SAK edustaa noin miljoonaa suomalaista ja sitä johtaa sosiaalidemokraatti (SDP) Lauri Lyly.
SAK:n johto onkin ohjannut liiton varoja SDP:lle jo 1970-luvulta lähtien.
Tämä ainakin pitäisi herättää sellaisia ajatuksia että kenen kannattaa kuulua SAK:n alaiseen ammattiliittoon ja kenen taas ei.
Aikaisemmin presidentinvaaleissa 2006 SAK osti mainostoimistoilta satojen tuhansien eurojen mainoskampanjoita, jotka laajasti nähtiin SDP:n yrityksinä mustamaalata muita puolueita.
SAK:n televisiomainos nähtiin niin vastenmielisenä, että SAK joutui sensuroimaan sen. SAK osti sen tilalle uuden mainoksen.
MOT-ohjelma sai käsiinsä kuitin, josta näkyy SDP:n saavan ammattiliitoilta vuodessa 400 000 euroa.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_vaalirahoituskohu#SAK
SAK:n johto onkin ohjannut liiton varoja SDP:lle jo 1970-luvulta lähtien.
Tämä ainakin pitäisi herättää sellaisia ajatuksia että kenen kannattaa kuulua SAK:n alaiseen ammattiliittoon ja kenen taas ei.
Aikaisemmin presidentinvaaleissa 2006 SAK osti mainostoimistoilta satojen tuhansien eurojen mainoskampanjoita, jotka laajasti nähtiin SDP:n yrityksinä mustamaalata muita puolueita.
SAK:n televisiomainos nähtiin niin vastenmielisenä, että SAK joutui sensuroimaan sen. SAK osti sen tilalle uuden mainoksen.
MOT-ohjelma sai käsiinsä kuitin, josta näkyy SDP:n saavan ammattiliitoilta vuodessa 400 000 euroa.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_vaalirahoituskohu#SAK
Vastaukset 14
Vanhimmat
Kyllä siinä täytyy olla idiootti jos kuuluu SAKhon eikä äänestä demareita...
Täytyy olla idiootti jos omasta pussistaan kustantaa ÖKYdemareiden JÄTTI palkat!
Lauri SAK Ihalainen 250.000 e/v
Antti AY Rinne 220.000 e/v
Lauri Lyly yli 173.000 e/v 35 000 e palkkiot
Lisäksi Lauri Lyly sai mm. 2012 Ilmariselta yhteensä 35 000 euron palkkiot hallituksen varapuheenjohtajuudesta.
Lyly sai 2012 SAK:lta palkkaa 173 000 euroa. Lylyn kuukausipalkka oli noussut edellisvuodesta 1 300 eurolla kuukaudessa. Se ylittää selvästi keskimääräisen palkansaajien korotuslinjan.
Silti Lyly arvosteli SAK:n valtuuston kokouksessa yrityseliittiä, joka "elää omaa elämäänsä ylisuurien palkkojen, palkkioiden ja luontaisetujen osalta", vaikka ITSE kuuluu siihen!?
Minen ymmärrä mitä siinä hallitus lähtöö mitään ay-liikkeen kanssa toveeraamahan... se on mandaatti Kansalta saatu: Nyt eikun tuumasta toimeen ja Suomen talous kuntohon!
Porvari SSS-hallitus tekee ensitöikseen yleisen ja yhtälaisen ANSIOSIDONNAISEN työttömyysturvan.
Eli kaikki saa anssia vaikkei kuuluisi mihinkään liittoon tai yksityiseen työttömyyskassaan.
Tämän jälkeen kukaan ei enää suostu maksamaan liittojen ÖKYmaksuja palkastaan.
ByeBye Lauri SAK Ihalainen 250.000 ja Antti AY Rinne 220.000 euron vuosi palkat!
Sinä tosin et saa sitä koska olet lusmuilija.
Valtio eli me veronmaksajat olemme tähänkin mennessä maksaneet 95% ansseista.
Työttömyyskassat kustantavat vain 5% jäsenmaksuillaan.
On ihan oikein että tulevaisuudessa kaikki tulevat saamaan palkkaansa perustuvaa työttömyysturvaa, vaikkeivät suostukaan maksamaan liittojen änkyröiden palkkoja.
Tavallinen bussikuski on joutunut maksamaan jopa 700 e/vuosi liitoille.
Kuinka moni enää viitsii maksaa liitoille prosentteja palkastaan kun anssin saa muutekin?
EI onnistu koska www.velkakello.fi
No just ton velkakellon takia se pitääkin tehdä.
Maksetaanhan me nytkin ihan järjettömät summat anssehin.
Ansseihin katto n. 2000 e/kk
Samoin eläkekatto max. 3000 e/kk
Jos se ei jollekin riitä niin ottakoon vapaaehtoisen työttömyy- tai eläkevakuutuksen.
Työ vei Suomen turmioon: AY-liikkseen kuuluminen on nyt niin out kuin vain voi olla!
Samaan äärisosialistiseen työväenvaltio -illuusioon hurahdettiin myös Neuvostoliitossa aikoinaan.
Liekö silloinkin suomalaiset olleet asialla, ainakin kovasti lenin sai suomesta apuva...
SAK:n ydintehtävä on vaalia hyvien veljien etuja, joihin kuuluu tietysti johdon palkkojen ostovoiman säilyttäminen.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014120918913343_uu.shtml
"Duunarit tyytyvät yleiskorotuksiin - SAK:n pomoille 700 euroa lisää"
Mainio osoitus SAKSDP:n vastuunkannosta on vasta käynnistetty yt.
SAK on rikollisjärjestö.
Sanokaa mitä sanotte,mutta sdp:n kannatus taas nousee,kunhan alkaa sopeutustoimet uudestaan,ja väkeä pihalle ja palkat alas,niin sitten taas aletaan huutamaan vasemmistoa apuun,mutta politiikkahan on vain aaltoliikettä,joten ei mitään uutta sieltäkään suunnalta.
Vain totaalinen ääliö maksaa rahaa SDP-mafian johtamalle AY-liikkeelle. Liity Loimaan kassaan, jotta työttömyysturva säilyy!