Anteeksi annoin muutaman kuukauden päästä, mutta asian käsittely on silti kesken mielessäni, vaikka aikaa on mennyt reilu pari vuotta. Se kuuluu tähän prosessiin, pikkuhiljaa asiaa miettii vähemmän ja vähemmän. Anteeksiantoa helpottaa se, että ymmärtää miksi asiat menivät siihen pisteeseen kuin menivät, sekä se, että mies oli aidosti pahoillaan eikä syytellyt minua, otti siis vastuun tekemisestään. Puhuimme ja puhuimme, elämästämme muutenkin, ei vain uskottomuudesta. Ehkä olisi kannattanut käydä myös ammattiauttajalla, ajattelen nyt jälkeenpäin. Suhteemme on parantunut, vaikka tietty surumielisyys minussa edelleen ajoittain on.
0Äänestä
Maijju88
Puoli vuotta paljastumisesta mennyt ja asiat ovat suhteessamme jollain tapaa jopa paremmin. Suhde on muuttunut ja tuntuu että se on jollain tapaa aikuismaisempi. Keskustelemme nykyään paljon enemmän asioista kuin aikaisemmin. Ajoittain mieheni uskottomuus vielä vaivaa, mutta olen päättänyt hyväksyä asian. Asiaa on auttanut mieheni vilpitön katumus sekä asioista keskustelu.
Mieheni siis oli pettänyt minua (Oli itseasiassa pettänyt useamman kerran) ja tunnusti tekonsa oma-alotteisesti. En tiedä olisinko ollut onnellisempi eläessäni tietämättä asiasta mitään, mutta mieheni ei kestänyt asian salaamista minulta. Ehkä parempi näin vaikka välillä miettii että en olisi halunnut tietää. Tai ehkä olisinkin halunut tietää, en tiedä. Ristiriitaisia tunteita tämän suhteen välilä. Arvostan kuitenkin sitä että tunnusti eikä esimerkiksi jäänyt muuta kautta kiinni. Pahinta varmasti olisi ollut valehtelu ja salailu.
Meillä on mennyt hyvin ja suurimman osan ajasta tunnen olevani ihan onnellinen. Ehkä kun aikaa tästä vielä menee niin asia ei enää ollenkaan vaivaa. Pitää vaan oppia elämään tämän asian kanssa. Miehet vaan on joskus tommosia sikoja nimimerkillä myös aikaisemmassa suhteessa petetty jonka takia suhde kaatui. Nyt ajattelin että ei se tästä vaihtamalla parane, aina näissä ihmissuhteissa tulee jotain kriisiä ja niiden kanssa pitää vaan oppia elämään.
Mieheni tuntuu kuitenkin täysin oikealta minulle ja tunnen aitoa rakkautta häntä kohtaan. Olen siis päättänyt antaa hänelle tämän anteeksi koska en halua häntä enkä tätä suhdetta menettää. Ihmisiä ollaan kaikki ja miehet nyt varsinkin on vähän tommosia sikoja välillä. Oman kokemukseni mukaan. Paljon hänessä on hyvää joten vaakani on kallistunut yhdessä jatkamisen kannalle.
0Äänestä
mitenkähäntuoon
Ai miehet nyt vaan on tommosia sikoja välillä? Onnea vaan tulevaisuuteen. Mutta kun sä tiedät, mikä miehesi on miehiään, niin seuraava kerta ei edes tule yllätyksenä sulle. Mun mielestä ihminen, joka pettää, ei arvosta puolisoaan paska...n vertaa. Miehesi kaatoi pahanolonsa ja huonon omantuntonsa sun niskaan. Pääsi kuin koira veräjästä. Yhden kerran voi laittaa vahingon piikkiin mutta useampi kerta kertoo ainakin mulle, ettei toinen ole mun luottamuksen arvoinen.
0Äänestä
teijjjja
"Miehesi kaatoi pahanolonsa ja huonon omantuntonsa sun niskaan. " Mistä noin päättelit? Ei tuossa sanottu mitään sinne päinkään. Maijju88 on selvittänyt miehensä kanssa asiat hyvin, ollaan siitä iloisia.
0Äänestä
Rapsutarakkia
Olet oikeen esimerkki Minna. Miehen pettäminen ei ole mitään kun voit jatkaa liittoasi ja nauttia miehesi tarjoamista, anteeksi pyyntö lomistasi. Lomienne jälkeen miehesi kuittaa kaikki kakkosen ja kolmosen luona hurjalla kiimalla. Voihan päivää kuinka tyhmiä te vaimot olette.
0Äänestä
ompakatkeraa
Rapsutarakkia kirjoitti:

No kuules kakkonen, ei sulle kuulu yhtään se miten meidän liitossa menee. Säkö uskot ettei seksiäkään harrasteta? Ja luulet etten tajua, miksi mies mulle matkoja ja muuta kivaa järjestää? Kyllä mä tiedän. Jos se olis lähteäkseen sun tai jonkun muun mukaan niin ovi on avoin. Eipä vaan lähde. Mua ei yhtään haittaa vaikka käy muitakin polkemassa. Kunhan vaan muistatte kondomia käyttää.
0Äänestä
räksytärauhassa

Montako vuotta sä jaksat rakkina tällä palstalla räksyttää kun Minnan mies ei sua kokonaan omakseen huoli? Kai sä fiksuna tajuat, ettei se vaimoaan jätä sun takiasi???
0Äänestä
eipuhdas
ompakatkeraa kirjoitti:

juupsis kondoomii toki käyttää kun herpestä pukkaa.
0Äänestä
yöksistä
eipuhdas kirjoitti:
juupsis kondoomii toki käyttää kun herpestä pukkaa.
Hyi että. Onko kivaa paneskella ihmisen kanssa, jolla on sukupuolitauti? Kondomi ei kaikelta suojaa, kai sen tiesit? Toivottavasti vaimo myös tietää.
0Äänestä
vapaasuhdee

Kaikkihan on ihan hyvin. Kyse ei ole edes pettämisestä vaan vapaasta suhteesta. Onko vapaus molemmin puolista.. se on jo eri asia.
0Äänestä
konkaripetetty
Eka liitossa meni rysäyksen jälkeen 4 vuotta niin etten eka vuoden jälkeen voinut edes epäillä pettämisen jatkuvan. Anteeksi annosta en tiedä mutta elämä hymyili, haaveet toteutuivat monella taholla.... Toka liitto päättyi myös vajaan 4 vuoden jälkeen siitä kun mies päätti lähteä mutta palasi. Hyvin,vähän rehellisesti onnellisia hetkiä sen jälkeen. Eli yhteen vetona noin 4 vuotta kesti tulla järkiini. Jos joku vielä päättää pettää minua ja kohdella huonosti, lähden heti.
0Äänestä
että_näin
Ehkä olette anteeksi antaneet sitten vasta kun ei riitelyn aikana syytetä enää toista pettämisestä. Niin kauan kun asia kerta toisensa jälkeen nousee ppintaan ei ole annettu anteeksi oikeasti.
0Äänestä
avioliittokoulu
Voi se olla tietysti noinkin, mutta jos tilanne on alkuaankin se, ettei ole edes syytetty. Ainoastaan pettäjä on syyttänyt petettyä siitä, että meni pettämään. Asioita on käsitelty muuten kuin riitelemällä. Riitelemättömyyskin voi tulla perintönä lapsuuden kodista, jos silloin, kun olisi pitänyt riidellä, niin ovet paukkuen lähdettiin pois tilanteesta. Samaa mallia toteuttaa omassa liitossa, ikävä totuus. Itse olen kodista, jossa ahdistuin vanhempien huutamisesta ja riitelystä, ajattelin siis, että omassa liitossa en tuolla tavalla toimisi. Tiedostettuna tämä on pitänyt ja olen yrittänyt purkaa tilanteet rauhallisesti keskustelemalla. Haastavaa on, jos toinen on on pakenija-riitelijä tai muuten mykäksi heittäytyvä.
0Äänestä
gjgfx
avioliittokoulu kirjoitti:

Onhan tuossakin kysymys syyttelystä, vain syyttäjä on toinen. Ei kyllä yhtään parempi. Riita on vain hyvä, jos se saadaan sovittua, mutta syyttäminen, toisen arvostelu, ne ovat myrkkyä parisuhteessa.
"Ainoastaan pettäjä on syyttänyt petettyä siitä, että meni pettämään"
Kerro lisää. Mistä syyttää sinua? Miten tuohon suhtaudut?
0Äänestä
Niih40
Anteeksiantoon meni todella kauan aikaa ja ikinä sitä en unohda.Rikki on suhteemme ikuisiksi ajoiksi ja nyt päätän antaa periksi ja lähdemme eri teille.Kumpikaan ei ole onnellinen tämmöisessä tilanteessa ja ansaitsemme onnen kumpikin.
0Äänestä
KylmäJätkä
Yleensä luottamuksellisuus ja uskollisuus ovat suhteessa ne minimivaatimukset.
Jomman kumman jos kanssani pettää katson etteivät nämä asiat enää velvoita myöskään minua mitenkään. Tämä olotila on pysyvä. Ei ole mitään anteeksi pyydettävää tai anteeksi annettavaa. Suhde vain siirtyy uuteen vaiheeseen. Jos toinen on halukas pysymään näillä uusilla ehdoilla suhteessa ja olen itse edelleen kiinnostunut, niin se on OK.
Olen kerran mennyt pari vuotta tuossa tilanteessa ja sitten alkuperäinen pettäjä totesi ettei hän kestä tällaista järjestelyä ja erosimme lopullisesti. Kovinta tuntui omituisesti olevan se etten suostunut leikkimään hänen kanssaan tätä anteeksianelu/mökötys/raivo/sopiminen leikkiä. Se, että makasin muiden naisten kanssa jos tilaisuus ilmeni, häiritsi häntä paljon vähemmän.
Väitän, että osa ihmisitä on "koukussa" pettämisen suhteen kiinnijäämisen pelkoon, kiinnijäämisen tuomaan nöyryytykseen ja katumuksen tuomaan puhdistautumiseen. Seksi on näissä pelleilyissä toissijainen asia. Joka tällaiseen leikkiin suostuu toiseksi osapuoleksi tulee pelkästään hyväksikäytetyksi jonkinlaisena henkisenä seksileluna.
0Äänestä
koirathaukkuu
Kun kakkosta petetään se ei anteeksantoa petturille suo. Loukkaus on pahempi kuin aikoinaan ykköstä pettäessä.
0Äänestä
jippiaijou
Itselläni nyt nyt reilu viikko aikaa siitä kun mieheni jäi kiinni. Kyllä se shokki oli sanoinkuvaamaton. Huh. Nyt jo hieman helpottaa. Itkenyt en ole pariin päivään. Ystäviä nähnyt ja heidän kanssa puhunut aikaa viettänyt. Onnea on ystävät. Omassa elämässä on niin suuria menetyksiä takana, että ylihän tästä mennään! Aika sitten näyttää miten käy. Kerran täällä eletään. Toki se pelko koko ajan mielessä ettei mikään palaa ennalleen ja pystynkö olla asiaa vetämättä esille kun siltä tuntuu. Ajattelen että kaikella on tarkoituksensa. Elämä näyttää ja kantaa.
