin perhesuhteisiin. Nämä ovat perheen ongelmia. Eivät ne siitä "kirkkolaisuudesta" johdu. "Tornilaisille" "tornilaisuuden" jättäneen karttaminen on toki perheen ongelma, mutta ennen kaikkea se on yhteisön johdon vaatimus ja velvollisuus, jonka noudattamatta jättäjää uhataan erottamisella ja Jumalan tuomiolla.
Hyvä "IhanaaElämää", itse olen ajatellut syvällisiä kysymyksiä
jo ennen kouluikääni. Kuolema omaisien ja eläinten yhteydessä
oli raskasta, kun aikuiset karttelivat epävarmoina ja vain iso-äitini,
joka oli Jehovan todistaja antoi vastauksia, joihin uskoin.
15-vuotiaana olin jo puhunut ja kysellyt niin monen uskovan kanssa,
useammasta ryhmästä, että pidin itsestään selvänä kykyni ratkaista,
mihin uskon. Vaati minultakin rohkeutta ja päättäväisyyttä valita oma
kantani ja näkemykseni. Ongelmani vähenivät Vartiotornin avulla.
Itä.Meren.tytär 4.5.2015 15:46
"Täällä on esitetty kysymyksiä rangaistaanko kastamatonta ja kastettua julistajaa yhtä ankarasti Jehovan todistajien keskuudessa? Itse sain sen käsityksen, että hankittuaan tietoa, ymmärrystä jostain kysymyksestä, tulee toimia parhaaksi kokemallaan tavalla."
-Miksi sinä muutat asettamasi kysymyksen rangasituskäytännöstä käsitykseesi siitä että toimit itse parhaaksi kokemallasi tavalla, itsekkäästi siis kuin seura itsekin ?
-Ja jaariteltuasi aikasi, päädyt kysymykseen lahkolaisuudesta:
" Mitä merkitystä on olla kuin "papukaija", toistaen jotain, mitä ei itse ymmärrä tai johon ei edes usko? "
-Lahkolaiselle merkitys on tulla nenästävedetyksi, seuralle taas rahoittaa uusin rahakilpailun symbolimalli, ranteen rolex.
Itä.Meren.tytär 4.5.2015 16:25
" Miksi ihmiset haluavat pakottaa jonkun seuraan, jonka ajatuksia, elämäntapaa, periaatteita he inhoavat? Olisivat rakentamassa sitä omaa, ihanaa elämäänsä! "
-Koska he ovat aivopestyjä, lahkostahan sinä puhut ? Se alkaa sillä oven avaajan imartelulla, asunnon kehumisella, mukavien puhumisella muuten vain, ja jos avaajaparka antaa tuon kutitella itseään saakin jo kutsun todistajakotiin jatkorakkauspommitukseen. Kun ollaan lahkon maaperällä on vastustuskykyä entistäkin vaikeampi säilyttää. Oppeja saa sitten tipottain ovityövalmiuteen asti ja sitten sitä onkin täällä kysymässä tuon rallin mielekkyyttä.
Itä.Meren.tytär kirjoitit:"Jos edustaa jotain yhteisöä, on luonnollisesti pysyttävä
seuransa rajoitusten sisällä."
Jehovan todistajien järjestössä todistajavanhemmat kasvattavat ja aivopesevät lapsensa Jehovan todistajien järjestön mukaiseen ajattelutapaan ja painostavat/pakottavat kokouksiin, kentälle ym ja suuri osa vanhemmista kieltää samalla lapsiltaan järjestön opetusten mukaisesti mm urheiluseurojen jalkapallo-ym joukkueisiin kuulumisen, monet rakentavatkin harrastukset ja ns maailmallisten lasten kanssa läheisesti ystävystymisen.Tämä kaikki eristää J.t-nuoria ja -lapsia muusta yhteiskunnasta ja elämänmenosta.
Moni Jt-perheen lapsi ajautuu kastepäätökseen jo hyvin nuorena ennen kuin on pystynyt ja uskaltanut ottaa asioista kriittisesti selvää. Tunnen 9-12 vuotiaina kasteelle Jehovan todistajissa menneitä ja tällöin nämä lapset sitoutuvat elämään kuten J.t-järjestö opettaa ja he sitoutuvat ennnalta "uuteen valoonkin", mitä se milloinkin tuleekin olemaan. Kun osa kasteella lapsena käyneistä todistajista sitten vähän vanhempana tai paljon vanhempana tajuaakin kuuluneensa oman ajattelunsa ja vertailun pohjalta harhaoppiseen lahkomaiseen järjestöön ja haluaa erota, niin kerralla tämä henkilö usein menettää yhteyden jopa kaikkiin ystäviinsä ja J.t-lähisukuunsa vanhempansa ja sisaruksensa mukaanlukien.
Näin kävi puolisolleni, joka innoissaan meni kasteelle Jehovan todistajaksi liittyen 11-vuotiaana. Myöhemmin hän itse erosi järjestöstä omantunnonsyistä, koska ei enää pitänyt J.t-lahkoa Jumalan kanavana vaan Vääränä profeettana ja eksyttäjänä.
Miten ihmissuhteitten kävi: Laaja Jehovan todistaja-suku hylkäsi. Vanhempiaan puolisoni ei ole sen koomin voinut tavata eikä siskojaankaan. Oliko 11-vuotias J.t-perheen tiukkaan J.t-tyyliin kasvattama ja sensuurissa pidetty lapsi kypsä päättämään ja tajuamaan tälläisiä isoja koko elämään vaikuttavia asioita, joitten seurauksena voi joutua koko lähipiirinsä hylkäämäksi? Mielestäni tuollainen J.t-systeemi nuorena kasteeseen kannustaen ja kriittisen tiedon pimittäen on jo ihmisoikeuskysymys. Moni nuorena , jopa 16- 18-vuotiaana, kotoaan muuttanut ex-J.t-nuori, joka on eronnut tai erotettu järjestöstä ja joka täten on menettänyt lähipiirinsä, on suuressa vaarassa ahdistua, masentua ja päätyä jopa itsemurhaan.
Puolisonikin kärsii siitä, kun äiti ja isä eivätkä siskot suostu häntä näkemään ja kaikki tämä, koska hän liittyi lapsena harhautettuna 11-vuotiaana järjestöön, josta myöhemmin tahtoi erota ja liittyä kristilliseen uskontoon Jeesuksen seuraajaksi.
Tälläinen karttamisrangaistussysteemi on ihmisoikeuksien vastaista ihmisuhteilla kiristystä ja perustuu Raamatun väärintulkintaan. Onko sinusta Itä.Meren.tytär puolisoani kohdeltu oikein Jehovan todistajien ja hänen vanhempiensa toimesta? Tätä samaa tapahtuu jatkuvasti muillekin lapsille ja nuorille J.t-järjestön yhteydessä. Ensin harhautetaan sitoutumaan ja liittymään, niin , että lapsi ei voi kaikkea siihen kuuluvaa edes ymmärtää ja sitten myöhemmin kartetaan, jos haluaa lapsena ja aivopestynä tehdyn liittymisensä järjestöön purkaa.
Myöhemmin mieheni on käynyt kristillisellä kasteella ja kuuluu nykyään tervehenkiseen , Raamattuun sitoutuneeseen kristilliseen seurakuntaan. Nykyiset ystävät eivät häntä hylkäisi (kuten entiset J.t-ystävät tekivät lahkon opetusten ja sääntöjen takia), vaikka hän vaihtaisi eri kirkkokuntaan. Jehovan todistajilla on paljon huonoa hedelmää ja julmuutta toiminnassaan. Suosittelen lämpimästi pohtimaan vakavasti näitä J.t-liikkeen ongelmia ja julmuuksia ja etsimään rohkeasti ja avoimin mielin käsiinsä myös kriittistä aineistoa ja pimitettyä tietoa Jehovan todistajista. Se voisi auttaa monia.
Jehovan todistajat yrittävät kouluttaa lapsensa työelämään
mahdollisimman nopeasti - mielellään käytännölliseen työhön,
joka takaisi toimeentulon ja jättäisi paljon vapaa-aikaa
teokraattiseen toimintaan, kuten kokoukset ja kenttäily.
Luulisin miehesikin jättäneen todistajat aikaisin, varsinkin
kun omantunnon asiat alkoivat häntä vaivata.
Hyvä, että hän löysi mieleistään seuraa ja vaimon.
Jehovan todistajat käyvät työssä ja kustantavat myös
uskontonsa harjoituksen itse kaikkine tarvikkeineen,.
Veroja ja kolehtia kun ei ole, vaan se perustuu vapaa
ehtoisuuteen ja kunkin mahdollisuuksiin, haluun lahjoittaa.
Todistajilla on oma elämäntapansa, ja tuskin te haluatte
osallistua heidän kanssaan valmistautumiseen kokouksiin,
konventteihin, kentälle, joten en ymmärrä, miten ja millä
tavalla haluaisitte seurustella heidän kanssaan, kun
teilläkin on varmasti omat rientonne seurakunnassanne.
Vai onko tarkoitus, että todistajat liittyvät teidän srk:taan, vai
riittääkö, että he istuvat tuppisuina kuunnellen katkeraa
syytöslistaanne menetetyistä mahdollisuuksista?
Itse olen opiskellut koko ikäni ja nykyisin se on mahdollista
useammalla eri tavalla, kuten kauko-, iltaopiskeluna.
Voi ihan vapaasti valita mieleisensä aihe-alueen.
Pitäkää erotettuna olemista suojana enemmiltä julmuuksilta,
valheilta, pakottamisilta loukkaamaan omaatuntoa.
Mitä siihen uuteen oppiin/valoon tulee, niin olen usein
ihmetellyt, etten ole ennen nähnyt asioita kuten uudistuvan
tiedon kanssa. Ei tarvitse tyytyä vanhoihin kirjoihin ullakolla.
Tässä on tullut seurattua nyt parin kuukauden ajan tätä 24:n
kriittistä, kyseenalaistavaa, katkeraa pilkkaa, joten olen
aika kyllästynyt samoihin toistoihin, mitä kaikki vetävät esille.
Olen todella päässyt vertailemaan, mitä vertailtavaa onkin.
Suomi24 perussääntöihin kuuluu myös, että on oikeus estää
vastenmielisten henkilöitten kommentit, kun se on mahdollista
ja missään tapauksessa ei ole velvollinen vastaamaan heille.
Sama koskee teitä, jotka näätte nikkini, hypätkää sen yli!
Tiedän nyt aika tarkkaan, mitä saisin Jehovan todistajien seuran
ulkopuolella ja minkälaisten ihmisten kanssa joutuisin tekemisiin.
Tämä on ollut hyvin kiinnostavaa ja opettavaa aikaa.
Samalla olen joutunut pukemaan monia ajatuksia sanoiksi ja
täytyy sanoa, että kaikki syytökset eivät kosketa minua.
Miten miehesi on voinut "menettää kosketuksen ystäviin",
kun heillä ei mitään yhteistä tunnu olevan missään mielessä?
Ei ajatuksissa, periaatteissa, opeissa, näkemyksissä, päämäärissä...
Miten sellaisia henkilöitä voidaan kutsua ystäviksi?
"Tiedän nyt aika tarkkaan, mitä saisin Jehovan todistajien seuran
ulkopuolella ja minkälaisten ihmisten kanssa joutuisin tekemisiin."
Pysy siis ihmeessä järjestön, vartiotorniseuran, turvallisessa syleilyssä koska maailma ja sen ihmiset ovat läpeensä pahat.
Valtakunnan salit ovat ainoita turvallisia paikkoja, pysyttele siis siellä...
:)
Mieheni oli niin pahasti aivopesun uhri, että hän päätyi useamman vuoden tutkimis-ja pohtimisprosessin jälkeen eroamaan J.t-lahkosta vasta keski-iässä ja nyt nelikymppisenä hän vasta suorittaa opintoja yliopistossa raskaan työnsä ohessa.
Raskas käytännöntyö, johon hän ajautui nuorena ,(Jehovan todistajien korkeamman koulutuksen kielteisyysasian takia), on kuluttanut hänen polvensa niin pahasti, että hän ei edes ole enää kovin työkykyinen käytännön töihin vaan kärsii jatkuvista kulumisvaivoista ja -kivuista. Mieheni opiskelee mm Raamatun alkukieliä, psykologiaa, Raamatun ajan eläntapojen ja kulttuurin historiaa sekä kristinuskon historiaa sekä Raamatun tulkintamahdollisuuksia, viestintää jne. Hän nauttii kovasti nykyisestä mahdollisuudestaan saada sensuroimatonta tietoa Raamatun alkuteksteistä ja monesta muusta asiasta. Erityisesti hän on mm kiinnostunut kristinuskon ja Jumalan olemassolon puolustamisesta ja lahkotutkimuksesta.
Mieheni haluaisi toki olla kanssakäymisissä vanhempiensa kanssa, vaikka heidän ajattelutapansa eroavatkin nykyisin suuresti toisistaan. Onhan muutenkin yleistä, että vanhemmilla ja lapsilla ei ole aina samat uskonnolliset näkemykset, arvomaailmat tai aatteet, mutta silti he yleensä voivat keskustella monestakin kiinnostavasta asiasta yhdessä ja esim pelailla lautapelejä yhdessä, kokata yhdessä, retkeillä yhdessä jne. Vain Jehovan todistaja vanhemmat hylkäävät lapsensa ja alkavat karttaa heitä, mikäli lapsi eroaa jehovan todistaja-uskonnosta ja ei asu enää saman katon alla. Tämä tuntuu hyvin pahalta niin kartetuista kuin yleensä karttajistakin. Moni aiemmin lapsiaan tai muita lähiisukulaisiaan karttanut, kertoo erottuaan Jt-liikkeestä kärsineensä kovasti siitä, että koki aiemmin Jt-liikkeeseen kuuluessaan joutuvansa painostettuna ja aivopestynä karttamaan ja kääntämään selkänsä rakkaille lähisukulaislleen.
Olen varma, että miehenikin vanhemmat kaipaavat poikaansa eli puolisoani, mutta nämä vanhemmat eivät halua tavata ja eivätkä ole meihin missän yhteyksissä. Anoppini on sinänsä hyvin lapsirakas ja varmasti mielellään olisi tekemisissä myös lastemme kanssa mikäli mieheni ei olisi eronnut järjestöstä. Tiedän, että anoppini kärsii erosta poikaansa kuten miehenikin varmasti kärsii erostaan vanhempiinsa.Lapsenlapsetkaan eivät opi tuntemaan nyt näitä isovanhempiaan jotka karttavat miestäni.
Tiedän, että J.t-liikkeen karttamisrangaistusopit saavat anoppini karttamaan poikaansa, eikä esim se, että hän kokisi, ettei heillä ole enää mitään yhteist'. ei äidinrakkaus ja kiintymys sellaiseen kuole. Aivopesu se erottaa rakkaat toisistaan.
Millä tavalla mieheni haluaisi seurustella vanhempiensa tai siskojensa kanssa? No mitäs luulet. Jos he eivät haluaisi hengellisistä asioista keskustella (joka on mieheni lempikeskustelun aihe kylläkin), niin varmasti voisimme tehdä kaikkea kivaa yhdessä , vanhempien, sisarusten näitten lastenlasten ja lastemme serkkujenkin kanssa. Voisimme tehdä eväsretkiä, grillailla ja muutenkin kokata, pelata pallopelejä ja lautapelejä, tehdä puutarhahommia, kerätä yhdessä luonnonantimia kuten sieniä, kokata jne.voisimme tehdä niitä monia mukavia asioita, joita yhteen aikaan teimme, kun tämä karttamisrangaistus ei vielä ollut astunut voimaan. Mistä tiedän, ettei slähiuvun kiinnostus miestäni kohtaan lopahtanut vain uskonasioissa olevien erimielisyyksien takia vaan ylhäältäpäin määrätyn karttamisrangaistussäännön takia?
No, suvussa on toinenkin henkilö, joka on hyvin läheinen mieheni vanhemmille. Hänkin on kasvatettu Jehovan todistajaksi, mutta hän muuttuikin vakaumukseltaan täysin ateistiksi vielä Jehovan todistajien kirjoissa ollessaan. Tiedän tämän, koska henkilö kertoi itse siitä minulle ja miehelleni samoin kuin mieheni lähisuvulle muutenkin. Anoppini kovasti suri ja valitteli asiasta minullekin aikoinaan. Tämä ateistisukulainen ei kuitenkaan halunnut erota Jehovan todistajien kirjoista (vaikka kenttätyön yms lopettikin), juuri sen takia, että häntä ei alettaisi karttaa. Hän haluaa olla tekemisissä rakastamansa lähisuvun kanssa. Kaikki suvussa tietävät hänet ateistiksi, mutta koska häntä ei olle virallisesti erotettu eikä hän itse ole liikkeestä eronnut, häneen suhtaudutaan aika kivasti (mitä nyt selän takana juorutaan yms)ja hänen kanssaan ollaan läheisesti tekemisissä.
