Suolauimahalli

Olen käynyt suolaisessa uima-altaassa uimassa ollessani kerran Marokossa.Vesi oli todella suolaista ,mutta vaikutus oli mahtava.Kutina hellitti ja iho rauhoittui jo ekasta kerrsta.
21302
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Itselläni on kylpyamme ja käytän kylpyvedessä merisuolaa. Laitan 1/2kg ja kylven normaalisti. Olen hajusteallergikko enkä voi käyttää "normaaleja" tuotteita. Noin joka toinen kerta laitan veteen hyvälaatuista kylmäpuristettua oliiviöljyä. 5v olen tehnyt näin eikä iho kesi, punoita eikä kutita. En rasvaa enää ollenkaan. Jokus voi joku ärsyttää ihoa niin että joudun hoitamaan hydrokortisonilla, mutta monesti suolavesihaude rauhoittaa yhtä hyvin. Monet sanoo oliiviöljyn auttavan myös saunan lämmössä levitettynä.

Äänestä
  • Olen kuivaihoinen ja intohimoinen uimari. Uimahallin sääntöjen mukaan on peseydytttävä kunnolla ennen altaaseen menoa...
    joten muu ei auta, kun uinnin päälle huuhtoa itsensä hyvin, kuivata ja sitten rasvata oliiviöljyllä. Öljyisenä menen vielä saunaan hyväksi toviksi ja saunasta tultuani otan viileän suihkun. sitten kuivaus taputtelemalla (ei hankaamalla), ja puhtaat puuvillavaatteet ensimmäisiksi ihoa vasten.
    On nahka kestänyt.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mia kirjoitti:

Olen käynyt suolaisessa uima-altaassa uimassa ollessani kerran Marokossa.Vesi oli todella suolaista ,mutta vaikutus oli mahtava.Kutina hellitti ja iho rauhoittui jo ekasta kerrsta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu