Kuinkahan moni aikuinen tänäänkin kiroaa äitinsä ja menee vähän pakkopullasta sit viemää kukkia?
Ja kuinka moni ei edes muista lapsuudestaan kuinka oma sisarus on ollut osaton kun itselle on satanut mannaa kokoajan?
Ja kuinka moni ei edes muista lapsuudestaan kuinka oma sisarus on ollut osaton kun itselle on satanut mannaa kokoajan?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Ei siellä äidin luona käydä tartte ja itsekkin töissä tänään ja sen verran on matkaa että tekstarilla on onnittelut hoidettu jos monta vuotta ja ei ole narinoita tullut. Silloin poiketaan kun on jotian asiaa sinne pain ja se siitä.
Ite voin pahoin kun tiedotusvälineet hehkuttaa ylitsevuotavasti äitien (ihan kaikkien näköjään) pyyteetöntä rakkautta jälkeläisiään kohtaan.
Kuitenkin meitä on todella monia joita on kohdeltu hyvin kaltoin kotona: lapsina, nuoruudessa ja vielä aikuisinakin.
En ole pitänyt yhteyttä enää kymmeneen vuoteen enkä varsinkaan äitienpäivänä, koska kieleni ei enää taivu kiittämään kaikesta pahasta mitä koin.
"Ei kotini ovi ees narahtanut, poika kun maailmalle lähti..." vois edes kerran soittaa eikä vain näitä nyyhkykappaleita koko päivän että miten unohdettu äiti oottelee surkeana että kiittämätön lapsi muistaisi... Yöks.
Kävin mielelläni, vaikka tiedän aina saavani kuraa niskaan...nyt olin kuulemma lihonut taas(olen laihtunut:)), tukka ei sovi tietyllä tavalla, pitäis pukeutua siistemmin, pitäis laihduttaa, pitäis pitää yhteyttä siihen ja tähän, pitäis laittaa lapsi laihdutuskuurille jne. arghhh.
En ole sellainen, kuin äitini haluaisi minun olevan, minkäs teet?? ja sanoinkin taas suoraan että en liiemmin välitä mitä ihmiset ajattelevat ja en aio tehdä mitään näistä asioista.
Katsoessani omaa lastani, iloitsen hänestä ja hänen jutuista sen sijaan, että lytistäisin ja lättäisin. Siinä missä minua vähäteltiin lapsena, kannustan ja tuen lastani olemaan kaikkea mitä hän voi olla ja haluaa olla ja halaan, kun on tarvetta.
0lipa äitienpäivä uhkasin Tappaa itseni ja sit katkaista Välit äitiini
Kannattaa kaikesta huolimatta välittää äidistään ja isästään.
Sekin päivä koittaa yllättäen, kun viesti tuo suru-uutisen äidin/isän kuoleman jälkeen ja silloin on enää myöhäistä välittää, halata ja puhua.
Muistakaa, että omat vanhempamme eivät elä ikuisesti ja kyllä se vaan on kova ja raskas asia, kun äiti tai isä kuolee.
Sen tietää vain, ken sen on joutunut kokemaan.
Itse antaisin kaikki omaisuudet, jos vain saisin omat vanhempani takaisin.
ap. kuittaa!
Ei se oikee mee niin, että uhraat elämästäsi montakymmentä vuotta ja sit kunnioitat. Enemmän sitten ku se loppuu niin, harmittaa se että omassa elämässä on paljon tekemättömiä asioita ja oma ikäkin tulee jo vastaan, että se mitä on koettu niin on koettu!
ja niille kultalusikalla ruokituille, syökää kun on katettu! Sinä joka laitoit tuon viimeisemmimän vastauksen, niin taidat olla perheesi kultalusikka tai vanhempiesi ainut ja sinua ei koske samat säännöt!
Mä en yhtää ihmettele miksi joka kolmas ihminen ikäluokassaan on yksinoleva, 5% ei luo koskaan parisuhdetta, 3% ei syystä tai toisesta kykene siihen ja liki jokatoinen avioliitto päättyy eroon.
Itse kuulunekä tuohon 5% joukkoon, että ei pystynyt, koska en halunnut uhrata sitä ihmistä joka olisi halunut minut.