Onko Jehovan todistajat-liikkeessä aivopesua

Laitanpa tästä aloituksen, koska tuon yhden ketjun Jt-aloittaja voi hyvinkin poistaa koko ketjun vielä ja sinänsä tämä aivopesuaihe on kyllä tärkeä.

En ole koskaan tavannut ketään muita kuin Jt- lahkon jäseniä ( tai jo hyvin pitkälle lahkon jäseneksi liittymässä olevia aivopesun uhreja), jotka hyväksyisivät ja myötäilisivät lahkon julmia toimintatapoja kuten karttamisrangaistumenetelmää ja verensiirtokieltoa kuolemankin uhatessa, pakottamista itsesensuuriin uhaten Jehovan suuttumuksella jne.

Miten voit väittää, ettei Jt-lahkossa muka ole aivopesua. Siellähän lapsetkin pikku hiljaa eristetään muusta yhteiskunnasta, kehotetaan jättäytymään pois urheiluseuroista (esim joukkuelajien pelaamisesta seuroissa) leikkimään ja myöhemmin varsinkin olemaan vapaa-ajalla vain toisten j.todistajien kanssa. Kriittiseen aineistoon lahkosta kielletään tutustuminen ja varsinkin ex-todistajat demonisoidaan täysin ja pelotellaan Jehovan suuttumuksella, mikäli heidän kanssaan on tai lukee heidän tekstejään. Vain aivopesty voi hylätä lahkon oppien takia lapsensa, veljensä tai rakkaimman ystävänsä. Vain aivopesty voi yrittää kieltää lapseltaan elämää pelastavan verensiirron. Vain aivopesu saa kokonaisen uskonnon jättäytymään tahallaan ja titoisesti kaikkein vähiten koulutusta saaneeksi uskonnolliseksi liikkeeksi. Vähän koulutettuja ja matalapalkkaisissa suoritustason töissä uhraustensa takia raatavia on helpompi hallita ja alistaa.

Jehovan todistajalapset kannustetaan (lue painostetaan) kasteelle varhain, jopa 9-12-vuotiaina heitä on kasteelle mennyt. Siinä iässäkö muka täysin kypsästi ymmärtävät mihin kaikkeen ovat sitoutuneet. Sitten kun reppanat tajuavatkin liittyneensä harhaoppiseen ja kiristystoimintaa harjoittavaan lahkoon ja haluavat erota, onkin myöhäistä välttää ikäviä seurauksia. Vanhemmat, sisarukset ja Jt-ystävät hylkäävät, alkavat karttaa. On ovela veto lahkopomoilta käskeä hankkia "vain Jehovaa rakastavia ystäviä". kun nuori alkaa miettiä eroamista, hän huomaa, että tulisi menettämään mahdollisesti kaikki ystävänsä kuten monelle on käynyt.

Kaikki tämä mielenhallintasysteemien käyttö, köyhäksi ja kouluttamattomaksi tai matalasti koulutetuksi ihmisten ajaminen (kehottamalla "yksinkertaistamaan elämää" tai olet itsekäs materialisti), karttamisrangaistukset, kuolemanriski verensiirtokieltojen takia jne todellakin ajaa ihmisiä lahkossanne ahtaalle. ei ihme, että suuri määrä lahkonne vaikutus piirissä olevia tai olleita ajautuu itsemurhiin.

Turha tulla väittämään , ettei aivopesuhommia ole. Kerro se tutuilleni, jotka menivät esimurrosikäisinä kasteelle, uhrasivat koulutushaaveensa, (osa uhrasi lapsentekohaaveensakin, koska se oli myös järjestön jonkinasteinen ihanne), erosivat ja menettivät yhteyden sukulaisiinsa ja ystäviinsä lapsena tehdyn kastepäätöksensä takia. Päätöksen, johon koko perhe, suku ja ihmissuhdeverkosto jatkuvasti kannusti (painosti) samalla sensuroiden lapsen saamaa tietoa maailmasta ja perheen lahkouskonnosta.

Moni lahkolainen voi ulkoa pän näyttää vahvalta, mutta se hämää. Vahvuus voi olla keinotekoista aivopesun tuomaa pönötystä ja ylimielisyyttä tyyliin : onpa etuoikeutettua kuulua tähän pieneen Harmagedonissa pelastuvien joukkoon, kun miljoonat tietämättömät ja asioita ymmärtämättömät "maailmalliset" tulevat tyhmyyksissään kuolemaan.

Mitä luulet, oliko moni natsi mahdollisesti joutunut aivopesun uhriksi. Näyttivätkö ja vaikuttivatko natsit ylospäin heikkotahtoisilta. Ulkoinen vaikutelma voi hämätä ja usein hämää. Aivopesu aiheuttaa nimenomaan usein mustavalkoista ja yksisilmäistä lujatahtoisuutta lahkon aatteiden puolesta. Kyky katsoa laatikon ulkopuolelle on kadonnut ja mennä touhotetaan ohjelmoinnin mukaisesti.

Kognitiivisen dissonanssin tilassa on ilmeisesti raskasta olla, koska lahkoaan jo epäröivät lahkolaiset hyökkäävät aina kaikista rankimmin pois lähteneiden kimppuun heitä haukkuen ja parjaten.
1134
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Koko JT-usko tähtää siihen, että jäsenet olisivat mahdollisimman tietämättömiä ja lahkostaan riippuvaisia työmuurahaisia, joiden tehtävänä on lahjoittaa, kenttäillä ja houkutella lahkoon uusia työmuurahaisia.

Tämä näkyy edellä esitettyjen lisäksi myös ihan pienissä asioissa, kuten siinä, ettei "maailmallisille" saati "väärää uskontoa" edustaville avustusjärjestöille pidä lahjoittaa mitään, vaan kaikki liikenevä pitäisi antaa valtakunnansalin lahjalaatikkoon. Eihän siinä avustusjärjestöjen huonous ole taustalla (vaikka järjestö pyrkiikin niitä mustamaalaamaan) vaan pelkkä Vartiotorniseuran ahneus.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


AivopestynäOlenOllut kirjoitti:

Laitanpa tästä aloituksen, koska tuon yhden ketjun Jt-aloittaja voi hyvinkin poistaa koko ketjun vielä ja sinänsä tämä aivopesuaihe on kyllä tärkeä.

En ole koskaan tavannut ketään muita kuin Jt- lahkon jäseniä ( tai jo hyvin pitkälle lahkon jäseneksi liittymässä olevia aivopesun uhreja), jotka hyväksyisivät ja myötäilisivät lahkon julmia toimintatapoja kuten karttamisrangaistumenetelmää ja verensiirtokieltoa kuolemankin uhatessa, pakottamista itsesensuuriin uhaten Jehovan suuttumuksella jne.

Miten voit väittää, ettei Jt-lahkossa muka ole aivopesua. Siellähän lapsetkin pikku hiljaa eristetään muusta yhteiskunnasta, kehotetaan jättäytymään pois urheiluseuroista (esim joukkuelajien pelaamisesta seuroissa) leikkimään ja myöhemmin varsinkin olemaan vapaa-ajalla vain toisten j.todistajien kanssa. Kriittiseen aineistoon lahkosta kielletään tutustuminen ja varsinkin ex-todistajat demonisoidaan täysin ja pelotellaan Jehovan suuttumuksella, mikäli heidän kanssaan on tai lukee heidän tekstejään. Vain aivopesty voi hylätä lahkon oppien takia lapsensa, veljensä tai rakkaimman ystävänsä. Vain aivopesty voi yrittää kieltää lapseltaan elämää pelastavan verensiirron. Vain aivopesu saa kokonaisen uskonnon jättäytymään tahallaan ja titoisesti kaikkein vähiten koulutusta saaneeksi uskonnolliseksi liikkeeksi. Vähän koulutettuja ja matalapalkkaisissa suoritustason töissä uhraustensa takia raatavia on helpompi hallita ja alistaa.

Jehovan todistajalapset kannustetaan (lue painostetaan) kasteelle varhain, jopa 9-12-vuotiaina heitä on kasteelle mennyt. Siinä iässäkö muka täysin kypsästi ymmärtävät mihin kaikkeen ovat sitoutuneet. Sitten kun reppanat tajuavatkin liittyneensä harhaoppiseen ja kiristystoimintaa harjoittavaan lahkoon ja haluavat erota, onkin myöhäistä välttää ikäviä seurauksia. Vanhemmat, sisarukset ja Jt-ystävät hylkäävät, alkavat karttaa. On ovela veto lahkopomoilta käskeä hankkia "vain Jehovaa rakastavia ystäviä". kun nuori alkaa miettiä eroamista, hän huomaa, että tulisi menettämään mahdollisesti kaikki ystävänsä kuten monelle on käynyt.

Kaikki tämä mielenhallintasysteemien käyttö, köyhäksi ja kouluttamattomaksi tai matalasti koulutetuksi ihmisten ajaminen (kehottamalla "yksinkertaistamaan elämää" tai olet itsekäs materialisti), karttamisrangaistukset, kuolemanriski verensiirtokieltojen takia jne todellakin ajaa ihmisiä lahkossanne ahtaalle. ei ihme, että suuri määrä lahkonne vaikutus piirissä olevia tai olleita ajautuu itsemurhiin.

Turha tulla väittämään , ettei aivopesuhommia ole. Kerro se tutuilleni, jotka menivät esimurrosikäisinä kasteelle, uhrasivat koulutushaaveensa, (osa uhrasi lapsentekohaaveensakin, koska se oli myös järjestön jonkinasteinen ihanne), erosivat ja menettivät yhteyden sukulaisiinsa ja ystäviinsä lapsena tehdyn kastepäätöksensä takia. Päätöksen, johon koko perhe, suku ja ihmissuhdeverkosto jatkuvasti kannusti (painosti) samalla sensuroiden lapsen saamaa tietoa maailmasta ja perheen lahkouskonnosta.

Moni lahkolainen voi ulkoa pän näyttää vahvalta, mutta se hämää. Vahvuus voi olla keinotekoista aivopesun tuomaa pönötystä ja ylimielisyyttä tyyliin : onpa etuoikeutettua kuulua tähän pieneen Harmagedonissa pelastuvien joukkoon, kun miljoonat tietämättömät ja asioita ymmärtämättömät "maailmalliset" tulevat tyhmyyksissään kuolemaan.

Mitä luulet, oliko moni natsi mahdollisesti joutunut aivopesun uhriksi. Näyttivätkö ja vaikuttivatko natsit ylospäin heikkotahtoisilta. Ulkoinen vaikutelma voi hämätä ja usein hämää. Aivopesu aiheuttaa nimenomaan usein mustavalkoista ja yksisilmäistä lujatahtoisuutta lahkon aatteiden puolesta. Kyky katsoa laatikon ulkopuolelle on kadonnut ja mennä touhotetaan ohjelmoinnin mukaisesti.

Kognitiivisen dissonanssin tilassa on ilmeisesti raskasta olla, koska lahkoaan jo epäröivät lahkolaiset hyökkäävät aina kaikista rankimmin pois lähteneiden kimppuun heitä haukkuen ja parjaten.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu