Minäkin erosin

Joo ihan sama täällä. Menee elämä uusiksi kun koko elämänrutiini katoaa kerralla. Ei jää kuin sinä.

Mulla lähti vielä exä parhaan kaverin matkaan ja lapsista saan vaan rippeitä. Jäätävät elarit tuli tietty niskaan kiitokseksi eikä oikein tahdo rahat niihin suositeltuihin rientoihin riittää. Eikä enää kiinnostakaan, aikansa niitä jaksaa. 3v menny ja aika ulalla vieläkin miten tätä elämää pitäis elää, niin että olis tyytyväinen.

Hassuu täs on et oon hirveen pidetty, viisas, hyväsydäminen ja kaiken lisäksi hyvännäkönenkin. Noita ottajia olisi jonoksi asti, mutta ei kukaan oikein sytytä. Ympäriinsä paneskelu ei vaan kiinnosta (enää). Haluis oikeesti rakastua.

Että jos yhtään lohduttaa, niin paskemminkin voi käydä :D En mä osaa oikein muuta neuvoa kuin se, että tyhjästä saat aloittaa. Ei oo helppoa, mutta mahdollista. Tutustu rohkeesti muihin ihmisiin jne. Todellakin ottaa aikansa, mutta älä luovu toivosta. Tsemppiä :)

Mä luulen että se pettymyksen tunne on se pahin, ainakin itselläni oli. Kun suhteesta ei tullutkaan sitä mitä oli ajatellut ja toivonut. Se on aivan sama onko ns. jätetty vai jättäjä. Meillä suhde päättyi toki yhteisymmärryksessä, vaikka mies olisikin myöhemmin vielä halunnut yrittää.
Jos on tullut jätetyksi, niin sitä on vain pakko ajatella että ketään ei voi väkisin pitää joka sinun kanssa ei halua olla. Sä löydät aivan varmasti sen, joka on sulle tarkoitettu. Miten kauan aikaa siihen menee, sitä on mahdotonta sanoa. Joillakin menee kuukausia, joillakin vuosia.
Luulen että monilla on sama tilanne, että kaverit jää vähemmälle kun ollaan suhteessa. Sun pitää vaan lähteä ulos ja harrastuksiin ja tavata uusia, voihan niihin tutustua vaikka täällä netissä :-)
Usein sitä myöhemmin huomaa, että ei se suhde niin hyvä lopulta ollutkaan ja itsekään ei ollut onnellinen, mutta siihen kanssa vaaditaan sitä aikaa. Varmasti tuntuu että ei pysty lakkaamaan rakastamasta, mutta päivä kerrallaan. Ajatuksia pitäisi koittaa saada muualle.
Pikkuhiljaa alat rakentelemaan niitä uusia rutiineja elämään.
Tsemppiä! :-)

Minä erosin puoli vuotta sitten. Olen pärjännyt mielestäni kohtuu hyvin ja yrittänyt olla aktiivinen menojen suhteen. Mutta välillä tulee todella yksinäinen olo, esimerkiksi tänään, kun piti olla kaksi kaveria Euroviisukisastudiossa mukana ja molemmat peruuttivat. Nyt vietän illan yksin :( Lisää kavereita olisi kiva saada. Minkä ikäinen ole ap ja mistä päin? Minä olen kolmekymppinen pk-seudulta.

Minä petin vaimoani ja rakastuin petikumppaniini...joka ei kuitenkaan halua minua. Vaimo haluaa jatkaa,minä en tiedä? Todella ristiriitaisia tunnelmia. Ei meinaa jaksaa...enää.

Täällä kanssa yksi joka alkaa opetella elämää uusiksi. Olen ihan ulalla vaikka lasten kautta onkin pakko pitää elänänrytmi suht samana, niin ei se tähän henkiseen tuskaan auta. Se on läsnä koko ajan. Asiaa ei helpota se, että ero oli väkivaltainen.Mut on hyvä tiedostaa että se toipuminen kestää oikeesti kauan. Minäkään en ole enää nuori ja mun tunne -elämä oli latistunut vaikeassa suhteessa, niin että mietin voinko edes tuntea enää mitään koskaan,ketään kohtaan.Pettymys on järkyttävä, itsesyytökset julmettuja, koska tottakai persoonalleni tyypillisesti käännyn itseeni sisään ja mietin miten mä olisin voinut estää tän, mitä oisin voinut tehdä toisin jne.
Mikä suo!!!!
Jos joskus vielä, niin olen ihmeissäni.

Voin samaistus tähän kirjoitukseen täysin. Erosta on ollut aiemminkin puhetta ja aina on päätetty yhdessä kuitenkin jatkaa, koska on ollut paljon hyvää minkä vuoksi olla yhdessä, mutta nyt lopullinen päätös tuli ettei halua enää jatkaa, ei näe yhteistä tulevaisuutta ja vaikka ollaankin yritetty ei asiat ole muuttuneet tarpeeksi. suhde on antanut paljon,mutta myös henkisesti ottanut mieheltä paljon. Itse olen ollut koko ajan 110 % mukana ja vieläkin on olo että haluaisin jatkaa, näen hyviä asioita meissä ja hänessä joka päivä, rakastan ja arvostan ja tajuan nyt liian myöhään, että käytökseni olisi pitänyt muuttua aikaisemmin, jotta hänellä olisi ollut parempi olla. Itse olen ollut onnellinen ja luulin että juttumme kestäisi. Toista ei voi tietenkään pakottaa, mutta tuskalliselta tuntuu kuulla niitä asioita mitä ei tavallaan osannut odottaa.

Olo on sekava ja yksinäinen. Mieleen tulee jatkuvasti yhteiset muistot ja asiat joita ei tule enää koskaan kokemaan, mikä vaan lisää tuskaa. Täytyy taas opetella elämään yksin ja kaikki muukin opetella uudestaan. Olen niin väsynyt miettimään tätä ja tuntuu ettei pää kestä käsitellä eroa, taas. Haluaisin olla onnellinen mutta tuntuu että siihen on niin pitkä matka, kuitenkin uskoin loppuun asti että olen itselleni löytänyt sen oikean, minä en vaan ollut sitä hänelle.

Asun pk-seudulla, ja minulla ei ole täällä kovin paljon ystäviä, olisi kiva saada vertaistukea muilta jotka kamppailevat eron ja yksinäisyyden kanssa, koska tuntuu että ystäväni eivät minua ymmärrä, he eivät ole seurustelleet itse vakavasti ja heillä on onnellinen parisuhde. Jos täällä on ihmisiä samassa tilanteessa, jotka myös kaipaisivat juttukaveria tai vaikka lenkkiseuraa niin kirjoittakaa ihmeessä.

Toivotaan parasta. Nuorena näitä eroja oli vaikea ymmärtää, että miksi piti käydä niin. Nyt ymmärtää vielä huonommin, että miksi piti käydä niin. Toisen ihmisen ajatuksia ei voi lukea, saatikka ymmärtää erotilanteessa. Eroavalta ihmiseltä on turha kysyä syytä. Hän ei tiedä syytä itsekään. Vastauksia on turha odottaa.

Eron jälkeen oli sama tunne. Perheellisten kavereiden kanssa ajan viettäminen ei sytyttänyt - olisin kaivannut menoseuraa! Olin yksinäinen.

Seurustelin sitten hetken Suuren Ihastukseni kanssa, joka suhde kaatui sitten rakenteellisiin mahdottomuuksiin. Ja mitä ihmettä - sillä välin moni muukin oli eronnut, ja yhtäkkiä meitä on taas koossa menoporukka, kuin joskus 20vuotta takaperin:D

Riittää, kun löytää yhden kaverin, jolla on samanlainen elämäntilanne ja samanlaisia tarpeita ja muutenkin sujuu ok. Siitä se porukka alkaa pikkuhiljaa taas kasaantumaan:). Mutta se on totta, että aina ei löydy. Voi ikävä kyllä mennä vuosiakin ilman:(