Psyykkinen kestävyys (materialismi)

Minä sopeudun aika hyvin vallitseviin olosuhteisiin ja muutenkin elän askeettisesti joten noi köyhyys kohdat varmaan nuppi vielä kestäisi.

Mutta toi äkkirikastuminen.. Kai sitä toimisi lottovoiton saatua perisuomalaisen juntin tavoin eli lähtis ehkä(?) käsistä niinkuin "lottovoittaja uunoturhapurolla" ja menis ekana autokaupoille jne jne ja hetken hilluttua rahojen kanssa sitten painuisi maan alle eli toteuttaisin unelmani asua jossain todella syrjässä. Kylläkin kaikilla mukavuuksilla, kun olisi rahaa toteuttaa niin kelpaisi se helpompi elämä. :)

Vaikea oikeasti tietää kun raha ei ole merkinnyt mulle ikinä mitään muuta kuin apuvälinettä hengissä pysymiseen. Ainahan sitä vaan tahtoo kertyä kun ei tule juuri mitään ostettua. Pärjäisin paljon vähemmälläkin kuin mitä nyt tienaan.

Eiköhän se ole noissa taloudellisen tilanteen heilahteluissa ihan sama juttu kuin muissakin heilahteluissa, ongelmat kasaantuu aina samoille ihmisille, juuri niille jotka niitä ei juuri kestä, sitten ne masentuu ja lamaantuu tai yrittävät paikkailla tilannetta epätoivoisilla teoilla kun eivät omaa harkintakykyä ja tervettä järkeä.

Äkkinäinen köyhtyminen olisi varmasti kova paikka itsenäisyyden ja myös tietynlaisen itsemäärämisoikeuden menettämisen vuoksi. Olen sivusta seurannut muutaman tuttavan sosiaalitukirallia ja olen niin saakelin iloinen ettei minun tarvitse. Syvästi toivon ettei tarvitse jatkossakaan, mutta ellei tähän sisältyisi jotain tukiverkon 100% katoamistemppua niin eiköhän siitäkin selvittäisi, kunnialla tai ilman.

Rikastuminen tuskin juuri muuttaisi elämääni merkittävästi. En ole kovin elämyshakuinen ja enkä kaipaa arkeeni kovinkaan eksoottisia. Pyrkisin pitämään matalaa profiilia, ettei tulisi turhia paineita siitä sijoittaako massit järkevästi vai ei.

Koen itse olevani aika lailla kestävä talouden muutosten suhteen. Kun opiskeluajan kituuttamisen jälkeen sain töitä, niin en vaatimatonta elämäntyyliäni mitenkään kovin paljoa leventänyt, mitä nyt tuli joitakin laatukamppeita hommattua jotka ovat loistokunnossa vieläkin. Säästöön jäi siis oikein mukavasti noilta ajoilta.

Nyt olen sitten tässä taas palannut säästöliekkiin pitemmän työttömyysjakson muodossa, ja sujuuhan tuo vanhasta muistista ihan hyvin, vaikkakin täytyy pitää liikunnan ja muiden harrastusten avulla huolta siitä ettei v*tutus saa liiaksi otetta mielestä.

Eniten korpeaa se että noita saamattomia, vanhoja ja väsyneitä virkamiehiä vain roikotetaan niissä samoissa tehtävissä vuodesta toiseen vaikka ovat jo sen näköisiä että hautaan joutaisivat. Itse tekisin samat asiat takuuvarmasti nopeammin, huolellisemmin ja järkevämmin jos vain työnantajat eivät olisi niin mahdottoman ennakkoluuloisia uusia työntekijöitä kohtaan.