Eli tässä nähdään, mistä karttaminen lähisukulaisten kesken johtuu: juurikin siitä virallisesta karttamisrangaistussysteemistä, joka löytyy monista J.t-liikkeen julkaisuista kirjoitettuna ja jota mm kokouksissa ja konventeissa opetetaan. Luonnostaan vanhemmat eivät ala karttamaan omia rakkaita lapsiaan, kyllä siihen aivopesua ja painostamista tarvitaan.
Tilanne on nyt siis niin tragikoominen, että mieheni suvussa häntä , Raamattua ja Jumalaa rakastavaa ihmistä kartetaan, koska hän erosi J.t-liikkeestä. Sen sijaan ateistisukulaista ei karteta, koska tämä ei ole virallisesti eronnut.
Mieheni yksi sisarus ei usko Jumalaan ollenkaan ja mieheni vanhemmat tietävät sen.
Niin,"HyvänMiehenVaimo", mitä nyt haluat minun tekevän hyväksesi?
Palauttavan miehesi äitinsä kohtuun, alkavavan yliopisto-opiskelun
jo nuorena, taivuttavan hänen vanhempansa yhteisiin rientoihinne?
Onko minulla valta siihen? Mitä muuta haluat? Olenko syyllinen kaikkeen?
Tunnen itseni todella imarrelluksi, että teidänlaisenne eliitti-kristityt
alentuvat kommentoimaan minun, vanhan, sairaan eläkeläisen
aloituksia, jotka eivät tunnu olevan ihan sopusoinnussa teidän
akateemiseti koulutettyjen syvällisien tutkimusten kanssa.
Häiritseekö se teitä, että minä vähäpätöinen, heikosti koulutettu
saan iloa, jopa onnea "Vartiotornin" lukemisesta ja kenttäilystä?
Et taida ymmärtää, jos kerron, että minullakin oli nuorena ja kauniina
mahdollisuudet koulutukseen ja asemaan yhteiskunnassa?
Mutta valitsin teokraattisen opiskelun, kokoukset ja kentän.
Se oli minun valintani! Pakotatko sinä minyt kieltämään ja
hylkäämään sen, mitä arvostan miehesi pettymysten tähden?
Jo on tavat uudessa raamattu-ryhmässänne!
ELÄ JA ANNA ELÄÄ;-)
Kiltti "HyvänMiehenVaimo" älä lue tätä ilkeää kommenttia.
Se ei ole arvosi mukaista. Se oli "paha-henki",
jonka sallin käyttää itseäni välikappaleena.
Minä kadun ja pyydän universumin "mustaa pyörrettä"
ahmaisemaan sen suihinsa, olemattomiin..
Lähimmäiseni, "HyvänMiehenVaimo" , anna anteeksi tämä edellinen,
ilkeämielinen kommenttini, kun väsymyksessäni lainasin itseni sille
"pahalle-hengelle", joka puhui kauttani.
Anna minulle uusi mahdollisuus vastata kommenttiisi.
Ensiksi, olen iloinen, että miehesi voi nyt opiskella aiheita,
joista hän on kiinnostunut. Uskon hänen saavan niistä paljon enemmän irti
näin elämän kokemustensa kartuttaneena kuin nuorenpana.
En tarkoita vähätellä menetettyjä vuosia, vaan löytää jotain "laastaria" haavaan.
Itsekin olen samassa tilanteessa, siis valitsin teokraattisen koulun ja jätin
ilta-koulun työn ohessa, kun muutin yksin ja aloin tutlia todistajien kanssa.
Olen samalla tavalla kuluttanut sekä ruumiini, että psyykkeni.
Ei tehnyt hyvää selälle kantaa raskaita taakkoja tarjoilijana ja vielä
pahempaa oli kantaa viina pöytiin rääväsuille juomareille.
Ongelma tosin ratkesi, kun johtaja sanoi, että heillä on vain yksi mahdollinen
työ minulle: ylimmäisenä ulos-heittäjänä, mutta se ei ollut kai vapaana...
Niin sitä meni melkein 50:tä vuotta - eikä Harmagedon ole tullut...
Perhettä en minäkään hankkinut, vaan olin piikana ensin kotona ja
sitten sisarteni lapsia palluttaen, kun heillä ei ollut sitä varoitusta...
Nyt heillä on lastenlapsia, joista iloita ja rikastuttaa elämäänsä.
Joten tiedän kyllä tämän perheen merkityksen ja sen puuttumisen.
Mitä tuohon koulutukseen tulee, niin vasta nyt eläkkeelle päästyäni,
vanhana käppyränä, olen saanut aikaa opetella internetin käyttöä.
Käydessäni koulua ei ollut sitä mahdollisuutta, ja kärsin jostain
ihon ja silmien herkkyydestä, joten ei ole TV:täkään siksi.
Kun ei ole nuoria ympärillä, jotka auttaisivat näiden "Sampojen"
käytössä ja ymmärryksessä, niin vei tähän asti ennenkuin
sain aikaa ja löysin kurssin, missä hyvällä omallatunnolla naputella.
Siksi minulla ei ole ollut mahdollisuutta käydä JW.org- sivuillakaan,
eikä niissä käydä kurssin aikana lainaläppärillä, opettajien käydessä
läpi mitä ja milloin ja missä oppilaat tuhertavat tehtävineen.
Ymmärrät varmaan, etttä työtä jota tehdä ilman tietokonetta on
hyvin rajoitetusti kymmenien vuosien aikana.
Minua se ei ole ollut suurin huoli kasvieni leikkausten takia.
Aika on mennyt mukavasti kirurgien pöydillä teurastettavana.
Mutta olen saanut vapauden lukea monenlaista muutakin kuin
omista sairauksistani ja niiden vastuullisesta hoidosta.
Psykologiaa, homeopatiaa, akupressuria ja nyt valtavasti eri
terveys-oppeja, kuten intialaista, kiinalaista - poppa-konsteja
en ole vielä harrastanut, mutta omia öljyjä valmistelen.
Tulot ovat tietysti olleet niukanpuoleiset ja voimat ja äly
eivät ole minulla riittäneet korkeampaan koulutukseen...
Niin. kateudesta tuon ilkeän "eliitti-kristityn" sain paljolta.
Haluaisin niin mielelläni olla terve, nuori, vahva ja älykäs.
Nauttikaa nyt omasta elämästänne ja mahdollisuuksistanne!
Kiittäkää Jumalaanne Hänen osoittamastaan rakkaudesta!
En nyt ilkeile, kiitän itse joka päivä kodistani, puutarhastani.
Se kannustaa minua yrittämään tehdä jotain toisten hyväksi.
Mitä tuohon viimeiseen paradoksiin tulee, niin ei tiedä
itkeä vaiko nauraa. Sellaisia tilanteita kertyy runsaasti.
Voiko ajatella muuta, että uskovilla on jotain, mitä muilla ei ole.
Heidän suhteensa Jumalaan. Israelissa leeviläiset saivat
kieltäytä monesta hyvästä temppelipalveluksensa tähden.
Se oli etu velvoittein ja rajoituksin, kuten ymmärrän sen asian.
Muistatko sen Sananlaskujen 29:27 "Vanhurskas mies on kauhistus
epävanhurskaalle ja se joka vaeltaa rehellisesti kauhistus epärehelliselle",
näin ulkomuistista lainaten.
Mutta hyvänen aika! Mitähän sääntöä minä taas olen rikkonut!
Tulenko taas erotetuksi, etttä veljeilen "maailmallisen" kanssa? :-I
Eihän minun vanha pöpperö-pääni mitään ymmärrä...
Sanon vanhimmille, jos tulevat vetämään tilille, että
lääkärit taisivat "lopotomoida" minut viimeksi pöydällä
heidän veitsensä alla ollessani.Kyllä se siitä suttaantuu.
Kirjoittele surustasi; se tunnustetaan hyväksi terapiaksi.
Saat eri kuvan itsestäsikin ja vaikket saisi toisilta ymmärtämystä
niin näet, näet mitä vaikeita kokemuksia olet läpaissyt!
Itsesi arvostus, -kunnioitus kasvaa joka tapauksessa.
Nauti tästä ihanasta keväästä, jonka sade sai viheriöimään :-)
Terveydys itä.Meren.tytär! Lämpimät kiitokset sinulle todella avoimesta ja koskettavasta kirjoituksestasi. En muista kyllä lukeneeni aikoihin mitään näin minua koskettanutta. Tuntui siltä, että pystyin eläytymään elämäntarinaasi ja näin sieluni silmin elämäsi kulkua, jossa on ollut paljon uhrauksia ja ponnisteluja, mutta varmasti paljon myös ilon ja läheisyyden hetkiä.
Arvostan sitä, että sinulla tuntuu olleen jo nuoresta voimakas halua päästä Jumalan läheisyyteen ja pyrkiä tekemään Hänen tahtonsa. vaikka meillä onkin erinevät kannat siitä, millainen Jumala on ja mikä onkaan Hänen tahtonsa. Minua koskettaa kuitenkin kovasti sinun uhrauksesi ja kaikki pyrkimyksesi hyvään elämässäsi.
Olet myös jotenkin tosi suloisen ja kiinnostavan oloinen ihminen. Kirjoitatkin niin runolliseen tyyliin tunnoistasi ja ajatuksistasi sekä elämänkulustasi. Aiemminkin jo huomasin, että toisaalta sinulta löytyy lämmön lisäksi myös särmää ja tempperamenttia joissain tilanteissa. Siinä asiassa on hyvätkin puolensa tosiaan, vaikka oma tempperamenttisuus voi joskus häiritäkin kuten ainakin itselläni on asianlaita.
Me emme mieheni kanssa ole mitenkään hienostuneita ja jos meidän kanssamme olisi jossain tekemisissä ei sana "eliitti" varmasti tulisi kellekään mieleen. Olemme tavallaan aika maanläheisiäkin ja melko hajamielisiä sekä välillä turhankin boheemeja joissain piirteissämme. Lapseni esimerkiksi sanovat minulle usein, että voisitko äiti ostaa itsellesi vähän paremman näköisiä vaatteita ja yleensä edes joitain kunnollisia vaatteita edes joskus. Ja sanovat muuten ihan aiheesta. (Mutta kun on aina jotain muuta tärkeämpää rahanmenoa ...)Joten joo:kaukana mistään elitiistä olemme joka mielessä ja ihmisinäkin teemme paljon virheitä puheissamme ja teoissamme.
Kuitenkin me tälläisinä epätäydellisinä hassukoinakin haluamme kovasti olla Jumalan puolella ja pyrkiä seuraamaan Jeesuksen askelissa. Ja sama tahto varmasti sinustakin huokuu. Olemme vain nyt päätyneet keskenämme eri tuloksiin siitä, mikä on se palvontatapa ja tapa uskoa ja toimia, jota Jumala meiltä ihmisiltä toivoo. Sinä pidät ainakin tätä nykyä ilmeisesti oikeana asiana ja Jumalan tahtona jehovantodistajuutta ja minä ja mieheni taas pidämme Jumalan tahdon mukaisena asiana klassista kristinuskoa. (Emme siis kannata esim liberaaliteologiaa vaan ihan konservatiivista kristillisyyttä.) Mutta oli miten oli, kuitenkin tämä asioitten tila ei vaikuta siihen, että sinä tunnut minusta oikein ihanalta ihmiseltä ja tosiaan niin harvinaisen avoimelta ja aidolta.
Minulla on aika monta lasta, joista pienin vielä vauva. Parina viime yönä hän on jostain syystä valvottanut tavallista enemmän, joten vaikka paljon on vielä asioita, joita kirjoituksestasi mieleeni nousi, joudun ainakin tällä erää tässä lähtemään nukkumaan, koska väsyttää jo kovasti ja täytyy yrittää tankata unta, että taas jaksaa.
Toivon ja rukoilen sinulle parempaa terveyttä ja kaikkea hyvää ja varsinkin, että hengellisestikin asiat menisivät niin kuten Jumalan tahto on sekä meidän perheen että sinunkin elämässäsi. Halaukset sinulle täältä ruudun takaa. Ja kiitos vielä kerran. <3
Hyvää huomenta,"HyvänMiehenVaimo":-) Onko Pikku-Äiti saanut nukuttua
vai vaatiko lapsonen äidin huomiota? Toivottavasti hän ei ole sairas, vaan
ne ovat hampaat jotka puhkovat ikeniä. Kyllä on jo pienelläkin kärsimistä!
Tulin niin liikuttuneeksi "kirjeestäsi". Että uhrasit vähäistä aikaasi siihen!
Lasten kanssa on aina menoa ja teillä on useampia, eri ikäisiä tietysti.
Se on todella vaativa ura, eikä siitä oteta minkäänlaista lomaa.
Minulle oli nuoremmat sisarukseni niin rakkaita, että kyselin usein
Jumalalta metsässä yksin ollessani, miten Hän on antanut minulle
niin ihanat pikkusisarukset! Olin tosin puolueellinen ja hyljeksin
yhtä sisarta ja yhtä veljeä. Onneksi olen voinut hyvittää sen veljeni
lapsille ja veljeni on voinut antaa sen anteeksi, mutta se sisar pahus!
Pitikö hänen tulla jo vuoden kuluttua syömään minun äitiäni?!
Äitiäni ja isääni en jaa kenen tahansa kanssa!
Sinä, joka olet synnyttänyt lapsia, onko se kohtuullista, että
nainen saa 10:nen vuoden aikana 6 elävää lasta! Ja keskenmenoja!
Kumistako olette luotuja? Tiedäthän hiukan oloja 70:tä vuotta sitten.
Ei ollut hääppöstä sotien aikaan ja jälkeen päinkään.
Vaikeinta oli älykkäille ja kyvykkäille, jotka eivät saaneet
mahdollisuutta kouluttaa itseään ja kehittää kykyjään.
Mutta isovanhemmiltani ja vanhemmiltani opin sen, että
kun haluaa jotain, niin hankkii tiedon, taidon ja tekee sen itse.
En ole koskaan kaivannut siksi muuta kuin luku- ja kirjoitustaidon
ja nyt tämän netti-tiedon, niin "googlar" vain, mitä haluaa tietää.
Meillä on enemmän yhteistä kuin luuletkaan.
En pidä niistä kodeista, jotka ovat kuin huonekalukauppoja tai
hotellihuoneita. Viihdyn sellaisessa "sekamelskassa", joka koostuu
tavarasta, joka "puhuttelee minua". Niitä sitten maalailee ja peittää
kauniilla tekstiileillä, kuten kolhiihtuneet kaapit, pöydät, tuolit...
"Second handista" tai huutokaupoista tietysti enimmäkseen.
Olen aina ollut lääpälläni Marimekon "Unikkoon" eri väreissä.
Sinulla ei ole suuria mahdollisuuksia juuri nyt ajatella omia
vaatteitasi, lasten kasvu ja uudistuva tarve pitää siitä huolen.
Voi, miten haluaisin olla siellä ja ommella sinulle jotain iloista
ja helppohoitoista! Mieliväristäsi ja luonnonkuitua! Sormia syyhyy!
Yksinkertainen on usein eleganteinta - olkapäältä alas asti
haluamaasi pituuteen, sinulle sopiva kaula-aukko ja vaikka
huivi vyöksi, joko rinnan alle tai vyötärölle.
Kykenisikö tyttäresi ompelemaan sellaisen?
Muistan vain, miten yhtenä yönä äiti ompeli kolmelle tytölle
ja isä ompeli äidille hameen ja hienoja oltiin!
Voisitko saada tyttäresi olemaan hieman kampaajanasi?
Muistan, miten äiti oli yksin pitkiä kausia lapsien kanssa,
kun isä opiskeli toisessa kaupungissa ja silloin äiti pyysi
minua laittamaan hänen hiuksensa. Lohdutukseksi.
Ymmärsin vasta aikuisena, että hän kaipasi miehensä tukea
silloin pitkän ja raskaan päivän jälkeen - ja olisin tehnyt sen nyt
niin mielelläni, hellästi ja arvostaen, mutta en ymmärtänyt:-(
Se äidin ja tyttären välinen suhde on aika merkityksellinen,
mutta he tulevat olemaan "kaksi naista" nopeasti nykyisin.
Rakkaus perheenjäseniin on se voima, joka auttaa jaksamaan
ja minulla on ollut sisareni lapset paremmat kuin omani olisivat
olleet. Enkä ole koskaan tavannut miestä, jonka lapsen olisin
halunnut kantaa ja synnyttää. Mutta olen hoitanut vieraiden
lapsia ja joihinkin kiinnyin tuskallisen syvään.
Joten, miehen puutteessa ja hormonien huutaessa vauvaa, menin
"sivistyneeseen" perheeseen kotiapulaiseksi ja asia oli ratkaistu:-)
Kotona olin harjaantunut pitämään äidin puolta, isäkin niin halusi,
joten rouva sai aina "erikoispassausta".
Mutta tiedäthän taiteilijat ja tiedemiehet - taide ja tiede ahmaisee
heidät, eikä heillä ole valinnanvaraa ryhtyä muuhun, joten samoin
tarve hengellisyyden harrastamiseen voi viedä "jalat alta"...
Ilman Jumalaa joudumme kohtaamaan samat asiat yksin ja
varmasti enemmän ongelmia, mutta ne jotka tuntevat sekä
Jumalan, että Jeesuksen tietävät voivansa puhua heidän kanssaan
ongelmistaan; Jumala kehoittaa heittämään huolemme Hänelle ja
Jeesus kutsuu väsyneet kaksoisikeensä alle - Hän kantaa taakan.
Ajatteles, että on Jumala oikealla puolellasi ja Jeesus vasemmalla
ja enkeli lentämässä yläpuolellasi; se ajatus on Ilmestys 14:6,7.
Jos sinulla on aikaa ja rauhaa lukea kahvitellessasi niin katso
Psalmi 20:1-10. Siinä on kiitosta ja vetoamista ja siunaus...
En tiedä, miksi yhdistän sen Psalmin juuri nyt sinuun.
Pidä nyt hyvä huoli itsestäsi ja nauti kevään vahvistavasta vihreästä:-)
Hei ja kiitos kysymästä. Viime yö oli jo parempi, mutta aika lailla on väsyttänyt tuo univelka. Sitähän tulee, kun vauva tykkää imeä maitoa ympäri vuorokauden melkoisen tiheään tahtiin ja yöllä ei sitten saa aina heti unta itse. Ja tosiaan taitaa tyttelillä hampaitten tulokin olla jo aluillaan merkeistä päätellen. Sinänsä onneksi lapsi on hyvässä kunnossa ja oppinut jo aikaisin kääntymään joka suuntaan, ryömimään ja tarttumaan esineisiin sekä pyörimään kuin väkkärä joka paikkaan. Yksi isoveljistä oppi kahdeksan kuukautisena kävelemään ja taitaa tyttö tulla tuohon erityisen liikunnalliseen veljeensä.
Minulla onkin vain yksi tyttö, tuo vauveli ja sitten muut lapset ovat jo koulua käyviä poikia. Tämä tyttö olikin sellainen yllätys-iltatähti. Ihana ja nätti ja niin rakas kuten muutkin.
Olipa mukava saada lukea taas hieman lisää elämästäsi ja lapsuudestasikin. Ihana juttu, että sisaresi lapset ovat sinulle läheisiä! Voi saada paljon rakkaita ihmisiä elämäänsä muutenkin kuin oman ydinperheen kautta. Se on hieno asia ja mahdollisuus meille ihmisille.
Olisipa tosiaan hienoa, jos tulisit tänne ompelemaan. Kuulosti mahtavalta! marimekosta ja unikoista tykkään minäkin. Niin luonnonkukkina kuin kankaana. Olen huomannut meissä yhtä sun toista yhteistä minäkin. Olen muuten itsekin kiinnostunut luontaislääketieteestä ja telkkaria minäkin katson vain aika vähän, koska se sattuu minua päähän ja silmiin. Herkkiä siis ollaan kumpikin.
Kas vain , siippa siellä nyt huutelee, että pitäisi mennä taas. Lisää sitten varmaan toisella kertaa. Kiitos hyvästä Psalmin kohdasta! Luin sen ja paljon siinä on, joka minua lohduttaa ja ilahduttaa.
Hei vielä iltasella, juuri ennen koulun sulkemista! Sinulla on niin ihana nikki, "HyvänMiehenVaimo". Nautin siitä, sillä veljeni ja moni muukin mies on
kohdellut minua huomaavaisesti ja kutsuisin heitä "hyviksi miehiksi", joita
toisinaan kehun ja puolustan henkeen ja vereen.
Muuten halusin antaa sinulle pari "kevätkuuria"
Täällä on palsta, jossa on monia hyviä ideoita luonnon anneista ja se hyvä
aika on jo alkanut. En tiedä asutteko puhtaassa ympäristössä, josta
kerätä nokkosta ja voikukkaa jo varhain keväällä.
Esim. nokkosesta saa hiuksia kasvattavaa ja vahvistavaa teetä,
jonka keitän vahvaksi ja pistän jääkaappiin suihkepullossa.
Siitä sitten vain suihkauttaa päänahkaan ja se kirpaisee verenkirron.
Mutta ole kuitenkin varovainen, jos olet allerginen jollekin.
Nokkoskeittoa ei saa myöskään lämmittää, kun silloin muodostuu
jotain myrkkyä. Tekee vain sen minkä kerralla käyttää.
Tuo voikukka puhdistaa maksaa ja munuaisia - jos nyt oikein ymmärrän.
Jotain, minkä halusin erikoisesti sinulle tipsata on kotitekoinen öljy.
Pohjoismaalaisen ohuelle iholle sopii täällä kasvanut rypsi-öljy
paremmin kuin raskaampi oliivi-öljy. Eräs professoti suositteli öljyä
puhdistusaineeksi kasvoihin ja kehoon - se puhdistaa syvältä.
Itse tapaan ottaa pienen pullon löylyyn lämpimään, pesun jälkeen
voitelen itseni kokonaan öljyyn - ei mene paljoa - ja istuskelen
vanhan pyyhkeen päällä nautiskellen. Hiukan aroma-öljyä
rypsi-öljyyn sekoitettuna antaa enemmän tehoa, mutta se on
sellaista ylimääräistä, jota ilmankin voi olla.
Ajattelin vain, että sinä vauvelin saatuasi, tarvitsisit hiukan extra-
hemmottelua. Ajattele, mitä rasituksia ihosi on käynyt läpi!
Sitten riittää vain kevyempi huuhtelu ja taputtelu kuivaksi.
On hyvä vetää hiukan vanhemmat vaatteet juuri öljyhoidon jälkeen.
Sellainen iltainen jalkojen voitelu olisi myös ihoa vahvistavaa ja
suojaa kaikilta pöpöiltä paremmin.
Muista samalla arvostaa kehoasi, joka on niin mainio ja
suurenmoinen lahja - samalla kun korvasi on tietysti perheessäsi...
Nyt meidät varmaan ajetaan pois tältä palstalta, kun
lörpöttelemme muuta kuin sallittua asiaa!
Tiedätkö jonkun muun palstan, jolla tavata?
No, Pikku-Äiti, voi hyvin ja makoisia unia pian...
Hei, kiitoksia kovasti hyvistä vinkeistä monia mainioita luonnonantimia koskien Itä.Meren.tytär! Hienoa, että hoidat itseäsi ja kehoasi luonnonmukaisesti ja rakkaudella. Kyllä meidän kehomme ja mielemme ansaitsevat sen. :)
Asun ihan hyvällä alueella luonnon puhtautta ajatellen. Metsä alkaa n 100 metrin päästä. Kasvatan luomupuutarhassamme monenlaisia marjapensaita, hedelmäpuita, yrttejä ja kasviksia. Olen tarkoituksella juuri jättänyt tontillemme pikkuisen luonnonniittyä ja metsikköä. Poimin ihan sieltäkin välillä juuri nokkosta, horsmaa, kuusenkerkkiä, metsämansikoita, voikukkia, maahumalaa jne. Teen paljon vihersmoothieita ja raakaruokaakin ja rakastan marjoja, sieniä ja yrttejä.
Välttelen pitkälle prosessoitu höttöruokaa ja suuria määriä lisäaineita ja keinomakeutusta sekä eineksiä. Sairaudet perheessämme ovat hoituneet yleensä luonnonmukaisin keinoin. Kuten voi huomata meillä on kyllä Raamatun lisäksi näköjään paljon muutakin yhteistä, jota arvostamme. Rakastan luontoa ja odotan innolla, kun maapallokin tulevaisuudessa tulee arvoiseensa kuntoon Jeesuksen saavuttua.
Monilla jehovan todistajilla on se käsitys, että kaikki kristityt ajattelevat menevänsä vain taivaaseen ja että he luulevat maapallon tuhoutuvan sitten tms. Asianlaita on kuitenkin toisin sillä on ennustettu Ilmestyskirjassa, että Jumala laskeutuu tänne ihmisten luo maan päälle ja silloin voidaan sanoa, että Jumalan puolella oleville taivas ja maa tavallaan yhdistyvät. Maan päällä voi olla silloin yhteydessä myös Jumalan ulottuvuuteen taivaaseen. Tunnettu ja arvostettu Raamatun tulkinnan asiantuntija David Pawson on paljon kirjoittanut tästä. Monet kristityt tavallaan vetävät mutkat suoriksi, kun puhuvat vain taivaasta. Tästä tekee mieleni tulla lähiaikoina kirjoittelemaan lisääkin.
Niin, en tiedä onko se sitten niin vakavaa, jos välillä tulee lisäksi juteltua muustakin kuin ihan itse teemasta kommentteissaan. En tiedä tarvitseeko tästä lähteä muualla, jos kirjoituksissaan puhuu Jehovan todistajien opeista verrattuna kristikunnan oppeihin ja lisäksi tulee sitten jotain muuta juttua.
Hih, tuli mieleen, että sinähän olet Jehovan todistaja ja minä kristitty, joten tavallaan tämä kirjoittelu on demonstraatiota siitä, miten kahden eri uskonnon edustajilla voi synkata ja miten he päätyvät myös vertailemaan uskonkäsityksiään Raamatun valossa. ..ihan sovussa ja hyvillä mielin uskoisin.
En siis tiedä onko täällä kaiken pakko olla niin suppeata ja tiivistettyä ja keskitettyä suoraan aiheeseen , vaikka toki se on tavallaan varmaan ihanne. Sinänsä Jehovan todistajat ja kristitytkin myös evankelioidessaan kaduilla tai kirjeitse keskustelevat Raamatun tulkintojen vertailun yms lisäksi yleensä siinä sivussa myös muusta ja kun tutustuu jonkin verran voi olla helpompaa keskutella hyvässä hengessä.
Mutta mukava voisi olla muullakin palstalla keskustella yhdestä sun toisestakin elämän aiheesta kanssasi. En nyt yhtäkkiä osaa sanoa missä ja miten, mutta ehdota ihmeessä paikkaa, jos sinulle tulee mieleen. Mutta jos keskusteluistamme iso osa on Raamatuun ja jehovantodistajuuteen verrattuna kristinusko liittyvää, niin voi olla, että keskustelu aika ajointäällä käy ihan hyvin...tai sitten ei. Aika näyttää ja ainahan voimme myös halutessamme kommentoida toistemme raamattua yms käsitteleviin kommentteihin ja aloituksiin jos siltä tuntuu ja ehdimme.
Tietokoneet aiheuttavat minulle samoja oireita kuin telkkari, joten kovin paljon en voi koneella olla. Jonkun verran onneksi kumminkin. Täällä kuitenkin käyn aika ajoin lukemassa, kun ehdin ja välillä kommentoinkin. Onhan täällä usein kiinnostavia juttuja ja kirjoittelua isoista ja tärkeistä asioista.
Aurinkoisia päiviä ja hyvää mieltä sinulle Itä.Meren.tytär! <3
Hei,"hyvänMiehenVaimo", Aivan ensiksi, etten unohda
luin tuosta" todistajat lukevat Raamattua paljon nikin
"RaamattuArvossa" - ajattelin sinun siinä tarjoavan jotain
parempaa tilalle, ennen kuin otat vanhaa pois.
Se oli joka tapauksessa samanhenkinen nikki.
Jeesus kehoitti meitä rakastamaan vihollisiamme.
Onko siis väärin, jos tuntee ymmärtäessään toista
rakkautta häntä kohtaan - kuten sisartaan?
Et arvaa, miten onnellinen olen tieäessäni, että saat
asua Jumalan "jalkapallilla"" luonnon-vihreässä-kukkarossa"!
Luonto on minulle Jumalan "Vihreä-sana" ja se juuri johdatti
minut etsimään tietoa Hänestä, vastauksia Raamatusta.
Kunsain tämän mökkini 1995, niin päätin: mitään myrkkyä ei
tänne tuoda! On vielä vesialueen lähellä, joten se velvoittaa.
Kun tulin tänne, tontti oli kärsivä myrkyistä, tupakasta, avioerosta.
Se oli toimelias, työtätekevä vanha pari, joka tämän jätti kuolessaan...
Mutta sanon vain, että rukous ja rakkaus on parantanut mökin ja minut.
Linnut saavat hakata niin monta pesää päätyihini kuin haluavat!
Päädyt ovat kuin seula ja pidän yläkertaa "kesämökkinäni".
Tontilla oli pensasaitaa, kiviaitaa,sireenejä, kuusia, Koivu ja lehmus.
Kun muutin tänne niin sain rakastamiani mäntyjä, vaahteria...
Oi, kirjasto suljetaan, joten jatkan maanantaina.
Halit sinulle ja pikku tytöllesi ja pään pörrötys pojillesi...
Kun tämä on lahkofoorumi, tarkoitatko esittää sairauskertomukseksi varoittavana esimerkkinä jehoovan kostosta, olethan jehoovasi nimissä esittänyt järjestelmäasioiten päättäjäisiä esim. vuodelle 1975 ?
Oman navan tuntemus ja puheenaiheeksi ottaminen ei ole pelkästään lahkolaisen ominaisuus.
Raamatussa on kuitenkin se rakkauden käsky, lahko on sille päinvastainen murhatessaan jäseniään verensiirtokiellollaan, vaikka 3 Moos 17:15 sallii veren syömisenkin. Mikset joutuisi vastuuseen, kun sinulle on asia esiintuotu. Mitä katuminen sinulle merkitsisi ?
Hei, "Hyvän MiehenVaimo"! Uusi viikko on alkanut sinullakin.
Lapset on saatu kouluun ja miehesi toimissaan ja sinä itse
puoliunisena "Iltatähden" kanssa kotosalla.
Olen juuri nyt koulussa ja ympärillä turistaan viikonlopun jälkeen.
Tämä on valtavan hieno systeemi. Kuin kirjasto, mutta suuressa
koulussa voi opiskella eri aineita opettajien johtamilla oppitunneilla,
voi käydä mitä kurssia itse haluaa ja saada apua alkeellisissa asioissa.
Tietokoneet, kopiointi on käytössä 07.00-20.00 arkipäivisin.
Pian alkaa tosin parin kuun kesäloma, jolloin koulu on suljettu.
Istun huoneessa, jota kutsutaan "Infotekiksi". Sain termiinin verran
internetti-koulutusta ja olen yrittänyt lukea IT-kirjoja, mutta tämä
on laaja alue. Harmittaa, että en ole ennen ottanut asiakkseni tulla
tänne opiskelemaan kieliä ja muuta. On ollut niin paljon tärkeämpää.
Äitini kuoli 2014 keväällä yli 80-vuotiaana. Se vei minulta mehut.
Tiedäthän, mitkä asiainhoidot sellaisesta seuraa. 6 lasta kun järjestää...
Tosin isä oli antanut vanhimmaalle pojalleen tehtäväksi saada vaimonsa
hautaan viereensä, kun se aika tuli. Veli vei asian päätökseen kunnialla.
Isä voi olla ylpeä pojastaan. Äitikin kääntyi viimeksi hänen puoleensa.
Juuri tänään olen surusta ja kaipauksesta raskas. Sitä itkee sisimmässään...
Luulin jo päässeeni pahimman yli, mutta muistot ja tunteet vellovat taas.
Kuitenkin, minulla on toivo nähdä vanhempani vielä elävinä olentoina
täällä maan päällä, kuten psalmi 37:1-11-40 kuvailee tulevaa aikaa ja
Jesaja 65:17-25, tai koko luku. Kuten itse mainitsit tuon lupauksen
Ilmestys21:3, Jumalan teltta on ihmisten luona ja eikö tunnu jo nyt, että
Jumala suojaa meitä kuin "teltallaan" ja meillä on elävä suhde häneen.
Jumala oli kanssa-käymisessä Aadamin kanssa, Aabelin kanssa, eikä
hän ole koskaan jättänyt ilmaisematta tahtoaan ihmiselle.
Sinä äitinä ymmärrät 5Mooseksenkirjan 32:8-12 , niin ajatelin sitä
raamatunkohtaa, jossa Jumalaa verrataan kotkaan, joka suojelee
pesuettaan ja kaartelee sen yllä levittäen siipensä ja harjoittaen
poikasiaan lentämään, milloin lentäen niiden alapuolelle, kun
siivet eivät vielä kanna. En vain osaa saada sitä vielä esiin.
Niin, mietin miten aikoinaa kyselin elämän tarkoitusta.
Ihmisen, joka rakastaa, ei tulisi kysellä sellaista.
Mutta vaikka rakastin kotiväkeäni, luontoa, niin vasta kun sain
elävän suhteen Jumalaan ja tajusin elämäntarkoituksen ilmaistun
Raamatun ensi sivuilla ihmistä luotaessa:että me Jumalan kanssa,
1Korintolaisten3:9 "Sillä me olemme Jumalan työtovereita"...
ja meidän tulisi huolehtia maasta, se on meidän tehtävämme,
1 Mooses 1:27,28 niin, tarvitsen kaiken tämän yhdessä.
Elävän suhteen Jumalaan, vastuullisen, arvokkaan tehtävän ja
ihmisiä ympärillä, joihin voin luottaa,arvostaa, rakastaa.
Vasta sitten koen "elämäni merkityksen" tyytyväisenä.
Se on ensimmäinen kerta, kun kuulen jonkun muun kuin
Jehovan todistajan puhuvan toivosta elää maan päällä.
Käsittääkseni juuri se oli ihmisen toivo kunnes Jeesus
ensimmäisenä avasi tien taivaaseen saadessaan
ylösnousemuksen ja luvatessaaan valituille opetuslapsilleen,
että he tulisivat hallitsemaan taivaasta pappeina ja kuninkaina
ihmisiä maan päällä. 2Mooses 19:5,6;1 Pietari 2:5;Ilmestys5:10;20:6
On varmasti suurenmoista elää hoitaen niittyä ja metsikköä.
Molemmat kaipaavat ihmisen kättä voidakseen hyvin.
Jätän tontilleni isomman nurmikon vapaana kasvamaan, että
mehiläisillä olisi kukkia hunajaan ja leikkaan vain polkuja siihen.
Vasta kun kaikki kukat ovat kasvaneet, kuukineet leikkaan ne.
Tonttini on pienen metsikön jatkeena. Sen tähden tämän halusinkin.
Naapurin tontti on kylätiellä ja opettajia kun ovat niin se on
hoidettu algebran sääntöjen mukaan; on ympyrää, neliötä ja
ruoho ei saa ylittää 1cm korkeutta. Kylän talot ovat tontilla
ruohokenttä-raameissaan, joku puutarharyhmä asetettuna,
mutta kukaan ei ELÄ talon ulkopuolella! Ei edes lapset!
Siksi valitsin tämän metsä-alue-tontin ja annoin sen villiintyä.
Puut kasvoivat nopeasti yli talon korkuisiksi ja pensaita riittää,
niin että minulla on 12 eri istumapikkaa suojassa, että saan vaeltaa
auringon mukana paikasta toiseen kirjoineni, papereineni...
Talvisin pidän vain 4:jää nauttiakseni puiden piirtymisestä
lila-ruskeina pulujen-harmaata taivasta vasten kuin arvokas
brysselin-pitsi. Miten kauniita ne silloinkin ovat huurteessa.
Tosin pensas-neliöni mäntyni juurella oli tänä keväänä karsittava
pois, mutta en raaskinut ottaa esiin punaista graniitti-laatoitusta,
vaan jätin sen männynneulojen ja käpyjen peittämäksi toistaiseksi.
Nyt siellä ei voi voimistella, mutta uusi paikka on lehmuksen alla.
Jaha, nyt tulee pieni tauko, mutta jatkan hetken kuluttua.
Voipa hyvin:-)
He taas,"HyvänMiehenVaimo", ei tullutkaan häätöä, kuten luulin.
Onko sinulla ollut, jokun puu, kallio, paikka, joka on symbolina
seurannut elämässäsi kuin punaine lanka?
Minulla onlehmukseen liittyviä muistoja läpi elämäni.
Kun olin lapsi ja isän ja äidin tuli päästä kahdestaan "kuhertelemaan",
ja he jättivät minut iso-äidin luokse siksi aikaa.
Iso-äidin portilla kasvoi mahtava lehmus. Tukeva, hunajalta tuoksuva,
jonka huminasta kuului lintujen viserrys ja lehvät suojelivat auringolta.
Sain siitä lohdutusta 4-vuotiaan yksinäisyyteen, lämpöä, ihmetystä...
Nuoruudessani kaupungin kaaoksessa nautin lehmus-bulevardista.
Miten kaipasin sitä puuta muuttojeni aikana! Sitten yllättäen !
Sain mahdollisuuden ostaa talon, joka muistutti iso-isän rakentamaa!
Istuin syksyllä öisin sen puutarhassa ja aloin käydä läpi elämääni.
Muisto toisensa jälkeen vyöryi esiin ja sain kyynelehtiä vapaasti.
Tontilla oli iso lehmus ja sen oksat ulottuivat lukuisia metrejä
joka suuntaan aina maata viistoten ja kohoten ylös aurinkoon.
Ymmärsin sen olevan lehmus vasta keväällä lehtien avautuessa.
Sen alle olisin saanut koko talon. Hunajaa tihkuvana, humisevana
se antaa lehtiä rauhoittavaan teehen ja salaattiin.
Sen runko on niin mahtava, ettei kädet ylety ympärille.
Istuin sen alla suojassa koko maailmalta, enkä kaivannut mökkiä.
Mutta se alkoi "poikimaan". Ajan mittään puun ympärille kasvoi versoja.
Sitten kauemmas, enkä raaskinut karsia niitä pois; ne kasvoivat rivissä
pitkin kiviaidan reunustaa ja alkoivat peittää takana olevaa vanhaintkotia .
Jätin ne kiitollisena vahvistumaan. Vesoista kasvoi salskeita, suoria puita
kiiltävin, hopenhamain, silkinsilein rungoin, ohuet lehvät kuvastaen aurinkoa.
Versot kasvoivat myös männyn ympärillä olevan pensasaidan suojissa.
Ne vahvistuivat korkeiksi puiksi ja nyt minulla on taas neliö, kun
kiinnitän sen kulmissa kasvaviin lehmukaisiin 3m*3m katoksen.
Mutta äitinä tiedät, että lastensynnytys ei ole nuorennuskuuri ulkoisesti.
Emo-lehmukseni runko on laihtunut, kurtistunut, oksat kuivuvat ja
uutta ei enää kasva sijalle, kun elämänvoima siirtyy vesoilleen.
Pian käteni ylettyvät sen rakkaan rungon ympärille ja poskeni sopii sen
aaltoilevan rungon uomiin... Nyt muistan äitini uhrauksia sen runkoon
nojatessani; naisen tehtäviä Eedenistä asti uhrautuvana elämän-siirtäjänä.
Kun istuin viikonlopulla männyn alla, katsellen mahtavia nuoria lehmukaisia
ympärilläni ja sitä rakasta, alkuperäistä emo-lehmusta, en voinut olla ajattelematta myös sinua äitinä. Olisin halunnut kertoa pojillesi "sadun"
Emo-lehmuksesta, joka imee maasta ravintoa ja auringosta lämpöä ja
siirtää ne rakkaudellisesti vesoilleen, kärsivällisesti kasvattaen...
Miltä tuntuu olla useamman lapsen äitinä koulussa, jossa "lapsi-äidit"
tuovat omia jälkeläisiään kouluun?
Voitko olla heiille turvana, tukena? Itse huomaan nuorten naisten
muistavan äitiään seurassani ja tuntevan jotain turvaa.
He kykenevät ajattelemaan rauhassa kuin vanhan puun suojissa.
Olemaan oma itsensä tarvitsematta kilpailla 65-vuotiaan kanssa.
Itse olet kai 40:ssä, joten meitä ei voi verrata, mutta tulet elämään
reippaasti yli 100-vuotiaaksi, varsinkin kun huolehdit itsestäsi.
Silloin huomaat elämän helpottuvan vaivoista huolimatta.
Saat omistautua enemmän haluamaasi ja uteliaisuus saa
mielesi vireäksi ja lastenlapset saavat seuraamaan yhteiskuntaa.
Ihminen on luotu "maan tomusta" ja samoista alkuaineista kuin kasvit
ja eläimet. Vain eri "reseptillä". Siksi etsin ravinnon lähialueeltani.
Ja kun on "onnellinen", niin vähästäkin nauttii.
Poimin kouralisen voikukan lehteä nurmikolta, otin palan kaalia ja
mixsasin soseeksi - sitten tilkka 10% yuoghurttia ja se oli aivan
makeaa maistuen vihreälle keväälle. Joka lusikka oli kiittämisen
arvoinen huokauksella. Korkeasta lasista pitkällä lusikalla.
Syksystä kevääseen tapaan keittää rasvaisia osia kanasta ja
tehdä keittoa influenssa aikaa varten. Väitetään kanan-rasvan
sisältävän viruksia tappavaa ainetta. Muutama purkki on jäljellä.
Vähän soijajauhoa, raastettua porkkanaa ja saat herkullista keittoa.
Aamupalaksi 50g kauraa kiehautettuun veteen ja ½ kahvin kanssa
ja toiseen ½ mielimausteita, vihanneksia ja ateria odottaa kotona.
Siinä on talon tarjoamia herkkuja minulle. Tietysti sitä välillä ostaa
proteiinia, mutta tarkoitan , ettei syö korvikkeita mielitekoihin.
Tarjoilijana ja talouskoulun käyneenä sitä osaa, mutta ei halua...
Nykyisin on kuivauslaitteita, joilla saa omenia, sieniä ihanasti.
Veljen vaimo osaa nämä taidot, ja näpertelee aikaavievässä
sadonkorjuussa hyttysten puremana uurastaen.
Miten arvostan niitä naisia, jotka säilövät ja pakertavat kotona.
Se on nykyisin korvaamatonta työtä, joka vaatii tietoa, taitoa.
Tunnen itseni heidän rinnallaan tosi rääpäleeksi.
Siihen on kasvettava pikku hiljaa harjoituksen avulla.
Ole varma, että ajattelen perhettäsi ja ethän pahastu jos
Raamattua tutkiessani lähetän sinulle ajatukseni, kuten
Psalmi 127:1-3-5 Ajattelin palata "rukouksesta" myöhemmin.
Voi hyvin :-)
Tarkoitatko että tuo on tyypillinen lahkolaiselämä, lahkofoorumillahn ollaan ? ja että se on syy karttaa lahkoa ?
Lahkohan tappaa jäseniään verensiirtokiellolla.
Tuottaa uskontojen uhrien tuki ry:n suurimman asiakasryhmän.
Hajottaa perheitä mököttämällä karttamismääräyksillään, tämä on yksi lahkon olemassaolon kulmakivi nykyään, jäsenmäärä romahtaisi ilman julmaa, epäinhimillistä perheitä hajottavaa karttamismenettelyä, jota sitten lahko itse ei myönnä, jopa lahkojohtaja on sen valehdellut julkisesti
Kiitos kiinnostavista ajatuksistasi! Minulla on ollut niin menevää eloa tuo vauvan ja muitten lasten kanssa, etten välillä meinaa ehtiä kuin piipahtaa koneella. Nyt vauva on hetken miehen kanssa, mutta kohta pitää mennä taas imettämään. Vielä se vauveli ei syö muuta. Sitten , kun alkaa muu syömiset mieskin voi syötellä ja isoveljet.
Huomenna tulee ystävä kyläänkin ja pitäisi ehtiä vähän siivoamaan ja käymään siipan ja vauvan kanssa vielä kaupassakin illemmalla. Enkun kokeeseenkin pitäisi prepata yhtä keskimmäistä. ..
Sinulla oli hyviä kysymyksiä ja tekee mieli kyllä vastaillakin jahka on hieman paremmin aikaa. Huomenna en tiedä, mutta jospa keskiviikkona ainakin. Tosin täytyy elää päivän tilanteen mukaan ja pakolliset hommat on hoidettava.Mutta kyllä niitä vapaitakin hetkiä taas varmasti löytyy.
Aivan ihana puutarha ja asuinympäristö sinulla! Minunkaan tonttini ei ole viivasuorien rivien luvattu maa , vaan sellainen paikka, missä on paljon villiä ja vapaata menoakin mukana. Lapsillekin on vapaita paikkoja rakentaa puumajoja ja muita juttujaan.
Oikeastaan on paljonkin kristikunnan ihmisiä, jotka tietävät siitä, että myös maassa tullaan asumaan tulevaisuudessa, ei vain taivaassa. Nehän siis yhtyvät. Mutta kahteen erilliseen pelastuvien ryhmään me kristityt emme usko. Tästä lisää, kun aikaa itselleni paremmin liikenee. Mies lähtee katsomaan nyt Suomi-Valkovenäjä-jääkiekkomatsia, joten lähdenpä tästä tytteliä hoivaamaan. Kaikkea hyvää!
Hei, "HyvänMiehenVaimo", nyt saan keskittyä rauhassa "Infotekissa"
kysymykseen rukouksesta. Ei ihan Raamatun mukaan, koska sen
sinä tunnet. Ihmettelin sitä läheistä tunne-sidettä, joka minulla oli joihinkin
henkilöihin. Miten "elää" heidän mukanaan, vaikka asuu toisessa maassa?
Miten tietää sisaren odottavan lasta, vaikkei kukaan sitä ole kertonut?
Löysin kirjan: "Parantavat sanat" rukouksen voimasta ja lääketiteellisestä
sovellutuksesta. Dr. Larry Dossey. Painettu WSOY, Suomessa 1994
Sivulla 83 on kiinnostava kuva ajatuksen/rukouksen vaikutuksesta.
Neljä ympyrää, jotka on jaettu kahteen osaan horisontaalisesti.
Ne edustavat Lähettäjää ja Vastaanottajaa. Ympyrät ovat neliössä,
siis kaksi vierekkäin ja kaksi allekkain. Jokainen jaettu kahteen alueeseen.
Valkoinen alue yllä ja harmaa sen alla. Ne edustavat tietoisuutta ja alitajuntaa.
Vaikutamme toisiin useammalla tavalla.
1. Suora kosketusLähettäjän tietoisuudesta Vastaanottajan tietoisuuteen.
esim. tämä tai keskustelu kai voidaan laskea siihen ryhmään.
2. Lähettäjän tietoisuudesta Vastaanottajan alitajuntaan ja sen kautta tietoisuuteen. Esim. minä kaipaan veljeäni, rukoilen, että hän saisi haluamansa
työn ja se koituisi hänen perheensä hyväksi. Veli toisessa maassa - vaikka-
muistaa yht´äkkiä sisarensa ja tietää, että toivon hänelle menestystä.
(Tähän asti ymmärrykseni riitti tiedemiesten ajatuksenjuoksua seuraamaan,
mutta nyt ajatukseni takkuilee...)
3. Ajatuksensiirto Lähettäjän tietoisuudesta hänen omaan alitajuntaansa ja
sitten Vastaanottajan tietoisuuteen.
Kiepautapa nyt rukous omasta tietoisuudesta omaan alitajuntaan ja
sieltä Vastaanottajalle.
Voiko ajatella: rukoilen veljeni puolesta, mutta tulen keskeytetyksi,
vain tunteeni ovat vielä rukouksen kautta hänessä, mutta joudun
toimintaan - hän tulee kuitenkin tietoiseksi aikomuksestani siunata häntä.
4. Ajatuksensiirto Lähettäjän tietoisuudesta omaan alitajuntaansa,
sitten Vastaanottajan alitajuntaan ja sieltä Vastaanottajan tietoisuuteen.
Jaa-a se on muoto tuosta edellisestä.
Se, mikä minusta oli kiinnostavaa, oli että meillä on aina myös mahdollisuus
estää jokin "energia" koskettamasta itseämme.
Luukas 4:1-13 kerrotaan, miten Jeeesus kasteensa jälkeen vetäytyi erämaahan
yksinäisyyteen mietiskelemään. Hä paastosi 40 päivää ja oli valmis aloittamaan
palveluksensa Voideltuna Pelastajana. Saarnaamaan Jumalan Valtakuntaa,
valitsemaan ja valmentamaan, organisoimaan julistustyönsä.
Silloin Panettelija tuli kiusaamaan Häntä, mutta Luukas 4:13 sanoo:
Panettelija vetäytyi pois Hänen luotaan toiseen sopivaan aikaan.
Jumala ei pakota ihmisille mitään. Kainia Jumala varoitti ainoastaan.
Jeesus sanoi Pieterille:"Mene poi Saatana". Pieteri halusi suojella Jeesusta
ja estää Häntä menemästä Jerusalemiin, jossa Hän oli kuoleman uhan alaisena.
Jeesus tarkoitti Saatanan käyttävän Pietaria välikappaleena, ja yrittäen saada
Jeesus pelosta jättämään sen tehtävän, jonka Hän oli saanut Jumalalta suoritettavakseen. Siis Raamatussa on useita esimerkkejä, joissa kuvaillaan,
miten henkiolento tai ihminen ei voi pakottaa ketään toimimaan vastoin omaa
tahtoaan. Vain jos sallimme enkelien auttavan meitä tai jos annamme periksi
heikkoudesta tai pelosta. Siksi meidän tulee rukoilla Jumalaa ikäänkuin
haluaisimme häneltä erikoishuomiota. Jumalahan seuraa koko maan menoa.
Psalmi 11:4 "Hänen omat silmänsä katselevat, hänen omat säteilevät silmänsä
tutkivat ihmisten poikia." 2 Aikakirja 16:9"Sillä Jehovan silmät tarkkailevat
kaikkea maata, jotta hän osoittaisi voimansa niiden puolesta,
jotka ovat ehyt-sydämisiä häntä kohtaan." En lainaa enempää siitä.
Mutta se osoittaa meillä olevan oikeus asettaa rajat, joita toisten ei tule ylittää.
Se merkitsee sitä, että kun täällä tulet mieleeni ja lähetän sinulle siunauksen,
saatat tuntea sen, mutta lojaalisuutesi miestäsi kohtaan saa sinut tuntemaan
itsesi vaivaantuneeksi. Silloin sanot vain ajatuksisasi:"Ei, kiitos! En halua sinulta
mitään. Rukoilen itse itselleni tarvitsemani." Ja minun "energiani" valuu pois...
Tänään olen kirjoitellut sinulle aika paljon, mutta lopetan sen heti, kun haluat.
Alan myös ymmärtää, miksi todistajia on varoitettu tulemasta näille sivuille.
Sitä altistaa itsensä monenlaiselle häirikölle, joka haluaa sabotoida.
En aluksi tajunnut sitä, sillä olen oppinut monenlaista näiden kuukausien aikana.
Olisi toisaalta pitänyt kuunnella varoituksia.
Tämä oli vähän raskaampi aihe, mutta jos olisin kirjoitellut toiselle palstalle,
se olisi kai siirretty kuitenkin tänne. Hae sitten sieltä,täältä.
Jos sitä ihan hakoteille joutuu, niin onhan täällä valvojat, jotka asian käsittelevät.
Palstan nimi on:"Jehovan todistajat" ja se merkitsee "risuja ja ruususja",
todistajat kun ovat tavallisia, epätäydellisisä ihmisiä.
Minä ainakin olen saanut monta mietittävää asiaa - osa oikaistavaksi.
Voi nyt hyvin ja aletaan keräämään herkkulehtiä tulevalle vuodelle.
Aion mennä huomen aamulla mäntyjen alle tekemään nokkos -kimppuja.
Mäntyjen aromaattiset öljyt kohottavat mielialaa...:-)
Hei, HyvänMiehenVaimo, sinulle tulee tänään toimelias päivä.
Toivottavasti sää on aurinkoinen ja lämmin, että voitte jutustella
ulkona - kahvit maistuu paremmalta ja tarvitsemme aurinkoa
talven jälkeen. Älä häärää niin, että olet väsynyt sen sijaan, että
saisit hengähdystauon. "Iltatähti" tulee kuitenkin vaatimaan osansa...
Yritin kerran saada aikaseksi sellaista pientä "terveys-patrullia",
omassa seurakunnassani. Tarkoitus oli mennä vanhojen sisarien
luo antamaan heille hiukan kasvo- ja jalkahoitoa, kampauksia,
mutta eihän siitä mitään tullut. Oli kuulema liian väsyttävää ja
outoa. Kuitenkin minusta mitä parhain tapa seurustella.
Jälkeenpäin ajattelin, että saattoi olla hyväkin, kun heillä on
sairauksia, jotka saattaisivat pahentua ja ohut nahka.
Tuon tämän esille nyt kun sinulle tulee sinne kaksi vapaata kättä
ja selkääsi kivistää ja jalatkin on vähän turvoksissa ja olisi kiva
jos joku antaisi hiukan pään-hierontaa, hartiatkin kaipaavat...
Voisit sitten vuorostasi tehdä saman toiselle.
Luin viime yönä uudelleen "kirjeenvaihtomme".
Tuli taas niin paha olo. Ensiksi, en ole koskaan kokenut, että
minua olisi pakotettu kokouksiin, periaatteisiin, joita en hyväksy.
No, äiti nyt oli hyvin määrätietoinen nainen, joka tiesi, mitä tarvitsin.
Mutta isällä oli aina joku kunnioitus ja hän vain ehdotti asioita.
Kun miehesi oli lapsi, hänellä ei tainnut olla vaikeuksia, mutta
itsenäistyään murrosiässä ne alkoivat. Älä paljasta minulle
enempää kuin haluat muidenkin tietävän, sillä olemme "näyteikkunassa"
Voin todella huonosti, kun ajattelen sitä vaikeaa tilannetta.
Sen tähden tulin niin hysteeriseksi. Jossain vaiheessa miehesi sai
tukea sinusta ja löysi paikan, missä harjoittaa uskontoaan.
Tilanne on myös vaikeampi perheelliselle, kun terveys menee.
Oma koti jatkuvine korjauksineen tarvitsee vahvat jäsenet.
Pienet lapset kaipaavat nosteluja, leikkiä, sitten arkiaskareet.
Sinä olet ollut todella vahva, kun olet kyennyt tukemaan miestäsi.
Oletan, että sinä et ole ollut todistaja aiemmin.
Myös lapsien on vaikeaa ymmärtää tilannetta.
Mutta minulle tämä tilanne jää teoriaksi, koska itse en ole
menettänyt ketään merkittävää henkilöä periaatteiden tähden.
Olen tilanteessa, jolloin kaikilla on mahdollisuus omia samat
peiaatteet kuin itselläni on tai päästä eloon ylösnousemuksen kautta.
Vielä, kun se karttaminen on kreikkalaisissa kirjoituksissa, eikä vain
hebrealaisissa kirjoituksissa. Siksi en näe muuta mahdollisuutta
kuin karttaa ja pidättäytyä jakamasta uskon asioita henkilön kanssa.
Nyt minun täytyy mennä kotiin lepäämään.
En ole nukkunut lainkaan, kun tuli luettua ja neljältä voimistelin,
viideltä otin power-walkin, kuudeltä keräsin nokkosia mäntymetsässä,
seitsemältä olin saunassa kuumassa löylyssä ja sitten kouluun.
Jos jatkan naputtelua, ajatukseni ovat puuroisia, teen virheitä ja
epäjohdonmukaisuuksia.
Ajattelen kyllä tilannettasi, sillä et ole ainoa siinä ja haluan
huojentaa oloanne, en tehdä sitä raskaammaksi.
Voi oikein hyvin :-)
Hei vielä, "HyvänMiehenVaimo", otin päivällä pienet torkut ja nyt kykenen
taas ajattelemaan.
Kun luin tätä aiempaa kirjoitustani "vieraan silmin"huomasin,
miten helposti monia asioita voi ymmärtää väärin.
Kirjoitan niin hitaasti ja epävarmasti, että ajatuksesta jää tärkeitä sanoja pois. Välistä myös tämä kulunut "näppäimistö" reistailee.
Yritän tässä selventää paria seikkaa.
Iso-äitini oli ensimmäisiä "russelilaisia"paikkakunnalla,
pienessä kylässä suuren kaupungin kyljessä.
Sotien aikana äiti kasvatetttiin kirkollisen (oman) isän-äitinsa luona.
Äitini rakasti isän-äitiään; koska muistutti isäänsä, niin
pojan tytär tuntui kuin äiti olisi saanut ainoan lapsensa luokseen.
Pojan vaimosta tuli "tikku silmään", kun hän tuli todistajaksi.
Valtataistelu johti jatkuviin riitoihin suvussa, mutta hyvin todistaja
piti pintansa! Isäni äiti oli "fariseus-kirkollinen".
Kiva näyttäytyä kylällä papin seurassa. Sisareni on samaa tyyppiä.
Ei isän kodissa ollut Raamattua. Kävin siellä ala-koulua pari vuotta.
Kun isä oli armeijassa, hän keskusteli paljon vankeina olevien todistaja-
nuorukaisten kanssa. Se antoi hänelle intoa ja uskoa asiaan, mutta
äiti olisi ottanut minut kainaloonsa ja lähtenyt muiden miesten mukaan.
Hänellä oli valinnanvaraa avioliittomarkkinoilla, älyä ja suloa toisillekin.
Siis isä ei koskaan kyennyt vertailemaan kirkon ja todistajien kantaa
ilman järkeilyä, miten menettää perheensä ja rakastetun naisensa.
Oikea "peri-Aadam" toisin sanoen! Vaimo oli Jumalaa parempi!
Äiti joutui asumaan vanhempiensa luona isän käydessä armeijaa,
kouluja. Minä olen jo äidin kohdussa päättänyt, että iso-äiti puhuu
viisauksia ja minun kaunis äitini on ihan paha ja tyhmäkin vielä :-I
Jossain vaiheessa muutimme kauas, ettei minusta tulisi todistajaa.
Äitini pakotettiin lapsesta asti kokouksiin, joita hän inhosi.
Vielä aikuisena hän huusi siitä itkien, kiristellen hampaitaan,
miten kauheaa se oli. Siitä johtuu myös paha oloni, jonka saan,
kun luen täällä lapsista, jotka pakotetaan muottiin, joka ei heille sovi.
Jeesus tuomitsi teeskentelijät, kuten fariseukset, jotka esittivät
jotain, mitä eivät ole. Ei vilpittömästi epäileviä, joita Hän auttoi.
Etsijät, kyselijät, epäilijät, kutenTuomaskin saivat perusteita.
Minulla on nyt jälleen kerran identiteets-kriisi, koska tulin 65 ja
jäi jonkinlainen tyhjiö, ja tunnen olevani jokin "tuomotar".
Minulla on enemmän vaikeuksia ihmissuhteissa kuin opeissa.
Tottahan "totuus" on muuttunut monta kertaa ja aina se on
ollut "uusi-parempi-totuus",: näinhän se onkin!:-) ja
olen taas tanssinut ihastuneena "oivalluksen-tanssia".
Olen käynyt tuolla "turusissa ja uskonnon uhreissa" ja
ihmettelen, että koulutetut ihmiset lupaavat paikata"risaiset",
kriisissä olevat ihmiset, minusta tyhjin puhein.
Sieltä en saa mitään rakennuksekseni, en uutta, parempaa.
Täällä 24:ssä, kun luen katkeroituneita, entisiä todistajia,
pidän heitä peilinä: minä olen toiminut rakkaudettomasti,
loukkaavasti ja yritän nyt oikaista menettelyäni, toimiani.
Eläkkeelle päästyäni tarkoitukseni oli lisätä kenttätyötä,
mutta minulla ei ollut tekniikan tuntemusta, ja ensi vuonna
markkinoille tulee "Sampoja" aivan uusin mahdollisuuksin.
Joten, minulla on vielä pitkä aika edessä kuluttaa koulun penkkejä,
alkaa suomen, englannin ja venäjän opiskelu.
Olin 30-vuotias, kun minusta tuli lähetys-työntekijä...
Joskus vain tulee valmiiksi jossain ja on pakko siirtyä muille
maisemille ja nyt kysyn: mitä minun tulisi tehdä seuraavaksi?
Kysyn myös: oliko tämä vain iso-äitini usko? Mitä tehdä?
Olen nyt helmikuun lopusta oleillut "peräsuolessa".
Mikä hyvä kuva asiasta!
Mutta se on kartoittanut itseäni aika paljon!
Ilmaisen itseäni sekavasti, pidän kommentteja jonain,
mikä inspiroi minua vetämään asioita esiin puitavaksi.
En vastaa kysymyksiin, menen "ulalle" eli pistän ranttaliksi,
kun en tiedä miten suhtautua esiin tulleisiin asioihin.
Sanotaan, että ajatusta seuraa tunne. Ei pidä paikkaansa!
Minulle nousee usein ensin tunne, jota yritän kartoittaa!
Jokin vanha konflikti aktivoituu, ja haluaisin selvittää sen.
Täällä tulee provosoitua uhmaan, puolusteluun, ja
koen agressiivista katkeruutta, itseäni kohtaan,
kun sama "mantra" heitetään esiin joka keskustelussa
samoilla nikeillä. Sekin on epähienoa aivopesua.
Ne ovat heidän ongelmiaan, jotka eivät merkitse minulle mitään!
Tyrkytetään samaa refrengiä aamusta iltaan.
Netti on mainio ajanviete vanhoille ihmisille, jotka on sidottu
kotiin; aion itsekin harrastaa sitä enemmän myöhemmin,
mutta eri muodossa. Täällä alan olla valmis.
On vain muutamia tekniikan taitoja, joita harjoitella.
Lopettelen nyt tältä päivältä.
Halusin vain antaa sinulle selkeämmän kuvan missä mennään.
Olen iloinen, että saimme yhteyttä. Tämä yhteydenpito on
opettanut minulle paljon ja se tulee auttamaan kentällä.
Voi oikein hyvin ja nauti ihanista lapsistasi.
He ovat pian vanhempia ja ymmärtävät,
mitkä suurenmoiset vanhemmat heillä on.
Tulette saamaan vielä paljon useampia ilon aiheita :-)
Hei, "HyvänMiehenVaimo":-) Uusi päivä ja uudet haasteet.
Toivottavasti ystäväsi kanssa vietetty aika toi vaihtelua.
Sain tässä pari terveyslehteä ja niissä oli hyödyllisiä aiheita.
Mekun yritämme hoitaa pikku "Eedeniämme"=puutarhaa,
niin löysin hyviä ohjeita terveelliseen ravintoon.
Onko sinulla huono omatunto, että ei aina voi ostaa sitä
super-terveellistä ruokaa? Minä tunnen itseni usein vastuuttomaksi.
Tavallisissa vihanneksissa ja hedelmissä on aivan samoja aineita kuin
mahdottomia maksavissa villityksissä.
Raaka-kaakaossa , omenankuoressa, vihreässä teessä on
syöpää,sokeritautia2, strokea, estäviä aineita.
Kokosvettä pidetään urheilujuomana, mutta soija, maito parempia.
Vehnänruoho sisältää klorofylliä,mutta nokkosessa, pinaatissa,
porkkanassa, broccolissa on enemmän samaa.
Chia-siementä ilman ei ole enää elämää! Mutta on lohi ja muita siemeniä,
jotka ovat samanarvoisia, kutensesam-, pumpa-, auringonkukkasiemenet.
Suomessa on monia aivan ihania leviä saatavana! Spirulinaahippusen juomiin:-)
Gojibär ei ole korvaamaton, vaan samaa on kanamunankeltuaisessa,
paprikassa, maississa, porkkanassa, pinaatissa, persiljassa.
Hampasiemen on suosittu, mutta rypsi- ja pellavansiemenöljy yhtä hyvää.
Bipollenin sijasta voi ottaa tavallisia tuoreita mausteita ja sipulia.
Siis saamme kaikkea mahdollista hyvää tuttujen kasvienkin kautta.
Toinen hyvä kirjoitus oli öljyistä.
Oletko kokeillut kokosöljyä? Se on yksi parhaimpia kaapissani.
Siinä on hyviä bakteereja suolistoon, estää tulehduksia ja muuta.
Lisäksi se ei "lihota", kuten muut öljyt. Googla se tarkemmin.
Oliiviöljyä on aina mainostettu, mutta rypsiöljy palaa kehossa helpommin.
Pellavansiemenöljy on ollut suosikkini, koska siinä on valtavasti "hyvyyksiä".
Joten aivan tietämättämme oleemme saneet arvokasta ravintoa.
Kohta tulee uusia vihanneksia ja on ihanaa syödä niitä lämmittämättä.
Ajattelin kysyä, olisiko sinulla aikaa aloittaa uusi keskustelunaihe?
Kirjoitat todella hyvin, asiallisesti, korrektisti, ystävällisesti.
Tulisin "vierailemaan" siinä keskustelussa.
Olen voinut itse aika huonosti - syksystä kevääseen tapaan olla maassa.
Nyt olo on parempi ja samat asiat eivät tunnu niin sitämättömiltä.
Olen saanut tällä palstalla paremman käsityksen, mistä monet ovat
loukkaantuneet, jättäneet todistajat ja etsiytyneet muualle.
Olisin itsekin halunnut rehellisempiä vastauksia vanhimmilta, kun
olen heiltä luottamuksellisesti kysynyt.
Nyt olen saanut selvyyttä niihinkin kysymyksiini,
mutta olisin mielluummin kuulut ne heiltä.
Sinulla on paljon puuhaa jo nyt puutarhasi kylvämisessä muun lisäksi.
Toivottavasti en ole vienyt aikaasi perheeltäsi.
Olen valtavan iloinen, että "kohtasimme" ja pidän vain tämän ketjun,
missä käyn katsomassa ajatuksiasi, kun sinulla on aikaa.
Meille molemmille ovat hengelliset kysymykset tärkeitä.
Emme voi vaieta niistä, koska Raamattu ja sen periaatteet
ovat "punoutuneet" kaikkiin toimiimme, ajatuksiimme.
Emme saa kieltää arokkaintamme, suhdettamme Jumalaan.
Voisimme kai siirtyä palstalle "Uskonnot", jos tyydyn käyttämään
vain Jumalaa, tai ehkä vielä JHVH kävisi, vaikka epäilen.
Haluaisin vain jättää tämän palstan - ei tunnu hyvältä täällä.
Ota aikaa miettiäksesi asiaa.
Hyvää kevättä sinulle ja
lapsillesi sinun rakkaudellisten käsiesi kautta:-)
Hei kultainen Itä-meren.tytär! Kiinnostuneena olen lukenut taas kirjeesi. Kiitos niistä! Harmi, kun minulla on sattunut olemaan tosi kiireistä aikaa juuri nyt. Suruakin on ollut lähiaikoina rakkaan omaisen kuoleman takia ja lähestyvään perunkirjoitukseen liittyen jouduin yllättäen vielä yhden paperinkin tässä muotoilemaan ja kiikuttamaan eteenpäin. Siinä jo sitten menikin koko päivän systeemit sekaisin ja en taas silloinkaan ehtinyt kirjoittelemaan ollenkaan.
Sinulla on ihanasti aikaa kirjoitella ja olet tuottelias. Paljon kysymyksiäkin olet jo kysynyt. Ajattelin, etten aivan kaikkiin vastaile, esim siitäkin syytä, etten täällä "näyteikkunassa" olisi aivan tosi helposti tunnistettavissa, vaikka toki joku voi jo nytkin minut arvella siksi , joka olen. Ehkä se ei nyt hirveästi haittaisikaan, mutta jotenkin mukavampi kuitenkin edes suhteellisen anonyymina kirjoittaa. Toiseksi en meinaa millään ehtiä vastailla samaa tahtia kuin sinä kysyt. No, kysy vaan edelleen, mutta varmaankaan et pahastu, jos en kaikkiin vastaa, vaan poimin jokusen aina mihin kommentoin. Hyvä idea, voin tosissaan vielä tässä lähiaikoina jonkun ketjun aloittaa kunhan kerkeän. Ja voisin varmaan sinne uskonnot palstallekin tulla vielä kirjoittamaan kristinuskon näkemyksistä yms, jos jotenkin ehdin.
Itsekin käytän paljon ns superfoodeja ja luomuruokaakin jonkun verran. Mukavahan se olisi kaikki ostaa luomuna, mutta se tulisi niin kalliiksi, etten oikein voi. En minä siitä huonoa omaatuntoa kanna. Pitää olla realistinen mahdollisuuksistaan. Onneksi on kuitenkin myös nämä oman maan ja metsänkin superfoodit ja luomut! Niitä rakastan käyttää.
Taas tuli mies tuohon hoputtamaan josko lähtisin vuorostani vauvanhoitohommiin. Vaikuttaa siltä, että pitää mennä taas imettämään, joten jutellaan lisää myöhemmin. Tästä tulee lasten lomapäivän takia touhukas päivä, mutta eiköhän aikaa taas kirjoitteluun löydy. Pahoittelen, etten ehdi kirjoitella niin usein kuin haluaisin.
Kivaa päivää! :)
Aurinkoista päivää lapsostenne kanssa :-) Se on ihanaa aikaa!
Mieleeni tulee ne 10 eriloisesti rakastamaani lasta, jotka ovat aina
sydämessäni. Kun lapset kasvavat "kapaloistaan", heistä on niin
paljon enemmän seuraa ja iloa. Se vain, että se ymmärrys ei kasva ja
pienet aivot eivät kehity ilman paljoa halimista ja puhetta heille.
"Väkkärää" ei kehity pelkällä syöttämisellä ja vaippojen vaihdolla.
Teillä on se puoli ainakin onnistunut yli odotusten ja kyllä sen tietää,
että veljet tulevat pitämään sisartaan "silmäteränään".
Tyttärenne saa monia hienoja esimerkkejä kotoaan, joihin verrata tulevia
kavaljeerejaan. Siinä tulee "sulhasille riman-ylityksiä" - harva onnistuu.
Äiti on kuitenkin meidän ensimmäinen tärkeä opettajamme.
Lääkärien mukaan lapsi kuulee aika varhain lapsiveden välittäessa ääniä.
Koulutus kai täytyy alkaa tietoisesti jo kohdussa. Koulutus? Rakastan sitä!
Ei ole elämää ilman uutta tietoa ja taitoa! Se tekee kaiken niin kiinnostavaksi.
Onneksi sinulla on nyt tämä pienokainen lohduttamassa menetyksesi aikana.
Kun joku "lähtee makuuvaunuun", kuten me haluamme ilmaista asian, koska
uskomme ylösnousemukseen, niin siitä seuraa vuosiksi monenlaista tunne- kuohua. Hämmästys, suru, syyllisyys, kiukkukin seuraavat toisiaan aivan
epäjärjestyksessä. Sitä katuu ja kaipaa ja elää "uudelleen kohtaamisessa"
luvaten tehdä niin monta asiaa paremmin. Itse olen suunnitellut jopa
koko suvun yhteistä kokoontomista rannalle, missä isä savustaa kaloja
ja minä teen mitä herkullisimman sieni-kerma muhennoksen kuumien
perunoiden kanssa. Pöytä on hienosti katettu Suomen punaiselle kalliolle....
Ne ilmeikkäät rantamännyt tuoksuvat suopursujen kanssa illassa;Oh, oh, oh!
Kuinka sitä muuten jaksaisi? Ellei uskoisi, että lopputulos on parasta?
Olin eilen kokouksessa ja kuulin siinä sivussa, miten joku saa taas lääkkeitä.
Katselin sitä ryhmää ympärilläni. Moni on raihnainen, sairas, ikääntynyt...
Lääkäri Luukas kertoo hienotunteisuudella Jeesuksen vierailusta Leevin luona.
Luukas5:27-31. Leevi oli veronkantaja, jonka Jeesus kutsui opetuslapsekseen.
Iloissaan Leevi kutsui ystävänsä juhliin Jeesuksen kunniaksi, kääntyessään.
Fariseukset Jeesusta siitä moittivat, että Opettaja vieraili syntisten kotona.
Jeesus sanoi:"Ne, jotka ovat terveitä, eivät tarvitse lääkäriä, mutta ne,
jotka ovat sairaita tarvitsevat. En ole tullut kutsumaan vanhurskaita,
vaan syntisiä katumukseen." Se antaa minulle rohkeutta jatkaa, vaikka
"siipi on toisinaan maassa". Kuinka moni työn-antaja ottaa heikkoudet ja
olosuhteet huomioon? On oltava nuori, kaunis, terve ylittäen itsensä jatkuvasti.
Myös koululaisille asetetaan uskomattomia vaatimuksia samalla, kun
he tulevat tietoisiksi uusista sairauksista, sodista, vaaroista...
Miten sitä vanhempana kykenee opettamaan, suojelemaan lapsiaan?
Löysin myös lopulta sen ihanan raamatunkohdan, joka on arkipäivääsi.
Voitko samaistua teräväkatseiseen, valppaaseen kotkaan, 5Mooses 32:10-12,
joka tarkkaa pesuettaan? 5:11 "Niin kuin kotka kiihottaa pesuettaan lentoon,
liitelee lentokykyisten poikastensa yllä, levittää siipensä, ottaa ne,
kantaa niitä siipisulillaan",... Eikö ole ihana kuva vanhemmista?
Eikö se ole vaativa ja palkitseva osa elämässä? Kaikki eivät kykenisi siihen.
Älä sinä sure, ettet ehdi vastaamaan. Kirjoittelen sinulle, koska olet todella
mielessäni ja sydämessäni ja se tekee minut vähän "pehmeämmäksi" myös
lähimmäisiäni kohtaan. Ei tällä välimatkalla ole myöskään merkitystä, vai mitä?
Hyvin ajatuksia voi vaihtaa näinkin. Ajatuksista puheenollen -
onko sinulla pieni muistiinpano-vihko lastenne kasvusta, tepposista?
Se on tärkeämpää, sillä heiltä tulee kysymyksiä ja johtopäätöksiä, jotka
unohtaa ilman muistiinpanoja. Mutta välistä täytyy turista aikuisillekin.
Voidaan kai jatkaa tässä vielä, kunnes keksimme jotain uutta.
Tärkeintä on, että pidät itsestäsi hyvää huolta ja levähdät vähää väliä.
Kukahan mahtaa pyöriä "väkkäränä" - hm...
Nyt on kesä parhaimmillaan ja nautitaan olemassaolosta täysin siemauksin!
Terveiset lapsosille rakkaudellisten käsiesi välityksellä :-)
Itä.Meren.tytär 15.5.2015 11:24
" olen suunnitellut jopa koko suvun yhteistä kokoontomista "
-Oikeasti lahkolainen ei saa kokoontua sukunsa perusteella, vaan lahkolaisuuden, "meikäläisten kesken". Tuossa säännössä on sellainen poikkeus, että jos lahkoon kuulumaton ei mainitse yleensäkään lahkon kielteisiä puolia, valheita, väärennöksiä tms, niin häntä satetaan ottaa mukaan juuri värväämistarkoituksessa
" 5Mooses 32:10-12 "
-Niinpä, Raamatusta löytyy. Oletko tullut ajatelleeksi että siellä on myös 3 Moos 17:15, joka sallii veren syömisen, kun taas vartiotorni kieltää sen ? Veren syömisen sallii myös UT, ja verensiirtoa ei kielletä.
Aurinkoista päivää sinullekin tässä ihanassa keväässä, HyvänMiehenVaimo:--)
Oli pakko tulla hiukan naputtelemaan kirjastoon tällä kertaa.
Täällä on tosi hyvä tunnelma - kirjamuste tuoksuu, -lehdet rapisevat,
muutama tyyppi kököttää keskittyneesti puuhiinsa, pling,pling välistä...
Olisin halunnut "puhua" sinulle muutamasta asiasta, jotka painavat
sinun mieltäsi. Esim. tuo karttelu. Viikolla oli 2 Aikakirja 19:1-3 esillä.
Mitä me siitä opimmekaan? Juudan kuningas, joka palveli JHVH:ta
antoi apuaan Israelin pakanajumalia palvovalle kuninkaalle.
Riemastuiko JHVH siitä? Lähetti sanoman Jeehun kautta Josafatille:
19:2 "Jumalattomalleko on annettava apua?JHVH vihaaviako sinun
tulee rakastaa? Ja tämän vuoksi on sinua vastaan närkästys JHVH:n
kasvojen luota." Katsopa tämä ajatus omasta raamatunkäännöksestäsi.
Minulle tässä on selvä ojennus - myös minulle tässä on selvä ojennus.
Vastustajia ei tule auttaa. On kysymyksessä hengellinen sota.
Mitä pitäisit, jos rintamalla suomalainen sotilas auttaisi venäläistä?
Se on aivan sama tilanne. Aina ja kaikkialla suhteemme Jumalaan
tulee asettaa ennen muita suhteita, koska sen kautta saamme myös
siunaukset kaikkiin muihin suhteisiin. Olen venälälisten leirillä nyt...
Hyvä ystäväni toi myös toisen ajatuksen kokouksessa valottaakseen
epätäydellisen ihmisen asemaa Jumalan edessä. Rohkaistaakkseen.
"Kun kullankaivaja löytää hippusen kultaa, hän ei ajattele sitä raskasta
soraläjää, jomka työskenteli kullan löytääkseen". 2Aikakirja 19:3
"Kuitenkin sinussa on havaittu hyvää",...Jumala huomioi hyvänkin
ojentaessaan rikkeistä. Raamattua lukiessasi olet huomioinut, että
kun Jumala käytti pakanakuninkaita, kuten Babylonin ja Kyyros, joita
Hän käytti ihmis-ruoskanaan kurittaessaan luopio-kansaansa ja
saadakseen sen kääntymään puoleensa etsimään siunauksia JHVH:lta;
Jesaja 44:28 "Joka sanoo Kyyroksesta:"Hän on minun paimeneni..."
Babylonin kuninkaalle Jumala sanoi ajatuksen: "Saat palkaksesi Egybtin,
niistä palveluksista, joita olet tehnyt minulle".
Reuman runtelemat aivoni eivät vain juuri nyt löydä sitä kohtaa...
Hebrealaisten 6:10 "Sillä Jumala ei ole epävanhurskas, niin että hän
unohtaisi teidän työnne ja sen rakkauden, jota olette osoittaneet
hänen nimeään kohtaan, kun olette palvelleet pyhiä ja edelleen palvelette".
Se herättäää monia ajatuksia elämän-kokemustemme mukaisesti...
Olen saanut tällä palstalla ojennuksia muiltakin kuin todistajilta, että
mihin leiriin oikein haluat kuulua? Olet Vastustajan kätyri täälllä ollessasi!
Pääni pelastaa - giljotiinilta - vain se, että olen kysellyt täällä esiin tuomiani
asioita kymmeniä vuosia vanhimmilta niiden tullessa esiin saamatta vastausta.
Olen nyt Eevan tavoin syömässä siitä "puusta, joka oli keskellä Eedeniä",
Olen tullut tietämään "hyvän ja pahan" monessa mielessä ja se on vienyt
paljolti sielunrauhaani. Et sinäkään vastaa äitinä lapsillesi kaikkiin kysymyksiin,
etkä ainakaan perusteellisesti kysymyksiin, jotka ylitävät lastesi ymmärryksen.
Tässä oli hiukan periaatteita, joita tuli esiin kokouksessa.
Oli vähän raskasta asiaa tälä kertaa.
Täällä saa myös sen käsityksen, että todistajat tunkeutuvat väkisin koteihin.
Kukaan ei tutki kenenkään kanssa ilman tämän suostumusta.
Kukaan ei tule minu kotiini tutkimaan Raamattua vastoin omaa tahtoaan.
Olen lapsesta asti "voinut huonosti" syksystä kevvääseen,
kuulun niihin koulusta "skolkaajiin" ja kävelin, kävelin kilometrejä
"pysyäkseni koossa". Mitä lie hermo-heikkoutta.
Kun sellaisina aikoina lähetän jonkun muun viemään "Vartiotornit"
lehti ei kelpaa heidän kädestään, vaan minun on köpötettävä sen
kanssa ovelle. Siis ei kaikki ole "pakkosyöttöä", harhauttamista...
Nyt aikani on lopussa tänään ja on lopetettava.
Ajattelethan näitä asioita tiskatessasi, puutarhassasi rikkaa poistaessasi...
Voi hyvin :--)
"Olen lapsesta asti "voinut huonosti" "
-Sait Jehovalta henkilökohtaisen varoituksen lahkosta. Etkä hyvin voi nytkään.
Minä puolestani kiitän Jehovaa ja lupaan että vastakin autan lahkolaisia parhaani mukaan silmien avautumisessa lahkoon päin. Jaksan hyvin, ja aloitankin keväällä vanhojen lahkolehtien valokopioiden toimittamisen todistajain postiluukkuihin. Tiedäthän tytär, kun lehti puhuu ylitsepursuavista todisteista maailmanlopulle vuodelle 1975, ja todisteina esittää eri aikakausilehtien artikkeleiden otteita, jotka mitä ilmeisimmin eivät edes olleet totta, väärentämättömiä, sillä lahkolehti esittää vuoden 1975 niissä.
Taikka kun vartiotorni ennen opetti toisin, esim vanhinten valitsemista vaaleilla, viitaten 1 Tess 5:12, 13 (VT syyskuu 1913)
Hyvä "Fotokopiofani", et taida olla ihan "eilisen teeren poikanen",
kun olet takertunut aina 1913-vuoden tapahtumiin.
Minunkin mielestäni historia on tärkeä - siitähän suunnistamme
eteenpäin oikaisten, minkä kykenemme, asettaen uusia tavoitteita.
Kiinnostuin maailmanlopun ennustuksista ja katsoin "Wikipediasta".
Moni luottaa siihen enemmän kuin Raamattuun joten löysin sieltä listan
n. 146kpl n.2800eaa.- 5 ooo ooo ooo asti on listassa ennustuksia.
Kaikenlaiset kansat, poliitiikot, tiedemiehet, ennustajat löytyvät siitä.
Mitä henkilökohtaisesti koen lukiessani heistä?
Myötätuntoa ihmisiä kohtaan, jotka ovat nähneet paljon epäkohtia,
kärsimystä ja ovat tunteneet olevansa kykenemättömiä oikaisemaan ne.
Kaikki he ovat toivoneet vääryyksien pikaista poistamista.
Itselläni on se käsitys, että esim. apostoli Pietarin ennustuksesta
2 Pieteri 3:13 "Mutta hänen lupauksensa mukaan odotamme uusia taivaita ja uutta maata, joissa vanhurskaus asuu". Koko 3:s luku käsittelee asiaa.
Kirjoitettu n.64 eli se on ollut siitä lähtien kaikkien luettavina.
Sukupolvi toisensa jälkeen on saanut siitä tietoa ja toivoa ja rohkeutta.
Itselläni on mahdollisuus asennoitua Jumalan Valtakunnan puolelle vain
omana elinaikanani, syntymästäni kuolemaan asti.
Henkilökohtaisesti minulle on ratkaisevaa, missä määrin kykenen
joka päivä asennoitumaan eri tilanteissa vakaumusteni mukaan
yrittäen pitää elävänä suhteeni JHVH-Jumalaan.
Juuri nyt kevään ja valon ladattua energiaa sitä suunnittelee innolla
parannuksia, uudistuksia, haluaa karsia pois tarpeetonta keskittyäkseen
kaikkein antoisimpiin tehtäviin omassa elämässään.
Minulle ei ole koskaan ollut tärkeää koska muutos tulee, vaan
missä tilassa itse silloin on. Paljon olisi "kirveellä työtä" enenkuin
pääsisi edes "hieno-hiontaan." Tietysti sitä kärsii ihmisten kanssa
sodan ja nälän ja turvattomuuden lisääntyessä.Toivoo muutosta.
Mutta ilman Raamatun kuvausta "Usista taivaista" eli hallituksesta ja
"uudesta maasta" eli yhteiskunnasta maan päällä ei olisi toivoa.
Raamatusta löytyy ne periaatteet, jotka tekevät sen tilan mahdolliseksi.
Taivaallinen hallitus Jeesuksen Kristuksen johdolla, joka on oikeuden-
mukainen ja ihmisiä varten. Ei kuten nyt - ihmiset ovat johtajia varten.
Ihmiset kohtelisivat toisiaan arvostavasti ja pitävät maasta huolta
vastuuntuntoisesti eikä riistäen, myrkyttäen, kuten nyt.
Jesaja 24:1-6 ja 24:5 "Ja itse maa on saastunut asukkaittensa alla, sillä
he ovat kiertäneet lait, muuttaneet säännöksen,
rikkoneet ajan hämärään asti kestävän liiton".
Itse koen tämän todeksi, kun luonnonlakeja rikotaan eri tavoin.
Mutta toiset ymmärtävät sen oman elämänkokemuksensa mukaan.
"Maailman-lppu" merkitsee epäkohtien, vääryyksien loppua.
Ei ihmiselämän loppua.
Sinä toimit, kuten oikeaksi näet, velvollisuudeksesi tunnet ja
mikäli uskot Jumalaan se on sinun ja Hänen välisensä asia.
Minun tehtäväni on vain kannustaa lukemaan omaa Raamattua,
mitä käännöstä kukin suosii ja saamaan henkilökohtainen suhde
Jumalaan, ei muuta.
Jehovan todistajien uskonto on järjestökeskeinen, siihen ei omatunto liity paljon millään tavalla. Oleellista esim. karttamisen kannalta on, onko kyseinen henkilö käynyt kasteella vai ei. Omatunto tai uskon aitous tai eroamisen/erottamisen syy ovat sivuseikkoja.
Omat kokemukseni ovat hieman erilaisia kuin sinulla.
Sinä voit tietysti tuntea mitä tunnet. Asemasi ratkaisee kuitenkin se, miten suhtaudut järjestöön. Jos eroat tai joudut erotetuksi, järjestössä mukana olevilla on velvollisuus karttaa sinua, eikä heillä ole oikeutta ratkaista asiaa itsenäisesti esim. sen perusteella, pitävätkö he sinua hyvänä ihmisenä. Omatuntosi tai uskosi on sivuseikka esim. karttamisjärjestelyllä, tätä tarkoitin.
Niin, "järjestöjyrää", ymmärrän kantasi ja argumenttisi enkä voi kieltää
sen olevan totta. Toisaalta, olen itse pitänyt "oman pääni", vaikka olen
tullut merkatuksi "vaikeana, itsepäisenä, omapäisenä, jääräpäisenä..."
Pidetyksi se ei ole minua tehnyt!Enkä siitä ole paljoa piisannut;-)
Minusta on vähän kivaa mitellä voimiani vahvempieni kanssa.
Ensin isän ja äidin, sitten esimiesten...
Niiden kanssa, jotka ovat olleet riippuvaisia minusta, en ole riidellyt.
Heikomman alistamisessa omat voimat valuvat kuin vesi hiekkaan.
Olen käynyt läpi 6 isompaa leikkausta, enkä totisesti ole saanut
silloin apua tai tukea keneltäkään, en todistajilta tai sukulaisilta.
Verensiirrot sun muut hoidot olen päättänyt itse lääkäreiden
kanssa vedoten oikeuteeni valita itse hoitomuotoni.
Lääkärit ovat kohdelleet minua ymmärtäväisemmin kuin todistajat.
Todistajien mielestä olen "takapajuinen", kun en hyväksy elintensiirtoa
tai dialyysiä sun muita kommerverkkejä, joita ilmestyy markkinoille.
Minulla kun on sellainen kivikauden aikainen käsitys, että
veri joka kulkee nahkani sisäpuolella, kuuluu minulle,
omista sen, mutta veri joka valuu ulos nahkani sisältä
ei sitten enää takaisin tule. Tapaan näyttää "pitkiä hampaita"
kulmat kurtussa Pikku-Myy ilmeellä - hyvin toimii minulle.
Minulla on kansio, joka kainalossa tapaan mennä lääkärien luo
ja kun avaan sen kaikkine käsinkirjoitettuine huomautuksineen
"Vartiotornin", "Herätkään" artikkelein verikysymyksissä, niin
lääkärit kiirehtivät vakuuttamaan: "Näenhän minä, että olet
ajatteleva ihminen!"
Kun sitten kysyn, tuottaisiko se heille omantunnontuskia
jättää minut kuolemaan leikkauspöydälle,verensiirrosta kieltäytyessäni,
silloin he ovat vapauttettuja leikkauksesta, niin yksikään ei
ole jättänyt tehtäväänsä, vaan vakuuttavat kunnioittavansa
päätöksiäni ja pitävänsä minut hengissä.
Tietysti nämä tekniikasta kiinnostuneet ja hallitsevat todistajat
ovat kauhuissaan vanhoillisista käsityksistäni.
Mutta tämän päivän vanhimmat eivät päätä sääntöjä sielustani.
Toimin, kuten ymmärrän olevan oikein Raamatun mukaan ja
oman omantuntoni mukaan - kiitos valistuneen isäni, joka
jo lapsena kohteli minua älyllisenä olentona, jonka
mielipiteitä hän kunnioitti, eli antoi minulle oikeuden valita.
Olen myös täysin tietoinen, että olen itse kieltäytynyt ja
sabotoinut kaikki mahdolliset "asemani" seurakunnassa,
kun en ole nöyrästi, silmiäni ihailevasti räpytellen ja
maireasti hymyillen johtohenkilöille myöntynyt: kiitos, kyllä...
En aio hyväksyä minkäänlaista asemaa missään, joka
sitoo minut johonkin johon en ole kypsä tai halukas.
Itsekunnioitus ja jumalinen valinnanvapaus ovat
minulle annettuja syntymälahjoja, joista en luovu;-)
Todistajat eivät ole tulleet kyseenalaistamaan omaatuntoani,
vaikka he voisivat tekaista minkä syyn tahansa erottaakseen
minut seurastaan. Saan jopa luottamuksen käydä kentällä:-)
Mutta usko tai älä, olen todistajien keskuudessa yhtä suosittu kuin
tälläkin palstalla kaikkien uskovien yhteisvoimin raipatessa yleisesti;-)
tytär-kulta, siinä on Trumppappaalla kysymyspuolta sulle, vastailehan, keskustelupalstallahan olemme
(emme lahkossa. siellähän ei keskustella vaan luetaan vastaus paperilta. Muuten joutuu mökötetyksi)
Hyvä "Kolonka". "Trumpappaa" on yksi niistä vastenmielisistä henkilöistä,
jotka ovat vastauksissaan röyhkeitä, loukkaavia, tuomitsivia, jotka
vaativat minua vastaamaan sanelemillaan sanoin, ajatuksin.
Hänen kanssaan ei voi keskustella. Hänellä on omat mielipiteensä ja
hän vaatii samoja toisilta. Täällä on useampi vastaavia.
Harvoin luen sinunkaan nimimerkkiäsi - juuri samasta syystä.
Tässä edellä on muutama erinomainen ajatuksiaan esiin tuova, kuten
"IhanaaElämää", "HyvänMiehenVaimo", "järjestöjyrää",
jotka tuovat eriävän mielipiteensä esiin "arvokkaammin".
En ymmärrä miksi tietyt henkilöt yleensä lukevat nikkiäni.
Tuon sen selvästi esiin, että he voisivat hypätä sen yli, mutta
he haluavat syljeksiä ja heittää lokaa.
Sellaisilla ihmisillä ei ole mitään arvostusta toisten elämän-
kokemuksia kohtaan, tai halua auttaa toista.
He nauttivat omasta vihastaan Jehovan todistajia kohtaan ja
lietsovat sitä, kuin julkisin raippauksin torilla.
Olen oppinut heiltä paljon vihan vaikutuksesta toisia kohtaan.
Jos joskus joku todistaja jättää ja kääntyy kirkollisiin, niin
tiedän nyt minkälaiseen seuraan sitä joutuu.
Törkeään, katkeraan, vihamieliseen, repivään "keskusteluun".
Oksettavaa! Tulen pahoinvoivaksi heidän seurassaan.
He ovat auttaneet minua näkemään todistajien seuran
paljon paremmaksi ja Vartiotornia olen aina arvostanut.
Pidän katkeruutta seurauksena "hengellisestä aliravitsemuksesta".
En ole vihainen heitä/teitä kohtaan, vaan tunnen myötätuntoista sääliä.
Suvussani on useampia syvästi kirkollisia, joita kauhistuin jo lapsena.
Olen itse kasvanut luterilaisessa perheessä, jonka pakana-juhlista halusin pois.
Kirkon jatkuvat riidat, sotien siunaamiset, lapsien sotaan lähettämiset -
se on lapsimurhaa sodan alttarille, että vanhemmat voivat jatkaa itsenäistä
elämää ja usein materian keräämistä.Ei Raamattua lueta tai siitä keskustella.
Olen lapsesta aikuiseen asti puhunut pappien kanssa, jotka kieltävät
sekä Jumalan, että Jeesuksen, ja hänen neitsyt-syntymistään pilkataan.
Sellaiset ihmiset päättävät kirkolliskokouksissa.Tunnen heidät kaukaa.
Siksi minusta tulikin Jehovan todistaja, vaikka vasta julkisesti,
kun kykenin muuttamaan kotoa pois ja elättämään itseni.
Samasta, mistä Jehovan todistajia syytetään, syyllistyy myös kirkolliset.
Olen tällä palstalla kohdannut kyseenalaistamista, joka on saanut minut
harkitsemaan, vertailemaan, miettimään vaikuttimiani, valintojani.
Tämä palsta on hyvä "seula" karsimaan pois ne, jotka ovat samaa mieltä.
Itselläni se on lisännyt arvostusta teokraattista opetusohjelmaa kohtaan.
Jos en pysty kaikkea toteuttamaan, niin kirkolliset pilkkaisivat, tuomitsisivat
minut monin kerroin pahemmin kuin Jehovan todistajat.
Mistä johtuukaan, että aloitit niin ystävällisesti, myötätuntoisesti?
Heille on tärkeintä oma palkka, kunnia-asema,
jopa hautajaisissa, ja kirkon veronmaksajien lisääminen.
Itä.Meren.tytär 5.5.2015 15:13
"" "Trumppappaa" on yksi niistä vastenmielisistä henkilöistä, jotka ovat vastauksissaan röyhkeitä, loukkaavia, tuomitsivia, ""
-Sain päinvastoin käsityksen, että hän ei ole lahkolainen.
"jotka vaativat minua vastaamaan sanelemillaan sanoin, ajatuksin."
-vastauksesi on päinvastoin lahkolaisen mallin mukainen. Ei kosketa kysymystä ja väittää kysyjästään. Eihän mikään kysymys ole kysymyksessäkään jos siinä vastaus yksilöitäisiin. Juuri siten kuin vartiotornissa, missä on kysymykset sivun alareunassa ja vastaavalla numerolla vastaus ylempänä sivulla. Sekoititko vahingossa tämän ja sen nostattamat tunteet nimim. Trumppappaahan ? Voithan pyytää anteeksi Trumppappaalta, eikö se olisi yhtä kaunis ele kuin hymyilevän petoelukan piirros samassa lehdessä ?
"Hänen kanssaan ei voi keskustella"
-Sitä juuri teet, mutta kykenet vain osoittamaan oman tasosi, anteeksi lahkon neuvoman.
" Hänellä on omat mielipiteensä "
-ehkä, mikset kysy, no varmaankin koska ollaan lahkofoorumilla.
"hän vaatii samoja toisilta."
-Juuri kuitenkin totesit että hän kysyy. Se on määritelmällisesti eri asia kuin vaatia
" En ymmärrä miksi tietyt henkilöt yleensä lukevat nikkiäni. "
-Olisi haaste saada silmäsi avautumaan ja se olisi Raamatun suoma tehtävä kristitylle, saisit pelastuksen, jos kirjoituksesi johtaisi keskusteluun.
"Tuon sen selvästi esiin, että he voisivat hypätä sen yli"
-Tiedossa on että lahkolainen etsii tietämättömiä ihmisiä. Mutta kun lahko sanoo johtonsa olevan jehovakanava, niin reagoiko ja murehtiiko jehova yhdessä lahkolaisen kanssa myös ihmisistä jotka osaavat tehdä kysymyksiä ja toivoo lahkolaisen kanssa yhdessä tietämättömiä värvättäviä ?
"he haluavat syljeksiä ja heittää lokaa."
-Tuo sinun kielenkäyttöäsi, anteeksi vartiotornin, lahkon, opettamaa
"He nauttivat omasta vihastaan Jehovan todistajia kohtaan"
-On tiedossa että erimielisyys on ohjeistettu sanomaan tuoksi käyttämäksesi sanaksi. Minä en mielelläni edes käytä koko sanaa. Myöskään Trumppappaa ei edes käytä sitä, ottakaamme mallia.
"Olen oppinut heiltä paljon vihan vaikutuksesta toisia kohtaan."
-En tunne "heitä". Foorumi käsittelee lahkoa.
"Jos joskus joku todistaja jättää ja kääntyy kirkollisiin, niin tiedän nyt minkälaiseen seuraan sitä joutuu. "
-Oletko siis käynyt entisten todistajain foorumilla veljesseura.org
"" Törkeään, katkeraan, vihamieliseen, repivään "keskusteluun". ""
-vaikka et kysymyksiin edes vastaa. Taikka sinun virkasi lahkossa on noiden lahkosanojen käyttö. Rivijäseniä kiellät tänne tulemasta. Oletko silloin rehellinen siitä kuka niitä sanoja käyttää ?
"He ovat auttaneet minua näkemään todistajien seuran paljon paremmaksi ja Vartiotornia olen aina arvostanut."
-Etkä koskaan ennenkään vastannut siitä sinulle esitettyihin kysymyksiin, mikä on hyvä ulkopuolisen havaita
"Suvussani on useampia syvästi kirkollisia"
-Mutta lahkolaisuus on myös sukuvika. On paljon sukuja joista täyttyisi koko lahkoseurakunta.
"Olen itse kasvanut luterilaisessa perheessä, jonka pakana-juhlista halusin pois."
-Paitsi että arvostelukykysi ei ole enää lahkolaiselämän jälkeen kohdallaan, jos näet vakavissasi että tuohon uskotaan, niin lahkolaisuuden imit äidinmaidostasi.
"Ei Raamattua lueta tai siitä keskustella."
Lahkon johtoelin seura sanoo antavansa itse lahkon kirjallisen materiaalin. Se esittelee itsensä jopa värikuvin, ja tiedetään että koulutuspohjaa ei ole. Siten raamatunkäännöksenä markkinoidun UM:n suhteen seura joko valhetelee tai on ryhtynyt työhön johon sillä ei ole edellytyksiä. Vartiotornissa seura sanoo kieltäytyvänsä paljastamasta UM:n kirjoittajaa.
Hyppää sinäkin nikkini yli ja pysy "trumpappaan" seurassa!
Sinun tulisi kasvaa kypsäksi, vastuuntuntoiseksi aikuiseksi, ottaisit vastuun kirjoituksistasi, kirjoittaisit, minkä pystyt vastaamaan.
Lahko ei siihen anna mahdollisuutta. jos kynnys tuntuu korkealta niin tutustu lahkon pimeyden jättäneiden kirjoituksiin valon puolelta. Rukoile
Olen todella tyytyväinen vastauksiini ja kypsyyteeni,
ja arvostan itseäni niin paljon, että pysyn kaukana..
Juuri siksi tämä netti-systeemi onkin hyvä.
Tiedän varoa kentälläkin aivan eri tavoin ihmisiä,
kun olen ymmärtänyt, mitä heidän mielessään todella liikkuu.
Itä.Meren.tytär 5.5.2015 17:59
"Olen todella tyytyväinen vastauksiini ja kypsyyteeni, ja arvostan itseäni "
-Lahkolaisten omahyväisyys on itse asiassa yleisimmin tunnettu lahkolaisen piirre. Jos he lukisivat Raamattua, he tietäisivät, mitä Jeesus sanoi nöyryydestä.
