Haluan antaa kaikille vaikeuksissaan kamppaileville toivon pilkahduksen. Pettämisestä voi selvitä. Vaikka olisi kuinka vaikeaa ja alhaalla käyty sinä selviät. Niin selvisin minäkin, vaikken uskonut.
pärjään sittenkin
uskokaa
8<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Minäkin selvisin, mutta vasta sitten, kun erosin pettäjästä.
Liian kauan kuvittelin, että voimme vielä jatkaa yhdessä.
Mutta uudet pettämiset ja valehtelu romuttivat minut täysin.
Vasta ero ja uusi koti antoivat mahdollisuuden eheytyä. Ja selvitä.
Olen onnellinen, vaikka parisuhdetta ei vielä olekaan. Se tulee, jos oikea ihminen osuu kohdalle. Siihen asti nautin elämän tuomista yllätyksistä yksin ja lasten kanssa.
Kyllä sitä selviää, olen samaa mieltä.
Samaa mieltä, eikä kukaan ihminen ketään pelasta se voima pitää löytää itsestä. Ero on mielestä paras ratkaisu, ainakin minulle,koska rikottua ei ehjäksi saa. Hienoa jos joku siihen pystyy. Itselleen pitää olla rehellinen. Kauan kesti, mutta kannatti. Itselläni nyt uusi parisuhde. Olen päättänyt olla pelkäämättä MITÄ JOS.... Nautin tästä hetkestä ja sen verran olen,oppinut että se on kerrasta poikki. Itse olen sen tyyppinen ihminen. Mies menee jos on mennäkseen ei sitä väkisin kukaan pidä, niin kuin ei naistakaan.
Mitä pettämisestä selviäminen kohdallasi tarkoittaa - eroa vai anteeksiantoa? Itse olen se pettäjä. Olen ottanut vastuun tekemisistäni, kertonut kaiken tapahtuneen enkä syytä vaimoani. Asumme yhdessä ja arki sujuu, mutta läheisyyttä meillä ei ole vaikka haluaisin sitä enemmän kuin mitään muuta maailmassa (en uskalla pyytää). Anteeksianto on vaimolle vaikea asia. Kohta viisi kuukautta mennyt eikä anteeksiantoa ole vielä kuulunut. Jokainen päivä näyttäisi kuitenkin olevan edellistä parempi. Mielialani vaihtelevat itsetuhoisista ajatuksista pieniin toivon pilkahduksiin.
Mistä sinun yleensä pitäisi syyttää vaimoa? Mitä tarkoittaa myös "olen ottanut vastuun" tekemisistäsi? Eikö vastuu ole sinun ilman muuta?
Eihän ketään pidäkään syyttää! Usein niin vaan tehdään.
Vastuu ei tosiaankaan ole "ilman muuta", vaan siihen vaaditaan tietynlainen suhde, ja jonkunlainen luottamus.
Sanonpa vielä, että hyvin yleistä on, että toinen (petetty) kokee syyttämiseksi puolisonsa kertomat asiat, faktat.
Minä en kokenut.
Selviää siitä kun pettää pettäjää. Hyvien aikojen välille tulee huonoja aikoja jolloin pettäminen tulee taas pinnalle.