Ei mulla muuta. =D
The Järmääjät! ;)
1
94
Vastaukset
Tein ketjun aluksi ihan muuten vaan, mutta sitten tuli idea, että onko kehitysehdotuksia järmäämisen vähentämiseksi?
Monessa asiassa keskustelu menee järmäämiseksi, koska ihmiset kertovat miten itse toimivat, tuntevat ja ajattelevat, jolloin ainoastaan ne ketkä ovat "samalla aaltopituudella" edes suunnilleen ymmärtävät sen kyseisen ihmisen mielipiteitä.
Kaikkien pitäisi tajuta, että kaikki eivät ole "samalla taajuudella", jolloin on turha lähteä järmäämään täysin erillaisten luonteiden/persoonien kanssa, tämän lisäksi ihmiset ovat yksilöitä, vaikka tosin osa on hyvin lähellä toistensa kaltaisia.
Mitä ehdotuksia Järmäämisen ja Manipuloimisen vähentämiseksi, onko siihen mitään mahdollisuuksia vai onko se ajatus jo tuhoon tuomittu alkuunsa?
Tiedän, tiedän, suurella mahdollisuudella, myös tämä ketju menee järmäämiseksi, jos keskustelu lähtee käyntiin, mutta kokeillaan silti, jos vaikka saisi jotain keskustelua aikaan, eikä ihmiset innostuisi liikaa trollailemaan, vaan kertoisivat omia ajatuksia asiasta aidosti ja rehellisesti.
Voi tietenkin olla helpompaa tunnustaa, että sinkku palsta on trollailemista ja järmäämistä varten pääasiassa, siltähän se tuntuu......
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen rakkaus sinua kohtaan ei kuole koskaan
Ihastunut olen moniin vuosien varrella mutta vain sinä jäit sydämeen enkä vaan osaa unohtaa. Olit silloin parasta elämäs531595- 1741346
- 101285
- 691218
Jättimäärä alokkaita keskeyttää asepalveluksen melkein heti "En pystynyt olemaan siellä enää"
Jättimäärä alokkaita keskeyttää asepalveluksen melkein heti – "En pystynyt olemaan siellä enää" Ennen sotaväki oli2841192- 161116
Unelmoin päivästä, jolloin voimme olla yhdessä.
Niin pieni kuin sydän onkin, sä oot siellä ja ne mun isot tunteet sua kohtaan ❤️Sydämeni sykähtää joka kerta kun sut nää33913Martina Aitolehti poseeraa Ibizalla
Ihanaa! Ibiza on ihan paras paikka lomailla hengaillen, viinistä ja iltamenoista nauttien. Säpinää riittää. Aitolehti95908Ollaanko me tyhmiä mies?
Miten ihmeessä me onnistuttiin saamaan tästä näin pitkällinen ja masokistinen kuvio. Miten? Jos toisesta tykkää, näinhä56905- 347815