Miesten seksuaalivalinta

7plus6on13

Yleensä puhuttaessa seksuaalivalinnasta (aka sukupuolivalinnasta) painotetaan erityisesti sitä, miten lajin naaraat valitsevat parittelukumppanikseen esim. näyttävimmän tai voimakkaimman uroksen. Tämänhän selittää se, että naaras haluaa saada jälkeläisilleen mahdollisimman hyvät geenit omaavan uroksen kanssa jälkeläistensä menestyksen takaamiseksi. Ihmisissä naisten keskuudessa on samanlaista ajatusta POHJALLA, mikä selittää sen, miksi naiset hakee mielellään lastensa isäksi komeaa ja raamikasta miestä.
Uroksien pyrkimys on saada paritella mahdollisimman monen naaraan kanssa saadakseen siirrettyä geenejään tehokkaasti eteenpäin, naaraan ulkoisilla ominaisuuksilla ei ole niinkään väliä (naaras kuin naaras); ei oikeastaan missään muussa lajissa kuin ihmisellä. Tästä siirrytäänkin (äkkiseltään ajateltuna ehkä typerältä kuulostavaan)kysymykseen, että miksi miehet kiihottuvat hyvännäköisistä naisista? Mikä evolutiivinen merkitys sillä on? Miksi näin on ihmislajilla käynyt?
Ps. Muista kädellislajeista poiketen miehillä ei ole erektion saamiseen käytettävää siitinluuta, joten tämä "kiihottumisvaatimus" on lähtenyt kehittymään yksinomaan ihmiselle.

10

266

    Vastaukset 10

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • psmkjhjs

      Miksei mieskin etunenässä haluaisi saada ne mahdollisimman hyvät geenit jälkeläisilleen ja siten valitsisi etunenässä hyvännäköiset naiset?

    • biologiaa

      Kaikki lähtee siitä seikasta, että naaras voi saada vain harvoja lapsia, vikkelästi liikkuva koiras useita. Tämä johtaa siihen, että naaras joutuu olemaan krantumpi kuin koiras optimoidakseen geeniensä lisääntymisen. Naaras tarvitsee niin hyvän koiraan kuin saa, jopa aisankannattajan. Se siis voi paritella laadukkaan koiraan kanssa, mutta oman puolisonsa kanssa salata sen, jotta saisi käyttää puolisonsa resursseja.

      Koiras taas optimoi geeniensä periytymisen olemalla yhdynnässä mahdollisimman monen naaraan kanssa, siis saadessaan paljon jälkeläisiä. Yhdynnässä koiras ei siis voi olla yhtä kranttu kuin naaras. Koska naaraiden ja koiraiden yhdyntämäärä on kummallakin keskimäärin sama, tämä johtaa erilaiseen jakaumaan. Melkein kaikki naaraat ovat yhdynnässä, koiraista osa on erityisiä seksimagneetteja, osa jää kokonaan ilman.

      Vaikka koiraan ei tule olla yhtä kranttu kuin naaraan, sille on toki eduksi valita niin laadukkaita naaraita kuin saa. Laadukkaiden jälkeläisistä suurempi osa jatkaa sukua kuin laaduttomien.

      Ajatus, että koiraille kelpaisi naaras kuin naaras, on sikäli oikea, että lähes kaikki naaraat saavat seksiä, mutta parhaitten koiraitten tarvitsee paritella vain parhaitten naaraitten kanssa, huonompien kanssa kun ei kerkiä. Naaras tekee valinnan viimekädessä, mutta koiras pyrkii esittäytymään niin hyvälle naaraalle kuin suinkin.

      • biologiaa

        Siitinluu kyllä helpottaa yhdyntää joillakin lajeilla, mutta "kiihottumisvaatimus" on taatusti kaikille yhteinen. Ei yhdyntää voi olla ilman motivaatiota siihen.


    • porygoni

      Mielestäni lasket liikaa painoarvoa sille, etteikö mieskin kykenisi seksuaalivalintaan. Muilla eläimillä ei ole takanaan mm. kulttuurievoluutiota tai kognitiivista ajattelua (ainakaan suuressa määrin), joten niiden kohdalla päätelmäsi pätee. Ihmisellä voi olla pohjalla samanlainen mekanismi (että miehelle kelpaisi naaras kuin naaras -joka baarireissujen jälkeen näin onkin), mutta valintaakin toki esiintyy. Lasken suuren syyn kulttuurillemme ja sosiaalisille taidoillemme: olemme suhteellisen mielivaltaisesti päättäneet kollektiivisesti, millaiset naisen piirteet ovat mieluisia (näillä ei välttämättä ole edes yhteyttä luonnonvalinnan kannalta tärkeisiin seikkoihin ja mielipide-erojakin toki on).
      Tästä seuraa se, että jos saat valloitettua naaraan, joka omaa kulttuurisen ihanteen vaatimat piirteet, saat esimerkiksi meriittejä itsellesi sosiaalisessa hierarkiassa. Ja muita samankaltaisia sosiaalisia hyödykkeitä -myös psykologisia: koet onnistuneesi parinvalinnassa, kun se vaastaa yhteiskunnan odotusten normeja tai jopa ylittää ne (pian tietysti huomaat kuika typerää tällainen pinnallisuus on kun olet viettänyt viehättävän, mutta v-mäisen naisen kanssa muutaman vuoden pienessä kaksiossa)

      Tämän lisäksi ei ole mitenkään poissuljettua, etteivätkö miehetkin voisi kehittyä harjoittamaan seksuaalivalintaa aivan biologiseltakin näkökannalta: suuret rinnat tai leveä lantui esimerkiksi saattavat kertoa naisen hedelmällisyydestä ja synnytyksen pienistä riskeistä/jälkeläisestä huolehtimisesta synnytyksen jälkeen. Emme tietenkään ÄÄRIMMÄISEN viisaina olentoina ajattele asiaa näin, vaan olemme tehneet povekkuudesta ja naisen vartalon muodoista enemmänkin sekstistisiäja pornahtavia ominaisuuksia, vaikka taustalla onkin normaali biologinen ominaisuutemme. (tämä viimeinen on omaa spekulaatiotani, eikä välttämättä päde).

    • punatussi

      Ajalta, jolloin oli vain kumijalkineita tähän päivään asti en muista kenenkään tapaamani miehen sanoneen hyvännäköisen naisen nähdessään, että ton kanssa varmaan sais terveitä ja älykkäitä kakaria... Kyllä niillä aina oli ajatus, että tota olis kiva panna.

      • biologiaa

        Evoluutio ei edellytä, että motiivi on tietoinen. Se, joka käyttäytyy kilpailussa oikealla tavalla, saa enemmän lapsia, joille ko. käyttäytymistä tuottavat geenimuunnelmat periytyvät.

        Kun tyttö koristautuu "itseään varten", tämä voi olla hänen tietoinen luulonsa. Todellisuudessa hän on perinyt koristautumiseen johtavia geenimuunnelmia, jotka hän jättää laadukkaille jälkeläisilleen, sillä hän pääsee parittelemaan laadukkaamman miehen kanssa kuin kanssasisaret, jotka eivät tunne tarvetta koristautua "itseä varten".

        Mies, joka tuntee seksuaalista tarvetta paritella kauniin tytön kanssa, saa laadukkaampia jälkeläisiä kuin mies, joka parittelee laaduttomampien tyttöjen kanssa, joten hänen jälkeläisistään useammat jäävät eloon. Tietoisella tarpeella ei ole mitään tekoa tuloksen kanssa. VAIN toiminta ratkaisee, ja sen motiivina on seksuaalinen halu, ei halu saada lapsia, mutta se tuottaa lapsia.


      • porygoni

        Harvoinpa ihminen onkaan täydellisen tietoinen geeniensä sanelemista fenotyypin ilmenemisistä, olipa kyse sitten käytöksestämme tai fyysisestä olemuksestamme. En itsekään säikähtäessäni ajattele: "taidanpas nyt säikähtää!" tai kävellessän kaupungilla ajattele: "suodatanpas ja valikoinpas tässä informaatiota aistinelimiltäni aikani ratoksi." Nämä asiat ovat usein alitajuisia, joita meideän on vaikea ymmärtää, ainakaan jos emme ymmärrä käyttäytymisgenetiikkaa.


    • pijo-lokiaa

      "Uroksien pyrkimys on saada paritella mahdollisimman monen naaraan kanssa saadakseen siirrettyä geenejään tehokkaasti eteenpäin, naaraan ulkoisilla ominaisuuksilla ei ole niinkään väliä"
      Hyvännäköinen eli tietynlaisen ruumiinrakenteen omaava naaras = terve, lisääntymiskykyinen naaras. Sellaiseen ei uros turhaan tuhlaa resursejaan. Vaikka uroksen ensisijainen päämäärä on paritella mahdollisimman monen naaraan kanssa, toissijainen päämäärä on tehdä se tehokkaasti tekemättä turhaa työtä. Terveen hyvännäköisen naaraan kanssa parittelu on tehokasta, tuloksellista geenien levittämistä. Huonomman näköisen naaraan kanssa paritellessa voi koko touhu mennä hukkaan, on riski että naaras on hedelmätön, kuolee synnytykseen, ei kykene hoitamaan jälkeläistä. Siis mieluummin hyvännäköinen jos valinnanvaraa on. Sitten on vielä laumaeläimen oma status laumassa. leimautuuko sellaiseksi joka parittelee pahnanpohjimmaisten kanssa, vai sellaiseksi joka parittelee huippuyksilöiden kanssa. Partnerin hyvyys nostaa omaa statusta.

      • pijo-lokiaa

        "Sellaiseen ei uros turhaan tuhlaa resursejaan." Siis piti olla: ei tule turhaan tuhlanneeksi resurssejaan.


    • >>Uroksien pyrkimys on saada paritella mahdollisimman monen naaraan kanssa saadakseen siirrettyä geenejään tehokkaasti eteenpäin, naaraan ulkoisilla ominaisuuksilla ei ole niinkään väliä (naaras kuin naaras); ei oikeastaan missään muussa lajissa kuin ihmisellä. <<
      Ettäkö naaras kuin naaras kelpaa miehelle? Hahhahhaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      73
      1203
    2. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      80
      1074
    3. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      24
      1055
    4. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      126
      920
    5. Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!

      Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m
      Tv-sarjat
      6
      888
    6. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      58
      815
    7. Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???

      LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.
      Ähtäri
      72
      701
    8. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      132
      672
    9. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      50
      642
    10. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      80
      622
    11. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      48
      537
    12. Miten sinä voit?

      Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua
      Ikävä
      90
      520
    13. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      25
      512
    14. Minulla on ikävä Sinua kulta, rakas

      Olisitpa lähelläni, tarvitsen sinua ❤️
      Ikävä
      36
      485
    15. Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen

      Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t
      Suomalaiset julkkikset
      11
      470
    16. haluatko lopettaa

      ihan lopullisesti
      Ikävä
      109
      460
    17. 43
      457
    18. Moottoripyöräonnettomuus

      Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää
      Alajärvi
      35
      424
    19. voi luoja kun uskaltaisin

      laittaa viestiä sinulle...
      Ikävä
      18
      403
    20. On kyllä tosi surullista

      jos kaivattuni (nainen) luulee palstan tyhmien viestien olevan multa. 😔Ei ole mitään syytä, miksi kirjoittaisin sellais
      Ikävä
      68
      397
    Aihe