Täällä on paljon nuoria kurdimiehiä lähinnä iran Irak kurdeja ikä 20-30 ..Onkohan kaikki tuleet sieltä kriisialueilta tosiasiassa vai valehdellaanko kotipaikka ja todellisuudessa ei ole ongelmia tai sotaa sillä alueella,mistä he ovat lähtöisin...pystyykö migri selvittämään todellisen asuinpaikan..he ovat sinkkuja ei vaimoa..onko heillä muukalaispassi ja saavatkohan he oleskeluluvan moneksi vuodeksi jopa kansalaisuuden...olen miettinyt tätä...
kurdit suomessa
cinserella
963
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Valehtelevat.
Suurin osa valehtelee kotipaikkansa iästä riippumatta.
Suomessa jo oleilevat kurdit avustavat tiedoilla mitä kannattaa valehdella kun tulee suomeen. Sama myös muissa euroopan maissa.
Useasti myös valehtelevat ikänsä ja nimensä.
Kun on päästy johonkin euroopan valtioon, kaikki keinot on sallittuja, kunhan se johtaa oleskelulupaan.
Ensimmäinen ole on vuoden ja jos osaa oikein hyvin valehdella, seuraava ole on 5 vuotta. Sen jälkeen voivat hakea kansalaisuutta riippumatta siitä, onko kieltä opittu tarpeeksi vaiko ei. On olemassa sellainen sääntö, että kun pystyt osoittamaan ettei ole käynyt kouluja omassa maassa ja oman kielen kirjoittaminen ei ole 100% hallussa, suomenkielessä annetaan helpompi testi.
Kyllä nämä ketkut osaa.
Sitten kun saadaan suomalainen tai jo suomessa asuva ulkomaalainen nainen koukkuun, naista käytetään surutta hyväksi. Pummataan rahaa ja muita hyödykkeitä.
Jo äidinmaidossa nää herrat on imeneet itseensä sitkeyden ja taidon näytellä sen vaadittavan ajan mikä pysyvään oleskelulupaan tai kansalaisuuteen vaaditaan.
Sen jälkeen on helppo saada ns. parisuhteessa ristiriitoja ja vaikeuksia aikaan niin, että suomalainen/eurooppalainen/eurooppalaisen olen tai kansalaisuuden omaava muun maalainen nainen polttaa päreensä ja potkaisee ketkun pihalle.
Näin on pidetty oma maine puhtaana ja kiiltävänä muiden ketkujen ja sukulaisten silmissä. Itse kun ketku on kaikkensa yrittänyt naisensa ja kukaties liudan lapsia eteen, mutta kun se suomalainen/eurooppalainen/eurooppalaistunut muunmaan kansalainen oli jälleen kerran todistetusti h**ra.
Vierestä katottuna tarina menee juurikin näin.
oletpa katkera, mutta tuo on vain sinun säälittävä kokemuksesi.
etpä taida ihmisenäkään olla kovin kummoinen tapaus...
itse olen onnelliseti naimisissa ja lapsikin tulossa, mitään kirjoittamastasi sonnasta en pysty allekirjoittamaan.
Ap kirjoitti täyttä asiaa ja katkeruus paistaa kylläkin sinun viestissä. Ole onnellinen jos sulla on nyt kaikki hyvin,mutta ottahan kun lapsi syntyy ,ehkä ukkosikin viihtyy enempi muualla kuin kotona.
Siinä taas yksi mulsun kusettama teinibimbo. Mistä helvetistä niitä aina löytyy?
Teinibimbo kertoo. "Nyt on pentukin pötsissä ja sitten mennään naimisiin, ainakin Abdullah niin sanoo ja sitten aletaan anomaan oleskelulupaa Abdullahille perhesyihin vedoten".
jore tykkää keksutella itsensä kanssa kun ei muuhun pysty..
olen ihan töissä käyvä aikuinen nainne toisin kuin sinä, työtön sosiaalipummi, mieheni opiskelee, sinulla ei ole ketään kun ketään ei huoli.
kansalaisuus miehelläni jo onkin, kaihertaa tämä jorea erityisen paljon..
sinun kommenteistasi tämä "bimbous" todella loistaa kausa, mutta eisinua täällä älykkäänä kukaan ole pitänytkään..
en tiedä miksi tuo ei kotona viihtyisi, lapsirakas kun non ja lapsi on "suunniteltu ja toivottu" molempien puolelta...ottaako päähän ?
Äläs nyt vauhkoo ,jore ei taatusti ole mikään sosiaalipommi ja hyvin den tiedät .Nytkö ukkosi sitten opiskelee ,vastahan kirjoittelit miten ukkosi maksaa työstään veroja suomelle. Kyllä sun kirjotukset teinipennulta vaikuttaa,että tottahan jore kirjoittaa.
Suomihoro uskoo kaiken mitä karvaranne kertoo. Toivottavasti turpaan saanti herättää!!
Ne on niitä pelkureita lampaannussijoita, jotka uppoavasta laivastakin tönivät itsensä lasten ja naisten ohi pelastusveneisiin.