Olen seurannut eilisetä lähtien tämän chatin keskusteluja. Aika mielenkiintoista, mutta ärhäkkää. Otankin jo kyypakkauksen esille...
Aatteellisuus näköjään velloo joka keskustelussa, olipa se sitten poliittista ym. Joten filosofin parjaajat...älkää käyttäkö sanaa, sillä alkuperä on filosofinen. Työttömyys on eräänlainen kirous, joka siihen kierteeseen joutuu, menettää ihmisarvonsa. Ei saa olla mielipiteitä, aatteita, havaintoja, kokemuksia ja oivalluksia. Ihmispopulaatiolle on kuitenkin tärkeä oman identiteetin säilyttäminen. Joten jatkakaa. Aion etsiä pikapuoliin uusia keskustelu kanavia, jotta kyypakkaukset riittää.
sohaisu ampiaispesään
11
598
Vastaukset
- 324rfsd4tg
Veronpalautuksien jälkeen on hieman maailma rauhoittunut pahimmista palstahuutelijoista. Monia kyypakkaksia on syöty, muutoin olisin Masan kaverina tiilenpäitä laskemassa. Hieman arveluttaa ministeriön vaatimus nostaa elinkautisen vankeuden pituutta.
- misari
Olipas virkistävä viesti. Jollakulla ei ollut asennoistumisvaikeuksia. Olen iloinen veronpalautuksistasi. Itse sain mätkyjä, omasta tyhmyydestä johtuen.
Tänään kun yritin soitaa ikävystymisen poistamiseksi entisille työkavereille, kuka ei joutanut puhumaan, kun oli pikkujouluvalmisteluja, oli ostoksia, asiakkaita ym.
Tämä on työttömän arkea, kukaan ei kuuntele, mutta kuuntelija pitää olla työtätekeville kun heillä on niin kiire. - "tietäjä"
misari kirjoitti:
Olipas virkistävä viesti. Jollakulla ei ollut asennoistumisvaikeuksia. Olen iloinen veronpalautuksistasi. Itse sain mätkyjä, omasta tyhmyydestä johtuen.
Tänään kun yritin soitaa ikävystymisen poistamiseksi entisille työkavereille, kuka ei joutanut puhumaan, kun oli pikkujouluvalmisteluja, oli ostoksia, asiakkaita ym.
Tämä on työttömän arkea, kukaan ei kuuntele, mutta kuuntelija pitää olla työtätekeville kun heillä on niin kiire.syntipukkina ja taakkana toisille, muuhun ei kelpuuteta. Kun se elämä on niin pirun kallista että pitää aina olla joku keneen purkaa kiukkuaan ja jollei muuta löydy niin sitten joku työtön, taikka jollei työtöntä löydy niin sitten ihan kuka vaan taikka mikä vaan.
- fdlkj4509
misari kirjoitti:
Olipas virkistävä viesti. Jollakulla ei ollut asennoistumisvaikeuksia. Olen iloinen veronpalautuksistasi. Itse sain mätkyjä, omasta tyhmyydestä johtuen.
Tänään kun yritin soitaa ikävystymisen poistamiseksi entisille työkavereille, kuka ei joutanut puhumaan, kun oli pikkujouluvalmisteluja, oli ostoksia, asiakkaita ym.
Tämä on työttömän arkea, kukaan ei kuuntele, mutta kuuntelija pitää olla työtätekeville kun heillä on niin kiire.Meni sitten kyypakkauksiin se vaatimaton palautus, jota sitäkään en ole ansainnut tosikkomaisuudellani, mutta toisaalta odottaisin pienimuotoista 100.000€ palautusta ikäänkuin alkajaisiksi ja bensarahaksi työttömyyspotilasyhdistys Klinikalta.
- misari
fdlkj4509 kirjoitti:
Meni sitten kyypakkauksiin se vaatimaton palautus, jota sitäkään en ole ansainnut tosikkomaisuudellani, mutta toisaalta odottaisin pienimuotoista 100.000€ palautusta ikäänkuin alkajaisiksi ja bensarahaksi työttömyyspotilasyhdistys Klinikalta.
Tuo termi" työttömyyspotilasyhdistys Klinikka" on hyvä idea! Nyt on hieman vaikea vastata ja katsoa viestejä, sillä seuraan sarjaa, jota olen alusta asti katsonut!!!
- misari
"tietäjä" kirjoitti:
syntipukkina ja taakkana toisille, muuhun ei kelpuuteta. Kun se elämä on niin pirun kallista että pitää aina olla joku keneen purkaa kiukkuaan ja jollei muuta löydy niin sitten joku työtön, taikka jollei työtöntä löydy niin sitten ihan kuka vaan taikka mikä vaan.
Vastaan vielä sinulle. Syntipukki et ole, mutta elämä on kallista. Ostin tänään netin kautta osamaksulla lapsilleni edes pussilakanat jouluksi, kun muuhun ei paljon ole varaa. Mutta elämä on kallista, sanoo mainos, jossa poltetaan rahaa...
Kiukkua on täällä helppo purkaa, se olkoon työttömän oikeus. - "päähän"
misari kirjoitti:
Olipas virkistävä viesti. Jollakulla ei ollut asennoistumisvaikeuksia. Olen iloinen veronpalautuksistasi. Itse sain mätkyjä, omasta tyhmyydestä johtuen.
Tänään kun yritin soitaa ikävystymisen poistamiseksi entisille työkavereille, kuka ei joutanut puhumaan, kun oli pikkujouluvalmisteluja, oli ostoksia, asiakkaita ym.
Tämä on työttömän arkea, kukaan ei kuuntele, mutta kuuntelija pitää olla työtätekeville kun heillä on niin kiire.Hyvä kun jollain ei ole asennoitumis vaikeuksia, vaan, Jaksaa myötäillä tuollaista tekopyhää idioottia! Koittaa esittää jotain muuta mitä on!
"Tekopyhä" paskiainen koittaa täältä saada hyväksyntää kun kaikki muut on jo jättäneet!
Hae ongelmiisi muualta apua! - aivoillasi ???
misari kirjoitti:
Tuo termi" työttömyyspotilasyhdistys Klinikka" on hyvä idea! Nyt on hieman vaikea vastata ja katsoa viestejä, sillä seuraan sarjaa, jota olen alusta asti katsonut!!!
Vaan pitääkö kaikki apinoida muilta? Sun mielestä kaikki on varmaan hienoo, vaikka päällään hyppis! Koita vaan kehittää vajavaista älykkyys
osamääräsi, jotta tuntisit itsesi joksikin!
- työtön
Moi, my sari oot naishenkilö ratkaisin sun arvoituksen jes,
työttömyys ei ole kirous tai jos sitä ajattelee niin se alkaa pian tuntua siltä ,
ajattele työttömyyttä positiivisesti löytyy paljon hyvääkin niin kuin täällä palstalla on moneen otteeseen kerrottu.
Vielä tulee aika joilloin työttömien sana painaa
meitä on niin paljon jos vain osaisimme järjestäytyä oikein voisimme hallita isoja joukkoja, tarkoitan että meillä olis munaa ajaa oikeuksiamme siten voimme vaikuttaa ja saada työpaikkoja. Tuskinpa ihmisarvo on työstä riippuvaista.Tai niin sitä ainakin kuvittelee.Useimmilla se on vain kasvatuksen mukana tullut aate, että pitää tehdä työtä ollakseen yhteiskuntakelpoinen.Aatteena ihan hyvä, mutta pitää osata se kääntöpuolikin.Ei työ ole koko elämä.
Jokaisella on oikeus mielipiteeseen, mutta lukija määrittelee sen joka kerta itse miten suhtautuu siihen.- perseeseen
Ite oot itsellesi jonkun ihme aatten luonut, omies oppiesi mukaan. Luuletkos olevasi muita ihmisiä ylempänä, niin ettet edes tyhmiä aatteitasi viitsi jaella?
Kuvittelee olevansa oikein filosoofi. Mee nyt kyypakkauksinesi kotios ruikuttaan, äläkä tuu tänne esittään mitään keskenkasvuisias naurettavia kommenttejasi! Naurettavaksi vaan teet itsesi, ja ne hölmöt joita saat huijattua!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.
Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol5282000Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis3831633Eronnut Janni Hussi palaa julkisuuteen - Aloittaa uudessa työssä, joka on aivan uusi pesti Suomessa
Janni Hussi on saanut viime aikoina kohujulkisuutta, kun hänen ja Joel Harkimon avioliitto päättyi eroon kesällä 2025. H191452Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden
Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe641378- 1181047
- 561032
JM lukkoliike
Mihin helvetin kuuseen te olette tällä kertaa siirtäneet Lukkoliikkeenne? Sen kerran kun ensimmäisen ja viimesen kerran191006Miten kesäsi meni?
Oletko tyytyväinen siihen? Oliko kaivattusi mielessäsi? Lähennyitkö vai etäännyitkö hänen kanssaan?66803Pankin avajaiset
Osuuspankin uuden toimitilan viralliset avajaiset vetävät väkeä. Kyllä oli outo nauhan leikkaus, kun leikkaajat pyllisti15801Helena Ahti-Hallberg uudessa elämäntilanteessa - Paljastaa eläkehaaveestaan Espanjassa: "Mä.."
Oi, kuulostaa ihanalta eläkepäivillä! Helena Ahti-Hallberg on ostanut kakkoskodin Espanjasta ja hänellä on puolisonsa ka11784