0Äänestä
NäinOn2
Muistakaa se,että vaikka\jos puolisonne on jäänyt kiinni niin todella moni ei laita välejä poikki ns.kakkosensa kanssa vaikka kuinka yrittää ja lupaa teille kuun ja taivaan....eri asia jos on vain pikainen suhde,mutta pidemmät jutut kyllä jatkuu aika varmasti.Tunteet on usein pelissä myös näissä suhteissa
0Äänestä
ElävänMieli
Näin varmasti on, mutta miksei sitten ihmeessä voi kertoa suoraan ja antaa petetyn päättää, mitä tämä haluaa tehdä. Miksi ihmeessä sen valehtelun, peittelyn ja pettämisen pitää jatkua, vaikka suhde on tullut jo ilmi. Jos ei pysty lopettamaan suhdetta, kannattaisiko sitten rysäyttää se avioliitto pois taustalta ja keskittyä olemaan onnellinen toisen kanssa. Antaa puolisolle rehellinen elämä petettynä, jätettynä ja vapaana sen sijaan, että tämä saa elää uudelleen ja uudelleen petettynä. Älkääkä petäjät kuvitelko, että te olette parasta, mitä elämä voi puolisollenne tarjota!
Inhimillisyyttä ja empatiaa ihmiset!
0Äänestä
NäinOn2
ElävänMieli kirjoitti:

Tuo on ihan totta,mutta itse näin kakkosena koen että se rysäyttäminen ei kuitenkaan ole mun tehtävä.Ei ole oikein jatkaa tätä suhdetta,mutta ei yli vuoden kestänyttä heitetä pois tuosta noin vain ja sen suhteen myötä tulleita tunteita.Väärin teen,mutta....
0Äänestä
onnellinenviimeinkin
Mikä näillä pettäjillä on, kun viimeinkin vaimo lähtee ja pääsevät sen exkakkosen kanssa yhteen asumaan, niin silti naama vääränä?
0Äänestä
mustikkarahka
Ehkä ihmisellä on kaipuu siinä kohtaa siihen totuttuun, kaipuu entiseen joka ei kuitenkaan enää palaa takaisin. Ei siis aina ne tunteet ja ikävä petettyäkään kohtaan vaan uuden tilanteen tuoma pelko.
Onnistuuko ne uudelleen yrittämiset useinkaan? Tarkoitan siis sitä kun toinen muuttaa ja palaa takaisin. Kyllä siinä molempien on melkoinen koulu käytävä, että yhteiselo saadaan sujumaan.
0Äänestä
Perheenisä-1968
Minulla meni pari 2-3kk toipumiseen, itseni kuntoon saattamiseen ulkopuolisen avun kera... Mutta, juttu ei tosiaan ollut noin yksinkertainen...
Kun en minkäänlaista anteeksipyyntöä edes 24kk täysillä perheen suhteen yrittämisen jälkeen saanut... niin tajusin lopulta, että minun oli aika heittää lasteni äiti pihalle omistamastani kodista.
0Äänestä
AinaLiikaa
Kuinka voi tapauksessa, on mahdotonta kenenkään antaa aikoja. Sanotaan että vaikka antaisi anteeksi, unohda ei koskaan!
0Äänestä
gijnk
Mitä anteeksianto on kenellekin, sillä mitkään sanat eivät asiaa poista ja mikään ei enää tule entisenlaiseksi. Luottamus menee ihan varmasti, miksi luotta ihmiseen keneen ei voi luottaa. Asian kanssa voi jotenkin elää, mutta ei unohtaa. Eihän ihminen unohda kuin dementoitunee muutoinkaan mitään, niin on tässäkin. Ainut että se toinen osapuoli tiedetään ja tiedetään hänen joutuvan niin kauas, että ei enää koskaan tule edes lähellekään oikeastaan siis vain lopullinen antaa siitä rauhan.
0Äänestä
sanahelinää
Tuossa toisessa viestiketjussa mies kertoi kun tuli petetyksi että 15 min meni ja hän lähti. Seuraavana päivänä laitettiin asunto myyntiin. Sinänsä ihailtavan suoraviivaista toimintaa, jos sellaisesta voidaan tässä yhteydessä puhua.
Niin nämä tapaukset eroaa uskottomuuden paljastuessa. Kun toinen lähtee heti, niin joku kärvistelee vuosia ja onhan niitä happy endejäkin. Pakko kait se anteeksi on antaa jos mielii jatkaa suhteessa. Silloin jos tiet eroaa, ei anteeksiantamisella ole niin iso merkitys.Katkeruuteen ei silti voi jäädä makaamaan. Se on tunne joka syö ihmistä ja elämästä on vaikea löytää mitään hyvää.
0Äänestä
hahj
puoltoista vuotta, mut enpä antais anteeksi vieläkään jos vastaan sattuisi
0Äänestä
eikoskaan
Ei koskaan, vaikka yritystä oli. Ei enää toiminut.
Vastaukset 30
Vanhimmat
40 vuotta ei riitä
Anteeksi annoin muutaman kuukauden päästä, mutta asian käsittely on silti kesken mielessäni, vaikka aikaa on mennyt reilu pari vuotta. Se kuuluu tähän prosessiin, pikkuhiljaa asiaa miettii vähemmän ja vähemmän. Anteeksiantoa helpottaa se, että ymmärtää miksi asiat menivät siihen pisteeseen kuin menivät, sekä se, että mies oli aidosti pahoillaan eikä syytellyt minua, otti siis vastuun tekemisestään. Puhuimme ja puhuimme, elämästämme muutenkin, ei vain uskottomuudesta. Ehkä olisi kannattanut käydä myös ammattiauttajalla, ajattelen nyt jälkeenpäin. Suhteemme on parantunut, vaikka tietty surumielisyys minussa edelleen ajoittain on.
Puoli vuotta paljastumisesta mennyt ja asiat ovat suhteessamme jollain tapaa jopa paremmin. Suhde on muuttunut ja tuntuu että se on jollain tapaa aikuismaisempi. Keskustelemme nykyään paljon enemmän asioista kuin aikaisemmin. Ajoittain mieheni uskottomuus vielä vaivaa, mutta olen päättänyt hyväksyä asian. Asiaa on auttanut mieheni vilpitön katumus sekä asioista keskustelu.
Mieheni siis oli pettänyt minua (Oli itseasiassa pettänyt useamman kerran) ja tunnusti tekonsa oma-alotteisesti. En tiedä olisinko ollut onnellisempi eläessäni tietämättä asiasta mitään, mutta mieheni ei kestänyt asian salaamista minulta. Ehkä parempi näin vaikka välillä miettii että en olisi halunnut tietää. Tai ehkä olisinkin halunut tietää, en tiedä. Ristiriitaisia tunteita tämän suhteen välilä. Arvostan kuitenkin sitä että tunnusti eikä esimerkiksi jäänyt muuta kautta kiinni. Pahinta varmasti olisi ollut valehtelu ja salailu.
Meillä on mennyt hyvin ja suurimman osan ajasta tunnen olevani ihan onnellinen. Ehkä kun aikaa tästä vielä menee niin asia ei enää ollenkaan vaivaa. Pitää vaan oppia elämään tämän asian kanssa. Miehet vaan on joskus tommosia sikoja nimimerkillä myös aikaisemmassa suhteessa petetty jonka takia suhde kaatui. Nyt ajattelin että ei se tästä vaihtamalla parane, aina näissä ihmissuhteissa tulee jotain kriisiä ja niiden kanssa pitää vaan oppia elämään.
Mieheni tuntuu kuitenkin täysin oikealta minulle ja tunnen aitoa rakkautta häntä kohtaan. Olen siis päättänyt antaa hänelle tämän anteeksi koska en halua häntä enkä tätä suhdetta menettää. Ihmisiä ollaan kaikki ja miehet nyt varsinkin on vähän tommosia sikoja välillä. Oman kokemukseni mukaan. Paljon hänessä on hyvää joten vaakani on kallistunut yhdessä jatkamisen kannalle.
Ai miehet nyt vaan on tommosia sikoja välillä? Onnea vaan tulevaisuuteen. Mutta kun sä tiedät, mikä miehesi on miehiään, niin seuraava kerta ei edes tule yllätyksenä sulle. Mun mielestä ihminen, joka pettää, ei arvosta puolisoaan paska...n vertaa. Miehesi kaatoi pahanolonsa ja huonon omantuntonsa sun niskaan. Pääsi kuin koira veräjästä.
Yhden kerran voi laittaa vahingon piikkiin mutta useampi kerta kertoo ainakin mulle, ettei toinen ole mun luottamuksen arvoinen.
"Miehesi kaatoi pahanolonsa ja huonon omantuntonsa sun niskaan. "
Mistä noin päättelit? Ei tuossa sanottu mitään sinne päinkään. Maijju88 on selvittänyt miehensä kanssa asiat hyvin, ollaan siitä iloisia.
Olet oikeen esimerkki Minna. Miehen pettäminen ei ole mitään kun voit jatkaa liittoasi ja nauttia miehesi tarjoamista, anteeksi pyyntö lomistasi. Lomienne jälkeen miehesi kuittaa kaikki kakkosen ja kolmosen luona hurjalla kiimalla. Voihan päivää kuinka tyhmiä te vaimot olette.
No kuules kakkonen, ei sulle kuulu yhtään se miten meidän liitossa menee. Säkö uskot ettei seksiäkään harrasteta? Ja luulet etten tajua, miksi mies mulle matkoja ja muuta kivaa järjestää? Kyllä mä tiedän. Jos se olis lähteäkseen sun tai jonkun muun mukaan niin ovi on avoin. Eipä vaan lähde. Mua ei yhtään haittaa vaikka käy muitakin polkemassa. Kunhan vaan muistatte kondomia käyttää.
Montako vuotta sä jaksat rakkina tällä palstalla räksyttää kun Minnan mies ei sua kokonaan omakseen huoli? Kai sä fiksuna tajuat, ettei se vaimoaan jätä sun takiasi???
juupsis kondoomii toki käyttää kun herpestä pukkaa.
Hyi että. Onko kivaa paneskella ihmisen kanssa, jolla on sukupuolitauti? Kondomi ei kaikelta suojaa, kai sen tiesit? Toivottavasti vaimo myös tietää.
Kaikkihan on ihan hyvin. Kyse ei ole edes pettämisestä vaan vapaasta suhteesta. Onko vapaus molemmin puolista.. se on jo eri asia.
Eka liitossa meni rysäyksen jälkeen 4 vuotta niin etten eka vuoden jälkeen voinut edes epäillä pettämisen jatkuvan. Anteeksi annosta en tiedä mutta elämä hymyili, haaveet toteutuivat monella taholla....
Toka liitto päättyi myös vajaan 4 vuoden jälkeen siitä kun mies päätti lähteä mutta palasi. Hyvin,vähän rehellisesti onnellisia hetkiä sen jälkeen.
Eli yhteen vetona noin 4 vuotta kesti tulla järkiini.
Jos joku vielä päättää pettää minua ja kohdella huonosti, lähden heti.
Ehkä olette anteeksi antaneet sitten vasta kun ei riitelyn aikana syytetä enää toista pettämisestä. Niin kauan kun asia kerta toisensa jälkeen nousee ppintaan ei ole annettu anteeksi oikeasti.
Voi se olla tietysti noinkin, mutta jos tilanne on alkuaankin se, ettei ole edes syytetty. Ainoastaan pettäjä on syyttänyt petettyä siitä, että meni pettämään. Asioita on käsitelty muuten kuin riitelemällä. Riitelemättömyyskin voi tulla perintönä lapsuuden kodista, jos silloin, kun olisi pitänyt riidellä, niin ovet paukkuen lähdettiin pois tilanteesta. Samaa mallia toteuttaa omassa liitossa, ikävä totuus. Itse olen kodista, jossa ahdistuin vanhempien huutamisesta ja riitelystä, ajattelin siis, että omassa liitossa en tuolla tavalla toimisi. Tiedostettuna tämä on pitänyt ja olen yrittänyt purkaa tilanteet rauhallisesti keskustelemalla. Haastavaa on, jos toinen on on pakenija-riitelijä tai muuten mykäksi heittäytyvä.
Onhan tuossakin kysymys syyttelystä, vain syyttäjä on toinen. Ei kyllä yhtään parempi. Riita on vain hyvä, jos se saadaan sovittua, mutta syyttäminen, toisen arvostelu, ne ovat myrkkyä parisuhteessa.
"Ainoastaan pettäjä on syyttänyt petettyä siitä, että meni pettämään"
Kerro lisää. Mistä syyttää sinua? Miten tuohon suhtaudut?
Anteeksiantoon meni todella kauan aikaa ja ikinä sitä en unohda.Rikki on suhteemme ikuisiksi ajoiksi ja nyt päätän antaa periksi ja lähdemme eri teille.Kumpikaan ei ole onnellinen tämmöisessä tilanteessa ja ansaitsemme onnen kumpikin.
Yleensä luottamuksellisuus ja uskollisuus ovat suhteessa ne minimivaatimukset.
Jomman kumman jos kanssani pettää katson etteivät nämä asiat enää velvoita myöskään minua mitenkään. Tämä olotila on pysyvä. Ei ole mitään anteeksi pyydettävää tai anteeksi annettavaa. Suhde vain siirtyy uuteen vaiheeseen. Jos toinen on halukas pysymään näillä uusilla ehdoilla suhteessa ja olen itse edelleen kiinnostunut, niin se on OK.
Olen kerran mennyt pari vuotta tuossa tilanteessa ja sitten alkuperäinen pettäjä totesi ettei hän kestä tällaista järjestelyä ja erosimme lopullisesti. Kovinta tuntui omituisesti olevan se etten suostunut leikkimään hänen kanssaan tätä anteeksianelu/mökötys/raivo/sopiminen leikkiä. Se, että makasin muiden naisten kanssa jos tilaisuus ilmeni, häiritsi häntä paljon vähemmän.
Väitän, että osa ihmisitä on "koukussa" pettämisen suhteen kiinnijäämisen pelkoon, kiinnijäämisen tuomaan nöyryytykseen ja katumuksen tuomaan puhdistautumiseen. Seksi on näissä pelleilyissä toissijainen asia. Joka tällaiseen leikkiin suostuu toiseksi osapuoleksi tulee pelkästään hyväksikäytetyksi jonkinlaisena henkisenä seksileluna.
Kun kakkosta petetään se ei anteeksantoa petturille suo. Loukkaus on pahempi kuin aikoinaan ykköstä pettäessä.
Itselläni nyt nyt reilu viikko aikaa siitä kun mieheni jäi kiinni. Kyllä se shokki oli sanoinkuvaamaton. Huh. Nyt jo hieman helpottaa. Itkenyt en ole pariin päivään. Ystäviä nähnyt ja heidän kanssa puhunut aikaa viettänyt. Onnea on ystävät. Omassa elämässä on niin suuria menetyksiä takana, että ylihän tästä mennään! Aika sitten näyttää miten käy. Kerran täällä eletään. Toki se pelko koko ajan mielessä ettei mikään palaa ennalleen ja pystynkö olla asiaa vetämättä esille kun siltä tuntuu. Ajattelen että kaikella on tarkoituksensa. Elämä näyttää ja kantaa.
Muistakaa se,että vaikka\jos puolisonne on jäänyt kiinni niin todella moni ei laita välejä poikki ns.kakkosensa kanssa vaikka kuinka yrittää ja lupaa teille kuun ja taivaan....eri asia jos on vain pikainen suhde,mutta pidemmät jutut kyllä jatkuu aika varmasti.Tunteet on usein pelissä myös näissä suhteissa
Näin varmasti on, mutta miksei sitten ihmeessä voi kertoa suoraan ja antaa petetyn päättää, mitä tämä haluaa tehdä. Miksi ihmeessä sen valehtelun, peittelyn ja pettämisen pitää jatkua, vaikka suhde on tullut jo ilmi. Jos ei pysty lopettamaan suhdetta, kannattaisiko sitten rysäyttää se avioliitto pois taustalta ja keskittyä olemaan onnellinen toisen kanssa. Antaa puolisolle rehellinen elämä petettynä, jätettynä ja vapaana sen sijaan, että tämä saa elää uudelleen ja uudelleen petettynä. Älkääkä petäjät kuvitelko, että te olette parasta, mitä elämä voi puolisollenne tarjota!
Inhimillisyyttä ja empatiaa ihmiset!
Tuo on ihan totta,mutta itse näin kakkosena koen että se rysäyttäminen ei kuitenkaan ole mun tehtävä.Ei ole oikein jatkaa tätä suhdetta,mutta ei yli vuoden kestänyttä heitetä pois tuosta noin vain ja sen suhteen myötä tulleita tunteita.Väärin teen,mutta....
Mikä näillä pettäjillä on, kun viimeinkin vaimo lähtee ja pääsevät sen exkakkosen kanssa yhteen asumaan, niin silti naama vääränä?
Ehkä ihmisellä on kaipuu siinä kohtaa siihen totuttuun, kaipuu entiseen joka ei kuitenkaan enää palaa takaisin. Ei siis aina ne tunteet ja ikävä petettyäkään kohtaan vaan uuden tilanteen tuoma pelko.
Onnistuuko ne uudelleen yrittämiset useinkaan? Tarkoitan siis sitä kun toinen muuttaa ja palaa takaisin.
Kyllä siinä molempien on melkoinen koulu käytävä, että yhteiselo saadaan sujumaan.
Minulla meni pari 2-3kk toipumiseen, itseni kuntoon saattamiseen ulkopuolisen avun kera... Mutta, juttu ei tosiaan ollut noin yksinkertainen...
Kun en minkäänlaista anteeksipyyntöä edes 24kk täysillä perheen suhteen yrittämisen jälkeen saanut... niin tajusin lopulta, että minun oli aika heittää lasteni äiti pihalle omistamastani kodista.
Kuinka voi tapauksessa, on mahdotonta kenenkään antaa aikoja. Sanotaan että vaikka antaisi anteeksi, unohda ei koskaan!
Mitä anteeksianto on kenellekin, sillä mitkään sanat eivät asiaa poista ja mikään ei enää tule entisenlaiseksi. Luottamus menee ihan varmasti, miksi luotta ihmiseen keneen ei voi luottaa.
Asian kanssa voi jotenkin elää, mutta ei unohtaa. Eihän ihminen unohda kuin dementoitunee muutoinkaan mitään, niin on tässäkin.
Ainut että se toinen osapuoli tiedetään ja tiedetään hänen joutuvan niin kauas, että ei enää koskaan tule edes lähellekään oikeastaan siis vain lopullinen antaa siitä rauhan.
Tuossa toisessa viestiketjussa mies kertoi kun tuli petetyksi että 15 min meni ja hän lähti. Seuraavana päivänä laitettiin asunto myyntiin. Sinänsä ihailtavan suoraviivaista toimintaa, jos sellaisesta voidaan tässä yhteydessä puhua.
Niin nämä tapaukset eroaa uskottomuuden paljastuessa. Kun toinen lähtee heti, niin joku kärvistelee vuosia ja onhan niitä happy endejäkin.
Pakko kait se anteeksi on antaa jos mielii jatkaa suhteessa. Silloin jos tiet eroaa, ei anteeksiantamisella ole niin iso merkitys.Katkeruuteen ei silti voi jäädä makaamaan. Se on tunne joka syö ihmistä ja elämästä on vaikea löytää mitään hyvää.