Olen ollut avopuolisoni kanssa 9 vuotta yhdessä, meillä on pieniä lapsia. Minä opiskelen ja valmistun kohta, mieheni on töissä. Ongelmanani on mieheni käytös. Saan olla yksin vastuussa lapsista, kotitöistä ja asioiden hoitamisesta. Mieheni saa rahaa, mutta ajattelee että saa tuhlata ne miten haluaa, koska hänhän se töissä käy ja ei tee kotitöitä koska hän tuo rahaa kotia. Itse en saa kuin lapsilisää tililleni. Olen taloudellisesti riippuvainen miehestäni. Saan silloin töllöin rahaa ruokaostoksiin, mutta hän sitten väittää ettei rahaa ole laskujeni maksamiseen. Miehelläni on tarkkaavaisuushäiriö, joka todettiin vasta muutama vuosi sitten ja hän pistää aina kaiken sen piikkiin. Hän puhuu minulle välillä todella alentavasti ja jos mainitsen minua häiritsevistä asioista saan kuulla karjumista ja ovet paukkuu. Minulla ei ole aikaa harrastaa mitään eikä rahaakaan ja mieheni viettää melkein kaiken ajan autoja laittelemassa ja menee miten lystää sekä käyttää rahaa tuhlaillen harrastukseensa. Aina kun pitäisi vaihtaa vaipat, syöttää tai vahtia lapsia, hän luistaa sopivasti paikalta. Jos ehdotan yhteistä tekemistä on vastaus melkein aina ettei jaksa. Rakastan miestäni mutta en enää tiedä miten paljon minun pitäisi sietää toiselta tämmöistä käytöstä. Vai olenko itsekäs jos en ymmärrä tukea häntä sairauden takia. Ystävieni mielestä minun pitäisi vain lähteä ja että olen liian kiltii kun siedän tuollaista käytöstä. Mieheni luulee että hän voi hyvittää tekonsa aina seksillä ja lepertelemällä. Olen niin solmussa etten tiedä enää mitä tunnen, kiintymystä tai rakkautta nyt aina koska onhan hän lapsieni isä, mutta riittääkö se?
Jättääkkö vai eikö jättää?
Oiskoparempiyksin
7<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
kylillä heiluu tuhansia akkoja joilla on lapsilleen isä ja ne näkevät niitä vuoroviikoin ja toisen viikonlopun taas tuhannet yh t ovat ravintoloissa etsimässä uutta miestä, lähde reippaasti mukaan kilpailuun
Lasten elämä on turvallisempaa ilman raivoavaa isää. Muuta pois.
Et vaikuta kovin onnelliselta. Kysymys kuuluukin mitä sinä saat onnettomasta suhteesta tai miten onneton suhde vaikuttaa lapsiinne? Helposti roikutaan huonossa suhteessa lasten takia, mutta unohdetaan miettiä mitä ne lapset sitten oppii ja saa siitä jos vanhemmat lopulta inhoaa toisiaan. Kukaan muu ei voi tietää mikä sinulle riittää, minulle tuollainen mies ei riittäisi vaan lopettaisin yhteiselon.
Sekoitat kaksi eri asiaa: AP:n onnen ja lasten onnen.
Ensi sijassa sillä ei ole väliä, saako AP suhteesta mitään tai mikä hänelle riittää. Ainoa asia, jolla on väliä on se, mikä on lasten hyvinvoinnille parasta.
Jos ero on lapsille parasta, on velvollisuus erota. Jos liiton jatkaminen on lapsille parasta, on velvollisuus pysyä yhdessä. Jokainen joutuu sen ratkaisun punnitsemaan itsekseen.
"Jos ero on lapsille parasta, on velvollisuus erota. Jos liiton jatkaminen on lapsille parasta, on velvollisuus pysyä yhdessä. Jokainen joutuu sen ratkaisun punnitsemaan itsekseen."
Sitten kun vielä löydät sen kristallipallon joka kertoo sinulle mikä oli viiden vuoden päästä tulevaisuudessa se paras ratkaisu lapsille...
Mielestäni en sekoittanut, vaan esitin muutaman kysymyksen joka sisälsi myös lasten onnen aiheen. Se ei ole ollenkaan sama mitä äiti/isä suhteesta saa, sillä se vaikuttaa kovin paljon myös vanhemman yleiseen olotilaan ja sitä kautta lapsiinkin. Kurjuudessa vellova vanhempi ei ole varmasti niin avointa ja läsnä olevaa seuraa lapsille, kuin vanhempi jota EI ahdista parisuhteen ongelmat. Huoli vähemmän, läsnä enemmän.
Sama ongelma kerro kun tiiät vastauksen. Et ole yksin ongelmasi kanssa meitä riittää!! Kokeiltaa pariterapiaa, jos siis saat miehesi mukaan, onnea. Olen hyvä kuulemma neuvomaan, mutta kuten jo sanoin olen itse samankaltaisessa tilanteessa, joten toiminta onkin ihan eri asia. Neuvoni: Kokeiltaa pariterapiaa, eihän sitä tiedä vaikka auttaisi. Jos ei olot parane EROA! Tiedän se EI OLE HELPPOA!!