PKN keskisormen näyttö euroviisuille?

PKN on mielestäni keskisormen näyttö euroviisuille.
9<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

"Jori's Bar · Huippukommentoija · Linnanpellon lukio
Tää ei ole mitään feikkiä eikä leikkiä,PKN!"

Toissavuona joku kielitaidoton ruotsalaisHOMO edustimaatamme!

Ruotsi slslssössääsöäösöösäsöäösäs homonininä täytti tärykalvoni!

Äänestä

Siellähän nuo PKN-muusikot ovat jo näyttelemässä keskisormea Wienissä. Huomenna on jo ensimmäiset harjoitukset.

Äänestä

Taitaa mennä iltapäivälehdet boikottiin, jos jatkavat seuraavat kaksi viikkoa tuota PKN-hypetystään. Edelleenkin olen sitä mieltä, että Suomi pääsee tuskin edes finaaliin - ja jos pääseekin, on se pois joltain oikeasti hyvältä biisiltä.

Voi kunpa Softengineäkin oltaisi hehkutettu näin paljon. Heidän biiseissään olisi ainesta kansainväliseenkin läpimurtoon, mutta mitäpä siitä, kun suomijuntit eivät ole koskaan tajunneet hyvän päälle.

Äänestä
  • Kappalehan on ihan järkyttävän huono! Tänä vuonna jopa toivon, ettei Suomi pääse finaaliin. Jospa YLE huomaisi, ettei huonolla kappaleella pidä lähteä musiikkikilpailuun!

    Äänestä

  • Softengine teki läpimurron aina jenkkejä ja Ausseja myöten. 12 tuomaristoa antoi, muistaakseni täydet pisteet ja fanimäärä kasvoi. Bändi keikkailee myös Euroopassa. Jostain syystä tästä, kuten ei myöskään Arion bändin suosiosta ei juuri mitään Suomen lehdissä. Mutta kohta tuo PKN kupla puhkeaa ja pääsevät peräkammarilaiset humppahemmot ja lavalyylit itkeen eurooppalaisten paskamaisuutta, kun ne ymmärrä näitä "oikeita suomalaisia". Jos se, että ei peseydy, ei harjaa hampaita, on kielitaidoton fuck-sanaa lukuunottamatta, kulkee keskisormi pystyssä, naama irvessä, haukkuu muut kilpailijat ja huutelee räävittömyyksiä tekee oikean suomalaisen, niin olen mieluummin Ihminen ja eurooppalainen.

    Äänestä

  • mimmo kirjoitti:

    Softengine teki läpimurron aina jenkkejä ja Ausseja myöten. 12 tuomaristoa antoi, muistaakseni täydet pisteet ja fanimäärä kasvoi. Bändi keikkailee myös Euroopassa. Jostain syystä tästä, kuten ei myöskään Arion bändin suosiosta ei juuri mitään Suomen lehdissä. Mutta kohta tuo PKN kupla puhkeaa ja pääsevät peräkammarilaiset humppahemmot ja lavalyylit itkeen eurooppalaisten paskamaisuutta, kun ne ymmärrä näitä "oikeita suomalaisia". Jos se, että ei peseydy, ei harjaa hampaita, on kielitaidoton fuck-sanaa lukuunottamatta, kulkee keskisormi pystyssä, naama irvessä, haukkuu muut kilpailijat ja huutelee räävittömyyksiä tekee oikean suomalaisen, niin olen mieluummin Ihminen ja eurooppalainen.

    Tuohon Mimmon listaan pitää vielä lisätä, että yleensä suomalaisetkin osaavat sulkea housuista vetoketjun ennen kuin menevät esiintymään. Karilla retkotti housut auki edestä. Kommenteissa kummasteltiin, mitä sillä oli päällä harkoissa? Tais nyt ainakin tulla halvaksi laittaa tuo poppoo, jos meinaavat samat paskaset kuteet niskassa vetää. Ylen ei tartte maksaa esiintymisasuja. Lisäksi mainostamista ei myöskään näkyä lavalla ja ukoilla liivit täynnä jos mitä tarraa.

    Äänestä

  • Suomalaiset eivät tajua oikeasti hyvää musaa, jota ei oo PKN eikä se toinen mainitsemasi.
    Parasta on vaihtoehtomusa ja outo musa, kuten esimerkkeinä Kauko Röyhkä, CMX, YUP, Jarkko Martikainen ja tietenkin joku Dingo on aivan uskomaton bändi, samoin Wigwam ja Juice Leskisen orkesteri.
    Kauko Röyhkän narttu-ryhmä ah.
    CMX ah tosi mahtava orkka.
    YUP samoin.
    Jussi Hakulinen lahjakas biisintekijä!

    Ei oo kummallakaan makua teistä, mikä on hyvää musaa.
    PKN;n biisiä vaivaa se yksitoikkoisuus, kun biisissä ei oo kerroksia.
    Rumpali laahaa perässä ja laulaja ei osaa laulaa, mut ei voi mitään kun on kehitysvammainen.
    Kuitenki kehitysvammaiste pääsy viisuihin on iso juttu noin vallankumouksellisessa mielessä, että aletaan arvostamaan niitä ihmisinä vielä enemmän.

    Softenginen biisiä vaivaa se tuttu ongelma eli pinnallisuus, kaupallisuus ja imelyys.

    Äänestä

Muistutaanpa vielä tässä kohtaa, että näistäkin jätkistä kolme neljästä abortoitaisiin tänä päivänä:

OLKILUOTO 4 - PERTTI KURIKAN SYNTYMÄPÄIVÄT
https://youtu.be/viYt-rWqWKI

Äänestä
  • Laitoit aika vahvan kannanoton! Kaikilla on oikeus omaan elämään.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


euro6557 kirjoitti:

PKN on mielestäni keskisormen näyttö euroviisuille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu