Mitä teen? Erosimme pari päivää sitten huonoissa merkeissä mikä päättyi siihen että poikaystäväni nappasi kurkusta kiinni ja jäi veriset jälet käteen ja kaulaan ja poskeen. En antanut hänen lähteä ennenkuin selittää ja siinä vaiheessa kävi käsiksi. tämä ei ole ensimmäinen kerta minua on otettu kurkusta kiinni ja heitetty sängylle, lyöty ja raavittu verille. Polveen potkaistu mikä koskee vieläkin urheillessa.. Pystynkö tekemään tästä rikosilmoituksen vihdoin? Täyttääkö pahoinpitelyn merkit että otetaan kurkusta kiinni ja naamasta vuotaa verta ja lyödään naamaan. APUA
Mies pahoinpitelee. Apua
29
3568
Vastaukset
- lökdöasldk
Muistathan myös pitää sen jätkän EXÄNÄ, vaikka myöhemmin kuinka tulisi takasin vokottelemaan.. tuollaiset akanhakkaajat ei muutu miksikään, selityksiä niillä sen sijaan rittää vaikka tuomiopäivään.
Hei!
Kertomasi tapahtuma täyttää rikoksen tunnusmerkit. Sinun kannattaa ehdottomasti tehdä rikosilmoitus lähimmällä poliisiasemalla. Vammat on myös hyvä käydä näyttämässä lääkärille mahdollisia korvausvaatimuksia varten. Mikäli koet ex-poikaystäväsi edelleen uhkana sinun on myös mahdollista hakea lähestymiskieltoa.
Voit myös olla yhteydessä paikalliseen Rikosuhripäivystyksen palvelupisteeseen, mistä voit saada tukea ja neuvontaa rikosprosessissa. Lähimmän palvelupisteen löydät osoitteesta http://www.riku.fi/fi/yhteystiedot/. Sivuston oikeasta alalaidasta löytyy myös anonyymi chat-palvelumme, joka on auki aina tiistaisin kello 17–19 sekä arkipäivisin kello 9-15 työntekijän ollessa työpisteellään.- twer6e4y6e3
Niin ja objektiiviset todisteet eli esim valokuvat jäljistä ym auttavat asiaa. Poliisia ei aina kiinnosta ihmisten hakatuksi tulemiset, jos uhri on vaikkapa nainen tai maahanmuuttaja.
- MakaavaHevonen
Poliisia ei todellakaan kiinnosta hakatut naiset. Minut pahoinpideltiin kolme kertaa pahasti edellisessä liitossani, eikä yhtäkään kertaa miestä kohtaan nostettu syytettä. Ensimmäiseen liittyi ampuma-ase, jolla tähtäsi minua päähän, ja oli ladattu. Kolmas kerta oli viimeinen, ja herättävä...sain pahan aivotärähdyksen, kun mieheni paiskasi lattialle, ja löin pääni kaapin kulmaan. Kaikki syytteet jätettiin syyttämättä. Näin täällä meillä Jyväskylässä! Onneksi pääsin eroon tuosta niljakkeesta.
- kalmanjälkeläinen
Voiko pahoinpitelyt loppua? Onko toivoa suhteelle, kun mies raivoaa. Nainen vain puolustautuu. Mies aloittaa aina ja milloin kuristaa, milloin ajaa porakoneella takaa. Kylvää kauhua. Voiko sellaisesta suhteesta tulla mitään?
- Jenniina1111
Ei lopu pahoinpitelyt. Pahenee vaan, vaikka kuinka lupailisi. Pakene pois kun vielä voit.
- väkivallaton
Onko tuo sinun mielestäsi toisen tukemista ja yhteisen hyvän rakentamista kylvää raivoa, karjua jne? Minusta ei, vaan päinvastoin kaiken hajottamista. Usein elämässä menee niin, että sitä saa, mitä hakee, eli kysy ihmeessä itseltäsi, miksi olet tuon kaltaisen miehen kanssa. Mitkä ovat syyt? Ja muista kysyessäsi, että itseä on meillä kaikilla lupa arvostaa ja jopa velvollisuus. Ja taas miehen puolelta, että jos kohtelee toista kaltoin, niin yksin lopulta joutuu. Olisi varmaan hyväkin, joutua miettimään hiukan yksin, mitä oikein toimittaa. Ikävä kyllä monet eivät hae sitten kuitenkaan apua väkivaltaisuuteensa, mutta sekin on jokaisen omalla vastuulla.
- KingCorvax
millä tavalla "et antanut lähteä"? Käytitkö voimakeinoja?
- Mies1234567d
Mahtaako olla noin... sitä saa mitä tilaa ...:)
- sarienkeli
Mies on toistuvasti ajanut autolla päälle tai heittänyt autosta ulos. Väittää aina vahingiksi. Vaikka aina tilanteessa on ollut pelkoa, huutoa ja uhkauksia. Tapan sut ja sit ajaa päälle!!!!Voiko olla vahinko? En usko. Vihoissa tehty pahoinpitely. Eikä kukaan puutu asiaan. Pelkään yksin.
- Jenniina1111
Ja vieläkö olet tuossa suhteessa? Ymmärrät varmaan, että sinun pitää poistua siitä heti. Normaaliin suhteeseen ei kuulu ylrnpalttinen raivoaminen ja pahoinpitely (kuten autosta ulosheittäminen ja pääleajaminen). Rikosilmoituksen voit tehdä päälleajamisesta, jos haluat. Jos merkkejä ei ole, niin vaikea kyllä todistaa. Joka tapauksessa pakene.
- Väkivallaton
Miehesi on saanut sinua lannistetuksi jo niin paljon, että et itsekään oikein tiedä, missä mennään. Se huono puoli näissä tällaisissä jutuissa on ikäänkuin bonuksena, että uhri ei enää tiedä, mitä tekisi ja yrittää miellyttää toista loputtomiin jirrottautuminen on vaikeaa, koska ei ole enää kovinkaan paljon sitä omaa tahtoa jäljellä. Sen tilalla on usein pelko ja pelko halvaannuttaa. Ja kun lopulta pääsee irti, ovat tietyt päivät viikosta vaikeita, koska oli aina silloin tottunut vastaanottamaan väkivaltaa ja tunnemyrsky oli iso. Mitä sen tilalle? Hiljaisuus voikin olla hyvin yksinäistä, vaikka olikin helpottunut irti päästessään. Tuokin kertoo siitä, miten hirvittävän iso mörkö väkivalta on suhteessa. Mutta voin kertoa, että elämä on täysin erilaista sellaisen kumppanin kanssa, joka oikeasti arvostaa ja välittää sinusta. Kannattaa olla rohkea ja lähteä. Kannustan todella siihen! Ja tee se rikosilmoitus ja säästä kaikki tekstiviestit, joissa uhataan. Ota myös valokuva itsestäsi, raapimisjäljistä ja mustelmista yms.
- naiset.sairaita
Miksi täältä huudat apua. soita poliisille ja muuta vittuun miehesi luota.
- rikurillipää
Jos väkivalta ei lopu soita poliisille.muuta sen miehen luota.se on parasta sinulle sekä miehellesi.
- Eisaakärsiä
Hei kaikki kaltoinkohdellut naiset. Jättäkää ne hikiset huonosti kunnioittavat amigot ja tulkaa mun völjyyn :)
- oppeliini1
On todellla vaikea ymmärtää miksi sinä yhä vain VALITSET viettää aikaasi pahoinpitelijän kanssa.
Luuletko sinä kerääväsi sädekehää pääsi yläpuolelle?
Luuletko sinä että olet kunnon marttyyri kun VALITSET olla pahoinpideltävänä?
Luuletko että sinun VALITSEMASI käytos on rehellista ja oikeudenmukaista?
Jos ajautmaailmasi on todella noin kieroutunut, siihen auttaa vain megapulloharja jynssäämään VALITSEMASI ajatuksen TASON ulos korviesi välistä!
VALITSEMALLASI käytoksellä sinä jatkuvasti teet rikosta itseäsi ja yhteiskuntaa vastaan heittämällä Luojalta lahjaksi saamasi kehon kadun lokaojaan ja sioille.
Sinun keho ja aivot ovat tarkoitettu paljon korkeatasoisempaan: oppimaan uutta, kouluttamaan itseään ja olemalla itselle ja yhteiskunnalle hyodyksi!
Ei huolellisesti ja harkiten tyontää kehoa ja ajatuksia mielipuolten raiskattavaksi! - Nollalinja
Keskustelu ammattilaisen kanssa voisi selkiyttää ajatuksiasi. Ilmaista tukea puhelimessa kellon ympäri. Ks numero www.nollalinja.fi
- vuosikymmenienkokemus
väkivaltainen ei muut, vaikka lupaa muuttua..
- myRibs
Joku kaunis päivä keksitään lääke parisuhdeväkivaltaan.
Samat miehet edelleen heiluttavat nyrkkejään.
Naisista ne eivät vain enää näytä yhtä ihanilta.- huh_huh
Tuntuu pahalta, kun lukee näitä juttuja. Tollaset miehet eivät edes ansaitse naista.
Ehkä maailma vain on muuttunut tällaseksi.
- lapsetkinvaarassa
ai muuttunut, kyllä sitä väkivaltaa on aina ollut jo -50 luvulla ja vielä karseempaa
- bambamFromLA
blaablaablablaablaablaablaablaa.
Saanko tehdä vihdoin rikosilmoituksen jos lompakkoni viedään kymmenennen kerran?! En kai :O Oikeasti?! Siis että saanko? Odota se soittaa....Kaikki on ok ja mennään kahville just nyt.
Rikos on rikos vaikka miten on rakas ihana sulonen miehekäs söpö rikollinen. Ja pahoinoitely on rikos sekä yleisen syytten alainen. Ei auta vaikka tykkää paljon jos kerrankin rikos tulee julki. Ja vaikka täällä ilmoitetaan mahdollisuudesta hakea lähestymiskieltoa, ei se mikää tae ole ja juhlan paikka etteikö mies harhaisessa mielentilassa saisi päähänsä jotain älytöntä koska se ei estä liikkumista mitenkään muuten kuin paperilappusessa musteena , joten kannattaa harkita tulevaisuutta tarkoin, näet exä kai se nyt jo on? Voi ottaa provot kaikesta minkä kokee itselleen epäsuotuisaksi ja sen junan pysäytykseen ei auta poliisit eikä lähestymiskiellot. En halua maalailla etteikö kannattaisi jotain tehdä mutta kaikki otettava huomioon koska ennakkotapauksia on maailman sivu . Kaikkea hyvää ja toivotaan että saatte välinne siihen pisteeseen jolloin molemmat voivat hyvin, työtähän se vaatii mutta eteenpäin . Itse jouduin seuraamaan sivusta kun veljeni oli omalleen samanlainen paska, vaikka nainen teki kaiken ja enemmän ei auttanut mikään kun vika on korvien välisessä maastossa helvetin pienenä soluna, aikansa otti kunnes keskusteltiin asiasta kyseisen ihmisen kanssa ennenkuin suostui uskaltamaan ja jätti sen, ei siinä poliisia tarvittu eikä tupsukorva tuomaria latelemaan metrikohtaisia etäisyyksiä kunkin paikasta.
- korttiturva
Huono seinä että kaikki maalaa miten p* voi elämä ollakaan. Kaikki naiset joita miehet vetää lättyyn tai ajaa autolla yli tai hakkaa hakekaa hoitoa ja vähän äkkiä, koska tänne kirjoittelu ei auta asiaa millään tavalla. Alistaja hakee alistettua, ja monesti löytää kohteensa. Kun siellä on vielä vähän omaa "hmm" niin arveluttaa sanoa kuka teki ja mitä. Itse olen kokenut hyvin pahalla tavalla miten ja mihin pahoinpitely johtaa ja tänne en siitä kirjoittele.
- 98-23
Osa naisista kirjoittelee tänne laskelmoivasti näytöksi tulevaa perätöntä rikosilmoitusta varten, jolla yrittävät rahastaa miestään.
- rööppähänse
a) on normaalia ja laillista väkivaltaisesti kohdella toista jättäen veriset jäljet
b) ei ole normaali olla väkivaltainen toista kohtaan ja se on rikos
Rikosilmoituksen voi tehdä vaikka täysmaidosta jääkaapissa rasvattoman sijasta. Miten 2017 ihminen voi olla näin infoavuton?
Selvä rikos, lekuri ja rikosilmoitus. Homma selvä ja ammatti-ihmiset hoitaa loput. Rahat sitte pitää nostaa toki itse tililtä laittamalla kortti automaattiin ja näppäilemällä oma nelinumeroinen koodi, jos ei muista niin kysyy pankista(missä on oma tili). Voi olla vaikeaa käydä asiaan käsiksi. Voi olla että miehesi vannoo, ettei koskaan enää. Hetken kaikki näyttääkin ruusuiselta, mutta... Yleensä sama kuvio toistuu ja tilanne voi muuttua pahemmaksi. Itse teeskentelin viimeisellä kerralla tajutonta, muuten se ei olisi loppunut. Älä anna kenenkään kohdella itseäsi huonosti, löydät varmasti paremman elämän. Käy lääkärillä tai kerro asiasta jollekin, joka voi sinua auttaa.
- zzz345
naistenhakkaajat pieksee naisia omalla reviirillään jos asut hänen luonaan hä luo säännöt. loppu peleissä naistenhakkaajat on aika heikkoja miestan seurassa. hommaa alamaailman pari kaveria antamaan tyypille omaa lääkettä. niitä löytyy kun käyttää maalaisjärkeä.
- Auttava.tää
Tee rikosilmoitus, vaadi rangaistusta hälle , vaadi rahallista korvausta ja tee ero heti, ala elää, olla ja asua itseksesi
Laita hätänumero kännyyn ja käytä sittä ajoissa. Ennen kuin se piru hakkaa päätäsi lattiaan
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik83316MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar681848Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5411556Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin751156Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja60966Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s32940Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt208861- 170813
Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o59806Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3758