Miksi Raamatun ajan ihmiset elivät niin pitkään?

Raamatun aikana ihminen elinikä oli laskettavissa sadoissa, jopa tuhansissa vuosissa. Sitten se laski n. kolmeenkymmeneen vuoteen ja pysyi sillä alhaisella tasolla pitkään. Kunnes se taas on 1900-luvulla noussut huimasti, lähemmäs sataa vuotta.

Ensinnäkin, miksi Raamatun aikana ihmiset elivät niin kauhean vanhoiksi? Onko olemassa tieteellisiä todisteita niin vanhoiksi eläneistä ihmisistä? Söivätkö ihmiset poikkeuksellisen terveellisesti silloin?

Elivätkö ihmiset vielä Uuden Testamentinkin aikana suurelta osalta yli satavuotiaiksi? Onko tästä todisteita?

Miksi Jumala rajoitti ihmisen elinikää 120 vuoteen? Miksi vielä Jumalan asettaman rajan jälkeen Raamatussa kerrotaan ihmisistä, jotka elivät yli 120-vuotiaiksi?

Mitä sanoisitte, jos nykyaikana tulisi uutinen vaikka 130-vuotiaasta ihmisestä, ja olisi lääketieteellisillä testeillä todistettavissa, että hän on todella 130-vuotias?
233217
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Ihminen luotiin alunperin elämään ikuisesti mutta syntiinlankeemuksen
jälkeen heidät määrättiin kuoleviksi,
mutta he saivat elää yli tuhat vuotta paratiisista karkotuksen jälkeenkin.
Synnin palkka on kuolema, sanoo raamattu.

Mooses sai elää 120 vuotiaaksi, mutta myöhemmin ihmisen iäksi
määrättiin 70- 80 vuotta, katsokaa tilsstoja se pitää paikkansa,
vain muutama ihminen elää yli satavuotiaaksi , Suomessa nyt noin 700 henkeä, monet kuolevat kovin nuorena mutta keskimäärin ikä on
tuo 70-80 vuotta, tämäkin tieto on raamatussa.

Äänestä

Kuka Raamatun henkilö on elänyt vedenpaisumuksen jälkeen satoja vuosia? Nykyiset lääketieteen tutkijat ovat sitä mieltä, että se ihmiselämän maksimipituus pysähtyy 120 vuoteen, koska solun energiamoottorit mitokondriot väsähtävät. Ja niinpä se taitaa olla. Tiettävästi vain eräs ranskalainen nainen on elänyt 122-vuotiaaksi ja tälläkin hetkellä meitä on maan päällä yli 7 miljardia.
Nykyään kehitysmaissa eletään pitempään lääketieteen ja hoitokeinojen vuoksi, mutta todellisuudessa geenistömme rappeutuu koko ajan.

Äänestä

Virkistävä uusi aihe, kiitos. Mutta tosiaan on vaikea sanoa, ovatko ne kirjaimellisesti vuosia vai onko kyse jostain muusta asiasta, joko laskennallisesti tai sitten eräänlaisista sukupolvista.

Uuden Testamentin aikaan on aivan varmaan, ettei eletty vanhoiksi, ja yleensäkin nyt vasta taas eletään vanhoiksi. (Valitettavasti muuten. En välittäisi elää vanhaksi.)

Äänestä
  • Paljon helpompi on ymmärtää, että ihminen on ennen elänyt 1000 vuotta kuin se, että ihminen on ennen ollut apina :=)

    Äänestä

  • selvä.nakki kirjoitti:

    Paljon helpompi on ymmärtää, että ihminen on ennen elänyt 1000 vuotta kuin se, että ihminen on ennen ollut apina :=)

    Kenties on helpompi niin. Kun katsotaan realistisesti havaintoaineistoa eikä tuudittauduta uskonnollisesti motivoituneeseen vahvistusharhaan niin tilanne muuttuu. Mitään todisteita siitä, että ihmisyksilö olisi elänyt 1000-vuotiaaksi ei ole, mutta on valtavasti todisteita siitä, miten nykyihminen lajina on jatkumoa kymmenien miljoonien vuosien kehitykselle kädellisten linjassa.

    Äänestä

  • UPDATE_11216336 kirjoitti:

    Kenties on helpompi niin. Kun katsotaan realistisesti havaintoaineistoa eikä tuudittauduta uskonnollisesti motivoituneeseen vahvistusharhaan niin tilanne muuttuu. Mitään todisteita siitä, että ihmisyksilö olisi elänyt 1000-vuotiaaksi ei ole, mutta on valtavasti todisteita siitä, miten nykyihminen lajina on jatkumoa kymmenien miljoonien vuosien kehitykselle kädellisten linjassa.

    Höpöhöpö. Ole sinä vain ihan rauhassa apina kun hakuat mutta minä olen Jumalan luoma ihminen.

    Äänestä

  • luotu.ihminen kirjoitti:

    Höpöhöpö. Ole sinä vain ihan rauhassa apina kun hakuat mutta minä olen Jumalan luoma ihminen.

    Toki olenkin asian suhteen "rauhassa", koska en denialistisesti vastusta havaittuja tosiasioita enkä liioin kuvittele haluamisillani olevan asian kanssa mitään tekemistä. Luomiseen en ota mitään kantaa koska siitä ei ole mitään objektiivisia havaintoja. Kuten näkyy, olen kommentoinut vain ihmisen elinikää ja evoluutiota.

    Äänestä

  • ihmiset eivät koskaan ole eläneet satoja tai tuhansia vuosia ja hautalöydöistä ja muustakin tiedetään miten pitkään ihmiset keskimäärin elivät tiettyinä aikoina. Nyt eletään pidempään kuin koskaan aiemminja ja vielä viime vuosisadan alussa suomlasitenkin elinjana odote oli paljon nykyistä alhaisempi.

    Raamattukin on realistinen paikka paikoin:
    "Meidän elinpäivämme ovat seitsemänkymmentä vuotta taikka enintään kahdeksankymmentä vuotta; ja parhaimmillaankin ne ovat vaiva ja turhuus, sillä ne kiitävät ohitse, niinkuin me lentäisimme pois." Ps. 90:10

    Äänestä

Voisiko olla syynä geeniperimä jossa rappeutuminen oli vähäistä? Geneettisiä sairauksia oli vähän. Syntiinlankeemusta ennen Aatami ja Eeva oli täydellisiä geenistöltään eikä rappeumaa ollut heidän geeneissä. Sitten kun sukupolvia kertyi, geneettiset taudit lisääntyvät joka sukupolven kohdalla. Näin asiaa selitetään.

Äänestä

Se on kerrottu Josephuksen "Juutalaisten historian" kuudennessa, osin tuhoutuneessa osassa.

Seetin poika Enos täytti 600 vuotta.
Kamelillaan paikalle porhaltanut Joshua teki aiheesta juttua The Jerusalem Post:iin.
-Mikä on salaisuus ikänne takana?
-Ikikuuna päivänä en ole tuprutellut, en lotrannut viinan kanssa, enkä vilkaissutkaan naisiin päin, vastasi Enos.
Samassa kammarin ovi aukeaa ja niukalti puettuja naisia hoipertelee pirtin puolelle savun seasta ja kammarissa joku lotraa lisää viinaa kiuluun.
-No entäs tuo sitten on? utelee Joshua.
Enos häkeltyy ja huutaa:
-Aadam-ukki perhana, joka päivä samaa Saatana!

https://books.google.fi/books?id=b63tuF88yoQC&pg=PA404&lpg=PA404&dq=Bellum Iudaicum&source=bl&ots=EXyxLR9wWU&sig=vTIMlAEKetOfIEHI0gHWG62uNVU&hl=fi&sa=X&ei=yApRVcHNM8y4sQGxu4G4AQ&ved=0CFEQ6AEwBw#v=onepage&q=Bellum Iudaicum&f=false

Äänestä

Voi lapsiparat! Jos minä sanon, että isäni eli 666 vuotiaaksi niin kuka uskoo? Voin kirjoitta kirjan jossa ihmiset elivät 6000 vuotta sitten 2000 vuotiaiksi. Kyllä satusetiä on aina ollut ja on aina oleva.

Äänestä

Totta kai elivät satoja vuosia koska miten muuten Jumala käsky lisääntyä ja täyttää maa olisi voitu toteuttaa. Ei olisi onnitunut sillä, että jokainen olisi elänyt vain lyhyen ajan ja synnytänyt muutaman lapsen.
Jumala oli siis tämänkin suunnitellut. Ja ihminen oli siloin vielä syntin lankeemuksen jälkeen suht rappeutumaton joten onnistui oikein hyvin.
Tuhensien vuosien jälkeenhän muistaakseni Psalmeissa sanotan ihmisiäksi vähän alle 100v.

Äänestä
  • Juuri näin. Jos lääketiede ei olisi kehittynyt kuten on kehittynyt tämänpäivän ihmisen keksi-ikä olisi n. 45-vuotta.

    Äänestä

Hauskaa huumoria. Kiitos. Näitä lisää!

Äänestä
  • Kerro sinä vaihtarina sinun esi-isistäsi. Etkös sinä usko, että he olivat apinoita?

    Äänestä

Eikö nytkin puhuta ja tutkita sellaista että ihminen voisi elää satoja vuosia lääketieteen keinoin? Jos tämä on ihmiselle mahdollista, miksei Jumalalle.

Äänestä
  • Ikääntymiseen vaikuttavia tekijöitä kyllä tutkitaan, ja on OK olettaa, että kenties tulevaisuudessa ihmisyksilöiden maksimi-ikää saadaan nostettua.

    Äänestä

  • Jäämies Ötzi ei elänyt pitkään, vaikka tutkimusten mukaan eli 3300 ennen ajanlaskumme alkua. Myöskään Egyptin kuninkaat eivät eläneet kuin muutaman vuosikymmenen. Vanhoja ihmisen jäänteitä on löydetty useista paikoista, eikä niiden ikä ole ollut koskaan korkea, vaan hyvin alhainen. Jos vanhan testamentin aikaiset ihmiset elivät lähemmäs tuhat vuotta, niin miksi eivät kaikki eläneet. Noin vanhoiksi eläneillä ei olisi ollut ensinnäkään ainuttakaan hammasta suussa ja olisko näkökykykin mennyt. Muuta selitystä ei siis ole kuin se, että Jumala olisi nopeuttanut vanhenemisprosessia myöhemmin. Monet elävät sellaisessa uskossa, että Jumala on määrännyt elinpäivän, jonka yli tai alle ei omalla toiminnallaan voisi vaikuttaa ja elävät sen vuoksi huoletonta elämää välittämättä terveydenhoidosta.

    Jopa itsemurhat lasketaan Jumalan määräämiksi. Ei kyllä pidä uskoa ennalta määräämis oppeihin, vaan noudattaa terveysvalistuksen ohjeita. Tupakka on lestadiolaiselle siunaus, mutta viina on kirous. Kyllä ihminen voi omilla elintavoillaan vaikuttaa suurestikin eliniän pituuteen, siitä ei päästä mihinkään.
    Sadan vuoden aikana on terveysvalistus ja elintavat muuttuneet terveelliseen suuntaan, ja sen vuoksi elämme pitempään ja terveempinä, ei minkään Jumalan sallimuksesta. terveellisistä elintavoista ei Mooseksen aikana ollut varmasti haisuakaan, eikä ollut lääkkeitä, eikä hoitomenetelmiä.

    Lapsikuolleisuus oli ennen suurta, mutta nyt ei kun tietämys on lisääntynyt sekä hoidot. On lääkkeitä ja hoitomenetelmiä.

    N äin ollen ihmiselämän pituus ja hyvinvointi ei ole noussut tai parantunut Jumalan sallimuksesta, vaan ihmisten oman viisastumisen tuloksesta.

    Äänestä

Olen luullut jo lukeneeni kaiken typeryyden mitä keskiverto luterilainen tälle palstalle voi oksentaa mutta tämä on kyllä huippua. Enään en hämmästy mistään. Seuraavaksi joku tällä palstalla julistautuu Jeesukseksi ja toiset tollot uskovat.

Äänestä

Ensimmäisten kymmenien ihmissukupolvien ihmisillä ei vielä ollut perimä niin pahoin rappeutunut. Syntiinlankeemuksesta oli kulunut vasta verraten vähän aikaa. Ei myöskään ollut elintasosairauksia, ympäristömyrkkyjä jne. Oli vähemmän tauteja ja perimän ollessa puhtaampi solujen jakautuminen pääsi jatkumaan pitempään. Ihmisiä oli planeetalla vähemmän, ravintoa ja tilaa oli enemmän per yksilö.

Aikojen kuluessa perimä rappeutui yhä pahemmin, minkä vuoksi ihmisen elinikä lyhentyi. Ihmiset eivät eläneet Jumalan asettamien puhtaus- ja seksuaaliohjeiden mukaan, minkä seurauksena erilaiset taudinaiheuttajat pääsivät leviämään eikä pystytty antibiootein taistelemaan mikrobeja vastaan, koska antibiootteja ei vielä ollut keksitty. Ihmisiä alkoi olla myös enemmän ja taistelu elintilasta ja ravinnosta varsinkin katovuosina tappoi ihmisiä nuorina. Imeväisikäisten ja vastasyntyneiden kuolleisuus, joka oli katovuosien aikaan yleistä, veti keskimääräisen eliniänodotteen alas, vain muutamaan vuosikymmeneen.

Modernin lääketieteen ja hygienian kehittyminen parin viime vuosisadan kuluessa on nostanut ihmisen eliniänodotetta varsinkin niillä maapallon alueilla, joilla ihmiset nauttivat näistä ylellisyyksistä.

Aloituksessa kuvattu ihmisen eliniänodotteen muutoskaari alkaen Raamatun ihmisten ajoista on looginen luomisen ja syntiinlankeemuksen viitekehyksessä.

Äänestä

Hyvä kirjoitus uskovainen nimimerkiltä.
> Ihmisiä oli planeetalla vähemmän, ravintoa ja tilaa oli enemmän per yksilö.< Tämän perusteella siis ihmisten määrän lisääntyessä taudit ja sairaudet tulivat vahvoiksi. Mitä järkeä on siis hallitsemattomasti lisääntyä, kun siitä on seurauksena vain saastumista ja ympäristön pilaantumista. Ja te uskovaiset kuitenkin pidätte hallitsematonta lisääntymistä oikeana Jumalan palvelemisena. Miksi Jumala teidän mielestänne sitten antoi näin järjettömälle tuntuvan ohjeen lisääntyä ja täyttää maa niin paljon, että elintilaa lopulta kaventuu neliömetriin per/henkilö.
Eihän tuollainen säätelemätön ohje voi olla järkevää. Kuitenkin Jumala toisaalla kehottaa varjelemaan luontoa ja ympäristöä. Jumala vieläpä kieltää turmelemasta omaa ruumista, jollaista on esim. tupakointi ja jatkuva synnyttäminen, joka kuluttaa naisen ruumista, kun pitäisi pitää taukoja synnytyksien väleissä.

Miksi tulkitsette lisääntymis käskyn niin, että lisääntykää hallitsemattomasti. Eikö sitä voi tulkita kevyesti niin, että silloin kun oli vain 2 ihmistä, Jumala luonnollisesti sanoi lisääntymisen tarpeelliseksi. Ei hän kuitenkaan täsmentänyt, että saman pariskunnan tarvitsisi tehdä jälkikasvuja rajattomasti.

Nyt on jo maapallolla liikaa ihmisiä, joten lisääntymis käskyn voisi perua siltä osin, ettei tarvitse hallitsemattomasti lisääntyä. Samaa se on eläinkunnassa, että kun alkaa olla liikaa esim. hiiriä ja myyriä, niin jokin tauti tulee ja tappaa. Olen kuullut seura puheissa selitettävän, että Jumala on säätänyt sodat, jotta liika ihmis populaatio vähentyisi, mutta eikö olisi fiksumpaa syntyvyyden sääntely, kuin sodat, taudit ja luonnon mullistukset

Äänestä

Jumala se päättää kaikista maailman asioista; sodasta, rauhasta, nälästä, syntymisistä, kuolemisista, taudeista, jne.. jne.. joten ihmiset älkää turhaan vaivatko päätänne näillä kinkkisillä asioilla. Meidän uskovaisten ei tarvitse tietää ja ymmärtää mitään muuta kuin vain käsittää uskomisen ja parannuksenteon asiat.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


eliniänodote kirjoitti:

Raamatun aikana ihminen elinikä oli laskettavissa sadoissa, jopa tuhansissa vuosissa. Sitten se laski n. kolmeenkymmeneen vuoteen ja pysyi sillä alhaisella tasolla pitkään. Kunnes se taas on 1900-luvulla noussut huimasti, lähemmäs sataa vuotta.

Ensinnäkin, miksi Raamatun aikana ihmiset elivät niin kauhean vanhoiksi? Onko olemassa tieteellisiä todisteita niin vanhoiksi eläneistä ihmisistä? Söivätkö ihmiset poikkeuksellisen terveellisesti silloin?

Elivätkö ihmiset vielä Uuden Testamentinkin aikana suurelta osalta yli satavuotiaiksi? Onko tästä todisteita?

Miksi Jumala rajoitti ihmisen elinikää 120 vuoteen? Miksi vielä Jumalan asettaman rajan jälkeen Raamatussa kerrotaan ihmisistä, jotka elivät yli 120-vuotiaiksi?

Mitä sanoisitte, jos nykyaikana tulisi uutinen vaikka 130-vuotiaasta ihmisestä, ja olisi lääketieteellisillä testeillä todistettavissa, että hän on todella 130-vuotias?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu