Jääkiekot kaunareiden paikalle

Jos emmerdale on aina se ainoa ohjelma, jonka on luovutettava paikkansa jääkiekolle.
Niin siirtäkää emmerdale kauniiden ja rohkeiden paikalle ja kaunarit tai salkkarit emmerdalen paikalle. Niin pääsee niistäkin ällötysohjelmista joskus eroon, edes jääkiekon vuoksi.
20<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Olipa kiva tänään kun kävin töiden jäljeen 14 kilsan lenkin, sitten suihkussa. Nälkä jo kurni mahassa, tein ruuat valmiiksi ja Emmerdale.... mitä v-tttt aaaaaarrrrgh!! >:(

Äänestä

Mä en ymmärrä miksi lätkä pitää tulla kahdelta maikkarin kanavalta?!
Itse maksan lätkästä, että voisin myös katsoa Emmenkin. Tai siirtäkää sitten Emme maksulliselle kanavalle.

Äänestä

Tämä keskustelu käydään täällä aina uudestaan ja uudestaan. Emme voi mitään asialle!

Äänestä

En ole koskaan katsonut salattuja,josta lapset ja nuoret ottavat oppia ikuisuus uusinta sinkkuelämän lisäksi.Jääkiekko ym urheilusta en välitä. Torstaina ei ole Emmerdale.Yle onneksi alkoi esittää aamuisin ja illalla Midsomerin murhia,ko sarjat kiinnostavia kuten kaikki englannin sarjat.

Äänestä

Emmerdalella on enempi katsojia kuin jääkiekolla. Ottakaa meidät katsojat huomioon!

Äänestä
  • Mikseivät näytä jääkiekkoa Subilla?Sub on ihan tyhjä kanava,ei mitään katsottavaa. Miksi Sub kanava pidetään edes yllä,ei voi olla kannattava? Tv5 lläkin kuten kutosella on vain iänikuisia sarjoja,joita kierrätetään myös Frii kanavalla myös. Mtv3 katsotuin ulkomaiden sarja on Emmerdale ansaitusti koska sitä voivat kaikki katsoa.

    Äänestä

Täyttä vettuilua, maikkarilta emmerdalen katsojille sarjan näyttämättä jättäminen aina, matsien ja urheilun takia. Tällä palstallakin on joku piru, joka vihaa ja kiusaa emmerdalen katsojia. Spoilaa, halveksii katsojia ja häiriköi moenlla tavalla.

Äänestä

En tykkäisi, jos Emmerdalen lähetysaika vaihtelisi päivittäin. Silloin jäisi taatusti tallennukset tekemättä.

Äänestä

Jäikö minulta joku sarjan osa katsomatta, kun se Bartonin veljenpoika oli yllättäen Moiran kyökissä luoti olkapäässään. Mitä oli tapahtunut?
Tämä jääkiekkovouhotus vie elämän epäjärjestykseen!

Äänestä
  • Tiedäthän että Edelliset jaksothan voi katsoa seuraavana aamuna TVstä tai Mtv3 Katsomosta.Katsomon sovelluksen voi asentaa janäkyy Android tabletissa ja älypuhelimissa. Tietokoneella Katsomo näkyy vain jos asentaa Silverlight laajennuksen,joka muuten aivan turha ja tarpeeton. Jakso voi löytyä myös YTsta.

    Äänestä

  • Ei tarvinnut jäädä kuin muutama sekunti edellisen jakson lopusta. Barton rynnisti yllättäen sisään Moiran keittiöön, syyttämään Cainia keikan hylkäämisestä.

    Äänestä

  • Cain oli juuri avannut sormusrasian Moiralle kun Ross ryntäsi ovesta keittiöön.

    Äänestä

  • vainvilaus kirjoitti:

    Ei tarvinnut jäädä kuin muutama sekunti edellisen jakson lopusta. Barton rynnisti yllättäen sisään Moiran keittiöön, syyttämään Cainia keikan hylkäämisestä.

    Se oli tosiaan ihmeellinen esiintulo

    Äänestä

On se taas yksi maailmanloppu jos ei parin viikon ajan parina päivänä saa levittää läskipersettään ja katsoa yhtä ja samaa jauhamista. Luulisi, että aikuisilla ihmisillä olisi jotain kärsivällisyyttä.

Äänestä
  • Koeteltaisiinpa se salkkareiden katsojien kärsivällisyyskin. Kun roskasarja jäisi joka ilta näkemättä. Siinä vasta maailmanloppu nähtäisiinkin.

    Äänestä

  • Salkkareita ei nähty eilen, eikä maailmanloppua...

    Äänestä

Ei varmasti ole kyse siitä, etteikö malttaisi olla katsomatta emmerdale jaksoja.
Vaan siitä, miksi aina yksi ja sama ohjelma jää näyttämättä urheilun takia.
Jos noin ajatellaan, kuten "seonloppunyt"
Niin samanlaiset perseet ne on varmasti muitakin sarjoja seuraavilla katsojilla.
Myös kaljamahaisilla penkkiurheilijoilla, ei riitä edes pelkkä lläskiperse.
Vaan ovat kauttaaltaan muodottomia mätisäkkejä.

Äänestä

mahtava kommenti emmerdale valitettavasti on se ainut uhri joka joutuu luopumaan paikastaan ,esim vaalit tai jääkiekko takia emmerdalen voisi siirtää klo 5 ettei se valtava suru tulisi kun emmerdale pois ohjelmistosta nyt MAIKKARI HERÄTYS (emmerdale maikkarin kultasarja)

Äänestä
  • ehkä kannattaisi katsoa asiaa laajemminkin kuin emmerdalen näkökulmasta jos esim tulee jääkiekko-ottelu niin se kestää taukoineen yms parisen tuntia eli joku muukin ohjelma kärsii jääkiekon vuoksi yle näytti pikku kakkosen paikalla jarkko niemisen jääkiekko-ottelun eilen ja siitä tuli valtava haloo sen ymmärtää jos pikkulapsen päivän kohokohta jää näkymättä mutta aikuiset... pk näkyi areenasta, mutta tennisottelu voitti tv kanavan puolella.

    "emmerdale maikkarin kultasarja"
    toisen mielestä on toisen ei

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tasapuolisuudennimissä kirjoitti:

Jos emmerdale on aina se ainoa ohjelma, jonka on luovutettava paikkansa jääkiekolle.
Niin siirtäkää emmerdale kauniiden ja rohkeiden paikalle ja kaunarit tai salkkarit emmerdalen paikalle. Niin pääsee niistäkin ällötysohjelmista joskus eroon, edes jääkiekon vuoksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu