Sekoamisen pelko

Et ole kuule todellakaan ainoa.Itse kärsin samasta vaivasta ja olen jo yli vuoden pelännyt sekoavani ja tässä sitä edelleen ihan järissään pelätään. Käyn terapiassa ja siellä toitotetaankin että ne pelot on tyyppillisiä ahdistus oireita. Ja ihminen mikä sairastuu esim. skitsofreniaan niin ei sitä etukäteen pelkää ja meidän riski sairastua ei ole yhtään isompi kuin muidenkaan vaikka sitä koko ajan pelätäänkin.Mulla on paniikkihäiriö ja siiihen kanssa kuulu toi sekoomisen pelko olennaisena oireena. Et tuskin sullakaan on mistään kummesta kyse mut tiedän et tää hulluks tulemisen pelko on jotain ihan kamalaa ja mä saatan iltaisin olla ihan kauhuissani kun mietin et kamalaa jos alan kuulemaan vaikka ääniä yhtäkkiä tai jos menenkin psykoosiin ja se pelko on ihan hirveetä.Vaikeeta antaa mitään kummempia ohjeita kun en saa itseänikään rauhoitettua mutta jo se saattaa helpottaa kun ajattelet että meitä on muitakin ja paljon ja ettet ole sekoomassa "vain" ahdistunut. KOitetaan jaksaa...

jups kirjoitti:

Et ole kuule todellakaan ainoa.Itse kärsin samasta vaivasta ja olen jo yli vuoden pelännyt sekoavani ja tässä sitä edelleen ihan järissään pelätään. Käyn terapiassa ja siellä toitotetaankin että ne pelot on tyyppillisiä ahdistus oireita. Ja ihminen mikä sairastuu esim. skitsofreniaan niin ei sitä etukäteen pelkää ja meidän riski sairastua ei ole yhtään isompi kuin muidenkaan vaikka sitä koko ajan pelätäänkin.Mulla on paniikkihäiriö ja siiihen kanssa kuulu toi sekoomisen pelko olennaisena oireena. Et tuskin sullakaan on mistään kummesta kyse mut tiedän et tää hulluks tulemisen pelko on jotain ihan kamalaa ja mä saatan iltaisin olla ihan kauhuissani kun mietin et kamalaa jos alan kuulemaan vaikka ääniä yhtäkkiä tai jos menenkin psykoosiin ja se pelko on ihan hirveetä.Vaikeeta antaa mitään kummempia ohjeita kun en saa itseänikään rauhoitettua mutta jo se saattaa helpottaa kun ajattelet että meitä on muitakin ja paljon ja ettet ole sekoomassa "vain" ahdistunut. KOitetaan jaksaa...

Lue lisää

Onneksi löysin viestisi haulla! Pelastit just päiväni. Mulla on paniikkihäiriö/pelkoja ja ahdistusta. Ja nyt on pahin skitsofrenian pelko. Aikaisemmin pelkäsin manis-depresiivisyyttä mutta nyt skitsofreniaa. Tunnen just tollasta kuten sä! Voi että, meitä on muitakin. Jos ikinä löydät tän mun viestin, niin kerro mitä sulle nykyään kuuluu.

onneksi kirjoitti:

Onneksi löysin viestisi haulla! Pelastit just päiväni. Mulla on paniikkihäiriö/pelkoja ja ahdistusta. Ja nyt on pahin skitsofrenian pelko. Aikaisemmin pelkäsin manis-depresiivisyyttä mutta nyt skitsofreniaa. Tunnen just tollasta kuten sä! Voi että, meitä on muitakin. Jos ikinä löydät tän mun viestin, niin kerro mitä sulle nykyään kuuluu.

Lue lisää

No näin on!!! Sama täälläkin. Meitä näköjään riittää.. Mulla kesti pahin pelko kausi varmaa puol vuotta,(päivästä toiseen ja aamusta iltaan,hui) mut sit pyysin tukea terapian lisäksi jostain lääkkeestä ja sain sepramin. NOIn kaksi kk. ja rupes auttaa, mut sit kun olen sellainen kaiken pähkäilijä ni mietin et onks toi sit hyvä lääke vai oisko joku vielä parempi??? (pitää vaan muistaa et ei se lääke sentään ongelmia ratkaise itsessään tai vie niitä pois) No olen tullut siihen tulokseen et hyvin pärjään nyt ja se riittää.. välillä kun ahdistun jostain tulee sivu oireena nää skitsofrenian pelot, mut pystyn nyk. aika hyvi rauhoittamaan itseni... Terapiassa ollaan todettu et kun minulla on vaikeita asioita käsiteltävänä niin on jotenkin helpompaa ruveta miettii sitä tuttua skitofreniaa kuin miettiä et mikäs nyt oikeesti painaa.. eli kun on ahdistunut helpommin sortuu heikkouteensa, näin se on! mut stressin sietokyky on parantunut masennus lääkkeen avulla, joten enää en sorru niin miettimään hulluksi tulemista. Olen näin jälkeen päin miettinyt et oli sitä hitto vie aika jamassa, mut kyllä siitä selvii kun saa apua ja jos terapia ei riitä kannattaa kokeilla jotain tueksi.. ja sanon sen koska itse olin niiiin vastaan lääkeitä, mutta turhaan.. Kaikkea hyvää kaikille kohtalo tovereille, jaksakaa uskoa vain!!

minä vain kirjoitti:

No näin on!!! Sama täälläkin. Meitä näköjään riittää.. Mulla kesti pahin pelko kausi varmaa puol vuotta,(päivästä toiseen ja aamusta iltaan,hui) mut sit pyysin tukea terapian lisäksi jostain lääkkeestä ja sain sepramin. NOIn kaksi kk. ja rupes auttaa, mut sit kun olen sellainen kaiken pähkäilijä ni mietin et onks toi sit hyvä lääke vai oisko joku vielä parempi??? (pitää vaan muistaa et ei se lääke sentään ongelmia ratkaise itsessään tai vie niitä pois) No olen tullut siihen tulokseen et hyvin pärjään nyt ja se riittää.. välillä kun ahdistun jostain tulee sivu oireena nää skitsofrenian pelot, mut pystyn nyk. aika hyvi rauhoittamaan itseni... Terapiassa ollaan todettu et kun minulla on vaikeita asioita käsiteltävänä niin on jotenkin helpompaa ruveta miettii sitä tuttua skitofreniaa kuin miettiä et mikäs nyt oikeesti painaa.. eli kun on ahdistunut helpommin sortuu heikkouteensa, näin se on! mut stressin sietokyky on parantunut masennus lääkkeen avulla, joten enää en sorru niin miettimään hulluksi tulemista. Olen näin jälkeen päin miettinyt et oli sitä hitto vie aika jamassa, mut kyllä siitä selvii kun saa apua ja jos terapia ei riitä kannattaa kokeilla jotain tueksi.. ja sanon sen koska itse olin niiiin vastaan lääkeitä, mutta turhaan.. Kaikkea hyvää kaikille kohtalo tovereille, jaksakaa uskoa vain!!

Lue lisää

piristit taas päivääni. kyllä täältä noustaan, vaikka vaikealta tuntuu. kaikki pienikin stressi, kaikki pienetkin pahat jutut, esim. elokuvissa saa ahdistuksen nouseen pintaan. mut muutto edessä uuteen paikkaan, uuteen asuntoon, luotan et se on uus alku mun elämälle. jos ei nii sit otan lääkityksen.

kohtalontoveri kirjoitti:

piristit taas päivääni. kyllä täältä noustaan, vaikka vaikealta tuntuu. kaikki pienikin stressi, kaikki pienetkin pahat jutut, esim. elokuvissa saa ahdistuksen nouseen pintaan. mut muutto edessä uuteen paikkaan, uuteen asuntoon, luotan et se on uus alku mun elämälle. jos ei nii sit otan lääkityksen.

Lue lisää

Jep sama juttu eli viime syksystä asti olen ollut huolestunut ja pelännyt joutuvani pyskoosiin. Lisäksi on tullut ahdistushäiröitä välillä (unettomuutta, sydämentykytystä, kylmä hiki pukkaa päälle yms), eivätkä nämä hirveesti auta asiaa. Välillä tuntuu et jokohan se psykoosi nyt tulee kun oikein ahdistaa ja tulee paniikkikohtaus. Vaan ei ole vielä tullut.. Pelottaa vaan ku veljellä oli psykoosi niin kuulun johonkin riskiryhmään. Toisaalta ajattelen kaikki asiat loogisesti ja ns maalaisjärjellä, joten mitenkä se todellisuudentaju nyt yhtäkkiä vinksahtas.. Mutta silti vaan pelko painaa välillä ja tarkkailen mahollisia oireita itsessäni (esim että kuulenko ääniä tai näenkö harhanäkyjä yms). Jospa tämä kuuluu vaan ahdistukseen ja elämään...

Juh kirjoitti:

Jep sama juttu eli viime syksystä asti olen ollut huolestunut ja pelännyt joutuvani pyskoosiin. Lisäksi on tullut ahdistushäiröitä välillä (unettomuutta, sydämentykytystä, kylmä hiki pukkaa päälle yms), eivätkä nämä hirveesti auta asiaa. Välillä tuntuu et jokohan se psykoosi nyt tulee kun oikein ahdistaa ja tulee paniikkikohtaus. Vaan ei ole vielä tullut.. Pelottaa vaan ku veljellä oli psykoosi niin kuulun johonkin riskiryhmään. Toisaalta ajattelen kaikki asiat loogisesti ja ns maalaisjärjellä, joten mitenkä se todellisuudentaju nyt yhtäkkiä vinksahtas.. Mutta silti vaan pelko painaa välillä ja tarkkailen mahollisia oireita itsessäni (esim että kuulenko ääniä tai näenkö harhanäkyjä yms). Jospa tämä kuuluu vaan ahdistukseen ja elämään...

Lue lisää

Morjens kaikille, aloitin tän viestinketjun silloin 2½ vuotta takaperin kun ahdistuneisuuteni oli pahimmillaan =(
Mitäs mulle nykyään kuuluu, kyllästyin ahdistukseen joskin stressaavissa elämäntilanteissa mitkä jatkuvat pitkää yleensä tuo ahdistuneisuus pyrkii pintaan joskaan sei todellakaan enää "rampauta" minua ja ei ole mitään verrattuna siihen mitä se oli eli ahdistustunteeni ovat vain varjo siitä mitä ne olivat alottaessani tämän viestiketjun...
"Kyllästyin" ahdistukseen, kyllästyin lääkkeisiin 2005 helmikuussa ja kyllästyin psykiatriseen sairaanhoitajaani ja rupesin kuumeisesti etsimään muuta ulospääsyä, koska olenhan ahdistukseni päänisisällä keksinyt ja oppinut ahdistumaan ni osaisinhan sen myöskin poisoppia, ja niinhän siinä kävi, listasin kaikki oireeni paperille niin psyykkiset kuin somaattiset, seurasin oloani kumpi oireista tulee ensiksi psyykkinen vai somaattinen, ja sitä kautta löysin "pakoteitä" eli esim. päässä tuntui oudolle(somaattinen), ja tuli "kumma "ajatus(psyykkinen) ---> ahdistuin... tai sitten sydän rupesi hakkaamaan (somaattinen) ja pelkäsin pyörtyväni (psyykkinen)-----> ahdistus, ja tuota kautta opin ettei niissä oireissa ole mitään pahaa, ja katsellessani sitten niitä jälkeenpäin huomasin että näitähän minulla on ollut jo monta viikkoa tai juurikin samanlaisia oireita on tullut useasti ennekin joten nou hätä, ja siten poisopin pikkuhiljaa niistä...
Tietysti parhain ja tärkein apu tuli siitä kun löysin vertaistoverin eräästä naisesta (olen itse mies) jolla oireet olivat täsmälleen samat kun itselläni, juteltiin varmaan pari tuntia päivässä puhelimessa ja joskus tapailtii (seurustelin itse tuohon aikaan, ja niin seurusteli hänkin) no mitäs siitä sitten =) ihastuttiin, rakastuttiin toisiamme tukiessamme, ja nyt tänä päivänä meillä on aivan mahtava 6kk tyttö joka tälläkin hetkellä kaipaa huomiota tuolla olohuoneen puolella =)
Ikävintä tässä kaikessa tosin on juurikin se että kuten esimerkiksi vauvan tulo laukaisi itsellä tääs 2-3kk kestäneen ahdistuneisuuden jakson (vaikkakin 12321 kertaa lievempänä kuin silloin 2½vuotta takaperin) niin siltikin olo ahdistuneena ja "peloissaan" on raskasta, joutuu koko ajan vakuutteleen itselleen että ei hätää =( Mutta olen selvinnyt aikaisemmin ja selviän nyttenkin takuuvarmasti ! ja niin selviätte tekin ! listaan tähän vielä omat oireeni mitä silloin oli ja mitkä useasti ahdistuneena hyppää pintaan ranskalaisin viivoin ni ehkäpä/toivottavasti ne auttavat teitä muita jaksamaan paremmin !

Näin listasin oireitani silloin, tämä copy/paste on siis "vanha" juttu, eli listasin oireita ja väistyneitä oireita...

Oireet :
- Jännityksen tunne vatsassa
- Ajatukset sekaisin "näin psykoosissa ajatellaan" ajatukset eli itse tuotettuja paranoidisia ajatuksia tai ajatuksia asioista joita tekemällä minua pidettäisiin hulluna joihin en usko mutta pelkään rupeavani uskomaan
- Ennen oli hikoilua nyttemmin se on väistynyt tai sitä ei ole niin paljon
- Pahoinvointia, voin fyysisesti pahoin, oksettaa sekin on kyllä väistynyt että sitä on tosi harvoin enää
- Vapina sekin on mielestäni väistynyt oire, josta en pahemmin enää nykyään kärsi

- Epätoivon fiilis, en selviä koskaan tää vaan pahenee, tai tulee niin pahaksi kuin 3 vuotta sitten

- Suun kuivumista oli aikaisemmin

- Oireet ovat 24/7 mutta joskus sosiaalisissa tilanteissa ne vain pahenevat

- Aikaisemmin oli väsymystä ja koko aikainen haukottelu, sekin on väistynyt oire, en ainakaan tunne itseäni kovinkaan väsyneeksi

- Painajaiset tai todentuntuiset unet, melkein joka öinen tapahtuma

- Ajatusten jonkun asteinen lamaantuneisuus, ajatus ei kulje tai ongelmanratkaisu on vaikeampaa

- Paniikkikohtaukset, eli nyt pois tilanteesta, pakokauhu, pääasiallisesti väistynyt oire tilanne ei enää pääse niin hermostuttavaksi

- Puristava tunne rinnassa, melkein kokoaikainen oire

- Kavereiden luokse meneminen saattaa tuottaa tuskaa, pelkkä mielikuva saattaa pahentaa oloa

- Mielikuvat asioista, eli vaikka mielikuva leivänvoitelusta =) saattaa ahdistaa, jotenki tulee semmoinen näin hulluksi tullaan fiilis

- Kontrollin menettäminen, pelko etten voi hallita itseäni ja tekemisiäni

- Näköhäiriöitä, eli en näe kunnolla, nykyään tuota ei enää ole

- Seksihalujen katoaminen tai seksinaikanakin asian ajatteleminen, pääasiallisesti kadonnut oire

- Jatkuva alakulo, joskus kun tuntuu että nyt tällä paranen saan itseäni niskasta kiinni niin olo onkin kuin taikaiskusta onnellinen

- Pelkään rupeavani kuulemaan ääniä, puhetta pääni sisässä tms

- Jalat ei kanna tuntemus, eli ihan niinkuin oisin juuri ampaissut 1000km lenkin jalat ovat vaan väsyneet eivätkä kanna, pääasiassa väistynyt oire

- Huimaus, huimaava tunne usein itsellä oireena

- Vasemman käden tai vasemman puolen naamasta puutuminen, väistynyt oire

- Kuulon meneminen niikuin kuuntelisi putkenläpi, oma äänikin kuulostaa kummalliselta, ei niin usein enää nykyään

- Ruokahalun katoaminen, väistynyt oire suurimmaksi osaksi

- "Pakkoajatukset" eli mielikuvat siitä että ollessani tupakalla vaikka parvekkeella ja tuli mielikuva itsestä hyppäämässä alas tai väkivaltainen mielikuva ei oikeastaan ahdista enää, ajattelen vain että tämä kuuluu tähän ja en tätä aio kuitenkaan toteuttaa...

- Ns. flasbackkien saaminen eli yhtäkkiä muistan jonkun asian tai tapahtuman menneisyydestä joka yleensä oli ahdistava tai häpeää tuottava ja tunnen häpeän nyttenkin, tai sitten näinkös tästä unta fiilis, eli mietin sanoks se mulle niin vai näinkö unta ei ehkä niin paha enää

- Luen jonkun kirjoittaman tarinan psykoosista ja hermostun psyykkisesti "tunnen varmuutta hulluksi tulemisesta"

- Olotilastani selittäminen hermostuttaa ehkä se sairaudentunto rupeaa tulemaan ja se ahdistaa

- Pelkään puhuessani ihan normaaleistakin asioista että ihmiset näkevät että minua vaivaa jokin tai joku tai etten ole ihan terve

- Vihlaisut päässä eli päänsäryn tuntemukset vaan vihlaisuina, ei ole enää

- Tuntuu kuin silmissä olisi painetta, ei ole enää

- Epätodellinen olo, kuin olisi unessa ei juurikaan ole enää

- Vatsasärky, ei ole enää

- Painonmuutoksia, ei ole enää

Les kirjoitti:

Morjens kaikille, aloitin tän viestinketjun silloin 2½ vuotta takaperin kun ahdistuneisuuteni oli pahimmillaan =(
Mitäs mulle nykyään kuuluu, kyllästyin ahdistukseen joskin stressaavissa elämäntilanteissa mitkä jatkuvat pitkää yleensä tuo ahdistuneisuus pyrkii pintaan joskaan sei todellakaan enää "rampauta" minua ja ei ole mitään verrattuna siihen mitä se oli eli ahdistustunteeni ovat vain varjo siitä mitä ne olivat alottaessani tämän viestiketjun...
"Kyllästyin" ahdistukseen, kyllästyin lääkkeisiin 2005 helmikuussa ja kyllästyin psykiatriseen sairaanhoitajaani ja rupesin kuumeisesti etsimään muuta ulospääsyä, koska olenhan ahdistukseni päänisisällä keksinyt ja oppinut ahdistumaan ni osaisinhan sen myöskin poisoppia, ja niinhän siinä kävi, listasin kaikki oireeni paperille niin psyykkiset kuin somaattiset, seurasin oloani kumpi oireista tulee ensiksi psyykkinen vai somaattinen, ja sitä kautta löysin "pakoteitä" eli esim. päässä tuntui oudolle(somaattinen), ja tuli "kumma "ajatus(psyykkinen) ---> ahdistuin... tai sitten sydän rupesi hakkaamaan (somaattinen) ja pelkäsin pyörtyväni (psyykkinen)-----> ahdistus, ja tuota kautta opin ettei niissä oireissa ole mitään pahaa, ja katsellessani sitten niitä jälkeenpäin huomasin että näitähän minulla on ollut jo monta viikkoa tai juurikin samanlaisia oireita on tullut useasti ennekin joten nou hätä, ja siten poisopin pikkuhiljaa niistä...
Tietysti parhain ja tärkein apu tuli siitä kun löysin vertaistoverin eräästä naisesta (olen itse mies) jolla oireet olivat täsmälleen samat kun itselläni, juteltiin varmaan pari tuntia päivässä puhelimessa ja joskus tapailtii (seurustelin itse tuohon aikaan, ja niin seurusteli hänkin) no mitäs siitä sitten =) ihastuttiin, rakastuttiin toisiamme tukiessamme, ja nyt tänä päivänä meillä on aivan mahtava 6kk tyttö joka tälläkin hetkellä kaipaa huomiota tuolla olohuoneen puolella =)
Ikävintä tässä kaikessa tosin on juurikin se että kuten esimerkiksi vauvan tulo laukaisi itsellä tääs 2-3kk kestäneen ahdistuneisuuden jakson (vaikkakin 12321 kertaa lievempänä kuin silloin 2½vuotta takaperin) niin siltikin olo ahdistuneena ja "peloissaan" on raskasta, joutuu koko ajan vakuutteleen itselleen että ei hätää =( Mutta olen selvinnyt aikaisemmin ja selviän nyttenkin takuuvarmasti ! ja niin selviätte tekin ! listaan tähän vielä omat oireeni mitä silloin oli ja mitkä useasti ahdistuneena hyppää pintaan ranskalaisin viivoin ni ehkäpä/toivottavasti ne auttavat teitä muita jaksamaan paremmin !

Näin listasin oireitani silloin, tämä copy/paste on siis "vanha" juttu, eli listasin oireita ja väistyneitä oireita...

Oireet :
- Jännityksen tunne vatsassa
- Ajatukset sekaisin "näin psykoosissa ajatellaan" ajatukset eli itse tuotettuja paranoidisia ajatuksia tai ajatuksia asioista joita tekemällä minua pidettäisiin hulluna joihin en usko mutta pelkään rupeavani uskomaan
- Ennen oli hikoilua nyttemmin se on väistynyt tai sitä ei ole niin paljon
- Pahoinvointia, voin fyysisesti pahoin, oksettaa sekin on kyllä väistynyt että sitä on tosi harvoin enää
- Vapina sekin on mielestäni väistynyt oire, josta en pahemmin enää nykyään kärsi

- Epätoivon fiilis, en selviä koskaan tää vaan pahenee, tai tulee niin pahaksi kuin 3 vuotta sitten

- Suun kuivumista oli aikaisemmin

- Oireet ovat 24/7 mutta joskus sosiaalisissa tilanteissa ne vain pahenevat

- Aikaisemmin oli väsymystä ja koko aikainen haukottelu, sekin on väistynyt oire, en ainakaan tunne itseäni kovinkaan väsyneeksi

- Painajaiset tai todentuntuiset unet, melkein joka öinen tapahtuma

- Ajatusten jonkun asteinen lamaantuneisuus, ajatus ei kulje tai ongelmanratkaisu on vaikeampaa

- Paniikkikohtaukset, eli nyt pois tilanteesta, pakokauhu, pääasiallisesti väistynyt oire tilanne ei enää pääse niin hermostuttavaksi

- Puristava tunne rinnassa, melkein kokoaikainen oire

- Kavereiden luokse meneminen saattaa tuottaa tuskaa, pelkkä mielikuva saattaa pahentaa oloa

- Mielikuvat asioista, eli vaikka mielikuva leivänvoitelusta =) saattaa ahdistaa, jotenki tulee semmoinen näin hulluksi tullaan fiilis

- Kontrollin menettäminen, pelko etten voi hallita itseäni ja tekemisiäni

- Näköhäiriöitä, eli en näe kunnolla, nykyään tuota ei enää ole

- Seksihalujen katoaminen tai seksinaikanakin asian ajatteleminen, pääasiallisesti kadonnut oire

- Jatkuva alakulo, joskus kun tuntuu että nyt tällä paranen saan itseäni niskasta kiinni niin olo onkin kuin taikaiskusta onnellinen

- Pelkään rupeavani kuulemaan ääniä, puhetta pääni sisässä tms

- Jalat ei kanna tuntemus, eli ihan niinkuin oisin juuri ampaissut 1000km lenkin jalat ovat vaan väsyneet eivätkä kanna, pääasiassa väistynyt oire

- Huimaus, huimaava tunne usein itsellä oireena

- Vasemman käden tai vasemman puolen naamasta puutuminen, väistynyt oire

- Kuulon meneminen niikuin kuuntelisi putkenläpi, oma äänikin kuulostaa kummalliselta, ei niin usein enää nykyään

- Ruokahalun katoaminen, väistynyt oire suurimmaksi osaksi

- "Pakkoajatukset" eli mielikuvat siitä että ollessani tupakalla vaikka parvekkeella ja tuli mielikuva itsestä hyppäämässä alas tai väkivaltainen mielikuva ei oikeastaan ahdista enää, ajattelen vain että tämä kuuluu tähän ja en tätä aio kuitenkaan toteuttaa...

- Ns. flasbackkien saaminen eli yhtäkkiä muistan jonkun asian tai tapahtuman menneisyydestä joka yleensä oli ahdistava tai häpeää tuottava ja tunnen häpeän nyttenkin, tai sitten näinkös tästä unta fiilis, eli mietin sanoks se mulle niin vai näinkö unta ei ehkä niin paha enää

- Luen jonkun kirjoittaman tarinan psykoosista ja hermostun psyykkisesti "tunnen varmuutta hulluksi tulemisesta"

- Olotilastani selittäminen hermostuttaa ehkä se sairaudentunto rupeaa tulemaan ja se ahdistaa

- Pelkään puhuessani ihan normaaleistakin asioista että ihmiset näkevät että minua vaivaa jokin tai joku tai etten ole ihan terve

- Vihlaisut päässä eli päänsäryn tuntemukset vaan vihlaisuina, ei ole enää

- Tuntuu kuin silmissä olisi painetta, ei ole enää

- Epätodellinen olo, kuin olisi unessa ei juurikaan ole enää

- Vatsasärky, ei ole enää

- Painonmuutoksia, ei ole enää

Lue lisää

Nyt vasta löysin tän viestiketjun ja voi luoja mutta helpotti!! Sairastuin muutamia vuosia sitten paniikkihäiriöön ja sittemmin se on muuttunut yleistyneeksi ahdistuksesi. Ja just kaikki nämä pelot pyörii mun päässä aina välillä. Mitä jos tulen hulluksi, jos saan psykoosin tai skitsofrenian tms. Pelkään puukkoja ihan mielettömästi. Esim tiskatessa tulee sellanen et "apua mitä jos teen tällä jotain" mutta silti kuitenkin tiedän etten tee jne. Ja toi on niin kamalaa ettei pahempaa vois olla. Mulla alotettiin viime viikolla uus lääkitys, efexor depot. Ekaks söin viikon 37,5mg ja nyt olen pari päivää ottanut 75mg kerran päivässä. Alku oli niiiiin hirveetä, tuli tosi pahoja sivuoireita, mutta sain onneks myös rauhottavia lääkkeitä, niin sitten on vähän parempi. Yritän nyt olla toiveikas et kyl tää tästä paranee, ajan kanssa. Mutta kiitos kun olette kirjoittaneet rohkaisevia juttuja!!

Minäkin.. kirjoitti:

Nyt vasta löysin tän viestiketjun ja voi luoja mutta helpotti!! Sairastuin muutamia vuosia sitten paniikkihäiriöön ja sittemmin se on muuttunut yleistyneeksi ahdistuksesi. Ja just kaikki nämä pelot pyörii mun päässä aina välillä. Mitä jos tulen hulluksi, jos saan psykoosin tai skitsofrenian tms. Pelkään puukkoja ihan mielettömästi. Esim tiskatessa tulee sellanen et "apua mitä jos teen tällä jotain" mutta silti kuitenkin tiedän etten tee jne. Ja toi on niin kamalaa ettei pahempaa vois olla. Mulla alotettiin viime viikolla uus lääkitys, efexor depot. Ekaks söin viikon 37,5mg ja nyt olen pari päivää ottanut 75mg kerran päivässä. Alku oli niiiiin hirveetä, tuli tosi pahoja sivuoireita, mutta sain onneks myös rauhottavia lääkkeitä, niin sitten on vähän parempi. Yritän nyt olla toiveikas et kyl tää tästä paranee, ajan kanssa. Mutta kiitos kun olette kirjoittaneet rohkaisevia juttuja!!

Lue lisää

Voi minäkin ilmottaudun mukaan. Olen ensin ihan nuoresta pelännyt syöpää ja se ahdisti kauheasti. S pelko hävisi ja luulin, ettei pahempaa voi olla olemassakaan, kunnes tuli tämä hulluksitulemisen pelko. Tämä on ihan hirveää.

Voin ihan hyvin ja elämä sujuu hyvin, kunnes luen netistä, lehdestä tai kuulen joidenkin puhuvan ikävistä, ahdistavista asioista. Esim. nyt tämä hoitajatarina, kun hoitaja myrkytti niitä kehitysvammaisia. Tulee paha olo, kun ihmiset sitten päivittelevät tapahtunutta, että voi kauheeta mikä sekopää:( Minua taas alkaa säälittämään kyseinen ihminen ja ahdistaa, koska jos hän olisi normaali, niin eihän hän koskaan tekisi mitään sellaista.

Siitä alkaa sitten ahdistamaan, että mitä jos minä tekisin sellaista? Mitä jos minä sekoaisin yhtäkkiä ja alkaisin myrkyttämään ihmisiä. Ja sitten tulee kauhea ahdistus ja alan pelkäämään, että jaahas nytkö on menoa sitten? nytkö tullaan hulluksi.

Koskaan en ole apua tähän hakenut, enkä hae. Olen näin kontrollifriikki.

ihanaalöytää kirjoitti:

Voi minäkin ilmottaudun mukaan. Olen ensin ihan nuoresta pelännyt syöpää ja se ahdisti kauheasti. S pelko hävisi ja luulin, ettei pahempaa voi olla olemassakaan, kunnes tuli tämä hulluksitulemisen pelko. Tämä on ihan hirveää.

Voin ihan hyvin ja elämä sujuu hyvin, kunnes luen netistä, lehdestä tai kuulen joidenkin puhuvan ikävistä, ahdistavista asioista. Esim. nyt tämä hoitajatarina, kun hoitaja myrkytti niitä kehitysvammaisia. Tulee paha olo, kun ihmiset sitten päivittelevät tapahtunutta, että voi kauheeta mikä sekopää:( Minua taas alkaa säälittämään kyseinen ihminen ja ahdistaa, koska jos hän olisi normaali, niin eihän hän koskaan tekisi mitään sellaista.

Siitä alkaa sitten ahdistamaan, että mitä jos minä tekisin sellaista? Mitä jos minä sekoaisin yhtäkkiä ja alkaisin myrkyttämään ihmisiä. Ja sitten tulee kauhea ahdistus ja alan pelkäämään, että jaahas nytkö on menoa sitten? nytkö tullaan hulluksi.

Koskaan en ole apua tähän hakenut, enkä hae. Olen näin kontrollifriikki.

Lue lisää

Terve. Kiva huomata etten ole ainoa ihminen joka pelkää tulevansa hulluksi. Minullakin on nimittäin melko pahoja pelkoja, pari vuotta sitten pelkäsin ihan muita asioita, kuten kuolemaa ja sairastumista, olin silloin melko vainoharhainen (saattoi tulla paniikkikohtaus pelkästä sydämentykytyksestä, rupesin ajattelemaan että kaikki pienimmätkin oireet ovat jonkin sairauden oireita, yms.) Lääkkeitä en ole ahdistukseen/paniikkiin koskaan syönyt, toivottavasti en syökään. Nykyään pelkoni ovat enemmänkin ahdistuneisuutta, ei paniikkia. Mutta minua ahdistaa myös ajatus siitä, että tulen hulluksi ja teen jotain muille/itselleni. En pysty nykyään katsoa edes kauhuleffoja. Jotkin jutut saattavat esim. leffoista jäädä mieleen ja saatan vaikka vuuodenkin päästä muistaa sen ja alkaa ahdistaa. Tiedän, etten luultavasti ikinä sekoa ja tee mitään pahaa kenellekään, mutta minua ahdistaa nähdä mielikuvia itsestäni tekemässä jotain pahaa. En IKINÄ vahingoittaisi kärpästäkään, ja en tiedä mistä ihmeestä minulle tulee näitä "mielikuvia", ja tekisin mitä vain jos pääsisin niistä eroon! Minäkin yritän ajatella mahd. järkevästi mutta ahdistus ei ole vielä mennyt ohi. Yleensä ahdistukseni tulee iltaisin, eli päivisin en yleensä mieti näitä juttuja ollenkaan. En ole kertonut kaikille läheisilleni ongelmastani, kun en halua heitä pelästyttää. Tämä on kauheaa. Onneksi minullakin on ihana poikaystävä, joka tukee minua. Ja hänellekin olen sanonut, että nämä pelot ovat onneksi vain pelkoja. Haluan tästä eroon! :( Toivoisin vain että voisin elää rauhallista ja onnellista elämää, että minulla olisi tulevaisuudessa normaali perhe ja pystyisin siis elää normaalia elämää. Voimia teille, joilla on samoja pelkoja. Tämä on ehdottomasti ehkä kauhein pelko mitä olla ja voi, siis pelko kontrollin itseensä menettäminen.

Nimetön kirjoitti:

Terve. Kiva huomata etten ole ainoa ihminen joka pelkää tulevansa hulluksi. Minullakin on nimittäin melko pahoja pelkoja, pari vuotta sitten pelkäsin ihan muita asioita, kuten kuolemaa ja sairastumista, olin silloin melko vainoharhainen (saattoi tulla paniikkikohtaus pelkästä sydämentykytyksestä, rupesin ajattelemaan että kaikki pienimmätkin oireet ovat jonkin sairauden oireita, yms.) Lääkkeitä en ole ahdistukseen/paniikkiin koskaan syönyt, toivottavasti en syökään. Nykyään pelkoni ovat enemmänkin ahdistuneisuutta, ei paniikkia. Mutta minua ahdistaa myös ajatus siitä, että tulen hulluksi ja teen jotain muille/itselleni. En pysty nykyään katsoa edes kauhuleffoja. Jotkin jutut saattavat esim. leffoista jäädä mieleen ja saatan vaikka vuuodenkin päästä muistaa sen ja alkaa ahdistaa. Tiedän, etten luultavasti ikinä sekoa ja tee mitään pahaa kenellekään, mutta minua ahdistaa nähdä mielikuvia itsestäni tekemässä jotain pahaa. En IKINÄ vahingoittaisi kärpästäkään, ja en tiedä mistä ihmeestä minulle tulee näitä "mielikuvia", ja tekisin mitä vain jos pääsisin niistä eroon! Minäkin yritän ajatella mahd. järkevästi mutta ahdistus ei ole vielä mennyt ohi. Yleensä ahdistukseni tulee iltaisin, eli päivisin en yleensä mieti näitä juttuja ollenkaan. En ole kertonut kaikille läheisilleni ongelmastani, kun en halua heitä pelästyttää. Tämä on kauheaa. Onneksi minullakin on ihana poikaystävä, joka tukee minua. Ja hänellekin olen sanonut, että nämä pelot ovat onneksi vain pelkoja. Haluan tästä eroon! :( Toivoisin vain että voisin elää rauhallista ja onnellista elämää, että minulla olisi tulevaisuudessa normaali perhe ja pystyisin siis elää normaalia elämää. Voimia teille, joilla on samoja pelkoja. Tämä on ehdottomasti ehkä kauhein pelko mitä olla ja voi, siis pelko kontrollin itseensä menettäminen.

Lue lisää

Se on lohdullista tietää että ei ole yksin tämän palko-ongelman kanssa. Minulla alkoi taas nämä pelot tässä nelisen viikko sitten. Äitini sairastaa ms-tautia ja tauti on edennyt aika rajusti joten olen ahdistunut suureksi osaksi sen takia. Aloitin kanssa lääkityksen tähän mutta mitään ns. parantavaa vaikutusta en ole vielä havainnut, päin vastoin. Kohtaukset tulevat entistä vahvempina ja tuntuvat todella rajuilta ja niitä saattaa tulla useita päivässä. Rauhoittava lääke myös käytössä jotta saan itseni edes jotenkin rauhoitettua. Minulla on aiemminkin ollut tämän kaltaisia tuntemuksia mutta ei todellakaan näin pahoja mitä nyt. Toivon todella että tästä selviää ja tämän kanssa oppisi tulemaan toimeen. Rentoutumisvinkkejä otetaan vastaan ja keinoja selvityä tästä ahdistuksesta.

Sissi kirjoitti:

Se on lohdullista tietää että ei ole yksin tämän palko-ongelman kanssa. Minulla alkoi taas nämä pelot tässä nelisen viikko sitten. Äitini sairastaa ms-tautia ja tauti on edennyt aika rajusti joten olen ahdistunut suureksi osaksi sen takia. Aloitin kanssa lääkityksen tähän mutta mitään ns. parantavaa vaikutusta en ole vielä havainnut, päin vastoin. Kohtaukset tulevat entistä vahvempina ja tuntuvat todella rajuilta ja niitä saattaa tulla useita päivässä. Rauhoittava lääke myös käytössä jotta saan itseni edes jotenkin rauhoitettua. Minulla on aiemminkin ollut tämän kaltaisia tuntemuksia mutta ei todellakaan näin pahoja mitä nyt. Toivon todella että tästä selviää ja tämän kanssa oppisi tulemaan toimeen. Rentoutumisvinkkejä otetaan vastaan ja keinoja selvityä tästä ahdistuksesta.

Lue lisää

(Kirjoitin tuon Nimettömän viestin aikaisemmin)
Minä rentoudun itse vain ajattelemalla ihan muita asioita, esim. tyyliin mietin mitä urheilua rupean joskus harrastamaan (minun on vaikea päättää sitä joten siinä on mietittävää :-)) tai jotain muuta asiaa. Minulla vaikeinta on aina yöt, juuri ennen kuin menen nukkumaan, tulee sellainen pelottava olo, että vahingoitan jotakuta. Joskus tulee ahdistavia mielikuvia, mutten halua niistä tässä kertoa, ne ovat suht raakoja. Mutta sen verran voin sanoa, että ne ovat siis ihan kuin "välähdyksiä", eli ne eivät kestä viittä minuuttiakaan. Ne vain yhtäkkiä tulevat mieleeni. Välillä niistä on vaikeampi päästä eroon. Siksi yritän aina katsoa jotakin lempisarjaa telkkarista iltaisin, että on "hyvä" mieli kun menee nukkumaan, ja yritän mennä hirveän väsyneenä nukkumaan että nukahtaisin mahd. nopeasti. En tiedä, onko tämä oikea tapa olla miettimättä näitä asioita, mutta itseäni ahdistaa sen verran, että tämä on ehkä paras tapa millä en ajattele tuollaisia asioita.
Minulla olisi tänään ollut psykiatri (olen nuori vasta), mutta unohdin tietysti mennä sinne. Vasta viime kerralla avauduin psykiatrilleni tästä asiasta. Häne kertoi, että ei ketään, joka menee psykiatrille puhumaan mm. tällaisista "hulluksitulemisen peloista", lähetetä suoraan mihinkään hullujenhuoneelle. Tällaista asiaa vatvotaan kauan ja puhutaan kaikki asiat läpi. Silloin psykiatrikin itse vasta alkaa tajuta ongelman ytimen. Eikä mielialalääkkeitä yms. anneta kevyin perustein kenellekkään, ja sanoinkin psykiatrilleni että pärjään ilman lääkkeitäkin. Olen sillä tavalla lääkkeitä vastaan, että yritän elää mahd. hyvin ilman niitä. Ja kyllä minä toistaiseksi pärjään, mutta silloin kun ahdistaa, tuntuu siltä että tosiaan tarvitsisin jotakin rauhoittavaa. Mutta koitan ensiksi selviytyä pelkällä puhumisella. Avautuminen voi auttaa jonkun verran.
Ja tosiaa, se on lohdullista tietää että en ole ainoa ongelmani kanssa, se helpottaa vähän oloa. Psykiatrini muuten kertoi myös, että en ole todellakaan mikään hullu, vaikka minulla on hulluja pelkoja :-D Mutta joskus minulla itselläni vain niin ahdistunut olo, että en suunnilleen tunnista itseäni sillä hetkellä. Se on pelottavinta. Toivon tosiaan, että tämä menee ajan myötä ohi. Jos ei mene, ehkä turvaudun joihinkin rauhoittaviin lääkkeisiin joskus. Ei tämä ole todellakaan mitään kivaa. Joten, voimia teille!

jups kirjoitti:

Et ole kuule todellakaan ainoa.Itse kärsin samasta vaivasta ja olen jo yli vuoden pelännyt sekoavani ja tässä sitä edelleen ihan järissään pelätään. Käyn terapiassa ja siellä toitotetaankin että ne pelot on tyyppillisiä ahdistus oireita. Ja ihminen mikä sairastuu esim. skitsofreniaan niin ei sitä etukäteen pelkää ja meidän riski sairastua ei ole yhtään isompi kuin muidenkaan vaikka sitä koko ajan pelätäänkin.Mulla on paniikkihäiriö ja siiihen kanssa kuulu toi sekoomisen pelko olennaisena oireena. Et tuskin sullakaan on mistään kummesta kyse mut tiedän et tää hulluks tulemisen pelko on jotain ihan kamalaa ja mä saatan iltaisin olla ihan kauhuissani kun mietin et kamalaa jos alan kuulemaan vaikka ääniä yhtäkkiä tai jos menenkin psykoosiin ja se pelko on ihan hirveetä.Vaikeeta antaa mitään kummempia ohjeita kun en saa itseänikään rauhoitettua mutta jo se saattaa helpottaa kun ajattelet että meitä on muitakin ja paljon ja ettet ole sekoomassa "vain" ahdistunut. KOitetaan jaksaa...

Lue lisää

ootko tääl viel? oot kirjoitellu 2004, ei taida enää koskaan tätä palstaa lukea. ellet saa sitten ilmoitusta sähköpostiin uudesta viestistä.. haluisin kysellä sun kuulumisia ym. ootko menny pelosta johtuen psykoosiin vai et?

kysyjätgh kirjoitti:

ootko tääl viel? oot kirjoitellu 2004, ei taida enää koskaan tätä palstaa lukea. ellet saa sitten ilmoitusta sähköpostiin uudesta viestistä.. haluisin kysellä sun kuulumisia ym. ootko menny pelosta johtuen psykoosiin vai et?

Lue lisää

Silloin tällöin käyn lukemassa tätä omaa aloittamaani keskustelua, ja ei en mennyt psykoosiin enkä mitään muutakaan... Tänä päivänä en voi sanoa muuta kuin että hyvää kuuluu =) Kaikki tuo pa*ka mistä tuolloin 2004 kirjoitin on enää muisto vain :P

Tsemppiä teille kaikille, tuosta voi, ja varmasti parantuukin !

Les jatkoa kirjoitti:

Silloin tällöin käyn lukemassa tätä omaa aloittamaani keskustelua, ja ei en mennyt psykoosiin enkä mitään muutakaan... Tänä päivänä en voi sanoa muuta kuin että hyvää kuuluu =) Kaikki tuo pa*ka mistä tuolloin 2004 kirjoitin on enää muisto vain :P

Tsemppiä teille kaikille, tuosta voi, ja varmasti parantuukin !

Lue lisää

Minulla samanlaiset oireet, kuin sinulla aikaisemmin. Miten selvisit tilanteesta?

?????? kirjoitti:

Minulla samanlaiset oireet, kuin sinulla aikaisemmin. Miten selvisit tilanteesta?

on aivan samanlainen mitä mulla on.. Hauskin oli toi kohta mis sanoit et kun on parvekkeella tupakalla niin tulee pelko et yhtäkkii hyppää sieltä.. Mitä ei tietenkään tapahdu. Mulla on tullu monta kertaa ihan sama kauhun tunne!
Pakkoajatukset vaihtelee, pienenä pelkäsin kuolemaa, myöhemmin luulin kokoajan et mun suussa on niitti, myöhemmin tuli seksuaalisia pakkoajatuksia.. Pelkäsin et oon homo jne.. Kaikista vastaantulevista ihmisistä tuli seksuaalisia mielikuvia ja se oli aika spookya ja kyllä niitä oikeestaan tulee edelleen mutta nyt oon oppinu jotenki ajattelemaan et ihmiset on kaikki aika pervoja oikeesti ja osa jopa toteuttaa kuvitelmiaan, itellä ne ei haittaa kun ne pysyy ajatustasolla ja kun niistä ei välitä liikaa ne menee itsestään ohi. Masennukses vaan on se paska kun kaikelle tulee niin paljo lisämerkityksiä..
Nyt on sitten nää sekoomisen pelot ja kokoaikanen kyseenalaistaminen et rakastanko mun tyttöystävää oikeesti ja se on äärimmäisen vittumainen ja uuvuttava ajatus muuten normaalissa suhteessa jossa haluaa elää ja mennä eteenpäin. Toivottavasti se menee ohi! Jos on kohtalotovereita tällä saralla niin laittakaa ihmees kommenttia.
Itte epäilen sen johtuvan siitä et mulla oli aika paha masennusjakso tos ajalla 1/2009-8/2009 ja seksuaaliset halut heikoilla ja kun ne harvat kerrat siinä oikeesti nähtiin niin ei oikeen meinannu homma toimia ja syyllistin siitä itteeni jne.. Tyttöystävä kun oli sinäaikana ulkomailla hommissa joka tuotti mulle vielä lisästressiä kun piti siinä tilassa yrittää luovia ja pitää suhde kasassa..
Pakko kai tän paskan kanssa on oppia elämään, kun saanut tällasen bonuksen elämään. Käyn juttelemassa, lääkkeitä en halua ja mietin kokoajan et mistä tää kaikki on lähteny.. Luultavasti juontaa lapsuudesta saakka jollon kaikki ollu aivan päin honkia suoraan sanoen. Vanhemmat on melkeen keski-ikäsiä ja ne on molemmat aivan kakaroita edelleen. Riitelee tavaroista ja nuoremmista sisaruksista ku tavarasta, oikeudes vähän väliä. Kumpikaan ei oo saanu ikinä mitään loppuun ja se on aina ahdistanu mua.

?????? kirjoitti:

Minulla samanlaiset oireet, kuin sinulla aikaisemmin. Miten selvisit tilanteesta?

Joo no nyt taitaa olla jo useampi vuos menossa kun oon tän viestin alunperin kirjoittanut, ja kyllä edelleen menee hyvin enkä vieläkään ole kyllä seonnut joskaan en ole kylläkään asiaa edes miettinyt enää vuosiin, pistin tän otsikon aikoinaan kirjanmerkkeihin ja siellä se on sitten roikkunut siitä lähtien kun kirjoitin tämän, onhan tämmöisiä vaikeampia elämänjaksoja hyvä sentään välillä muistella niin osaa erilailla nauttia muustakin sitten...

Ite kyllä selvisin tuon pa*kan yli ihan rehellisesti "tekemällä kaikkea mikä ennen tuntui kivalta" vaikka väkisin... Lähdin lenkille 2-3 kertaa päivässä, saunoin 3 iltana viikossa... Ihmisiä en oikein aluks halunnu tavata kun kai mulle iski jotain sosiaalista ahdistuneisuutta siihen samaan syssyyn sillo.. Mutta soittelin kyllä kavereille ihan niitä näitä ettei nuo sosiaaliset kontaktit ihan kuollut pois... Mutta ehkä tärkeimpänä kuitenkin oli se että löysin tältä samaiselta palstalta kohtalotoverin ja vaihettii puhelin numeroita ja ruvettiin soitteleen keskenään olosta, niinpä äkkiä useamman kymmenen tunnin jälkeen, huomattii molemmat että ei perkele tismalleen samat oireet molemmilla joten eipä voi olla liian vakavasta kyse =) ja oireet lievitty ja lopuks voisi sanoa että hävis kokonaan...

voin vakuuttaa syvällä rintaäänellä että kaikki jotka samaistutte tohon mun alkuperäiseen tarinaan niin ette ole tulossa hulluiksi tmsp ja ne ajatukset mitkä siellä päänsisällä kimpoilee on hallittavissa ja koko tuosta paskasta on parannuttavissa jopa ilman lääkkeitä, kuten itse paranin ja minua sentään oli lekuri lähettämässä akuuttipolille periaatteella että voisin käydä siellä joka päivä juttelemassa mikäli olisi tarvis.. eli kertoo tuon hetkisestä ahdistuksesta...

Nykyään olen avioliitossa, töissä, koulussa ja kahden pienen tytön onnellinen isä joten eipä voi osastaan valittaa... Ja toivottavasti tää mun tarina valaisi edesä vähän uskoa teihin jotka temppuilette noiden asioiden kanssa... Koittakaa ottaa päivä milloin päätätte että tänään minä rupean paranemaan, jossei muuta miettikää joka ilta mitä kaikkea hyvää minulle tänään sattui, vaikka kuinka pieni asia kelpaa ! Liikkukaa, elkää lukeko netistä sairauksia tms (ne pahentaa, *kokemuksen syvä rintaääni*), ETTE OLE SEKOAMASSA ! Tehkää asioita mistä ainakin ennen nautitte ! Ja muistakaa että vaikka tuntuisi kuinka pahalle sisällä sitä ei ympäristö huomaa (mikäli pelkäätte ihmisjoukkoja, tai sosiaalisia tilanteita muuten), Puhukaa ongelmasta ! yllättävän moni kärsii samasta vaan kun tuo ei päällepäin näy !

sori jos oli sekavaa tekstiä ! en oo kummonen kirjottaja =)

Les Jatkaa kirjoitti:

Joo no nyt taitaa olla jo useampi vuos menossa kun oon tän viestin alunperin kirjoittanut, ja kyllä edelleen menee hyvin enkä vieläkään ole kyllä seonnut joskaan en ole kylläkään asiaa edes miettinyt enää vuosiin, pistin tän otsikon aikoinaan kirjanmerkkeihin ja siellä se on sitten roikkunut siitä lähtien kun kirjoitin tämän, onhan tämmöisiä vaikeampia elämänjaksoja hyvä sentään välillä muistella niin osaa erilailla nauttia muustakin sitten...

Ite kyllä selvisin tuon pa*kan yli ihan rehellisesti "tekemällä kaikkea mikä ennen tuntui kivalta" vaikka väkisin... Lähdin lenkille 2-3 kertaa päivässä, saunoin 3 iltana viikossa... Ihmisiä en oikein aluks halunnu tavata kun kai mulle iski jotain sosiaalista ahdistuneisuutta siihen samaan syssyyn sillo.. Mutta soittelin kyllä kavereille ihan niitä näitä ettei nuo sosiaaliset kontaktit ihan kuollut pois... Mutta ehkä tärkeimpänä kuitenkin oli se että löysin tältä samaiselta palstalta kohtalotoverin ja vaihettii puhelin numeroita ja ruvettiin soitteleen keskenään olosta, niinpä äkkiä useamman kymmenen tunnin jälkeen, huomattii molemmat että ei perkele tismalleen samat oireet molemmilla joten eipä voi olla liian vakavasta kyse =) ja oireet lievitty ja lopuks voisi sanoa että hävis kokonaan...

voin vakuuttaa syvällä rintaäänellä että kaikki jotka samaistutte tohon mun alkuperäiseen tarinaan niin ette ole tulossa hulluiksi tmsp ja ne ajatukset mitkä siellä päänsisällä kimpoilee on hallittavissa ja koko tuosta paskasta on parannuttavissa jopa ilman lääkkeitä, kuten itse paranin ja minua sentään oli lekuri lähettämässä akuuttipolille periaatteella että voisin käydä siellä joka päivä juttelemassa mikäli olisi tarvis.. eli kertoo tuon hetkisestä ahdistuksesta...

Nykyään olen avioliitossa, töissä, koulussa ja kahden pienen tytön onnellinen isä joten eipä voi osastaan valittaa... Ja toivottavasti tää mun tarina valaisi edesä vähän uskoa teihin jotka temppuilette noiden asioiden kanssa... Koittakaa ottaa päivä milloin päätätte että tänään minä rupean paranemaan, jossei muuta miettikää joka ilta mitä kaikkea hyvää minulle tänään sattui, vaikka kuinka pieni asia kelpaa ! Liikkukaa, elkää lukeko netistä sairauksia tms (ne pahentaa, *kokemuksen syvä rintaääni*), ETTE OLE SEKOAMASSA ! Tehkää asioita mistä ainakin ennen nautitte ! Ja muistakaa että vaikka tuntuisi kuinka pahalle sisällä sitä ei ympäristö huomaa (mikäli pelkäätte ihmisjoukkoja, tai sosiaalisia tilanteita muuten), Puhukaa ongelmasta ! yllättävän moni kärsii samasta vaan kun tuo ei päällepäin näy !

sori jos oli sekavaa tekstiä ! en oo kummonen kirjottaja =)

Lue lisää

Kiitos!

Paranija kirjoitti:

Kiitos!

Mulla on ihan samoja oireita =(( Kerran kun tyttöystävän kanssa katsottiin elokuvaa niin sain hullun ahdistuskohtauksen :( Elokuvan alku meni aivan normaalisti ja hyvin, naureskeltiin vain tyttöystävän kanssa että ei ole ihan kunnossa tuo päähenkilö. Noh lopussa sitten kävi ilmi, että päähenkilö oli kuvitellut kaikkia ihmisiä omaan maailmaansa ja syytti muita salaliitosta. Kun se selvisi niin sain aivan sairaan ahdistuskohtauksen..mietin jotenkin, että se olen minä ja sekoan ? :( Onko tuttua? Nyt olen päivästä toiseen lukenut skitsofreniasta, paranoiasta ja psykooseista ja aina kun mietin että "mitäs jos olenkin jo psykoosissa?" niin saan kivat ahdistukset, sitten alkaa hullu itsensä tarkkailu, että kuulenko omia yms. Olen kyllä ennenkin epäillyt itsestäni kaikkia sairauksia: mm. lukuisat eri sydän viat, lukuisat eri syövät, lukuisat eri persoonallisuus häiriöt, aivotaudit ja nytten on alkanut tulemaan skitsofrenia ja psykoosi pelkoa. Nuorempana pelkäsin että olen homo.
Välillä olen tutkinut jopa salaliittoteorioitakin, mutta tajuan kyllä etteivät ne pidä paikkaansa, mutta välillä on sellainen "mitä jos sittenkin..?" olo.

En uskalla nykyisin enää edes katsoa mitään trilleri leffojakaan tai kauhuja vaikka olen ennen pitänyt niistä .. :/ Onneksi urheilen paljon ja käyn salilla niin saan vähän siirrettyä ajatuksia pois asioista. =) Toivottavasti tämä joskus tästä..

Les kirjoitti:

Morjens kaikille, aloitin tän viestinketjun silloin 2½ vuotta takaperin kun ahdistuneisuuteni oli pahimmillaan =(
Mitäs mulle nykyään kuuluu, kyllästyin ahdistukseen joskin stressaavissa elämäntilanteissa mitkä jatkuvat pitkää yleensä tuo ahdistuneisuus pyrkii pintaan joskaan sei todellakaan enää "rampauta" minua ja ei ole mitään verrattuna siihen mitä se oli eli ahdistustunteeni ovat vain varjo siitä mitä ne olivat alottaessani tämän viestiketjun...
"Kyllästyin" ahdistukseen, kyllästyin lääkkeisiin 2005 helmikuussa ja kyllästyin psykiatriseen sairaanhoitajaani ja rupesin kuumeisesti etsimään muuta ulospääsyä, koska olenhan ahdistukseni päänisisällä keksinyt ja oppinut ahdistumaan ni osaisinhan sen myöskin poisoppia, ja niinhän siinä kävi, listasin kaikki oireeni paperille niin psyykkiset kuin somaattiset, seurasin oloani kumpi oireista tulee ensiksi psyykkinen vai somaattinen, ja sitä kautta löysin "pakoteitä" eli esim. päässä tuntui oudolle(somaattinen), ja tuli "kumma "ajatus(psyykkinen) ---> ahdistuin... tai sitten sydän rupesi hakkaamaan (somaattinen) ja pelkäsin pyörtyväni (psyykkinen)-----> ahdistus, ja tuota kautta opin ettei niissä oireissa ole mitään pahaa, ja katsellessani sitten niitä jälkeenpäin huomasin että näitähän minulla on ollut jo monta viikkoa tai juurikin samanlaisia oireita on tullut useasti ennekin joten nou hätä, ja siten poisopin pikkuhiljaa niistä...
Tietysti parhain ja tärkein apu tuli siitä kun löysin vertaistoverin eräästä naisesta (olen itse mies) jolla oireet olivat täsmälleen samat kun itselläni, juteltiin varmaan pari tuntia päivässä puhelimessa ja joskus tapailtii (seurustelin itse tuohon aikaan, ja niin seurusteli hänkin) no mitäs siitä sitten =) ihastuttiin, rakastuttiin toisiamme tukiessamme, ja nyt tänä päivänä meillä on aivan mahtava 6kk tyttö joka tälläkin hetkellä kaipaa huomiota tuolla olohuoneen puolella =)
Ikävintä tässä kaikessa tosin on juurikin se että kuten esimerkiksi vauvan tulo laukaisi itsellä tääs 2-3kk kestäneen ahdistuneisuuden jakson (vaikkakin 12321 kertaa lievempänä kuin silloin 2½vuotta takaperin) niin siltikin olo ahdistuneena ja "peloissaan" on raskasta, joutuu koko ajan vakuutteleen itselleen että ei hätää =( Mutta olen selvinnyt aikaisemmin ja selviän nyttenkin takuuvarmasti ! ja niin selviätte tekin ! listaan tähän vielä omat oireeni mitä silloin oli ja mitkä useasti ahdistuneena hyppää pintaan ranskalaisin viivoin ni ehkäpä/toivottavasti ne auttavat teitä muita jaksamaan paremmin !

Näin listasin oireitani silloin, tämä copy/paste on siis "vanha" juttu, eli listasin oireita ja väistyneitä oireita...

Oireet :
- Jännityksen tunne vatsassa
- Ajatukset sekaisin "näin psykoosissa ajatellaan" ajatukset eli itse tuotettuja paranoidisia ajatuksia tai ajatuksia asioista joita tekemällä minua pidettäisiin hulluna joihin en usko mutta pelkään rupeavani uskomaan
- Ennen oli hikoilua nyttemmin se on väistynyt tai sitä ei ole niin paljon
- Pahoinvointia, voin fyysisesti pahoin, oksettaa sekin on kyllä väistynyt että sitä on tosi harvoin enää
- Vapina sekin on mielestäni väistynyt oire, josta en pahemmin enää nykyään kärsi

- Epätoivon fiilis, en selviä koskaan tää vaan pahenee, tai tulee niin pahaksi kuin 3 vuotta sitten

- Suun kuivumista oli aikaisemmin

- Oireet ovat 24/7 mutta joskus sosiaalisissa tilanteissa ne vain pahenevat

- Aikaisemmin oli väsymystä ja koko aikainen haukottelu, sekin on väistynyt oire, en ainakaan tunne itseäni kovinkaan väsyneeksi

- Painajaiset tai todentuntuiset unet, melkein joka öinen tapahtuma

- Ajatusten jonkun asteinen lamaantuneisuus, ajatus ei kulje tai ongelmanratkaisu on vaikeampaa

- Paniikkikohtaukset, eli nyt pois tilanteesta, pakokauhu, pääasiallisesti väistynyt oire tilanne ei enää pääse niin hermostuttavaksi

- Puristava tunne rinnassa, melkein kokoaikainen oire

- Kavereiden luokse meneminen saattaa tuottaa tuskaa, pelkkä mielikuva saattaa pahentaa oloa

- Mielikuvat asioista, eli vaikka mielikuva leivänvoitelusta =) saattaa ahdistaa, jotenki tulee semmoinen näin hulluksi tullaan fiilis

- Kontrollin menettäminen, pelko etten voi hallita itseäni ja tekemisiäni

- Näköhäiriöitä, eli en näe kunnolla, nykyään tuota ei enää ole

- Seksihalujen katoaminen tai seksinaikanakin asian ajatteleminen, pääasiallisesti kadonnut oire

- Jatkuva alakulo, joskus kun tuntuu että nyt tällä paranen saan itseäni niskasta kiinni niin olo onkin kuin taikaiskusta onnellinen

- Pelkään rupeavani kuulemaan ääniä, puhetta pääni sisässä tms

- Jalat ei kanna tuntemus, eli ihan niinkuin oisin juuri ampaissut 1000km lenkin jalat ovat vaan väsyneet eivätkä kanna, pääasiassa väistynyt oire

- Huimaus, huimaava tunne usein itsellä oireena

- Vasemman käden tai vasemman puolen naamasta puutuminen, väistynyt oire

- Kuulon meneminen niikuin kuuntelisi putkenläpi, oma äänikin kuulostaa kummalliselta, ei niin usein enää nykyään

- Ruokahalun katoaminen, väistynyt oire suurimmaksi osaksi

- "Pakkoajatukset" eli mielikuvat siitä että ollessani tupakalla vaikka parvekkeella ja tuli mielikuva itsestä hyppäämässä alas tai väkivaltainen mielikuva ei oikeastaan ahdista enää, ajattelen vain että tämä kuuluu tähän ja en tätä aio kuitenkaan toteuttaa...

- Ns. flasbackkien saaminen eli yhtäkkiä muistan jonkun asian tai tapahtuman menneisyydestä joka yleensä oli ahdistava tai häpeää tuottava ja tunnen häpeän nyttenkin, tai sitten näinkös tästä unta fiilis, eli mietin sanoks se mulle niin vai näinkö unta ei ehkä niin paha enää

- Luen jonkun kirjoittaman tarinan psykoosista ja hermostun psyykkisesti "tunnen varmuutta hulluksi tulemisesta"

- Olotilastani selittäminen hermostuttaa ehkä se sairaudentunto rupeaa tulemaan ja se ahdistaa

- Pelkään puhuessani ihan normaaleistakin asioista että ihmiset näkevät että minua vaivaa jokin tai joku tai etten ole ihan terve

- Vihlaisut päässä eli päänsäryn tuntemukset vaan vihlaisuina, ei ole enää

- Tuntuu kuin silmissä olisi painetta, ei ole enää

- Epätodellinen olo, kuin olisi unessa ei juurikaan ole enää

- Vatsasärky, ei ole enää

- Painonmuutoksia, ei ole enää

Lue lisää

Oirelistaus täsmää täysin ja itselläni on menossa juuri tuo sinun kuvailemasi pahin vaihe eli psykoosin/skitsofrenian pelko jne. Tilanne kärjistyy pahoilla uniongelmilla ja painajaisilla. Kokoajan odotan, että koska napsahtaa. Välillä olen jo ollut valmiina lähtemään mielisairaalaan. Koonnut kamppeita jne. Tuntuu, että jos vielä yhtenäkin yönä valvon tai näen sekavia unia sekoan lopullisesti. Muutenkin sekoamistunne kokoajan päällä ja fyysisenä oireena rinnanpuristus. Oxamineja lappaamalla olen saanut itseni jotenkin kuriin, mutta en tiedä kuinka pitkäksi aikaa. Toivon, että löytyisi mahdollisimman nopeasti auttava lääkitys ja olo lähtisi edes vähän helpottamaan. Olen koittanut hakea apua mitä epätoivoisimmista sekosta kuten E-EPA kapselit ja avena sativa liuos luontaisuote kaupasta. Vedän myös nikotiinipurkkaa ja kahvia vaikka lopetin tupakoinnin ja kahvin aikaa sitten, koska luulen niiden helpottavan. Eivät oikeasti helpota, pää ei vain usko. Lisäksi itselläni on kokoajan pakkoajatuksia, missä näen itseni mielisairaalassa lepositeissä huutamassa järkeä vailla ja hoitajat ympärillä. Kaikenlaisia muitakin pakkoajatuksia ja mielikuvia. Itselläni oireet alkoivat rinnanpuristuksella ja pyörrytyksellä noin 3kk sitten. Sen jälkeen tutkittu ns. vakavat syyt pois ja tilanne vain kärjistyi lisää kun aloin uskomaan, että vika on sitten päässä. Tässä avautimista tämän illan pahaan oloon, katsotaan mitä huomenna. :/

ahdinko kirjoitti:

Mulla on ihan samoja oireita =(( Kerran kun tyttöystävän kanssa katsottiin elokuvaa niin sain hullun ahdistuskohtauksen :( Elokuvan alku meni aivan normaalisti ja hyvin, naureskeltiin vain tyttöystävän kanssa että ei ole ihan kunnossa tuo päähenkilö. Noh lopussa sitten kävi ilmi, että päähenkilö oli kuvitellut kaikkia ihmisiä omaan maailmaansa ja syytti muita salaliitosta. Kun se selvisi niin sain aivan sairaan ahdistuskohtauksen..mietin jotenkin, että se olen minä ja sekoan ? :( Onko tuttua? Nyt olen päivästä toiseen lukenut skitsofreniasta, paranoiasta ja psykooseista ja aina kun mietin että "mitäs jos olenkin jo psykoosissa?" niin saan kivat ahdistukset, sitten alkaa hullu itsensä tarkkailu, että kuulenko omia yms. Olen kyllä ennenkin epäillyt itsestäni kaikkia sairauksia: mm. lukuisat eri sydän viat, lukuisat eri syövät, lukuisat eri persoonallisuus häiriöt, aivotaudit ja nytten on alkanut tulemaan skitsofrenia ja psykoosi pelkoa. Nuorempana pelkäsin että olen homo.
Välillä olen tutkinut jopa salaliittoteorioitakin, mutta tajuan kyllä etteivät ne pidä paikkaansa, mutta välillä on sellainen "mitä jos sittenkin..?" olo.

En uskalla nykyisin enää edes katsoa mitään trilleri leffojakaan tai kauhuja vaikka olen ennen pitänyt niistä .. :/ Onneksi urheilen paljon ja käyn salilla niin saan vähän siirrettyä ajatuksia pois asioista. =) Toivottavasti tämä joskus tästä..

Lue lisää

Oirelistaus täsmää täysin ja itselläni on menossa juuri tuo sinun kuvailemasi pahin vaihe eli psykoosin/skitsofrenian pelko jne. Tilanne kärjistyy pahoilla uniongelmilla ja painajaisilla. Kokoajan odotan, että koska napsahtaa. Välillä olen jo ollut valmiina lähtemään mielisairaalaan. Koonnut kamppeita jne. Tuntuu, että jos vielä yhtenäkin yönä valvon tai näen sekavia unia sekoan lopullisesti. Muutenkin sekoamistunne kokoajan päällä ja fyysisenä oireena rinnanpuristus. Oxamineja lappaamalla olen saanut itseni jotenkin kuriin, mutta en tiedä kuinka pitkäksi aikaa. Toivon, että löytyisi mahdollisimman nopeasti auttava lääkitys ja olo lähtisi edes vähän helpottamaan. Olen koittanut hakea apua mitä epätoivoisimmista sekosta kuten E-EPA kapselit ja avena sativa liuos luontaisuote kaupasta. Vedän myös nikotiinipurkkaa ja kahvia vaikka lopetin tupakoinnin ja kahvin aikaa sitten, koska luulen niiden helpottavan. Eivät oikeasti helpota, pää ei vain usko. Lisäksi itselläni on kokoajan pakkoajatuksia, missä näen itseni mielisairaalassa lepositeissä huutamassa järkeä vailla ja hoitajat ympärillä. Kaikenlaisia muitakin pakkoajatuksia ja mielikuvia. Itselläni oireet alkoivat rinnanpuristuksella ja pyörrytyksellä noin 3kk sitten. Sen jälkeen tutkittu ns. vakavat syyt pois ja tilanne vain kärjistyi lisää kun aloin uskomaan, että vika on sitten päässä. Tässä avautimista tämän illan pahaan oloon, katsotaan mitä huomenna. :/

Omaa oirelistausta:

- Ajatukset sekaisin "näin psykoosissa ajatellaan" ajatukset,
eli itse tuotettuja paranoidisia ajatuksia tai ajatuksia asioista,
joita tekemällä minua pidettäisiin hulluna, joihin en usko,
mutta pelkään rupeavani uskomaan.

- Käsien hikoilu. (Propral auttaa)

- Pahoinvointia, voin fyysisesti pahoin, oksettaa. (oxamin auttaa)

- Ajoittainen vapina ja kylmä, vaikka olisi kuinka lämmintä. (Propral auttaa)

- Epätoivon fiilis, en selviä koskaan tää vaan pahenee. (oxamin auttaa)

- Suun kuivumista, janon tunne.

- Oireet ovat 24/7 mutta, sosiaalisissa tilanteissa ne vain pahenevat. (oxamin auttaa)

- Sairaalloinen väsymys ja kokoaikainen haukottelu.

- Erittäin vaikea nukahtaminen, huonolaatuinen uni
ja painajaiset tai todentuntuiset unet, joka öinen tapahtuma.

- Ajatusten tietynlainen lamaantuneisuus,
ajatus ei kulje tai ongelmanratkaisu on vaikeampaa.

- Paniikkikohtaukset, eli nyt pois tilanteesta, pakokauhu. (oxamin auttaa)

- Puristava tunne rinnassa, melkein kokoaikainen oire. (oxamin auttaa)

- Kavereiden tai sukulaisten luokse meneminen mahdoton ajatus,
pelkkä mielikuva pahentaa oloa.

- Mielikuvat asioista, eli vaikka mielikuva leivänvoitelusta saattaa ahdistaa,
jotenkin tulee semmoinen näin tullaan hulluksi fiilis.

- Kontrollin menettäminen, pelko etten voi hallita itseäni ja tekemisiäni!
Osittain kontrolli jo mennyt? (oxamin auttaa)

- Näköhäiriöitä, väreilyä ja valoja näkökentässä ja en näe kunnolla.

- Jatkuva alakulo. Masennus.

- Pelkään rupeavani kuulemaan ääniä, puhetta pääni sisässä tms.

- Jalat ei kanna tuntemus. (oxamin auttaa)

- Huimaava ja pyörryttävä tunne usein. (oxamin auttaa)

- Kuulon meneminen niin kuin kuuntelisi putkenläpi, oma äänikin kuulostaa kummalliselta.

- Ruokahalun katoaminen. (oxamin auttaa)

- "Pakkoajatukset" Näen itseni järkeä vailla sairaalassa lepositeissä hoitajia ympärillä. (oxamin auttaa)

- Ns. flasbackkien saaminen eli yhtäkkiä muistan jonkun asian tai tapahtuman menneisyydestä,
joka yleensä oli ahdistava tai häpeää tuottava. Unen ja todellisuuden sekoittaminen.

- Luen jonkun kirjoittaman tarinan psykoosista ja hermostun psyykkisesti "tunnen varmuutta hulluksi tulemisesta"

- Olotilastani selittäminen hermostuttaa ehkä se sairaudentunto rupeaa tulemaan ja se ahdistaa.

- Pelkään puhuessani ihan normaaleistakin asioista että ihmiset näkevät,
että minua vaivaa jokin tai joku tai etten ole ihan terve

- Vihlaisut päässä eli päänsäryn tuntemukset vaan vihlaisuina. Migreeni.

- Tuntuu kuin silmissä olisi painetta. Silmät kipeät.

- Epätodellinen olo, kuin olisi unessa.

- Painon raju putoaminen, 10kg.

Pelokas_ kirjoitti:

Oirelistaus täsmää täysin ja itselläni on menossa juuri tuo sinun kuvailemasi pahin vaihe eli psykoosin/skitsofrenian pelko jne. Tilanne kärjistyy pahoilla uniongelmilla ja painajaisilla. Kokoajan odotan, että koska napsahtaa. Välillä olen jo ollut valmiina lähtemään mielisairaalaan. Koonnut kamppeita jne. Tuntuu, että jos vielä yhtenäkin yönä valvon tai näen sekavia unia sekoan lopullisesti. Muutenkin sekoamistunne kokoajan päällä ja fyysisenä oireena rinnanpuristus. Oxamineja lappaamalla olen saanut itseni jotenkin kuriin, mutta en tiedä kuinka pitkäksi aikaa. Toivon, että löytyisi mahdollisimman nopeasti auttava lääkitys ja olo lähtisi edes vähän helpottamaan. Olen koittanut hakea apua mitä epätoivoisimmista sekosta kuten E-EPA kapselit ja avena sativa liuos luontaisuote kaupasta. Vedän myös nikotiinipurkkaa ja kahvia vaikka lopetin tupakoinnin ja kahvin aikaa sitten, koska luulen niiden helpottavan. Eivät oikeasti helpota, pää ei vain usko. Lisäksi itselläni on kokoajan pakkoajatuksia, missä näen itseni mielisairaalassa lepositeissä huutamassa järkeä vailla ja hoitajat ympärillä. Kaikenlaisia muitakin pakkoajatuksia ja mielikuvia. Itselläni oireet alkoivat rinnanpuristuksella ja pyörrytyksellä noin 3kk sitten. Sen jälkeen tutkittu ns. vakavat syyt pois ja tilanne vain kärjistyi lisää kun aloin uskomaan, että vika on sitten päässä. Tässä avautimista tämän illan pahaan oloon, katsotaan mitä huomenna. :/

Lue lisää

Hei

Mulla on aivan sama homma. Eli toi oirelista tuntuu täysin sopivalta. Mulla alkoi ensin sillä, että
alkoi tulla pakkoajatuksia, että vahingoittaisin jotain toista ihmistä. Ensiksi en niin kauheesti huolestunut niistä. Viime keväänä kävin EMDR-traumaterapiassa jossa aktivoitui ihan kamala trauma lapsuudesta. Jotenkin blokkasin sen mielestäni ja tuntui etten ees ite tajunnut kuitenkaan, että se trauma oli tullut pintaan. Ajattelin vaan, että no tästä selvitään niink kaikesta masennuksesta ja ahdistuksesta aikaisemminkin. Pakkoajatukset alkoivat kuitenkin muutaman kuukauden jälkeen emdrästä pahenemaan ja sitten tuli pakkotoimintoja eli tarkistelin vaikka kuinka kauan helloja jne ja oli bakteerikammoakin. Sitten yhtäkkiä mulla alkoi tulemaan hirveitä paniikkikohtauksia ja pelkotiloja, että sekoan jne. Menin avo-osastolle 6 vkoksi jossa taa skokeiltiin lääkkeitä jne. Aluksi tuntui, että kyllä tää tästä helpottaa kun tulin takaisin kotiin osastolta. Nyt kuitenkin pelot ja oireet ovat pahentuneet. Olen ahdistunut 24/7 ja hirveät pakkoajatukset vaivaavat miljoonat fyysiset oireet. Olen hankkinut varmaan 10 itsehoito-opasta, mutta tuntuu, että ne vaan sekotti enemmän päätä ja aloin tarkkailemaan ihan liikaa, että mitä ne ajatukset on ja mitä siellä päässä liikkuu koko aika. Nyt sekoamisen pelko on pahentunut ja mullakin sama fiilis, että
odotan vaan että koska iskee päälle. Tuntuu, että on myös noita vainoharhaisia ajatuksia "entä jos alkaisitkin luulemaan, että joku tarkkailee?" tai kuulemaan ääniä jne. Ihan yhtä helvettiä nää päivät. Hirveitä ovat myös epätodelliset olot. Olen saanut tietää, että tällaisia kutsutaan nimellä dissosiaatio, mutta arvatkaapa vain helpottiko se? Sen jälkeen olen stressannut jatkuvasti dissosiaatiosta ja sen oireista ja pelkään niitä ja tuntuu, että niitä tulee enemmän kun pelkään niitä. Välillä tuntuu kuin päivät menis yhdessä kamalassa sumussa eikä muista melkein mitään mistään. Välillä myös tuntuu, että en jaksaisi ollenkaan enää välittää näistä peloista ja ajatuksista ja se saa minulle vain enemmän sellaisen olon, että nyt muutun joksikin kamalaksi psykopaatiksi tai "pahaksi" koska en edes välitä. Ja välillä melkein toivoo, että sekoaisi kun ei jaksaisi enään yksinkertaisesti pelätä sitä :'( On vaan niin hemmetin turta olo aika ajoin, että ihanku millään ei olis mitään väliä tai tekis mieli vaan nauraa koska on niin helvetin poikki tähän itkemiseen ja PELKOON. Tuntuu välillä, että mieli on ihan ylikuormittunut kun saa hakea sanoja ja joutuu lukemaan jonku lauseen monta kertaa ennenku ymmärtää sen. Ahdistaa koska olen jotenkin aina pitänyt itseäni sellasena, että olen älykäs ja se on se mun "valtti" kun en ole koskaan mitään sen kummempaa fyysistä ulkomuotoa omannut. Olisi mielenkiintoista tietää, että onko muilla näitä kyseisiä oloja? Käyn 2xvko psykoterapiassa, mutta sekin tuntuu vaan stressaavan kun on ne bussimatkat jne. Olen lähiaikoina alkanut pelkäämään vielä enemmän ulos menemistä, kun pelkään, että sekoan ulkona ja alan jotakin riehumaan ja joudun lööppeihin. Mullakin samanlaisia pakkoajatuksia, että kirkuisi vaan ja silmät pyöris päässä jossain lepositeissä. Erityisesti kun olen käynyt pari kertaa auroran päivystyksessä pillittämässä ongelmiani ja kokemukset ovat olleet ihan kamalia. Tuntuu, että en voi katsoa enää edes telkkaria koska pelkään kaikkea negatiivista joka saattaisi saada mulle taas jonkun ahdistavan ajatuksen. Alussa vältin vaan kauhuleffoja jne, mutta nyt tuntuu etten uskalla tehdä "altistua" enää millekkään kun tuntuu, että kaikki jää mieleen. Ahdistaa jos kuulee jonkun laulun vaikka jossa lauletaan jotain losing control tai crazy....Olo on ihan sietämätön kyllä ja pelottaa ihan sairaasti. Tuntuu, että kroppa ja mieli on ihan sietokyvyn rajoilla ja pelottaa vaan niin helvetisti!! Nyt aloitin taas uuden lääkkeen Zoloftin ja toivoisin, että tämä auttaisi ees jotenkin. Olen ollut aika lääkevastainen koska olen kokeillut jo 5 eri masennuslääkkeitä, mutta olen yksinkertaisesti niin epätoivoinen, että päätin taas kokeilla uusia lääkkeitä, niiden lisäksi mulla on diapamit pahimpaan, mutta tuntuu, että ne vaan pahentaa sitä epätodellisuuden oloa välillä. Pelkään ajavani itseni hulluuteen näillä peloilla ja aina vaan "tuntuu", että ei helvetti kohta se järki lähtee. Mulla on diagnosoitu pakkomiellepainotteinen pakko-oireinenhäiriö, yleistynyt ahdistuneisuushäiriö, julkisten paikkojen pelko ja vakava-asteinen masennus. Mitenhän saisin itseni tästä kamalasta noidankehästä irti? Tuntuu, että kaivan itse maata jalkojeni alla... :'(

Pelokas_ kirjoitti:

Oirelistaus täsmää täysin ja itselläni on menossa juuri tuo sinun kuvailemasi pahin vaihe eli psykoosin/skitsofrenian pelko jne. Tilanne kärjistyy pahoilla uniongelmilla ja painajaisilla. Kokoajan odotan, että koska napsahtaa. Välillä olen jo ollut valmiina lähtemään mielisairaalaan. Koonnut kamppeita jne. Tuntuu, että jos vielä yhtenäkin yönä valvon tai näen sekavia unia sekoan lopullisesti. Muutenkin sekoamistunne kokoajan päällä ja fyysisenä oireena rinnanpuristus. Oxamineja lappaamalla olen saanut itseni jotenkin kuriin, mutta en tiedä kuinka pitkäksi aikaa. Toivon, että löytyisi mahdollisimman nopeasti auttava lääkitys ja olo lähtisi edes vähän helpottamaan. Olen koittanut hakea apua mitä epätoivoisimmista sekosta kuten E-EPA kapselit ja avena sativa liuos luontaisuote kaupasta. Vedän myös nikotiinipurkkaa ja kahvia vaikka lopetin tupakoinnin ja kahvin aikaa sitten, koska luulen niiden helpottavan. Eivät oikeasti helpota, pää ei vain usko. Lisäksi itselläni on kokoajan pakkoajatuksia, missä näen itseni mielisairaalassa lepositeissä huutamassa järkeä vailla ja hoitajat ympärillä. Kaikenlaisia muitakin pakkoajatuksia ja mielikuvia. Itselläni oireet alkoivat rinnanpuristuksella ja pyörrytyksellä noin 3kk sitten. Sen jälkeen tutkittu ns. vakavat syyt pois ja tilanne vain kärjistyi lisää kun aloin uskomaan, että vika on sitten päässä. Tässä avautimista tämän illan pahaan oloon, katsotaan mitä huomenna. :/

Omaa oirelistausta:

- Ajatukset sekaisin "näin psykoosissa ajatellaan" ajatukset,
eli itse tuotettuja paranoidisia ajatuksia tai ajatuksia asioista,
joita tekemällä minua pidettäisiin hulluna, joihin en usko,
mutta pelkään rupeavani uskomaan.

- Käsien hikoilu. (Propral auttaa)

- Pahoinvointia, voin fyysisesti pahoin, oksettaa. (oxamin auttaa)

- Ajoittainen vapina ja kylmä, vaikka olisi kuinka lämmintä. (Propral auttaa)

- Epätoivon fiilis, en selviä koskaan tää vaan pahenee. (oxamin auttaa)

- Suun kuivumista, janon tunne.

- Oireet ovat 24/7 mutta, sosiaalisissa tilanteissa ne vain pahenevat. (oxamin auttaa)

- Sairaalloinen väsymys ja kokoaikainen haukottelu.

- Erittäin vaikea nukahtaminen, huonolaatuinen uni
ja painajaiset tai todentuntuiset unet, joka öinen tapahtuma.

- Ajatusten tietynlainen lamaantuneisuus,
ajatus ei kulje tai ongelmanratkaisu on vaikeampaa.

- Paniikkikohtaukset, eli nyt pois tilanteesta, pakokauhu. (oxamin auttaa)

- Puristava tunne rinnassa, melkein kokoaikainen oire. (oxamin auttaa)

- Kavereiden tai sukulaisten luokse meneminen mahdoton ajatus,
pelkkä mielikuva pahentaa oloa.

- Mielikuvat asioista, eli vaikka mielikuva leivänvoitelusta saattaa ahdistaa,
jotenkin tulee semmoinen näin tullaan hulluksi fiilis.

- Kontrollin menettäminen, pelko etten voi hallita itseäni ja tekemisiäni!
Osittain kontrolli jo mennyt? (oxamin auttaa)

- Näköhäiriöitä, väreilyä ja valoja näkökentässä ja en näe kunnolla.

- Jatkuva alakulo. Masennus.

- Pelkään rupeavani kuulemaan ääniä, puhetta pääni sisässä tms.

- Jalat ei kanna tuntemus. (oxamin auttaa)

- Huimaava ja pyörryttävä tunne usein. (oxamin auttaa)

- Kuulon meneminen niin kuin kuuntelisi putkenläpi, oma äänikin kuulostaa kummalliselta.

- Ruokahalun katoaminen. (oxamin auttaa)

- "Pakkoajatukset" Näen itseni järkeä vailla sairaalassa lepositeissä hoitajia ympärillä. (oxamin auttaa)

- Ns. flasbackkien saaminen eli yhtäkkiä muistan jonkun asian tai tapahtuman menneisyydestä,
joka yleensä oli ahdistava tai häpeää tuottava. Unen ja todellisuuden sekoittaminen.

- Luen jonkun kirjoittaman tarinan psykoosista ja hermostun psyykkisesti "tunnen varmuutta hulluksi tulemisesta"

- Olotilastani selittäminen hermostuttaa ehkä se sairaudentunto rupeaa tulemaan ja se ahdistaa.

- Pelkään puhuessani ihan normaaleistakin asioista että ihmiset näkevät,
että minua vaivaa jokin tai joku tai etten ole ihan terve

- Vihlaisut päässä eli päänsäryn tuntemukset vaan vihlaisuina. Migreeni.

- Tuntuu kuin silmissä olisi painetta. Silmät kipeät.

- Epätodellinen olo, kuin olisi unessa.

- Painon raju putoaminen, 10kg.

Lue lisää

Hei

laitoin jo aikasemmin tämän saman, mutta se jäi tonne sivun ylälaitaan niin laitetaampa uudestaan.

Mulla on aivan sama homma. Eli toi oirelista tuntuu täysin sopivalta. Mulla alkoi ensin sillä, että
alkoi tulla pakkoajatuksia, että vahingoittaisin jotain toista ihmistä. Ensiksi en niin kauheesti huolestunut niistä. Viime keväänä kävin EMDR-traumaterapiassa jossa aktivoitui ihan kamala trauma lapsuudesta. Jotenkin blokkasin sen mielestäni ja tuntui etten ees ite tajunnut kuitenkaan, että se trauma oli tullut pintaan. Ajattelin vaan, että no tästä selvitään niink kaikesta masennuksesta ja ahdistuksesta aikaisemminkin. Pakkoajatukset alkoivat kuitenkin muutaman kuukauden jälkeen emdrästä pahenemaan ja sitten tuli pakkotoimintoja eli tarkistelin vaikka kuinka kauan helloja jne ja oli bakteerikammoakin. Sitten yhtäkkiä mulla alkoi tulemaan hirveitä paniikkikohtauksia ja pelkotiloja, että sekoan jne. Menin avo-osastolle 6 vkoksi jossa taa skokeiltiin lääkkeitä jne. Aluksi tuntui, että kyllä tää tästä helpottaa kun tulin takaisin kotiin osastolta. Nyt kuitenkin pelot ja oireet ovat pahentuneet. Olen ahdistunut 24/7 ja hirveät pakkoajatukset vaivaavat miljoonat fyysiset oireet. Olen hankkinut varmaan 10 itsehoito-opasta, mutta tuntuu, että ne vaan sekotti enemmän päätä ja aloin tarkkailemaan ihan liikaa, että mitä ne ajatukset on ja mitä siellä päässä liikkuu koko aika. Nyt sekoamisen pelko on pahentunut ja mullakin sama fiilis, että
odotan vaan että koska iskee päälle. Tuntuu, että on myös noita vainoharhaisia ajatuksia "entä jos alkaisitkin luulemaan, että joku tarkkailee?" tai kuulemaan ääniä jne. Ihan yhtä helvettiä nää päivät. Hirveitä ovat myös epätodelliset olot. Olen saanut tietää, että tällaisia kutsutaan nimellä dissosiaatio, mutta arvatkaapa vain helpottiko se? Sen jälkeen olen stressannut jatkuvasti dissosiaatiosta ja sen oireista ja pelkään niitä ja tuntuu, että niitä tulee enemmän kun pelkään niitä. Välillä tuntuu kuin päivät menis yhdessä kamalassa sumussa eikä muista melkein mitään mistään. Välillä myös tuntuu, että en jaksaisi ollenkaan enää välittää näistä peloista ja ajatuksista ja se saa minulle vain enemmän sellaisen olon, että nyt muutun joksikin kamalaksi psykopaatiksi tai "pahaksi" koska en edes välitä. Ja välillä melkein toivoo, että sekoaisi kun ei jaksaisi enään yksinkertaisesti pelätä sitä :'( On vaan niin hemmetin turta olo aika ajoin, että ihanku millään ei olis mitään väliä tai tekis mieli vaan nauraa koska on niin helvetin poikki tähän itkemiseen ja PELKOON. Tuntuu välillä, että mieli on ihan ylikuormittunut kun saa hakea sanoja ja joutuu lukemaan jonku lauseen monta kertaa ennenku ymmärtää sen. Ahdistaa koska olen jotenkin aina pitänyt itseäni sellasena, että olen älykäs ja se on se mun "valtti" kun en ole koskaan mitään sen kummempaa fyysistä ulkomuotoa omannut. Olisi mielenkiintoista tietää, että onko muilla näitä kyseisiä oloja? Käyn 2xvko psykoterapiassa, mutta sekin tuntuu vaan stressaavan kun on ne bussimatkat jne. Olen lähiaikoina alkanut pelkäämään vielä enemmän ulos menemistä, kun pelkään, että sekoan ulkona ja alan jotakin riehumaan ja joudun lööppeihin. Mullakin samanlaisia pakkoajatuksia, että kirkuisi vaan ja silmät pyöris päässä jossain lepositeissä. Erityisesti kun olen käynyt pari kertaa auroran päivystyksessä pillittämässä ongelmiani ja kokemukset ovat olleet ihan kamalia. Tuntuu, että en voi katsoa enää edes telkkaria koska pelkään kaikkea negatiivista joka saattaisi saada mulle taas jonkun ahdistavan ajatuksen. Alussa vältin vaan kauhuleffoja jne, mutta nyt tuntuu etten uskalla tehdä "altistua" enää millekkään kun tuntuu, että kaikki jää mieleen. Ahdistaa jos kuulee jonkun laulun vaikka jossa lauletaan jotain losing control tai crazy....Olo on ihan sietämätön kyllä ja pelottaa ihan sairaasti. Tuntuu, että kroppa ja mieli on ihan sietokyvyn rajoilla ja pelottaa vaan niin helvetisti!! Nyt aloitin taas uuden lääkkeen Zoloftin ja toivoisin, että tämä auttaisi ees jotenkin. Olen ollut aika lääkevastainen koska olen kokeillut jo 5 eri masennuslääkkeitä, mutta olen yksinkertaisesti niin epätoivoinen, että päätin taas kokeilla uusia lääkkeitä, niiden lisäksi mulla on diapamit pahimpaan, mutta tuntuu, että ne vaan pahentaa sitä epätodellisuuden oloa välillä. Pelkään ajavani itseni hulluuteen näillä peloilla ja aina vaan "tuntuu", että ei helvetti kohta se järki lähtee. Mulla on diagnosoitu pakkomiellepainotteinen pakko-oireinenhäiriö, yleistynyt ahdistuneisuushäiriö, julkisten paikkojen pelko ja vakava-asteinen masennus. Mitenhän saisin itseni tästä kamalasta noidankehästä irti? Tuntuu, että kaivan itse maata jalkojeni alla... :'(

Helvetissä elämistä kirjoitti:

Hei

Mulla on aivan sama homma. Eli toi oirelista tuntuu täysin sopivalta. Mulla alkoi ensin sillä, että
alkoi tulla pakkoajatuksia, että vahingoittaisin jotain toista ihmistä. Ensiksi en niin kauheesti huolestunut niistä. Viime keväänä kävin EMDR-traumaterapiassa jossa aktivoitui ihan kamala trauma lapsuudesta. Jotenkin blokkasin sen mielestäni ja tuntui etten ees ite tajunnut kuitenkaan, että se trauma oli tullut pintaan. Ajattelin vaan, että no tästä selvitään niink kaikesta masennuksesta ja ahdistuksesta aikaisemminkin. Pakkoajatukset alkoivat kuitenkin muutaman kuukauden jälkeen emdrästä pahenemaan ja sitten tuli pakkotoimintoja eli tarkistelin vaikka kuinka kauan helloja jne ja oli bakteerikammoakin. Sitten yhtäkkiä mulla alkoi tulemaan hirveitä paniikkikohtauksia ja pelkotiloja, että sekoan jne. Menin avo-osastolle 6 vkoksi jossa taa skokeiltiin lääkkeitä jne. Aluksi tuntui, että kyllä tää tästä helpottaa kun tulin takaisin kotiin osastolta. Nyt kuitenkin pelot ja oireet ovat pahentuneet. Olen ahdistunut 24/7 ja hirveät pakkoajatukset vaivaavat miljoonat fyysiset oireet. Olen hankkinut varmaan 10 itsehoito-opasta, mutta tuntuu, että ne vaan sekotti enemmän päätä ja aloin tarkkailemaan ihan liikaa, että mitä ne ajatukset on ja mitä siellä päässä liikkuu koko aika. Nyt sekoamisen pelko on pahentunut ja mullakin sama fiilis, että
odotan vaan että koska iskee päälle. Tuntuu, että on myös noita vainoharhaisia ajatuksia "entä jos alkaisitkin luulemaan, että joku tarkkailee?" tai kuulemaan ääniä jne. Ihan yhtä helvettiä nää päivät. Hirveitä ovat myös epätodelliset olot. Olen saanut tietää, että tällaisia kutsutaan nimellä dissosiaatio, mutta arvatkaapa vain helpottiko se? Sen jälkeen olen stressannut jatkuvasti dissosiaatiosta ja sen oireista ja pelkään niitä ja tuntuu, että niitä tulee enemmän kun pelkään niitä. Välillä tuntuu kuin päivät menis yhdessä kamalassa sumussa eikä muista melkein mitään mistään. Välillä myös tuntuu, että en jaksaisi ollenkaan enää välittää näistä peloista ja ajatuksista ja se saa minulle vain enemmän sellaisen olon, että nyt muutun joksikin kamalaksi psykopaatiksi tai "pahaksi" koska en edes välitä. Ja välillä melkein toivoo, että sekoaisi kun ei jaksaisi enään yksinkertaisesti pelätä sitä :'( On vaan niin hemmetin turta olo aika ajoin, että ihanku millään ei olis mitään väliä tai tekis mieli vaan nauraa koska on niin helvetin poikki tähän itkemiseen ja PELKOON. Tuntuu välillä, että mieli on ihan ylikuormittunut kun saa hakea sanoja ja joutuu lukemaan jonku lauseen monta kertaa ennenku ymmärtää sen. Ahdistaa koska olen jotenkin aina pitänyt itseäni sellasena, että olen älykäs ja se on se mun "valtti" kun en ole koskaan mitään sen kummempaa fyysistä ulkomuotoa omannut. Olisi mielenkiintoista tietää, että onko muilla näitä kyseisiä oloja? Käyn 2xvko psykoterapiassa, mutta sekin tuntuu vaan stressaavan kun on ne bussimatkat jne. Olen lähiaikoina alkanut pelkäämään vielä enemmän ulos menemistä, kun pelkään, että sekoan ulkona ja alan jotakin riehumaan ja joudun lööppeihin. Mullakin samanlaisia pakkoajatuksia, että kirkuisi vaan ja silmät pyöris päässä jossain lepositeissä. Erityisesti kun olen käynyt pari kertaa auroran päivystyksessä pillittämässä ongelmiani ja kokemukset ovat olleet ihan kamalia. Tuntuu, että en voi katsoa enää edes telkkaria koska pelkään kaikkea negatiivista joka saattaisi saada mulle taas jonkun ahdistavan ajatuksen. Alussa vältin vaan kauhuleffoja jne, mutta nyt tuntuu etten uskalla tehdä "altistua" enää millekkään kun tuntuu, että kaikki jää mieleen. Ahdistaa jos kuulee jonkun laulun vaikka jossa lauletaan jotain losing control tai crazy....Olo on ihan sietämätön kyllä ja pelottaa ihan sairaasti. Tuntuu, että kroppa ja mieli on ihan sietokyvyn rajoilla ja pelottaa vaan niin helvetisti!! Nyt aloitin taas uuden lääkkeen Zoloftin ja toivoisin, että tämä auttaisi ees jotenkin. Olen ollut aika lääkevastainen koska olen kokeillut jo 5 eri masennuslääkkeitä, mutta olen yksinkertaisesti niin epätoivoinen, että päätin taas kokeilla uusia lääkkeitä, niiden lisäksi mulla on diapamit pahimpaan, mutta tuntuu, että ne vaan pahentaa sitä epätodellisuuden oloa välillä. Pelkään ajavani itseni hulluuteen näillä peloilla ja aina vaan "tuntuu", että ei helvetti kohta se järki lähtee. Mulla on diagnosoitu pakkomiellepainotteinen pakko-oireinenhäiriö, yleistynyt ahdistuneisuushäiriö, julkisten paikkojen pelko ja vakava-asteinen masennus. Mitenhän saisin itseni tästä kamalasta noidankehästä irti? Tuntuu, että kaivan itse maata jalkojeni alla... :'(

Lue lisää

On nämä toisten vahingoittamisajatukset tuttuja, nyt olen päässyt niistä. Senverran paljon on ihmisiä, joilla samantyylisiä ongelmia, että pelosta mitä muut sanovat, pitäisi irtautua.
Oletko kokeillut liikuntaa, fyysinen rasitus lisää mielentyyneyttä.
En katso TVtä ollenkaan, ahdistus väheni siitäkin.
On löydettävä jotain muuta tilalle, mieti mitkä asiat ovat tuottaneet iloa, käytä näitä mielikuvia ja muistoja. Ongelmat eivät poistu mutta lievittyvät.

Mulla on kans ollut samoja ahdistus oireita. Kaikki alkoi, ku menin töihin ekaa kertaa 4,5 vuoteen. Olin kotona lasten kanssa ton 4,5v, eikä silloin ollut mitään tälläisiä pelkoja. Hain töitä 1,5 vuotta ja sit ku sain vihdoin töitä se tapahtuikin tosi nopeasti ja tuli hirmu iso elämän muutos. Ekaksi pelkäsin ALS tautia, kun kädet oli voimattoman tuntuiset(johtui rasituksesta, fyysinen työ). Järki sanoi koko ajan, ettei mulla sellaista ole, mut ahdisti vaan. Se meni ohi, pari viikkoa oli ok ja sit mä sain rytmihäiriön ja taas pukkasi jumalaton ahdistus, sydäri tulee justiinsa. Tiesin taaskin, ettei tule sydäriä, mutta kun nuppi ei usko. Sen jälkeen, kun tiesin, ettei mussa ole fyysistä vikaa ja tiesin, et vika on mun päässä, niin olen pelännyt sekoavani. Skitsofrenia ja psykoosi on pahimmat pelot. Ahdistuminen ei vaadi ku jonkun inhottavan unen ja siitä se taas lähtee. Oon syönyt 6 viikkoa Sepramia, eka 2vk 10mg ja nyt 4vk 20mg. En suostu syömään oxaminia. En tiedä, pitäis vissiin nostaa sepramin milligrammia taas ja koittaa päästä johonkin terapiaan. On ainakin välillä aika epätoivoinen olo. Mulla on hyviäkin aikoja, eli saattaa olla viikko-kaksikin, ettei ahdista juuri yhtään ja sit taas yht´äkkiä.
En tiiä, mä haluan vaan, et mun olo normalisoituu!

Mä 27 kirjoitti:

Mulla on kans ollut samoja ahdistus oireita. Kaikki alkoi, ku menin töihin ekaa kertaa 4,5 vuoteen. Olin kotona lasten kanssa ton 4,5v, eikä silloin ollut mitään tälläisiä pelkoja. Hain töitä 1,5 vuotta ja sit ku sain vihdoin töitä se tapahtuikin tosi nopeasti ja tuli hirmu iso elämän muutos. Ekaksi pelkäsin ALS tautia, kun kädet oli voimattoman tuntuiset(johtui rasituksesta, fyysinen työ). Järki sanoi koko ajan, ettei mulla sellaista ole, mut ahdisti vaan. Se meni ohi, pari viikkoa oli ok ja sit mä sain rytmihäiriön ja taas pukkasi jumalaton ahdistus, sydäri tulee justiinsa. Tiesin taaskin, ettei tule sydäriä, mutta kun nuppi ei usko. Sen jälkeen, kun tiesin, ettei mussa ole fyysistä vikaa ja tiesin, et vika on mun päässä, niin olen pelännyt sekoavani. Skitsofrenia ja psykoosi on pahimmat pelot. Ahdistuminen ei vaadi ku jonkun inhottavan unen ja siitä se taas lähtee. Oon syönyt 6 viikkoa Sepramia, eka 2vk 10mg ja nyt 4vk 20mg. En suostu syömään oxaminia. En tiedä, pitäis vissiin nostaa sepramin milligrammia taas ja koittaa päästä johonkin terapiaan. On ainakin välillä aika epätoivoinen olo. Mulla on hyviäkin aikoja, eli saattaa olla viikko-kaksikin, ettei ahdista juuri yhtään ja sit taas yht´äkkiä.
En tiiä, mä haluan vaan, et mun olo normalisoituu!

Lue lisää

Joo onko sun lääkäri sanonu mitään noista? Ku mulle koko aika vaan sanotaan sitä, että se on ahdistusta ja traumaa, mut ku mun on niin saamarin vaikee uskoo, että se johtuis vaan siitä ja sit oon miettiny sitä hypokondriaa, mut ku siinä luetellaan vaan fyysisten sairauksien pelko. Mullakin sama kaava noissa, että ekaks pelkäsin fyysisiä sairauksia ja kun ravasin sit lääkärissä jne niin siirty näihin. Mua ahdistaa kun luin, että ahdistus voi mennä psykoottistasoiseksi, että ite on ihan varma, että on joku sairaus. Musta tuntuu vaan, että oon jotenki niin vakuuttunu. Oon laittanu esille sospräivystys numeronki, jos sattuisin sekoomaan jonkun seurassa. Tää on ihan kamalaa ja viimeise pari kolme päivää oon ollu kaameessa dissosiaatiossa eli kaikki tuntuu epätodelliselta ja pelkään koko aika et entä jos mikään ei ookkaan totta? Terapeutti sano, että ei sitä dissosiaatiota tartte pelätä, että se on vaan sitä, että mieli ottaa ikäänkun lepoa, mutta mua ahdistaa ihan suunnattomasti ja tuplaa vielä nää muutkin ahdistukset se kun tajuan, että hei nyt mulla on dissosiaatio oireita... ääh mäkin haluisin vaan parantuu, mutta se alkaa jo tuntua aika mahdottomalta tai tuntuu, että pitäis vaan odottaa ja käydä terapiassa vuosia ja sit vaan miettii, että entä jos mä sekoon sinä aikana. Kai se on vaan sitä, että pelkää kohdata omia pelkojaan ja on vaikeuksia hyväksyä sitä, että ei se apu aina tuu ulkopuolelta vaan pitäis oppia itsenäistymään ja luottamaan siihen, että selviää omillaankin tuen kanssa tietysti.

helvetissä elämistä kirjoitti:

Joo onko sun lääkäri sanonu mitään noista? Ku mulle koko aika vaan sanotaan sitä, että se on ahdistusta ja traumaa, mut ku mun on niin saamarin vaikee uskoo, että se johtuis vaan siitä ja sit oon miettiny sitä hypokondriaa, mut ku siinä luetellaan vaan fyysisten sairauksien pelko. Mullakin sama kaava noissa, että ekaks pelkäsin fyysisiä sairauksia ja kun ravasin sit lääkärissä jne niin siirty näihin. Mua ahdistaa kun luin, että ahdistus voi mennä psykoottistasoiseksi, että ite on ihan varma, että on joku sairaus. Musta tuntuu vaan, että oon jotenki niin vakuuttunu. Oon laittanu esille sospräivystys numeronki, jos sattuisin sekoomaan jonkun seurassa. Tää on ihan kamalaa ja viimeise pari kolme päivää oon ollu kaameessa dissosiaatiossa eli kaikki tuntuu epätodelliselta ja pelkään koko aika et entä jos mikään ei ookkaan totta? Terapeutti sano, että ei sitä dissosiaatiota tartte pelätä, että se on vaan sitä, että mieli ottaa ikäänkun lepoa, mutta mua ahdistaa ihan suunnattomasti ja tuplaa vielä nää muutkin ahdistukset se kun tajuan, että hei nyt mulla on dissosiaatio oireita... ääh mäkin haluisin vaan parantuu, mutta se alkaa jo tuntua aika mahdottomalta tai tuntuu, että pitäis vaan odottaa ja käydä terapiassa vuosia ja sit vaan miettii, että entä jos mä sekoon sinä aikana. Kai se on vaan sitä, että pelkää kohdata omia pelkojaan ja on vaikeuksia hyväksyä sitä, että ei se apu aina tuu ulkopuolelta vaan pitäis oppia itsenäistymään ja luottamaan siihen, että selviää omillaankin tuen kanssa tietysti.

Lue lisää

Terveiset kaikille edellisten viestien kirjoittajille. Samassa veneessä ollaan ja välillä aika syvällä. Ihan samoja oireita löytyy ja tuntuu, että kaikki oireet kiertää kuin kehää. Kun yksi väistyy, tulee toinen tilalle... ja kolmas, neljäs jne. Kaikki sekoamisen tunteet, epätodelliset olot, fyysisten sairauden pelot, paniikkihäiriö, levottomuus, yleinen ahdistuneisuus, väkivaltaiset ja kaikki kamalat pakkoajatukset, jotka saa melkein oksentamaan, ovat NIIN tuttuja. Pahimmillaan kaikki yhtäaikaa, jolloin tulos ei ole kovin hyvä. Välillä meinaa loppua usko parempaan, mutta jostain se aina kuitenkin taas kumpuaa. En kuitenkaan tiedä loppuuko tämä ikinä. Itselläni siis ollut vaihtelevia oireita lapsuudesta asti.

Olisi tosi hyvä kirjoitella samoista asioista kärsivien kanssa. Perustetaanko joku sähköpostirinki, jossa jakaa kaikki paskimmat tuntonsa :) En tiedä, mutta tuntuu että live-elämässä samoin tuntevia ei usein kohtaa, vaikka jotenkin sitä tietää, että tätä on paljon!

Voimia kaikille!

rikkipoikki kirjoitti:

Terveiset kaikille edellisten viestien kirjoittajille. Samassa veneessä ollaan ja välillä aika syvällä. Ihan samoja oireita löytyy ja tuntuu, että kaikki oireet kiertää kuin kehää. Kun yksi väistyy, tulee toinen tilalle... ja kolmas, neljäs jne. Kaikki sekoamisen tunteet, epätodelliset olot, fyysisten sairauden pelot, paniikkihäiriö, levottomuus, yleinen ahdistuneisuus, väkivaltaiset ja kaikki kamalat pakkoajatukset, jotka saa melkein oksentamaan, ovat NIIN tuttuja. Pahimmillaan kaikki yhtäaikaa, jolloin tulos ei ole kovin hyvä. Välillä meinaa loppua usko parempaan, mutta jostain se aina kuitenkin taas kumpuaa. En kuitenkaan tiedä loppuuko tämä ikinä. Itselläni siis ollut vaihtelevia oireita lapsuudesta asti.

Olisi tosi hyvä kirjoitella samoista asioista kärsivien kanssa. Perustetaanko joku sähköpostirinki, jossa jakaa kaikki paskimmat tuntonsa :) En tiedä, mutta tuntuu että live-elämässä samoin tuntevia ei usein kohtaa, vaikka jotenkin sitä tietää, että tätä on paljon!

Voimia kaikille!

Lue lisää

Mulla oli alkuun "vaan" paniikkihäiriö, puhkes 2006. Pitkäaikaislääkkeitää en koskaan suostunu alottaan (rauhottavat kulki mukana varuiks) ja välissä tuliki lähes oireeton kausi. No sit tuli takas, entistä pahempana, mutta nykyään siinä on mukana jatkuvaa ahdistuneisuutta. Ei oo sellasta päivää ollu aikoihin että olis normaali olo. Masennuskin on. Jossain vaiheessa pelkäsin sydänvikoja ym. sairauksia. Mut nyt viikon ajan oon pelänny että sekoan. Ihme ajatuksia välillä... Ja monenä päivänä putkeen epätodellinen olo. Käyn hieman hitaalla sillon. Niin kauan on ollu jo paniikkia, järjetöntä stressiä ja masennusta että ei ihme että tuntuu että sekoo. Sepramit ois ny alotusta vailla.

rikkipoikki kirjoitti:

Terveiset kaikille edellisten viestien kirjoittajille. Samassa veneessä ollaan ja välillä aika syvällä. Ihan samoja oireita löytyy ja tuntuu, että kaikki oireet kiertää kuin kehää. Kun yksi väistyy, tulee toinen tilalle... ja kolmas, neljäs jne. Kaikki sekoamisen tunteet, epätodelliset olot, fyysisten sairauden pelot, paniikkihäiriö, levottomuus, yleinen ahdistuneisuus, väkivaltaiset ja kaikki kamalat pakkoajatukset, jotka saa melkein oksentamaan, ovat NIIN tuttuja. Pahimmillaan kaikki yhtäaikaa, jolloin tulos ei ole kovin hyvä. Välillä meinaa loppua usko parempaan, mutta jostain se aina kuitenkin taas kumpuaa. En kuitenkaan tiedä loppuuko tämä ikinä. Itselläni siis ollut vaihtelevia oireita lapsuudesta asti.

Olisi tosi hyvä kirjoitella samoista asioista kärsivien kanssa. Perustetaanko joku sähköpostirinki, jossa jakaa kaikki paskimmat tuntonsa :) En tiedä, mutta tuntuu että live-elämässä samoin tuntevia ei usein kohtaa, vaikka jotenkin sitä tietää, että tätä on paljon!

Voimia kaikille!

Lue lisää

Jos haluut kirjoitella niin laitatko sähköpostiosotteesi vaikka? Mäki olen oireillut lapsesta asti.

paskaa elämää kirjoitti:

Jos haluut kirjoitella niin laitatko sähköpostiosotteesi vaikka? Mäki olen oireillut lapsesta asti.

Moi! Mulla on tosiaan vaihdellut nää ahdistuksen aiheet. Ekaksi tuli noi fyysisten sairauksien pelot ja sitten sekoamisen pelko, nyt mä näin alkuviikosta unen, seksiunen, mut siinä unessa mun poika näki mun touhuamisen dildon kanssa ja se sai mulle aivan kamalan ahdistuksen päälle. Mulle tuli ihan helvetin inhottava ja likainen olo. Hitto, mulle kaikki lapsiin kohdistuva väkivalta, pedofiilit ja ylipäätänsä naisten raiskaajat on alinta mahdollista pohjasakkaa! Sitten sitä alkaa miettimään, et miksi mä näin sellasta unta! Ihan niinku uniin vois vaikuttaa! Ja sit oon ollut ahdistanut kohta viikon. Sitä ennen oli pari hyvää viikkoa. En tiedä. Nyt nostettiin Sepram 30mg/ päivä. Millon nää loppuu? Mulla on ollut pieniä pakko-oireita aina, mut ne ei ole ahdistanut mua ikinä. Siis tarkistamista jne. Nyt vasta ku mä menin töihin pitkän tauon jälkeen alkoi tällaiset oireet! Mulla on asiat ihan hyvin, mut silti on tällästä. Mua inhottaa,se et tulee kamalia ajatuksia. Ja epäilyjä, et voisinko mä olla sellanen hirviö, vaikka tiedän, etten ole. Ja sit sitä miettii välillä muistakin ihmisistä, et voisko noi tehdä jotain, vaikka tiedän ettei voi! Helvetti! Auttaako nää lääkkeet koskaan? Onko kokemusta? Pienihän mun annostus on, et pitäis vissiin vetää ainakin 40mg/vrk ja 3-4 kk, et pakkoajatukset häviäis. Ei paljoa lohduta!

Mä 27 kirjoitti:

Moi! Mulla on tosiaan vaihdellut nää ahdistuksen aiheet. Ekaksi tuli noi fyysisten sairauksien pelot ja sitten sekoamisen pelko, nyt mä näin alkuviikosta unen, seksiunen, mut siinä unessa mun poika näki mun touhuamisen dildon kanssa ja se sai mulle aivan kamalan ahdistuksen päälle. Mulle tuli ihan helvetin inhottava ja likainen olo. Hitto, mulle kaikki lapsiin kohdistuva väkivalta, pedofiilit ja ylipäätänsä naisten raiskaajat on alinta mahdollista pohjasakkaa! Sitten sitä alkaa miettimään, et miksi mä näin sellasta unta! Ihan niinku uniin vois vaikuttaa! Ja sit oon ollut ahdistanut kohta viikon. Sitä ennen oli pari hyvää viikkoa. En tiedä. Nyt nostettiin Sepram 30mg/ päivä. Millon nää loppuu? Mulla on ollut pieniä pakko-oireita aina, mut ne ei ole ahdistanut mua ikinä. Siis tarkistamista jne. Nyt vasta ku mä menin töihin pitkän tauon jälkeen alkoi tällaiset oireet! Mulla on asiat ihan hyvin, mut silti on tällästä. Mua inhottaa,se et tulee kamalia ajatuksia. Ja epäilyjä, et voisinko mä olla sellanen hirviö, vaikka tiedän, etten ole. Ja sit sitä miettii välillä muistakin ihmisistä, et voisko noi tehdä jotain, vaikka tiedän ettei voi! Helvetti! Auttaako nää lääkkeet koskaan? Onko kokemusta? Pienihän mun annostus on, et pitäis vissiin vetää ainakin 40mg/vrk ja 3-4 kk, et pakkoajatukset häviäis. Ei paljoa lohduta!

Lue lisää

Mä27: ihan samoja ajatuksia täälläkin. Ihan kuin toisella olalla istuisi joku "piru", joka syöttää päähän noita asioita ja toisella puolella "enkeli", joka yrittää koko ajan vakuutella, että en ikinä tekisi mitään sellaista. Ja en ikinä tekisi, mutta sitten sitä jaksaa miettiä, että miksi niin ajattelen. Ja mitä jos tekisinkin ja mitä jos olisikin joku hirviö. Rupee epäilemään itseään. Ja se, että yrittää hokea, että nämä on vaan pelkkiä ajatuksia, ei paljon auta. Siitä alkaa älytön ahdistus, joka itselläni päätyy yleensä päiviä kestävään henkiseen krapulaan, eli epätodelliseen oloon ja paniikkiin. Ihan kuin paniikkivalmius olisi kokoajan päällä. Pakkoajatukset on kuitenkin niin koukuttavia, että ne jää mieleen pyörimään ja niistä irti päästäminen tuntuu mahdottomalta.

Tähän kaikkeen lisätään vielä pelko sekoamisesta, niin olo on aivan kamala. Ajatus siitä, että mitä jos sekoaakin ja tekee jotain "kontrollin ulkopuolella" on todella ahdistavaa.

Voin vain sanoa lohdutukseksi, että niin paljon kuin olen tätä asiaa tutkinut, niin kaikista lähteissä kerrotaan, että ihminen joka pelkää tämmöisiä ei ole yhtään sen suuremmassa vaarassa toteuttaa pelkojaan, kuin ns. normaali. Yleensä asia on jopa päinvastoin, koska pelko määrittelee meitä niin paljon. Helvetin raskasta kuitenkin, tiedän. Tässä vielä yksi ihan mielenkiintoinen artikkeli: http://www.kaleva.fi/plus/index.cfm?extra=-105&j=825257

rikkipoikki kirjoitti:

Mä27: ihan samoja ajatuksia täälläkin. Ihan kuin toisella olalla istuisi joku "piru", joka syöttää päähän noita asioita ja toisella puolella "enkeli", joka yrittää koko ajan vakuutella, että en ikinä tekisi mitään sellaista. Ja en ikinä tekisi, mutta sitten sitä jaksaa miettiä, että miksi niin ajattelen. Ja mitä jos tekisinkin ja mitä jos olisikin joku hirviö. Rupee epäilemään itseään. Ja se, että yrittää hokea, että nämä on vaan pelkkiä ajatuksia, ei paljon auta. Siitä alkaa älytön ahdistus, joka itselläni päätyy yleensä päiviä kestävään henkiseen krapulaan, eli epätodelliseen oloon ja paniikkiin. Ihan kuin paniikkivalmius olisi kokoajan päällä. Pakkoajatukset on kuitenkin niin koukuttavia, että ne jää mieleen pyörimään ja niistä irti päästäminen tuntuu mahdottomalta.

Tähän kaikkeen lisätään vielä pelko sekoamisesta, niin olo on aivan kamala. Ajatus siitä, että mitä jos sekoaakin ja tekee jotain "kontrollin ulkopuolella" on todella ahdistavaa.

Voin vain sanoa lohdutukseksi, että niin paljon kuin olen tätä asiaa tutkinut, niin kaikista lähteissä kerrotaan, että ihminen joka pelkää tämmöisiä ei ole yhtään sen suuremmassa vaarassa toteuttaa pelkojaan, kuin ns. normaali. Yleensä asia on jopa päinvastoin, koska pelko määrittelee meitä niin paljon. Helvetin raskasta kuitenkin, tiedän. Tässä vielä yksi ihan mielenkiintoinen artikkeli: http://www.kaleva.fi/plus/index.cfm?extra=-105&j=825257

Lue lisää

rikkipoikki: Toi oli hyvä artikkeli aiheesta. Mä tiedostan tosiaan sen, että nää on mun ajatuksia vaan, mutta se ei poista sitä, että ne ahdistaa ihan pirusti. Ja se on lohtu, (pieni kylläkin, mutta lohtu silti), että jos tässä tosiaan järki lähtis, niin ei sitä ite tajuais pelätä tai siitä ahdistua. Ja se on totta, mitä sanoit, et on niinku "piru" istuis toisella olalla ja syöttäis karmeita ajatuksia kaikista lähimmistä ja rakkaimmista eikä niitä ajatuksia halua ja sit on se "enkeli" toisella olalla, joka yrittää kumota sen "pirun" sanomiset! :(
Nää pelot ja ajatukset ei ole tavallaan mun ajatuksia. Ymmärtääkö kukaan?
Tuntuu, et mä en ole tällänen ihminen, joka ajattelee näin karmeita asioita ja ahdistuu niistä ihan hirveästi! Tuntuu, et ne on jostain ulkopuolelta tunkevia asioita/ajatuksia! Ja sit niistä yrittää päästä järkeilyllä eroon.
Mä oon aina ollut sellanen, et huolehdin toisista ja mä oon aina ollut se toisten tuki ja olkapää, jota vasten itkeä. Tämmönen tilanne on mulle kauhean vieras, et mä oon se joka "sekoilee".
Kai se tästä vielä joskus? Toi sähköposti vertaistuki ois varmaan aika hyvä juttu. Ei tälläisiä viitti jokaiselle vastaantulijalle kertoa! Kaikki ei pysty ymmärtämään, ei jos ei ole ite kokenut samaa!

Mä 27 kirjoitti:

rikkipoikki: Toi oli hyvä artikkeli aiheesta. Mä tiedostan tosiaan sen, että nää on mun ajatuksia vaan, mutta se ei poista sitä, että ne ahdistaa ihan pirusti. Ja se on lohtu, (pieni kylläkin, mutta lohtu silti), että jos tässä tosiaan järki lähtis, niin ei sitä ite tajuais pelätä tai siitä ahdistua. Ja se on totta, mitä sanoit, et on niinku "piru" istuis toisella olalla ja syöttäis karmeita ajatuksia kaikista lähimmistä ja rakkaimmista eikä niitä ajatuksia halua ja sit on se "enkeli" toisella olalla, joka yrittää kumota sen "pirun" sanomiset! :(
Nää pelot ja ajatukset ei ole tavallaan mun ajatuksia. Ymmärtääkö kukaan?
Tuntuu, et mä en ole tällänen ihminen, joka ajattelee näin karmeita asioita ja ahdistuu niistä ihan hirveästi! Tuntuu, et ne on jostain ulkopuolelta tunkevia asioita/ajatuksia! Ja sit niistä yrittää päästä järkeilyllä eroon.
Mä oon aina ollut sellanen, et huolehdin toisista ja mä oon aina ollut se toisten tuki ja olkapää, jota vasten itkeä. Tämmönen tilanne on mulle kauhean vieras, et mä oon se joka "sekoilee".
Kai se tästä vielä joskus? Toi sähköposti vertaistuki ois varmaan aika hyvä juttu. Ei tälläisiä viitti jokaiselle vastaantulijalle kertoa! Kaikki ei pysty ymmärtämään, ei jos ei ole ite kokenut samaa!

Lue lisää

Moi, lueskelin nopeasti noita teidän viestejä läpi, ja mieleen jäi ehkä eniten kun kaikki oikeestaan puhuu noista ajatuksista, on ne sitten seksuaalisia tai fyysiseen vahingoittamiseen liittyviä, niin voin vakuuttaa että tuttuja olivat itsellekkin, ja on niitä vielä tänä päivänäkin ainoana erona ettei ne ahdista pätkääkään, ja eivät jää päätä vaivaamaan. Luulenpa että kaikilla on jotai tuon tyylisiä ei vaan meillä "ahdistuneilla" ! Ahdistunut vaan kiinnittää liikaa huomiota ajatukseen eikä anna sen ajatuksen lipua ohi niinkuin muut tekevät. Siis kuitenkin ihminenhän ajattelee 1298730127389172938 asiaa päivässä ja luulenpa ettei kaikki noista voi olla järkeviä tai jotenkin johdonmukaisia.
Ja jokaisella meillä on jonkunnäköisiä fobioita liittyy ne sitten hulluksitulemiseen tai hämähäkkeihin mutta normaaleja ne ovat tosin että ahdistunut tekee kärpäsestä härkäsen ja pitäisi uudelleen löytää se miten tehdään taas härkäsestä kärpänen.
Itse kun olin ahdistunut/paniikkinen/fobiainen ja listaa voisi jatkaa loputtomiin, luulin olevani parantumaton moniongelmainen =D ja tästä ei koskaa pääse yli on vain ajan kysymys milloin pelot muuttuu todeksi, muistan kuinka tuntui oikein joskus että korvat valmistautuu siihen että kohta kuuluu niitä olemattomia =D ja kuinka tuntui että joudun oikein pidättelemään itseäni etten vahingoittaisi jotakuta.
Toinen minkä tiedostan että ns. paranemisen alkaessa oli aika vaikea huomata sitä omaa edistymistään vaan aina luuli että tilanne on yhtä huono kuin oli. Ja sitten kun vihdoin saatoin tulla iloiseksi jostain niin sain paniikkikohtauksen koska itseään vaan tarkkaili niin paljon että se ilonpuuskakin oli jotenkin ylitsevuotavainen.

Tuo kokemus ei suinkaan jälkeenpäin ajatellen ollut huono kokemus sen aikana oppi paljon itsestään ja omista voimavaroista niin henkisistä kuin psyykkisistä, ja oppi ymmärtämään kuinka vahva onkaan psyykkisesti kun selviää tuosta, ja varmasti parin vuoden päästä kysyttäessä olette kaikki samaa mieltä ! Itse en uskonut paranevani ja ehkä osalla teistä on sama vaihe menossa vaan uskokaa mitä haluatte, paranette kuitenkin, ahdistus nyt vaan oli polku mille meidän oli astuttava ja niinkuin kaikki polut sekin päättyy, aina on valoa tunnelin päässä !

sori jos teksti on sekavaa taasen, ja käykäähän ihmeessä kertomassa ketjussa olostanne ja siitä miten nykyään menee.

Les jatkaa taaaaasen kirjoitti:

Moi, lueskelin nopeasti noita teidän viestejä läpi, ja mieleen jäi ehkä eniten kun kaikki oikeestaan puhuu noista ajatuksista, on ne sitten seksuaalisia tai fyysiseen vahingoittamiseen liittyviä, niin voin vakuuttaa että tuttuja olivat itsellekkin, ja on niitä vielä tänä päivänäkin ainoana erona ettei ne ahdista pätkääkään, ja eivät jää päätä vaivaamaan. Luulenpa että kaikilla on jotai tuon tyylisiä ei vaan meillä "ahdistuneilla" ! Ahdistunut vaan kiinnittää liikaa huomiota ajatukseen eikä anna sen ajatuksen lipua ohi niinkuin muut tekevät. Siis kuitenkin ihminenhän ajattelee 1298730127389172938 asiaa päivässä ja luulenpa ettei kaikki noista voi olla järkeviä tai jotenkin johdonmukaisia.
Ja jokaisella meillä on jonkunnäköisiä fobioita liittyy ne sitten hulluksitulemiseen tai hämähäkkeihin mutta normaaleja ne ovat tosin että ahdistunut tekee kärpäsestä härkäsen ja pitäisi uudelleen löytää se miten tehdään taas härkäsestä kärpänen.
Itse kun olin ahdistunut/paniikkinen/fobiainen ja listaa voisi jatkaa loputtomiin, luulin olevani parantumaton moniongelmainen =D ja tästä ei koskaa pääse yli on vain ajan kysymys milloin pelot muuttuu todeksi, muistan kuinka tuntui oikein joskus että korvat valmistautuu siihen että kohta kuuluu niitä olemattomia =D ja kuinka tuntui että joudun oikein pidättelemään itseäni etten vahingoittaisi jotakuta.
Toinen minkä tiedostan että ns. paranemisen alkaessa oli aika vaikea huomata sitä omaa edistymistään vaan aina luuli että tilanne on yhtä huono kuin oli. Ja sitten kun vihdoin saatoin tulla iloiseksi jostain niin sain paniikkikohtauksen koska itseään vaan tarkkaili niin paljon että se ilonpuuskakin oli jotenkin ylitsevuotavainen.

Tuo kokemus ei suinkaan jälkeenpäin ajatellen ollut huono kokemus sen aikana oppi paljon itsestään ja omista voimavaroista niin henkisistä kuin psyykkisistä, ja oppi ymmärtämään kuinka vahva onkaan psyykkisesti kun selviää tuosta, ja varmasti parin vuoden päästä kysyttäessä olette kaikki samaa mieltä ! Itse en uskonut paranevani ja ehkä osalla teistä on sama vaihe menossa vaan uskokaa mitä haluatte, paranette kuitenkin, ahdistus nyt vaan oli polku mille meidän oli astuttava ja niinkuin kaikki polut sekin päättyy, aina on valoa tunnelin päässä !

sori jos teksti on sekavaa taasen, ja käykäähän ihmeessä kertomassa ketjussa olostanne ja siitä miten nykyään menee.

Lue lisää

Ihanan piristävä viesti. Minulla menossa juuri varmaan tuo pahin vaihe. Käyn kyllä lääkityksen lisäksi terapiassa ja toivon, että se tuottaisi pian tuloksia. Tämä on todella raskasta elää kokoajan pelossa. Minulle on tapahtunut nyt todella hienoja asioita elämässäni ja sitä enemmän pelot lisääntyvät, koska luulen että nyt minua rangaistaan sillä että sekoan ja kaikki hienot suunnitelmat menee pieleen. :( Surullista, mutta totta että näitä ajatuksenkulkuja on todella vaikea muuttaa. Kiitos kuitenkin tekstistäsi. Se antaa toivoa, että aurinko paistaa tänne risukasaankin. :) Ja tsemppiä kaikille kohtalotovereille!

onneksi kirjoitti:

Onneksi löysin viestisi haulla! Pelastit just päiväni. Mulla on paniikkihäiriö/pelkoja ja ahdistusta. Ja nyt on pahin skitsofrenian pelko. Aikaisemmin pelkäsin manis-depresiivisyyttä mutta nyt skitsofreniaa. Tunnen just tollasta kuten sä! Voi että, meitä on muitakin. Jos ikinä löydät tän mun viestin, niin kerro mitä sulle nykyään kuuluu.

Lue lisää

mulla ihan sama! onneks on muitakin!!!

Minäkin.. kirjoitti:

Nyt vasta löysin tän viestiketjun ja voi luoja mutta helpotti!! Sairastuin muutamia vuosia sitten paniikkihäiriöön ja sittemmin se on muuttunut yleistyneeksi ahdistuksesi. Ja just kaikki nämä pelot pyörii mun päässä aina välillä. Mitä jos tulen hulluksi, jos saan psykoosin tai skitsofrenian tms. Pelkään puukkoja ihan mielettömästi. Esim tiskatessa tulee sellanen et "apua mitä jos teen tällä jotain" mutta silti kuitenkin tiedän etten tee jne. Ja toi on niin kamalaa ettei pahempaa vois olla. Mulla alotettiin viime viikolla uus lääkitys, efexor depot. Ekaks söin viikon 37,5mg ja nyt olen pari päivää ottanut 75mg kerran päivässä. Alku oli niiiiin hirveetä, tuli tosi pahoja sivuoireita, mutta sain onneks myös rauhottavia lääkkeitä, niin sitten on vähän parempi. Yritän nyt olla toiveikas et kyl tää tästä paranee, ajan kanssa. Mutta kiitos kun olette kirjoittaneet rohkaisevia juttuja!!

Lue lisää

Minullakin samoja kontrollin menettämisen ja sekoamisen pelkoja, kummallisia kauhukuvia ja pakkoajatuksia pyöri päässä ja nämä todella ahdistuttivat välillä, mutta aikanaan kuitenkin pikku hiljaa pääsin niistäkin ylitse. Sama veitsipelko minullakin oli jonkin aikaa jne työkalujen välttelyä, tuli kummallisia pakko-oireisia ajatuksia, jotka saattoivat ahdistaa välillä aivan suunnattomasti. Nämä yleensäkin tulivat esiin esimerkiksi luettuani käviä uutisia sanomalehdistä tai kuultuani radiosta. Toisaalta niitä on tullut myös aivan silloinkin, kun ei olisi mitään syytä ajatella niitä, ihmisten lähellä, ruokapöydässä, kaupassa jne. Erikoista.

Sitten oli tietysti tämä skitsofrenian pelko, päässä alkoi pyörimään mielikuvia siitä, että mitä jos alanki kuulemaan ääniä tms. Suun kuivamista ja kielen lamaantumista on ollut, välillä kun illalla makoilin sängyssä, saattoi olla vapinaa ja äkkinäisiä kouristuksia, samalla tavalla kuin ihminen tekee kun säikähtää jotakin, hytkähtää sillä tavalla. Agression ja raivoamisen pelkoa on ollut, "sillä jos vain menetän kontrollin ja teenkin jotain", jne täysin aiheettomia pakkoajatuksia. Huolestuneisuutta ja syömättömyyttä on ollut jonkin verran. Pulssia ja epätodellista outoa oloa ja kaikkea mahdollista siltä väliltä on ollut . Huimaustakin on ollut jonkin verran sekä pieniä tasapaino-ongelmia on ilmennyt. Hermostuneisuutta on ollut myös, eli helpommin menettää hermonsa kun joutuu jotain asiaa useampaan otteeseen selittämään.

Saattaa ehkä jollekiin kuulostaa erikoiselta, muttei koko kuvio kaiken kaikkiaan niin kummallinen ole kuin sitä äkkiseltään kuvittelisi. Puhuminen luotettavalle henkilölle auttaa. Myös kirjan lukeminen ja mukavien asioiden tutkiskeleminen, mietiskely ja pohdiskelu auttaa sängyllä rentoutumisen kera. Lintujen viserrystä on rentouttava kuunnella ikkunasta. Ette ole sekoamassa tai tulossa hulluiksi, älkää syökö tuota valhetta rakkaat ystävät!! :)

Haa! Havaitsin yhteystietoja, jotka pitää poistaa!

Hauskaa sekoamisen jatkoa :)

Sinäkin vielä yteystietoinesi siinä! Ylläpito poistaa ne kyllä pois palstaa häiritsemästä!

Hauskaa sekoamisen jatkoa :)

Helvetissä elämistä kirjoitti:

Hei

Mulla on aivan sama homma. Eli toi oirelista tuntuu täysin sopivalta. Mulla alkoi ensin sillä, että
alkoi tulla pakkoajatuksia, että vahingoittaisin jotain toista ihmistä. Ensiksi en niin kauheesti huolestunut niistä. Viime keväänä kävin EMDR-traumaterapiassa jossa aktivoitui ihan kamala trauma lapsuudesta. Jotenkin blokkasin sen mielestäni ja tuntui etten ees ite tajunnut kuitenkaan, että se trauma oli tullut pintaan. Ajattelin vaan, että no tästä selvitään niink kaikesta masennuksesta ja ahdistuksesta aikaisemminkin. Pakkoajatukset alkoivat kuitenkin muutaman kuukauden jälkeen emdrästä pahenemaan ja sitten tuli pakkotoimintoja eli tarkistelin vaikka kuinka kauan helloja jne ja oli bakteerikammoakin. Sitten yhtäkkiä mulla alkoi tulemaan hirveitä paniikkikohtauksia ja pelkotiloja, että sekoan jne. Menin avo-osastolle 6 vkoksi jossa taa skokeiltiin lääkkeitä jne. Aluksi tuntui, että kyllä tää tästä helpottaa kun tulin takaisin kotiin osastolta. Nyt kuitenkin pelot ja oireet ovat pahentuneet. Olen ahdistunut 24/7 ja hirveät pakkoajatukset vaivaavat miljoonat fyysiset oireet. Olen hankkinut varmaan 10 itsehoito-opasta, mutta tuntuu, että ne vaan sekotti enemmän päätä ja aloin tarkkailemaan ihan liikaa, että mitä ne ajatukset on ja mitä siellä päässä liikkuu koko aika. Nyt sekoamisen pelko on pahentunut ja mullakin sama fiilis, että
odotan vaan että koska iskee päälle. Tuntuu, että on myös noita vainoharhaisia ajatuksia "entä jos alkaisitkin luulemaan, että joku tarkkailee?" tai kuulemaan ääniä jne. Ihan yhtä helvettiä nää päivät. Hirveitä ovat myös epätodelliset olot. Olen saanut tietää, että tällaisia kutsutaan nimellä dissosiaatio, mutta arvatkaapa vain helpottiko se? Sen jälkeen olen stressannut jatkuvasti dissosiaatiosta ja sen oireista ja pelkään niitä ja tuntuu, että niitä tulee enemmän kun pelkään niitä. Välillä tuntuu kuin päivät menis yhdessä kamalassa sumussa eikä muista melkein mitään mistään. Välillä myös tuntuu, että en jaksaisi ollenkaan enää välittää näistä peloista ja ajatuksista ja se saa minulle vain enemmän sellaisen olon, että nyt muutun joksikin kamalaksi psykopaatiksi tai "pahaksi" koska en edes välitä. Ja välillä melkein toivoo, että sekoaisi kun ei jaksaisi enään yksinkertaisesti pelätä sitä :'( On vaan niin hemmetin turta olo aika ajoin, että ihanku millään ei olis mitään väliä tai tekis mieli vaan nauraa koska on niin helvetin poikki tähän itkemiseen ja PELKOON. Tuntuu välillä, että mieli on ihan ylikuormittunut kun saa hakea sanoja ja joutuu lukemaan jonku lauseen monta kertaa ennenku ymmärtää sen. Ahdistaa koska olen jotenkin aina pitänyt itseäni sellasena, että olen älykäs ja se on se mun "valtti" kun en ole koskaan mitään sen kummempaa fyysistä ulkomuotoa omannut. Olisi mielenkiintoista tietää, että onko muilla näitä kyseisiä oloja? Käyn 2xvko psykoterapiassa, mutta sekin tuntuu vaan stressaavan kun on ne bussimatkat jne. Olen lähiaikoina alkanut pelkäämään vielä enemmän ulos menemistä, kun pelkään, että sekoan ulkona ja alan jotakin riehumaan ja joudun lööppeihin. Mullakin samanlaisia pakkoajatuksia, että kirkuisi vaan ja silmät pyöris päässä jossain lepositeissä. Erityisesti kun olen käynyt pari kertaa auroran päivystyksessä pillittämässä ongelmiani ja kokemukset ovat olleet ihan kamalia. Tuntuu, että en voi katsoa enää edes telkkaria koska pelkään kaikkea negatiivista joka saattaisi saada mulle taas jonkun ahdistavan ajatuksen. Alussa vältin vaan kauhuleffoja jne, mutta nyt tuntuu etten uskalla tehdä "altistua" enää millekkään kun tuntuu, että kaikki jää mieleen. Ahdistaa jos kuulee jonkun laulun vaikka jossa lauletaan jotain losing control tai crazy....Olo on ihan sietämätön kyllä ja pelottaa ihan sairaasti. Tuntuu, että kroppa ja mieli on ihan sietokyvyn rajoilla ja pelottaa vaan niin helvetisti!! Nyt aloitin taas uuden lääkkeen Zoloftin ja toivoisin, että tämä auttaisi ees jotenkin. Olen ollut aika lääkevastainen koska olen kokeillut jo 5 eri masennuslääkkeitä, mutta olen yksinkertaisesti niin epätoivoinen, että päätin taas kokeilla uusia lääkkeitä, niiden lisäksi mulla on diapamit pahimpaan, mutta tuntuu, että ne vaan pahentaa sitä epätodellisuuden oloa välillä. Pelkään ajavani itseni hulluuteen näillä peloilla ja aina vaan "tuntuu", että ei helvetti kohta se järki lähtee. Mulla on diagnosoitu pakkomiellepainotteinen pakko-oireinenhäiriö, yleistynyt ahdistuneisuushäiriö, julkisten paikkojen pelko ja vakava-asteinen masennus. Mitenhän saisin itseni tästä kamalasta noidankehästä irti? Tuntuu, että kaivan itse maata jalkojeni alla... :'(

Lue lisää

Liikuntaa, liikuntaa ja liikuntaa. Kävelyä tai hölkkää tai sekä että 0,5-1 h. päivässä. Kokeile vaikka viikon ajan. Nostaa itsetuntoa saat onnistumisen elämyksiä jne. Nostaa fyysistä kuntoa, endorfiini tasosi nousee ym. Sinä pystyt siihen.

jups kirjoitti:

Et ole kuule todellakaan ainoa.Itse kärsin samasta vaivasta ja olen jo yli vuoden pelännyt sekoavani ja tässä sitä edelleen ihan järissään pelätään. Käyn terapiassa ja siellä toitotetaankin että ne pelot on tyyppillisiä ahdistus oireita. Ja ihminen mikä sairastuu esim. skitsofreniaan niin ei sitä etukäteen pelkää ja meidän riski sairastua ei ole yhtään isompi kuin muidenkaan vaikka sitä koko ajan pelätäänkin.Mulla on paniikkihäiriö ja siiihen kanssa kuulu toi sekoomisen pelko olennaisena oireena. Et tuskin sullakaan on mistään kummesta kyse mut tiedän et tää hulluks tulemisen pelko on jotain ihan kamalaa ja mä saatan iltaisin olla ihan kauhuissani kun mietin et kamalaa jos alan kuulemaan vaikka ääniä yhtäkkiä tai jos menenkin psykoosiin ja se pelko on ihan hirveetä.Vaikeeta antaa mitään kummempia ohjeita kun en saa itseänikään rauhoitettua mutta jo se saattaa helpottaa kun ajattelet että meitä on muitakin ja paljon ja ettet ole sekoomassa "vain" ahdistunut. KOitetaan jaksaa...

Lue lisää

Kiitos! Pelastit näin vanhalla viestillä minunkin päiväni❤️

Moikka! Mitä teille kuuluu nykyään? Mulla ei ole helpottanut tää sekoamisen pelko vielä ainakaan. Mä peilaan paljon itseeni lukemiani tai kuulemiani psykoosi tarinoita. Just jos olen kuullut/lukenut tarinan psykoosista niin alan pelkäämään, et mitä jos mäkin alan uskomaan samoin. Esim.että joku yrittää tappaa mut tms. Kuulin yhdellä kurssilla tarinan yhdestä miehestä, joka sairasti psykoosin ja hänelle tuli juuri tälläisiä uskomuksia. Se kulminoitui siihen, että hän puukotti itseään veitsellä vatsaan. Hän selvisi sekä veitsen iskusta, että psykoosista ja voi nykään hyvin.
Mä en siis usko tollaiseen, mutta pelkään, että alan uskomaan.
Mieli tekee tepposet... On tääs paskamaista!
Mulla ois 17.5 eka psykiatri käynti. Psykiatrisen hoitaja mielestä en ole psykoottinen.
Ne testit ei vaan vakuuta mua, jotenkin ne kysymykset jää mieleen ja sit niitä vatvoo ja alkaa pelkäämään, et mitä jos mulleki käy noin jne. Plaah.
Rasittavaa!
Pahimmillaan mun ahdistus on aamuisin!

Mä 27 kirjoitti:

Moikka! Mitä teille kuuluu nykyään? Mulla ei ole helpottanut tää sekoamisen pelko vielä ainakaan. Mä peilaan paljon itseeni lukemiani tai kuulemiani psykoosi tarinoita. Just jos olen kuullut/lukenut tarinan psykoosista niin alan pelkäämään, et mitä jos mäkin alan uskomaan samoin. Esim.että joku yrittää tappaa mut tms. Kuulin yhdellä kurssilla tarinan yhdestä miehestä, joka sairasti psykoosin ja hänelle tuli juuri tälläisiä uskomuksia. Se kulminoitui siihen, että hän puukotti itseään veitsellä vatsaan. Hän selvisi sekä veitsen iskusta, että psykoosista ja voi nykään hyvin.
Mä en siis usko tollaiseen, mutta pelkään, että alan uskomaan.
Mieli tekee tepposet... On tääs paskamaista!
Mulla ois 17.5 eka psykiatri käynti. Psykiatrisen hoitaja mielestä en ole psykoottinen.
Ne testit ei vaan vakuuta mua, jotenkin ne kysymykset jää mieleen ja sit niitä vatvoo ja alkaa pelkäämään, et mitä jos mulleki käy noin jne. Plaah.
Rasittavaa!
Pahimmillaan mun ahdistus on aamuisin!

Lue lisää

Hienoja kirjoituksia täällä...ensi kertaa luen tälläisiä ongelmia, mutta tunnistin sieltä ja täältä ihan tuttuja tunteita: epätodellisuus, pelko, ahdistus.....yms.... musta vaan tuntuu että KAIKILLA ihmisillä on noita ihan samoja tunteita jossain vaiheessa elämää. Varsinkin silloin kun tulee uusia ja yllättäviä tapahtumia elämään. Ja silloin kun ihminen alkaa ajattelemaan. Ajatelkaa nuorta pikkulasta joka seilaa ja tekee kaikkee omasta tahdostaan, ei paljoo ajattele asioita..puhuu mitä tekee yms...pääsee helpolla, mutta kun kasvaa aisommaksi niin

varmasti tulee jossain vaiheessa elämää tilanne kun miettii, mitä teen ja mitä muut ajattelee minusta...Jos sitä asiaa liikaa miettii, niin varmasti jo tulee harhoja ja kaikkee epätodellista mieleen. Alkaa pelkää mitä muut ajattelee minusta yms.... joku kirjoitti hienosti: 90% :aa ihminen ajattelee juuri itseään ja 10% muita.... Silloinhan se on just niin, että ei ihme että sekooo...itse ajattelen varmaan enempi kuin tuo 90% itseäni =)

Hei hyvät mietiskelijät....tuo on ihan NORMAALIA ! jotkut vaan alkaa miettii sitä liikaa ja hakee lääkkeitä (ehkäpä silloin on ihan hyväkin), jos sille on aikaa. ja jotkut joutuu olee töissä, niin ei ole aikaa miettiä pelkotiloja ja silloin pääsee vähä helpommalla =)

Tämä kirjoitus ei ole muutakuin minun mielipide...ei voi yleistää ! zemppiä !!!

zemppiäääää kirjoitti:

Hienoja kirjoituksia täällä...ensi kertaa luen tälläisiä ongelmia, mutta tunnistin sieltä ja täältä ihan tuttuja tunteita: epätodellisuus, pelko, ahdistus.....yms.... musta vaan tuntuu että KAIKILLA ihmisillä on noita ihan samoja tunteita jossain vaiheessa elämää. Varsinkin silloin kun tulee uusia ja yllättäviä tapahtumia elämään. Ja silloin kun ihminen alkaa ajattelemaan. Ajatelkaa nuorta pikkulasta joka seilaa ja tekee kaikkee omasta tahdostaan, ei paljoo ajattele asioita..puhuu mitä tekee yms...pääsee helpolla, mutta kun kasvaa aisommaksi niin

varmasti tulee jossain vaiheessa elämää tilanne kun miettii, mitä teen ja mitä muut ajattelee minusta...Jos sitä asiaa liikaa miettii, niin varmasti jo tulee harhoja ja kaikkee epätodellista mieleen. Alkaa pelkää mitä muut ajattelee minusta yms.... joku kirjoitti hienosti: 90% :aa ihminen ajattelee juuri itseään ja 10% muita.... Silloinhan se on just niin, että ei ihme että sekooo...itse ajattelen varmaan enempi kuin tuo 90% itseäni =)

Hei hyvät mietiskelijät....tuo on ihan NORMAALIA ! jotkut vaan alkaa miettii sitä liikaa ja hakee lääkkeitä (ehkäpä silloin on ihan hyväkin), jos sille on aikaa. ja jotkut joutuu olee töissä, niin ei ole aikaa miettiä pelkotiloja ja silloin pääsee vähä helpommalla =)

Tämä kirjoitus ei ole muutakuin minun mielipide...ei voi yleistää ! zemppiä !!!

Lue lisää

Tätä viestiketjua lukiessani(en kylläkään ihan kokonaan lukenut) alkoi tuntua että en ehkä olekaan maailman ainoa ihminen oireideni kanssa.Todella helpottavaa! Eli itselläni alkoi jo lapsena erilaiset kuolemanpelkoon liittyvät ahdistukset, pelko syövästä jne. Nyt vanhempana olen kärsinyt eri mittaisina aikakausina 8 vuoden aikana ahdistuksesta, lähinnä itsekonrtollin hallintaan liittyvistä peloista.Kaikki elokuvat ja kamalat uutiset järkyttävät, en haluaisi edes olla ihminen, kun ihminen näköjään on kykenevä vaikka mihin järjettömiin tekoihin. Lisäksi nyt aivan uutukaisena oireena juurikin tuo epätodellinen olo(erittäin pelottava oire muuten), mietin eilenkin olenko hereillä vai en. Lisäski pelkäsin yhdessä vaiheessa sanovani jotain järjetöntä, esimerkiksi anopilleni, että minulla on HIV vaikkei minulla ole.SItten mielessäni ahdistelin miten sellaista tilannetta voisi alkaa korjailemaan.Niinäkin hetkinä, joina en ole ahdistunut, pelkään että ahdistun.Nyt olen vihdoin kerännyt kaiken rohkeuteni ja saanut ajan psykoterapeutille.En halua enää elää tämän ahdistuksen kanssa, haluan nauttia elämästä, haluan olla täysillä läsnä rakkalle avomiehelleni joka tukee ja ymmärtää tilannettani ja jolle olen uskaltanut kertoa hulluimmatkin ahdistukseni. Ihmisten pitäisi uskaltaa kertoa mieltään painavista asioista. Nytkin huomaan kuinka paljon helpompi on hyväksyä itsensä ja ajatuksensa pelkäämättä että ne ovat merkki jostain vakavasta psyykkisestä sairaudesta(skitsofrenian pelko, tuttu juttu), kun huomaa, että en ole ainoa.

kukatpiristää kirjoitti:

Tätä viestiketjua lukiessani(en kylläkään ihan kokonaan lukenut) alkoi tuntua että en ehkä olekaan maailman ainoa ihminen oireideni kanssa.Todella helpottavaa! Eli itselläni alkoi jo lapsena erilaiset kuolemanpelkoon liittyvät ahdistukset, pelko syövästä jne. Nyt vanhempana olen kärsinyt eri mittaisina aikakausina 8 vuoden aikana ahdistuksesta, lähinnä itsekonrtollin hallintaan liittyvistä peloista.Kaikki elokuvat ja kamalat uutiset järkyttävät, en haluaisi edes olla ihminen, kun ihminen näköjään on kykenevä vaikka mihin järjettömiin tekoihin. Lisäksi nyt aivan uutukaisena oireena juurikin tuo epätodellinen olo(erittäin pelottava oire muuten), mietin eilenkin olenko hereillä vai en. Lisäski pelkäsin yhdessä vaiheessa sanovani jotain järjetöntä, esimerkiksi anopilleni, että minulla on HIV vaikkei minulla ole.SItten mielessäni ahdistelin miten sellaista tilannetta voisi alkaa korjailemaan.Niinäkin hetkinä, joina en ole ahdistunut, pelkään että ahdistun.Nyt olen vihdoin kerännyt kaiken rohkeuteni ja saanut ajan psykoterapeutille.En halua enää elää tämän ahdistuksen kanssa, haluan nauttia elämästä, haluan olla täysillä läsnä rakkalle avomiehelleni joka tukee ja ymmärtää tilannettani ja jolle olen uskaltanut kertoa hulluimmatkin ahdistukseni. Ihmisten pitäisi uskaltaa kertoa mieltään painavista asioista. Nytkin huomaan kuinka paljon helpompi on hyväksyä itsensä ja ajatuksensa pelkäämättä että ne ovat merkki jostain vakavasta psyykkisestä sairaudesta(skitsofrenian pelko, tuttu juttu), kun huomaa, että en ole ainoa.

Lue lisää

täällä monella on tällä hetkellä elämässä menossa jonkinlainen välivaihe, jolloin itse ei pysty täysin kontrolloimaan elämäänsä. Kuvitelkaa mielessänne, miten eläisitte elämäänne, jotta olisitte onnellisia? Sitten peilatkaa tilannetta nykyhetkeen ja miettikää, miksi asia ei ole näin. Listatkaa vaikka paperille ranskalaisilla viivoilla yksittäisiä tekijöitä. Sitten kun alatte miettimään näitä tekijöitä.. ehkä jonkin kohdalla tulee mieleen että tämä asia on erittäin vaikea korjata --> tällaisten nykyhetkeä vaivaavien epävarmuuksien takia noita muita epävarmuustekijöitä alkaa nousta pintaan ("kun tuo asia ei ole kunnossa, entä jos en pysty kontrolloimaan tuotakaan tilannetta/ asiaa ja sekoan/tilanne riistäytyy käsistä" tms.). Eli väittäisin, että mitä lähemmäs pääsette onnellista tilaanne, sitä vähemmiksi nämä muut pelkoreaktiot käyvät. Näin ainakin omalla kohdallani.

Suosittelen kokeilemaan tällaista itsereflektiota eli itsensä tutkiskelua, olette tavallaan psykologi omalle itsellenne. Itselläkään ei aina ole ollut helppoa, mutta olen koittanut olla tilanteen herra selvittelemällä asioita sen sijaan, että luovuttaisin ja olisin elämän vietävissä. Mikään psykologi en ole, mutta psykologia on muuten aina kiinnostanut ja siksi ajattelin postata. Tsemppiä!

Qverty kirjoitti:

täällä monella on tällä hetkellä elämässä menossa jonkinlainen välivaihe, jolloin itse ei pysty täysin kontrolloimaan elämäänsä. Kuvitelkaa mielessänne, miten eläisitte elämäänne, jotta olisitte onnellisia? Sitten peilatkaa tilannetta nykyhetkeen ja miettikää, miksi asia ei ole näin. Listatkaa vaikka paperille ranskalaisilla viivoilla yksittäisiä tekijöitä. Sitten kun alatte miettimään näitä tekijöitä.. ehkä jonkin kohdalla tulee mieleen että tämä asia on erittäin vaikea korjata --> tällaisten nykyhetkeä vaivaavien epävarmuuksien takia noita muita epävarmuustekijöitä alkaa nousta pintaan ("kun tuo asia ei ole kunnossa, entä jos en pysty kontrolloimaan tuotakaan tilannetta/ asiaa ja sekoan/tilanne riistäytyy käsistä" tms.). Eli väittäisin, että mitä lähemmäs pääsette onnellista tilaanne, sitä vähemmiksi nämä muut pelkoreaktiot käyvät. Näin ainakin omalla kohdallani.

Suosittelen kokeilemaan tällaista itsereflektiota eli itsensä tutkiskelua, olette tavallaan psykologi omalle itsellenne. Itselläkään ei aina ole ollut helppoa, mutta olen koittanut olla tilanteen herra selvittelemällä asioita sen sijaan, että luovuttaisin ja olisin elämän vietävissä. Mikään psykologi en ole, mutta psykologia on muuten aina kiinnostanut ja siksi ajattelin postata. Tsemppiä!

Lue lisää

Jotain tuollaista itsetutkiskelua olen harrastanut ikäni.Nyt keski-ikäisenä olen erakko ja vältän ihmisiä viimeiseen saakka. Miettiminen, liiallinen vain lisää masennusta.

jl äjn khn kirjoitti:

Jotain tuollaista itsetutkiskelua olen harrastanut ikäni.Nyt keski-ikäisenä olen erakko ja vältän ihmisiä viimeiseen saakka. Miettiminen, liiallinen vain lisää masennusta.

Lue lisää

Heippa! Mitä teille tänne kirjoitelleille kuuluu?

Minulla olotilat vaihtelee todella paljon. Välillä on ollut hyviä kausia, jopa useita viikkoja ilman pelkoja ja pakkoajatuksia, mutta sitten joku mitätönkin asia saattaa laukaista pakkoajatus kauden.

Minulla on todettu pakko-oireinen häiriö. Olen pääsemässä kognitiiviseen terapiaan syksymmällä, toivottavasti opin sitä kautta hallitsemaan näitä järjettömiä pelkoja.
Typerintä tässä kaikessa on se, etten usko noihin ajatuksiin, tiedän, että ne on vaan pakkoajatuksia ja, et ne menee ohi, mutta silti niitä ei voi olla ajattelematta ja ne ahdistaa.
Mulla on ainakin se Mitä jos tekijä näissä. Mitä jos sittenkin mä olen hullu, mitä jos sittenkin haluan tehdä jotain kamalaa jollekkin tai itselleni, vaikka tiedän, etten halua! Mitä jos alankin kuulemaan ääniä, vaikken kuule, tai mitä jos alkaisinkin uskomaan, et joku yrittäis tappaa mut, vaikken usko. Aina mitä jos... Huokaus!
Mulla iso tekijä on se, et peilaan noita oireita itseeni. Esim. kuulin tarinan ensiapu kurssilla. Yksi nainen kertoi, että hänen poikansa oli sairastunut psykoosiin huumeiden käytön takia. Hän oli uskonut, et joku yritää tappaa hänet ja hän oli puukottanut itseään vatsaan. Mähän tietenkin aloin miettimään, et MITÄ JOS mullekin käy noin... Voi jösses!:/ Älytöntä!

Kai tääkin joskus helpottaa tästä! Psykiatri sanoi, että ajatuksesta on miljoona kilometria tekoon ja mulla on pitkä matka psykoosiin tästä, vaikka sitä pelkäänkin!
Pakkoajatukset on aivojen turhaa jätettä, niinku sähköpostissa roskapostit. Normaalisti aivot suodattaa noi ajatukset pois, suoraan "roskakoriin", mutta pakkoajatuksista kärsivillä se "roskapostisuodatin" ei toimi. Ne roskat jää sinne mieleen pyörimään, eikä poistu niinku pitäis!

Mulla on viime aikoina pyörinyt päässä kehää kaikki mahdolliset pakkoajatukset, mitä mulla on ikinä ollutkaan. En tiiä. Sais jo loppua!!

Kertokaahan kuulumisia! Kirjoittaminen ja toisten kertomusten lukeminenkin helpottaa omaa oloa! Tietää, ettei ole yksin tämän kanssa!

LES antaa mulle ainakin toivoa, olet esimerkki siitä, että tästäkin VOI parantua!:)

Mä 27 kirjoitti:

Heippa! Mitä teille tänne kirjoitelleille kuuluu?

Minulla olotilat vaihtelee todella paljon. Välillä on ollut hyviä kausia, jopa useita viikkoja ilman pelkoja ja pakkoajatuksia, mutta sitten joku mitätönkin asia saattaa laukaista pakkoajatus kauden.

Minulla on todettu pakko-oireinen häiriö. Olen pääsemässä kognitiiviseen terapiaan syksymmällä, toivottavasti opin sitä kautta hallitsemaan näitä järjettömiä pelkoja.
Typerintä tässä kaikessa on se, etten usko noihin ajatuksiin, tiedän, että ne on vaan pakkoajatuksia ja, et ne menee ohi, mutta silti niitä ei voi olla ajattelematta ja ne ahdistaa.
Mulla on ainakin se Mitä jos tekijä näissä. Mitä jos sittenkin mä olen hullu, mitä jos sittenkin haluan tehdä jotain kamalaa jollekkin tai itselleni, vaikka tiedän, etten halua! Mitä jos alankin kuulemaan ääniä, vaikken kuule, tai mitä jos alkaisinkin uskomaan, et joku yrittäis tappaa mut, vaikken usko. Aina mitä jos... Huokaus!
Mulla iso tekijä on se, et peilaan noita oireita itseeni. Esim. kuulin tarinan ensiapu kurssilla. Yksi nainen kertoi, että hänen poikansa oli sairastunut psykoosiin huumeiden käytön takia. Hän oli uskonut, et joku yritää tappaa hänet ja hän oli puukottanut itseään vatsaan. Mähän tietenkin aloin miettimään, et MITÄ JOS mullekin käy noin... Voi jösses!:/ Älytöntä!

Kai tääkin joskus helpottaa tästä! Psykiatri sanoi, että ajatuksesta on miljoona kilometria tekoon ja mulla on pitkä matka psykoosiin tästä, vaikka sitä pelkäänkin!
Pakkoajatukset on aivojen turhaa jätettä, niinku sähköpostissa roskapostit. Normaalisti aivot suodattaa noi ajatukset pois, suoraan "roskakoriin", mutta pakkoajatuksista kärsivillä se "roskapostisuodatin" ei toimi. Ne roskat jää sinne mieleen pyörimään, eikä poistu niinku pitäis!

Mulla on viime aikoina pyörinyt päässä kehää kaikki mahdolliset pakkoajatukset, mitä mulla on ikinä ollutkaan. En tiiä. Sais jo loppua!!

Kertokaahan kuulumisia! Kirjoittaminen ja toisten kertomusten lukeminenkin helpottaa omaa oloa! Tietää, ettei ole yksin tämän kanssa!

LES antaa mulle ainakin toivoa, olet esimerkki siitä, että tästäkin VOI parantua!:)

Lue lisää

pelkoa...
oudot järjettömät sanat ja älytön nauraminen, jopa yksikseen alkoi mietityttämään mua ja isääni(jonka kanssa asun) että nyt ei ole asiat oikein itsarin ajattelut/ahdistus.

Oudot sanat,tässä muutamia;
Verimulkkusonni
Kananmunapää pitää korkata
Talikkokyrpä

liikaa mietin monia outoja sanoja,myös uskonasiat pyöri päässäni ja aloin ottamaan ne liian tosissaan mikä lisäsi vain ahdistusta.

Ahdistuneisuuteen kuuluu vaikka mitä! Ja noi ajatukset on juurikin pakkoajatuksia. Ne voi olla ihan mitä vaan. Sanoja, lauseita, väkivaltaisia, itsetuhoisia, MITÄ vaan ajatuksia. Ne tunkee mieleen väkisin, ne aiheuttaa kärsimystä ja hirvittävää ahdistusta, eikä niitä halua.
Ja yleensä ne on vieläpä ajatuksia, jotka on mahdollisimman vastenmielisiä ja pelottavia, ajatuksia, jotka on mahdollisimman suuressa ristiriidassa oman normaalin ajattelun kanssa.
Samoin erilaiset sairauksien ja hulluksi tulemisen pelot kuuluvat pakko-oireiseen häiriöön.

Pakko-oireinen kuuluu osana ahdistuneisuus häiriöihin. Lisänä voi olla paniikkihäiriötä, yleistynyttä ahdistuneisuutta jne.

Noissa pakkoajatuksissa on se ero oikeasti psykoosissa olemiseen, että itse tajuaa ja ymmärtää niiden olevan vaan omia ajatuksia, eikä ne ole totta. Niihin ei usko, mutta monesti pelkää alkavansa uskomaan. Kun mieleen tulee esim.väkivaltainen ajatus, jota joutuu melkeinpä pidättelemään tekemästä, niin väkisinkin sitä pelkää, että MITÄ JOS mä haluankin tehdä jotain tollaista ja se taas lisää ahdistusta ja mitä enemmän niitä pakkoajatuksia yrittää estää, sitä sitkeämmin ne palaavat nuppiin!

Mulla itsellä on ainakin joka hemmetin pakkoajatuksessa toi mitä jos tekijä. Eli järkevä puoli minussa järkeilee sen pakkoajatuksen täysin typeräksi, jossa ei ole mitään perää jne. Mutta sitten toinen aivopuolisko ikäänkuin kyseenalaistaa sen oman järkeilyn, eli MITÄ JOS SITTENKIN. Sitten sitä käy itsensä kanssa ajatus sotaa. Ajattelee ajatusten päälle ja se kuluttaa paljon.

Toi on yksi myös, että "näkee mielensä silmin" itsensä tekemässä jotain.
Saattaa tulla tunne, että joutuu pidättelemään itseään tekemästä sitä pakkoajatusta, esim. jos tulee pakkoajatus, et työnnä toi ihminen junan alle tai hyppää itse junan eteen tms. niin tulee sellainen kammottava ahdistava olo, et joutuu "pidättelemään" itseään tekemästä sitä! Vaikka tietää järjellä, ettei ole tekemässä sellaista, eikä edes halua tehdä. Juuri tuosta ristiriidasta syntyy se kamala ahdistus. Olenko sittenkin hullu hirviö, joka ei vaan tajua olevansa hullu hirviö! Mitä jos haluankin tehdä jotain tuollaista! Ja kappas johan on ahdistus-pakkoajatus kierre valmis!:/

Ja kyllä psykiatrin juttusille kannattaa mennä, ei se ei leimaa ketään hulluksi, yksikään psykiatri ei laita pakko-oireisesta kärsivää mihinkään mielisairaalaan tms.Eikä sinne laiteta ketään ihan tosta noin vaan! Sitä on turha pelätä. Mä pelkäsin aluksi, et mut leimataan hulluksi, kunnes kävin ekan kerran mielenterveyshoitajalla ja sitten psykiatrilla ja psykologilla. Mulla on lääkkeenä Sepram 60mg/vrk ja pääsen kognitiiviseen käyttäytymisterapiaan. Toivon mukaan näistä on yhdessä apua.
Mulla tää menee aaltoilevasti. Eli saattaa olla pitkäkin kausi ilman mitään pakkoajatuksia tai ahdistusta, olen ihan oma itseni. Ja sitten taas pienikin vastoinkäyminen saattaa laukaista viikkoja kestävän ahditus-pakkoajatuskauden.

Nää on mun kokemuksia ja lukemia ja ammatti ihmisten kertomia asiota!

Tästä paskasta voi kuitenki parantua ja päästä eroon!
Toivosta ei pidä luopua koskaan!:)

Niin ja sori jos on sekavaa sepustusta, näitä on vaikea selittää kirjoittamalla, enkä ole mikään kirjoittaja tyyppikään!:)

Mä 27 kirjoitti:

Ahdistuneisuuteen kuuluu vaikka mitä! Ja noi ajatukset on juurikin pakkoajatuksia. Ne voi olla ihan mitä vaan. Sanoja, lauseita, väkivaltaisia, itsetuhoisia, MITÄ vaan ajatuksia. Ne tunkee mieleen väkisin, ne aiheuttaa kärsimystä ja hirvittävää ahdistusta, eikä niitä halua.
Ja yleensä ne on vieläpä ajatuksia, jotka on mahdollisimman vastenmielisiä ja pelottavia, ajatuksia, jotka on mahdollisimman suuressa ristiriidassa oman normaalin ajattelun kanssa.
Samoin erilaiset sairauksien ja hulluksi tulemisen pelot kuuluvat pakko-oireiseen häiriöön.

Pakko-oireinen kuuluu osana ahdistuneisuus häiriöihin. Lisänä voi olla paniikkihäiriötä, yleistynyttä ahdistuneisuutta jne.

Noissa pakkoajatuksissa on se ero oikeasti psykoosissa olemiseen, että itse tajuaa ja ymmärtää niiden olevan vaan omia ajatuksia, eikä ne ole totta. Niihin ei usko, mutta monesti pelkää alkavansa uskomaan. Kun mieleen tulee esim.väkivaltainen ajatus, jota joutuu melkeinpä pidättelemään tekemästä, niin väkisinkin sitä pelkää, että MITÄ JOS mä haluankin tehdä jotain tollaista ja se taas lisää ahdistusta ja mitä enemmän niitä pakkoajatuksia yrittää estää, sitä sitkeämmin ne palaavat nuppiin!

Mulla itsellä on ainakin joka hemmetin pakkoajatuksessa toi mitä jos tekijä. Eli järkevä puoli minussa järkeilee sen pakkoajatuksen täysin typeräksi, jossa ei ole mitään perää jne. Mutta sitten toinen aivopuolisko ikäänkuin kyseenalaistaa sen oman järkeilyn, eli MITÄ JOS SITTENKIN. Sitten sitä käy itsensä kanssa ajatus sotaa. Ajattelee ajatusten päälle ja se kuluttaa paljon.

Toi on yksi myös, että "näkee mielensä silmin" itsensä tekemässä jotain.
Saattaa tulla tunne, että joutuu pidättelemään itseään tekemästä sitä pakkoajatusta, esim. jos tulee pakkoajatus, et työnnä toi ihminen junan alle tai hyppää itse junan eteen tms. niin tulee sellainen kammottava ahdistava olo, et joutuu "pidättelemään" itseään tekemästä sitä! Vaikka tietää järjellä, ettei ole tekemässä sellaista, eikä edes halua tehdä. Juuri tuosta ristiriidasta syntyy se kamala ahdistus. Olenko sittenkin hullu hirviö, joka ei vaan tajua olevansa hullu hirviö! Mitä jos haluankin tehdä jotain tuollaista! Ja kappas johan on ahdistus-pakkoajatus kierre valmis!:/

Ja kyllä psykiatrin juttusille kannattaa mennä, ei se ei leimaa ketään hulluksi, yksikään psykiatri ei laita pakko-oireisesta kärsivää mihinkään mielisairaalaan tms.Eikä sinne laiteta ketään ihan tosta noin vaan! Sitä on turha pelätä. Mä pelkäsin aluksi, et mut leimataan hulluksi, kunnes kävin ekan kerran mielenterveyshoitajalla ja sitten psykiatrilla ja psykologilla. Mulla on lääkkeenä Sepram 60mg/vrk ja pääsen kognitiiviseen käyttäytymisterapiaan. Toivon mukaan näistä on yhdessä apua.
Mulla tää menee aaltoilevasti. Eli saattaa olla pitkäkin kausi ilman mitään pakkoajatuksia tai ahdistusta, olen ihan oma itseni. Ja sitten taas pienikin vastoinkäyminen saattaa laukaista viikkoja kestävän ahditus-pakkoajatuskauden.

Nää on mun kokemuksia ja lukemia ja ammatti ihmisten kertomia asiota!

Tästä paskasta voi kuitenki parantua ja päästä eroon!
Toivosta ei pidä luopua koskaan!:)

Niin ja sori jos on sekavaa sepustusta, näitä on vaikea selittää kirjoittamalla, enkä ole mikään kirjoittaja tyyppikään!:)

Lue lisää

sepramia.
joskus mä pelkään kovasti että joku tulee pian tappamaan mut.
mä toissa päivänä sängyssäni maatessani pelkäsin kovasti että joku tulee tappamaan.
Mä melkein tärisin ja päätä särki kovasti.
Mä pelkäsin että mitäs jos mä pian sekoan totaalisesti??

juha8222 kirjoitti:

sepramia.
joskus mä pelkään kovasti että joku tulee pian tappamaan mut.
mä toissa päivänä sängyssäni maatessani pelkäsin kovasti että joku tulee tappamaan.
Mä melkein tärisin ja päätä särki kovasti.
Mä pelkäsin että mitäs jos mä pian sekoan totaalisesti??

Lue lisää

dementtia

tule...... kirjoitti:

dementtia

liiallinen liikunta, alkoholi, raskaus voi aiheutta veren sokerin laskun.

verenkierrossa on oltava riittävästi nestettä n.1.5-2 l.

SOPIVA liikunta parantaa !

-levottomuus, ei pysty olemaan mitenkään päin tai tekemään mitään, puhumattakaan rauhoittumisesta
-kova ahdistuineisuus
-piston tunteet sydämeen
-painon tunne rinnassa
-olo on kuin irtaantunut kropasta, julkisilla paikoilla ihan kuin olisi omassa kuplassa
-ei malta keskittyä mihinkään, ei telkkariin tai kenenkään puheeseen
-pahassa olossa sosiaalisessa tilanteessa ei saa oikeen suustaan mitään muuta kun niin, joo,mmm...
-tuntuu kuin vetäytyisi oman pään sisään itsensä kanssa
-biisin pätkän luuppaus päässä, muutaman sekunin pituinen kappaleen tai mainosmusiikin sanat tai melodia soi päässä alituisesti kuin levy jäisi päälle
-ei kestä ärsykkeitä, ei ahdistavia tai sekoittavia ääniä, ei musiikkia, ihmisiä, tilanteita
-joutuu rauhoittelamaan itseään koko ajan ettei sekoaisi
-on sellainen olo kuin ei jaksaisi edes olla, pitää koko ajan levätä ja keskittyä
-tuntuu että kohta jostain päin räjähtää tai poksahtaa ja sitten se on menoa
-pelottaa että joutuu psykoosiin ja menettää itsensä hallinnan ja yhteyden normaaliin maailmaan ja tärkeisiin ihmisiin
-ihan kuin tämä olisi kaiken loppu
-kamalat painajaiset ja todentuntuiset unet, ihan kuin ei olisi syvässä unessa ollenkaan ja aamulla kun herää on vähän sekainen olo kaikista unista
-pakkoajatukset ja väkivaltaiset mielikuvat, pelkään että toteutan näitä kamalia ajatuksia mitä mieleen tulee esimerkiksi "jos heittäisin kissan kuljetuskopin junan alle" (tämä sai hirveän ahdistuneeksi) ..järki sanoo ettei näin tee, mutta mitäs jos sittenkin kilahdan ja teen jotain ja pelot siitä että rupee näkemään ja kuulemaan jotain mitä ei oikeasti ole
-normaalina pysyminen vaatii kauheasti ponnisteluja
-ei haluaisi olla välttämättä yksin, mutta ahdistaa ajatus kaverian näkemisestä ja tiedän etten pystyisi olemaan heidän seurassaan näin levottomana
-masennus
-suun kuivuuden tunne
-ajatusten sekavuus, ei saa itseään kasaan
-alituinen kuumotus että kohta oon psykoosissa, ihan kohta
-pelko siitä missä psykoosi iskee, jos se vaikka tulee jossain julkisella paikalla

Tuossa nyt jotain mitä tuli ensimmäisenä mieleen.
Sitten vielä semmoinen asia, että olen joskus nuorempana tyhmänä käyttänyt erilaisia huumausaineita, trippejä, jotka eivät sopineet minun päälleni ollenkaan. Näistä jäi muun muassa näköhäiriöitä, jotka eivät mene pois, tiedän kuitenkin että ne mitä näen eivät ole totta, ei kuitenkaan mistään hallusinaatioista ole kyse. Nyt vasta myöhemmin olen tajunnut että menin vaikutuksen alaisena hirveisiin pelkotiloihin ja psykoosiin, se kuitenkin lakkasi itse "matkan" myötä. Olen joskus kuullut että kun noita matkoja on syönyt joskus, että ne voi jättää aivoihin sellaista että kahdenkymmenen vuoden päästä itsestään iskee matka päälle. Tätä olen nyt ruvennut pelkäämään että joudun sellaiseen psykoosiin ja pelkotiloihin kuin olen kokenut. Se on aivan kamalaa ja kun rupean kuumottamaan, pelot vain lisääntyvät.

Nyt pitäisi yrittää siis pärjätä ilman lääkettä tämän tuskaisen olon kanssa mikä ei helpotu sitten millään.
Huomenna on taas päiväsairaalaa ja aion mennä lääkärille sanomaan ettei tästä lääkkeettömyydestä tule kyllä nyt yhtään mitään, että kyllä näitä oireita on etten nyt oikeasti sekoa.
Nyt kun vielä raskaus ja vauvan syntymä voivat aiheuttaa psykoosin ja tämä tuottaa lisää pelkoa ja ahdistusta.
Tämä on vaan aivan kamalaa, tuntuu ettei tästä selviä millään.

sasetus kirjoitti:

-levottomuus, ei pysty olemaan mitenkään päin tai tekemään mitään, puhumattakaan rauhoittumisesta
-kova ahdistuineisuus
-piston tunteet sydämeen
-painon tunne rinnassa
-olo on kuin irtaantunut kropasta, julkisilla paikoilla ihan kuin olisi omassa kuplassa
-ei malta keskittyä mihinkään, ei telkkariin tai kenenkään puheeseen
-pahassa olossa sosiaalisessa tilanteessa ei saa oikeen suustaan mitään muuta kun niin, joo,mmm...
-tuntuu kuin vetäytyisi oman pään sisään itsensä kanssa
-biisin pätkän luuppaus päässä, muutaman sekunin pituinen kappaleen tai mainosmusiikin sanat tai melodia soi päässä alituisesti kuin levy jäisi päälle
-ei kestä ärsykkeitä, ei ahdistavia tai sekoittavia ääniä, ei musiikkia, ihmisiä, tilanteita
-joutuu rauhoittelamaan itseään koko ajan ettei sekoaisi
-on sellainen olo kuin ei jaksaisi edes olla, pitää koko ajan levätä ja keskittyä
-tuntuu että kohta jostain päin räjähtää tai poksahtaa ja sitten se on menoa
-pelottaa että joutuu psykoosiin ja menettää itsensä hallinnan ja yhteyden normaaliin maailmaan ja tärkeisiin ihmisiin
-ihan kuin tämä olisi kaiken loppu
-kamalat painajaiset ja todentuntuiset unet, ihan kuin ei olisi syvässä unessa ollenkaan ja aamulla kun herää on vähän sekainen olo kaikista unista
-pakkoajatukset ja väkivaltaiset mielikuvat, pelkään että toteutan näitä kamalia ajatuksia mitä mieleen tulee esimerkiksi "jos heittäisin kissan kuljetuskopin junan alle" (tämä sai hirveän ahdistuneeksi) ..järki sanoo ettei näin tee, mutta mitäs jos sittenkin kilahdan ja teen jotain ja pelot siitä että rupee näkemään ja kuulemaan jotain mitä ei oikeasti ole
-normaalina pysyminen vaatii kauheasti ponnisteluja
-ei haluaisi olla välttämättä yksin, mutta ahdistaa ajatus kaverian näkemisestä ja tiedän etten pystyisi olemaan heidän seurassaan näin levottomana
-masennus
-suun kuivuuden tunne
-ajatusten sekavuus, ei saa itseään kasaan
-alituinen kuumotus että kohta oon psykoosissa, ihan kohta
-pelko siitä missä psykoosi iskee, jos se vaikka tulee jossain julkisella paikalla

Tuossa nyt jotain mitä tuli ensimmäisenä mieleen.
Sitten vielä semmoinen asia, että olen joskus nuorempana tyhmänä käyttänyt erilaisia huumausaineita, trippejä, jotka eivät sopineet minun päälleni ollenkaan. Näistä jäi muun muassa näköhäiriöitä, jotka eivät mene pois, tiedän kuitenkin että ne mitä näen eivät ole totta, ei kuitenkaan mistään hallusinaatioista ole kyse. Nyt vasta myöhemmin olen tajunnut että menin vaikutuksen alaisena hirveisiin pelkotiloihin ja psykoosiin, se kuitenkin lakkasi itse "matkan" myötä. Olen joskus kuullut että kun noita matkoja on syönyt joskus, että ne voi jättää aivoihin sellaista että kahdenkymmenen vuoden päästä itsestään iskee matka päälle. Tätä olen nyt ruvennut pelkäämään että joudun sellaiseen psykoosiin ja pelkotiloihin kuin olen kokenut. Se on aivan kamalaa ja kun rupean kuumottamaan, pelot vain lisääntyvät.

Nyt pitäisi yrittää siis pärjätä ilman lääkettä tämän tuskaisen olon kanssa mikä ei helpotu sitten millään.
Huomenna on taas päiväsairaalaa ja aion mennä lääkärille sanomaan ettei tästä lääkkeettömyydestä tule kyllä nyt yhtään mitään, että kyllä näitä oireita on etten nyt oikeasti sekoa.
Nyt kun vielä raskaus ja vauvan syntymä voivat aiheuttaa psykoosin ja tämä tuottaa lisää pelkoa ja ahdistusta.
Tämä on vaan aivan kamalaa, tuntuu ettei tästä selviä millään.

Lue lisää

Moikka Sasetus! Wau, sun tarinasi kuulostaa melkoisen rankalta! Sulle on tapahtunut paljon kaikkea kamalaa ja sinä todella tarvitset ammattiapua! Enkä tarkoita, että sinut pitäisi nyt viskata jonnekin suljetulle osastolle, vaan tarvitset apua noiden pahojen asioiden käsittelyssä! En todellakaan tiedä miten sinua lohduttaisin..Tiedän vaan sen, ettei sekoamista pelkäämällä sekoa! Eihän kukaan sairastu syöpäänkään vaan sitä pelkäämällä! Jostain muualta nuo kaikki lähtee, niin todellinen sekoaminen kuin syöpäkin, kuin vaan omasta pelosta! Ja pakkoajatuksista tiedän sen,että ne eivät tarkoita sitä, että sellaisia haluaisi saati koskaan tekisi! Silloin kun pelot ovat päällä on vaikeaa yrittää katsoa asioita järjellä, kun muutenkin järki kamppailee pelkojen kanssa! :/ Tää on niin perhanan vaikeeta! Mä ainakin luotan, mun on pakko, että lääkkeet, terapia ja vertaistuki auttaa ja parantaa! Tai ainakin oppii käsittelemään näitä ahdistuksia sun muita vain ohi menevinä tunteina. Ajatus on ajatus, ei muuta! Mä yritän hokea itseleni aina ku tulee pakkoajatus, että se on vaan ajatus ja se menee ohi. Kyllä se toimiikin yleensä. Valitettavasti ei aina!

Mä luulen, että toi terapia on yksi tärkeimpiä juttuja tässä. Tärkeätä saada oikeanlaista tukea ja oikeat välineet paranemiseen! Joskus tuntuu, että tästä ei parane koskaan, mutta mä en ainakaan suostu jäämään sellaiseen mielentilaan! Tästä on parannuttava!
Vaikka minäkin olen lukenut pakko-oireisesta niin paljon tietoa, ku oon löytänyt, niin silti, yksin selviäminen on raskasta ja vaikeaa! Siihen tarvitsee ammattiapua ja vertaistukea!

Voimia ja jaksamisia teille kaikille kohtalotovereille, jotka pakkoajatuksista ja sekoamisen pelosta kärsitte!

sasetus kirjoitti:

-levottomuus, ei pysty olemaan mitenkään päin tai tekemään mitään, puhumattakaan rauhoittumisesta
-kova ahdistuineisuus
-piston tunteet sydämeen
-painon tunne rinnassa
-olo on kuin irtaantunut kropasta, julkisilla paikoilla ihan kuin olisi omassa kuplassa
-ei malta keskittyä mihinkään, ei telkkariin tai kenenkään puheeseen
-pahassa olossa sosiaalisessa tilanteessa ei saa oikeen suustaan mitään muuta kun niin, joo,mmm...
-tuntuu kuin vetäytyisi oman pään sisään itsensä kanssa
-biisin pätkän luuppaus päässä, muutaman sekunin pituinen kappaleen tai mainosmusiikin sanat tai melodia soi päässä alituisesti kuin levy jäisi päälle
-ei kestä ärsykkeitä, ei ahdistavia tai sekoittavia ääniä, ei musiikkia, ihmisiä, tilanteita
-joutuu rauhoittelamaan itseään koko ajan ettei sekoaisi
-on sellainen olo kuin ei jaksaisi edes olla, pitää koko ajan levätä ja keskittyä
-tuntuu että kohta jostain päin räjähtää tai poksahtaa ja sitten se on menoa
-pelottaa että joutuu psykoosiin ja menettää itsensä hallinnan ja yhteyden normaaliin maailmaan ja tärkeisiin ihmisiin
-ihan kuin tämä olisi kaiken loppu
-kamalat painajaiset ja todentuntuiset unet, ihan kuin ei olisi syvässä unessa ollenkaan ja aamulla kun herää on vähän sekainen olo kaikista unista
-pakkoajatukset ja väkivaltaiset mielikuvat, pelkään että toteutan näitä kamalia ajatuksia mitä mieleen tulee esimerkiksi "jos heittäisin kissan kuljetuskopin junan alle" (tämä sai hirveän ahdistuneeksi) ..järki sanoo ettei näin tee, mutta mitäs jos sittenkin kilahdan ja teen jotain ja pelot siitä että rupee näkemään ja kuulemaan jotain mitä ei oikeasti ole
-normaalina pysyminen vaatii kauheasti ponnisteluja
-ei haluaisi olla välttämättä yksin, mutta ahdistaa ajatus kaverian näkemisestä ja tiedän etten pystyisi olemaan heidän seurassaan näin levottomana
-masennus
-suun kuivuuden tunne
-ajatusten sekavuus, ei saa itseään kasaan
-alituinen kuumotus että kohta oon psykoosissa, ihan kohta
-pelko siitä missä psykoosi iskee, jos se vaikka tulee jossain julkisella paikalla

Tuossa nyt jotain mitä tuli ensimmäisenä mieleen.
Sitten vielä semmoinen asia, että olen joskus nuorempana tyhmänä käyttänyt erilaisia huumausaineita, trippejä, jotka eivät sopineet minun päälleni ollenkaan. Näistä jäi muun muassa näköhäiriöitä, jotka eivät mene pois, tiedän kuitenkin että ne mitä näen eivät ole totta, ei kuitenkaan mistään hallusinaatioista ole kyse. Nyt vasta myöhemmin olen tajunnut että menin vaikutuksen alaisena hirveisiin pelkotiloihin ja psykoosiin, se kuitenkin lakkasi itse "matkan" myötä. Olen joskus kuullut että kun noita matkoja on syönyt joskus, että ne voi jättää aivoihin sellaista että kahdenkymmenen vuoden päästä itsestään iskee matka päälle. Tätä olen nyt ruvennut pelkäämään että joudun sellaiseen psykoosiin ja pelkotiloihin kuin olen kokenut. Se on aivan kamalaa ja kun rupean kuumottamaan, pelot vain lisääntyvät.

Nyt pitäisi yrittää siis pärjätä ilman lääkettä tämän tuskaisen olon kanssa mikä ei helpotu sitten millään.
Huomenna on taas päiväsairaalaa ja aion mennä lääkärille sanomaan ettei tästä lääkkeettömyydestä tule kyllä nyt yhtään mitään, että kyllä näitä oireita on etten nyt oikeasti sekoa.
Nyt kun vielä raskaus ja vauvan syntymä voivat aiheuttaa psykoosin ja tämä tuottaa lisää pelkoa ja ahdistusta.
Tämä on vaan aivan kamalaa, tuntuu ettei tästä selviä millään.

Lue lisää

voimia ja jakselemisia sasetukselle, raskas stoori ;(

asdcccxxcc kirjoitti:

voimia ja jakselemisia sasetukselle, raskas stoori ;(

Moikka!
Jos käytte täällä lueskelemassa vielä joskus, niin miten teillä menee nykyään?
Mulla on mennyt nyt ihan jees viimeiset pari kuukautta.
On ollut noita kaikkia pakkoajatuksia, mut ne on ehkä siirtyneet sinne roskikseen helpommin ku ennen!
Ei oo jäänyt päälle samalla lailla.
Tasaisempaa meininkiä. Ennen oli tosi hyvä kausi monta viikkoa, mikään ei ahdistanut tippaakaan ja sit sieltä tultiin alas ja lujaa. Ja oli kamala ahdistus pari viikkoa.
Nyt on tasaisempaa. Ei ole helppoa ja ihanaa, muttei kamalaakaan.Ihan ok. Voisiko jopa sanoa, että melkein normaali olo!? En tiedä uskaltaako vielä!

Sain vikana työpäivänä ennen kesäloman alkua mielettömän paniikkikohatauksen. Olin varman sillä hetkellä, että sekoan just nyt.
Pelkäsin, että alan uskomaan, että joku yrittäisi tappaa minut, vaikka järki sanoikin sen olevan typerä pakkoajatus.
Minulla on näissä aina se mitä jos tekijä, tiedän, että kyseessä on naurettava ajatus, mutta pelkään, että mitä jos sittenkin alkaisin uskomaan tuohon ajatukseen.
Siinä sitä käykin sitten itsensä kanssa taistelua, ajatusta ajatuksen päälle...:/

Lääkkeitä syön ja terapiassa käyn, ehkä se siitä sitten helpottaa ja poistuu kokonaan!
Tsemppiä ja jaksamisia muille!:)

Mä 27 kirjoitti:

Moikka!
Jos käytte täällä lueskelemassa vielä joskus, niin miten teillä menee nykyään?
Mulla on mennyt nyt ihan jees viimeiset pari kuukautta.
On ollut noita kaikkia pakkoajatuksia, mut ne on ehkä siirtyneet sinne roskikseen helpommin ku ennen!
Ei oo jäänyt päälle samalla lailla.
Tasaisempaa meininkiä. Ennen oli tosi hyvä kausi monta viikkoa, mikään ei ahdistanut tippaakaan ja sit sieltä tultiin alas ja lujaa. Ja oli kamala ahdistus pari viikkoa.
Nyt on tasaisempaa. Ei ole helppoa ja ihanaa, muttei kamalaakaan.Ihan ok. Voisiko jopa sanoa, että melkein normaali olo!? En tiedä uskaltaako vielä!

Sain vikana työpäivänä ennen kesäloman alkua mielettömän paniikkikohatauksen. Olin varman sillä hetkellä, että sekoan just nyt.
Pelkäsin, että alan uskomaan, että joku yrittäisi tappaa minut, vaikka järki sanoikin sen olevan typerä pakkoajatus.
Minulla on näissä aina se mitä jos tekijä, tiedän, että kyseessä on naurettava ajatus, mutta pelkään, että mitä jos sittenkin alkaisin uskomaan tuohon ajatukseen.
Siinä sitä käykin sitten itsensä kanssa taistelua, ajatusta ajatuksen päälle...:/

Lääkkeitä syön ja terapiassa käyn, ehkä se siitä sitten helpottaa ja poistuu kokonaan!
Tsemppiä ja jaksamisia muille!:)

Lue lisää

mulla oli samoihin aikoihin ahdistuneisuus kun mitä nämä viestit mutta en koskaan tänne löytänyt vaikka etsin netistä paljon olotilastani. alkoi siis ensimmäisen lapsen syntymän jälkeen. taustalla lapsuuden aikainen käsittelemätön trauma. ensin alkoi tulla voimakkaita pelkoja lapsesta ja kuvittelin kaikkea et jos ollaan ulkona ni rattaat lipee ja menee auton alle ja näin kuvitelmissani lopun. possunuhaa pelkasin kuin ruttoa, en käynyt vauvan kanssa missään koska pelkäsin. mies hoiti asioinnit. aloin olla todella väsynyt. nukuin n. 2h yössä pätkittäin muutaman kuukauden ajan. aloitin masennusläääkityksen ja tilanne vain paheni.muutaman kuukauden päästä olin jo niin huonona etten uskaltanut roskia ulos viemään koska olin varma että minut ammuttaisiin matkalla. sosiaalinen elämäni luhistui, en osannut puhua kenellekkään, en edes miehelleni kun omassa päässä oli vain huoliamurheita ja pyörittelin jatkuvasti mikä sairaus minua vaivasi. kuvittelin tupakalla istuessani hyppääväni parvekkeelta tai popsivani purkillisen nappeja kun pelkäsin etten hallitse itseäni. kerran parvekkeella ollessani tuli pakonomainen tarve hypätä parvekkeelta ja ryömin lattioita pitkin takaisin sisälle. en koskaan satuttaisi itseäni. kuvittelin jonkun hirttäytyvän parvekkeen vieressä oleviin pelastustikkaisiin ja suihkussa letkun kuristamaan. kokemani trauma lapsuudessa liittyy näihin asioihin. miljoonat fyysiset oireet, mitä aiemmissa viesteissä jo kuvattiinkin saivat hulluuden partaalle. sydän hakkasi tuhatta sataa, oli kuin olisi pullonpohjalasit päässä. huimasi ettei tuolilla pysynyt, epätodellisuuden tunne, kaikkki kummalliset pakonomaiset ajatukset, pakokauhu, oksentelu, ruokahaluttomuus ja sisäinen levottomuus. osastolla kävin 2vko nukkumassa. kokeiltiin 5 eri masennuslääkettä,toiset mutamaan kertaan , kaikki pahensivat oloani. kotiuduttuani lopetin lääkkeet ja voin hieman paremmin. puolivuotta elin helvetissä! kesä tuli ja alkoi mennä paremmin, pystyin käymään kaupassa vaikken siitä nauttinutkaan. oli vaikea löytää asioita mitkä tuottaisivat mielihyvää. nyt puolenvuoden päästä olen jaloillani, en pysty unohtamaan tuota helvettiä ja pelkään sen tulevan takaisin koska jouduin oikeasti miettimään että kestänkö ja onko elämä elämisen arvoista, kaikki tuntui niin loputtomalta. edelleen olen herkkä et jos tunnen olevani levoton niin se =loppu elämä helvettiä. jälleen on ollut enemmän stressiä ja ahdistus on lisäätynyt sekä kummallisia "hullujen" ajatuksia tulee ajoittain päähäni. viimeisinpänä mietin kylmänä aamuna ulos katsoessani että tois puun sisälle ettei se palellu. ihan järjettömiä ajatuksia mitkä vaan tulee ja niitä jää sit miettimään et onko musta tulossa hullu! välillä jo mietin että kuinka olen tuhlnnut elämästäni lähes vuoden pelkäämiseen ja kaikkeen kuraan mitä se toi mukanaan. nyt taas muistan ettei sitä voi hallita. vaikka on ollut todella iloinen ja positiivinen jakso ja ajattelie et ei voi tilanne mennä enää samaan jos on vaan positiivinen ja ajattelee kaikkee kivoja juttuja mut ei se mee niin. "ankeuttaja" tulee kun on tullakseen eikä sille mahda minkään. on niin paljon asiaa et teksi on vähän sekavaa.

Rohkeasti pelkäävä!
Kyllä, meitä on muitakin ja voin todeta, että se helpottaa ajan myötä! Mä suosittelen lämpimästi terapiaa, jossa saa puhua kaikki asiat, eikä kukaan kauhistele eikä tuomitse!
Itse olen saanut paljon apua vertaistuesta, terapiasta ja lääkityksestä.
Mulla on Sepram, eli mielialalääke.
Ei siis mikään psykoosin estolääkitys, koska mistään sellaisesta ei tässä ole kyse.
Nämä ovat pakkoajatuksia!
Tsemppiä!:)

"olen pyytänyt että saisin jonkuin lääkkeen minkä ottaa sillä hetkellä kun alkaa tuntumaan että kohta lähtee järki mutta ei ei ei.."

Luuletko että se olet sinä joka päättää mitä lääkkeitä otat? Sen sitä saa kun rupeaa läträämään lääkkeiden kanssa, mitkään ei sovi, annokset ei enää tehoa, tulee vain sivu / haittavaikutuksia, vieroitusoireita, pelkkää huonoa. HALOOOO.

Moikka, muistan kyllä elävästi itselläkin nuo jokin vilahtaa silmäkulmassa ja säikähdän hemmetisti. Kerran jopa mietin valoon katsoessa kun näkee niitä pilkkuja että nää on nyt niitä harhoja :-D

Ja joskus kun luin jotain tekstiä niin tuntui että se on kommentaattori joka päässä niitä lukee, siis ihan kuin jonkun muun ääni kuuluisi, ja hemmetti mikä ahdistuskohtaus siitä seurasi. Ja itsekin olen ihminen joka muistaa ihmisen sanomiset todella hyvin, ja vieläpä sanojan äänellä varustettuna, saatanpa oikein ajatuksiini uppoutuneena vielä tokaista jotain ääneen ;-) Kerran luin erään lääkärin vastauksen vastaavaan ropleemaan ja se oli, että kysymyksessä on täysin harmiton mutta kiusallinen vaiva.

Kyllä nui kuvailemasi jutut kuulostaa aivan liiankin tutuilta, ja harmittomia ovat. Kyseessähän kjitenkin viimekädessä on se että niihin kiinnittää liikaa huomiota itse. Ajanmyötä, tai ainakin itsellä, noita juttuja tulee ja menee mutta niihin ei enää jaksa kiinnittää huomiota negatiivisella tavalla. Ajatusten kun pitäisi olla virta, josta ei poimi negatiivisia tai niitä "psykoottisia" ajatuksia aina tarkasteltavaksi.

Sori sekava teksti kännykällä kun kirjoittelin vastauksen.

Moi vycy, elikkäs, kyllä söin lääkkeitä "vain" 3kk. Keskustelin lääkärin kanssa niiden lopettamisesta, en suosittele kenellekkään että lopettaa niitä omin päin. Ja tosiaan kun lopettelin cipramiliä niin ensiksi piti puolittaa se lääke 2 viikon ajaksi, ja sit vielä 1vko:n neljäsosaksi näin ilmeisesti estettiin se lopettamisesta johtuva oireilu. En ole tuota lopettamis vaihetta laskenut varsinaiseen lääkkeen syöntiaikaan. Rauhoittavina minulla oli alproxia.

Ja tosiaan mielelläni minä vastailen kysymyksiin täällä kun omakohtaisesti tiedän miten vittumaisesta vaivasta on kyse!! Jos vain vähänkin pystyn joitain ihmisiä auttamaan niin koen että palautan palveluksen niille jotka vaivautuivat auttamaan minua aikanaan, ja toivon että tekin auttaisitte jatkossa sitten niitä jotka ovat vastikään sairastuneet ja etsivät apua näiltä palstoilta.

Lessi taasen :) kirjoitti:

Moi vycy, elikkäs, kyllä söin lääkkeitä "vain" 3kk. Keskustelin lääkärin kanssa niiden lopettamisesta, en suosittele kenellekkään että lopettaa niitä omin päin. Ja tosiaan kun lopettelin cipramiliä niin ensiksi piti puolittaa se lääke 2 viikon ajaksi, ja sit vielä 1vko:n neljäsosaksi näin ilmeisesti estettiin se lopettamisesta johtuva oireilu. En ole tuota lopettamis vaihetta laskenut varsinaiseen lääkkeen syöntiaikaan. Rauhoittavina minulla oli alproxia.

Ja tosiaan mielelläni minä vastailen kysymyksiin täällä kun omakohtaisesti tiedän miten vittumaisesta vaivasta on kyse!! Jos vain vähänkin pystyn joitain ihmisiä auttamaan niin koen että palautan palveluksen niille jotka vaivautuivat auttamaan minua aikanaan, ja toivon että tekin auttaisitte jatkossa sitten niitä jotka ovat vastikään sairastuneet ja etsivät apua näiltä palstoilta.

Lue lisää

Unohdin mainita vielä.

Tosiaan ei se ahdistuneisuus siihen lääkkeiden lopettamiseen loppunut, mutta omalla kohdalla koin osaltaa että ne huonontivat oloa, ja ehkä myös muistuttivat joka aamu sairastamisesta.

Mutta painotan vielä, en suosittele kenellekkään lääkkeiden lopettamista, ainakaan ominpäin!

Kyllä tuo on ihan tavallista ahdistuneisuutta.

Mutta, joskus vielä tulee hetki kun ajattelet taaksepäin tätä, ja kaikkia ajatuksia ja myhäilet itseksesi ;-)

Itse palaan aina tälle palstalle katselemaan ja muistuttamaan itseäni tästä elämänvaiheesta. Tavallaan en halua unohtaakkaan täysin, vaikka vaikeaahan ahdistuneisuus on. Ja toisekseen olen halunnut aina tulla kertomaan siitä että vaikka kuinka vaikealta tuntuu nyt, niin ei se ikuista ole. Kaikilla teillä se olo helpottaa! En tunne ketään joka olisi ns. jäänyt ahdistuneeksi, mutta pitää antaa itselleen aikaa levätä!

Ja kaikki te jotka koette ahdistusta, ja pelkäätte tulevanne hulluksi, älkää hemmetissä lukeko netistä mitään skitsofrenian tai psykoosin oireita, ahdistuneena ne tuntuvat liian läheisiltä. Mutta ei se tee siitä todellisuutta.

Esim. Psykoosin yksi oire on kyllä ahdistuneisuus, mutta ihminen joka on "valumassa" psykoosiin ei itse sitä ahdistuneisuuttaan tunne, ei hänellä ole minkäänlaisia ennakkotuntemuksia siitä että olisi sairastumassa psykoosiin. Vanha sanonta pitää aika tarkasti paikkansa: ei "hulluksi" tulemista itse tiedä, ympäröivät ihmiset sen huomaavat. Psykoosiin sairastuminen ja siinä oleminen on hyvin sairaudentunnoton tila! Harva hakeutuu itse hoitoon ja nekin jotka hakeutuvat saapuvat jonkun muun asian takia vastaanotolle!

Nyrkkisääntönä voisi todellakin pitää sitä että jos pelkää "hulluksi" tulemista niin ei TODELLAKAAN OLE TULOSSA "HULLUKSI".

Nyt pystypäin kevättä kohti, veikkaisin että kesällä kaikilla alkaa asiat olemaan jo huomattavasti paremmin!

Pahoittelen sekavaa tekstiä, yritin kännykällä tämän naputella :-)

Moikka, säde.

Kyllä, ja kyllä. Tuo kyseinen ihminen on nykyään vaimoni, ja lasteni äiti. :)

Joskus tälläisista elämän "paskoista" asioista voi kummuta jotain hyvääkin. Ja siltä kannalta sitä kannattaa yrittää katsoakin, vaikka ahdistuksen keskellä positiivisuus on aika helvetin vaikeata. Mutta tuon kriisin jälkeen ihmisestä tulee kyllä voimavaratietoisempi, kuin mitä oli aiemmin.

Oikein hyvää kevättä kaikille teille.

Vaikea sanoa mikä olisi lopullinen parantuminen, jonkin asteinen ahdistus aika ajoin kun kuuluu elämään. Me ahdistuneet vain liian usein unohdetaan se. Esimerkiksi muistan kun tuon ahdistuskauden jälkeen tuli ensimmäinen stressaava tilanne tentin muodossa, ajattelin että no niin, nyt se taas alkaa. Mutta eipä alkanutkaan. Kesti kuiteniin aika kauan ennenkuin opin elämään sen asian kanssa että jännityksen ja ahdistuksen tunteet ovat myös normaaleja, ja kaikki niistä ei johda paniikkikohtaukseen.

Tosi tärkeätä on opetella erottelemaan ne normaalit tuntemukset. Jännittävässä tilanteessa on oikeus jännittää, ja joskus on oikeus olla pahalla tuulella. Ns. "kummat" ajatuksetkin kuuluvat elämään. Ei niistä kannata välittää, ajatusten pitää antaa mennä flowna josta ei poimi niitä tiettyjä, ahdistavia ajatuksia!

Haluaisin vielä jatkaa että uskon Jumalan voivan parantaa minut, mutta ajatttelen, että minun on elettävä tämän asian kanssa loppuelämäni, toivottavasti ei, tai jos edes vähän helpottaisi.

Heippa kaikille!
en millään jaksanut lukea kaikkia, mutta monia monia. Nuorena, kaksvitosena kärsin monista kirjoittamistanne oireista. Olin nuori aikana jolloin ei paniikkihäiriötä ollut diagnostisoitu. Lääkärit puhuivat stressistä, loppuunpalamisesta ja beetasalpaajista. Mitään lääkkeitä en ottanut. Uskoin lääkäreitä, lepäsin, kuntoilin ja oma aloitteisesti aloitin vahvan B-vitamiini kuurin. Lisäksi huomasin kofeiinin yliannostuksen oireita.Jätin järjettömän runsaan kahvinjuonnin ja puhuin itselleni järkeä, vaikka sitä puhetta siinä tuskassa oli vaikea uskoa. Mutta. Auttoivat kaikki yhdessä. Myöhempinä aikuisuuden vuosina olen yrittäjänä polttanut itseni loppuun parikin kertaa ja vaikean masennuksenkin olen saanut kunnian sairastaa ja siitä toipua entistä vahvempana ja elämänmyönteisenä. Älkää rakkaat ihmiset turhaan rikkoko päätänne joutavilla ajatuksilla. Ehkä olen ollut onnekas ja saanut voimaa mielialalääkkeistä ja luontaistuoteliikkeen ravintovalmisteista sekä elämän opeista. Älkää unohtako perusterveyttänne. Ottakaa selvää mitkä asiat kaikki vaikuttavat mieleenne. Saako aivonne tarvitsemansa ravinteet? Lepääkö päänne riittävästi? Ulkoiletko? Osaatko olla onnellinenkin? Päänne ja mielenne on vahvempi kuin luulettekaan, kunhan olette sille armollinen ja annatte sille ainekset hyvään toimintaan. Kaikkea hyvää jokaiselle joulun odottajalle !

Tuttua tekstiä kaikin puolin.

Joo niimpä näkyy,vakkei näykkään....

bella60 kirjoitti:

Joo niimpä näkyy,vakkei näykkään....

? Mikä

Välttele niitä jatkossa niin pääset helpommalla. En usko että pakko-oireet ikinä häviää. Vain joku aivoleikkaus voisi poistaa pahimmat traumat mutta siinä samalla vois tulla vähän pöpiksi.