"olen ymmärtänyt, mitä heidän mielessään todella liikkuu."
-Kieltäytynyt edes keskustelemasta. Kuka sitten "heidän" onkaan. Itse asiassa tiedämme että "heidän" ei osoita lahkoon värväämispotentiaalia. on perillä ja kysyy.
Itä.Meren.tytär 5.5.2015 17:59
"Olen todella tyytyväinen vastauksiini ja kypsyyteeni, ja arvostan itseäni"
-Itse asiassa omahyväisyys on lahkolaisen silmiinpistävin ominaisuus. Jos todistaja lukisi Raamattua, niin hän tietäisi, mitä Jeesus sanoi nöyryydestä
Niin, "PohjanmerenPoika", kesti todella kauan ennenkuin aloin pitää itsestäni.
Se vaatii aikaa, ympärillä ihmisiä, jotka näkevät potentiaalin,
antavat mahdollisuuden kehittää kykyjä, näkevät mitä taitoja on
ja myös hyväksyvät epätäydellisyydet, rikkeet, puutteet, eivätkä
tee niistä "paraatinumeroa" .
"Energia-vambyyrien" kanssa se ei onnistu, ei kateelisten, katkerien.
Minulla on aina ollut halua enemmän kuin kykyä, mutta muutamat
merkitykselliset ihmiset ovat olleet kärsivällisiä ja anteeksiantavia.
Sen olen ymmärtänyt vasta vanhana - tuntuu kuin olisin velkaa muille
aika paljon ja se on silti kuin heidän kypsyttämisekseen!
Todella paradoksaalista! Esim. kun minä olen toiminut väärin,
niin heille on tullut mahdollisuus kehittää omaa anteeksiantoaan.
Siksi minunlle on helpompi "katsoa sormieni lävitse" toisten rikkeitä.
On suuri ero, kun tomutan kymmenien vuosien takaisia kirjojani,
sitä "vanhaa valoa", ja muistelen aikoja, jolloin ponnistelin sen
ymmärryksen mukaan, ja nyt koen, ettei se niin huonoa työtä
ollutkaan niine kykyineni ja olosuhteineni.
Sitä tuntee myötätuntoa ja ymmärrystä itseään kohtaan.
Myös se että nykyisin on niin valtavan kiitollinen joka askeleesta
ja terveistä käsistä joilla kykenee hoitamaan omat asiansa ja
silmistä joilla vielä näkee! Olen niin pahuksen tyytyväinen itseeni
ja kaikkin lahjoihin, kykyihin, joita olen saanut ja lisännyt ajan myötä.
Katkaisepa itse kätesi ja jalkasi vähää väliä, niin tiedät parannettuasi,
mistä olla kiitollinen !No, joku voisi sanoa, etten ole hääppönen.
Lääkkeet ovat vanhentaneet luustoni hauraaksi, reuma on runnellut
käteni jo 30-vuotiaana, suonikohjuiset jalat ovat leikattu jo 20-vuotiaana,
keskityskykyni on aina ollut olematon ja älyä tuskin tarpeeksi, mutta
en haluaisi olla kukaan muu, enkä antaa kokemuksiani pois,
sillä ne ovat tuoneet myös lahjan vaikeuksien myötä.
Joo, arvostan itseäni niin pahuksen pahuksen paljon, että
aion pitää itsestäni oikein hyvää huolta elääkseni vielä kauan.
Sitä on saanut myös jonkun sisäisen rauhan, luottamuksen
Raamatun lukemisen myötä.
Jos saisin antaa sinulle, "PohjanmerenPoika", jonkun lahjan, niin
se olisi, että olisit itse itseesi tyytyväinen.Miksi niin?
Kun arvostaa ja pitää itsestään, rohkenee jakaa toisille siitä mitä on.
Uskaltaa lähestyä ihmisiä leppoisammin, rehellisemmin ja avautua.
Kun ei pidä itsestään, on aika sulkeutunut, mököttävä, karttelee ja
kulkee pitkin pieliä ja seiniä kuin hiirulaiset, jos olet sellaisen nähnyt.
Siksi en ota "itsestään pitämistä" lainkaan kielteisenä asenteena.
Äläkä sinä ,Poju, yritä syyllistää vanhaa Pohjan Akkaa;-)!
Ota vain selvää kuka, mikä, mitä itse olet, huomio oikaistavat seikat,
mutta keskity vahvoihin, hyviin puoliisi ja vahvista kykyjäsi.
Sen minä halusin sanoa "itseensä tyytyväisenä olemisesta".
Voipa hyvin,vedä lenkkitossut jalkaan ja pyrähdä vihreyteen...
Kun tämä on lahkofoorumi, tarkoitatko esittää sairauskertomukseksi varoittavana esimerkkinä jehoovan kostosta, olethan jehoovasi nimissä esittänyt järjestelmäasioiten päättäjäisiä esim. vuodelle 1975 ?
Oman navan tuntemus ja puheenaiheeksi ottaminen ei ole pelkästään lahkolaisen ominaisuus.
Raamatussa on kuitenkin se rakkauden käsky, lahko on sille päinvastainen murhatessaan jäseniään verensiirtokiellollaan, vaikka 3 Moos 17:15 sallii veren syömisenkin. Mikset joutuisi vastuuseen, kun sinulle on asia esiintuotu. Mitä katuminen sinulle merkitsisi ?
2Tapelkaa , niin saatte Tupakkia ,
Jaa että verta syömällä pelastuu ja jos ei syö niin kuolee.
Eipä leikitä tyhmää.
Kolonkka viittaa järjestön keksimään verioppiin. Toorassa, siis siinä kauan sitten vanhentuneessa laissa, israelilaisia kiellettiin syömästä mm. itsestään kuollutta ja raadeltua. Vaikka laissa oli tämä kielto, se ei tarkoittanut, että näiden syöminen olisi ollut lain mukaan syntiä. Kielto oli ainoastaan sen takia, että näiden syömisestä saastui.
Saastaisuus ei ollut lain mukaan synti. Laissa oli asioita, jotka tekivät ihmisen saastaiseksi. Osan niistä ei voinut edes itse vaikuttaa. Osa oli sellaisia, että saastumisen välttely olisi ollut jopa paheksuttavaa. Saastaisen tuli puhdistautua rituaalisesti. Puhdistautumisen jälkeen oli taas puhdas. Vasta puhdistautumatta jättäminen katsottiin synniksi ja lain rikkomiseksi.
Lakia tietämättäänkin rikkonut oli syyllinen ja tuomion alainen. Hän ei selvinyt pesurituaalilla. Mutta, koska rikkomus johtui tietämättömyydestä, sen sai anteeksi uhraamalla sovitusuhri.
Luulisin, ettei jotain itsestään kuollutta tai kuoliaaksi raadeltua syödä, muuten kuin silloin kun mitään muuta ei ole tarjolla, siis nälänhädässä. Laki ei vaatinut ketään kunnioittamaan elämän symbolia henkensä uhalla kuten järjestö vaatii.
Vartiotorniseura tuijottaa sanapariin "karttaa verta", keksii sille täysin mielivaltaisen ja absurdin merkityksen ja markkinoi tätä sitten "Jehova Jumalan" käskynä. Verta kartetaan mm. kieltämällä sen luovutus, mutta läträämällä muiden luovuttamaa verta "sallittujen fraktioiden" erottamiseksi.
Meinaako rintti kuolla nälkään kun pitää verta syömän?
Itä.Meren.tytär 18.5.2015 13:16
Tytär, olet siteerannut harhaanjohtavasti.
"Olen lapsesta asti "voinut huonosti" -Tämä on oma vaikertelusi (16.5.2015 14:53)
"-Sait Jehovalta henkilökohtaisen varoituksen lahkosta. Etkä hyvin voi nytkään." -tämä oli Fotokopiofanin vastauskommentti
" Hyvä "Fotokopiofani", et taida olla ihan "eilisen teeren poikanen", kun olet takertunut aina 1913-vuoden tapahtumiin. "
-Mitä silloin tapahtui, mihin olisin muka takertunut ?
kysymys oli siitä lahkon lehdestä, onko se mielestäsi pyhä ? joka viittasi Raamatun jakeisiin lahkoseurakunnan äänestyksen perusteluna, ja kun toiminta on muutettu, eli äänestysmenettely seurakunnista poistettu, niin sinun tuli kertoa onko uudelle menettelylle Raamattuun viitattu perustelu olemassa.
" löysin sieltä listan n. 146kpl n.2800eaa.- 5 ooo ooo ooo asti on listassa ennustuksia. "
-Tarkoitatko ettet lahkoinesi ole huonossa seurassa ?
"Myötätuntoa ihmisiä kohtaan"
-Millä osoitat sen ? Ihmisten murhaaminen verensiirtokiellolla, kun esim. 3 Moos 17:15 sallii veren syömisenkin, osoittaa päinvastaista kuin myötätunto. Älä sano että myötätunto, osoita se.
"" Paljon olisi "kirveellä työtä" ""
-Tämän uskon kyllä kuvaavan mielenmaailmaasi, toisin kuin myötätunnon.
" Ei kuten nyt - ihmiset ovat johtajia varten. "
-Myönnän että siirryit jo puhumaan lahkosta, foorumin puheenaiheesta.
" luonnonlakeja rikotaan eri tavoin. "
-Ihmisten lakeja voidaan rikkoa. Esim. vartiotornissa on ollut kansikuva-artikkeli lahkorikkomusten perusteella lahkosta erotetuista. He ovat jääneet kiinni kun heitä on käräytetty lahkon tyttärille, oikeasti miespuolisille pomoille, mutta arvattavasti toinen mokoma rikkojia osaa varoa kiinni jäämistä.
Luonnon lait, kuten fysiikan lait, hyväksytään laiksi vasta kokeiden osoitettua ne pitäviksi (valon nopeus, kiehumispiste...)
"" "Maailman-lppu" merkitsee epäkohtien, vääryyksien loppua. ""
-Mutta 5 Moos 18:20-22 varoittaa meitä vääristä profeetoista, kuten seura, joka laittaa tyttären julistamaan ylitsepursuavista todisteista järjestelmäasioiten päättäjäisille v. 1975. Toki voit vielä katua ja jättää lahkon. Juuri sitä varten on 5 Moos 18:20-22
"Minun tehtäväni on vain kannustaa lukemaan omaa Raamattua"
-Oikeasti vaadit vartiotornin lukemista henkilöltä, edellä olevan lausut mainoslauseeksi yleisölle. Et edes kerro että Raamatun sijalla on UM. Ja, käännöksenä ajateltuna, kun seura sanoo antavansa lahkon kaikki kirjoitukset, niin itsensä esittelyssä seura paljastaa että kielitaitoa ei ole. Joten se valehtelee, tai on ryhtynyt työhön johon edellytykset puuttuvat. Vartiotornissa seura sanoo kieltäytyvänsä paljastamasta UM:n kirjoittajaa.
Kuulispa aitototdistajalta ihan käsisyvämmellä puhheenvuoron
Hei, "vilpitöntä" en nyt ymmärrä mitä tarkoitat
enkä edes kenen puheenvuoroa odotat?
Kukaan ei ole niin sokea kuin se joka ei halua nähdä.
Kukaan ei ole niin ymmärtämätön kuin se,
joka ei halua ymmärtää.
Nikki "Fotokopiafani" ei halua ymmärtää minua,
joten en vastaa hänelle, jotta hän saisi lisää
"vettä myllyynsä" vääntää ja kääntää ajatuksiani,
joihin minulla on oikeus kuin kellä tahansa.
Itä.Meren.tytär 19.5.2015 15:46
" kenen puheenvuoroa odotat? "
" Kukaan ei ole niin sokea kuin se joka ei halua nähdä. Kukaan ei ole niin ymmärtämätön kuin se, joka ei halua ymmärtää."
-Niinpä, mutta yrittäisit edes nähdä ja ymmärtää.
" ajatuksiani, joihin minulla on oikeus kuin kellä tahansa."
-Sinun tapausessasi on niin hassusti, että oma lahkosi haluaa estää ajattelusi, johon sinulla muiden mielestä tosiaan on oikeus. Vartiotorni on kirjoittanut "karta itsenäistä ajattelua"
-Olet viitannut Raamattuun (esim. Itä.Meren.tytär 18.5.2015 13:16), Vartiotornisi on kirjoittanut, että pelkästään Raamatun lukeminen johtaa pimeyteen.
Ulkopuoliselle kiinnostuneelle: Lähdeviitteet vartiotorneihin löytyvät esim. Pasi Turusen kirjasta. Tytär tietää ne oikeiksi. Mutta värväämiskirjoituksissa on lahko neuvonut niistä vaikenemaan. Ensin kasteelle ...
Jaa, että Raamatulla pimeyteen lahkossa ? Näkyyhän tuolla kirjoitettavan että piirtävät lahkossa ainakin elukat valoisiin hymyihin.
"Täällä on esitetty kysymyksiä rangaistaanko kastamatonta ja kastettua julistajaa yhtä ankarasti Jehovan todistajien keskuudessa?"
Vartiotorniseuran yhteyteen kastautuminen on askel josta alkaen joutuu tekemään mahdolisesti vain osinkin seuran kulloinkin voimassa olevasta dogmista poikkeavista ja julki lausumistaan ajatuksista tilin srk:n vanhimmille, jotka puolestaan soveltavat sokeasti virallista vain vanhimpien käyttöön tehtyä Vt-seuran opsakirjaa.
Luopiajatuksiksi luokitelluista (eli Vt-seuran hengellisten dogmien yksisuuntaisesta sanelusta poikkeavista) henkilökohtaisista ajatuksistaan joutuu erotetuksi ja rakkaiden läheistensä hylkäämäksi. Pelkästä ajatusrikoksesta rangaistaan raa-asti.
"Itse sain sen käsityksen, että hankittuaan tietoa, ymmärrystä jostain kysymyksestä, tulee toimia parhaaksi kokemallaan tavalla."
Tässä tulee täsmentää, että tuossa "ymmäryksessä" on kyse Vt-seuran kulloinkin voimassa olevasta opista, tukinnasta ja "aitoihin kristittyihin" kohdistamistaan vaatimuksista, joista viimeksimainitusta esimerkkinä vaikkapa tuo noin puoli vuosisataa voimassa ollut ja vuonna 1996 kumottu totaalikieltäytyminen, jossa ei ollut sijaa todistajaveljien henkilökohtaisen omantunnon käytölle.
Kollektiivisesti he kärsivät täysin turhaan vankeusissa tuhansia vuosia parhaista nuoruuden elinvuosistaan ja osa joissakin maissa uudestaankutsuntojen ja uudestaantuomioiden seurauksena jopa kymmenen vuotta. Osa siarastui vakavasti ja pysyvästi vaikessa vankilaoloissa.
Sanallakaan Vartiotorniseura ei ole pyytänyt todistajaveljiltä anteeksi karkeaa aiheuttamansa vääryyttä, joka perustui lakihenkiseen yli Raamatun sanan menemiseen.
Kastamaton voi edelleen jossakin määrin sorvailla omaa ymmärrystään ilman suoria sanktioita (paisti huonoksi seuraksi luokitelluksi tulemista), mutta kasteaskeleen jälkeen on alistuttava Vt-seuran sanelulle tulkinnoissa ja alistettava oma ajattelun- sanan- ja omantunnonvapaus Vt-seuran hallintoelimelle.
"Jos edustaa jotain yhteisöä, on luonnollisesti pysyttävä seuransa rajoitusten sisällä."
Nyt ei ole kyse vain "jostakin yhteisöstä" vaan Vartiotorniseurasta, jonka alati muuttuville tulkinnoille ja dogmeille tulee alistua ehdoitta ja jopa henkensä uhalla:
Veroppi, aiemmin voimassa ollut rokotus- ja elintensiirtokielto.... ristiriitoineen ja kaksine punnuksineen jopa järjestön sisällä:
Malawi vs. armeijaviranomaisten lahjonta Meksikossa Cartillan saadakseen, sekä ainakin kahden hallintoelimen jäsenen allekirjoittama uskollisuudenvala USA:lle jne.
Mikään terve yheisö ei vaadi hylkäämään ja karttamaan henkis-sadistisesti rakkaita läheisiään jos nämä irtaantuvat ko. yhteisöstä tai vaadi täysin sokeaa ja ehdotonta alamaisuutta yhteisön johotohenkilöille jopa henkensä uhalla, kuten edellä osoitettu.
"Malawi, Mexico, Oath of Allegiance"
- http://www.jwfacts.com/watchtower/malawi-mexico-oath-allegiance.php
Mikään terve yhteisö ei myöskään vaadi ajattelun- puheen- ja omantunnonvapauden sille ulkoistamista.
Näin tapahtuu vain totalitärisissä yhteisöissä ja valtioissa kuten Pohjois-Koreassa ja ex-DDR:ssä jne.