Maailma kuohuu. Järjestelmiä kaatuu. Kansat ihmettelevät ja kysyvät, mutta vastaukset uupuvat. Siellä ja täällä on ihmisiä, kristittyjä, jotka väittävät olevansa puhuvan Jumalan palvelijoita. Heidän sanojensa mukaan Jumala, joka on puhunut vanhan liiton profeettojen ja kerta kaikkiaan Poikansa kautta, puhuu edelleen Sanansa ja Pyhän Hengen kautta. Näin ajattelevat ja sanovat kristityt väittävät Jumalan osallistuvan maapallon tapahtumiin profeetallisin ilmoituksin. Kysymyksessä on profetian armolahjan toiminta Kristuksen seurakuntaruumiissa. Alueella ilmenee paljon epäaitoa ja harhauttavaa. Mutta väärä rahakin on sittenkin todiste aidon rahan olemassaolosta. Näissä merkeissä syntyi tämä blogi.
Tarkoitukseni on kysyä juuri Sinulta, kuuletko Jumalan ääntä Israelin edessä olevan merkittävän ankaran ja vaikean pohjoisen koetuksen suhteen.
Päästäkseni asiassani loppupisteeseen, minun täytyy kuljettaa Sinut kahdelle paikkakunnalle Yhdysvalloissa.
Ja sitten kysymykseni on pohjustettu.
Karen Maj Erickson syntyi kesäkuun neljäntenä, 1948 Pohjois-Dakotassa, siellä missä asukkaat olivat skandinaaveja ja suomalaisia. Hänen vanhempansa olivat helluntaiseurakunnan paimenia.
Vuonna 1967 Karen avioitui lapsuutensa ihastuksen Bruce Baithwaiten kanssa.
Karen valmistui sairaanhoitajaksi Dakotan Ruotsalaisesta sairaalasta, ansaitsi missiologian arvosanan North Central yliopistosta ja jumaluusopin maisterin paperit Western Theological seminaarista.
Avioliittoon syntyi kaksi lasta.
Perhe työskenteli lähetystyössä Brasiliassa.
Vuonna 1996 Baithwaitet sijoittuivat Assemblies of Godin päämajaan Springfieldissä. Tehtävänä oli nyt raamattukoulutuksen teho-ohjauksen suunnittelu kymmenille lähetyskentille.
Vuonna 1962 Jumalan johdatuksessa Karen sai todistaa erikoista profetian armolahjan esiintymistä Spencer Laken raamattuleirillä Wisconsinissa.
Eräänä iltana väkevä tilaisuus venyi pitkään yöhön. Vihdoin alttarilla oli jäljellä enää kolme neitosta. Sitten taivas kosketti.
Yksi neitosista puhui uusilla kielillä usean tunnin ajan. Sanomat tulkattiin, ja yllätykseksi viestit kertoivat yksityiskohtaisesti tulevasta Neuvostoliiton ja Kiinan suhteitten katkeamisesta. Viesteissä oli myös vahvasti esillä vaatimus valmistautua Kiinan avautumiseen evankeliumille. Sellainen aika tulisi sukupolven aikana. Profetioitten mukaan Kiinassa tapahtuisi jotakin, joka hämmästyttäisi koko maailman. Kiinasta kehittyisi kristitty kansakunta.
Karen oli yksi kolmesta neitosesta alttarilla. Kymmenen vuoden aikana hän kuuli uudestaan ja uudestaan saman profetian Kiinan tulevasta herätyksestä.
Sitten Kiina avautui!
Karen ja puolisonsa olivat tuolloin lähdössä lähetyskutsunsa luvattuun maahan Brasiliaan, ja siinä menossa kohtasivat satoja nuoria, jotka kaikki olivat kuulleet kutsun valmistautua Kiinan avautumiseen.
Mutta kukaan ei ollut ottanut vakavasti profetioita.
Siksi löytyi vain muutama lähtijä.
Saavuin Missourin Springfieldiin maaliskuun 9. päivänä tänä vuonna. Minulla oli pitkän viikon tiivis ohjelma valmiina. Yksi kohta agendassani oli kohdata Karen ja haastatella häntä edellä kuvaamastani dramaattisesta Kiina-aiheesta. Pyrkiä kokoamaan faktoja todellisesta profetian armolahjan toiminnasta.
Kun saavuin sain kuulla Karen Baithwaiten siirtyneen kirkkauteen torstaina, helmikuun 5. päivänä 2015. Hänet siunattiin Evangel Temple’essa helmikuun 14. päivänä. En ennättänyt saada haastattelua.
Faktat minua kiinnostaneesta aiheesta kuitenkin löytyivät kirjallisista lähteistä, joihin minut opastettiin tutustumaan. Todella: Jumalan profeetallinen ääni oli puhunut kymmenissä, ehkä sadoissakin rukouskokouksissa Kiinan avautumisesta Kristukselle. Varmaankin tuhannet kuulivat. Mutta kuinka harvat uskoivat ja ojentautuivat sanoman mukaan?
Tätä kirjoittaessani olen vielä Yhdysvalloissa. Jos Herra suo ja sinivalkeat siivet saavat kantaa, olen Suomessa parissa vuorokaudessa.
Täällä Baltimore palaa.
Baltimore on linnun tietä vain 65 kilometrin päässä Valkoisesta talosta. Puolet Washingtonin asukasmäärästä ovat sosiaalisesti ihmisiä, jotka sytytetään anarkiaan yhdestä tarpeeksi suuresta kipinästä. Baltimore uhkaa levitä. Onko Valkoinen talokin uhattuna?
Profetioita kuuluu, joissa käsitellään Yhdysvaltain kaaosta ja lähestyvää kaatumista. ”24 kuukautta on aikaa, ja sitten…” – näin kuuluu erään vakavamielisen evankelisen profeetan ääni. Onko profetia Jumalalta?
Toinen ääni julistaa: ”Kun nälkä hiipi Egyptin maahan, Joosefilla oli kysyntää. Edessä oleva ahdinko on aikaa, jolloin Jumalan evankeliumin julistajilla on kysyntää. Seurakunnan parhaat päivät ovat edessäpäin!”
Kuulen synnyinmaastani profetioista. Niitä liikkuu yhtä hyvin luterilaisissa kuin ns. vapaissa piireissä. Niissä on asiaa Suomen tulevista kohtaloista ja vaikkapa itärajan asioista. Ovatko profetiat Jumalalta?
Ja Israelin seuraava sota!
Lue lisää...
http://www.patmos.fi/blogi/kirjoitukset/703/puhuuko_jumala_kansansa_sydamissa_juuri_nyt

Vastaukset 1
Vanhimmat
Raamatun tarkka väännös. Job.33:14. Sillä Jumala puhuu tavalla ja puhuu toisella; sitä vain ei huomata. Biblia (kirjakääröt). Jos Jumala vihdoin jotakin käskee, ei hän sitä jälistä ajattele.