Puolustusvoimat suunnittelee joidenkin valmiusvarusteiden antamista varusmiespalvelun suorittaneille reserviläisile kotiin säilytettäväksi. Ainakin ase ja kypärä olisi yksi näistä. Laki mahdollistaa tällaisen uudistuksen. Ilmeisesti viranomaiset ja valtio tietää jotain mitä kansalaisille ei vielä ole kerrottu.
Rynnäkkökivääri tulee reserviläisten kotiin
reserviläinen
24224
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 24
Vanhimmat
No sitten kohta ei enää ole sikareita kun kaikki haluaa oman pyssyn
No tuota ei kyllä olisi pitänyt lipsauttaa julkisuuteen vielä, mutta kun se nyt on jo päässyt, niin kerrottakoon, että kotiin jaettavia rynnäkkökivääreitä ei toistaiseksi ole jaossa kuin parinkymmenen kappaleen testierä. Jos kokeilu menee hyvin, sitä harkitaan laajennettaksi.
Eli rynnäkkökiväärit jaetaan huomenna keskiviikkona alkaen 9:00 Helsingin pääesikunnan edessä ensimmäisille asevelvollisuuden suorittaneille Suomen kansalaisille.
Mutta älkää nyt sitten pettykö pahasti,jos suurvaltioiden päälliköt pääseekin sopuun erimielisyyksistään ja sotaa ei tulekaan ja joudut luovuttamaan rynkyn takaisin valtiolle ja tilanne onkin ohi. Mutta luulen,että siitäkään tilanteesta ei selvitä ilman psykiatrien apua,poru sodan puolesta alkaa olla jo niin valtava,kun on lukenut näitä viestejä jo jonkin aikaa.
No eiköhän se siinä vaiheessa olisi "kadonnut"..
Mutta ei pelkoa että suomessa aseet jaettaisiin kotiin. Eliitti pelkää vaan kansaa niin paljon että metsästysaseetkin koitetaan kerätä pois.
Tämä on tietysti vitsi. Mutta katsoin telkkarissa kun jossain Itä-Suomen koulussa oppilaille oli maanpuolustusopetusta KOULUSSA. Siellä jokukin ALAIKÄINEN poika sai harjoitella aseen käyttöä armeijan miehen valvonnassa ja tyttöjen hihitellessä vieressä.
Minusta tämä näytti kuvottavalta ja pelottavalta sodanlietsonnalta. Törkeää!
Ja varmaan aiheuttaa murrosikäisten keskuudessa pelkoa ja sekaannusta sekä mahdollisesti agressioita ja sotamyönteisyyttä.
Voi teitä nykyajan kakaroita. Suurin osa ei taida olla edes ampunut millään värikuula-asetta tehokkaammalla.
saahan sitä homouttakin käydä tuputtamassa kouluilla minusta se on kuvottavampaa?
Ei siis enää pelkkiä puukkoja, puntareita ja muita virvokkeita naapuri- ym. -kiistojen selvittelyyn, vaan aidosti kättä pirempää.
Minulle ei tarvii lähettää, värkkäsin oman ritsan, ja naapurit ovat kivoja. Varsinkin yhen akka.
Jotkut varastelevat aseita jo ennenstään ja ilmeiisesti tuo vie nuota aseita vielä tiheämmin epäilyttvien tahojen käyttöön!
Toivottavasti meille eläkeläisillekin jaetaan rynnäkkökiväärit pian. Tässä tulee muuten tukalat paikat, kun pitää paljain käsin mökkiänsä puolustaa.
Se olisikin tarpeen saisi hätyytellä noita " Katonpesijöitä " alas katolta.
Että silleen.
Samaa mieltä. Aina varma kevään merkki, romanikerjäläiset (muijat kerjää ja varastaa, äijät kiertävät murtautumassa torppiia ja ryöstelemässä) ovat olleet taas jo pitkään maassa "turisteina".
Eikä poliisi ja lakeja säätävä eduskunta voi mitään, kukaan ei voi niille mitään koska olisi rasismia estää rikollinen toiminta tältä ryhmältä koska se on vähemmistö. Näin ovat vihreiden ja vasemmistoliiton ajamat ihmisoikeudet toteutuneet, vain valkoihoiset saavat kärsiä kun taas muilla on ns. tasa-arvo.
"Tämä on tietysti vitsi."
Täytyy olla vitsi, mikä tilaisuu olisi rikollisilla ja muilla mielenhäiriöisillä, murtautuisivat ja ase lähtisi.
Keitä nuo "joidenkin" ovat?
KYLLÄ HERRA!
Puolustusvoimat ei koskaan anna aseita kansalle kotiin.
Sen jälkeen puolustusvoimat olisi entinen puolustusvoimat eikä Natolla olisi asiaa tänne.
Niin siis kokoomus reserviläisille antavat.
Joku demaripoliitikko on blokissaan tietysti tyrmäämässä koko idean, mutta onneksi heillä ei ole muuta mahdollisuutta kuin räksyttää oppositiosta. Ainakin tuleva hallitus suhtautuu ilmeisesti asiaan myönteisesti. Minusta kunnon kansalaisella kuuluukin olla rynkky, mutta se edellyttää vastuullisuutta.
Libanonissa on joka torpassa rynkky, ja varakkaammilla useampi. Myös sinkoja ja kranaatteja on lähes kaikilla. TV:ssä kerrottiin että ampuma-aseita on arviolta 3 kertaa enemmän kuin mitä on maan väkiluku.
Ihme etteivät ole tappaneet toisiaan (kaikkia), koska siellä vallitsee rauhan uskonto. Olisiko se sitten että nillä on yhteinen vihollinen, eli juutalaiset ja valkoihoiset.
Mitä luin asiasta, niin vaatimuksena olisi nuhteettomuus. Vankeustuomio olisi este aseen saamiselle, muttei välttämättä rattijuoppous. Vaatimukset taitaa olla lievemmät kuin harrasteaseen saamiselle.
Kirje tuli! Rerservissä olet ja mitään tehtäviä ei ole! Minulla ne luki sairauskertomuksen ja se oli siinä! Vaikka halua olisi, niin ei pääse! Niin meni tämäkin sota ohi sivu suun! Miten pääsen tästä yli?
Siis järkyttävää. Onko tässä tosiaan jotain perää?
Kuulin tästä kertausharjoituksissa muutama viikko sitten. Näin tosiaan tapahtuu. Tiedä sitten millä kriteereillä...