Sekoamisen pelko

Les

Olen ollut viimeiset 2 vuotta kovan stressin alaisena, tämä koko homma alkoi sydämen tykyttämisestä ja huimauksesta....
Aluksi pelko omasta ruumiillisesta sairaudesta oli valtava ravasin varmaan 4 kertaa lekurissa todistuttamassa itselleni ettei minulla ole mitään vakavaa vaikka huimaakin ja oksettaa, ruoka ei maistu jne... Nytten tilalle on kuitenkin tullut jotain pahempaa eli sekoamisen pelko, pelkään valtavasti sairastuvani psykoosiin tai skitsofreniaan, vaikkei noita oireita ole muita kun alati hermostunut olo, olen ollut cipralex kuurilla (10mg) nyt viimeiset 4 viikkoa ja se on ehkä vähän vaikuttanut tähän tilanteeseen muttei riittävästi... Tukilääkityksenä minulla on alproxia... Kuuluuko ahdistuneisuuteen tämmöiset sekoamisen pelot? entäpä masentuneisuuteen?
Ja sitten se tärkein kysymys, jos olisin vajoamassa psykoosiin tajuaisinko sitä itse??? huomaisinko vainoharhat?
Jos jollain on ollut samoja tuntemuksia ni viitsitkö auttaa minua pääsemään niistä eroon...
Kiitos etukäteen!

123

23921

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Laama

      Aika moneen eri sairauteen ja tilaan kuuluu sekoamisenpelko. Se ei ole myöskään hyvä merkki. Monesti psykoosin edes osia oireita huomaa itse, harhat..siis näkyvät ja äänet...
      Itse näen ja kuulen, mutta oireet ei edennyt psykoosin asti onneksi. Syön nyt psykoosinestolääkitystä varmuuden vuoksi ja lieventämään harhoja.
      Hyvä, että sinulla on rauhoittavat tukena, ettei sydän pumppaa itseensä hajalle.

      Etkö saa sairaslomaa, jos olet töissä...vois tehdä ihan hyvää...

      • jups

        Et ole kuule todellakaan ainoa.Itse kärsin samasta vaivasta ja olen jo yli vuoden pelännyt sekoavani ja tässä sitä edelleen ihan järissään pelätään. Käyn terapiassa ja siellä toitotetaankin että ne pelot on tyyppillisiä ahdistus oireita. Ja ihminen mikä sairastuu esim. skitsofreniaan niin ei sitä etukäteen pelkää ja meidän riski sairastua ei ole yhtään isompi kuin muidenkaan vaikka sitä koko ajan pelätäänkin.Mulla on paniikkihäiriö ja siiihen kanssa kuulu toi sekoomisen pelko olennaisena oireena. Et tuskin sullakaan on mistään kummesta kyse mut tiedän et tää hulluks tulemisen pelko on jotain ihan kamalaa ja mä saatan iltaisin olla ihan kauhuissani kun mietin et kamalaa jos alan kuulemaan vaikka ääniä yhtäkkiä tai jos menenkin psykoosiin ja se pelko on ihan hirveetä.Vaikeeta antaa mitään kummempia ohjeita kun en saa itseänikään rauhoitettua mutta jo se saattaa helpottaa kun ajattelet että meitä on muitakin ja paljon ja ettet ole sekoomassa "vain" ahdistunut. KOitetaan jaksaa...


      • onneksi
        jups kirjoitti:

        Et ole kuule todellakaan ainoa.Itse kärsin samasta vaivasta ja olen jo yli vuoden pelännyt sekoavani ja tässä sitä edelleen ihan järissään pelätään. Käyn terapiassa ja siellä toitotetaankin että ne pelot on tyyppillisiä ahdistus oireita. Ja ihminen mikä sairastuu esim. skitsofreniaan niin ei sitä etukäteen pelkää ja meidän riski sairastua ei ole yhtään isompi kuin muidenkaan vaikka sitä koko ajan pelätäänkin.Mulla on paniikkihäiriö ja siiihen kanssa kuulu toi sekoomisen pelko olennaisena oireena. Et tuskin sullakaan on mistään kummesta kyse mut tiedän et tää hulluks tulemisen pelko on jotain ihan kamalaa ja mä saatan iltaisin olla ihan kauhuissani kun mietin et kamalaa jos alan kuulemaan vaikka ääniä yhtäkkiä tai jos menenkin psykoosiin ja se pelko on ihan hirveetä.Vaikeeta antaa mitään kummempia ohjeita kun en saa itseänikään rauhoitettua mutta jo se saattaa helpottaa kun ajattelet että meitä on muitakin ja paljon ja ettet ole sekoomassa "vain" ahdistunut. KOitetaan jaksaa...

        Onneksi löysin viestisi haulla! Pelastit just päiväni. Mulla on paniikkihäiriö/pelkoja ja ahdistusta. Ja nyt on pahin skitsofrenian pelko. Aikaisemmin pelkäsin manis-depresiivisyyttä mutta nyt skitsofreniaa. Tunnen just tollasta kuten sä! Voi että, meitä on muitakin. Jos ikinä löydät tän mun viestin, niin kerro mitä sulle nykyään kuuluu.


      • minä vain
        onneksi kirjoitti:

        Onneksi löysin viestisi haulla! Pelastit just päiväni. Mulla on paniikkihäiriö/pelkoja ja ahdistusta. Ja nyt on pahin skitsofrenian pelko. Aikaisemmin pelkäsin manis-depresiivisyyttä mutta nyt skitsofreniaa. Tunnen just tollasta kuten sä! Voi että, meitä on muitakin. Jos ikinä löydät tän mun viestin, niin kerro mitä sulle nykyään kuuluu.

        No näin on!!! Sama täälläkin. Meitä näköjään riittää.. Mulla kesti pahin pelko kausi varmaa puol vuotta,(päivästä toiseen ja aamusta iltaan,hui) mut sit pyysin tukea terapian lisäksi jostain lääkkeestä ja sain sepramin. NOIn kaksi kk. ja rupes auttaa, mut sit kun olen sellainen kaiken pähkäilijä ni mietin et onks toi sit hyvä lääke vai oisko joku vielä parempi??? (pitää vaan muistaa et ei se lääke sentään ongelmia ratkaise itsessään tai vie niitä pois) No olen tullut siihen tulokseen et hyvin pärjään nyt ja se riittää.. välillä kun ahdistun jostain tulee sivu oireena nää skitsofrenian pelot, mut pystyn nyk. aika hyvi rauhoittamaan itseni... Terapiassa ollaan todettu et kun minulla on vaikeita asioita käsiteltävänä niin on jotenkin helpompaa ruveta miettii sitä tuttua skitofreniaa kuin miettiä et mikäs nyt oikeesti painaa.. eli kun on ahdistunut helpommin sortuu heikkouteensa, näin se on! mut stressin sietokyky on parantunut masennus lääkkeen avulla, joten enää en sorru niin miettimään hulluksi tulemista. Olen näin jälkeen päin miettinyt et oli sitä hitto vie aika jamassa, mut kyllä siitä selvii kun saa apua ja jos terapia ei riitä kannattaa kokeilla jotain tueksi.. ja sanon sen koska itse olin niiiin vastaan lääkeitä, mutta turhaan.. Kaikkea hyvää kaikille kohtalo tovereille, jaksakaa uskoa vain!!


      • kohtalontoveri
        minä vain kirjoitti:

        No näin on!!! Sama täälläkin. Meitä näköjään riittää.. Mulla kesti pahin pelko kausi varmaa puol vuotta,(päivästä toiseen ja aamusta iltaan,hui) mut sit pyysin tukea terapian lisäksi jostain lääkkeestä ja sain sepramin. NOIn kaksi kk. ja rupes auttaa, mut sit kun olen sellainen kaiken pähkäilijä ni mietin et onks toi sit hyvä lääke vai oisko joku vielä parempi??? (pitää vaan muistaa et ei se lääke sentään ongelmia ratkaise itsessään tai vie niitä pois) No olen tullut siihen tulokseen et hyvin pärjään nyt ja se riittää.. välillä kun ahdistun jostain tulee sivu oireena nää skitsofrenian pelot, mut pystyn nyk. aika hyvi rauhoittamaan itseni... Terapiassa ollaan todettu et kun minulla on vaikeita asioita käsiteltävänä niin on jotenkin helpompaa ruveta miettii sitä tuttua skitofreniaa kuin miettiä et mikäs nyt oikeesti painaa.. eli kun on ahdistunut helpommin sortuu heikkouteensa, näin se on! mut stressin sietokyky on parantunut masennus lääkkeen avulla, joten enää en sorru niin miettimään hulluksi tulemista. Olen näin jälkeen päin miettinyt et oli sitä hitto vie aika jamassa, mut kyllä siitä selvii kun saa apua ja jos terapia ei riitä kannattaa kokeilla jotain tueksi.. ja sanon sen koska itse olin niiiin vastaan lääkeitä, mutta turhaan.. Kaikkea hyvää kaikille kohtalo tovereille, jaksakaa uskoa vain!!

        piristit taas päivääni. kyllä täältä noustaan, vaikka vaikealta tuntuu. kaikki pienikin stressi, kaikki pienetkin pahat jutut, esim. elokuvissa saa ahdistuksen nouseen pintaan. mut muutto edessä uuteen paikkaan, uuteen asuntoon, luotan et se on uus alku mun elämälle. jos ei nii sit otan lääkityksen.


      • Juh
        kohtalontoveri kirjoitti:

        piristit taas päivääni. kyllä täältä noustaan, vaikka vaikealta tuntuu. kaikki pienikin stressi, kaikki pienetkin pahat jutut, esim. elokuvissa saa ahdistuksen nouseen pintaan. mut muutto edessä uuteen paikkaan, uuteen asuntoon, luotan et se on uus alku mun elämälle. jos ei nii sit otan lääkityksen.

        Jep sama juttu eli viime syksystä asti olen ollut huolestunut ja pelännyt joutuvani pyskoosiin. Lisäksi on tullut ahdistushäiröitä välillä (unettomuutta, sydämentykytystä, kylmä hiki pukkaa päälle yms), eivätkä nämä hirveesti auta asiaa. Välillä tuntuu et jokohan se psykoosi nyt tulee kun oikein ahdistaa ja tulee paniikkikohtaus. Vaan ei ole vielä tullut.. Pelottaa vaan ku veljellä oli psykoosi niin kuulun johonkin riskiryhmään. Toisaalta ajattelen kaikki asiat loogisesti ja ns maalaisjärjellä, joten mitenkä se todellisuudentaju nyt yhtäkkiä vinksahtas.. Mutta silti vaan pelko painaa välillä ja tarkkailen mahollisia oireita itsessäni (esim että kuulenko ääniä tai näenkö harhanäkyjä yms). Jospa tämä kuuluu vaan ahdistukseen ja elämään...


      • Les
        Juh kirjoitti:

        Jep sama juttu eli viime syksystä asti olen ollut huolestunut ja pelännyt joutuvani pyskoosiin. Lisäksi on tullut ahdistushäiröitä välillä (unettomuutta, sydämentykytystä, kylmä hiki pukkaa päälle yms), eivätkä nämä hirveesti auta asiaa. Välillä tuntuu et jokohan se psykoosi nyt tulee kun oikein ahdistaa ja tulee paniikkikohtaus. Vaan ei ole vielä tullut.. Pelottaa vaan ku veljellä oli psykoosi niin kuulun johonkin riskiryhmään. Toisaalta ajattelen kaikki asiat loogisesti ja ns maalaisjärjellä, joten mitenkä se todellisuudentaju nyt yhtäkkiä vinksahtas.. Mutta silti vaan pelko painaa välillä ja tarkkailen mahollisia oireita itsessäni (esim että kuulenko ääniä tai näenkö harhanäkyjä yms). Jospa tämä kuuluu vaan ahdistukseen ja elämään...

        Morjens kaikille, aloitin tän viestinketjun silloin 2½ vuotta takaperin kun ahdistuneisuuteni oli pahimmillaan =(
        Mitäs mulle nykyään kuuluu, kyllästyin ahdistukseen joskin stressaavissa elämäntilanteissa mitkä jatkuvat pitkää yleensä tuo ahdistuneisuus pyrkii pintaan joskaan sei todellakaan enää "rampauta" minua ja ei ole mitään verrattuna siihen mitä se oli eli ahdistustunteeni ovat vain varjo siitä mitä ne olivat alottaessani tämän viestiketjun...
        "Kyllästyin" ahdistukseen, kyllästyin lääkkeisiin 2005 helmikuussa ja kyllästyin psykiatriseen sairaanhoitajaani ja rupesin kuumeisesti etsimään muuta ulospääsyä, koska olenhan ahdistukseni päänisisällä keksinyt ja oppinut ahdistumaan ni osaisinhan sen myöskin poisoppia, ja niinhän siinä kävi, listasin kaikki oireeni paperille niin psyykkiset kuin somaattiset, seurasin oloani kumpi oireista tulee ensiksi psyykkinen vai somaattinen, ja sitä kautta löysin "pakoteitä" eli esim. päässä tuntui oudolle(somaattinen), ja tuli "kumma "ajatus(psyykkinen) ---> ahdistuin... tai sitten sydän rupesi hakkaamaan (somaattinen) ja pelkäsin pyörtyväni (psyykkinen)-----> ahdistus, ja tuota kautta opin ettei niissä oireissa ole mitään pahaa, ja katsellessani sitten niitä jälkeenpäin huomasin että näitähän minulla on ollut jo monta viikkoa tai juurikin samanlaisia oireita on tullut useasti ennekin joten nou hätä, ja siten poisopin pikkuhiljaa niistä...
        Tietysti parhain ja tärkein apu tuli siitä kun löysin vertaistoverin eräästä naisesta (olen itse mies) jolla oireet olivat täsmälleen samat kun itselläni, juteltiin varmaan pari tuntia päivässä puhelimessa ja joskus tapailtii (seurustelin itse tuohon aikaan, ja niin seurusteli hänkin) no mitäs siitä sitten =) ihastuttiin, rakastuttiin toisiamme tukiessamme, ja nyt tänä päivänä meillä on aivan mahtava 6kk tyttö joka tälläkin hetkellä kaipaa huomiota tuolla olohuoneen puolella =)
        Ikävintä tässä kaikessa tosin on juurikin se että kuten esimerkiksi vauvan tulo laukaisi itsellä tääs 2-3kk kestäneen ahdistuneisuuden jakson (vaikkakin 12321 kertaa lievempänä kuin silloin 2½vuotta takaperin) niin siltikin olo ahdistuneena ja "peloissaan" on raskasta, joutuu koko ajan vakuutteleen itselleen että ei hätää =( Mutta olen selvinnyt aikaisemmin ja selviän nyttenkin takuuvarmasti ! ja niin selviätte tekin ! listaan tähän vielä omat oireeni mitä silloin oli ja mitkä useasti ahdistuneena hyppää pintaan ranskalaisin viivoin ni ehkäpä/toivottavasti ne auttavat teitä muita jaksamaan paremmin !

        Näin listasin oireitani silloin, tämä copy/paste on siis "vanha" juttu, eli listasin oireita ja väistyneitä oireita...

        Oireet :
        - Jännityksen tunne vatsassa
        - Ajatukset sekaisin "näin psykoosissa ajatellaan" ajatukset eli itse tuotettuja paranoidisia ajatuksia tai ajatuksia asioista joita tekemällä minua pidettäisiin hulluna joihin en usko mutta pelkään rupeavani uskomaan
        - Ennen oli hikoilua nyttemmin se on väistynyt tai sitä ei ole niin paljon
        - Pahoinvointia, voin fyysisesti pahoin, oksettaa sekin on kyllä väistynyt että sitä on tosi harvoin enää
        - Vapina sekin on mielestäni väistynyt oire, josta en pahemmin enää nykyään kärsi

        - Epätoivon fiilis, en selviä koskaan tää vaan pahenee, tai tulee niin pahaksi kuin 3 vuotta sitten

        - Suun kuivumista oli aikaisemmin

        - Oireet ovat 24/7 mutta joskus sosiaalisissa tilanteissa ne vain pahenevat

        - Aikaisemmin oli väsymystä ja koko aikainen haukottelu, sekin on väistynyt oire, en ainakaan tunne itseäni kovinkaan väsyneeksi

        - Painajaiset tai todentuntuiset unet, melkein joka öinen tapahtuma

        - Ajatusten jonkun asteinen lamaantuneisuus, ajatus ei kulje tai ongelmanratkaisu on vaikeampaa

        - Paniikkikohtaukset, eli nyt pois tilanteesta, pakokauhu, pääasiallisesti väistynyt oire tilanne ei enää pääse niin hermostuttavaksi

        - Puristava tunne rinnassa, melkein kokoaikainen oire

        - Kavereiden luokse meneminen saattaa tuottaa tuskaa, pelkkä mielikuva saattaa pahentaa oloa

        - Mielikuvat asioista, eli vaikka mielikuva leivänvoitelusta =) saattaa ahdistaa, jotenki tulee semmoinen näin hulluksi tullaan fiilis

        - Kontrollin menettäminen, pelko etten voi hallita itseäni ja tekemisiäni

        - Näköhäiriöitä, eli en näe kunnolla, nykyään tuota ei enää ole

        - Seksihalujen katoaminen tai seksinaikanakin asian ajatteleminen, pääasiallisesti kadonnut oire

        - Jatkuva alakulo, joskus kun tuntuu että nyt tällä paranen saan itseäni niskasta kiinni niin olo onkin kuin taikaiskusta onnellinen

        - Pelkään rupeavani kuulemaan ääniä, puhetta pääni sisässä tms

        - Jalat ei kanna tuntemus, eli ihan niinkuin oisin juuri ampaissut 1000km lenkin jalat ovat vaan väsyneet eivätkä kanna, pääasiassa väistynyt oire

        - Huimaus, huimaava tunne usein itsellä oireena

        - Vasemman käden tai vasemman puolen naamasta puutuminen, väistynyt oire

        - Kuulon meneminen niikuin kuuntelisi putkenläpi, oma äänikin kuulostaa kummalliselta, ei niin usein enää nykyään

        - Ruokahalun katoaminen, väistynyt oire suurimmaksi osaksi

        - "Pakkoajatukset" eli mielikuvat siitä että ollessani tupakalla vaikka parvekkeella ja tuli mielikuva itsestä hyppäämässä alas tai väkivaltainen mielikuva ei oikeastaan ahdista enää, ajattelen vain että tämä kuuluu tähän ja en tätä aio kuitenkaan toteuttaa...

        - Ns. flasbackkien saaminen eli yhtäkkiä muistan jonkun asian tai tapahtuman menneisyydestä joka yleensä oli ahdistava tai häpeää tuottava ja tunnen häpeän nyttenkin, tai sitten näinkös tästä unta fiilis, eli mietin sanoks se mulle niin vai näinkö unta ei ehkä niin paha enää

        - Luen jonkun kirjoittaman tarinan psykoosista ja hermostun psyykkisesti "tunnen varmuutta hulluksi tulemisesta"

        - Olotilastani selittäminen hermostuttaa ehkä se sairaudentunto rupeaa tulemaan ja se ahdistaa

        - Pelkään puhuessani ihan normaaleistakin asioista että ihmiset näkevät että minua vaivaa jokin tai joku tai etten ole ihan terve

        - Vihlaisut päässä eli päänsäryn tuntemukset vaan vihlaisuina, ei ole enää

        - Tuntuu kuin silmissä olisi painetta, ei ole enää

        - Epätodellinen olo, kuin olisi unessa ei juurikaan ole enää

        - Vatsasärky, ei ole enää

        - Painonmuutoksia, ei ole enää


      • Minäkin..
        Les kirjoitti:

        Morjens kaikille, aloitin tän viestinketjun silloin 2½ vuotta takaperin kun ahdistuneisuuteni oli pahimmillaan =(
        Mitäs mulle nykyään kuuluu, kyllästyin ahdistukseen joskin stressaavissa elämäntilanteissa mitkä jatkuvat pitkää yleensä tuo ahdistuneisuus pyrkii pintaan joskaan sei todellakaan enää "rampauta" minua ja ei ole mitään verrattuna siihen mitä se oli eli ahdistustunteeni ovat vain varjo siitä mitä ne olivat alottaessani tämän viestiketjun...
        "Kyllästyin" ahdistukseen, kyllästyin lääkkeisiin 2005 helmikuussa ja kyllästyin psykiatriseen sairaanhoitajaani ja rupesin kuumeisesti etsimään muuta ulospääsyä, koska olenhan ahdistukseni päänisisällä keksinyt ja oppinut ahdistumaan ni osaisinhan sen myöskin poisoppia, ja niinhän siinä kävi, listasin kaikki oireeni paperille niin psyykkiset kuin somaattiset, seurasin oloani kumpi oireista tulee ensiksi psyykkinen vai somaattinen, ja sitä kautta löysin "pakoteitä" eli esim. päässä tuntui oudolle(somaattinen), ja tuli "kumma "ajatus(psyykkinen) ---> ahdistuin... tai sitten sydän rupesi hakkaamaan (somaattinen) ja pelkäsin pyörtyväni (psyykkinen)-----> ahdistus, ja tuota kautta opin ettei niissä oireissa ole mitään pahaa, ja katsellessani sitten niitä jälkeenpäin huomasin että näitähän minulla on ollut jo monta viikkoa tai juurikin samanlaisia oireita on tullut useasti ennekin joten nou hätä, ja siten poisopin pikkuhiljaa niistä...
        Tietysti parhain ja tärkein apu tuli siitä kun löysin vertaistoverin eräästä naisesta (olen itse mies) jolla oireet olivat täsmälleen samat kun itselläni, juteltiin varmaan pari tuntia päivässä puhelimessa ja joskus tapailtii (seurustelin itse tuohon aikaan, ja niin seurusteli hänkin) no mitäs siitä sitten =) ihastuttiin, rakastuttiin toisiamme tukiessamme, ja nyt tänä päivänä meillä on aivan mahtava 6kk tyttö joka tälläkin hetkellä kaipaa huomiota tuolla olohuoneen puolella =)
        Ikävintä tässä kaikessa tosin on juurikin se että kuten esimerkiksi vauvan tulo laukaisi itsellä tääs 2-3kk kestäneen ahdistuneisuuden jakson (vaikkakin 12321 kertaa lievempänä kuin silloin 2½vuotta takaperin) niin siltikin olo ahdistuneena ja "peloissaan" on raskasta, joutuu koko ajan vakuutteleen itselleen että ei hätää =( Mutta olen selvinnyt aikaisemmin ja selviän nyttenkin takuuvarmasti ! ja niin selviätte tekin ! listaan tähän vielä omat oireeni mitä silloin oli ja mitkä useasti ahdistuneena hyppää pintaan ranskalaisin viivoin ni ehkäpä/toivottavasti ne auttavat teitä muita jaksamaan paremmin !

        Näin listasin oireitani silloin, tämä copy/paste on siis "vanha" juttu, eli listasin oireita ja väistyneitä oireita...

        Oireet :
        - Jännityksen tunne vatsassa
        - Ajatukset sekaisin "näin psykoosissa ajatellaan" ajatukset eli itse tuotettuja paranoidisia ajatuksia tai ajatuksia asioista joita tekemällä minua pidettäisiin hulluna joihin en usko mutta pelkään rupeavani uskomaan
        - Ennen oli hikoilua nyttemmin se on väistynyt tai sitä ei ole niin paljon
        - Pahoinvointia, voin fyysisesti pahoin, oksettaa sekin on kyllä väistynyt että sitä on tosi harvoin enää
        - Vapina sekin on mielestäni väistynyt oire, josta en pahemmin enää nykyään kärsi

        - Epätoivon fiilis, en selviä koskaan tää vaan pahenee, tai tulee niin pahaksi kuin 3 vuotta sitten

        - Suun kuivumista oli aikaisemmin

        - Oireet ovat 24/7 mutta joskus sosiaalisissa tilanteissa ne vain pahenevat

        - Aikaisemmin oli väsymystä ja koko aikainen haukottelu, sekin on väistynyt oire, en ainakaan tunne itseäni kovinkaan väsyneeksi

        - Painajaiset tai todentuntuiset unet, melkein joka öinen tapahtuma

        - Ajatusten jonkun asteinen lamaantuneisuus, ajatus ei kulje tai ongelmanratkaisu on vaikeampaa

        - Paniikkikohtaukset, eli nyt pois tilanteesta, pakokauhu, pääasiallisesti väistynyt oire tilanne ei enää pääse niin hermostuttavaksi

        - Puristava tunne rinnassa, melkein kokoaikainen oire

        - Kavereiden luokse meneminen saattaa tuottaa tuskaa, pelkkä mielikuva saattaa pahentaa oloa

        - Mielikuvat asioista, eli vaikka mielikuva leivänvoitelusta =) saattaa ahdistaa, jotenki tulee semmoinen näin hulluksi tullaan fiilis

        - Kontrollin menettäminen, pelko etten voi hallita itseäni ja tekemisiäni

        - Näköhäiriöitä, eli en näe kunnolla, nykyään tuota ei enää ole

        - Seksihalujen katoaminen tai seksinaikanakin asian ajatteleminen, pääasiallisesti kadonnut oire

        - Jatkuva alakulo, joskus kun tuntuu että nyt tällä paranen saan itseäni niskasta kiinni niin olo onkin kuin taikaiskusta onnellinen

        - Pelkään rupeavani kuulemaan ääniä, puhetta pääni sisässä tms

        - Jalat ei kanna tuntemus, eli ihan niinkuin oisin juuri ampaissut 1000km lenkin jalat ovat vaan väsyneet eivätkä kanna, pääasiassa väistynyt oire

        - Huimaus, huimaava tunne usein itsellä oireena

        - Vasemman käden tai vasemman puolen naamasta puutuminen, väistynyt oire

        - Kuulon meneminen niikuin kuuntelisi putkenläpi, oma äänikin kuulostaa kummalliselta, ei niin usein enää nykyään

        - Ruokahalun katoaminen, väistynyt oire suurimmaksi osaksi

        - "Pakkoajatukset" eli mielikuvat siitä että ollessani tupakalla vaikka parvekkeella ja tuli mielikuva itsestä hyppäämässä alas tai väkivaltainen mielikuva ei oikeastaan ahdista enää, ajattelen vain että tämä kuuluu tähän ja en tätä aio kuitenkaan toteuttaa...

        - Ns. flasbackkien saaminen eli yhtäkkiä muistan jonkun asian tai tapahtuman menneisyydestä joka yleensä oli ahdistava tai häpeää tuottava ja tunnen häpeän nyttenkin, tai sitten näinkös tästä unta fiilis, eli mietin sanoks se mulle niin vai näinkö unta ei ehkä niin paha enää

        - Luen jonkun kirjoittaman tarinan psykoosista ja hermostun psyykkisesti "tunnen varmuutta hulluksi tulemisesta"

        - Olotilastani selittäminen hermostuttaa ehkä se sairaudentunto rupeaa tulemaan ja se ahdistaa

        - Pelkään puhuessani ihan normaaleistakin asioista että ihmiset näkevät että minua vaivaa jokin tai joku tai etten ole ihan terve

        - Vihlaisut päässä eli päänsäryn tuntemukset vaan vihlaisuina, ei ole enää

        - Tuntuu kuin silmissä olisi painetta, ei ole enää

        - Epätodellinen olo, kuin olisi unessa ei juurikaan ole enää

        - Vatsasärky, ei ole enää

        - Painonmuutoksia, ei ole enää

        Nyt vasta löysin tän viestiketjun ja voi luoja mutta helpotti!! Sairastuin muutamia vuosia sitten paniikkihäiriöön ja sittemmin se on muuttunut yleistyneeksi ahdistuksesi. Ja just kaikki nämä pelot pyörii mun päässä aina välillä. Mitä jos tulen hulluksi, jos saan psykoosin tai skitsofrenian tms. Pelkään puukkoja ihan mielettömästi. Esim tiskatessa tulee sellanen et "apua mitä jos teen tällä jotain" mutta silti kuitenkin tiedän etten tee jne. Ja toi on niin kamalaa ettei pahempaa vois olla. Mulla alotettiin viime viikolla uus lääkitys, efexor depot. Ekaks söin viikon 37,5mg ja nyt olen pari päivää ottanut 75mg kerran päivässä. Alku oli niiiiin hirveetä, tuli tosi pahoja sivuoireita, mutta sain onneks myös rauhottavia lääkkeitä, niin sitten on vähän parempi. Yritän nyt olla toiveikas et kyl tää tästä paranee, ajan kanssa. Mutta kiitos kun olette kirjoittaneet rohkaisevia juttuja!!


      • ihanaalöytää
        Minäkin.. kirjoitti:

        Nyt vasta löysin tän viestiketjun ja voi luoja mutta helpotti!! Sairastuin muutamia vuosia sitten paniikkihäiriöön ja sittemmin se on muuttunut yleistyneeksi ahdistuksesi. Ja just kaikki nämä pelot pyörii mun päässä aina välillä. Mitä jos tulen hulluksi, jos saan psykoosin tai skitsofrenian tms. Pelkään puukkoja ihan mielettömästi. Esim tiskatessa tulee sellanen et "apua mitä jos teen tällä jotain" mutta silti kuitenkin tiedän etten tee jne. Ja toi on niin kamalaa ettei pahempaa vois olla. Mulla alotettiin viime viikolla uus lääkitys, efexor depot. Ekaks söin viikon 37,5mg ja nyt olen pari päivää ottanut 75mg kerran päivässä. Alku oli niiiiin hirveetä, tuli tosi pahoja sivuoireita, mutta sain onneks myös rauhottavia lääkkeitä, niin sitten on vähän parempi. Yritän nyt olla toiveikas et kyl tää tästä paranee, ajan kanssa. Mutta kiitos kun olette kirjoittaneet rohkaisevia juttuja!!

        Voi minäkin ilmottaudun mukaan. Olen ensin ihan nuoresta pelännyt syöpää ja se ahdisti kauheasti. S pelko hävisi ja luulin, ettei pahempaa voi olla olemassakaan, kunnes tuli tämä hulluksitulemisen pelko. Tämä on ihan hirveää.

        Voin ihan hyvin ja elämä sujuu hyvin, kunnes luen netistä, lehdestä tai kuulen joidenkin puhuvan ikävistä, ahdistavista asioista. Esim. nyt tämä hoitajatarina, kun hoitaja myrkytti niitä kehitysvammaisia. Tulee paha olo, kun ihmiset sitten päivittelevät tapahtunutta, että voi kauheeta mikä sekopää:( Minua taas alkaa säälittämään kyseinen ihminen ja ahdistaa, koska jos hän olisi normaali, niin eihän hän koskaan tekisi mitään sellaista.

        Siitä alkaa sitten ahdistamaan, että mitä jos minä tekisin sellaista? Mitä jos minä sekoaisin yhtäkkiä ja alkaisin myrkyttämään ihmisiä. Ja sitten tulee kauhea ahdistus ja alan pelkäämään, että jaahas nytkö on menoa sitten? nytkö tullaan hulluksi.

        Koskaan en ole apua tähän hakenut, enkä hae. Olen näin kontrollifriikki.


      • Nimetön
        ihanaalöytää kirjoitti:

        Voi minäkin ilmottaudun mukaan. Olen ensin ihan nuoresta pelännyt syöpää ja se ahdisti kauheasti. S pelko hävisi ja luulin, ettei pahempaa voi olla olemassakaan, kunnes tuli tämä hulluksitulemisen pelko. Tämä on ihan hirveää.

        Voin ihan hyvin ja elämä sujuu hyvin, kunnes luen netistä, lehdestä tai kuulen joidenkin puhuvan ikävistä, ahdistavista asioista. Esim. nyt tämä hoitajatarina, kun hoitaja myrkytti niitä kehitysvammaisia. Tulee paha olo, kun ihmiset sitten päivittelevät tapahtunutta, että voi kauheeta mikä sekopää:( Minua taas alkaa säälittämään kyseinen ihminen ja ahdistaa, koska jos hän olisi normaali, niin eihän hän koskaan tekisi mitään sellaista.

        Siitä alkaa sitten ahdistamaan, että mitä jos minä tekisin sellaista? Mitä jos minä sekoaisin yhtäkkiä ja alkaisin myrkyttämään ihmisiä. Ja sitten tulee kauhea ahdistus ja alan pelkäämään, että jaahas nytkö on menoa sitten? nytkö tullaan hulluksi.

        Koskaan en ole apua tähän hakenut, enkä hae. Olen näin kontrollifriikki.

        Terve. Kiva huomata etten ole ainoa ihminen joka pelkää tulevansa hulluksi. Minullakin on nimittäin melko pahoja pelkoja, pari vuotta sitten pelkäsin ihan muita asioita, kuten kuolemaa ja sairastumista, olin silloin melko vainoharhainen (saattoi tulla paniikkikohtaus pelkästä sydämentykytyksestä, rupesin ajattelemaan että kaikki pienimmätkin oireet ovat jonkin sairauden oireita, yms.) Lääkkeitä en ole ahdistukseen/paniikkiin koskaan syönyt, toivottavasti en syökään. Nykyään pelkoni ovat enemmänkin ahdistuneisuutta, ei paniikkia. Mutta minua ahdistaa myös ajatus siitä, että tulen hulluksi ja teen jotain muille/itselleni. En pysty nykyään katsoa edes kauhuleffoja. Jotkin jutut saattavat esim. leffoista jäädä mieleen ja saatan vaikka vuuodenkin päästä muistaa sen ja alkaa ahdistaa. Tiedän, etten luultavasti ikinä sekoa ja tee mitään pahaa kenellekään, mutta minua ahdistaa nähdä mielikuvia itsestäni tekemässä jotain pahaa. En IKINÄ vahingoittaisi kärpästäkään, ja en tiedä mistä ihmeestä minulle tulee näitä "mielikuvia", ja tekisin mitä vain jos pääsisin niistä eroon! Minäkin yritän ajatella mahd. järkevästi mutta ahdistus ei ole vielä mennyt ohi. Yleensä ahdistukseni tulee iltaisin, eli päivisin en yleensä mieti näitä juttuja ollenkaan. En ole kertonut kaikille läheisilleni ongelmastani, kun en halua heitä pelästyttää. Tämä on kauheaa. Onneksi minullakin on ihana poikaystävä, joka tukee minua. Ja hänellekin olen sanonut, että nämä pelot ovat onneksi vain pelkoja. Haluan tästä eroon! :( Toivoisin vain että voisin elää rauhallista ja onnellista elämää, että minulla olisi tulevaisuudessa normaali perhe ja pystyisin siis elää normaalia elämää. Voimia teille, joilla on samoja pelkoja. Tämä on ehdottomasti ehkä kauhein pelko mitä olla ja voi, siis pelko kontrollin itseensä menettäminen.


      • Sissi
        Nimetön kirjoitti:

        Terve. Kiva huomata etten ole ainoa ihminen joka pelkää tulevansa hulluksi. Minullakin on nimittäin melko pahoja pelkoja, pari vuotta sitten pelkäsin ihan muita asioita, kuten kuolemaa ja sairastumista, olin silloin melko vainoharhainen (saattoi tulla paniikkikohtaus pelkästä sydämentykytyksestä, rupesin ajattelemaan että kaikki pienimmätkin oireet ovat jonkin sairauden oireita, yms.) Lääkkeitä en ole ahdistukseen/paniikkiin koskaan syönyt, toivottavasti en syökään. Nykyään pelkoni ovat enemmänkin ahdistuneisuutta, ei paniikkia. Mutta minua ahdistaa myös ajatus siitä, että tulen hulluksi ja teen jotain muille/itselleni. En pysty nykyään katsoa edes kauhuleffoja. Jotkin jutut saattavat esim. leffoista jäädä mieleen ja saatan vaikka vuuodenkin päästä muistaa sen ja alkaa ahdistaa. Tiedän, etten luultavasti ikinä sekoa ja tee mitään pahaa kenellekään, mutta minua ahdistaa nähdä mielikuvia itsestäni tekemässä jotain pahaa. En IKINÄ vahingoittaisi kärpästäkään, ja en tiedä mistä ihmeestä minulle tulee näitä "mielikuvia", ja tekisin mitä vain jos pääsisin niistä eroon! Minäkin yritän ajatella mahd. järkevästi mutta ahdistus ei ole vielä mennyt ohi. Yleensä ahdistukseni tulee iltaisin, eli päivisin en yleensä mieti näitä juttuja ollenkaan. En ole kertonut kaikille läheisilleni ongelmastani, kun en halua heitä pelästyttää. Tämä on kauheaa. Onneksi minullakin on ihana poikaystävä, joka tukee minua. Ja hänellekin olen sanonut, että nämä pelot ovat onneksi vain pelkoja. Haluan tästä eroon! :( Toivoisin vain että voisin elää rauhallista ja onnellista elämää, että minulla olisi tulevaisuudessa normaali perhe ja pystyisin siis elää normaalia elämää. Voimia teille, joilla on samoja pelkoja. Tämä on ehdottomasti ehkä kauhein pelko mitä olla ja voi, siis pelko kontrollin itseensä menettäminen.

        Se on lohdullista tietää että ei ole yksin tämän palko-ongelman kanssa. Minulla alkoi taas nämä pelot tässä nelisen viikko sitten. Äitini sairastaa ms-tautia ja tauti on edennyt aika rajusti joten olen ahdistunut suureksi osaksi sen takia. Aloitin kanssa lääkityksen tähän mutta mitään ns. parantavaa vaikutusta en ole vielä havainnut, päin vastoin. Kohtaukset tulevat entistä vahvempina ja tuntuvat todella rajuilta ja niitä saattaa tulla useita päivässä. Rauhoittava lääke myös käytössä jotta saan itseni edes jotenkin rauhoitettua. Minulla on aiemminkin ollut tämän kaltaisia tuntemuksia mutta ei todellakaan näin pahoja mitä nyt. Toivon todella että tästä selviää ja tämän kanssa oppisi tulemaan toimeen. Rentoutumisvinkkejä otetaan vastaan ja keinoja selvityä tästä ahdistuksesta.


      • Nimetön7
        Sissi kirjoitti:

        Se on lohdullista tietää että ei ole yksin tämän palko-ongelman kanssa. Minulla alkoi taas nämä pelot tässä nelisen viikko sitten. Äitini sairastaa ms-tautia ja tauti on edennyt aika rajusti joten olen ahdistunut suureksi osaksi sen takia. Aloitin kanssa lääkityksen tähän mutta mitään ns. parantavaa vaikutusta en ole vielä havainnut, päin vastoin. Kohtaukset tulevat entistä vahvempina ja tuntuvat todella rajuilta ja niitä saattaa tulla useita päivässä. Rauhoittava lääke myös käytössä jotta saan itseni edes jotenkin rauhoitettua. Minulla on aiemminkin ollut tämän kaltaisia tuntemuksia mutta ei todellakaan näin pahoja mitä nyt. Toivon todella että tästä selviää ja tämän kanssa oppisi tulemaan toimeen. Rentoutumisvinkkejä otetaan vastaan ja keinoja selvityä tästä ahdistuksesta.

        (Kirjoitin tuon Nimettömän viestin aikaisemmin)
        Minä rentoudun itse vain ajattelemalla ihan muita asioita, esim. tyyliin mietin mitä urheilua rupean joskus harrastamaan (minun on vaikea päättää sitä joten siinä on mietittävää :-)) tai jotain muuta asiaa. Minulla vaikeinta on aina yöt, juuri ennen kuin menen nukkumaan, tulee sellainen pelottava olo, että vahingoitan jotakuta. Joskus tulee ahdistavia mielikuvia, mutten halua niistä tässä kertoa, ne ovat suht raakoja. Mutta sen verran voin sanoa, että ne ovat siis ihan kuin "välähdyksiä", eli ne eivät kestä viittä minuuttiakaan. Ne vain yhtäkkiä tulevat mieleeni. Välillä niistä on vaikeampi päästä eroon. Siksi yritän aina katsoa jotakin lempisarjaa telkkarista iltaisin, että on "hyvä" mieli kun menee nukkumaan, ja yritän mennä hirveän väsyneenä nukkumaan että nukahtaisin mahd. nopeasti. En tiedä, onko tämä oikea tapa olla miettimättä näitä asioita, mutta itseäni ahdistaa sen verran, että tämä on ehkä paras tapa millä en ajattele tuollaisia asioita.
        Minulla olisi tänään ollut psykiatri (olen nuori vasta), mutta unohdin tietysti mennä sinne. Vasta viime kerralla avauduin psykiatrilleni tästä asiasta. Häne kertoi, että ei ketään, joka menee psykiatrille puhumaan mm. tällaisista "hulluksitulemisen peloista", lähetetä suoraan mihinkään hullujenhuoneelle. Tällaista asiaa vatvotaan kauan ja puhutaan kaikki asiat läpi. Silloin psykiatrikin itse vasta alkaa tajuta ongelman ytimen. Eikä mielialalääkkeitä yms. anneta kevyin perustein kenellekkään, ja sanoinkin psykiatrilleni että pärjään ilman lääkkeitäkin. Olen sillä tavalla lääkkeitä vastaan, että yritän elää mahd. hyvin ilman niitä. Ja kyllä minä toistaiseksi pärjään, mutta silloin kun ahdistaa, tuntuu siltä että tosiaan tarvitsisin jotakin rauhoittavaa. Mutta koitan ensiksi selviytyä pelkällä puhumisella. Avautuminen voi auttaa jonkun verran.
        Ja tosiaa, se on lohdullista tietää että en ole ainoa ongelmani kanssa, se helpottaa vähän oloa. Psykiatrini muuten kertoi myös, että en ole todellakaan mikään hullu, vaikka minulla on hulluja pelkoja :-D Mutta joskus minulla itselläni vain niin ahdistunut olo, että en suunnilleen tunnista itseäni sillä hetkellä. Se on pelottavinta. Toivon tosiaan, että tämä menee ajan myötä ohi. Jos ei mene, ehkä turvaudun joihinkin rauhoittaviin lääkkeisiin joskus. Ei tämä ole todellakaan mitään kivaa. Joten, voimia teille!


      • kysyjätgh
        jups kirjoitti:

        Et ole kuule todellakaan ainoa.Itse kärsin samasta vaivasta ja olen jo yli vuoden pelännyt sekoavani ja tässä sitä edelleen ihan järissään pelätään. Käyn terapiassa ja siellä toitotetaankin että ne pelot on tyyppillisiä ahdistus oireita. Ja ihminen mikä sairastuu esim. skitsofreniaan niin ei sitä etukäteen pelkää ja meidän riski sairastua ei ole yhtään isompi kuin muidenkaan vaikka sitä koko ajan pelätäänkin.Mulla on paniikkihäiriö ja siiihen kanssa kuulu toi sekoomisen pelko olennaisena oireena. Et tuskin sullakaan on mistään kummesta kyse mut tiedän et tää hulluks tulemisen pelko on jotain ihan kamalaa ja mä saatan iltaisin olla ihan kauhuissani kun mietin et kamalaa jos alan kuulemaan vaikka ääniä yhtäkkiä tai jos menenkin psykoosiin ja se pelko on ihan hirveetä.Vaikeeta antaa mitään kummempia ohjeita kun en saa itseänikään rauhoitettua mutta jo se saattaa helpottaa kun ajattelet että meitä on muitakin ja paljon ja ettet ole sekoomassa "vain" ahdistunut. KOitetaan jaksaa...

        ootko tääl viel? oot kirjoitellu 2004, ei taida enää koskaan tätä palstaa lukea. ellet saa sitten ilmoitusta sähköpostiin uudesta viestistä.. haluisin kysellä sun kuulumisia ym. ootko menny pelosta johtuen psykoosiin vai et?


      • Les jatkoa
        kysyjätgh kirjoitti:

        ootko tääl viel? oot kirjoitellu 2004, ei taida enää koskaan tätä palstaa lukea. ellet saa sitten ilmoitusta sähköpostiin uudesta viestistä.. haluisin kysellä sun kuulumisia ym. ootko menny pelosta johtuen psykoosiin vai et?

        Silloin tällöin käyn lukemassa tätä omaa aloittamaani keskustelua, ja ei en mennyt psykoosiin enkä mitään muutakaan... Tänä päivänä en voi sanoa muuta kuin että hyvää kuuluu =) Kaikki tuo pa*ka mistä tuolloin 2004 kirjoitin on enää muisto vain :P

        Tsemppiä teille kaikille, tuosta voi, ja varmasti parantuukin !


      • ??????
        Les jatkoa kirjoitti:

        Silloin tällöin käyn lukemassa tätä omaa aloittamaani keskustelua, ja ei en mennyt psykoosiin enkä mitään muutakaan... Tänä päivänä en voi sanoa muuta kuin että hyvää kuuluu =) Kaikki tuo pa*ka mistä tuolloin 2004 kirjoitin on enää muisto vain :P

        Tsemppiä teille kaikille, tuosta voi, ja varmasti parantuukin !

        Minulla samanlaiset oireet, kuin sinulla aikaisemmin. Miten selvisit tilanteesta?


      • Lama-ajan lapsi
        ?????? kirjoitti:

        Minulla samanlaiset oireet, kuin sinulla aikaisemmin. Miten selvisit tilanteesta?

        on aivan samanlainen mitä mulla on.. Hauskin oli toi kohta mis sanoit et kun on parvekkeella tupakalla niin tulee pelko et yhtäkkii hyppää sieltä.. Mitä ei tietenkään tapahdu. Mulla on tullu monta kertaa ihan sama kauhun tunne!
        Pakkoajatukset vaihtelee, pienenä pelkäsin kuolemaa, myöhemmin luulin kokoajan et mun suussa on niitti, myöhemmin tuli seksuaalisia pakkoajatuksia.. Pelkäsin et oon homo jne.. Kaikista vastaantulevista ihmisistä tuli seksuaalisia mielikuvia ja se oli aika spookya ja kyllä niitä oikeestaan tulee edelleen mutta nyt oon oppinu jotenki ajattelemaan et ihmiset on kaikki aika pervoja oikeesti ja osa jopa toteuttaa kuvitelmiaan, itellä ne ei haittaa kun ne pysyy ajatustasolla ja kun niistä ei välitä liikaa ne menee itsestään ohi. Masennukses vaan on se paska kun kaikelle tulee niin paljo lisämerkityksiä..
        Nyt on sitten nää sekoomisen pelot ja kokoaikanen kyseenalaistaminen et rakastanko mun tyttöystävää oikeesti ja se on äärimmäisen vittumainen ja uuvuttava ajatus muuten normaalissa suhteessa jossa haluaa elää ja mennä eteenpäin. Toivottavasti se menee ohi! Jos on kohtalotovereita tällä saralla niin laittakaa ihmees kommenttia.
        Itte epäilen sen johtuvan siitä et mulla oli aika paha masennusjakso tos ajalla 1/2009-8/2009 ja seksuaaliset halut heikoilla ja kun ne harvat kerrat siinä oikeesti nähtiin niin ei oikeen meinannu homma toimia ja syyllistin siitä itteeni jne.. Tyttöystävä kun oli sinäaikana ulkomailla hommissa joka tuotti mulle vielä lisästressiä kun piti siinä tilassa yrittää luovia ja pitää suhde kasassa..
        Pakko kai tän paskan kanssa on oppia elämään, kun saanut tällasen bonuksen elämään. Käyn juttelemassa, lääkkeitä en halua ja mietin kokoajan et mistä tää kaikki on lähteny.. Luultavasti juontaa lapsuudesta saakka jollon kaikki ollu aivan päin honkia suoraan sanoen. Vanhemmat on melkeen keski-ikäsiä ja ne on molemmat aivan kakaroita edelleen. Riitelee tavaroista ja nuoremmista sisaruksista ku tavarasta, oikeudes vähän väliä. Kumpikaan ei oo saanu ikinä mitään loppuun ja se on aina ahdistanu mua.


      • Les Jatkaa
        ?????? kirjoitti:

        Minulla samanlaiset oireet, kuin sinulla aikaisemmin. Miten selvisit tilanteesta?

        Joo no nyt taitaa olla jo useampi vuos menossa kun oon tän viestin alunperin kirjoittanut, ja kyllä edelleen menee hyvin enkä vieläkään ole kyllä seonnut joskaan en ole kylläkään asiaa edes miettinyt enää vuosiin, pistin tän otsikon aikoinaan kirjanmerkkeihin ja siellä se on sitten roikkunut siitä lähtien kun kirjoitin tämän, onhan tämmöisiä vaikeampia elämänjaksoja hyvä sentään välillä muistella niin osaa erilailla nauttia muustakin sitten...

        Ite kyllä selvisin tuon pa*kan yli ihan rehellisesti "tekemällä kaikkea mikä ennen tuntui kivalta" vaikka väkisin... Lähdin lenkille 2-3 kertaa päivässä, saunoin 3 iltana viikossa... Ihmisiä en oikein aluks halunnu tavata kun kai mulle iski jotain sosiaalista ahdistuneisuutta siihen samaan syssyyn sillo.. Mutta soittelin kyllä kavereille ihan niitä näitä ettei nuo sosiaaliset kontaktit ihan kuollut pois... Mutta ehkä tärkeimpänä kuitenkin oli se että löysin tältä samaiselta palstalta kohtalotoverin ja vaihettii puhelin numeroita ja ruvettiin soitteleen keskenään olosta, niinpä äkkiä useamman kymmenen tunnin jälkeen, huomattii molemmat että ei perkele tismalleen samat oireet molemmilla joten eipä voi olla liian vakavasta kyse =) ja oireet lievitty ja lopuks voisi sanoa että hävis kokonaan...

        voin vakuuttaa syvällä rintaäänellä että kaikki jotka samaistutte tohon mun alkuperäiseen tarinaan niin ette ole tulossa hulluiksi tmsp ja ne ajatukset mitkä siellä päänsisällä kimpoilee on hallittavissa ja koko tuosta paskasta on parannuttavissa jopa ilman lääkkeitä, kuten itse paranin ja minua sentään oli lekuri lähettämässä akuuttipolille periaatteella että voisin käydä siellä joka päivä juttelemassa mikäli olisi tarvis.. eli kertoo tuon hetkisestä ahdistuksesta...

        Nykyään olen avioliitossa, töissä, koulussa ja kahden pienen tytön onnellinen isä joten eipä voi osastaan valittaa... Ja toivottavasti tää mun tarina valaisi edesä vähän uskoa teihin jotka temppuilette noiden asioiden kanssa... Koittakaa ottaa päivä milloin päätätte että tänään minä rupean paranemaan, jossei muuta miettikää joka ilta mitä kaikkea hyvää minulle tänään sattui, vaikka kuinka pieni asia kelpaa ! Liikkukaa, elkää lukeko netistä sairauksia tms (ne pahentaa, *kokemuksen syvä rintaääni*), ETTE OLE SEKOAMASSA ! Tehkää asioita mistä ainakin ennen nautitte ! Ja muistakaa että vaikka tuntuisi kuinka pahalle sisällä sitä ei ympäristö huomaa (mikäli pelkäätte ihmisjoukkoja, tai sosiaalisia tilanteita muuten), Puhukaa ongelmasta ! yllättävän moni kärsii samasta vaan kun tuo ei päällepäin näy !

        sori jos oli sekavaa tekstiä ! en oo kummonen kirjottaja =)


      • Paranija
        Les Jatkaa kirjoitti:

        Joo no nyt taitaa olla jo useampi vuos menossa kun oon tän viestin alunperin kirjoittanut, ja kyllä edelleen menee hyvin enkä vieläkään ole kyllä seonnut joskaan en ole kylläkään asiaa edes miettinyt enää vuosiin, pistin tän otsikon aikoinaan kirjanmerkkeihin ja siellä se on sitten roikkunut siitä lähtien kun kirjoitin tämän, onhan tämmöisiä vaikeampia elämänjaksoja hyvä sentään välillä muistella niin osaa erilailla nauttia muustakin sitten...

        Ite kyllä selvisin tuon pa*kan yli ihan rehellisesti "tekemällä kaikkea mikä ennen tuntui kivalta" vaikka väkisin... Lähdin lenkille 2-3 kertaa päivässä, saunoin 3 iltana viikossa... Ihmisiä en oikein aluks halunnu tavata kun kai mulle iski jotain sosiaalista ahdistuneisuutta siihen samaan syssyyn sillo.. Mutta soittelin kyllä kavereille ihan niitä näitä ettei nuo sosiaaliset kontaktit ihan kuollut pois... Mutta ehkä tärkeimpänä kuitenkin oli se että löysin tältä samaiselta palstalta kohtalotoverin ja vaihettii puhelin numeroita ja ruvettiin soitteleen keskenään olosta, niinpä äkkiä useamman kymmenen tunnin jälkeen, huomattii molemmat että ei perkele tismalleen samat oireet molemmilla joten eipä voi olla liian vakavasta kyse =) ja oireet lievitty ja lopuks voisi sanoa että hävis kokonaan...

        voin vakuuttaa syvällä rintaäänellä että kaikki jotka samaistutte tohon mun alkuperäiseen tarinaan niin ette ole tulossa hulluiksi tmsp ja ne ajatukset mitkä siellä päänsisällä kimpoilee on hallittavissa ja koko tuosta paskasta on parannuttavissa jopa ilman lääkkeitä, kuten itse paranin ja minua sentään oli lekuri lähettämässä akuuttipolille periaatteella että voisin käydä siellä joka päivä juttelemassa mikäli olisi tarvis.. eli kertoo tuon hetkisestä ahdistuksesta...

        Nykyään olen avioliitossa, töissä, koulussa ja kahden pienen tytön onnellinen isä joten eipä voi osastaan valittaa... Ja toivottavasti tää mun tarina valaisi edesä vähän uskoa teihin jotka temppuilette noiden asioiden kanssa... Koittakaa ottaa päivä milloin päätätte että tänään minä rupean paranemaan, jossei muuta miettikää joka ilta mitä kaikkea hyvää minulle tänään sattui, vaikka kuinka pieni asia kelpaa ! Liikkukaa, elkää lukeko netistä sairauksia tms (ne pahentaa, *kokemuksen syvä rintaääni*), ETTE OLE SEKOAMASSA ! Tehkää asioita mistä ainakin ennen nautitte ! Ja muistakaa että vaikka tuntuisi kuinka pahalle sisällä sitä ei ympäristö huomaa (mikäli pelkäätte ihmisjoukkoja, tai sosiaalisia tilanteita muuten), Puhukaa ongelmasta ! yllättävän moni kärsii samasta vaan kun tuo ei päällepäin näy !

        sori jos oli sekavaa tekstiä ! en oo kummonen kirjottaja =)

        Kiitos!


      • ahdinko
        Paranija kirjoitti:

        Kiitos!

        Mulla on ihan samoja oireita =(( Kerran kun tyttöystävän kanssa katsottiin elokuvaa niin sain hullun ahdistuskohtauksen :( Elokuvan alku meni aivan normaalisti ja hyvin, naureskeltiin vain tyttöystävän kanssa että ei ole ihan kunnossa tuo päähenkilö. Noh lopussa sitten kävi ilmi, että päähenkilö oli kuvitellut kaikkia ihmisiä omaan maailmaansa ja syytti muita salaliitosta. Kun se selvisi niin sain aivan sairaan ahdistuskohtauksen..mietin jotenkin, että se olen minä ja sekoan ? :( Onko tuttua? Nyt olen päivästä toiseen lukenut skitsofreniasta, paranoiasta ja psykooseista ja aina kun mietin että "mitäs jos olenkin jo psykoosissa?" niin saan kivat ahdistukset, sitten alkaa hullu itsensä tarkkailu, että kuulenko omia yms. Olen kyllä ennenkin epäillyt itsestäni kaikkia sairauksia: mm. lukuisat eri sydän viat, lukuisat eri syövät, lukuisat eri persoonallisuus häiriöt, aivotaudit ja nytten on alkanut tulemaan skitsofrenia ja psykoosi pelkoa. Nuorempana pelkäsin että olen homo.
        Välillä olen tutkinut jopa salaliittoteorioitakin, mutta tajuan kyllä etteivät ne pidä paikkaansa, mutta välillä on sellainen "mitä jos sittenkin..?" olo.

        En uskalla nykyisin enää edes katsoa mitään trilleri leffojakaan tai kauhuja vaikka olen ennen pitänyt niistä .. :/ Onneksi urheilen paljon ja käyn salilla niin saan vähän siirrettyä ajatuksia pois asioista. =) Toivottavasti tämä joskus tästä..


      • Pelokas_
        Les kirjoitti:

        Morjens kaikille, aloitin tän viestinketjun silloin 2½ vuotta takaperin kun ahdistuneisuuteni oli pahimmillaan =(
        Mitäs mulle nykyään kuuluu, kyllästyin ahdistukseen joskin stressaavissa elämäntilanteissa mitkä jatkuvat pitkää yleensä tuo ahdistuneisuus pyrkii pintaan joskaan sei todellakaan enää "rampauta" minua ja ei ole mitään verrattuna siihen mitä se oli eli ahdistustunteeni ovat vain varjo siitä mitä ne olivat alottaessani tämän viestiketjun...
        "Kyllästyin" ahdistukseen, kyllästyin lääkkeisiin 2005 helmikuussa ja kyllästyin psykiatriseen sairaanhoitajaani ja rupesin kuumeisesti etsimään muuta ulospääsyä, koska olenhan ahdistukseni päänisisällä keksinyt ja oppinut ahdistumaan ni osaisinhan sen myöskin poisoppia, ja niinhän siinä kävi, listasin kaikki oireeni paperille niin psyykkiset kuin somaattiset, seurasin oloani kumpi oireista tulee ensiksi psyykkinen vai somaattinen, ja sitä kautta löysin "pakoteitä" eli esim. päässä tuntui oudolle(somaattinen), ja tuli "kumma "ajatus(psyykkinen) ---> ahdistuin... tai sitten sydän rupesi hakkaamaan (somaattinen) ja pelkäsin pyörtyväni (psyykkinen)-----> ahdistus, ja tuota kautta opin ettei niissä oireissa ole mitään pahaa, ja katsellessani sitten niitä jälkeenpäin huomasin että näitähän minulla on ollut jo monta viikkoa tai juurikin samanlaisia oireita on tullut useasti ennekin joten nou hätä, ja siten poisopin pikkuhiljaa niistä...
        Tietysti parhain ja tärkein apu tuli siitä kun löysin vertaistoverin eräästä naisesta (olen itse mies) jolla oireet olivat täsmälleen samat kun itselläni, juteltiin varmaan pari tuntia päivässä puhelimessa ja joskus tapailtii (seurustelin itse tuohon aikaan, ja niin seurusteli hänkin) no mitäs siitä sitten =) ihastuttiin, rakastuttiin toisiamme tukiessamme, ja nyt tänä päivänä meillä on aivan mahtava 6kk tyttö joka tälläkin hetkellä kaipaa huomiota tuolla olohuoneen puolella =)
        Ikävintä tässä kaikessa tosin on juurikin se että kuten esimerkiksi vauvan tulo laukaisi itsellä tääs 2-3kk kestäneen ahdistuneisuuden jakson (vaikkakin 12321 kertaa lievempänä kuin silloin 2½vuotta takaperin) niin siltikin olo ahdistuneena ja "peloissaan" on raskasta, joutuu koko ajan vakuutteleen itselleen että ei hätää =( Mutta olen selvinnyt aikaisemmin ja selviän nyttenkin takuuvarmasti ! ja niin selviätte tekin ! listaan tähän vielä omat oireeni mitä silloin oli ja mitkä useasti ahdistuneena hyppää pintaan ranskalaisin viivoin ni ehkäpä/toivottavasti ne auttavat teitä muita jaksamaan paremmin !

        Näin listasin oireitani silloin, tämä copy/paste on siis "vanha" juttu, eli listasin oireita ja väistyneitä oireita...

        Oireet :
        - Jännityksen tunne vatsassa
        - Ajatukset sekaisin "näin psykoosissa ajatellaan" ajatukset eli itse tuotettuja paranoidisia ajatuksia tai ajatuksia asioista joita tekemällä minua pidettäisiin hulluna joihin en usko mutta pelkään rupeavani uskomaan
        - Ennen oli hikoilua nyttemmin se on väistynyt tai sitä ei ole niin paljon
        - Pahoinvointia, voin fyysisesti pahoin, oksettaa sekin on kyllä väistynyt että sitä on tosi harvoin enää
        - Vapina sekin on mielestäni väistynyt oire, josta en pahemmin enää nykyään kärsi

        - Epätoivon fiilis, en selviä koskaan tää vaan pahenee, tai tulee niin pahaksi kuin 3 vuotta sitten

        - Suun kuivumista oli aikaisemmin

        - Oireet ovat 24/7 mutta joskus sosiaalisissa tilanteissa ne vain pahenevat

        - Aikaisemmin oli väsymystä ja koko aikainen haukottelu, sekin on väistynyt oire, en ainakaan tunne itseäni kovinkaan väsyneeksi

        - Painajaiset tai todentuntuiset unet, melkein joka öinen tapahtuma

        - Ajatusten jonkun asteinen lamaantuneisuus, ajatus ei kulje tai ongelmanratkaisu on vaikeampaa

        - Paniikkikohtaukset, eli nyt pois tilanteesta, pakokauhu, pääasiallisesti väistynyt oire tilanne ei enää pääse niin hermostuttavaksi

        - Puristava tunne rinnassa, melkein kokoaikainen oire

        - Kavereiden luokse meneminen saattaa tuottaa tuskaa, pelkkä mielikuva saattaa pahentaa oloa

        - Mielikuvat asioista, eli vaikka mielikuva leivänvoitelusta =) saattaa ahdistaa, jotenki tulee semmoinen näin hulluksi tullaan fiilis

        - Kontrollin menettäminen, pelko etten voi hallita itseäni ja tekemisiäni

        - Näköhäiriöitä, eli en näe kunnolla, nykyään tuota ei enää ole

        - Seksihalujen katoaminen tai seksinaikanakin asian ajatteleminen, pääasiallisesti kadonnut oire

        - Jatkuva alakulo, joskus kun tuntuu että nyt tällä paranen saan itseäni niskasta kiinni niin olo onkin kuin taikaiskusta onnellinen

        - Pelkään rupeavani kuulemaan ääniä, puhetta pääni sisässä tms

        - Jalat ei kanna tuntemus, eli ihan niinkuin oisin juuri ampaissut 1000km lenkin jalat ovat vaan väsyneet eivätkä kanna, pääasiassa väistynyt oire

        - Huimaus, huimaava tunne usein itsellä oireena

        - Vasemman käden tai vasemman puolen naamasta puutuminen, väistynyt oire

        - Kuulon meneminen niikuin kuuntelisi putkenläpi, oma äänikin kuulostaa kummalliselta, ei niin usein enää nykyään

        - Ruokahalun katoaminen, väistynyt oire suurimmaksi osaksi

        - "Pakkoajatukset" eli mielikuvat siitä että ollessani tupakalla vaikka parvekkeella ja tuli mielikuva itsestä hyppäämässä alas tai väkivaltainen mielikuva ei oikeastaan ahdista enää, ajattelen vain että tämä kuuluu tähän ja en tätä aio kuitenkaan toteuttaa...

        - Ns. flasbackkien saaminen eli yhtäkkiä muistan jonkun asian tai tapahtuman menneisyydestä joka yleensä oli ahdistava tai häpeää tuottava ja tunnen häpeän nyttenkin, tai sitten näinkös tästä unta fiilis, eli mietin sanoks se mulle niin vai näinkö unta ei ehkä niin paha enää

        - Luen jonkun kirjoittaman tarinan psykoosista ja hermostun psyykkisesti "tunnen varmuutta hulluksi tulemisesta"

        - Olotilastani selittäminen hermostuttaa ehkä se sairaudentunto rupeaa tulemaan ja se ahdistaa

        - Pelkään puhuessani ihan normaaleistakin asioista että ihmiset näkevät että minua vaivaa jokin tai joku tai etten ole ihan terve

        - Vihlaisut päässä eli päänsäryn tuntemukset vaan vihlaisuina, ei ole enää

        - Tuntuu kuin silmissä olisi painetta, ei ole enää

        - Epätodellinen olo, kuin olisi unessa ei juurikaan ole enää

        - Vatsasärky, ei ole enää

        - Painonmuutoksia, ei ole enää

        Oirelistaus täsmää täysin ja itselläni on menossa juuri tuo sinun kuvailemasi pahin vaihe eli psykoosin/skitsofrenian pelko jne. Tilanne kärjistyy pahoilla uniongelmilla ja painajaisilla. Kokoajan odotan, että koska napsahtaa. Välillä olen jo ollut valmiina lähtemään mielisairaalaan. Koonnut kamppeita jne. Tuntuu, että jos vielä yhtenäkin yönä valvon tai näen sekavia unia sekoan lopullisesti. Muutenkin sekoamistunne kokoajan päällä ja fyysisenä oireena rinnanpuristus. Oxamineja lappaamalla olen saanut itseni jotenkin kuriin, mutta en tiedä kuinka pitkäksi aikaa. Toivon, että löytyisi mahdollisimman nopeasti auttava lääkitys ja olo lähtisi edes vähän helpottamaan. Olen koittanut hakea apua mitä epätoivoisimmista sekosta kuten E-EPA kapselit ja avena sativa liuos luontaisuote kaupasta. Vedän myös nikotiinipurkkaa ja kahvia vaikka lopetin tupakoinnin ja kahvin aikaa sitten, koska luulen niiden helpottavan. Eivät oikeasti helpota, pää ei vain usko. Lisäksi itselläni on kokoajan pakkoajatuksia, missä näen itseni mielisairaalassa lepositeissä huutamassa järkeä vailla ja hoitajat ympärillä. Kaikenlaisia muitakin pakkoajatuksia ja mielikuvia. Itselläni oireet alkoivat rinnanpuristuksella ja pyörrytyksellä noin 3kk sitten. Sen jälkeen tutkittu ns. vakavat syyt pois ja tilanne vain kärjistyi lisää kun aloin uskomaan, että vika on sitten päässä. Tässä avautimista tämän illan pahaan oloon, katsotaan mitä huomenna. :/


      • Pelokas_
        ahdinko kirjoitti:

        Mulla on ihan samoja oireita =(( Kerran kun tyttöystävän kanssa katsottiin elokuvaa niin sain hullun ahdistuskohtauksen :( Elokuvan alku meni aivan normaalisti ja hyvin, naureskeltiin vain tyttöystävän kanssa että ei ole ihan kunnossa tuo päähenkilö. Noh lopussa sitten kävi ilmi, että päähenkilö oli kuvitellut kaikkia ihmisiä omaan maailmaansa ja syytti muita salaliitosta. Kun se selvisi niin sain aivan sairaan ahdistuskohtauksen..mietin jotenkin, että se olen minä ja sekoan ? :( Onko tuttua? Nyt olen päivästä toiseen lukenut skitsofreniasta, paranoiasta ja psykooseista ja aina kun mietin että "mitäs jos olenkin jo psykoosissa?" niin saan kivat ahdistukset, sitten alkaa hullu itsensä tarkkailu, että kuulenko omia yms. Olen kyllä ennenkin epäillyt itsestäni kaikkia sairauksia: mm. lukuisat eri sydän viat, lukuisat eri syövät, lukuisat eri persoonallisuus häiriöt, aivotaudit ja nytten on alkanut tulemaan skitsofrenia ja psykoosi pelkoa. Nuorempana pelkäsin että olen homo.
        Välillä olen tutkinut jopa salaliittoteorioitakin, mutta tajuan kyllä etteivät ne pidä paikkaansa, mutta välillä on sellainen "mitä jos sittenkin..?" olo.

        En uskalla nykyisin enää edes katsoa mitään trilleri leffojakaan tai kauhuja vaikka olen ennen pitänyt niistä .. :/ Onneksi urheilen paljon ja käyn salilla niin saan vähän siirrettyä ajatuksia pois asioista. =) Toivottavasti tämä joskus tästä..

        Oirelistaus täsmää täysin ja itselläni on menossa juuri tuo sinun kuvailemasi pahin vaihe eli psykoosin/skitsofrenian pelko jne. Tilanne kärjistyy pahoilla uniongelmilla ja painajaisilla. Kokoajan odotan, että koska napsahtaa. Välillä olen jo ollut valmiina lähtemään mielisairaalaan. Koonnut kamppeita jne. Tuntuu, että jos vielä yhtenäkin yönä valvon tai näen sekavia unia sekoan lopullisesti. Muutenkin sekoamistunne kokoajan päällä ja fyysisenä oireena rinnanpuristus. Oxamineja lappaamalla olen saanut itseni jotenkin kuriin, mutta en tiedä kuinka pitkäksi aikaa. Toivon, että löytyisi mahdollisimman nopeasti auttava lääkitys ja olo lähtisi edes vähän helpottamaan. Olen koittanut hakea apua mitä epätoivoisimmista sekosta kuten E-EPA kapselit ja avena sativa liuos luontaisuote kaupasta. Vedän myös nikotiinipurkkaa ja kahvia vaikka lopetin tupakoinnin ja kahvin aikaa sitten, koska luulen niiden helpottavan. Eivät oikeasti helpota, pää ei vain usko. Lisäksi itselläni on kokoajan pakkoajatuksia, missä näen itseni mielisairaalassa lepositeissä huutamassa järkeä vailla ja hoitajat ympärillä. Kaikenlaisia muitakin pakkoajatuksia ja mielikuvia. Itselläni oireet alkoivat rinnanpuristuksella ja pyörrytyksellä noin 3kk sitten. Sen jälkeen tutkittu ns. vakavat syyt pois ja tilanne vain kärjistyi lisää kun aloin uskomaan, että vika on sitten päässä. Tässä avautimista tämän illan pahaan oloon, katsotaan mitä huomenna. :/

        Omaa oirelistausta:

        - Ajatukset sekaisin "näin psykoosissa ajatellaan" ajatukset,
        eli itse tuotettuja paranoidisia ajatuksia tai ajatuksia asioista,
        joita tekemällä minua pidettäisiin hulluna, joihin en usko,
        mutta pelkään rupeavani uskomaan.

        - Käsien hikoilu. (Propral auttaa)

        - Pahoinvointia, voin fyysisesti pahoin, oksettaa. (oxamin auttaa)

        - Ajoittainen vapina ja kylmä, vaikka olisi kuinka lämmintä. (Propral auttaa)

        - Epätoivon fiilis, en selviä koskaan tää vaan pahenee. (oxamin auttaa)

        - Suun kuivumista, janon tunne.

        - Oireet ovat 24/7 mutta, sosiaalisissa tilanteissa ne vain pahenevat. (oxamin auttaa)

        - Sairaalloinen väsymys ja kokoaikainen haukottelu.

        - Erittäin vaikea nukahtaminen, huonolaatuinen uni
        ja painajaiset tai todentuntuiset unet, joka öinen tapahtuma.

        - Ajatusten tietynlainen lamaantuneisuus,
        ajatus ei kulje tai ongelmanratkaisu on vaikeampaa.

        - Paniikkikohtaukset, eli nyt pois tilanteesta, pakokauhu. (oxamin auttaa)

        - Puristava tunne rinnassa, melkein kokoaikainen oire. (oxamin auttaa)

        - Kavereiden tai sukulaisten luokse meneminen mahdoton ajatus,
        pelkkä mielikuva pahentaa oloa.

        - Mielikuvat asioista, eli vaikka mielikuva leivänvoitelusta saattaa ahdistaa,
        jotenkin tulee semmoinen näin tullaan hulluksi fiilis.

        - Kontrollin menettäminen, pelko etten voi hallita itseäni ja tekemisiäni!
        Osittain kontrolli jo mennyt? (oxamin auttaa)

        - Näköhäiriöitä, väreilyä ja valoja näkökentässä ja en näe kunnolla.

        - Jatkuva alakulo. Masennus.

        - Pelkään rupeavani kuulemaan ääniä, puhetta pääni sisässä tms.

        - Jalat ei kanna tuntemus. (oxamin auttaa)

        - Huimaava ja pyörryttävä tunne usein. (oxamin auttaa)

        - Kuulon meneminen niin kuin kuuntelisi putkenläpi, oma äänikin kuulostaa kummalliselta.

        - Ruokahalun katoaminen. (oxamin auttaa)

        - "Pakkoajatukset" Näen itseni järkeä vailla sairaalassa lepositeissä hoitajia ympärillä. (oxamin auttaa)

        - Ns. flasbackkien saaminen eli yhtäkkiä muistan jonkun asian tai tapahtuman menneisyydestä,
        joka yleensä oli ahdistava tai häpeää tuottava. Unen ja todellisuuden sekoittaminen.

        - Luen jonkun kirjoittaman tarinan psykoosista ja hermostun psyykkisesti "tunnen varmuutta hulluksi tulemisesta"

        - Olotilastani selittäminen hermostuttaa ehkä se sairaudentunto rupeaa tulemaan ja se ahdistaa.

        - Pelkään puhuessani ihan normaaleistakin asioista että ihmiset näkevät,
        että minua vaivaa jokin tai joku tai etten ole ihan terve

        - Vihlaisut päässä eli päänsäryn tuntemukset vaan vihlaisuina. Migreeni.

        - Tuntuu kuin silmissä olisi painetta. Silmät kipeät.

        - Epätodellinen olo, kuin olisi unessa.

        - Painon raju putoaminen, 10kg.


      • Helvetissä elämistä
        Pelokas_ kirjoitti:

        Oirelistaus täsmää täysin ja itselläni on menossa juuri tuo sinun kuvailemasi pahin vaihe eli psykoosin/skitsofrenian pelko jne. Tilanne kärjistyy pahoilla uniongelmilla ja painajaisilla. Kokoajan odotan, että koska napsahtaa. Välillä olen jo ollut valmiina lähtemään mielisairaalaan. Koonnut kamppeita jne. Tuntuu, että jos vielä yhtenäkin yönä valvon tai näen sekavia unia sekoan lopullisesti. Muutenkin sekoamistunne kokoajan päällä ja fyysisenä oireena rinnanpuristus. Oxamineja lappaamalla olen saanut itseni jotenkin kuriin, mutta en tiedä kuinka pitkäksi aikaa. Toivon, että löytyisi mahdollisimman nopeasti auttava lääkitys ja olo lähtisi edes vähän helpottamaan. Olen koittanut hakea apua mitä epätoivoisimmista sekosta kuten E-EPA kapselit ja avena sativa liuos luontaisuote kaupasta. Vedän myös nikotiinipurkkaa ja kahvia vaikka lopetin tupakoinnin ja kahvin aikaa sitten, koska luulen niiden helpottavan. Eivät oikeasti helpota, pää ei vain usko. Lisäksi itselläni on kokoajan pakkoajatuksia, missä näen itseni mielisairaalassa lepositeissä huutamassa järkeä vailla ja hoitajat ympärillä. Kaikenlaisia muitakin pakkoajatuksia ja mielikuvia. Itselläni oireet alkoivat rinnanpuristuksella ja pyörrytyksellä noin 3kk sitten. Sen jälkeen tutkittu ns. vakavat syyt pois ja tilanne vain kärjistyi lisää kun aloin uskomaan, että vika on sitten päässä. Tässä avautimista tämän illan pahaan oloon, katsotaan mitä huomenna. :/

        Hei

        Mulla on aivan sama homma. Eli toi oirelista tuntuu täysin sopivalta. Mulla alkoi ensin sillä, että
        alkoi tulla pakkoajatuksia, että vahingoittaisin jotain toista ihmistä. Ensiksi en niin kauheesti huolestunut niistä. Viime keväänä kävin EMDR-traumaterapiassa jossa aktivoitui ihan kamala trauma lapsuudesta. Jotenkin blokkasin sen mielestäni ja tuntui etten ees ite tajunnut kuitenkaan, että se trauma oli tullut pintaan. Ajattelin vaan, että no tästä selvitään niink kaikesta masennuksesta ja ahdistuksesta aikaisemminkin. Pakkoajatukset alkoivat kuitenkin muutaman kuukauden jälkeen emdrästä pahenemaan ja sitten tuli pakkotoimintoja eli tarkistelin vaikka kuinka kauan helloja jne ja oli bakteerikammoakin. Sitten yhtäkkiä mulla alkoi tulemaan hirveitä paniikkikohtauksia ja pelkotiloja, että sekoan jne. Menin avo-osastolle 6 vkoksi jossa taa skokeiltiin lääkkeitä jne. Aluksi tuntui, että kyllä tää tästä helpottaa kun tulin takaisin kotiin osastolta. Nyt kuitenkin pelot ja oireet ovat pahentuneet. Olen ahdistunut 24/7 ja hirveät pakkoajatukset vaivaavat miljoonat fyysiset oireet. Olen hankkinut varmaan 10 itsehoito-opasta, mutta tuntuu, että ne vaan sekotti enemmän päätä ja aloin tarkkailemaan ihan liikaa, että mitä ne ajatukset on ja mitä siellä päässä liikkuu koko aika. Nyt sekoamisen pelko on pahentunut ja mullakin sama fiilis, että
        odotan vaan että koska iskee päälle. Tuntuu, että on myös noita vainoharhaisia ajatuksia "entä jos alkaisitkin luulemaan, että joku tarkkailee?" tai kuulemaan ääniä jne. Ihan yhtä helvettiä nää päivät. Hirveitä ovat myös epätodelliset olot. Olen saanut tietää, että tällaisia kutsutaan nimellä dissosiaatio, mutta arvatkaapa vain helpottiko se? Sen jälkeen olen stressannut jatkuvasti dissosiaatiosta ja sen oireista ja pelkään niitä ja tuntuu, että niitä tulee enemmän kun pelkään niitä. Välillä tuntuu kuin päivät menis yhdessä kamalassa sumussa eikä muista melkein mitään mistään. Välillä myös tuntuu, että en jaksaisi ollenkaan enää välittää näistä peloista ja ajatuksista ja se saa minulle vain enemmän sellaisen olon, että nyt muutun joksikin kamalaksi psykopaatiksi tai "pahaksi" koska en edes välitä. Ja välillä melkein toivoo, että sekoaisi kun ei jaksaisi enään yksinkertaisesti pelätä sitä :'( On vaan niin hemmetin turta olo aika ajoin, että ihanku millään ei olis mitään väliä tai tekis mieli vaan nauraa koska on niin helvetin poikki tähän itkemiseen ja PELKOON. Tuntuu välillä, että mieli on ihan ylikuormittunut kun saa hakea sanoja ja joutuu lukemaan jonku lauseen monta kertaa ennenku ymmärtää sen. Ahdistaa koska olen jotenkin aina pitänyt itseäni sellasena, että olen älykäs ja se on se mun "valtti" kun en ole koskaan mitään sen kummempaa fyysistä ulkomuotoa omannut. Olisi mielenkiintoista tietää, että onko muilla näitä kyseisiä oloja? Käyn 2xvko psykoterapiassa, mutta sekin tuntuu vaan stressaavan kun on ne bussimatkat jne. Olen lähiaikoina alkanut pelkäämään vielä enemmän ulos menemistä, kun pelkään, että sekoan ulkona ja alan jotakin riehumaan ja joudun lööppeihin. Mullakin samanlaisia pakkoajatuksia, että kirkuisi vaan ja silmät pyöris päässä jossain lepositeissä. Erityisesti kun olen käynyt pari kertaa auroran päivystyksessä pillittämässä ongelmiani ja kokemukset ovat olleet ihan kamalia. Tuntuu, että en voi katsoa enää edes telkkaria koska pelkään kaikkea negatiivista joka saattaisi saada mulle taas jonkun ahdistavan ajatuksen. Alussa vältin vaan kauhuleffoja jne, mutta nyt tuntuu etten uskalla tehdä "altistua" enää millekkään kun tuntuu, että kaikki jää mieleen. Ahdistaa jos kuulee jonkun laulun vaikka jossa lauletaan jotain losing control tai crazy....Olo on ihan sietämätön kyllä ja pelottaa ihan sairaasti. Tuntuu, että kroppa ja mieli on ihan sietokyvyn rajoilla ja pelottaa vaan niin helvetisti!! Nyt aloitin taas uuden lääkkeen Zoloftin ja toivoisin, että tämä auttaisi ees jotenkin. Olen ollut aika lääkevastainen koska olen kokeillut jo 5 eri masennuslääkkeitä, mutta olen yksinkertaisesti niin epätoivoinen, että päätin taas kokeilla uusia lääkkeitä, niiden lisäksi mulla on diapamit pahimpaan, mutta tuntuu, että ne vaan pahentaa sitä epätodellisuuden oloa välillä. Pelkään ajavani itseni hulluuteen näillä peloilla ja aina vaan "tuntuu", että ei helvetti kohta se järki lähtee. Mulla on diagnosoitu pakkomiellepainotteinen pakko-oireinenhäiriö, yleistynyt ahdistuneisuushäiriö, julkisten paikkojen pelko ja vakava-asteinen masennus. Mitenhän saisin itseni tästä kamalasta noidankehästä irti? Tuntuu, että kaivan itse maata jalkojeni alla... :'(


      • helvetissä elämistä
        Pelokas_ kirjoitti:

        Oirelistaus täsmää täysin ja itselläni on menossa juuri tuo sinun kuvailemasi pahin vaihe eli psykoosin/skitsofrenian pelko jne. Tilanne kärjistyy pahoilla uniongelmilla ja painajaisilla. Kokoajan odotan, että koska napsahtaa. Välillä olen jo ollut valmiina lähtemään mielisairaalaan. Koonnut kamppeita jne. Tuntuu, että jos vielä yhtenäkin yönä valvon tai näen sekavia unia sekoan lopullisesti. Muutenkin sekoamistunne kokoajan päällä ja fyysisenä oireena rinnanpuristus. Oxamineja lappaamalla olen saanut itseni jotenkin kuriin, mutta en tiedä kuinka pitkäksi aikaa. Toivon, että löytyisi mahdollisimman nopeasti auttava lääkitys ja olo lähtisi edes vähän helpottamaan. Olen koittanut hakea apua mitä epätoivoisimmista sekosta kuten E-EPA kapselit ja avena sativa liuos luontaisuote kaupasta. Vedän myös nikotiinipurkkaa ja kahvia vaikka lopetin tupakoinnin ja kahvin aikaa sitten, koska luulen niiden helpottavan. Eivät oikeasti helpota, pää ei vain usko. Lisäksi itselläni on kokoajan pakkoajatuksia, missä näen itseni mielisairaalassa lepositeissä huutamassa järkeä vailla ja hoitajat ympärillä. Kaikenlaisia muitakin pakkoajatuksia ja mielikuvia. Itselläni oireet alkoivat rinnanpuristuksella ja pyörrytyksellä noin 3kk sitten. Sen jälkeen tutkittu ns. vakavat syyt pois ja tilanne vain kärjistyi lisää kun aloin uskomaan, että vika on sitten päässä. Tässä avautimista tämän illan pahaan oloon, katsotaan mitä huomenna. :/

        Omaa oirelistausta:

        - Ajatukset sekaisin "näin psykoosissa ajatellaan" ajatukset,
        eli itse tuotettuja paranoidisia ajatuksia tai ajatuksia asioista,
        joita tekemällä minua pidettäisiin hulluna, joihin en usko,
        mutta pelkään rupeavani uskomaan.

        - Käsien hikoilu. (Propral auttaa)

        - Pahoinvointia, voin fyysisesti pahoin, oksettaa. (oxamin auttaa)

        - Ajoittainen vapina ja kylmä, vaikka olisi kuinka lämmintä. (Propral auttaa)

        - Epätoivon fiilis, en selviä koskaan tää vaan pahenee. (oxamin auttaa)

        - Suun kuivumista, janon tunne.

        - Oireet ovat 24/7 mutta, sosiaalisissa tilanteissa ne vain pahenevat. (oxamin auttaa)

        - Sairaalloinen väsymys ja kokoaikainen haukottelu.

        - Erittäin vaikea nukahtaminen, huonolaatuinen uni
        ja painajaiset tai todentuntuiset unet, joka öinen tapahtuma.

        - Ajatusten tietynlainen lamaantuneisuus,
        ajatus ei kulje tai ongelmanratkaisu on vaikeampaa.

        - Paniikkikohtaukset, eli nyt pois tilanteesta, pakokauhu. (oxamin auttaa)

        - Puristava tunne rinnassa, melkein kokoaikainen oire. (oxamin auttaa)

        - Kavereiden tai sukulaisten luokse meneminen mahdoton ajatus,
        pelkkä mielikuva pahentaa oloa.

        - Mielikuvat asioista, eli vaikka mielikuva leivänvoitelusta saattaa ahdistaa,
        jotenkin tulee semmoinen näin tullaan hulluksi fiilis.

        - Kontrollin menettäminen, pelko etten voi hallita itseäni ja tekemisiäni!
        Osittain kontrolli jo mennyt? (oxamin auttaa)

        - Näköhäiriöitä, väreilyä ja valoja näkökentässä ja en näe kunnolla.

        - Jatkuva alakulo. Masennus.

        - Pelkään rupeavani kuulemaan ääniä, puhetta pääni sisässä tms.

        - Jalat ei kanna tuntemus. (oxamin auttaa)

        - Huimaava ja pyörryttävä tunne usein. (oxamin auttaa)

        - Kuulon meneminen niin kuin kuuntelisi putkenläpi, oma äänikin kuulostaa kummalliselta.

        - Ruokahalun katoaminen. (oxamin auttaa)

        - "Pakkoajatukset" Näen itseni järkeä vailla sairaalassa lepositeissä hoitajia ympärillä. (oxamin auttaa)

        - Ns. flasbackkien saaminen eli yhtäkkiä muistan jonkun asian tai tapahtuman menneisyydestä,
        joka yleensä oli ahdistava tai häpeää tuottava. Unen ja todellisuuden sekoittaminen.

        - Luen jonkun kirjoittaman tarinan psykoosista ja hermostun psyykkisesti "tunnen varmuutta hulluksi tulemisesta"

        - Olotilastani selittäminen hermostuttaa ehkä se sairaudentunto rupeaa tulemaan ja se ahdistaa.

        - Pelkään puhuessani ihan normaaleistakin asioista että ihmiset näkevät,
        että minua vaivaa jokin tai joku tai etten ole ihan terve

        - Vihlaisut päässä eli päänsäryn tuntemukset vaan vihlaisuina. Migreeni.

        - Tuntuu kuin silmissä olisi painetta. Silmät kipeät.

        - Epätodellinen olo, kuin olisi unessa.

        - Painon raju putoaminen, 10kg.

        Hei

        laitoin jo aikasemmin tämän saman, mutta se jäi tonne sivun ylälaitaan niin laitetaampa uudestaan.

        Mulla on aivan sama homma. Eli toi oirelista tuntuu täysin sopivalta. Mulla alkoi ensin sillä, että
        alkoi tulla pakkoajatuksia, että vahingoittaisin jotain toista ihmistä. Ensiksi en niin kauheesti huolestunut niistä. Viime keväänä kävin EMDR-traumaterapiassa jossa aktivoitui ihan kamala trauma lapsuudesta. Jotenkin blokkasin sen mielestäni ja tuntui etten ees ite tajunnut kuitenkaan, että se trauma oli tullut pintaan. Ajattelin vaan, että no tästä selvitään niink kaikesta masennuksesta ja ahdistuksesta aikaisemminkin. Pakkoajatukset alkoivat kuitenkin muutaman kuukauden jälkeen emdrästä pahenemaan ja sitten tuli pakkotoimintoja eli tarkistelin vaikka kuinka kauan helloja jne ja oli bakteerikammoakin. Sitten yhtäkkiä mulla alkoi tulemaan hirveitä paniikkikohtauksia ja pelkotiloja, että sekoan jne. Menin avo-osastolle 6 vkoksi jossa taa skokeiltiin lääkkeitä jne. Aluksi tuntui, että kyllä tää tästä helpottaa kun tulin takaisin kotiin osastolta. Nyt kuitenkin pelot ja oireet ovat pahentuneet. Olen ahdistunut 24/7 ja hirveät pakkoajatukset vaivaavat miljoonat fyysiset oireet. Olen hankkinut varmaan 10 itsehoito-opasta, mutta tuntuu, että ne vaan sekotti enemmän päätä ja aloin tarkkailemaan ihan liikaa, että mitä ne ajatukset on ja mitä siellä päässä liikkuu koko aika. Nyt sekoamisen pelko on pahentunut ja mullakin sama fiilis, että
        odotan vaan että koska iskee päälle. Tuntuu, että on myös noita vainoharhaisia ajatuksia "entä jos alkaisitkin luulemaan, että joku tarkkailee?" tai kuulemaan ääniä jne. Ihan yhtä helvettiä nää päivät. Hirveitä ovat myös epätodelliset olot. Olen saanut tietää, että tällaisia kutsutaan nimellä dissosiaatio, mutta arvatkaapa vain helpottiko se? Sen jälkeen olen stressannut jatkuvasti dissosiaatiosta ja sen oireista ja pelkään niitä ja tuntuu, että niitä tulee enemmän kun pelkään niitä. Välillä tuntuu kuin päivät menis yhdessä kamalassa sumussa eikä muista melkein mitään mistään. Välillä myös tuntuu, että en jaksaisi ollenkaan enää välittää näistä peloista ja ajatuksista ja se saa minulle vain enemmän sellaisen olon, että nyt muutun joksikin kamalaksi psykopaatiksi tai "pahaksi" koska en edes välitä. Ja välillä melkein toivoo, että sekoaisi kun ei jaksaisi enään yksinkertaisesti pelätä sitä :'( On vaan niin hemmetin turta olo aika ajoin, että ihanku millään ei olis mitään väliä tai tekis mieli vaan nauraa koska on niin helvetin poikki tähän itkemiseen ja PELKOON. Tuntuu välillä, että mieli on ihan ylikuormittunut kun saa hakea sanoja ja joutuu lukemaan jonku lauseen monta kertaa ennenku ymmärtää sen. Ahdistaa koska olen jotenkin aina pitänyt itseäni sellasena, että olen älykäs ja se on se mun "valtti" kun en ole koskaan mitään sen kummempaa fyysistä ulkomuotoa omannut. Olisi mielenkiintoista tietää, että onko muilla näitä kyseisiä oloja? Käyn 2xvko psykoterapiassa, mutta sekin tuntuu vaan stressaavan kun on ne bussimatkat jne. Olen lähiaikoina alkanut pelkäämään vielä enemmän ulos menemistä, kun pelkään, että sekoan ulkona ja alan jotakin riehumaan ja joudun lööppeihin. Mullakin samanlaisia pakkoajatuksia, että kirkuisi vaan ja silmät pyöris päässä jossain lepositeissä. Erityisesti kun olen käynyt pari kertaa auroran päivystyksessä pillittämässä ongelmiani ja kokemukset ovat olleet ihan kamalia. Tuntuu, että en voi katsoa enää edes telkkaria koska pelkään kaikkea negatiivista joka saattaisi saada mulle taas jonkun ahdistavan ajatuksen. Alussa vältin vaan kauhuleffoja jne, mutta nyt tuntuu etten uskalla tehdä "altistua" enää millekkään kun tuntuu, että kaikki jää mieleen. Ahdistaa jos kuulee jonkun laulun vaikka jossa lauletaan jotain losing control tai crazy....Olo on ihan sietämätön kyllä ja pelottaa ihan sairaasti. Tuntuu, että kroppa ja mieli on ihan sietokyvyn rajoilla ja pelottaa vaan niin helvetisti!! Nyt aloitin taas uuden lääkkeen Zoloftin ja toivoisin, että tämä auttaisi ees jotenkin. Olen ollut aika lääkevastainen koska olen kokeillut jo 5 eri masennuslääkkeitä, mutta olen yksinkertaisesti niin epätoivoinen, että päätin taas kokeilla uusia lääkkeitä, niiden lisäksi mulla on diapamit pahimpaan, mutta tuntuu, että ne vaan pahentaa sitä epätodellisuuden oloa välillä. Pelkään ajavani itseni hulluuteen näillä peloilla ja aina vaan "tuntuu", että ei helvetti kohta se järki lähtee. Mulla on diagnosoitu pakkomiellepainotteinen pakko-oireinenhäiriö, yleistynyt ahdistuneisuushäiriö, julkisten paikkojen pelko ja vakava-asteinen masennus. Mitenhän saisin itseni tästä kamalasta noidankehästä irti? Tuntuu, että kaivan itse maata jalkojeni alla... :'(


      • ....
        Helvetissä elämistä kirjoitti:

        Hei

        Mulla on aivan sama homma. Eli toi oirelista tuntuu täysin sopivalta. Mulla alkoi ensin sillä, että
        alkoi tulla pakkoajatuksia, että vahingoittaisin jotain toista ihmistä. Ensiksi en niin kauheesti huolestunut niistä. Viime keväänä kävin EMDR-traumaterapiassa jossa aktivoitui ihan kamala trauma lapsuudesta. Jotenkin blokkasin sen mielestäni ja tuntui etten ees ite tajunnut kuitenkaan, että se trauma oli tullut pintaan. Ajattelin vaan, että no tästä selvitään niink kaikesta masennuksesta ja ahdistuksesta aikaisemminkin. Pakkoajatukset alkoivat kuitenkin muutaman kuukauden jälkeen emdrästä pahenemaan ja sitten tuli pakkotoimintoja eli tarkistelin vaikka kuinka kauan helloja jne ja oli bakteerikammoakin. Sitten yhtäkkiä mulla alkoi tulemaan hirveitä paniikkikohtauksia ja pelkotiloja, että sekoan jne. Menin avo-osastolle 6 vkoksi jossa taa skokeiltiin lääkkeitä jne. Aluksi tuntui, että kyllä tää tästä helpottaa kun tulin takaisin kotiin osastolta. Nyt kuitenkin pelot ja oireet ovat pahentuneet. Olen ahdistunut 24/7 ja hirveät pakkoajatukset vaivaavat miljoonat fyysiset oireet. Olen hankkinut varmaan 10 itsehoito-opasta, mutta tuntuu, että ne vaan sekotti enemmän päätä ja aloin tarkkailemaan ihan liikaa, että mitä ne ajatukset on ja mitä siellä päässä liikkuu koko aika. Nyt sekoamisen pelko on pahentunut ja mullakin sama fiilis, että
        odotan vaan että koska iskee päälle. Tuntuu, että on myös noita vainoharhaisia ajatuksia "entä jos alkaisitkin luulemaan, että joku tarkkailee?" tai kuulemaan ääniä jne. Ihan yhtä helvettiä nää päivät. Hirveitä ovat myös epätodelliset olot. Olen saanut tietää, että tällaisia kutsutaan nimellä dissosiaatio, mutta arvatkaapa vain helpottiko se? Sen jälkeen olen stressannut jatkuvasti dissosiaatiosta ja sen oireista ja pelkään niitä ja tuntuu, että niitä tulee enemmän kun pelkään niitä. Välillä tuntuu kuin päivät menis yhdessä kamalassa sumussa eikä muista melkein mitään mistään. Välillä myös tuntuu, että en jaksaisi ollenkaan enää välittää näistä peloista ja ajatuksista ja se saa minulle vain enemmän sellaisen olon, että nyt muutun joksikin kamalaksi psykopaatiksi tai "pahaksi" koska en edes välitä. Ja välillä melkein toivoo, että sekoaisi kun ei jaksaisi enään yksinkertaisesti pelätä sitä :'( On vaan niin hemmetin turta olo aika ajoin, että ihanku millään ei olis mitään väliä tai tekis mieli vaan nauraa koska on niin helvetin poikki tähän itkemiseen ja PELKOON. Tuntuu välillä, että mieli on ihan ylikuormittunut kun saa hakea sanoja ja joutuu lukemaan jonku lauseen monta kertaa ennenku ymmärtää sen. Ahdistaa koska olen jotenkin aina pitänyt itseäni sellasena, että olen älykäs ja se on se mun "valtti" kun en ole koskaan mitään sen kummempaa fyysistä ulkomuotoa omannut. Olisi mielenkiintoista tietää, että onko muilla näitä kyseisiä oloja? Käyn 2xvko psykoterapiassa, mutta sekin tuntuu vaan stressaavan kun on ne bussimatkat jne. Olen lähiaikoina alkanut pelkäämään vielä enemmän ulos menemistä, kun pelkään, että sekoan ulkona ja alan jotakin riehumaan ja joudun lööppeihin. Mullakin samanlaisia pakkoajatuksia, että kirkuisi vaan ja silmät pyöris päässä jossain lepositeissä. Erityisesti kun olen käynyt pari kertaa auroran päivystyksessä pillittämässä ongelmiani ja kokemukset ovat olleet ihan kamalia. Tuntuu, että en voi katsoa enää edes telkkaria koska pelkään kaikkea negatiivista joka saattaisi saada mulle taas jonkun ahdistavan ajatuksen. Alussa vältin vaan kauhuleffoja jne, mutta nyt tuntuu etten uskalla tehdä "altistua" enää millekkään kun tuntuu, että kaikki jää mieleen. Ahdistaa jos kuulee jonkun laulun vaikka jossa lauletaan jotain losing control tai crazy....Olo on ihan sietämätön kyllä ja pelottaa ihan sairaasti. Tuntuu, että kroppa ja mieli on ihan sietokyvyn rajoilla ja pelottaa vaan niin helvetisti!! Nyt aloitin taas uuden lääkkeen Zoloftin ja toivoisin, että tämä auttaisi ees jotenkin. Olen ollut aika lääkevastainen koska olen kokeillut jo 5 eri masennuslääkkeitä, mutta olen yksinkertaisesti niin epätoivoinen, että päätin taas kokeilla uusia lääkkeitä, niiden lisäksi mulla on diapamit pahimpaan, mutta tuntuu, että ne vaan pahentaa sitä epätodellisuuden oloa välillä. Pelkään ajavani itseni hulluuteen näillä peloilla ja aina vaan "tuntuu", että ei helvetti kohta se järki lähtee. Mulla on diagnosoitu pakkomiellepainotteinen pakko-oireinenhäiriö, yleistynyt ahdistuneisuushäiriö, julkisten paikkojen pelko ja vakava-asteinen masennus. Mitenhän saisin itseni tästä kamalasta noidankehästä irti? Tuntuu, että kaivan itse maata jalkojeni alla... :'(

        On nämä toisten vahingoittamisajatukset tuttuja, nyt olen päässyt niistä. Senverran paljon on ihmisiä, joilla samantyylisiä ongelmia, että pelosta mitä muut sanovat, pitäisi irtautua.
        Oletko kokeillut liikuntaa, fyysinen rasitus lisää mielentyyneyttä.
        En katso TVtä ollenkaan, ahdistus väheni siitäkin.
        On löydettävä jotain muuta tilalle, mieti mitkä asiat ovat tuottaneet iloa, käytä näitä mielikuvia ja muistoja. Ongelmat eivät poistu mutta lievittyvät.


      • Mä 27

        Mulla on kans ollut samoja ahdistus oireita. Kaikki alkoi, ku menin töihin ekaa kertaa 4,5 vuoteen. Olin kotona lasten kanssa ton 4,5v, eikä silloin ollut mitään tälläisiä pelkoja. Hain töitä 1,5 vuotta ja sit ku sain vihdoin töitä se tapahtuikin tosi nopeasti ja tuli hirmu iso elämän muutos. Ekaksi pelkäsin ALS tautia, kun kädet oli voimattoman tuntuiset(johtui rasituksesta, fyysinen työ). Järki sanoi koko ajan, ettei mulla sellaista ole, mut ahdisti vaan. Se meni ohi, pari viikkoa oli ok ja sit mä sain rytmihäiriön ja taas pukkasi jumalaton ahdistus, sydäri tulee justiinsa. Tiesin taaskin, ettei tule sydäriä, mutta kun nuppi ei usko. Sen jälkeen, kun tiesin, ettei mussa ole fyysistä vikaa ja tiesin, et vika on mun päässä, niin olen pelännyt sekoavani. Skitsofrenia ja psykoosi on pahimmat pelot. Ahdistuminen ei vaadi ku jonkun inhottavan unen ja siitä se taas lähtee. Oon syönyt 6 viikkoa Sepramia, eka 2vk 10mg ja nyt 4vk 20mg. En suostu syömään oxaminia. En tiedä, pitäis vissiin nostaa sepramin milligrammia taas ja koittaa päästä johonkin terapiaan. On ainakin välillä aika epätoivoinen olo. Mulla on hyviäkin aikoja, eli saattaa olla viikko-kaksikin, ettei ahdista juuri yhtään ja sit taas yht´äkkiä.
        En tiiä, mä haluan vaan, et mun olo normalisoituu!


      • helvetissä elämistä
        Mä 27 kirjoitti:

        Mulla on kans ollut samoja ahdistus oireita. Kaikki alkoi, ku menin töihin ekaa kertaa 4,5 vuoteen. Olin kotona lasten kanssa ton 4,5v, eikä silloin ollut mitään tälläisiä pelkoja. Hain töitä 1,5 vuotta ja sit ku sain vihdoin töitä se tapahtuikin tosi nopeasti ja tuli hirmu iso elämän muutos. Ekaksi pelkäsin ALS tautia, kun kädet oli voimattoman tuntuiset(johtui rasituksesta, fyysinen työ). Järki sanoi koko ajan, ettei mulla sellaista ole, mut ahdisti vaan. Se meni ohi, pari viikkoa oli ok ja sit mä sain rytmihäiriön ja taas pukkasi jumalaton ahdistus, sydäri tulee justiinsa. Tiesin taaskin, ettei tule sydäriä, mutta kun nuppi ei usko. Sen jälkeen, kun tiesin, ettei mussa ole fyysistä vikaa ja tiesin, et vika on mun päässä, niin olen pelännyt sekoavani. Skitsofrenia ja psykoosi on pahimmat pelot. Ahdistuminen ei vaadi ku jonkun inhottavan unen ja siitä se taas lähtee. Oon syönyt 6 viikkoa Sepramia, eka 2vk 10mg ja nyt 4vk 20mg. En suostu syömään oxaminia. En tiedä, pitäis vissiin nostaa sepramin milligrammia taas ja koittaa päästä johonkin terapiaan. On ainakin välillä aika epätoivoinen olo. Mulla on hyviäkin aikoja, eli saattaa olla viikko-kaksikin, ettei ahdista juuri yhtään ja sit taas yht´äkkiä.
        En tiiä, mä haluan vaan, et mun olo normalisoituu!

        Joo onko sun lääkäri sanonu mitään noista? Ku mulle koko aika vaan sanotaan sitä, että se on ahdistusta ja traumaa, mut ku mun on niin saamarin vaikee uskoo, että se johtuis vaan siitä ja sit oon miettiny sitä hypokondriaa, mut ku siinä luetellaan vaan fyysisten sairauksien pelko. Mullakin sama kaava noissa, että ekaks pelkäsin fyysisiä sairauksia ja kun ravasin sit lääkärissä jne niin siirty näihin. Mua ahdistaa kun luin, että ahdistus voi mennä psykoottistasoiseksi, että ite on ihan varma, että on joku sairaus. Musta tuntuu vaan, että oon jotenki niin vakuuttunu. Oon laittanu esille sospräivystys numeronki, jos sattuisin sekoomaan jonkun seurassa. Tää on ihan kamalaa ja viimeise pari kolme päivää oon ollu kaameessa dissosiaatiossa eli kaikki tuntuu epätodelliselta ja pelkään koko aika et entä jos mikään ei ookkaan totta? Terapeutti sano, että ei sitä dissosiaatiota tartte pelätä, että se on vaan sitä, että mieli ottaa ikäänkun lepoa, mutta mua ahdistaa ihan suunnattomasti ja tuplaa vielä nää muutkin ahdistukset se kun tajuan, että hei nyt mulla on dissosiaatio oireita... ääh mäkin haluisin vaan parantuu, mutta se alkaa jo tuntua aika mahdottomalta tai tuntuu, että pitäis vaan odottaa ja käydä terapiassa vuosia ja sit vaan miettii, että entä jos mä sekoon sinä aikana. Kai se on vaan sitä, että pelkää kohdata omia pelkojaan ja on vaikeuksia hyväksyä sitä, että ei se apu aina tuu ulkopuolelta vaan pitäis oppia itsenäistymään ja luottamaan siihen, että selviää omillaankin tuen kanssa tietysti.


      • rikkipoikki
        helvetissä elämistä kirjoitti:

        Joo onko sun lääkäri sanonu mitään noista? Ku mulle koko aika vaan sanotaan sitä, että se on ahdistusta ja traumaa, mut ku mun on niin saamarin vaikee uskoo, että se johtuis vaan siitä ja sit oon miettiny sitä hypokondriaa, mut ku siinä luetellaan vaan fyysisten sairauksien pelko. Mullakin sama kaava noissa, että ekaks pelkäsin fyysisiä sairauksia ja kun ravasin sit lääkärissä jne niin siirty näihin. Mua ahdistaa kun luin, että ahdistus voi mennä psykoottistasoiseksi, että ite on ihan varma, että on joku sairaus. Musta tuntuu vaan, että oon jotenki niin vakuuttunu. Oon laittanu esille sospräivystys numeronki, jos sattuisin sekoomaan jonkun seurassa. Tää on ihan kamalaa ja viimeise pari kolme päivää oon ollu kaameessa dissosiaatiossa eli kaikki tuntuu epätodelliselta ja pelkään koko aika et entä jos mikään ei ookkaan totta? Terapeutti sano, että ei sitä dissosiaatiota tartte pelätä, että se on vaan sitä, että mieli ottaa ikäänkun lepoa, mutta mua ahdistaa ihan suunnattomasti ja tuplaa vielä nää muutkin ahdistukset se kun tajuan, että hei nyt mulla on dissosiaatio oireita... ääh mäkin haluisin vaan parantuu, mutta se alkaa jo tuntua aika mahdottomalta tai tuntuu, että pitäis vaan odottaa ja käydä terapiassa vuosia ja sit vaan miettii, että entä jos mä sekoon sinä aikana. Kai se on vaan sitä, että pelkää kohdata omia pelkojaan ja on vaikeuksia hyväksyä sitä, että ei se apu aina tuu ulkopuolelta vaan pitäis oppia itsenäistymään ja luottamaan siihen, että selviää omillaankin tuen kanssa tietysti.

        Terveiset kaikille edellisten viestien kirjoittajille. Samassa veneessä ollaan ja välillä aika syvällä. Ihan samoja oireita löytyy ja tuntuu, että kaikki oireet kiertää kuin kehää. Kun yksi väistyy, tulee toinen tilalle... ja kolmas, neljäs jne. Kaikki sekoamisen tunteet, epätodelliset olot, fyysisten sairauden pelot, paniikkihäiriö, levottomuus, yleinen ahdistuneisuus, väkivaltaiset ja kaikki kamalat pakkoajatukset, jotka saa melkein oksentamaan, ovat NIIN tuttuja. Pahimmillaan kaikki yhtäaikaa, jolloin tulos ei ole kovin hyvä. Välillä meinaa loppua usko parempaan, mutta jostain se aina kuitenkin taas kumpuaa. En kuitenkaan tiedä loppuuko tämä ikinä. Itselläni siis ollut vaihtelevia oireita lapsuudesta asti.

        Olisi tosi hyvä kirjoitella samoista asioista kärsivien kanssa. Perustetaanko joku sähköpostirinki, jossa jakaa kaikki paskimmat tuntonsa :) En tiedä, mutta tuntuu että live-elämässä samoin tuntevia ei usein kohtaa, vaikka jotenkin sitä tietää, että tätä on paljon!

        Voimia kaikille!


      • AM.
        rikkipoikki kirjoitti:

        Terveiset kaikille edellisten viestien kirjoittajille. Samassa veneessä ollaan ja välillä aika syvällä. Ihan samoja oireita löytyy ja tuntuu, että kaikki oireet kiertää kuin kehää. Kun yksi väistyy, tulee toinen tilalle... ja kolmas, neljäs jne. Kaikki sekoamisen tunteet, epätodelliset olot, fyysisten sairauden pelot, paniikkihäiriö, levottomuus, yleinen ahdistuneisuus, väkivaltaiset ja kaikki kamalat pakkoajatukset, jotka saa melkein oksentamaan, ovat NIIN tuttuja. Pahimmillaan kaikki yhtäaikaa, jolloin tulos ei ole kovin hyvä. Välillä meinaa loppua usko parempaan, mutta jostain se aina kuitenkin taas kumpuaa. En kuitenkaan tiedä loppuuko tämä ikinä. Itselläni siis ollut vaihtelevia oireita lapsuudesta asti.

        Olisi tosi hyvä kirjoitella samoista asioista kärsivien kanssa. Perustetaanko joku sähköpostirinki, jossa jakaa kaikki paskimmat tuntonsa :) En tiedä, mutta tuntuu että live-elämässä samoin tuntevia ei usein kohtaa, vaikka jotenkin sitä tietää, että tätä on paljon!

        Voimia kaikille!

        Mulla oli alkuun "vaan" paniikkihäiriö, puhkes 2006. Pitkäaikaislääkkeitää en koskaan suostunu alottaan (rauhottavat kulki mukana varuiks) ja välissä tuliki lähes oireeton kausi. No sit tuli takas, entistä pahempana, mutta nykyään siinä on mukana jatkuvaa ahdistuneisuutta. Ei oo sellasta päivää ollu aikoihin että olis normaali olo. Masennuskin on. Jossain vaiheessa pelkäsin sydänvikoja ym. sairauksia. Mut nyt viikon ajan oon pelänny että sekoan. Ihme ajatuksia välillä... Ja monenä päivänä putkeen epätodellinen olo. Käyn hieman hitaalla sillon. Niin kauan on ollu jo paniikkia, järjetöntä stressiä ja masennusta että ei ihme että tuntuu että sekoo. Sepramit ois ny alotusta vailla.


      • paskaa elämää
        rikkipoikki kirjoitti:

        Terveiset kaikille edellisten viestien kirjoittajille. Samassa veneessä ollaan ja välillä aika syvällä. Ihan samoja oireita löytyy ja tuntuu, että kaikki oireet kiertää kuin kehää. Kun yksi väistyy, tulee toinen tilalle... ja kolmas, neljäs jne. Kaikki sekoamisen tunteet, epätodelliset olot, fyysisten sairauden pelot, paniikkihäiriö, levottomuus, yleinen ahdistuneisuus, väkivaltaiset ja kaikki kamalat pakkoajatukset, jotka saa melkein oksentamaan, ovat NIIN tuttuja. Pahimmillaan kaikki yhtäaikaa, jolloin tulos ei ole kovin hyvä. Välillä meinaa loppua usko parempaan, mutta jostain se aina kuitenkin taas kumpuaa. En kuitenkaan tiedä loppuuko tämä ikinä. Itselläni siis ollut vaihtelevia oireita lapsuudesta asti.

        Olisi tosi hyvä kirjoitella samoista asioista kärsivien kanssa. Perustetaanko joku sähköpostirinki, jossa jakaa kaikki paskimmat tuntonsa :) En tiedä, mutta tuntuu että live-elämässä samoin tuntevia ei usein kohtaa, vaikka jotenkin sitä tietää, että tätä on paljon!

        Voimia kaikille!

        Jos haluut kirjoitella niin laitatko sähköpostiosotteesi vaikka? Mäki olen oireillut lapsesta asti.


      • Mä 27
        paskaa elämää kirjoitti:

        Jos haluut kirjoitella niin laitatko sähköpostiosotteesi vaikka? Mäki olen oireillut lapsesta asti.

        Moi! Mulla on tosiaan vaihdellut nää ahdistuksen aiheet. Ekaksi tuli noi fyysisten sairauksien pelot ja sitten sekoamisen pelko, nyt mä näin alkuviikosta unen, seksiunen, mut siinä unessa mun poika näki mun touhuamisen dildon kanssa ja se sai mulle aivan kamalan ahdistuksen päälle. Mulle tuli ihan helvetin inhottava ja likainen olo. Hitto, mulle kaikki lapsiin kohdistuva väkivalta, pedofiilit ja ylipäätänsä naisten raiskaajat on alinta mahdollista pohjasakkaa! Sitten sitä alkaa miettimään, et miksi mä näin sellasta unta! Ihan niinku uniin vois vaikuttaa! Ja sit oon ollut ahdistanut kohta viikon. Sitä ennen oli pari hyvää viikkoa. En tiedä. Nyt nostettiin Sepram 30mg/ päivä. Millon nää loppuu? Mulla on ollut pieniä pakko-oireita aina, mut ne ei ole ahdistanut mua ikinä. Siis tarkistamista jne. Nyt vasta ku mä menin töihin pitkän tauon jälkeen alkoi tällaiset oireet! Mulla on asiat ihan hyvin, mut silti on tällästä. Mua inhottaa,se et tulee kamalia ajatuksia. Ja epäilyjä, et voisinko mä olla sellanen hirviö, vaikka tiedän, etten ole. Ja sit sitä miettii välillä muistakin ihmisistä, et voisko noi tehdä jotain, vaikka tiedän ettei voi! Helvetti! Auttaako nää lääkkeet koskaan? Onko kokemusta? Pienihän mun annostus on, et pitäis vissiin vetää ainakin 40mg/vrk ja 3-4 kk, et pakkoajatukset häviäis. Ei paljoa lohduta!


      • rikkipoikki
        Mä 27 kirjoitti:

        Moi! Mulla on tosiaan vaihdellut nää ahdistuksen aiheet. Ekaksi tuli noi fyysisten sairauksien pelot ja sitten sekoamisen pelko, nyt mä näin alkuviikosta unen, seksiunen, mut siinä unessa mun poika näki mun touhuamisen dildon kanssa ja se sai mulle aivan kamalan ahdistuksen päälle. Mulle tuli ihan helvetin inhottava ja likainen olo. Hitto, mulle kaikki lapsiin kohdistuva väkivalta, pedofiilit ja ylipäätänsä naisten raiskaajat on alinta mahdollista pohjasakkaa! Sitten sitä alkaa miettimään, et miksi mä näin sellasta unta! Ihan niinku uniin vois vaikuttaa! Ja sit oon ollut ahdistanut kohta viikon. Sitä ennen oli pari hyvää viikkoa. En tiedä. Nyt nostettiin Sepram 30mg/ päivä. Millon nää loppuu? Mulla on ollut pieniä pakko-oireita aina, mut ne ei ole ahdistanut mua ikinä. Siis tarkistamista jne. Nyt vasta ku mä menin töihin pitkän tauon jälkeen alkoi tällaiset oireet! Mulla on asiat ihan hyvin, mut silti on tällästä. Mua inhottaa,se et tulee kamalia ajatuksia. Ja epäilyjä, et voisinko mä olla sellanen hirviö, vaikka tiedän, etten ole. Ja sit sitä miettii välillä muistakin ihmisistä, et voisko noi tehdä jotain, vaikka tiedän ettei voi! Helvetti! Auttaako nää lääkkeet koskaan? Onko kokemusta? Pienihän mun annostus on, et pitäis vissiin vetää ainakin 40mg/vrk ja 3-4 kk, et pakkoajatukset häviäis. Ei paljoa lohduta!

        Mä27: ihan samoja ajatuksia täälläkin. Ihan kuin toisella olalla istuisi joku "piru", joka syöttää päähän noita asioita ja toisella puolella "enkeli", joka yrittää koko ajan vakuutella, että en ikinä tekisi mitään sellaista. Ja en ikinä tekisi, mutta sitten sitä jaksaa miettiä, että miksi niin ajattelen. Ja mitä jos tekisinkin ja mitä jos olisikin joku hirviö. Rupee epäilemään itseään. Ja se, että yrittää hokea, että nämä on vaan pelkkiä ajatuksia, ei paljon auta. Siitä alkaa älytön ahdistus, joka itselläni päätyy yleensä päiviä kestävään henkiseen krapulaan, eli epätodelliseen oloon ja paniikkiin. Ihan kuin paniikkivalmius olisi kokoajan päällä. Pakkoajatukset on kuitenkin niin koukuttavia, että ne jää mieleen pyörimään ja niistä irti päästäminen tuntuu mahdottomalta.

        Tähän kaikkeen lisätään vielä pelko sekoamisesta, niin olo on aivan kamala. Ajatus siitä, että mitä jos sekoaakin ja tekee jotain "kontrollin ulkopuolella" on todella ahdistavaa.

        Voin vain sanoa lohdutukseksi, että niin paljon kuin olen tätä asiaa tutkinut, niin kaikista lähteissä kerrotaan, että ihminen joka pelkää tämmöisiä ei ole yhtään sen suuremmassa vaarassa toteuttaa pelkojaan, kuin ns. normaali. Yleensä asia on jopa päinvastoin, koska pelko määrittelee meitä niin paljon. Helvetin raskasta kuitenkin, tiedän. Tässä vielä yksi ihan mielenkiintoinen artikkeli: http://www.kaleva.fi/plus/index.cfm?extra=-105&j=825257


      • Mä 27
        rikkipoikki kirjoitti:

        Mä27: ihan samoja ajatuksia täälläkin. Ihan kuin toisella olalla istuisi joku "piru", joka syöttää päähän noita asioita ja toisella puolella "enkeli", joka yrittää koko ajan vakuutella, että en ikinä tekisi mitään sellaista. Ja en ikinä tekisi, mutta sitten sitä jaksaa miettiä, että miksi niin ajattelen. Ja mitä jos tekisinkin ja mitä jos olisikin joku hirviö. Rupee epäilemään itseään. Ja se, että yrittää hokea, että nämä on vaan pelkkiä ajatuksia, ei paljon auta. Siitä alkaa älytön ahdistus, joka itselläni päätyy yleensä päiviä kestävään henkiseen krapulaan, eli epätodelliseen oloon ja paniikkiin. Ihan kuin paniikkivalmius olisi kokoajan päällä. Pakkoajatukset on kuitenkin niin koukuttavia, että ne jää mieleen pyörimään ja niistä irti päästäminen tuntuu mahdottomalta.

        Tähän kaikkeen lisätään vielä pelko sekoamisesta, niin olo on aivan kamala. Ajatus siitä, että mitä jos sekoaakin ja tekee jotain "kontrollin ulkopuolella" on todella ahdistavaa.

        Voin vain sanoa lohdutukseksi, että niin paljon kuin olen tätä asiaa tutkinut, niin kaikista lähteissä kerrotaan, että ihminen joka pelkää tämmöisiä ei ole yhtään sen suuremmassa vaarassa toteuttaa pelkojaan, kuin ns. normaali. Yleensä asia on jopa päinvastoin, koska pelko määrittelee meitä niin paljon. Helvetin raskasta kuitenkin, tiedän. Tässä vielä yksi ihan mielenkiintoinen artikkeli: http://www.kaleva.fi/plus/index.cfm?extra=-105&j=825257

        rikkipoikki: Toi oli hyvä artikkeli aiheesta. Mä tiedostan tosiaan sen, että nää on mun ajatuksia vaan, mutta se ei poista sitä, että ne ahdistaa ihan pirusti. Ja se on lohtu, (pieni kylläkin, mutta lohtu silti), että jos tässä tosiaan järki lähtis, niin ei sitä ite tajuais pelätä tai siitä ahdistua. Ja se on totta, mitä sanoit, et on niinku "piru" istuis toisella olalla ja syöttäis karmeita ajatuksia kaikista lähimmistä ja rakkaimmista eikä niitä ajatuksia halua ja sit on se "enkeli" toisella olalla, joka yrittää kumota sen "pirun" sanomiset! :(
        Nää pelot ja ajatukset ei ole tavallaan mun ajatuksia. Ymmärtääkö kukaan?
        Tuntuu, et mä en ole tällänen ihminen, joka ajattelee näin karmeita asioita ja ahdistuu niistä ihan hirveästi! Tuntuu, et ne on jostain ulkopuolelta tunkevia asioita/ajatuksia! Ja sit niistä yrittää päästä järkeilyllä eroon.
        Mä oon aina ollut sellanen, et huolehdin toisista ja mä oon aina ollut se toisten tuki ja olkapää, jota vasten itkeä. Tämmönen tilanne on mulle kauhean vieras, et mä oon se joka "sekoilee".
        Kai se tästä vielä joskus? Toi sähköposti vertaistuki ois varmaan aika hyvä juttu. Ei tälläisiä viitti jokaiselle vastaantulijalle kertoa! Kaikki ei pysty ymmärtämään, ei jos ei ole ite kokenut samaa!


      • Les jatkaa taaaaasen
        Mä 27 kirjoitti:

        rikkipoikki: Toi oli hyvä artikkeli aiheesta. Mä tiedostan tosiaan sen, että nää on mun ajatuksia vaan, mutta se ei poista sitä, että ne ahdistaa ihan pirusti. Ja se on lohtu, (pieni kylläkin, mutta lohtu silti), että jos tässä tosiaan järki lähtis, niin ei sitä ite tajuais pelätä tai siitä ahdistua. Ja se on totta, mitä sanoit, et on niinku "piru" istuis toisella olalla ja syöttäis karmeita ajatuksia kaikista lähimmistä ja rakkaimmista eikä niitä ajatuksia halua ja sit on se "enkeli" toisella olalla, joka yrittää kumota sen "pirun" sanomiset! :(
        Nää pelot ja ajatukset ei ole tavallaan mun ajatuksia. Ymmärtääkö kukaan?
        Tuntuu, et mä en ole tällänen ihminen, joka ajattelee näin karmeita asioita ja ahdistuu niistä ihan hirveästi! Tuntuu, et ne on jostain ulkopuolelta tunkevia asioita/ajatuksia! Ja sit niistä yrittää päästä järkeilyllä eroon.
        Mä oon aina ollut sellanen, et huolehdin toisista ja mä oon aina ollut se toisten tuki ja olkapää, jota vasten itkeä. Tämmönen tilanne on mulle kauhean vieras, et mä oon se joka "sekoilee".
        Kai se tästä vielä joskus? Toi sähköposti vertaistuki ois varmaan aika hyvä juttu. Ei tälläisiä viitti jokaiselle vastaantulijalle kertoa! Kaikki ei pysty ymmärtämään, ei jos ei ole ite kokenut samaa!

        Moi, lueskelin nopeasti noita teidän viestejä läpi, ja mieleen jäi ehkä eniten kun kaikki oikeestaan puhuu noista ajatuksista, on ne sitten seksuaalisia tai fyysiseen vahingoittamiseen liittyviä, niin voin vakuuttaa että tuttuja olivat itsellekkin, ja on niitä vielä tänä päivänäkin ainoana erona ettei ne ahdista pätkääkään, ja eivät jää päätä vaivaamaan. Luulenpa että kaikilla on jotai tuon tyylisiä ei vaan meillä "ahdistuneilla" ! Ahdistunut vaan kiinnittää liikaa huomiota ajatukseen eikä anna sen ajatuksen lipua ohi niinkuin muut tekevät. Siis kuitenkin ihminenhän ajattelee 1298730127389172938 asiaa päivässä ja luulenpa ettei kaikki noista voi olla järkeviä tai jotenkin johdonmukaisia.
        Ja jokaisella meillä on jonkunnäköisiä fobioita liittyy ne sitten hulluksitulemiseen tai hämähäkkeihin mutta normaaleja ne ovat tosin että ahdistunut tekee kärpäsestä härkäsen ja pitäisi uudelleen löytää se miten tehdään taas härkäsestä kärpänen.
        Itse kun olin ahdistunut/paniikkinen/fobiainen ja listaa voisi jatkaa loputtomiin, luulin olevani parantumaton moniongelmainen =D ja tästä ei koskaa pääse yli on vain ajan kysymys milloin pelot muuttuu todeksi, muistan kuinka tuntui oikein joskus että korvat valmistautuu siihen että kohta kuuluu niitä olemattomia =D ja kuinka tuntui että joudun oikein pidättelemään itseäni etten vahingoittaisi jotakuta.
        Toinen minkä tiedostan että ns. paranemisen alkaessa oli aika vaikea huomata sitä omaa edistymistään vaan aina luuli että tilanne on yhtä huono kuin oli. Ja sitten kun vihdoin saatoin tulla iloiseksi jostain niin sain paniikkikohtauksen koska itseään vaan tarkkaili niin paljon että se ilonpuuskakin oli jotenkin ylitsevuotavainen.

        Tuo kokemus ei suinkaan jälkeenpäin ajatellen ollut huono kokemus sen aikana oppi paljon itsestään ja omista voimavaroista niin henkisistä kuin psyykkisistä, ja oppi ymmärtämään kuinka vahva onkaan psyykkisesti kun selviää tuosta, ja varmasti parin vuoden päästä kysyttäessä olette kaikki samaa mieltä ! Itse en uskonut paranevani ja ehkä osalla teistä on sama vaihe menossa vaan uskokaa mitä haluatte, paranette kuitenkin, ahdistus nyt vaan oli polku mille meidän oli astuttava ja niinkuin kaikki polut sekin päättyy, aina on valoa tunnelin päässä !

        sori jos teksti on sekavaa taasen, ja käykäähän ihmeessä kertomassa ketjussa olostanne ja siitä miten nykyään menee.


      • miis83
        Les jatkaa taaaaasen kirjoitti:

        Moi, lueskelin nopeasti noita teidän viestejä läpi, ja mieleen jäi ehkä eniten kun kaikki oikeestaan puhuu noista ajatuksista, on ne sitten seksuaalisia tai fyysiseen vahingoittamiseen liittyviä, niin voin vakuuttaa että tuttuja olivat itsellekkin, ja on niitä vielä tänä päivänäkin ainoana erona ettei ne ahdista pätkääkään, ja eivät jää päätä vaivaamaan. Luulenpa että kaikilla on jotai tuon tyylisiä ei vaan meillä "ahdistuneilla" ! Ahdistunut vaan kiinnittää liikaa huomiota ajatukseen eikä anna sen ajatuksen lipua ohi niinkuin muut tekevät. Siis kuitenkin ihminenhän ajattelee 1298730127389172938 asiaa päivässä ja luulenpa ettei kaikki noista voi olla järkeviä tai jotenkin johdonmukaisia.
        Ja jokaisella meillä on jonkunnäköisiä fobioita liittyy ne sitten hulluksitulemiseen tai hämähäkkeihin mutta normaaleja ne ovat tosin että ahdistunut tekee kärpäsestä härkäsen ja pitäisi uudelleen löytää se miten tehdään taas härkäsestä kärpänen.
        Itse kun olin ahdistunut/paniikkinen/fobiainen ja listaa voisi jatkaa loputtomiin, luulin olevani parantumaton moniongelmainen =D ja tästä ei koskaa pääse yli on vain ajan kysymys milloin pelot muuttuu todeksi, muistan kuinka tuntui oikein joskus että korvat valmistautuu siihen että kohta kuuluu niitä olemattomia =D ja kuinka tuntui että joudun oikein pidättelemään itseäni etten vahingoittaisi jotakuta.
        Toinen minkä tiedostan että ns. paranemisen alkaessa oli aika vaikea huomata sitä omaa edistymistään vaan aina luuli että tilanne on yhtä huono kuin oli. Ja sitten kun vihdoin saatoin tulla iloiseksi jostain niin sain paniikkikohtauksen koska itseään vaan tarkkaili niin paljon että se ilonpuuskakin oli jotenkin ylitsevuotavainen.

        Tuo kokemus ei suinkaan jälkeenpäin ajatellen ollut huono kokemus sen aikana oppi paljon itsestään ja omista voimavaroista niin henkisistä kuin psyykkisistä, ja oppi ymmärtämään kuinka vahva onkaan psyykkisesti kun selviää tuosta, ja varmasti parin vuoden päästä kysyttäessä olette kaikki samaa mieltä ! Itse en uskonut paranevani ja ehkä osalla teistä on sama vaihe menossa vaan uskokaa mitä haluatte, paranette kuitenkin, ahdistus nyt vaan oli polku mille meidän oli astuttava ja niinkuin kaikki polut sekin päättyy, aina on valoa tunnelin päässä !

        sori jos teksti on sekavaa taasen, ja käykäähän ihmeessä kertomassa ketjussa olostanne ja siitä miten nykyään menee.

        Ihanan piristävä viesti. Minulla menossa juuri varmaan tuo pahin vaihe. Käyn kyllä lääkityksen lisäksi terapiassa ja toivon, että se tuottaisi pian tuloksia. Tämä on todella raskasta elää kokoajan pelossa. Minulle on tapahtunut nyt todella hienoja asioita elämässäni ja sitä enemmän pelot lisääntyvät, koska luulen että nyt minua rangaistaan sillä että sekoan ja kaikki hienot suunnitelmat menee pieleen. :( Surullista, mutta totta että näitä ajatuksenkulkuja on todella vaikea muuttaa. Kiitos kuitenkin tekstistäsi. Se antaa toivoa, että aurinko paistaa tänne risukasaankin. :) Ja tsemppiä kaikille kohtalotovereille!


      • joko?
        onneksi kirjoitti:

        Onneksi löysin viestisi haulla! Pelastit just päiväni. Mulla on paniikkihäiriö/pelkoja ja ahdistusta. Ja nyt on pahin skitsofrenian pelko. Aikaisemmin pelkäsin manis-depresiivisyyttä mutta nyt skitsofreniaa. Tunnen just tollasta kuten sä! Voi että, meitä on muitakin. Jos ikinä löydät tän mun viestin, niin kerro mitä sulle nykyään kuuluu.

        mulla ihan sama! onneks on muitakin!!!


      • Elämää tämäkin:)
        Minäkin.. kirjoitti:

        Nyt vasta löysin tän viestiketjun ja voi luoja mutta helpotti!! Sairastuin muutamia vuosia sitten paniikkihäiriöön ja sittemmin se on muuttunut yleistyneeksi ahdistuksesi. Ja just kaikki nämä pelot pyörii mun päässä aina välillä. Mitä jos tulen hulluksi, jos saan psykoosin tai skitsofrenian tms. Pelkään puukkoja ihan mielettömästi. Esim tiskatessa tulee sellanen et "apua mitä jos teen tällä jotain" mutta silti kuitenkin tiedän etten tee jne. Ja toi on niin kamalaa ettei pahempaa vois olla. Mulla alotettiin viime viikolla uus lääkitys, efexor depot. Ekaks söin viikon 37,5mg ja nyt olen pari päivää ottanut 75mg kerran päivässä. Alku oli niiiiin hirveetä, tuli tosi pahoja sivuoireita, mutta sain onneks myös rauhottavia lääkkeitä, niin sitten on vähän parempi. Yritän nyt olla toiveikas et kyl tää tästä paranee, ajan kanssa. Mutta kiitos kun olette kirjoittaneet rohkaisevia juttuja!!

        Minullakin samoja kontrollin menettämisen ja sekoamisen pelkoja, kummallisia kauhukuvia ja pakkoajatuksia pyöri päässä ja nämä todella ahdistuttivat välillä, mutta aikanaan kuitenkin pikku hiljaa pääsin niistäkin ylitse. Sama veitsipelko minullakin oli jonkin aikaa jne työkalujen välttelyä, tuli kummallisia pakko-oireisia ajatuksia, jotka saattoivat ahdistaa välillä aivan suunnattomasti. Nämä yleensäkin tulivat esiin esimerkiksi luettuani käviä uutisia sanomalehdistä tai kuultuani radiosta. Toisaalta niitä on tullut myös aivan silloinkin, kun ei olisi mitään syytä ajatella niitä, ihmisten lähellä, ruokapöydässä, kaupassa jne. Erikoista.

        Sitten oli tietysti tämä skitsofrenian pelko, päässä alkoi pyörimään mielikuvia siitä, että mitä jos alanki kuulemaan ääniä tms. Suun kuivamista ja kielen lamaantumista on ollut, välillä kun illalla makoilin sängyssä, saattoi olla vapinaa ja äkkinäisiä kouristuksia, samalla tavalla kuin ihminen tekee kun säikähtää jotakin, hytkähtää sillä tavalla. Agression ja raivoamisen pelkoa on ollut, "sillä jos vain menetän kontrollin ja teenkin jotain", jne täysin aiheettomia pakkoajatuksia. Huolestuneisuutta ja syömättömyyttä on ollut jonkin verran. Pulssia ja epätodellista outoa oloa ja kaikkea mahdollista siltä väliltä on ollut . Huimaustakin on ollut jonkin verran sekä pieniä tasapaino-ongelmia on ilmennyt. Hermostuneisuutta on ollut myös, eli helpommin menettää hermonsa kun joutuu jotain asiaa useampaan otteeseen selittämään.

        Saattaa ehkä jollekiin kuulostaa erikoiselta, muttei koko kuvio kaiken kaikkiaan niin kummallinen ole kuin sitä äkkiseltään kuvittelisi. Puhuminen luotettavalle henkilölle auttaa. Myös kirjan lukeminen ja mukavien asioiden tutkiskeleminen, mietiskely ja pohdiskelu auttaa sängyllä rentoutumisen kera. Lintujen viserrystä on rentouttava kuunnella ikkunasta. Ette ole sekoamassa tai tulossa hulluiksi, älkää syökö tuota valhetta rakkaat ystävät!! :)


      • Haa! Havaitsin yhteystietoja, jotka pitää poistaa!

        Hauskaa sekoamisen jatkoa :)


      • Sinäkin vielä yteystietoinesi siinä! Ylläpito poistaa ne kyllä pois palstaa häiritsemästä!

        Hauskaa sekoamisen jatkoa :)


      • mie
        Helvetissä elämistä kirjoitti:

        Hei

        Mulla on aivan sama homma. Eli toi oirelista tuntuu täysin sopivalta. Mulla alkoi ensin sillä, että
        alkoi tulla pakkoajatuksia, että vahingoittaisin jotain toista ihmistä. Ensiksi en niin kauheesti huolestunut niistä. Viime keväänä kävin EMDR-traumaterapiassa jossa aktivoitui ihan kamala trauma lapsuudesta. Jotenkin blokkasin sen mielestäni ja tuntui etten ees ite tajunnut kuitenkaan, että se trauma oli tullut pintaan. Ajattelin vaan, että no tästä selvitään niink kaikesta masennuksesta ja ahdistuksesta aikaisemminkin. Pakkoajatukset alkoivat kuitenkin muutaman kuukauden jälkeen emdrästä pahenemaan ja sitten tuli pakkotoimintoja eli tarkistelin vaikka kuinka kauan helloja jne ja oli bakteerikammoakin. Sitten yhtäkkiä mulla alkoi tulemaan hirveitä paniikkikohtauksia ja pelkotiloja, että sekoan jne. Menin avo-osastolle 6 vkoksi jossa taa skokeiltiin lääkkeitä jne. Aluksi tuntui, että kyllä tää tästä helpottaa kun tulin takaisin kotiin osastolta. Nyt kuitenkin pelot ja oireet ovat pahentuneet. Olen ahdistunut 24/7 ja hirveät pakkoajatukset vaivaavat miljoonat fyysiset oireet. Olen hankkinut varmaan 10 itsehoito-opasta, mutta tuntuu, että ne vaan sekotti enemmän päätä ja aloin tarkkailemaan ihan liikaa, että mitä ne ajatukset on ja mitä siellä päässä liikkuu koko aika. Nyt sekoamisen pelko on pahentunut ja mullakin sama fiilis, että
        odotan vaan että koska iskee päälle. Tuntuu, että on myös noita vainoharhaisia ajatuksia "entä jos alkaisitkin luulemaan, että joku tarkkailee?" tai kuulemaan ääniä jne. Ihan yhtä helvettiä nää päivät. Hirveitä ovat myös epätodelliset olot. Olen saanut tietää, että tällaisia kutsutaan nimellä dissosiaatio, mutta arvatkaapa vain helpottiko se? Sen jälkeen olen stressannut jatkuvasti dissosiaatiosta ja sen oireista ja pelkään niitä ja tuntuu, että niitä tulee enemmän kun pelkään niitä. Välillä tuntuu kuin päivät menis yhdessä kamalassa sumussa eikä muista melkein mitään mistään. Välillä myös tuntuu, että en jaksaisi ollenkaan enää välittää näistä peloista ja ajatuksista ja se saa minulle vain enemmän sellaisen olon, että nyt muutun joksikin kamalaksi psykopaatiksi tai "pahaksi" koska en edes välitä. Ja välillä melkein toivoo, että sekoaisi kun ei jaksaisi enään yksinkertaisesti pelätä sitä :'( On vaan niin hemmetin turta olo aika ajoin, että ihanku millään ei olis mitään väliä tai tekis mieli vaan nauraa koska on niin helvetin poikki tähän itkemiseen ja PELKOON. Tuntuu välillä, että mieli on ihan ylikuormittunut kun saa hakea sanoja ja joutuu lukemaan jonku lauseen monta kertaa ennenku ymmärtää sen. Ahdistaa koska olen jotenkin aina pitänyt itseäni sellasena, että olen älykäs ja se on se mun "valtti" kun en ole koskaan mitään sen kummempaa fyysistä ulkomuotoa omannut. Olisi mielenkiintoista tietää, että onko muilla näitä kyseisiä oloja? Käyn 2xvko psykoterapiassa, mutta sekin tuntuu vaan stressaavan kun on ne bussimatkat jne. Olen lähiaikoina alkanut pelkäämään vielä enemmän ulos menemistä, kun pelkään, että sekoan ulkona ja alan jotakin riehumaan ja joudun lööppeihin. Mullakin samanlaisia pakkoajatuksia, että kirkuisi vaan ja silmät pyöris päässä jossain lepositeissä. Erityisesti kun olen käynyt pari kertaa auroran päivystyksessä pillittämässä ongelmiani ja kokemukset ovat olleet ihan kamalia. Tuntuu, että en voi katsoa enää edes telkkaria koska pelkään kaikkea negatiivista joka saattaisi saada mulle taas jonkun ahdistavan ajatuksen. Alussa vältin vaan kauhuleffoja jne, mutta nyt tuntuu etten uskalla tehdä "altistua" enää millekkään kun tuntuu, että kaikki jää mieleen. Ahdistaa jos kuulee jonkun laulun vaikka jossa lauletaan jotain losing control tai crazy....Olo on ihan sietämätön kyllä ja pelottaa ihan sairaasti. Tuntuu, että kroppa ja mieli on ihan sietokyvyn rajoilla ja pelottaa vaan niin helvetisti!! Nyt aloitin taas uuden lääkkeen Zoloftin ja toivoisin, että tämä auttaisi ees jotenkin. Olen ollut aika lääkevastainen koska olen kokeillut jo 5 eri masennuslääkkeitä, mutta olen yksinkertaisesti niin epätoivoinen, että päätin taas kokeilla uusia lääkkeitä, niiden lisäksi mulla on diapamit pahimpaan, mutta tuntuu, että ne vaan pahentaa sitä epätodellisuuden oloa välillä. Pelkään ajavani itseni hulluuteen näillä peloilla ja aina vaan "tuntuu", että ei helvetti kohta se järki lähtee. Mulla on diagnosoitu pakkomiellepainotteinen pakko-oireinenhäiriö, yleistynyt ahdistuneisuushäiriö, julkisten paikkojen pelko ja vakava-asteinen masennus. Mitenhän saisin itseni tästä kamalasta noidankehästä irti? Tuntuu, että kaivan itse maata jalkojeni alla... :'(

        Liikuntaa, liikuntaa ja liikuntaa. Kävelyä tai hölkkää tai sekä että 0,5-1 h. päivässä. Kokeile vaikka viikon ajan. Nostaa itsetuntoa saat onnistumisen elämyksiä jne. Nostaa fyysistä kuntoa, endorfiini tasosi nousee ym. Sinä pystyt siihen.


      • Anonyymi
        jups kirjoitti:

        Et ole kuule todellakaan ainoa.Itse kärsin samasta vaivasta ja olen jo yli vuoden pelännyt sekoavani ja tässä sitä edelleen ihan järissään pelätään. Käyn terapiassa ja siellä toitotetaankin että ne pelot on tyyppillisiä ahdistus oireita. Ja ihminen mikä sairastuu esim. skitsofreniaan niin ei sitä etukäteen pelkää ja meidän riski sairastua ei ole yhtään isompi kuin muidenkaan vaikka sitä koko ajan pelätäänkin.Mulla on paniikkihäiriö ja siiihen kanssa kuulu toi sekoomisen pelko olennaisena oireena. Et tuskin sullakaan on mistään kummesta kyse mut tiedän et tää hulluks tulemisen pelko on jotain ihan kamalaa ja mä saatan iltaisin olla ihan kauhuissani kun mietin et kamalaa jos alan kuulemaan vaikka ääniä yhtäkkiä tai jos menenkin psykoosiin ja se pelko on ihan hirveetä.Vaikeeta antaa mitään kummempia ohjeita kun en saa itseänikään rauhoitettua mutta jo se saattaa helpottaa kun ajattelet että meitä on muitakin ja paljon ja ettet ole sekoomassa "vain" ahdistunut. KOitetaan jaksaa...

        Kiitos! Pelastit näin vanhalla viestillä minunkin päiväni❤️


    • mnpp

      Pelkää sekoavansa - Ei sekoa.

      • Mä 27

        Moikka! Mitä teille kuuluu nykyään? Mulla ei ole helpottanut tää sekoamisen pelko vielä ainakaan. Mä peilaan paljon itseeni lukemiani tai kuulemiani psykoosi tarinoita. Just jos olen kuullut/lukenut tarinan psykoosista niin alan pelkäämään, et mitä jos mäkin alan uskomaan samoin. Esim.että joku yrittää tappaa mut tms. Kuulin yhdellä kurssilla tarinan yhdestä miehestä, joka sairasti psykoosin ja hänelle tuli juuri tälläisiä uskomuksia. Se kulminoitui siihen, että hän puukotti itseään veitsellä vatsaan. Hän selvisi sekä veitsen iskusta, että psykoosista ja voi nykään hyvin.
        Mä en siis usko tollaiseen, mutta pelkään, että alan uskomaan.
        Mieli tekee tepposet... On tääs paskamaista!
        Mulla ois 17.5 eka psykiatri käynti. Psykiatrisen hoitaja mielestä en ole psykoottinen.
        Ne testit ei vaan vakuuta mua, jotenkin ne kysymykset jää mieleen ja sit niitä vatvoo ja alkaa pelkäämään, et mitä jos mulleki käy noin jne. Plaah.
        Rasittavaa!
        Pahimmillaan mun ahdistus on aamuisin!


      • zemppiäääää
        Mä 27 kirjoitti:

        Moikka! Mitä teille kuuluu nykyään? Mulla ei ole helpottanut tää sekoamisen pelko vielä ainakaan. Mä peilaan paljon itseeni lukemiani tai kuulemiani psykoosi tarinoita. Just jos olen kuullut/lukenut tarinan psykoosista niin alan pelkäämään, et mitä jos mäkin alan uskomaan samoin. Esim.että joku yrittää tappaa mut tms. Kuulin yhdellä kurssilla tarinan yhdestä miehestä, joka sairasti psykoosin ja hänelle tuli juuri tälläisiä uskomuksia. Se kulminoitui siihen, että hän puukotti itseään veitsellä vatsaan. Hän selvisi sekä veitsen iskusta, että psykoosista ja voi nykään hyvin.
        Mä en siis usko tollaiseen, mutta pelkään, että alan uskomaan.
        Mieli tekee tepposet... On tääs paskamaista!
        Mulla ois 17.5 eka psykiatri käynti. Psykiatrisen hoitaja mielestä en ole psykoottinen.
        Ne testit ei vaan vakuuta mua, jotenkin ne kysymykset jää mieleen ja sit niitä vatvoo ja alkaa pelkäämään, et mitä jos mulleki käy noin jne. Plaah.
        Rasittavaa!
        Pahimmillaan mun ahdistus on aamuisin!

        Hienoja kirjoituksia täällä...ensi kertaa luen tälläisiä ongelmia, mutta tunnistin sieltä ja täältä ihan tuttuja tunteita: epätodellisuus, pelko, ahdistus.....yms.... musta vaan tuntuu että KAIKILLA ihmisillä on noita ihan samoja tunteita jossain vaiheessa elämää. Varsinkin silloin kun tulee uusia ja yllättäviä tapahtumia elämään. Ja silloin kun ihminen alkaa ajattelemaan. Ajatelkaa nuorta pikkulasta joka seilaa ja tekee kaikkee omasta tahdostaan, ei paljoo ajattele asioita..puhuu mitä tekee yms...pääsee helpolla, mutta kun kasvaa aisommaksi niin

        varmasti tulee jossain vaiheessa elämää tilanne kun miettii, mitä teen ja mitä muut ajattelee minusta...Jos sitä asiaa liikaa miettii, niin varmasti jo tulee harhoja ja kaikkee epätodellista mieleen. Alkaa pelkää mitä muut ajattelee minusta yms.... joku kirjoitti hienosti: 90% :aa ihminen ajattelee juuri itseään ja 10% muita.... Silloinhan se on just niin, että ei ihme että sekooo...itse ajattelen varmaan enempi kuin tuo 90% itseäni =)

        Hei hyvät mietiskelijät....tuo on ihan NORMAALIA ! jotkut vaan alkaa miettii sitä liikaa ja hakee lääkkeitä (ehkäpä silloin on ihan hyväkin), jos sille on aikaa. ja jotkut joutuu olee töissä, niin ei ole aikaa miettiä pelkotiloja ja silloin pääsee vähä helpommalla =)

        Tämä kirjoitus ei ole muutakuin minun mielipide...ei voi yleistää ! zemppiä !!!


      • kukatpiristää
        zemppiäääää kirjoitti:

        Hienoja kirjoituksia täällä...ensi kertaa luen tälläisiä ongelmia, mutta tunnistin sieltä ja täältä ihan tuttuja tunteita: epätodellisuus, pelko, ahdistus.....yms.... musta vaan tuntuu että KAIKILLA ihmisillä on noita ihan samoja tunteita jossain vaiheessa elämää. Varsinkin silloin kun tulee uusia ja yllättäviä tapahtumia elämään. Ja silloin kun ihminen alkaa ajattelemaan. Ajatelkaa nuorta pikkulasta joka seilaa ja tekee kaikkee omasta tahdostaan, ei paljoo ajattele asioita..puhuu mitä tekee yms...pääsee helpolla, mutta kun kasvaa aisommaksi niin

        varmasti tulee jossain vaiheessa elämää tilanne kun miettii, mitä teen ja mitä muut ajattelee minusta...Jos sitä asiaa liikaa miettii, niin varmasti jo tulee harhoja ja kaikkee epätodellista mieleen. Alkaa pelkää mitä muut ajattelee minusta yms.... joku kirjoitti hienosti: 90% :aa ihminen ajattelee juuri itseään ja 10% muita.... Silloinhan se on just niin, että ei ihme että sekooo...itse ajattelen varmaan enempi kuin tuo 90% itseäni =)

        Hei hyvät mietiskelijät....tuo on ihan NORMAALIA ! jotkut vaan alkaa miettii sitä liikaa ja hakee lääkkeitä (ehkäpä silloin on ihan hyväkin), jos sille on aikaa. ja jotkut joutuu olee töissä, niin ei ole aikaa miettiä pelkotiloja ja silloin pääsee vähä helpommalla =)

        Tämä kirjoitus ei ole muutakuin minun mielipide...ei voi yleistää ! zemppiä !!!

        Tätä viestiketjua lukiessani(en kylläkään ihan kokonaan lukenut) alkoi tuntua että en ehkä olekaan maailman ainoa ihminen oireideni kanssa.Todella helpottavaa! Eli itselläni alkoi jo lapsena erilaiset kuolemanpelkoon liittyvät ahdistukset, pelko syövästä jne. Nyt vanhempana olen kärsinyt eri mittaisina aikakausina 8 vuoden aikana ahdistuksesta, lähinnä itsekonrtollin hallintaan liittyvistä peloista.Kaikki elokuvat ja kamalat uutiset järkyttävät, en haluaisi edes olla ihminen, kun ihminen näköjään on kykenevä vaikka mihin järjettömiin tekoihin. Lisäksi nyt aivan uutukaisena oireena juurikin tuo epätodellinen olo(erittäin pelottava oire muuten), mietin eilenkin olenko hereillä vai en. Lisäski pelkäsin yhdessä vaiheessa sanovani jotain järjetöntä, esimerkiksi anopilleni, että minulla on HIV vaikkei minulla ole.SItten mielessäni ahdistelin miten sellaista tilannetta voisi alkaa korjailemaan.Niinäkin hetkinä, joina en ole ahdistunut, pelkään että ahdistun.Nyt olen vihdoin kerännyt kaiken rohkeuteni ja saanut ajan psykoterapeutille.En halua enää elää tämän ahdistuksen kanssa, haluan nauttia elämästä, haluan olla täysillä läsnä rakkalle avomiehelleni joka tukee ja ymmärtää tilannettani ja jolle olen uskaltanut kertoa hulluimmatkin ahdistukseni. Ihmisten pitäisi uskaltaa kertoa mieltään painavista asioista. Nytkin huomaan kuinka paljon helpompi on hyväksyä itsensä ja ajatuksensa pelkäämättä että ne ovat merkki jostain vakavasta psyykkisestä sairaudesta(skitsofrenian pelko, tuttu juttu), kun huomaa, että en ole ainoa.


      • Qverty
        kukatpiristää kirjoitti:

        Tätä viestiketjua lukiessani(en kylläkään ihan kokonaan lukenut) alkoi tuntua että en ehkä olekaan maailman ainoa ihminen oireideni kanssa.Todella helpottavaa! Eli itselläni alkoi jo lapsena erilaiset kuolemanpelkoon liittyvät ahdistukset, pelko syövästä jne. Nyt vanhempana olen kärsinyt eri mittaisina aikakausina 8 vuoden aikana ahdistuksesta, lähinnä itsekonrtollin hallintaan liittyvistä peloista.Kaikki elokuvat ja kamalat uutiset järkyttävät, en haluaisi edes olla ihminen, kun ihminen näköjään on kykenevä vaikka mihin järjettömiin tekoihin. Lisäksi nyt aivan uutukaisena oireena juurikin tuo epätodellinen olo(erittäin pelottava oire muuten), mietin eilenkin olenko hereillä vai en. Lisäski pelkäsin yhdessä vaiheessa sanovani jotain järjetöntä, esimerkiksi anopilleni, että minulla on HIV vaikkei minulla ole.SItten mielessäni ahdistelin miten sellaista tilannetta voisi alkaa korjailemaan.Niinäkin hetkinä, joina en ole ahdistunut, pelkään että ahdistun.Nyt olen vihdoin kerännyt kaiken rohkeuteni ja saanut ajan psykoterapeutille.En halua enää elää tämän ahdistuksen kanssa, haluan nauttia elämästä, haluan olla täysillä läsnä rakkalle avomiehelleni joka tukee ja ymmärtää tilannettani ja jolle olen uskaltanut kertoa hulluimmatkin ahdistukseni. Ihmisten pitäisi uskaltaa kertoa mieltään painavista asioista. Nytkin huomaan kuinka paljon helpompi on hyväksyä itsensä ja ajatuksensa pelkäämättä että ne ovat merkki jostain vakavasta psyykkisestä sairaudesta(skitsofrenian pelko, tuttu juttu), kun huomaa, että en ole ainoa.

        täällä monella on tällä hetkellä elämässä menossa jonkinlainen välivaihe, jolloin itse ei pysty täysin kontrolloimaan elämäänsä. Kuvitelkaa mielessänne, miten eläisitte elämäänne, jotta olisitte onnellisia? Sitten peilatkaa tilannetta nykyhetkeen ja miettikää, miksi asia ei ole näin. Listatkaa vaikka paperille ranskalaisilla viivoilla yksittäisiä tekijöitä. Sitten kun alatte miettimään näitä tekijöitä.. ehkä jonkin kohdalla tulee mieleen että tämä asia on erittäin vaikea korjata --> tällaisten nykyhetkeä vaivaavien epävarmuuksien takia noita muita epävarmuustekijöitä alkaa nousta pintaan ("kun tuo asia ei ole kunnossa, entä jos en pysty kontrolloimaan tuotakaan tilannetta/ asiaa ja sekoan/tilanne riistäytyy käsistä" tms.). Eli väittäisin, että mitä lähemmäs pääsette onnellista tilaanne, sitä vähemmiksi nämä muut pelkoreaktiot käyvät. Näin ainakin omalla kohdallani.

        Suosittelen kokeilemaan tällaista itsereflektiota eli itsensä tutkiskelua, olette tavallaan psykologi omalle itsellenne. Itselläkään ei aina ole ollut helppoa, mutta olen koittanut olla tilanteen herra selvittelemällä asioita sen sijaan, että luovuttaisin ja olisin elämän vietävissä. Mikään psykologi en ole, mutta psykologia on muuten aina kiinnostanut ja siksi ajattelin postata. Tsemppiä!


      • jl äjn khn
        Qverty kirjoitti:

        täällä monella on tällä hetkellä elämässä menossa jonkinlainen välivaihe, jolloin itse ei pysty täysin kontrolloimaan elämäänsä. Kuvitelkaa mielessänne, miten eläisitte elämäänne, jotta olisitte onnellisia? Sitten peilatkaa tilannetta nykyhetkeen ja miettikää, miksi asia ei ole näin. Listatkaa vaikka paperille ranskalaisilla viivoilla yksittäisiä tekijöitä. Sitten kun alatte miettimään näitä tekijöitä.. ehkä jonkin kohdalla tulee mieleen että tämä asia on erittäin vaikea korjata --> tällaisten nykyhetkeä vaivaavien epävarmuuksien takia noita muita epävarmuustekijöitä alkaa nousta pintaan ("kun tuo asia ei ole kunnossa, entä jos en pysty kontrolloimaan tuotakaan tilannetta/ asiaa ja sekoan/tilanne riistäytyy käsistä" tms.). Eli väittäisin, että mitä lähemmäs pääsette onnellista tilaanne, sitä vähemmiksi nämä muut pelkoreaktiot käyvät. Näin ainakin omalla kohdallani.

        Suosittelen kokeilemaan tällaista itsereflektiota eli itsensä tutkiskelua, olette tavallaan psykologi omalle itsellenne. Itselläkään ei aina ole ollut helppoa, mutta olen koittanut olla tilanteen herra selvittelemällä asioita sen sijaan, että luovuttaisin ja olisin elämän vietävissä. Mikään psykologi en ole, mutta psykologia on muuten aina kiinnostanut ja siksi ajattelin postata. Tsemppiä!

        Jotain tuollaista itsetutkiskelua olen harrastanut ikäni.Nyt keski-ikäisenä olen erakko ja vältän ihmisiä viimeiseen saakka. Miettiminen, liiallinen vain lisää masennusta.


      • Mä 27
        jl äjn khn kirjoitti:

        Jotain tuollaista itsetutkiskelua olen harrastanut ikäni.Nyt keski-ikäisenä olen erakko ja vältän ihmisiä viimeiseen saakka. Miettiminen, liiallinen vain lisää masennusta.

        Heippa! Mitä teille tänne kirjoitelleille kuuluu?

        Minulla olotilat vaihtelee todella paljon. Välillä on ollut hyviä kausia, jopa useita viikkoja ilman pelkoja ja pakkoajatuksia, mutta sitten joku mitätönkin asia saattaa laukaista pakkoajatus kauden.

        Minulla on todettu pakko-oireinen häiriö. Olen pääsemässä kognitiiviseen terapiaan syksymmällä, toivottavasti opin sitä kautta hallitsemaan näitä järjettömiä pelkoja.
        Typerintä tässä kaikessa on se, etten usko noihin ajatuksiin, tiedän, että ne on vaan pakkoajatuksia ja, et ne menee ohi, mutta silti niitä ei voi olla ajattelematta ja ne ahdistaa.
        Mulla on ainakin se Mitä jos tekijä näissä. Mitä jos sittenkin mä olen hullu, mitä jos sittenkin haluan tehdä jotain kamalaa jollekkin tai itselleni, vaikka tiedän, etten halua! Mitä jos alankin kuulemaan ääniä, vaikken kuule, tai mitä jos alkaisinkin uskomaan, et joku yrittäis tappaa mut, vaikken usko. Aina mitä jos... Huokaus!
        Mulla iso tekijä on se, et peilaan noita oireita itseeni. Esim. kuulin tarinan ensiapu kurssilla. Yksi nainen kertoi, että hänen poikansa oli sairastunut psykoosiin huumeiden käytön takia. Hän oli uskonut, et joku yritää tappaa hänet ja hän oli puukottanut itseään vatsaan. Mähän tietenkin aloin miettimään, et MITÄ JOS mullekin käy noin... Voi jösses!:/ Älytöntä!

        Kai tääkin joskus helpottaa tästä! Psykiatri sanoi, että ajatuksesta on miljoona kilometria tekoon ja mulla on pitkä matka psykoosiin tästä, vaikka sitä pelkäänkin!
        Pakkoajatukset on aivojen turhaa jätettä, niinku sähköpostissa roskapostit. Normaalisti aivot suodattaa noi ajatukset pois, suoraan "roskakoriin", mutta pakkoajatuksista kärsivillä se "roskapostisuodatin" ei toimi. Ne roskat jää sinne mieleen pyörimään, eikä poistu niinku pitäis!

        Mulla on viime aikoina pyörinyt päässä kehää kaikki mahdolliset pakkoajatukset, mitä mulla on ikinä ollutkaan. En tiiä. Sais jo loppua!!

        Kertokaahan kuulumisia! Kirjoittaminen ja toisten kertomusten lukeminenkin helpottaa omaa oloa! Tietää, ettei ole yksin tämän kanssa!

        LES antaa mulle ainakin toivoa, olet esimerkki siitä, että tästäkin VOI parantua!:)


      • juha82222
        Mä 27 kirjoitti:

        Heippa! Mitä teille tänne kirjoitelleille kuuluu?

        Minulla olotilat vaihtelee todella paljon. Välillä on ollut hyviä kausia, jopa useita viikkoja ilman pelkoja ja pakkoajatuksia, mutta sitten joku mitätönkin asia saattaa laukaista pakkoajatus kauden.

        Minulla on todettu pakko-oireinen häiriö. Olen pääsemässä kognitiiviseen terapiaan syksymmällä, toivottavasti opin sitä kautta hallitsemaan näitä järjettömiä pelkoja.
        Typerintä tässä kaikessa on se, etten usko noihin ajatuksiin, tiedän, että ne on vaan pakkoajatuksia ja, et ne menee ohi, mutta silti niitä ei voi olla ajattelematta ja ne ahdistaa.
        Mulla on ainakin se Mitä jos tekijä näissä. Mitä jos sittenkin mä olen hullu, mitä jos sittenkin haluan tehdä jotain kamalaa jollekkin tai itselleni, vaikka tiedän, etten halua! Mitä jos alankin kuulemaan ääniä, vaikken kuule, tai mitä jos alkaisinkin uskomaan, et joku yrittäis tappaa mut, vaikken usko. Aina mitä jos... Huokaus!
        Mulla iso tekijä on se, et peilaan noita oireita itseeni. Esim. kuulin tarinan ensiapu kurssilla. Yksi nainen kertoi, että hänen poikansa oli sairastunut psykoosiin huumeiden käytön takia. Hän oli uskonut, et joku yritää tappaa hänet ja hän oli puukottanut itseään vatsaan. Mähän tietenkin aloin miettimään, et MITÄ JOS mullekin käy noin... Voi jösses!:/ Älytöntä!

        Kai tääkin joskus helpottaa tästä! Psykiatri sanoi, että ajatuksesta on miljoona kilometria tekoon ja mulla on pitkä matka psykoosiin tästä, vaikka sitä pelkäänkin!
        Pakkoajatukset on aivojen turhaa jätettä, niinku sähköpostissa roskapostit. Normaalisti aivot suodattaa noi ajatukset pois, suoraan "roskakoriin", mutta pakkoajatuksista kärsivillä se "roskapostisuodatin" ei toimi. Ne roskat jää sinne mieleen pyörimään, eikä poistu niinku pitäis!

        Mulla on viime aikoina pyörinyt päässä kehää kaikki mahdolliset pakkoajatukset, mitä mulla on ikinä ollutkaan. En tiiä. Sais jo loppua!!

        Kertokaahan kuulumisia! Kirjoittaminen ja toisten kertomusten lukeminenkin helpottaa omaa oloa! Tietää, ettei ole yksin tämän kanssa!

        LES antaa mulle ainakin toivoa, olet esimerkki siitä, että tästäkin VOI parantua!:)

        pelkoa...
        oudot järjettömät sanat ja älytön nauraminen, jopa yksikseen alkoi mietityttämään mua ja isääni(jonka kanssa asun) että nyt ei ole asiat oikein itsarin ajattelut/ahdistus.

        Oudot sanat,tässä muutamia;
        Verimulkkusonni
        Kananmunapää pitää korkata
        Talikkokyrpä

        liikaa mietin monia outoja sanoja,myös uskonasiat pyöri päässäni ja aloin ottamaan ne liian tosissaan mikä lisäsi vain ahdistusta.


    • samaa kokenut

      kuuluu juuri noin >>Kuuluuko ahdistuneisuuteen tämmöiset sekoamisen pelot? entäpä masentuneisuuteen?

      • Mä 27

        Ahdistuneisuuteen kuuluu vaikka mitä! Ja noi ajatukset on juurikin pakkoajatuksia. Ne voi olla ihan mitä vaan. Sanoja, lauseita, väkivaltaisia, itsetuhoisia, MITÄ vaan ajatuksia. Ne tunkee mieleen väkisin, ne aiheuttaa kärsimystä ja hirvittävää ahdistusta, eikä niitä halua.
        Ja yleensä ne on vieläpä ajatuksia, jotka on mahdollisimman vastenmielisiä ja pelottavia, ajatuksia, jotka on mahdollisimman suuressa ristiriidassa oman normaalin ajattelun kanssa.
        Samoin erilaiset sairauksien ja hulluksi tulemisen pelot kuuluvat pakko-oireiseen häiriöön.

        Pakko-oireinen kuuluu osana ahdistuneisuus häiriöihin. Lisänä voi olla paniikkihäiriötä, yleistynyttä ahdistuneisuutta jne.

        Noissa pakkoajatuksissa on se ero oikeasti psykoosissa olemiseen, että itse tajuaa ja ymmärtää niiden olevan vaan omia ajatuksia, eikä ne ole totta. Niihin ei usko, mutta monesti pelkää alkavansa uskomaan. Kun mieleen tulee esim.väkivaltainen ajatus, jota joutuu melkeinpä pidättelemään tekemästä, niin väkisinkin sitä pelkää, että MITÄ JOS mä haluankin tehdä jotain tollaista ja se taas lisää ahdistusta ja mitä enemmän niitä pakkoajatuksia yrittää estää, sitä sitkeämmin ne palaavat nuppiin!

        Mulla itsellä on ainakin joka hemmetin pakkoajatuksessa toi mitä jos tekijä. Eli järkevä puoli minussa järkeilee sen pakkoajatuksen täysin typeräksi, jossa ei ole mitään perää jne. Mutta sitten toinen aivopuolisko ikäänkuin kyseenalaistaa sen oman järkeilyn, eli MITÄ JOS SITTENKIN. Sitten sitä käy itsensä kanssa ajatus sotaa. Ajattelee ajatusten päälle ja se kuluttaa paljon.

        Toi on yksi myös, että "näkee mielensä silmin" itsensä tekemässä jotain.
        Saattaa tulla tunne, että joutuu pidättelemään itseään tekemästä sitä pakkoajatusta, esim. jos tulee pakkoajatus, et työnnä toi ihminen junan alle tai hyppää itse junan eteen tms. niin tulee sellainen kammottava ahdistava olo, et joutuu "pidättelemään" itseään tekemästä sitä! Vaikka tietää järjellä, ettei ole tekemässä sellaista, eikä edes halua tehdä. Juuri tuosta ristiriidasta syntyy se kamala ahdistus. Olenko sittenkin hullu hirviö, joka ei vaan tajua olevansa hullu hirviö! Mitä jos haluankin tehdä jotain tuollaista! Ja kappas johan on ahdistus-pakkoajatus kierre valmis!:/

        Ja kyllä psykiatrin juttusille kannattaa mennä, ei se ei leimaa ketään hulluksi, yksikään psykiatri ei laita pakko-oireisesta kärsivää mihinkään mielisairaalaan tms.Eikä sinne laiteta ketään ihan tosta noin vaan! Sitä on turha pelätä. Mä pelkäsin aluksi, et mut leimataan hulluksi, kunnes kävin ekan kerran mielenterveyshoitajalla ja sitten psykiatrilla ja psykologilla. Mulla on lääkkeenä Sepram 60mg/vrk ja pääsen kognitiiviseen käyttäytymisterapiaan. Toivon mukaan näistä on yhdessä apua.
        Mulla tää menee aaltoilevasti. Eli saattaa olla pitkäkin kausi ilman mitään pakkoajatuksia tai ahdistusta, olen ihan oma itseni. Ja sitten taas pienikin vastoinkäyminen saattaa laukaista viikkoja kestävän ahditus-pakkoajatuskauden.

        Nää on mun kokemuksia ja lukemia ja ammatti ihmisten kertomia asiota!

        Tästä paskasta voi kuitenki parantua ja päästä eroon!
        Toivosta ei pidä luopua koskaan!:)

        Niin ja sori jos on sekavaa sepustusta, näitä on vaikea selittää kirjoittamalla, enkä ole mikään kirjoittaja tyyppikään!:)


      • juha8222
        Mä 27 kirjoitti:

        Ahdistuneisuuteen kuuluu vaikka mitä! Ja noi ajatukset on juurikin pakkoajatuksia. Ne voi olla ihan mitä vaan. Sanoja, lauseita, väkivaltaisia, itsetuhoisia, MITÄ vaan ajatuksia. Ne tunkee mieleen väkisin, ne aiheuttaa kärsimystä ja hirvittävää ahdistusta, eikä niitä halua.
        Ja yleensä ne on vieläpä ajatuksia, jotka on mahdollisimman vastenmielisiä ja pelottavia, ajatuksia, jotka on mahdollisimman suuressa ristiriidassa oman normaalin ajattelun kanssa.
        Samoin erilaiset sairauksien ja hulluksi tulemisen pelot kuuluvat pakko-oireiseen häiriöön.

        Pakko-oireinen kuuluu osana ahdistuneisuus häiriöihin. Lisänä voi olla paniikkihäiriötä, yleistynyttä ahdistuneisuutta jne.

        Noissa pakkoajatuksissa on se ero oikeasti psykoosissa olemiseen, että itse tajuaa ja ymmärtää niiden olevan vaan omia ajatuksia, eikä ne ole totta. Niihin ei usko, mutta monesti pelkää alkavansa uskomaan. Kun mieleen tulee esim.väkivaltainen ajatus, jota joutuu melkeinpä pidättelemään tekemästä, niin väkisinkin sitä pelkää, että MITÄ JOS mä haluankin tehdä jotain tollaista ja se taas lisää ahdistusta ja mitä enemmän niitä pakkoajatuksia yrittää estää, sitä sitkeämmin ne palaavat nuppiin!

        Mulla itsellä on ainakin joka hemmetin pakkoajatuksessa toi mitä jos tekijä. Eli järkevä puoli minussa järkeilee sen pakkoajatuksen täysin typeräksi, jossa ei ole mitään perää jne. Mutta sitten toinen aivopuolisko ikäänkuin kyseenalaistaa sen oman järkeilyn, eli MITÄ JOS SITTENKIN. Sitten sitä käy itsensä kanssa ajatus sotaa. Ajattelee ajatusten päälle ja se kuluttaa paljon.

        Toi on yksi myös, että "näkee mielensä silmin" itsensä tekemässä jotain.
        Saattaa tulla tunne, että joutuu pidättelemään itseään tekemästä sitä pakkoajatusta, esim. jos tulee pakkoajatus, et työnnä toi ihminen junan alle tai hyppää itse junan eteen tms. niin tulee sellainen kammottava ahdistava olo, et joutuu "pidättelemään" itseään tekemästä sitä! Vaikka tietää järjellä, ettei ole tekemässä sellaista, eikä edes halua tehdä. Juuri tuosta ristiriidasta syntyy se kamala ahdistus. Olenko sittenkin hullu hirviö, joka ei vaan tajua olevansa hullu hirviö! Mitä jos haluankin tehdä jotain tuollaista! Ja kappas johan on ahdistus-pakkoajatus kierre valmis!:/

        Ja kyllä psykiatrin juttusille kannattaa mennä, ei se ei leimaa ketään hulluksi, yksikään psykiatri ei laita pakko-oireisesta kärsivää mihinkään mielisairaalaan tms.Eikä sinne laiteta ketään ihan tosta noin vaan! Sitä on turha pelätä. Mä pelkäsin aluksi, et mut leimataan hulluksi, kunnes kävin ekan kerran mielenterveyshoitajalla ja sitten psykiatrilla ja psykologilla. Mulla on lääkkeenä Sepram 60mg/vrk ja pääsen kognitiiviseen käyttäytymisterapiaan. Toivon mukaan näistä on yhdessä apua.
        Mulla tää menee aaltoilevasti. Eli saattaa olla pitkäkin kausi ilman mitään pakkoajatuksia tai ahdistusta, olen ihan oma itseni. Ja sitten taas pienikin vastoinkäyminen saattaa laukaista viikkoja kestävän ahditus-pakkoajatuskauden.

        Nää on mun kokemuksia ja lukemia ja ammatti ihmisten kertomia asiota!

        Tästä paskasta voi kuitenki parantua ja päästä eroon!
        Toivosta ei pidä luopua koskaan!:)

        Niin ja sori jos on sekavaa sepustusta, näitä on vaikea selittää kirjoittamalla, enkä ole mikään kirjoittaja tyyppikään!:)

        sepramia.
        joskus mä pelkään kovasti että joku tulee pian tappamaan mut.
        mä toissa päivänä sängyssäni maatessani pelkäsin kovasti että joku tulee tappamaan.
        Mä melkein tärisin ja päätä särki kovasti.
        Mä pelkäsin että mitäs jos mä pian sekoan totaalisesti??


      • tule......
        juha8222 kirjoitti:

        sepramia.
        joskus mä pelkään kovasti että joku tulee pian tappamaan mut.
        mä toissa päivänä sängyssäni maatessani pelkäsin kovasti että joku tulee tappamaan.
        Mä melkein tärisin ja päätä särki kovasti.
        Mä pelkäsin että mitäs jos mä pian sekoan totaalisesti??

        dementtia


      • .
        tule...... kirjoitti:

        dementtia

        liiallinen liikunta, alkoholi, raskaus voi aiheutta veren sokerin laskun.

        verenkierrossa on oltava riittävästi nestettä n.1.5-2 l.

        SOPIVA liikunta parantaa !


    • sasetus

      Heips,
      ompas tutun kuulloisia tarinoita ja päätimpä siis jakaa siis vähän omaanikin..

      Omat ongelmat alkoivat muutama vuosi sitten kun rakas kissani kuoli ja alkoi paha masennus. Tähän kävin jonkin verran keskustelemassa ja sain masennuslääkityksen.
      Jossain kohtaa elämääni tuli vanha ystäväni ja jonkin ajan kuluttua aloimme seurustelemaan. Hänen olemassa olonsa auttoi masennukseeni paljon. Mutta sitten kävikin niin että hän minut jätti viime marraskuussa ja tämä ahdisti minua aivan kamalasti.
      Ja vaikka olimme vielä vähän niinkuin yhdessä tähän kevääseen asti, alkoi minulla talvella joskus tammikuun paikkeilla hirveä sekoamisen pelko. Nyt kun tässä sepustelee niin rupeaa ahdistamaan ja kuumottamaan kauheasti.
      Sain olooni lääkkeeksi serenasen todella minimaalisella annoksella, mutten uskaltanut sitä aloittaa, kun on ollut ongelmana sydämen tykytykset ja verenkierron heikkous ja lääkkeen sivuoireissa oli sydänvaivat.
      Päädyin kuitenkin huhtikuussa kokeilemaan pahassa olotilassa lääkettä sillä turvalla, että siskoni oli paikalla ja se auttoi..rauhoitti ja vahvisti todellisuuden tunnetta kuten lääkäri oli sanonut. Rupesin siis syömään lääkettä jatkuvasti ja se tuntui vievän pahimman olon pois.
      Kuitenkin psyykkiset oireet jatkuivat ja kauhean vaivan takaa pääsin hoitoon päiväsairaalaan toukokuun alussa. Siellä on omahoitajan kanssa keskustelu vain kerran viikossa, mikä on mielestäni liian vähän, ja kun poissaoloja minulla sattuu aina olemaan ihan hyvin niin välillä ne jäävät sitten kokonaan pois.
      Paikan erikoispsykiatrinen lääkäri sanoi minulle ettei usko sekoamisen tunteeni johtuvan psykoosista vaan rajatilapersoonallisuushäiriöstä, mikä oli itselleni ihan uusi diagnoosi. Lääkitystäni silti jatkettiin ja kävin silloin tällöin päiväsairaalassa. Suljetulle osastolle olin aiemmin jo monta kertaa lähdössä, mutta kun omistan kaksi ihanaa kissaa ja heille ei ole ketään hoitajaa tai hoitopaikkaa niin oli pakko valita tällainen päivävaihtoehto.

      No..kävikin tuossa kesäkuussa sitten niin että isäni tappoi itsensä ja koko perheemme on ollut ihan mössönä siitä asti. Olen siis itse perheeni nuorin lapsi, 23 vuotias tyttö.
      Itse en osannut kuolemaa käsitellä oikeen mitenkään, en edes itkenyt vaan menin ihan lukkoon, pelkäsin vaan kaikkien muiden puolesta, etenkin äitini, ettei hänelle tapahdu mitään. Kun monestihan elämänsä toisen kanssa kokonaan viettänyt puolisonsa menettänyt menehtyy itse usein perässä.
      Minulle tuli hirveät levottomuuden tunteet tuon itsemurhan jälkeen, oli kuin en osannut olla mitenkään päin en missään. Yksin oli todella pelottavaa olla ja tarvitsin monta viikkoa koko ajan jonkun vierelleni. Tuntui koko ajan kuin odottaisi jotian, ehkä että asiat olisivat normaalisti..kun oli tätä ennen jo ollut epätodellinen olo niin tällainen elämän mullistus tuntui todella pelottavalta.
      Tämän kuoleman jälkeen kävi vielä niin, että tulin raskaaksi ex poikaystävälleni, kun hän oli käymässä pari päivää tukenani, johon jouduin hänet hirveän tappelun tuloksena pakottamaan. Abortteja kun on takana en halua enää sellaista tehdä ja päätin että pidän lapsen ja rupean yksinhuoltajaksi.
      Päiväsairaala oli kiinni heinäkuun ja tällöin levottomuus hieman rupesi helpottamaan ja pystyin jopa jotenkin olemaan ihmisten kanssa ja keskittymään asioihin. Nyt kun hoitopaikka aukesi taas, jouduin kysymään voiko raskauden aikana syödä lääkettäni, serenase ja melatonin(nukahtamiseen), ja lääkäri sanoi että minun tapauksessani kannattaa jättää pois, koska ei näe minulla psykoosi tai skitsofrenisia oireita, vaikka itsestä tuntuu että kohta se pää kilahtaa.
      Nyt vajaan viikon ilman lääkettä olleena on mennyt taas pahemmaksi, tässä vähän oireita..
      ..jatkuu seuraavaan viestiin>>

      • sasetus

        -levottomuus, ei pysty olemaan mitenkään päin tai tekemään mitään, puhumattakaan rauhoittumisesta
        -kova ahdistuineisuus
        -piston tunteet sydämeen
        -painon tunne rinnassa
        -olo on kuin irtaantunut kropasta, julkisilla paikoilla ihan kuin olisi omassa kuplassa
        -ei malta keskittyä mihinkään, ei telkkariin tai kenenkään puheeseen
        -pahassa olossa sosiaalisessa tilanteessa ei saa oikeen suustaan mitään muuta kun niin, joo,mmm...
        -tuntuu kuin vetäytyisi oman pään sisään itsensä kanssa
        -biisin pätkän luuppaus päässä, muutaman sekunin pituinen kappaleen tai mainosmusiikin sanat tai melodia soi päässä alituisesti kuin levy jäisi päälle
        -ei kestä ärsykkeitä, ei ahdistavia tai sekoittavia ääniä, ei musiikkia, ihmisiä, tilanteita
        -joutuu rauhoittelamaan itseään koko ajan ettei sekoaisi
        -on sellainen olo kuin ei jaksaisi edes olla, pitää koko ajan levätä ja keskittyä
        -tuntuu että kohta jostain päin räjähtää tai poksahtaa ja sitten se on menoa
        -pelottaa että joutuu psykoosiin ja menettää itsensä hallinnan ja yhteyden normaaliin maailmaan ja tärkeisiin ihmisiin
        -ihan kuin tämä olisi kaiken loppu
        -kamalat painajaiset ja todentuntuiset unet, ihan kuin ei olisi syvässä unessa ollenkaan ja aamulla kun herää on vähän sekainen olo kaikista unista
        -pakkoajatukset ja väkivaltaiset mielikuvat, pelkään että toteutan näitä kamalia ajatuksia mitä mieleen tulee esimerkiksi "jos heittäisin kissan kuljetuskopin junan alle" (tämä sai hirveän ahdistuneeksi) ..järki sanoo ettei näin tee, mutta mitäs jos sittenkin kilahdan ja teen jotain ja pelot siitä että rupee näkemään ja kuulemaan jotain mitä ei oikeasti ole
        -normaalina pysyminen vaatii kauheasti ponnisteluja
        -ei haluaisi olla välttämättä yksin, mutta ahdistaa ajatus kaverian näkemisestä ja tiedän etten pystyisi olemaan heidän seurassaan näin levottomana
        -masennus
        -suun kuivuuden tunne
        -ajatusten sekavuus, ei saa itseään kasaan
        -alituinen kuumotus että kohta oon psykoosissa, ihan kohta
        -pelko siitä missä psykoosi iskee, jos se vaikka tulee jossain julkisella paikalla

        Tuossa nyt jotain mitä tuli ensimmäisenä mieleen.
        Sitten vielä semmoinen asia, että olen joskus nuorempana tyhmänä käyttänyt erilaisia huumausaineita, trippejä, jotka eivät sopineet minun päälleni ollenkaan. Näistä jäi muun muassa näköhäiriöitä, jotka eivät mene pois, tiedän kuitenkin että ne mitä näen eivät ole totta, ei kuitenkaan mistään hallusinaatioista ole kyse. Nyt vasta myöhemmin olen tajunnut että menin vaikutuksen alaisena hirveisiin pelkotiloihin ja psykoosiin, se kuitenkin lakkasi itse "matkan" myötä. Olen joskus kuullut että kun noita matkoja on syönyt joskus, että ne voi jättää aivoihin sellaista että kahdenkymmenen vuoden päästä itsestään iskee matka päälle. Tätä olen nyt ruvennut pelkäämään että joudun sellaiseen psykoosiin ja pelkotiloihin kuin olen kokenut. Se on aivan kamalaa ja kun rupean kuumottamaan, pelot vain lisääntyvät.

        Nyt pitäisi yrittää siis pärjätä ilman lääkettä tämän tuskaisen olon kanssa mikä ei helpotu sitten millään.
        Huomenna on taas päiväsairaalaa ja aion mennä lääkärille sanomaan ettei tästä lääkkeettömyydestä tule kyllä nyt yhtään mitään, että kyllä näitä oireita on etten nyt oikeasti sekoa.
        Nyt kun vielä raskaus ja vauvan syntymä voivat aiheuttaa psykoosin ja tämä tuottaa lisää pelkoa ja ahdistusta.
        Tämä on vaan aivan kamalaa, tuntuu ettei tästä selviä millään.


      • Mä 27
        sasetus kirjoitti:

        -levottomuus, ei pysty olemaan mitenkään päin tai tekemään mitään, puhumattakaan rauhoittumisesta
        -kova ahdistuineisuus
        -piston tunteet sydämeen
        -painon tunne rinnassa
        -olo on kuin irtaantunut kropasta, julkisilla paikoilla ihan kuin olisi omassa kuplassa
        -ei malta keskittyä mihinkään, ei telkkariin tai kenenkään puheeseen
        -pahassa olossa sosiaalisessa tilanteessa ei saa oikeen suustaan mitään muuta kun niin, joo,mmm...
        -tuntuu kuin vetäytyisi oman pään sisään itsensä kanssa
        -biisin pätkän luuppaus päässä, muutaman sekunin pituinen kappaleen tai mainosmusiikin sanat tai melodia soi päässä alituisesti kuin levy jäisi päälle
        -ei kestä ärsykkeitä, ei ahdistavia tai sekoittavia ääniä, ei musiikkia, ihmisiä, tilanteita
        -joutuu rauhoittelamaan itseään koko ajan ettei sekoaisi
        -on sellainen olo kuin ei jaksaisi edes olla, pitää koko ajan levätä ja keskittyä
        -tuntuu että kohta jostain päin räjähtää tai poksahtaa ja sitten se on menoa
        -pelottaa että joutuu psykoosiin ja menettää itsensä hallinnan ja yhteyden normaaliin maailmaan ja tärkeisiin ihmisiin
        -ihan kuin tämä olisi kaiken loppu
        -kamalat painajaiset ja todentuntuiset unet, ihan kuin ei olisi syvässä unessa ollenkaan ja aamulla kun herää on vähän sekainen olo kaikista unista
        -pakkoajatukset ja väkivaltaiset mielikuvat, pelkään että toteutan näitä kamalia ajatuksia mitä mieleen tulee esimerkiksi "jos heittäisin kissan kuljetuskopin junan alle" (tämä sai hirveän ahdistuneeksi) ..järki sanoo ettei näin tee, mutta mitäs jos sittenkin kilahdan ja teen jotain ja pelot siitä että rupee näkemään ja kuulemaan jotain mitä ei oikeasti ole
        -normaalina pysyminen vaatii kauheasti ponnisteluja
        -ei haluaisi olla välttämättä yksin, mutta ahdistaa ajatus kaverian näkemisestä ja tiedän etten pystyisi olemaan heidän seurassaan näin levottomana
        -masennus
        -suun kuivuuden tunne
        -ajatusten sekavuus, ei saa itseään kasaan
        -alituinen kuumotus että kohta oon psykoosissa, ihan kohta
        -pelko siitä missä psykoosi iskee, jos se vaikka tulee jossain julkisella paikalla

        Tuossa nyt jotain mitä tuli ensimmäisenä mieleen.
        Sitten vielä semmoinen asia, että olen joskus nuorempana tyhmänä käyttänyt erilaisia huumausaineita, trippejä, jotka eivät sopineet minun päälleni ollenkaan. Näistä jäi muun muassa näköhäiriöitä, jotka eivät mene pois, tiedän kuitenkin että ne mitä näen eivät ole totta, ei kuitenkaan mistään hallusinaatioista ole kyse. Nyt vasta myöhemmin olen tajunnut että menin vaikutuksen alaisena hirveisiin pelkotiloihin ja psykoosiin, se kuitenkin lakkasi itse "matkan" myötä. Olen joskus kuullut että kun noita matkoja on syönyt joskus, että ne voi jättää aivoihin sellaista että kahdenkymmenen vuoden päästä itsestään iskee matka päälle. Tätä olen nyt ruvennut pelkäämään että joudun sellaiseen psykoosiin ja pelkotiloihin kuin olen kokenut. Se on aivan kamalaa ja kun rupean kuumottamaan, pelot vain lisääntyvät.

        Nyt pitäisi yrittää siis pärjätä ilman lääkettä tämän tuskaisen olon kanssa mikä ei helpotu sitten millään.
        Huomenna on taas päiväsairaalaa ja aion mennä lääkärille sanomaan ettei tästä lääkkeettömyydestä tule kyllä nyt yhtään mitään, että kyllä näitä oireita on etten nyt oikeasti sekoa.
        Nyt kun vielä raskaus ja vauvan syntymä voivat aiheuttaa psykoosin ja tämä tuottaa lisää pelkoa ja ahdistusta.
        Tämä on vaan aivan kamalaa, tuntuu ettei tästä selviä millään.

        Moikka Sasetus! Wau, sun tarinasi kuulostaa melkoisen rankalta! Sulle on tapahtunut paljon kaikkea kamalaa ja sinä todella tarvitset ammattiapua! Enkä tarkoita, että sinut pitäisi nyt viskata jonnekin suljetulle osastolle, vaan tarvitset apua noiden pahojen asioiden käsittelyssä! En todellakaan tiedä miten sinua lohduttaisin..Tiedän vaan sen, ettei sekoamista pelkäämällä sekoa! Eihän kukaan sairastu syöpäänkään vaan sitä pelkäämällä! Jostain muualta nuo kaikki lähtee, niin todellinen sekoaminen kuin syöpäkin, kuin vaan omasta pelosta! Ja pakkoajatuksista tiedän sen,että ne eivät tarkoita sitä, että sellaisia haluaisi saati koskaan tekisi! Silloin kun pelot ovat päällä on vaikeaa yrittää katsoa asioita järjellä, kun muutenkin järki kamppailee pelkojen kanssa! :/ Tää on niin perhanan vaikeeta! Mä ainakin luotan, mun on pakko, että lääkkeet, terapia ja vertaistuki auttaa ja parantaa! Tai ainakin oppii käsittelemään näitä ahdistuksia sun muita vain ohi menevinä tunteina. Ajatus on ajatus, ei muuta! Mä yritän hokea itseleni aina ku tulee pakkoajatus, että se on vaan ajatus ja se menee ohi. Kyllä se toimiikin yleensä. Valitettavasti ei aina!

        Mä luulen, että toi terapia on yksi tärkeimpiä juttuja tässä. Tärkeätä saada oikeanlaista tukea ja oikeat välineet paranemiseen! Joskus tuntuu, että tästä ei parane koskaan, mutta mä en ainakaan suostu jäämään sellaiseen mielentilaan! Tästä on parannuttava!
        Vaikka minäkin olen lukenut pakko-oireisesta niin paljon tietoa, ku oon löytänyt, niin silti, yksin selviäminen on raskasta ja vaikeaa! Siihen tarvitsee ammattiapua ja vertaistukea!

        Voimia ja jaksamisia teille kaikille kohtalotovereille, jotka pakkoajatuksista ja sekoamisen pelosta kärsitte!


      • asdcccxxcc
        sasetus kirjoitti:

        -levottomuus, ei pysty olemaan mitenkään päin tai tekemään mitään, puhumattakaan rauhoittumisesta
        -kova ahdistuineisuus
        -piston tunteet sydämeen
        -painon tunne rinnassa
        -olo on kuin irtaantunut kropasta, julkisilla paikoilla ihan kuin olisi omassa kuplassa
        -ei malta keskittyä mihinkään, ei telkkariin tai kenenkään puheeseen
        -pahassa olossa sosiaalisessa tilanteessa ei saa oikeen suustaan mitään muuta kun niin, joo,mmm...
        -tuntuu kuin vetäytyisi oman pään sisään itsensä kanssa
        -biisin pätkän luuppaus päässä, muutaman sekunin pituinen kappaleen tai mainosmusiikin sanat tai melodia soi päässä alituisesti kuin levy jäisi päälle
        -ei kestä ärsykkeitä, ei ahdistavia tai sekoittavia ääniä, ei musiikkia, ihmisiä, tilanteita
        -joutuu rauhoittelamaan itseään koko ajan ettei sekoaisi
        -on sellainen olo kuin ei jaksaisi edes olla, pitää koko ajan levätä ja keskittyä
        -tuntuu että kohta jostain päin räjähtää tai poksahtaa ja sitten se on menoa
        -pelottaa että joutuu psykoosiin ja menettää itsensä hallinnan ja yhteyden normaaliin maailmaan ja tärkeisiin ihmisiin
        -ihan kuin tämä olisi kaiken loppu
        -kamalat painajaiset ja todentuntuiset unet, ihan kuin ei olisi syvässä unessa ollenkaan ja aamulla kun herää on vähän sekainen olo kaikista unista
        -pakkoajatukset ja väkivaltaiset mielikuvat, pelkään että toteutan näitä kamalia ajatuksia mitä mieleen tulee esimerkiksi "jos heittäisin kissan kuljetuskopin junan alle" (tämä sai hirveän ahdistuneeksi) ..järki sanoo ettei näin tee, mutta mitäs jos sittenkin kilahdan ja teen jotain ja pelot siitä että rupee näkemään ja kuulemaan jotain mitä ei oikeasti ole
        -normaalina pysyminen vaatii kauheasti ponnisteluja
        -ei haluaisi olla välttämättä yksin, mutta ahdistaa ajatus kaverian näkemisestä ja tiedän etten pystyisi olemaan heidän seurassaan näin levottomana
        -masennus
        -suun kuivuuden tunne
        -ajatusten sekavuus, ei saa itseään kasaan
        -alituinen kuumotus että kohta oon psykoosissa, ihan kohta
        -pelko siitä missä psykoosi iskee, jos se vaikka tulee jossain julkisella paikalla

        Tuossa nyt jotain mitä tuli ensimmäisenä mieleen.
        Sitten vielä semmoinen asia, että olen joskus nuorempana tyhmänä käyttänyt erilaisia huumausaineita, trippejä, jotka eivät sopineet minun päälleni ollenkaan. Näistä jäi muun muassa näköhäiriöitä, jotka eivät mene pois, tiedän kuitenkin että ne mitä näen eivät ole totta, ei kuitenkaan mistään hallusinaatioista ole kyse. Nyt vasta myöhemmin olen tajunnut että menin vaikutuksen alaisena hirveisiin pelkotiloihin ja psykoosiin, se kuitenkin lakkasi itse "matkan" myötä. Olen joskus kuullut että kun noita matkoja on syönyt joskus, että ne voi jättää aivoihin sellaista että kahdenkymmenen vuoden päästä itsestään iskee matka päälle. Tätä olen nyt ruvennut pelkäämään että joudun sellaiseen psykoosiin ja pelkotiloihin kuin olen kokenut. Se on aivan kamalaa ja kun rupean kuumottamaan, pelot vain lisääntyvät.

        Nyt pitäisi yrittää siis pärjätä ilman lääkettä tämän tuskaisen olon kanssa mikä ei helpotu sitten millään.
        Huomenna on taas päiväsairaalaa ja aion mennä lääkärille sanomaan ettei tästä lääkkeettömyydestä tule kyllä nyt yhtään mitään, että kyllä näitä oireita on etten nyt oikeasti sekoa.
        Nyt kun vielä raskaus ja vauvan syntymä voivat aiheuttaa psykoosin ja tämä tuottaa lisää pelkoa ja ahdistusta.
        Tämä on vaan aivan kamalaa, tuntuu ettei tästä selviä millään.

        voimia ja jakselemisia sasetukselle, raskas stoori ;(


      • Mä 27
        asdcccxxcc kirjoitti:

        voimia ja jakselemisia sasetukselle, raskas stoori ;(

        Moikka!
        Jos käytte täällä lueskelemassa vielä joskus, niin miten teillä menee nykyään?
        Mulla on mennyt nyt ihan jees viimeiset pari kuukautta.
        On ollut noita kaikkia pakkoajatuksia, mut ne on ehkä siirtyneet sinne roskikseen helpommin ku ennen!
        Ei oo jäänyt päälle samalla lailla.
        Tasaisempaa meininkiä. Ennen oli tosi hyvä kausi monta viikkoa, mikään ei ahdistanut tippaakaan ja sit sieltä tultiin alas ja lujaa. Ja oli kamala ahdistus pari viikkoa.
        Nyt on tasaisempaa. Ei ole helppoa ja ihanaa, muttei kamalaakaan.Ihan ok. Voisiko jopa sanoa, että melkein normaali olo!? En tiedä uskaltaako vielä!

        Sain vikana työpäivänä ennen kesäloman alkua mielettömän paniikkikohatauksen. Olin varman sillä hetkellä, että sekoan just nyt.
        Pelkäsin, että alan uskomaan, että joku yrittäisi tappaa minut, vaikka järki sanoikin sen olevan typerä pakkoajatus.
        Minulla on näissä aina se mitä jos tekijä, tiedän, että kyseessä on naurettava ajatus, mutta pelkään, että mitä jos sittenkin alkaisin uskomaan tuohon ajatukseen.
        Siinä sitä käykin sitten itsensä kanssa taistelua, ajatusta ajatuksen päälle...:/

        Lääkkeitä syön ja terapiassa käyn, ehkä se siitä sitten helpottaa ja poistuu kokonaan!
        Tsemppiä ja jaksamisia muille!:)


      • dingdong1
        Mä 27 kirjoitti:

        Moikka!
        Jos käytte täällä lueskelemassa vielä joskus, niin miten teillä menee nykyään?
        Mulla on mennyt nyt ihan jees viimeiset pari kuukautta.
        On ollut noita kaikkia pakkoajatuksia, mut ne on ehkä siirtyneet sinne roskikseen helpommin ku ennen!
        Ei oo jäänyt päälle samalla lailla.
        Tasaisempaa meininkiä. Ennen oli tosi hyvä kausi monta viikkoa, mikään ei ahdistanut tippaakaan ja sit sieltä tultiin alas ja lujaa. Ja oli kamala ahdistus pari viikkoa.
        Nyt on tasaisempaa. Ei ole helppoa ja ihanaa, muttei kamalaakaan.Ihan ok. Voisiko jopa sanoa, että melkein normaali olo!? En tiedä uskaltaako vielä!

        Sain vikana työpäivänä ennen kesäloman alkua mielettömän paniikkikohatauksen. Olin varman sillä hetkellä, että sekoan just nyt.
        Pelkäsin, että alan uskomaan, että joku yrittäisi tappaa minut, vaikka järki sanoikin sen olevan typerä pakkoajatus.
        Minulla on näissä aina se mitä jos tekijä, tiedän, että kyseessä on naurettava ajatus, mutta pelkään, että mitä jos sittenkin alkaisin uskomaan tuohon ajatukseen.
        Siinä sitä käykin sitten itsensä kanssa taistelua, ajatusta ajatuksen päälle...:/

        Lääkkeitä syön ja terapiassa käyn, ehkä se siitä sitten helpottaa ja poistuu kokonaan!
        Tsemppiä ja jaksamisia muille!:)

        mulla oli samoihin aikoihin ahdistuneisuus kun mitä nämä viestit mutta en koskaan tänne löytänyt vaikka etsin netistä paljon olotilastani. alkoi siis ensimmäisen lapsen syntymän jälkeen. taustalla lapsuuden aikainen käsittelemätön trauma. ensin alkoi tulla voimakkaita pelkoja lapsesta ja kuvittelin kaikkea et jos ollaan ulkona ni rattaat lipee ja menee auton alle ja näin kuvitelmissani lopun. possunuhaa pelkasin kuin ruttoa, en käynyt vauvan kanssa missään koska pelkäsin. mies hoiti asioinnit. aloin olla todella väsynyt. nukuin n. 2h yössä pätkittäin muutaman kuukauden ajan. aloitin masennusläääkityksen ja tilanne vain paheni.muutaman kuukauden päästä olin jo niin huonona etten uskaltanut roskia ulos viemään koska olin varma että minut ammuttaisiin matkalla. sosiaalinen elämäni luhistui, en osannut puhua kenellekkään, en edes miehelleni kun omassa päässä oli vain huoliamurheita ja pyörittelin jatkuvasti mikä sairaus minua vaivasi. kuvittelin tupakalla istuessani hyppääväni parvekkeelta tai popsivani purkillisen nappeja kun pelkäsin etten hallitse itseäni. kerran parvekkeella ollessani tuli pakonomainen tarve hypätä parvekkeelta ja ryömin lattioita pitkin takaisin sisälle. en koskaan satuttaisi itseäni. kuvittelin jonkun hirttäytyvän parvekkeen vieressä oleviin pelastustikkaisiin ja suihkussa letkun kuristamaan. kokemani trauma lapsuudessa liittyy näihin asioihin. miljoonat fyysiset oireet, mitä aiemmissa viesteissä jo kuvattiinkin saivat hulluuden partaalle. sydän hakkasi tuhatta sataa, oli kuin olisi pullonpohjalasit päässä. huimasi ettei tuolilla pysynyt, epätodellisuuden tunne, kaikkki kummalliset pakonomaiset ajatukset, pakokauhu, oksentelu, ruokahaluttomuus ja sisäinen levottomuus. osastolla kävin 2vko nukkumassa. kokeiltiin 5 eri masennuslääkettä,toiset mutamaan kertaan , kaikki pahensivat oloani. kotiuduttuani lopetin lääkkeet ja voin hieman paremmin. puolivuotta elin helvetissä! kesä tuli ja alkoi mennä paremmin, pystyin käymään kaupassa vaikken siitä nauttinutkaan. oli vaikea löytää asioita mitkä tuottaisivat mielihyvää. nyt puolenvuoden päästä olen jaloillani, en pysty unohtamaan tuota helvettiä ja pelkään sen tulevan takaisin koska jouduin oikeasti miettimään että kestänkö ja onko elämä elämisen arvoista, kaikki tuntui niin loputtomalta. edelleen olen herkkä et jos tunnen olevani levoton niin se =loppu elämä helvettiä. jälleen on ollut enemmän stressiä ja ahdistus on lisäätynyt sekä kummallisia "hullujen" ajatuksia tulee ajoittain päähäni. viimeisinpänä mietin kylmänä aamuna ulos katsoessani että tois puun sisälle ettei se palellu. ihan järjettömiä ajatuksia mitkä vaan tulee ja niitä jää sit miettimään et onko musta tulossa hullu! välillä jo mietin että kuinka olen tuhlnnut elämästäni lähes vuoden pelkäämiseen ja kaikkeen kuraan mitä se toi mukanaan. nyt taas muistan ettei sitä voi hallita. vaikka on ollut todella iloinen ja positiivinen jakso ja ajattelie et ei voi tilanne mennä enää samaan jos on vaan positiivinen ja ajattelee kaikkee kivoja juttuja mut ei se mee niin. "ankeuttaja" tulee kun on tullakseen eikä sille mahda minkään. on niin paljon asiaa et teksi on vähän sekavaa.


    • rohkeasti pelkäävä

      Todella hyvä että meitä on moneksi... Ite sain vasta äskettäin tämmösiä oireita mutta ne tuntuu hirveen ahdistavilta.. Mitä pitäis tehdä?
      Tuntuu että pienikin outo asia viittaa sairastumiseen.. esim. Voi tulla paranoidisia ajatuksia että maailma on itseään vastaan ja että jokin olematon asia mikä tapahtuu on osa jotain kohtaloa tai tämmöistä..
      Ennen mulla oli vain paniikkihäiriöitä nyt ne esiintyy näissä muodoissa ja oon erittäin onnellinen että muitakin on pakko vaan kerran vielä sanoa. kyllä se siitä =)

      • Mä27

        Rohkeasti pelkäävä!
        Kyllä, meitä on muitakin ja voin todeta, että se helpottaa ajan myötä! Mä suosittelen lämpimästi terapiaa, jossa saa puhua kaikki asiat, eikä kukaan kauhistele eikä tuomitse!
        Itse olen saanut paljon apua vertaistuesta, terapiasta ja lääkityksestä.
        Mulla on Sepram, eli mielialalääke.
        Ei siis mikään psykoosin estolääkitys, koska mistään sellaisesta ei tässä ole kyse.
        Nämä ovat pakkoajatuksia!
        Tsemppiä!:)


    • ...

      nostan, pelkään itsekin sekoamista yli kaiken :( Nukkumaan meneminen on todella vaikeaa, ajatukset pyörivät ja kuulen ajatukseni. Esim. ajatuksissani olen työpaikalla, keskustelen toiselle henkilölle ja hän vastaa minulle... ja sitten ahdistaa.. toinen on jos menen nukkumaan niin juuri kun olen nukahtamassa niin kuulen kovan äänen, hyvien lyhyen ja sitten havahdun taas hereille. Näitä on ollut aiemmin kerran ja nyt taas, olen tietysti varma, että nämä ovat ensioireita psykoosiin. Näitä ensioireita olen kyllä pelännyt jo 2vuotta..

    • stealth-

      Voi hyvät ihmiskullat, ei se skitsofrenia vain putkahda. Luettuani kommentteja en usko kenelläkään olevan vaaraa siihen. Pelot viittaa enemmänkin jonkin sortin neuroosiin/ elämisen pelkoon.
      Skitsofrenian oireita ei ainakaan useimmiten itse huomaa, vaan muut rupeavat huomaamaan niitä. yksilöllistä tosin ilmeisesti. Sitä ei osaa pelätä saatika sitten myöntää itselleen olevansa sairas.
      Nou hätä sanoisinko.

    • Pelkäävä27

      Kiitos te ihanat kohtalotoverit. Erityisesti Les ja sinun voileipä-mielikuvat. Tunnistan sen niin itselläni, mutta en voileivän yhteydessä. Tuntuu vaan, että jokin ihan normaali elämän asia on outo ja se ahdistaa. Juuri semmoisia näin hulluksi tullaan ajatuksia.

      Mulla on itelläni ollut paniikkhäiriö 4v. asti ja oloja on tullut ja mennyt tähän 27 ikävuoteen mennessä kiitettävästi. Oon ollut täysin varma sekoomisesta, kuolemisesta ja vaikka mistä. MUTTA. Täälä vielä ollaan ja vieläpä ihan elävänä ja suhteellisen selväjärkisenä. Oon syönyt citalopramia vaihtelevasti 10-20mg yli 10v ja luultavasti syön koko loppuelämäni, eikä nuo lääkkeetkään vie lopullisesti näitä oireita kokonaan pois, mutta niiden kanssa on oppinut jo elämään.

      Nyt oli vaan vauvani syntymän jälkeen pitkä huono kausi, jonka aikana ilmaantui juurikin noita LESin esittämiä mitä ihmeellisimpiä tuntemuksia ja musta on niin ihanaa huomata, etten ole niitten kanssa yksin. Viimeksi viime yönä olin ihan varma että sekoan. En tajunnut kuka olen, missä olen, miks ihmiset asuu taloissa ja ajaa autolla ja kaikki eläminen tuntui niin epätodelliselta ja ahdistavalta ja olin ihan varma, että meen psykoosiin. En mennyt. Vieläkään.

    • Les jatkaa...

      Moikka, ajattelin taas pitkästä aikaa kirjoittaa tänne aloittamaani ketjuun.

      Miten teillä yleisesti kaikilla menee tänä päivänä, kun ketjun olen aloittanut 2004.

      Itsellä on tuon jälkeen tapahtunut elämässä paljon, olen kahden tyttären isä, ja onnellinen aviomies. Olen kouluttautunut sosionomiksi erikoistuen vanhuksiin.

      Käyn aina aika-ajoin lukemassa tätä ketjua, jotten vallan unohda tätä elämänvaihetta omassa elämässä, opin yksinkertaisesti sen aikana niin paljon, vaikken koskaan olekkaan voinut huonommin kuin tuolloin. Tosin moni ahdistusta ennen stressaavalta tuntunut asia, ei ole sen jälkeen tuntunut paljon miltään.

      Itsellä kuormittavat elämäntilanteet meinaavat vielä tuoda tuota ahdistusta pintaan, mutta osaan jo silloin löysätä jalkaa kaasulta ja ottaa vähän iisimmin. Joten voi kyllä sanoa että tuo jakso opetti paljon itselle omista voimavaroista.

      Tiedän itse että ahdistuneisuudesta/foobisuudesta/paniikkihäiriöstä voi parantua täydellisesti, ja ajattelen itseäni että olen parantunut siitä täydellisesti. Jokaisen on vain löydettävä ne omat niksit. Tiedän että kun ahdistuneisuus on päällä, sitä kokee itsensä moniongelmaiseksi parantumattomasti mielisairaaksi joka on vain siinä hulluuden kynnyksellä. Mutta tuo ei pidä paikkaansa!! TAKAAN SEN!!

      Kaikki teistä tervehtyy, koittakaan vain huomata ne pienen pienetkin askeleet. Sillä eihän pienillä askeleilla kulkeminen tarkoita sitä, ettei pääsisi perille. Elkää asettako itsellenne aikarajoja, ainoa tavoite on "kunhan tulen kuntoon"!

      Pienien "tervehtymisen" merkkien huomaaminen on parantumisen kannalta tärkeää. Se luo uskoa vielä paremmasta, mutta huonoja hetkiä ei pitäisi edes huomioida, niitähän ahdistuksessa riittää.

      Hyvää syksyä kaikille, tsemppiä ja takuu varmoja parempia vuosia, ne on edessä!!

    • Pelkäävä 27

      Heippa!

      Ihana kuulla, että joku onnellinen on tästä kamalasta sairaudesta parantunutkin. Itselläni ennuste näyttää huonolta. Olen sairastanut ahdistuneisuutta 4-vuotiaasta ja juuri maanantaina psykiatri sanoi, että turha odotella lääkkeitten lopettamista ja parantumista ennen kuin vaihdevuodet alkaa..kovin positiivista...

      Söitkö Les ikinä mitään lääkettä omaan ahdistuneisuuteesi? Mulla itselläni on ollut lääkitys jo kohta kymmenisen vuotta, vaikka olen alle kolmekymppinen.Olen valmistunut yliopistosta huippuarvosanoin ja toimin tätä nykyä luokanopettajana. Hassua onkin se, että voin aivan tavattoman huonosti koko ajan, mutta kukaan ei sitä minusta ulospäin näe. Elän täysin "normaalia" elämää, teen töitä ja hoidan kotia, vaikka olen aivan hulluuden partaalla KOKO AJAN, joka hetki.

      Nyt psykiatri käski nostaa serotoniinilääkitystä 40mg ja olen aivan hajalla, koska minulle on niin kova paikka myöntää itselleni olevani mielisairas ja se, että elän vaan lääkkeiden voimalla. elämä tämän sairauden kanssa on pelkkää kärsimystä.

      Mutta siis asian ydin oli se, että olen kovin onnellinen Les puolestasi, että olet selviytynyt tämän kaiken yläpuolelle. Se on uskomattoman suuri lahja.

    • naps85

      sanattomaksi vetää, vuosia taistellut täysin samojen oireiden kanssa ja alkanut nyt menemään ylitsepääsemättömän tuntuiseksi ja en enää millään uskonut että normaalia ahdistusta, mutta kai se on sitten uskottava kun näitä kirjoituksia lukee.
      Itsellä juuri menossa tuo "ihan just napsahtaa" eikä oikein ole tiennyt mitä tehdä.
      jonkin aikaa sitten syöttivät sepramia, en oppinu syömään. nyt syöttävät mirtazapinia, ensin oli 15mg, ja teki erittäin sekavan olon 24/7, nostivat annosta 30mg ja silti koko ajan väsyneempi ja pöhnäinen, joten en ole sitäkään suostunut syömään. puhumassa olen käynyt monia kertoja mutta ei oikein ole tuntunut auttavan. en halua mitään lääkettä mitä joudun joka aamu/ilta syömään etten olisi enää yhtään oma itseni, (tästä ajattelutavasta en vain pääse yli), olen pyytänyt että saisin jonkuin lääkkeen minkä ottaa sillä hetkellä kun alkaa tuntumaan että kohta lähtee järki mutta ei ei ei.. nyt yrittänyt sitten saada omaa mielenvoimaa niin vahvaksi että saisi itsensä uskomaan että ei tässä sekoamassa olla, mutta sillon just ajattelee asiaa enemmän ja pahentaa tilannetta.
      erittäin helpottavaa tietää että asia on näin yleistä, en todellakaan olisi uskonut että esim tuota "entä jos hyppään parvekkeelta" tai "tekee toiselle pahaa", ajatuksia on muillakin.
      itselläni ei ole tullut tuota ettei voisi kavereita nähdä ihan noin mitä suurimmalla osalla. mulla se on mennyt niin että vähän aikaa on aina melkein tarrautuneena johonkin kaveriin ja tuntuu että se on mun ainoa asia mikä pitää järjissään ja jos hänen kanssaan ei ole tekemisissä niin silloin paha pääsee ottamaan vallan. mutta sitten kuitenkin taas tuo tukipilari vaihtuu välillä ja joku toinen kaverini joutuu "uhriksi". samalla myös hylkään vanhan tukipilarin totaalisesti enkä pidä mitään yhteyttä häneen koska siinä on olevinaan jotain erittäin ahdistavaa. ja valitettavasti hajoaa hyviä kaveruus suhteita siinä mutten vaan asialle ole apua keksinyt.
      yhden syyn mikä varmasti on edesauttanut asiaa on se että tuli käytettyä päihteitä jos toisenlaista tuossa yhdessä välissä pidemmän aikaa ja aika runsaasti. nyt yritän löytää omaa itseäni kaiken tuon kauhuuden alta mutta tuntuu että pahempaan vain mennään ja tuntuu etten koskaan tule tietämään millainen ihminen oikeasti olen.
      muita ihmisiä kohtaan olen "kuulemma" erittäin ystävällinen vaikka omasta mielestäni tuntuu että kohtelen kaikkia jotenkin väärin. ja pelkään että tuotan heille pahanmielen jollain tapaa kokoajan.
      mutta joo. tulikin enemmän tekstiä kuin suunnittelin, ja sekavaa sellaista.
      Jaksamisia kaikille asian kanssa painiville, kyllä me tämä voitetaan!! :)

      • HALOOOOOOOOO.

        "olen pyytänyt että saisin jonkuin lääkkeen minkä ottaa sillä hetkellä kun alkaa tuntumaan että kohta lähtee järki mutta ei ei ei.."

        Luuletko että se olet sinä joka päättää mitä lääkkeitä otat? Sen sitä saa kun rupeaa läträämään lääkkeiden kanssa, mitkään ei sovi, annokset ei enää tehoa, tulee vain sivu / haittavaikutuksia, vieroitusoireita, pelkkää huonoa. HALOOOO.


    • Homma on jokseenkin sama kuin paniikkikohtaus. Kumpaankaan ei kuole, muta varsin epämiellyttävä kokemus.

    • 25

      Olen lukenut nämä viestit monen monta kertaa läpi.. Kun ahdistus iskee pahimmillee tulen lukemaan nämä viestit ja kummasti sydän ei enää hakkaa ja tunnen että voin taas ajatella "järkevästi" eli selviän ahdistuskohtauksesta teidän kirjoittamien kokemustan ja tsemppausten avulla! Joten suuret kiitokset teille kaikille!!!! :))) Nytkin ku tätä kirjoittaa niin olo alkaa helpottaan ja tuntuu et kyllä tämä tästä :)

      Niiiin samoja kokemuksia kuin itselläkin ja kun lukee et samoja hulluksi tulemisen ja sekoamisen pelkoja/ajatuksia on muillaki, niin se helpottaa omaa oloa huomattavasti. Tää palsta on kyl tosi hyvää terapiaa!

      Olen käynyt 2vuotta juttelemassa(ei lääkitystä, koska psykiatri ei näe tarpeelliseksi) erilaisista peloistani, ahdistavista asioita, menneisyydestä ja on se jonkin verran auttanut.

      MUTTA KAIKISTA pahin pelkoni on sekoaminen/skitsofrenia/psykoosi!!!!! Oon TYPERÄNÄ lukenut heidän kirjoituksiaan ja etsinyt netistä muutenkin tietoa ja nämä hullut ajatukset pyörivät päässäni ja käyn hirveää taistoa niitä vastaan. Peilaan oireita itseeni ja tutkailen itseäni jatkuvasti ja olen "löytänyt" monia skitsofrenian oireita jo itsestäni(ajatukset, mieliala vaihtelut, ahdistus, pelot ym. mukavaa).
      Pahimmassa tilassa tuntuu et alan "uskomaan" näihin vainoharhasiin ajatuksiin, tuntuu et selviäis helpommalla ku alkais "uskomaan" näihin ajatuksiin eikä taistelis vastaan. Välillä taas ahdistus lakkaa ja olo on muuten normaali mut silti nämä ajatukset jyllää tuolla pääkopassa. Ja silloin se vasta tuntuuki et hulluksi tulen, koska en tunne enään edes ahdistusta!!!

      Sit joku kaunis päivä hoksaan et hei, en oo ajatellu "hulluja" moneen päivään, hallelujaa! Ja elämä hymyilee ja uskon et oon selättäny pelkoni... Kunnes se taas iskee, joko yhtäkkiä tai hiipivänä ahdistuksena, joko seuraavana päivänä, viikkona tai kuukautena. Aika vaihtelee mut jossain vaiheessa se kuitenkin iskee. En tiiä pääseekö tästä koskaa lopullisesti eroon????? Tai kysytään paremminki et MITEN tästä pääsee eroon?

      Välillä ajattelen et ihan sama, tulen sit hulluksi ja kappas enpä ole vielä tullut.. Tai heti ku ajatus tulee niin keskityn johokin muuhun asiaan.. Yritän siis olla ajattelematta koko asiaa, antaa sen tulla ja mennä. Mut jos saan vakuuteltua itselleni etten oo hullu, niin kuitenkin tulee ajatus et mitä jos en sillon vielä ollut "hullu", vaan mitä jos oon nyt tulossa!!! ja taas iskee jumalaton ahdistustila... :(((

      Eli kovaa yritystä on mut vielä en oo ratkasua löytäny tähä ongelmaan!
      Kopioin tästä keskustelusta pätkän, koska tää ois voinu olla mun kirjoittama. Kuvaa siis minua täydellisesti! Ymmärrän sinua Pelkäävä27 täydellisesti!! Läheiset sanoo mulle etten oo tai vaikuta sekavalta/hullulta mut ku se FAKTA ei vaan tonne omaa pääkoppaa mahdu!

      Pelkäävä27
      "Hassua onkin se, että voin aivan tavattoman huonosti koko ajan, mutta kukaan ei sitä minusta ulospäin näe. Elän täysin "normaalia" elämää, teen töitä ja hoidan kotia, vaikka olen aivan hulluuden partaalla KOKO AJAN, joka hetki. "

    • Les jatkaa taasen

      Moikka taas kaikille. Mukava nähdä että ketju on edelleen hengissä, ja siitä tuntuu olevan joillekkin apua.

      Elikkäs joku kyselikin tuossa sainko silloin mitään lääkkeitä. Kyllä sain, cipramil 15mg ja alprox 2,5mg. Rauhoittavia en oikeastaan koskaan kokeillut, ehkä jollain tavalla pelkäsin niitä :S vaikea sanoa. Cipramiliä söin noin 3kk kunnes pyysin lääkäriltä luvan lopettaa sen, ei sen takia että olo olisi ollut parempi, vaan tuntui että se tuon lääkkeen myötä paheni vielä paljon. Tämä oli siis minun yksilöllinen kokemus, en suosittele kenellekkään lääkkeen lopettamista keskustelematta lääkärinsä kanssa.

      Mutta, mutta, 8 vuotta on kulunut tuosta ensimmäisestä kirjoituksestani, ja mitä voin sanoa, hengissä ja täyspäisenä mennään. Ja luulempa että niin ovat muutkin jotka ovat tälle palstalle kirjoitelleet. Jo nykyisen ammattini puolesta tiedän tarkalleen mitä ahdistuneisuus ja paniikki ovat ja mihin ne johtavat. EIVÄT MIHINKÄÄN!

      Tapaan viikoittain ihmisiä jotka kärsivät ahdistuksesta ja samoista peloista kuin itse silloin kärsin. Siis uskomatonta miten ne ajatukset ja oireet ovatkaan samanlaisia kaikilla, ihan kuin flunssassa - kaikille tulee nuha, jos näin kärjistetty vertaus sallitaan. Ihmiset eivät vaan oikeastaan uskalla puhua niistä, ennenkuin ovat varmistuneet että en pidä heitä "hulluina".

      Ja vielä voin sanoa lohdutuksensanana kaikille, olen myöskin ollut tekemisissä ns. "oikeiden" mielenterveysihmisten kanssa, ja kyllä, mm. skitsofrenia ja psykoosit ovat jotain aivan muuta, ja syntymekanismit ovat täysin erilaisia. Mm. Kukaan heistä ei ole ajatellut hetkeäkään että tulisivat "hulluiksi" tai että heidän ajattelukuviossaan olisi jotain outoa, mitä taas ahdistuneet tekevät koko ajan. Ahdistuksen vertaaminen tai ahdistuneena pelkääminen olisi oman kokemukseni mukaan vastaava kuin pelkäisi että nuha johtaa peräpukamiin tai yskä legioonalaistautiin. Siis järjetöntä, järjettömiä pelkoja.

      Ahdistus on taustatekijä joka tulee hoitaa, mutta pelko aiheuttaa syklin joka ruokkii ahdistusta. Pelosta ylipääseminen on ensimmäinen tärkeä askel. Ja omalla kokemuksella, sekä oman kokemukseni kautta ja ammattini kautta vakuutan että ahdistuneen pelko on turhaa!

      Nyt nauttimaan kesästä.

      Ja toivottavasti ketju pysyy hengissä.!

    • Pommitukset!

      Minä nautin kesästä köysi kaulani ympärillä. Niin tekee moni muukin.

      " Cipramiliä söin noin 3kk kunnes pyysin lääkäriltä luvan lopettaa sen, ei sen takia että olo olisi ollut parempi, vaan tuntui että se tuon lääkkeen myötä paheni vielä paljon. "

      Perusssss.. Perusmeininkiäää... Japadapaduu..

      Tuo viimeisinkin perhesurma mistä tänään uutisoitiin:
      -SSRI pommitukset kuvioissa..

      Lääkkeet ovat sairaita.

    • KyllästynytSekoiluun

      Moikka Les!! Kiva kun jaksat käydä vuosienkin jälkeen tänne kirjoittelemassa :) Mulla olisi kysymys tähän sekoamisen pelkoon liittyen! Olen aiheesta kirjoitellut paljoltikin paniikkihäiriön puolelle. Olen siis pelännyt vuodesta -09 sekoamista kausittain. Olen käynyt läpi ties mies oiretta ja oireiden syntyyn on aina vaikuttanut se, että olen ensin lukenut jostain aiheesta ja sitten alkanut oireilemaan kyseisellä tavalla. Esimerkkinä näköharhat: aloin sivusilmällä säikkymään pimeässä puita, että näinkö tuolla jonkun seisomassa vai en.

      Viimeisin ongelmani onkin se, että muistan mitä joku on sanonut. Tämä alkoi kun luin, että skitsofreenikoilla saattaa kaikua omat ajatukset. Ja kuinka ollakkaan niinhän sitten aloin oireilemaan. Jos kuuntelen pitkään saman ihmisen pälinää niin muistan kun poistun tilanteesta tahtomattani hänen pälätyksensä. Mieleen saattaa siis tulla yhtäkkiä jokin asia mitä hän on sanonut. Eikä siinä mitään, mutta muistan erittäin hyvin miltä hän kuulostaa. Pahinta on, että välillä samaistun näihin pälättäjiin niin, että kun poistun tilanteesta niin oma ajattelukin kuulostaa heiltä? Ikäänkuin matkisin heidän tyyliään/puhetyyliä-ääntä. Jotenkin olen jo varma, että ei kiesus tässä ole enään mitään järkeä! Alkaa ahdistamaan toden teolla, että nyt olen sekaisin. Ja siltä se itseasiassa tuntuu kun tästä kun puhuu ja kirjoittaa. Jos joku kysyisi kuinka hulluja nämä oireet olisivat niin sanoisin, että 0-10 asteikolla 8. Pelkään siis yhä sekoavani... Sitten taas kun unohdan nämä oireiluni niin pystyn jopa nauttimaan elämästäni.. kunnes muistan, että ahaa eipä ahdista!

      • Les taasen

        Moikka, muistan kyllä elävästi itselläkin nuo jokin vilahtaa silmäkulmassa ja säikähdän hemmetisti. Kerran jopa mietin valoon katsoessa kun näkee niitä pilkkuja että nää on nyt niitä harhoja :-D

        Ja joskus kun luin jotain tekstiä niin tuntui että se on kommentaattori joka päässä niitä lukee, siis ihan kuin jonkun muun ääni kuuluisi, ja hemmetti mikä ahdistuskohtaus siitä seurasi. Ja itsekin olen ihminen joka muistaa ihmisen sanomiset todella hyvin, ja vieläpä sanojan äänellä varustettuna, saatanpa oikein ajatuksiini uppoutuneena vielä tokaista jotain ääneen ;-) Kerran luin erään lääkärin vastauksen vastaavaan ropleemaan ja se oli, että kysymyksessä on täysin harmiton mutta kiusallinen vaiva.

        Kyllä nui kuvailemasi jutut kuulostaa aivan liiankin tutuilta, ja harmittomia ovat. Kyseessähän kjitenkin viimekädessä on se että niihin kiinnittää liikaa huomiota itse. Ajanmyötä, tai ainakin itsellä, noita juttuja tulee ja menee mutta niihin ei enää jaksa kiinnittää huomiota negatiivisella tavalla. Ajatusten kun pitäisi olla virta, josta ei poimi negatiivisia tai niitä "psykoottisia" ajatuksia aina tarkasteltavaksi.

        Sori sekava teksti kännykällä kun kirjoittelin vastauksen.


    • vycy

      Heippa, mä löysin tänne vasta, mutta loistava ketju! Iso kiiitos Les:ille, joka jaksaa täällä käydä. Mua kiinnostaa myös tuo sinun lääke historia, eli söit vaan 3kk lääkkeitä ja sitten ei ollenkaan vai? Itse syönyt lääkkeitä 15 vuotiaasta, ja kammottaa. tahtoisin lopettaa, mutta jo lopetus varmasti aiheuttaisi sellaiset oireet että.. luot vähän toivoa, mutten tiedä saanko elämääni koskaan normaaliksi, tai paranenko ikinä täysin.

      • Lessi taasen :)

        Moi vycy, elikkäs, kyllä söin lääkkeitä "vain" 3kk. Keskustelin lääkärin kanssa niiden lopettamisesta, en suosittele kenellekkään että lopettaa niitä omin päin. Ja tosiaan kun lopettelin cipramiliä niin ensiksi piti puolittaa se lääke 2 viikon ajaksi, ja sit vielä 1vko:n neljäsosaksi näin ilmeisesti estettiin se lopettamisesta johtuva oireilu. En ole tuota lopettamis vaihetta laskenut varsinaiseen lääkkeen syöntiaikaan. Rauhoittavina minulla oli alproxia.

        Ja tosiaan mielelläni minä vastailen kysymyksiin täällä kun omakohtaisesti tiedän miten vittumaisesta vaivasta on kyse!! Jos vain vähänkin pystyn joitain ihmisiä auttamaan niin koen että palautan palveluksen niille jotka vaivautuivat auttamaan minua aikanaan, ja toivon että tekin auttaisitte jatkossa sitten niitä jotka ovat vastikään sairastuneet ja etsivät apua näiltä palstoilta.


      • Les les
        Lessi taasen :) kirjoitti:

        Moi vycy, elikkäs, kyllä söin lääkkeitä "vain" 3kk. Keskustelin lääkärin kanssa niiden lopettamisesta, en suosittele kenellekkään että lopettaa niitä omin päin. Ja tosiaan kun lopettelin cipramiliä niin ensiksi piti puolittaa se lääke 2 viikon ajaksi, ja sit vielä 1vko:n neljäsosaksi näin ilmeisesti estettiin se lopettamisesta johtuva oireilu. En ole tuota lopettamis vaihetta laskenut varsinaiseen lääkkeen syöntiaikaan. Rauhoittavina minulla oli alproxia.

        Ja tosiaan mielelläni minä vastailen kysymyksiin täällä kun omakohtaisesti tiedän miten vittumaisesta vaivasta on kyse!! Jos vain vähänkin pystyn joitain ihmisiä auttamaan niin koen että palautan palveluksen niille jotka vaivautuivat auttamaan minua aikanaan, ja toivon että tekin auttaisitte jatkossa sitten niitä jotka ovat vastikään sairastuneet ja etsivät apua näiltä palstoilta.

        Unohdin mainita vielä.

        Tosiaan ei se ahdistuneisuus siihen lääkkeiden lopettamiseen loppunut, mutta omalla kohdalla koin osaltaa että ne huonontivat oloa, ja ehkä myös muistuttivat joka aamu sairastamisesta.

        Mutta painotan vielä, en suosittele kenellekkään lääkkeiden lopettamista, ainakaan ominpäin!


    • KyllästynytSekoiluun

      Kiitän sinua LES!!! Nyt mulla on vastaus mihin palata aina kun alan itse epäilemään tätä kaikkea!! Jotenkin tähän vastaukseen on niin helppo luottaa kun tietää, että sinä tiedät juuri mistä kenkä puristaa!! Kiitos tuosta lääkärin vastauksestakin! Kaikkea hyvää sinulle ja kiitos kun jaksat päivittää kuulumisiasi! Ne auttavat jaksamaan silloin kun on vaikeaa. Vastauksesi ovat minulle todiste siitä, että tästä voi selvitä!!!

    • Apua?!?!?!?!?!?!

      Moikka ! Mulla on tälläisiä oireita, en sitten tiedä onko tämä jotain ahdistusta tai muuta vastaavaa? Se alkoi siintä, kun olin menossa laittamaan verhoja kiinni ja sanoin päässäni "Pitääpä nyt laittaa nää verhot kiinni" Siinä vaiheessa kävin miettimään, että onkos tuo normaalia, että puhuu pään sisällä tavallaan itselleen? Kävin miettimään, että mistä tässä voisi olla kyse ja tadaam: Kävin epäilemään skitsofreniaa. Mitä enemmän luin skitsofrenian oireista sitä pahemmaksi tämä ajattelu hulluksi tulemisesta tuli. Yöllä en saa unta, koska käyn miettimään mitä jos alan kuulemaankin harhoja ja sitten mielikuvitus alkaa lentämään todella hurjasti. Välillä, jos kuulen talosta ääni niin voin luulla, että kuulinkos minä nyt harhoja tai muuta vastaavaa. Välillä tulee ns. Flashbäkkejä, eli muistan jonkun asian minkä olen kuullut tai nähnyt, sitten käyn miettimään oliko se totta vai olikohan se oikeasti unta, se käy ahdistamaan todella paljon. Yleensä nämä oireet ovat päällä 24/7, mutta välillä on parempia päiviä, mutta aina jos olen yksin niin silloin ahdistaa todella paljon. Välillä jos olen juuri lukenut, että skitsot voivat luulla vaikka, että joku teksti on juuri heille osoitettu niin alan vaikka kuvittelemaan, että joku numero sarja on minulle jos luen jonkun tekstin netistä, mutta tiedän sen oikeasti, että se ei ole minulle tarkoitettu, ja kysyn taas itseltäni päässä "Miksi vitussa mä taas alan kuvittelemaan tälläistä" Odotan vain kokoajan sitä hetkeä milloin tulen oikeeasti hulluksi, tää tunne on jotain niin perseestä! Mistä tähän saisi apua? Välillä mietin, että jos minusta tulee vainoharhainen mitä sitten oikein teen? Pliis joka kertokaa jos teillä on myös tästä kokemusta. Olen vast 17.v

      • Bdkslls

        Kyllä tuo on ihan tavallista ahdistuneisuutta.


    • Ärsyttää tämä

      Morjettes!

      Mulla on ollut aivan samoja juttuja. Eka tuli pelko että puukotan lähimmäistäni. Alkoi ahistaan pirusti. Sitten painin asian kanssa tovin kunnes lopulta olen sen hyljännyt koska tiedän että se on kaltaiselleni ihmiselle mahdoton. Mut sitte tuliki tämä. Hulluksi tuleminen, psykoosi & skitsofrenia on pelottanut aivan helkkaristi. Työni puolesta olen nähnyt ihmisiä jotka suurin piirtein kävelevät ympyrää, puhuvat itsekseen ja ovat muuten vaan kuutamolla. Tuleehan se itsellekkin mieleen että "mitäs jos."

      No sit lainasin Victor Franklinin kirjan jossa todettiin että pakkoneurootikot ovat immuuneja juuri neuroosien vuoksi kaikkille vakaville mielisairauksille. Tämähän tieto helpotti. Kunnes pelko taas kerran hiipi ja lähdin lukemaan psykoosin ja skitsofrenian ennakko-oireita johon kuulemma kuuluu juurikin pakko-ajatukset.. Että ottaa tästä nyt selvää sitten.

      Periaatteessa tiedän että pelko on turha, mut sitte ku se paletti pääsee jylläämään päähän, nii se on sitten menoa. Jostain myös luin että tämmönen voi olla periään kilpirauhasen vajaatoiminnasta, joten olen huomenna menossa tutkituttaan arvoni. Suosittelen muillekkin, jos vaikka sieltä löytyisi apu tähän.

      Kiitti vuodautksesta, kyllähän tämä auttaa ainakin hetkeksi taasen.

    • Tiuhti

      Moi kaikki dissosiaatiosta/hulluksi tulemisen pelosta kärsivät. Jos haluatte vertaistukea, mailatkaa osoitteeseen [email protected]. On nimittäin kamalaa elää näiden asioiden kanssa, jos ei voi puhua niistä kenellekään. Itse olen kärsinyt hulluksi tulemisen pelosta ja lievähköstä depersonalisaatiosta & derealisaatiosta yli vuoden ajan. Haluaisin todella puhua (reaaliaikaisesti?) ihmisten kanssa, jotka käyvät läpi samaa, tai jopa tavata tällaisia ihmisiä livenä. Ottakaa ihmeessä yhteyttä, oon ihan kiva tyyppi. :)

    • delfiini-12

      Hei. Mulla on kanssa tullut sekoamisen pelkoa. Eniten mua pelottaa kuolema. Tämä on joka päivästä. En voi tehdä normaaleja asioita enää kun en uskalla liikkua mihinkään. Lääkkeitä en haluaisi syödä ja tuntuu ettei voi puhua kellekkää kun kukaan ei ymmärrä. Joka päivä tutkin itseäni ja keksin itelleni uusia sairauksia joihin voisi kuolla pikimmiten..:( ahdistavaa ahdistavaa ja ahdistavaa.. En tiedä mitä tässä tilanteessa voisi tehdä. Tätä on kestänyt jo niin kauan etten jaksais enää haluaisin vaan normaalin nuoren elämän enkä ahdistunutta paskaa :(

    • Säde -12

      Heippa, olen seurannut tätä ketjua vuodesta -08, jolloin minulle iski ensi kertaa pakkoajatukset. Kokemus oli todella hirveä ja sen jälkeen olen saanut enemmän ja vähemmän ahdistuskohtauksia. Neuroottinen olen ollut aina (tarkistamispakko). Ihan huippua lukea Lesin selviytymistarina! Ja niin kiva ja lohduttavaa, kun käyt täällä tsemppaamassa meitä muita. Olet varmasti oikealla alalla. Voisin tulla vastaanotollesi ;)

      Tällä hetkellä jälleen kerran ahdistusjakso päällä. Kaiken takana pelko -mistähän muusta kuin sekoamisesta, siitä että sairastuu vakavasti johonkin henkiseen sairauteen. Itsellä pelko/ahdistus johtuu siitä, kun toinen vanhemmistani sairasti elämänsä aikana useita maanis-depressiivisyys jaksoja. Näin kuinka elämäniloinen ihminen vajoaa mustaan tyhjyyteen. Se ahdisti jo silloin enkä lapsena voinut ymmärtää kuinka tämä on mahdollista. Aina sairausjaksojen aikana minä yritin pitää häneen yhteyttä sekä rohkaista ja tsempata häntä. Tietoisuus sairaudesta ja sen mahdollisuudesta ahdistaa aika ajoin edelleen voimakkaana. Pelkoa pahentaa se, etten haluaisi oman perheeni kokevan samoja tuntemuksia kuin itse koin ja en hyväksy, jos itse aihauttaisin perheelleni sitä tuskaa. Elämässä kaikki mainiosti: työ, rakastava/ymmärtävä puoliso, reippaat lapset, paljon ystäviä.

      Itsellä on selvästi herkkyysjaksoja, jotka altistavat pakkoajatuksille/ahdistuksille/peloille. Tilanteen laukaisee joko huoli tai helpotus jostain asiasta. Yleensä tuntemukset alkavat palan tunteella kurkussa. Pikku hiljaa alan ajatella, että mikä minua vaivaa ja alan koko ajan enemmän pyöriä omien ajatusten ympärillä. Ikään kuin "vartioin" omia ajatuksia ja tuntemuksia. Olen käynyt läpi kaikki mahdolliset julmat itseni ja läheisteni vahingoittamiset (fyysiset, psyykkiset, seksuaaliset). Niitä en ala eritellä, koska uskon, että tätä ketjua seuraavat tietävät mistä on kyse :) Ahdistusjaksoa pahentaa tietoisuus perintötekijöiden vaikutuksesta. Ja sehän vasta saa myllyn oikein jylläämään. Välillä on tunne, että joku osa sisälläni oikein nauttii tilanteesta eikä tahtoisi päästää irti. Aina olen selvinnyt tilanteesta useammaksikin kuukaudeksi kuiville. Mutta kun "jakso" on päällä, tuntuu, että nyt tulee se lopullinen jysähdys. Ihan hullua, tiedän!!

      Olen ulkoisesti hyvin energinen ja elämäniloinen ihminen, mutta myös herkkä ja avoin. Huomaan liikaa asioita, joita muut ei tunnu huomaavan. Tästä johtuen varmaankin olen kaveripiirissäni ja perhepiirissäni olkapää, johon kaikki tuntuvat turvautuvan. Tiedän asioita, joista kukaan muu ulkopuolinen ei tiedä. Pyörittelen ihmisten murheita, enkä osaa niistäkään päästää irti. Päästän siis myös murheet liikaa sisälleni ja ne kuormittavat elämääni valtavasti. Pitäisi osata sanoa "ei" heidän kuuntelemiselleen ja huutaa, että kuunnelkaa minua!

      Oletteko te muut tästä sekoamisen pelosta kärsivät, herkkiä ihmisiä, toisten ihmisten murheiden "kaatopaikkoja" ja ehkä muita tarkkasilmäsempiä?

      Voimia paljon meille kaikille kärsiville, yhdessä selvitään! =)

    • Säde -12

      vielä luonteenpiirteisiin lisäystä: hyvin tunnollinen ja myös helposti syyllistyvä. Ulkoisesti pärjäävä.

    • Ärsyttää tämä

      Moi Säde!

      Ite oon ainaki verrannollisesti toisiin herkkä ihminen. Sen huomaa siitä kun ottaa omat virheet liian tosissaan. Tähän väliin muuten haluan mainostaa että itseä on jelpannut helkutisti sellainen kirja kuin "Tunne lukkosi"(Psykologi suositteli kun kerroin pakkoajatuksista). Viime vuonna tullut ja kirjassa käsitellään lapsuudesta opittuja tottumuksia ja käsityksiä elämästä. Kerron tämän sen takia koska luultavasti nämä pelot ovat itse kullakin tunnelukkojen aiheuttamia. Ottakaas selvää ;).

      Itsellä pakkoajatukset eivät ole hävinneet minnekkään, mutta olen pyrkinyt kohtauksen iskiessä kääntämään huomion jonnekkin muualle ja yleensä se onnistuukin. Sen kyllä sanon että alkoholi stressi on sellainen yhdistelmä mikä nakkaa yleensä bensaa liekkeihin. Tähän loppuun listaan pieniä neuvoja millä asiaa voi lieventää:

      - Vähäinen alkoholin kulutus.
      - Liikunta.
      - Harjoittakaa Affirmaatioita(katsokaa googlesta)
      - Lainatkaa tai ostakaa yllä mainitsemani kirja.
      - Pyrkikää pois pessimismistä, kokeilkaa ajatella elämä hyvänä paikkana jossa on hyvä ja turvallista elää.
      - Älkää olko liian vaativia itseänne kohtaan.
      - Pyrkikää vaikuttamaan asioihin joihin VOI vaikuttaa, älkää stressatko asioista jolle ette voi mitään.
      - Matkustelkaa, tavatkaa ystäviänne, käykää ulkona ja niin edelleen.

      Tuossa olis omat neuvoni. Jos vain yksikään ihminen saa näistä sanoista voimia ja luottoa tulevaan, olen tyytyväinen :)

    • Heippa! Siis ei voi olla totta miten helpottavalta tuntuu lukea teidän juttuja! Miten muillakin voi olla noin samanlaisia tuntemuksia ja oireita kuin minulla?? :D
      En ole osannut yhdistää omia oireitani oikein mihinkään muuhun kuin yleiseen ahdistuneisuuteen, lääkäriin en ole vielä päässyt kun on vähän myöskin tuota lääkärinpelkoa :/ Pelkään että siellä tuputetaan vaan lääkkeitä mitä en millään haluaisi ottaa.

      Minulla alkoi nämä tuntemukset toisen lapsen saannin jälkeen. Olin ensimmäiset puolivuotta sellaisessa "vauvahuumassa", tunsin oloni todella onnelliseksi. Sitten tossa helmi-maaliskuussa meillä alkoi sellainen sairastus-kierre ja olimme koko ajan kipeenä. Influenssaa, flunssaa, tulehduksia ja ravasimme lääkärissä kerran viikossa joskus useimminkin. Kuopus alkoi silloin valvottamaan (nukkui todella hyvin koko vauva-ajan) Hän heräilee joka yö. Hyvinä öinä herää sen 1-2 kertaa kun taas huonoina öinä saa pomppia sängystä ylös 15 min välein. Ilmeisesti tuosta valvomisesta alkoi mun stressi. Tai muutakaan syytä en ole keksinyt :) Ensimmäinen oire oli varmaankin seksihalujen väheneminen... sitten tuli leukanivelen tulehdus josta lääkäri sanoi että puren hampaita yhteen yöllä ja johtuu kuulemma stressistä. Sen jälkeen aloin ahdistumaan ajatuksesta että mulla on stressi!
      Tuntuu todella tyhmältä ja hullulta, että miten omilla ajatuksillaan voi saada oman olonsa niin huonoksi.
      Vointini on tällä hetkellä aika huono. Minun enoni on skitsofreenikko jonka vuoksi pelkään että minäkin sairastun siihen, pelkään hirveästi näkeväni ja kuulevani harhoja vaikken oikeasti näe enkä kuule mitään tavallisuudesta poikkeavaa. Pelkään myöskin syöpää ja kaikenlaisia muita sairauksia joihin voisi kuolla. Eniten pelkään kuitenki sitä että miten lapsille sitten kävisi jos minä kuolen. Vaikka tiedän että mitään ei kuitenkaan käy ja olen fyysisesti terve.

      On myös sosiaalisten tilanteiden pelkoa ja hirveää jännitystä. Kun jännitän niin vatsa menee sekaisin ja pelkään ihan järjettömästi että pyörryn vaikka en ole ikinä pyörtynytkään. Kädet tärisee ja hikoiluttaa, pää on "jumissa".
      Myöskin erilaiset kivut ja lihasten jumitus ja nykiminen ovat osa oireista. Niska, hartiat ja lapojen välit ovat koko ajan jumissa.

      MItähän vielä..niin tuo ahdistus voi alkaa mistä vaan, elokuvasta, musiikista, kaupassa käymisestä, jonkun ihmisen näkemisestä, yhdestä ainoasta ajatuksesta, pahasta unesta yms yms.. ahdistuksessa yleensä sydän hakkaa, tulee kuuma, pitää hengittää syvään kun tuntuu ettei saisi henkeä, puristaa, lihakset nykii ja olen todella jännittynyt enkä meinaa pystyä rentoutumaan.

      Niin ja silmien sumentuminen ja tunne siitä että silmät menee kieroon eikä näe kunnolla on myös ärsyttävää.

      Tähän asti olen saanut itseni rauhoitettua juuri sillä että olen yrittänyt kääntää huonot ajatukset pois ja ajatella kaikkea mikä on hyvin. Eikä olo ole kerinnyt liian huonoksi. Pahat tai huonot ajatukset ovat ihan turhia joten mietin että miksi mietin niitä!! Turhauttavaa ettei vaan pysty pysäyttämään niitä ajatuksiaan kun ne vaan kiertää kehää päässä kunnes ahdistaa..

      Varmasti jäi monta juttua kirjoittamatta ja toivon että edes joku saa tästä mun purkauksesta selvää ;D en ole ikinä kirjoittanut tästä mihinkään enkä edes näin tarkkaan kertonut kenellekkään vaikka mieheni kanssa olen asiasta puhunutkin. Tuntuu vapauttavalta että en ole ainoa ja tuntuu hyvältä jakaa nämä tuntemukset muiden kanssa vaikka toisaalta vähän pelottaakin :E

    • - Niisku
    • Hue

      Kiitos kaikille tähän viestiketjuun kokemuksiaan jakaneille! Tämä ketju on ollut mielettömän tärkeä tuki.

      Minulla sekoamisen ja hulluksi tulemisen pelko "kajahti" tajuntaan keväällä 2011. Erilaiset ahdistusoireet olivat tosi voimakkaat, lähes hellittämättömät, ja vaikeimpina "hulluspelko"-hetkinä vain odotin, milloin järkeni valo sammuu ja vaivun psykoosiin. Sosiaalisten tilanteiden pelko kasvoi tosi voimakkaaksi, mutten uskaltanut olla yksikään. Sain pakkoajatuksia, en pystynyt keskittymään lähes mihinkään. Tarkkailin jatkuvasti itseäni ja pelkäsin pelkästään päähän putkahtaneiden ajatusten olevan psykoosin ensioireita.

      Taustalla minulla on ollut vuosien toistuva masennus ja ahdistuneisuusoireita. Olin jo jonkin työstänyt omaa kasvutaustaani ja hakenut masennukseeni myös apua. Tulkitsen, että kaikki mitä yhteensä elämässäni tapahtui (psyykkinen oireilu, lapsuuden penkominen, stressaava opiskeluvaihe, parisuhdeongelmat...) johti noihin hallitsemattomiin pelkoihin. Terapiassa pääsin työstämään turvallisissa puitteissa pelkojani. Alkuunhan ei mikään tuntunut pelkoa lievittävän, mutta oman kauhun tuijottaminen alkoi vähitellen auttaa. Ymmärsin, että järjettömiltä vaikuttavat pelot ovat itse asiassa aika järkeviä. Löysin itsestäni esimerkiksi hylätyksi tulemisen kauhua ja pelkoa totaalisesta yksinäisyydestä ja elämän menettämisestä. Minulle hulluksi tuleminen ja sekoaminen edustaa juuri tätä: peruuttamatonta erilaisuutta ja erillisyyttä toisista ihmisistä. Rakkauden menettämistä.

      Voimia kaikille, jotka painivat tämän pelon ja kauhun kanssa. Hulluksi tulemisen pelko EI johda hulluuteen, niin kuin moni muukin on täällä vakuuttanut. Psykoottinen/skitsofreniaan sairastunut ei epäile ajantusmaailmansa terveyttä. Siihen voi ja saa luottaa, että pelko "tylsyy" ja menettää voimaansa. Vaikka pelko ei tunnu tottelevan järjen ääntä, itselleen saa puhua järkeä. Ja jos on voimavaroja, pelkoa kannattaa tuijotella ja ihmetellä, vaikka tuntuu kamalalta. Sillä lailla mä pääsin elämässä eteenpäin, eikä pelko enää kahlitse vaikka välillä vieraileekin :)

    • sekoamisesta

      Olen kokenut itse samaa pelkoa, että minuun iskee psykoosi tai skitsofrenia. Tilanne olikin varsin kriittinen yhdessä vaiheessa. Olin niin hajalla voimakkaan pitkään jatkuneen ahdistuksen, burn-outin, valvomisen ja pakko-oireisuuden kanssa, että hakeuduin sairaalaan. Silloin oikeasti tuntui, että koko minuus on pettämässä. Että vain tarvitaan vain pieni "tönäisy" ja koko persoona luhistuu. Koetin hädissäni viimeisillä voimillani väsätä jotain sanaristikoita, että saisin väkisin pidettyä ajatukseni pois tästä kamalasta. Ja paljon rauhoittavia ja unilääkkeitä lisäksi. No tilanne rauhoittui viiden viikon sairaalassa olon aikana ja voimat alkoivat palaamaan pikkuhiljaa. Silloiset psykiatrit epäilivät ns. prepsykoosia tuollaista enteilevää psykoosia, mutta kestin kuitenkin juuri juuri kasassa. Mutta tosiaan tuo kokemus tuskin johtui pelkästä hulluksi tulemisen pelosta vaan vaati todella pitkään jatkunutta voimakasta stressiä ja muuta. Luulen että kenet tahansa ihmisistä saa psykoosiin, jos niitä stressaa tarpeeksi pitkään ja jolleivat he saa nukuttua.

      Tietyt tunteet ja asiat jäivät kuitenkin vaivaamaan minua tuonkin jälkeen. Käsittelin noita paljon psykodynaamisessa psykoterapiassa. Minulla kuitenkin alkoi mieleen nousta sellaisia tunteita ja ajatuksia, että psykologi ja psykiatri suositteli psykoosinestolääkityksen aloittamista. Tunnistin ajatukset ja tunteet ja niiden mielettömyyden itse, mutta en voinut asialle mitään. Pelko vaihtui kauhuksi ja kauhu uhkaksi. Kuitenkaan mitään näkö- tai kuuloharhoja minulla ei esiintynyt edes sairaalassa tiukimmallakaan hetkellä. Vastenmielisesti suostuin lääkitykseen. Ajatus alkaa muuttamaan todellisuudentajua lääkityksellä ei kuulosta kovin houkuttelevalta. Mutta lääke tepsi pienimmällä mahdollisella annostuksella heti ja ajatukset ja tunteet väistyivät ja sain turvallisen olon takaisin. Tosin ainoastaan abilify toimi minulla. Nykyään mulla nuo lääkkeet on varalla, koska esim. stressi voi palauttaa noita tunteita mieleen. Muuten elän normaalia elämää.

      Eli nykyaikaiset lääkkeet toimivat aika hyvin enkä ole nykyään huolissani tai peloissani sekoamisesta. Itse en koskaan ole halunnut kysyä psykiatrilta tarkemmin tuosta diagnoosista. Kieltämättä ehkä minulla hieman on taipumusta, että olo voi mennä lähelle psykoosia, mutta toisaalta taas kestin suhteellisen järjissäni noinkin vaikean ajan mitä se siellä sairaalassa oli. Stressiä kannattaa kuitenkin välttää. Lähinnä jos esimerkiksi toiset ihmiset alkavat vaikuttaan uhkaavilta tai ajatuskulut alkaa itsestäkin olemaan jo outoja, niin tilanteesta kannattaa mennä puhumaan esimerkiksi yksityiselle psykiatrille.
      Nykyaikaiset lääkkeet on kuitenkin aika hyviä ja niitä ei tarvi maailman tappiin syödä. Muuten en olisi juuri huolissani.

    • 8v kokemuksella

      paniikkitila on itsessään psykoosi. jos pelkää sekoamista niin silloin ei sekoa. ihminen sekoaa juuri siksi ettei usko sekoavansa ja alkaa uskomaan omiin harhoihin. vaikka sekoamisen pelkokin on harha, se on juuri se joka vahvistaa poikkeuksen - se harha ei pahene. tai sitten sitä alkaa kuvittelemaan olevansa hullu ja sitä kautta sitte onki hullu

    • tervehenkinen

      Ei psykoosia välttämättä huomaa itse ja jos jotain outoa huomaakin, ei siinä vaiheessa enää huomaa paljoa outoa omassa mielenterveydessään. Vikaa näkee lähinnä ympäröivässä maailmassa. Mutta oleellisinta on ehkä miettiä että mikä tuon stressin aiheuttaa ja jos sitä voi lievittää niin se on parasta. Eli jos se johtuu työstä niin sairauslomaa ja sen jälkeen työpaikan vaihto ja jos opiskelusta niin välivuosi. Itse olen työtön ja köyhä kuin kirkonrotta mutta se oli mielestäni parempi kuin stressi ja epämääräiset oireet, uni- ja masennuslääkkeineen, elämä kuvailemasi kaltaisine pelkoineen. Ei terveyttä ja hyvinvointia kannata heittää menemään.

    • Tiiiiiaa

      Heippa!
      Itse olen kans kärsinyt paniikkihäiriöstä noin puoli vuotta.. Käyn psykologilla kuukausittain juttelemassa, ja jos huonommin menee niin melkein viikkottain!
      Mulla on kans alkanut tulla noi sekoamisen- ja kuolemanpelko jutut mukaan tähänä paniikkikohtauksiin, ennen niitä ei ollut. Mutta helpottavaa kuulla että muillakin on ihan samanlaisia tuntemuksia ja oloja kuin mulla!
      HELP! Onko kellään muulla paniikkihäiriön takia syömishalut vähentyneet? Mulla on nimittäin tosi usein sitä niin että aivan oksettaa ruoka eikä tee aina ees mieli syödä! Ja joskus ruoanki jälkeen tekis mieli vaan oksentaa! :(
      On tullut kauheita ajatuksia että jos mahassa onki jotain, eikä se johdukkaan tästä paniikkihäiriöstä! Plus kaikki pääkivut että onki jonkin kasvain ja kylkiin sattuu. Tää on niin kuvitelmaa, vaikka sen tietääki niin silloin kun se kohtaus iskee niin tuntuu ettei pysty yhtään ajattelemaan järkevästi! Oon usein miettinytki että pitäiskö mennä tutkittumaan maha ja pää, että sais rauhan ettei siellä oikeesti oo mitään! Olis vaan kiva tietää että onko muilla tota syömishaluttomuutta tai pahonvointia usein!

    • valoa kohti

      Pelastava löytö tämä palsta!

      Säde -12: tunnistan itsestäni täysin kuvailemais luonteenpiirteet! Puit ajatukseni sanoiksi.

      Helpottavaa lukea teidän viestejänne. Itsellä ollut neljä kuukautta kammottavia pakkoajatuksia ja juuri tuollaisia teidän kirjoittamia "en pysty hillitsemään itseäni, vaan nyt teen jotakin kamalaa" oloja.
      Nyt kun löysin tämän palstan, niin tuntuu siltä, että elämä sittenkin voittaa :)

      Olen käynyt psykiatrilla, joka määräsi cipralex-lääkettä. En haluaisi lääkettä aloittaa, vaikka olen välillä todella, todella ahdistunut ja väsynyt näihin ajatuksiin ja tuntuu, että voimat loppuvat. Käyn ratkes-terapiassa kerran viikossa.

      Opamoxia olen saanut myös ja sitä tarvittaessa ottanut 7,5 mg, mutta tuntuu, ettei se näihin ajatuksiin auta. Lisäksi syön tyroksiinia. Minulta poistettu kilpirauhanen syövän vuoksi ja olen yrittänyt selittää tyroksiiniannoksella pakkoajatuksia, vaan taitavat ne jostain muustakin kummuta.

      Mutta eiköhän tämä tästä vielä iloksi muutu. On ikävä sitä olemusta ja olemista, mikä vielä kesällä itsellä oli. Sitä kohti pyrittävä, itse aktiivisesti omaa mieltä treenaten :)

    • pööpötti

      voi veljet meitä. ihanan helpottava palsta

    • Ei sitä kannata pelätä. Se tulee jos tulee ja sitä on vaikea estää. Pelkäämällä vaan pahennat tilannettasi.

      PS. mä oon jo seonnut

    • pööpötti

      :D eli kannattaa heittää pelko nurkkaan ja alkaa nauraa itselleen. loistavaa. voi ku se oliki helppoo..

      • Les jatkaa

        Mutta, joskus vielä tulee hetki kun ajattelet taaksepäin tätä, ja kaikkia ajatuksia ja myhäilet itseksesi ;-)

        Itse palaan aina tälle palstalle katselemaan ja muistuttamaan itseäni tästä elämänvaiheesta. Tavallaan en halua unohtaakkaan täysin, vaikka vaikeaahan ahdistuneisuus on. Ja toisekseen olen halunnut aina tulla kertomaan siitä että vaikka kuinka vaikealta tuntuu nyt, niin ei se ikuista ole. Kaikilla teillä se olo helpottaa! En tunne ketään joka olisi ns. jäänyt ahdistuneeksi, mutta pitää antaa itselleen aikaa levätä!

        Ja kaikki te jotka koette ahdistusta, ja pelkäätte tulevanne hulluksi, älkää hemmetissä lukeko netistä mitään skitsofrenian tai psykoosin oireita, ahdistuneena ne tuntuvat liian läheisiltä. Mutta ei se tee siitä todellisuutta.

        Esim. Psykoosin yksi oire on kyllä ahdistuneisuus, mutta ihminen joka on "valumassa" psykoosiin ei itse sitä ahdistuneisuuttaan tunne, ei hänellä ole minkäänlaisia ennakkotuntemuksia siitä että olisi sairastumassa psykoosiin. Vanha sanonta pitää aika tarkasti paikkansa: ei "hulluksi" tulemista itse tiedä, ympäröivät ihmiset sen huomaavat. Psykoosiin sairastuminen ja siinä oleminen on hyvin sairaudentunnoton tila! Harva hakeutuu itse hoitoon ja nekin jotka hakeutuvat saapuvat jonkun muun asian takia vastaanotolle!

        Nyrkkisääntönä voisi todellakin pitää sitä että jos pelkää "hulluksi" tulemista niin ei TODELLAKAAN OLE TULOSSA "HULLUKSI".

        Nyt pystypäin kevättä kohti, veikkaisin että kesällä kaikilla alkaa asiat olemaan jo huomattavasti paremmin!

        Pahoittelen sekavaa tekstiä, yritin kännykällä tämän naputella :-)


    • Säde -12

      Hei Les,

      Kiva, kun käyt täällä vielä kommentoimassa ja luomassa toivoa "toivottomiin!" Jossain viestissäsi mainitsit, että tapasit rinnallesi naisen, jolla oli samaa ahdistuneisuutta. Onko hänkin päässyt asiasta yhtä hienosti yli kuin sinäkin?

      • Les jatkaa

        Moikka, säde.

        Kyllä, ja kyllä. Tuo kyseinen ihminen on nykyään vaimoni, ja lasteni äiti. :)

        Joskus tälläisista elämän "paskoista" asioista voi kummuta jotain hyvääkin. Ja siltä kannalta sitä kannattaa yrittää katsoakin, vaikka ahdistuksen keskellä positiivisuus on aika helvetin vaikeata. Mutta tuon kriisin jälkeen ihmisestä tulee kyllä voimavaratietoisempi, kuin mitä oli aiemmin.

        Oikein hyvää kevättä kaikille teille.


    • kiusaavat ajatukset

      Itsellänikin on juuri noita samoja oireita mitä Les on tuonne merkannut.

      Tää alkoi tosiaan yhen ressaavan elämävaiheen aikana. Tosin sain itseni jotenkin "rauhoiteltua", enkä ajatellut sitten pahemmin noita kun tapahtui sentään jotain mukavaa elämässä silloin.

      Ehkä sen takia juuri pääsinkin siitä yli silloin, kun oli jotain muutakin elämässä.

      Mut nyt tää on alkanut taas vaivata mua, enkä ole tästä yli päässyt vielä ainakaan.

      Tuntuu siltä, et pitäis väkisin itelleen kehitellä jotaki muuta tekemistä / muuta ajateltavaa niin helpottaa.

      Mut sit jos ei ole mitään tekemistä ja jää ainoastaan miettimään noita erilaisia kamalia ajatuksia niin tilanne vain pahenee.

      Niin se kai on, ettei pitäs ahdistua noista tietyistä ajatuksista.. Mutta kun se on vaan niin vaikeeta...

      Enpä sit tiedä, mikä tähän kunnolla auttaa ja pääseekö tästä eroon kunnolla..

      • Les jatkaa

        Vaikea sanoa mikä olisi lopullinen parantuminen, jonkin asteinen ahdistus aika ajoin kun kuuluu elämään. Me ahdistuneet vain liian usein unohdetaan se. Esimerkiksi muistan kun tuon ahdistuskauden jälkeen tuli ensimmäinen stressaava tilanne tentin muodossa, ajattelin että no niin, nyt se taas alkaa. Mutta eipä alkanutkaan. Kesti kuiteniin aika kauan ennenkuin opin elämään sen asian kanssa että jännityksen ja ahdistuksen tunteet ovat myös normaaleja, ja kaikki niistä ei johda paniikkikohtaukseen.

        Tosi tärkeätä on opetella erottelemaan ne normaalit tuntemukset. Jännittävässä tilanteessa on oikeus jännittää, ja joskus on oikeus olla pahalla tuulella. Ns. "kummat" ajatuksetkin kuuluvat elämään. Ei niistä kannata välittää, ajatusten pitää antaa mennä flowna josta ei poimi niitä tiettyjä, ahdistavia ajatuksia!


    • 18-vuotias

      On ollut mukava löytää tämä ketju. Se on auttanut minua jonkin verran eteenpäin pelkojeni kanssa. Toivoin että selviäisin yli tästä eikä minun tarvitsisi koskaan tulla tänne kertomaan tilanteestani, mutta nyt "oireeni" ovat lähteneet sellaiseen suuntaan että tunnistan itseni lähinnä enää tuohon nimimerkillä "25" kirjoittaneen tekstistä.

      Vielä noin kuukausi sitten oloni oli siis sellainen että aina kun lähdin ajattelemaan hulluksi tulemista ja muuta, pystyin ajattelemaan asiaa monelta eri kantilta (mikä taas aiheutti usein lisää pelkoa) lukuunottamatta pelon huippuhetkiä, jolloin jouduin lähinnä keskittymään itseni kasassa pitämiseen. Nyt kuitenkin olen huomannut hiljaa ikään kuin turtuvani tähän tilanteeseen.
      Parhaiten tätä turtumusta voisi kuvailla niin, etten yksinkertaisesti kykene enää ajattelemaan selvästi kun lähden miettimään että olenko tulossa hulluksi. Tuntuu melkein siltä kuin ajattelisin jonkin kalvon läpi joka hidastaa järjenjuoksuani. Jos edes yritän miettiä näitä asioita, rupean nopeasti tuntemaan voimakasta kauhua. Lähinnä tosin sen takia että pelkään tämän turtumisen johtuvan siitä että olen nyt vajoamassa sellaiselta tiedostavalta tasolta tilanteeseen jossa en enää pelkää hulluksi tulemista mutta en myöskään osaa ajatella selvästi, mikä taas kuulostaa pelottavan paljon psykoosia lähentelevältä tilanteelta. Myös tällaiset harhaluulot ja salaliittoteoriamaiset ajatukset tulevat usein mieleeni, mikä tosin on hankkimani tiedon perusteella melko yleistä. Pelottavia niistä ajatuksista tulee kun joskus on vaikea onnistua sanomaan niille ei. Varsinkin kun kaikelle ei voi vain aukottomasti rautaisella logiikalla nauraa päin naamaa, vaan pitää vain tyytyä sanomaan itselleen että todennäköisesti näin ei ole.

      Lisäksi olen todennut että ajatteluni on muutenkin paljon sameampaa ja katkonaisempaa kuin aiemmin. Pinnallisella tasolla ajattelu kyllä pelaa ja esimerkiksi sosiaalisista tilanteista olen vielä toistaiseksi selvinnyt kunnialla, mutta jotenkin kaikki abstraktimpi ajattelu on minulle nykyään todella vaikeaa ellei jopa mahdotonta. Sitä on vähän vaikea selittää kattavasti, mutta pääni sisällä tuntuu olevan pelkkä iso aukko varsinkin siinä kohtaa, missä pitäisi olla kyky käsitellä pelkojani. Käytännössä siis pelkään että jälleen yksi Skitsofrenian oireista löytyy minusta, ja tulee vain pahenemaan jos tilanne jatkuu näin. Tälläkin hetkellä kun kirjoitan tätä tekstiä, niin olen melkein pakokauhun vallassa kun pelkään että tämän tekstin sekavuus vain vahvistaa tätä uhkakuvaa.

      Tiedän, että jos vain saisin ajatukseni suunnattua johonkin muualle, oloni paranisi hetkessä. Minulla olikin sellainen muutaman päivän päivän parempi jakso tuossa viime viikolla, mutta romutin oloni sillä että tajusin päässäni olevan lukon olemassaolon ja rupesin pelkäämään tyhmenemistä. Paremmalta oloni tuntuu myös ihmisjoukossa ollessa. Eniten pelkään lähinnä sitä että jos todellisuudentajuni pettää, kukaan ei tulisi auttamaan. Muiden kanssa keskustellessa luotan siihen, että jos olisin hullu tai muuten puhuisin sekavia, he varmasti huomaisivat sen. Tämä on tärkeä tieto minulle kun suljen pois mielettömiä ajatuksia. Viimeiset jäljelle jäävät pelot ovat sitten enää skitsofreenikolle tyypillinen "mitä jos kaikki ovat salaliitossa minua vastaan", joka tosin on helppo kieltää jos se yrittää hiipiä mieleen. Toinen taas on se, että olen jo nyt täysin hullu ja kaikki tämä on vain kuvitelmaa. Se on ajatus joka vahvistuu oikeastaan sitä myötä kun ajatteluni sumenee, sillä välillä tämä ajatusten sameus johtaa hyvinkin unenomaiseen tunteeseen.

      Kenellekään en ole aiemmin avautunut tästä tilanteestani, lukuunottamatta lääkäriä jonka kanssa keskustelin tästä pelkojen alkuvaiheessa. Pelkään aivan tajuttomasti edes läheisilleni avautumista, sillä en haluaisi tuottaa heille pettymystä siinä mielessä että olenkin vain tulossa hulluksi. Juuri tuollaiset viime kappaleessa mainitut vainoharhaiset pakkoajatukset ovat sitä luokkaa joka varmasti on monelle se viimeinen niitti hullun leiman läimäyttämisessä. Lääkäriin olen vakaasti päättänyt päästä, mutta jostain syystä sekin on melkein ylivoimainen asia. En vain tiedä että mitä kautta saisin apua tilanteeseeni. Näiden ongelmien takia päätinkin turvautua tähän viestiketjuun ja avautua. Toivottavasti saan kerättyä rohkeutta lähteä päivystykseen heti kun olen lähettänyt tämän viestin.

    • mäntypistiäinen1

      Nyt ahdistaa taas kuten aina, minulla on ollut jo 31 vuotta paniikki, ahdistuneisuu, kontrollinmenettämisen pelko, sekoamisen peko.....kaikki alkoi kun aloin miettiä, mitä jos sekoan ja mikähän siihen voisi johtaa.....aloin JOSSITELLA ja keksin että asia jota en pysty itse kontrolloimaan on ajattelu.....siitähän tuli minulle tämä 31 vuoden taakka, lievästi sanottuna, ....ihminenhän ajattelee koko ajan tietoisesti tai ...no aina kun olen huomannut, että ajattelen tuli kova ahdistus, kuinkahan täs käy, tuli kova halu paeta tilanteests.... tätä helvettiä on tosiaan jatkunut näin kauan , enkä vieläkään ole seonnut, mutta pelko kalvaa hetkittäin.........nykyään yritän ajatella että ihanaa, kun saan ajatella, olen terve ihminen..........muuten olisin kuollut, tällä yritän helpottaa oloani......kaikki jokapäiväiset normaalit asiat pelottaa aina samalla tavalla, kuin eka kerralla, vaikka olen altistanut itseäni, ei auta mitään, lääkkeet hyvin minimisti auttaa,...masennus ollut jo kolmatta vuotta......ei kai tästä pääse ikinä eroon täällä ajassa....hermot niin v....n kireällä mutta täytyy sanoa, että on ajoittain asioita joita haluan ajatella ja tunnen hyvää oloa......kaikessahan on takana SUURI TURVATTOMUUS, pelko HYLÄTYKSI TULEMISESTA......elän hetki kerrallaan,...ihmeisiin en usko tässä tapauksessa vaikka tiedän että kaikki on mahdollista Jumalalle.

      • mäntypistiäinen1

        Haluaisin vielä jatkaa että uskon Jumalan voivan parantaa minut, mutta ajatttelen, että minun on elettävä tämän asian kanssa loppuelämäni, toivottavasti ei, tai jos edes vähän helpottaisi.


    • Jäniini

      Moi kaikki!

      Tää ketju on jo aika vanha, mutta pakko siltikin kirjottaa tänne josko keskustelu virkoaisi.

      Mulla on niiiin samanlaisia oireita kun monella teistä, ja on ollut todella lohdullista ja rauhoittavaa lukea tätä keskustelua. Mulla on siis kanssa muun muassa pelottavia tai muuten vain häiritseviä pakkoajatuksia (liittyen läheisten satuttamiseen tai sitten seksuaalisuuteen), depersonalisaatiota (siis kumman epätodellista oloa, ihan kun katselis/kuuntelis itseään jostain sivusta eikä olis omassa päässään "ohjaamassa"), ja näistähän tulee aina ihan järkyttävä ahdistus ja pelko. Kuten yhdellä viimeisimmistä kirjoittajista, itellänikin on ollut myös vainoharhaisia (pakko?)ajatuksia, jotka kuitenkin tajuan oikeastaan järjettömiksi... mutta silti pelottaa, kyllähän se aika skitsofreeniseltä kuulostaa.

      Ja on käyty lääkärissä, psykiatrisella s-hoitajalla ja myöskin pahimpana aikana psykiatrian polilla, kun olin varma että kohta napsahtaa ja menen psykoosiin. Mutta minulle on sanottu aina, että kärsin "vain" ahdistuneisuushäiriöstä. Olen alkanut vähän rauhoittua ja saada otetta oireista niin, että niitä ei joko tule niin usein tai osaan suhtautua niihin rauhallisemmin, mutta kyllä niitä silti edelleenkin on, ja välillä ne saavat aikaan järkyttävän ahdistuksen. Luulin päässeeni depersonalisaatiotuntemuksistakin jo irti, mutta viime aikoina niitä on taas ilmaantuillut, vaikken ole yleisesti mitenkään erityisen ahdistunut, päin vastoin. Voi kun koko homma ei alkaisi alusta... tai muuttuisi pahemmaksi :/

      Kun aina sitten sitä alkaa kuitenkin ajatella, että mitä jos sittenkin. Mitä jos nyt kuitenkin olen tulossa hulluksi, näitä outoja tuntemuksiahan tulee ihan "yksistäänkin" päähäni ilman että taustalla tuntuu olevan mitään yleistä ahdistuneisuutta tms. (joka tosin oireista aina tulee JÄLKIKÄTEEN).

      • Heippa kaikille!
        en millään jaksanut lukea kaikkia, mutta monia monia. Nuorena, kaksvitosena kärsin monista kirjoittamistanne oireista. Olin nuori aikana jolloin ei paniikkihäiriötä ollut diagnostisoitu. Lääkärit puhuivat stressistä, loppuunpalamisesta ja beetasalpaajista. Mitään lääkkeitä en ottanut. Uskoin lääkäreitä, lepäsin, kuntoilin ja oma aloitteisesti aloitin vahvan B-vitamiini kuurin. Lisäksi huomasin kofeiinin yliannostuksen oireita.Jätin järjettömän runsaan kahvinjuonnin ja puhuin itselleni järkeä, vaikka sitä puhetta siinä tuskassa oli vaikea uskoa. Mutta. Auttoivat kaikki yhdessä. Myöhempinä aikuisuuden vuosina olen yrittäjänä polttanut itseni loppuun parikin kertaa ja vaikean masennuksenkin olen saanut kunnian sairastaa ja siitä toipua entistä vahvempana ja elämänmyönteisenä. Älkää rakkaat ihmiset turhaan rikkoko päätänne joutavilla ajatuksilla. Ehkä olen ollut onnekas ja saanut voimaa mielialalääkkeistä ja luontaistuoteliikkeen ravintovalmisteista sekä elämän opeista. Älkää unohtako perusterveyttänne. Ottakaa selvää mitkä asiat kaikki vaikuttavat mieleenne. Saako aivonne tarvitsemansa ravinteet? Lepääkö päänne riittävästi? Ulkoiletko? Osaatko olla onnellinenkin? Päänne ja mielenne on vahvempi kuin luulettekaan, kunhan olette sille armollinen ja annatte sille ainekset hyvään toimintaan. Kaikkea hyvää jokaiselle joulun odottajalle !


    • hullukukko

      no noustaan puun oksalle täälläkin:) pitkäikäinen on tämä viestiketju ollut ja se kertoo että kukaan meistä ei loppupeleissä ole yksin näiden ongelmien kanssa, itselläni ei ole minkäänlaista diaknoosia taustalla,paitsi itsetekemäni.ensimmäiset hulluksitulemisen pelot kohtasin jo parinkympin iässä,ehkä vähän ennemminkin?(nyt yli40v) aluksi ahdistuin elokuvista ym, ajattelin että ne on normiahdistuksia, sitten tuli ahdistus kun sen aikainen parisuhde päättyi,sitä pidän elämässäni jonkinlaisena käännekohtana,pääni alkoi raksuttamaan mitä ihmeellisimpiä versioita tapahtumista, tuli mustasukkaisuus(sairaanloinen) elin aika viinahuuruista poikamieselämää,pitkiä aikoja ilman seksiä sai mut ajattelemaan että jos olenkin homo kun ei flaksi käy eikä pahemmin kiinnostanutkaan? tästä päästiin pakonomaiseen miettimiseen omasta seksuaaliidentiteetistä,(joka on hetero vielä tänäkin päivänä) tuli paremmat ajat ,meni vuosia ilman sen kummempia ajatuksia,oli hyviä parisuhteita,otin tatuoinnin, no nyt päästiin sairaanloiseen miettimiseen olenko saanut aidsin tatskasta,sitä mietin vuoden sen aikana otin 6 aids testiä,lääkäri meinasi jo kimpaantua minuun.Seuraavana vuorossa luonnonkatastrofit,oli asteroideja,tulvia, maanjäristyksiä ym.näitä valvoin pari vuotta:) sitten taas mustasukkaisuutta parisuhteessa,taas homopelko jne. näitä kun miettii niin kaippa sitä hulluksi tulis herkempikin mies?ja vielä miettiminen siitä että olen kertonut näitä joskus humalassa,minä jotkut muut pitävät mua??? en ole mikään kirjoittaja mutta toivottavasti joku ymmärsi mitä tässä olen jauhanut:) ehkä hulluksi tulemisen pelko on tavallaan väistynyt koska miellän itseni semmoiseksi, eikä tässä tekstissä ollut lähimainkaan kaikkea mitä olen pelännyt tai mistä ahdistunut mutta kaippa se on niin että kuppiin kun kaadetaan liikaa niin ylimääräinen valuukin sitten reunan yli? ja se minulla kiinnostaa että onko kukaan teistä kohdannut hetkittäisiä "ihmeparantumisia"? eli onko välillä tullut tunne että hei!mähän taidan olla normaali? itselläni on,mutta kohta on tultu alas että höyhenet pöllyää?

      • Nora LaSusien

        Tuttua tekstiä kaikin puolin.


    • ABCAPINA

      Kiitos tästä viestiketjusta. Nämä pelot joista itsekkin kärsin, on vaikeita siksi että olemme mielemme kanssa tekemisissä koko ajan. Jos "fobiamme" kohde olisi esimerkiksi hämähäkki, voisimme poistaa hämähäkkeihin viittaavat asiat elämästämme. Hämähäkkeihin usein törmää muutenkin harvoin. Asia on monimutkainen jos pelkää jotain jonka kanssa on aina ja jatkuvasti, ja jolla on niin monia ja syviä ulottuvuuksia. Meillä on koko ajan mahdollisuus tarkkailla mieltämme, ajatuksiamme ja tunteitamme, nii hyvässä kuin pahassakin. Itse olen 17-vuotias tyttö, ja nämä pelkoni alkoivat noin 5kk sitten, lopetettuani Esipral nimisen lääkkeen paniikkikohtauksiin. En ymmärtänyt mistä ahdistuksen tunteeni johtuivat, ja paras selitys niille oli tietysti se että päässäni ei ole kaikki hyvin. "Olen siis sekoamassa". Siitä alkoi vuoristorata. Ensin ajatuksia tuli harvoin. Ne eivät häirinneet minua. Kuitenkin noin kuukaudessa en kestänyt enää. Hakeuduin lukiopsykologille. Olin aluksi hyvin skeptinen sitä kohtaan ja pelkäsin sanoa ääneen asioita joita ajattelin. Tavallaan kopioin mieleeni ajatuksia joita pelkäsin alkavani uskomaan. Salaliittoteoriat sunmuut pyörivät mielessäni vaikka tiesin että ne eivät ole totta. Pelottavia ajatuksia ja asioita kuitenkin. Mutta niiden ääneen sanominen luotettavalle henkilölle laittaa ne takaisin oikeaan kokoluokkaansa. Ei kaikkea yksinkertaisesti voi pelätä. Pahimmat oireeni ovat juuri nuo ajatukset ja poissaoleva olo jonka luulin johtuvan jostain vakavasta häiriöstä, psykoosista tms. Mutta tajusin että luon poissaolevan olon pelkäämällä sitä. Uskon sen olevan joku suojelumekanismi niitä pahoja ajatuksia vastaan. Vaikka ei se sellaisena oikeastaan toimi kun sitten alkaa pelkäämään sitäkin. Psykologilla käynti on auttanut minua todella paljon. Uskon että ahdistusherkkyys säilyy minussa aina, mutta tiedän että en elä pelkojeni kanssa loppuelämääni. Tärkeintä on ettei häpeä pelkoaan ja hyväksyy sen. Älkää tarkkailko itseänne. Ajatuksenne eivät määrittele teitä. Ajatuksenne saattavat luoda teille erilaisia tunteita, mutta ne eivät saa teitä sairastumaan vaikka kuinka yrittäisitte. Ne vain ahdistavat teitä. Ajatusten pitäisi vain antaa virrata niihin takertumatta. Jokaisella ihmisellä on oma "pimeä puolensa". Niihin ajatuksiin ei vain kuulu tarttua, vaikka se onkin helpommin sanottu kuin tehty. Pelot on tehty voitettaviksi eikö? Ja vaikka kuinka joskus tuntisi että romahtaa tai sekoaa, miten olisi jos vain ajattelisi, että tämä on minun romahdukseni. Juuri tämä pelko on se pohja ja sekoamiseni. Tämä on se syvin pohja mihin ikinä vaivun. Aika helpottava ajatus minun mielestäni.Pohjalta ainoa tie nimittäin on ylös. Jokainen hetki pelossa on hetki parantumista. Mitä kauempana olet pelkojen alusta, sitä lähempänä olet niiden loppua. Antakaa itsenne unohtaa. Ihmisen ei kuulu olla kontrollissa koko ajan! Eikö mielummin pitäisi pelätä kuolemaa enemmän kuin elämää. Nauttikaa ja unohtakaa pelkonne, jos joskus "sekoaisitte" (mitä ei tapahdu vaikkakin se saattaa olla vaikea uskoa) se ei olisi edes teidän vastuullanne silloin. Niistäkin sairauksista paranee! Ei mikään lopu ennen kuolemaa, ja tuskin silloinkaan. Vaikka kuinka pahalta ja toivottomalta ja kamalalta ja hullulta tuntuukaan, älkää pelätkö. Ette te siihen ole sekoamassa hyvät ihmiset. Ne ovat ajatuksia kuin lehtiä tuulessa, ne menevät ja tulevat. Teot määrittelevät eivätkä ajatukset. Ajatuksenne eivät ole te. Te olette tekonne. Muistakaa se. Rakastakaa itseänne, on ok pelätä, mutta teidän ei tarvitse pelätä. Pelko ei ole mikään kuoleman tuomio vaan siitä pääsee eroon. Hyväksykää myös se, että on OK olla huonovointinen. Kertokaa se läheisillenne. Vahvin ei ole se joka ei ole ikinä pelännyt vaan se joka ei juokse karkuun. Jos katsoo pelkoaan silmiin ymmärtää sen pienuuden. Avain löytyy itsetutkiskelun avulla. Vaikea tehtävä muttei mahdoton. USKOKAA ITSEENNE JA TULEVAISUUTEENNE. OLETTE VAHVOJA KAIKIEN HEIKKOUKSIENNE KANSSA. PELKO POIS!

      • bella60

        Joo niimpä näkyy,vakkei näykkään....


      • abcapina
        bella60 kirjoitti:

        Joo niimpä näkyy,vakkei näykkään....

        ? Mikä


    • elämä pilalla

      musta tuntuu et tuun oikeesti hulluks..joskus kun oiken turhaudun alan paiskoo tavaroita enkä oikeesti tajuu sitä tunnetta.ensi saattaa tulla kauhee vihan tunne jotai asiaa kohtaa mut sit vaa yhtäkkii alan itkee.sit on samaa aikaa turhautunu surullinen ja vihanen olo.siis tuun iha hysteeriseks ja tuntuu et haluisin viillellä..jälkeen päin on aina surullinen ja tyhjä olo.oikeesti kaikki on muutenki ihan pilalla!mua kiusataa eikä mikää mee hyvi!elämä on pilalla

    • yuki2

      Kyllä löytyi hyvä ketju!

      olen kärsinyt näistä peloista koko aikuisikäni.

      varsinkin noin puolivälissä viestejä ollut mä27:n kirjoitus vuodelta 2010 kuvasi elävästi tuntemuksia.

      pelon, ajatusten alkaessa ne vievät kaiken huomion ja todella tuntuu, että toinen puoli päästä yrittää tehdä jotain kamalaa ja toinen taistella vastaan. Hirveä tunne.

      pahiten nykyään näitä tulee paikoissa, joissa voisin olla itselleni vaaraksi. Korkeat paikat, eli parvekkeet, sillat, jne. Rautatie- ja metrolaiturit ja jokien pengerretyt rannat ja joskus merien ja järvien rannat.
      paikat, joissa äkillisellä impulsiivisella teolla todella voisi tehdä itselleen hirveitä.

      10 vuotta takaperin nämä olivat rajoittaneet elämäni siihen pisteeseen, että hankkiuduin hoitoon. Diagnoosina vakava masennus, paniikkihäiriö ja ahdistuneisuus.

      lääkitykset ym. Auttoivat pahimpaan mutta nyt olen ollut vuosikaudet jumissa. Paraneminen on pysähtynyt.

      On kiva tehdä kaikkea enkä koe itseäni masentuneeksi, mutta nämä vieläkin päällä olevat pelot ovat todella rajoittavia.

      Sanotaan, että et ole oikeasti hullu etkä tee sitä mitä pakkoajatuksissasi pelkäät.
      onko näin?

      Hätä on niin hirveä, etten keksi kuinka voisi yrittää taistella pelkoa vastaan tai oikeammin, olla välittämättä siitä, antaa mennä vaan ja huomata ettei mitään tapahtunutkaan.
      SILLÄ JOS kuitenkin tapahtuu. Elämä on liian hyvä tuhottavaksi :-(

      Joskus menen rohkeasti esimerkiksi parvelle tai sillalle. Ei edes kovin korkealle tarvitse mennä. Alkuun kaikki voi mennä ok, mutta aina ajatuskierre käynnistyy.
      Iskee tunne, että olen juuri nyt hyppäämässä ja samalla juuri sitä en halua tehdä. Yritän perääntyä kaiteesta, kiinnittää huomion vain kengänkärkiin, puristelen käsiä nyrkkiin kynnet ihoon upoten, sydän pamppaa hurjasti ja maailma kieppuu.
      Paluu takaisin ja vannon että Se oli viimeinen kerta, mutta eihän tuollaisia paikkoja voi loputtomiin välttää.

      Mikä oikein neuvoksi? Les kirjoitti vanhojen hauskojen asioiden tekemisen auttaneen. Mutta omalta kohdalta en keksi mikä olisi sellainen juttu.

      Ehkä pitäisi päästä tarpeeksi kontrolloituun tilanteeseen jossa voisi päästää pelkonsa valloilleen. Auttaisiko esimerkiksi korkealla paikalla löysä turvaköysi, joka olisi kiinni siten että tiedän etten voi mitenkään avata sitä ja toteuttaa pelkoa?
      Vai toimisiko Se vain kuten vaikka tarpeeksi korkea kaide, tehden olon turvalliseksi koska tiedän että vaikka sekoaisin, en voi hypätä? Hyöty jäisi pois.

      pitäkää hyvä ketju elossa, kertokaa kokemuksia. Vinkit pakkoajatuksista eroon pääsemiseksi ovat tervetulleita!

      • wfFQ

        Välttele niitä jatkossa niin pääset helpommalla. En usko että pakko-oireet ikinä häviää. Vain joku aivoleikkaus voisi poistaa pahimmat traumat mutta siinä samalla vois tulla vähän pöpiksi.


    • osiensasumma

      Ihminen voi huonosti jos elimistön rauta, vitamiini-tasapaino horjuu, sokerin tai jopa suolan puute. Nykyinen lääketiede siirtyy liian hlposti mestaroimaan aivojen toimintaa vaikka elimistön toimintoja ei ole kunnolla tutkittu. On kuin automekaanikko joka syöksyy virtapiirin ja sytytystulpan kimppuun vaikka kampiakseli on poikki. Ihminen on kokonaisuus ja aivot tarvitsevat energiamäärästä suurimman osan toimiakseen kunnolla. Kaikki elimet , silmäiä ja korvia unohtamatta on tutkittava. Olemme geneettisesti ylikuormitettuja tautiperimien vuoksi, Geeni ym. tutkimukset ovat kalliita yhteiskunnalle joten on edullisempaa määrätä mitä tahansa pillereitä. Edes silmin havaittavat vammat ja viat eivät enää hetkauta lääkäreitä. On kuitenkin kyse yksilöstä ja jokaisen ihmisen omakohtaisesta elämästä joka on ainutkertainen ja ainoa. Perustaltaan terve ja vahva ihminen kestää myös henkistä painetta. Ihmisen tulee tehdä valintoja jotka johtavat hyvinvointiin eikä siihen tarvita muuta kuin hyvää ja tervettä arkielämää ja terveellistä asuinympäristöä; joissa niissäkin on nykyaikana tarpeeksi haastetta. Jokaisessa sairaudessa ihmistä on hoidettava kokonaisuutena ei pilkottuina osina.

    • Alkuperäinenkirjottaja

      Nostetaanpas tämä ketju ylös.

    • kokeillut

      Apua löytyy osoitteesta netissä: jännittäminen, pelko, unettomuus, ...sanoilla.

    • Anonyymi

      Jotkut biisit on ihan helvetinmoisia oireiden aiheuttajia
      "laitoit mut nettiin" ja "sä et laittanut puhelint kii" tms..

    • Anonyymi

      Les, tämä on aivan supervanha ketju, mutta vieläkö käyt tätä lukemassa? :) Miten sinulla nykyään menee? Kirjoitit jossain välissä, että koet täysin parantuneesi omista ahdistuksistasi ja paniikistasi, miten tämä tapahtui? Tulitko kuinka tietoiseksi omista oireistasi ja mikä oli se isoin ahaa-elämys toipumisesi kannalta?

      Täällä nimittäin pelkään sekoamista, vaikka olen pikkuhiljaa alkanut ymmärtämään hullujenkin pakkoajatusten ja pelko-oireideni syitä. Nehän linkittyvät aivan täysin menneisiin traumoihin ja vaikeisiin kokemuksiin, mutten ole näitä aiemmin oikein kyennyt tiedostamaan. Pakkoajatuksina ja pelkoina ne menneet pelot ja ahdistukset vain tulevat tähän päivään hieman symbolisessakin muodossa. Olenko oikeilla jäljillä? Vai yhä "vaarassa seota"? :')

    • Anonyymi

      Tämä on yleistä pelkoa silloin kun masennus on päällä ja saa paniikki kohtauksia. Mutta et tule sekoamaan mitenkään, tämä pelko kuuluu masennustilaan melkein kaikilla, siis pelko että ei saa kontrollia itseensä .
      Ja koska pelkäät sitä niin se ahdistaa, joten sinun pitäisi löytää keino miten katkaiset nämä ajatukset , moni tekee jotain kotona häivyttääkseen ajatukset vaikka ei mitenkään tunne että haluaisi tehdä jotain. Yksi ystävä siivosi laatikoita , toinen osti palapelin Ristikko tehtävää ratkoessaan on myös ajatukset muualla kun miettii mikä sana sopii, kuuntelemalla musiikkia josta pitää .
      Siis tärkeintä on että löydät keinon miten katkaiset nämä pelko ajatukset . Tsemppiä

    • Anonyymi

      Heippa! Vieläkö täällä ketjussa käy kukaan lukemassa tms? Täällä yks kohtalontoveri. Jolla tää sekoamisenpelko aivan julmetun vahvana nyt. Auttaa aina hetkeksi käydä näitä lukemassa. Olis kiva vaihdella ajatuksia ja kuulumisia muiden ”samanlaisten” kanssa.

      • Anonyymi

        Hei! Löysin tämän ketjun juuri vaikka vanha ketju onkin ja on ollut mielenkiintoista ja vertaistukea antavaa luettavaa. Kiitos tuhannesti veraistuesta! Oon lukenut tätä viestiketjua varmaan 2 tuntia ja jopa kirjoittanut ylös hyviä pointteja itselleni. Sekoamisen pelko tuntuu todelliselta mutta kumminkin samaan aikaan pystyn hyväntahtoisesti ja helpottuneesti nauramaan sille mitä kaikkea ihmiset pelkäävätkään täällä chatissakin turhaan. Omalla kohdalla kuitenkin pelko tuntuu todelliselta ja naurukin sammuu kun saan päähäni sellaisenkin naurettavan ajatuksen että minulle kostetaan se että nauroin vaikka en tarkoittanut pahaa. Älytön ajatus sota syntyy ja loppujenlopuksi pelkään että ihmiset haluavat satuttaa minua. Kyseenalaistan jokaisen liikkeeni tuntemattomien ihmisten seurassa ja paniikki on lähellä. Tuntuu että ihmiset pudistelisivat päätään jos näkisivät ajatuksiini ja kuuluisin heidän mielestään hoitoon sairaalaan. Kontrollin menettämisen pelko on suuri ja se että ihmiset saavat tietää miten outo olen ajatuksiltani.
        Vaikea paniikkihäiriö alkoi 2 vuotta sitten ja kesti n. vuoden. Viimeisen vuoden aikana ei ole ollut yhtään varsinaista kohtausta mutta niiden pelko on ollut elämää hallitsevaa kumminkin ja sekoamisen pelko myös. Koko aikuisikä ollut ahdistusta ja olin työkyvyttömäkäkin jonkun aikaa. Hain uutta työpaikkaa ja pelkään jo valmiiki mitä ihmiset ajattelevat minusta kun ”saavat tietää” millainen hullu olen ajatuksiltani. Katsoin 23-vuotiaana pelottavan elokuvan jossa selviää että päähenkilö olikin kuvitellut kaiken ja olikin oikeasti seonnut. Järkytyin tästä niin pahasti että näin ainakin puolivuotta joka yö painajaisia jotka liittyivät vanhan ajan mielisairaaloihin ja unet olivat todella väkivaltaisia. Yhden toisen elokuvan jälkeen pelkäsin myös että sängyn päähäni ilmestyy uhkaava mies. Olen kamppaillut sekoamisen pelon, pakkoajatusten ja ahdistuksen kanssa niin kauan että alan kyseenalaistamaan nyt sitä että onko tässä ajatusketjussa mitään järkeä ja voisinko nyt ihan oikeasti alkaa tekemään sen voittamiseksi ihan itse jotain ja olla ns. heittäytymättä sairaaksi kun mistään todellisesta ei kuitenkaan ole kysymys, ahdistuksesta vain siitä että jotain pahaa tapahtuu. Olen ollut 6 vuotta elämäni aikana terapiassa, lukenut paljon aiheesta ja jotenkin kummasti tämä ketju vertaistukineen tuntui todella freesiltä tuulahdukselta. Varsinkin se kun ketjun aloittaja sanoi jotain tyyliin että kirjoittaa ylös tunteita ja oireita ja pysyy ajantasalla siitä mistä seuraa mikäkin tunne tai ajatus. On niin tsemppaavaa kun saa lukea että oikeasti ahdistuksesta voi päästä eroon. Toivon että kaikilla teillä menee hyvin ja tsemppiä ihan jokaiselle,kyllä me tämä vielä voitetaan!


    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies kateissa Lapualla

      Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla
      Lapua
      111
      5785
    2. Poliisi tutkii murhaa Paltamossa

      Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta
      Paltamo
      32
      3877
    3. Olenko joka hetki

      Ajatuksissasi?
      Ikävä
      82
      3322
    4. Jos me voitais puhua

      Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä
      Ihastuminen
      18
      2936
    5. Jenna meni seksilakkoon

      "Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t
      Maailman menoa
      248
      1980
    6. Joo nyt mä sen tajuan

      Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?
      Ikävä
      87
      1953
    7. Mikä sinua ja

      kaivattuasi yhdistää ?
      Ikävä
      141
      1758
    8. Olipa ihana rakas

      ❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau
      Ikävä
      8
      1676
    9. Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."

      Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui
      Maailman menoa
      38
      1665
    10. Vain yksi elämä

      Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu
      Ikävä
      86
      1513
    Aihe