9kk sitten ero. Vieläkin painaa mieltä.

Erosimme 5v suhteesta n. 9kk sitten ilman mitään valtavaa dramatiikkaa. Kumpikaan ei ollut onnellinen vallitsevassa tilanteessa. Kuitenkin vieläkin mieltäni painaa säännöllisesti ero ja siihen liittyvät ajatukset. En tunne vihaa tai katkeruutta, mutta järjellä pystyn ajattelemaan, että näin on parempi. Treffeillä käynti kokeilut ei tuntuneet oikein miltään.

Kaipaisin vertaistukea niiltä ketkä ovat eronneet suhteesta ilman mitään pettämis tai muita selkeitä syitä. Miten ja missä ajassa pääsitte yli? Surua on jotenkin vaikea kohdistaa.
2255
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

TMMM,

Ihmiset tarvitsevat erilaisia aikoja päästäkseen erosta ylitse. Viiden vuoden suhde on jo pitkä aika, siinä kumpikin on ehtinyt vaikuttaa paljon toiseen. Ei ole ihme jos siitä ei ole yhdeksässä kuukaudessa päässyt ylitse. Tästä kertoo sekin, kun sanot että treffit eivät ole tuntuneet oikein miltään.

Mietin kuitenkin kuinka pitkälle olet käynyt lävitse eron sekä siihen johtaneet tekijät? Mikä erossa tarkkaan ottaen painaa? En tarkoita, että tässä ketjussa asioita täytyisi alkaa käydä lävitse, mutta jollain tavoin suhteen ja eron käyminen lävitse voisi ehkä auttaa. Itseäni on joskus auttanut kirjoittaminen, mutta yhtä hyvin puhuminen voi toimia. Metodi ei ole oleellinen vaan se, että asioita käy lävitse.

Toivottavasti kaikki lähtee kulkemaan.

Vilppu H.
pappi

Äänestä

Olen eronnut 8 v suhteesta saman aikaa sitten kuin ap. Taustalla pettäminen ja meni muutenkin huonosti. Exällä jo uusi kumppani ja yhteinen asunto hänen kanssaan. En ole päässyt vielä yli tästä kaikesta. Itsekin mietin, että kauanko tämä kestää.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


TMMM kirjoitti:

Erosimme 5v suhteesta n. 9kk sitten ilman mitään valtavaa dramatiikkaa. Kumpikaan ei ollut onnellinen vallitsevassa tilanteessa. Kuitenkin vieläkin mieltäni painaa säännöllisesti ero ja siihen liittyvät ajatukset. En tunne vihaa tai katkeruutta, mutta järjellä pystyn ajattelemaan, että näin on parempi. Treffeillä käynti kokeilut ei tuntuneet oikein miltään.

Kaipaisin vertaistukea niiltä ketkä ovat eronneet suhteesta ilman mitään pettämis tai muita selkeitä syitä. Miten ja missä ajassa pääsitte yli? Surua on jotenkin vaikea kohdistaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu