Vanhan C kasetti kadonnut..

Hyvin hatarilla tiedoilla mennään nyt, mutta koskaan ei voi tietää tunnistaisiko joku kuitenkin ko. Laulajan.
Yli 30 vuotta sitten sain C kasetin, jonka kannessa kuvattu (kuvitettu?) istuva narri joka muistaakseni piti huilua edessään (soitti?) Päässä oli "neljän tuulen" hattu kulkusineen, jonkinlaista folk musiikiksi muistelen musiikin olleen.
Olen yrittänyt hakea artistin nimeä ja musiikkia erittäin heikolla menestyksellä. Jotenkin tuntuu tärkeältä. Jos joku näillä tiedoilla keksii kenestä on kyse niin aika kova juttu olisi.
576
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Ian Andersonin tekele?

Äänestä
  • Komppaan edellistä: Ian Anderson tai Loiron Hullu Huilumies.

    Äänestä

Narrista tuli ensimmäiseksi mieleen Marillionin Script For A Jester's Tear-albumi. Narri tosin ei istu ja kädessä on viulu, mutta veikataan sitä nyt kuitenkin koska kyseinen albumi julkaistiin noin 30 vuotta sitten. =)

Äänestä

Voisiko olla Susanna Haavisto...tää voi olla ihan p:seestä,,Mutta hän on laulanut surullisesta klovnista.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jack2 kirjoitti:

Hyvin hatarilla tiedoilla mennään nyt, mutta koskaan ei voi tietää tunnistaisiko joku kuitenkin ko. Laulajan.
Yli 30 vuotta sitten sain C kasetin, jonka kannessa kuvattu (kuvitettu?) istuva narri joka muistaakseni piti huilua edessään (soitti?) Päässä oli "neljän tuulen" hattu kulkusineen, jonkinlaista folk musiikiksi muistelen musiikin olleen.
Olen yrittänyt hakea artistin nimeä ja musiikkia erittäin heikolla menestyksellä. Jotenkin tuntuu tärkeältä. Jos joku näillä tiedoilla keksii kenestä on kyse niin aika kova juttu olisi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu