Heippa!
Miksi kaikki valittaa palkoista. Itse siihen pystyy vaikuttamaan. En tiedä olemmeko erityisen uutteria perheessämme. Kukaan ei ole saanut suhteilla töitä. Isä valtiolla duunissa ja palkka n. 9000 euroa kuussa. Äiti yksityisellä ja 5000 euroa. Sisko ollut töissä muutaman vuoden ja saa n. 4000. Ite sain nuorimpana ekan vakinaisen työpaikan tänä vuonna. Mun palkka on vain 1800, mutta olen siihen tyytyväinen. Sekin on ihan kohtuullinen täällä kulttuurialalla.
t. Misu
Miksi kaikki valittaa palkoista. Itse siihen pystyy vaikuttamaan. En tiedä olemmeko erityisen uutteria perheessämme. Kukaan ei ole saanut suhteilla töitä. Isä valtiolla duunissa ja palkka n. 9000 euroa kuussa. Äiti yksityisellä ja 5000 euroa. Sisko ollut töissä muutaman vuoden ja saa n. 4000. Ite sain nuorimpana ekan vakinaisen työpaikan tänä vuonna. Mun palkka on vain 1800, mutta olen siihen tyytyväinen. Sekin on ihan kohtuullinen täällä kulttuurialalla.
t. Misu
Vastaukset 32
Vanhimmat
Teillä pyyhkii hyvin, onnittelen.
Valtiolla yhdeksän tonnia kuussa! Isäsi täytyy olla kenraali, maaherra tai muu vastaava kiho. Niinpä niin, jos isäpappa ansaitsee hyvin, tuntuvat pientuloisten ongelmat kaukaisilta.
On totta, että oman palkkansa määrään pystyy vaikuttamaan. En kuitenkaan usko, että noita yhdeksän tonnin tai edes viiden tonnin kuukausitulon työpaikkoja riittää kaikille halukkaille. Useat joutuvat tyytymään loppuelämäkseen alle kahden tonnin kuukausipalkkaan.
Ja sukunimi oli...?
Kyllä siihen voi itse vaikuttaa monella lailla:Ja se tärkein on koulutus. Se täytyy jo ennakakoida yläasteella, että voi mennä lukioon ja yliopistoon. Vertaa esim.siivooja,kassaneiti,juristi, bussinkuljettaja,lastentarhanopettaja, kirurgi.Näissä ammateissa on erilaiset palkat, jos haluat huippupalkaa ei kannata tähdätä esim. siivoojaksi tai kaupan kassaksi.No sekin on totta että kaikista ei ole kirurgeiksi, mutta sitten on tyydyttävä osaansa.
Koulutus ei aina näy suoraan tilipussissa. Voi opiskella yliopistossa vaikkapa museoalalle tai kirjastonhoitajaksi, jolloin saa yleensä tyytyä alle 2 000 euron kuukausipalkkaan. Paremmille ansioille pääsee, kun menee suoraan peruskoulun jälkeen siivoojaksi paperitehtaalle.
Ihmettelen mitä sukunimeni tähän kuuluu? Täällähän ollaan anonyymisti. Miksi mun nimi sua hetkauttaa?
Halosen tytär.
Jos sukunimi on vaikkapa Vanhanen tai muu politiikkaan viittaava, niin tuo 9000 euron palkka valtiolla on paljon uskottavampi.
En tiedä mistä olet saanut sellaisen käsityksen, että kaikki pystyvät itse vaikuttamaan palkkoihinsa. Meillä kyllä työnantaja päättää, mitä maksaa. Olen myös ollut useilla eri aloilla töissä, enkä ole voinut palkkaani vaikuttaa mitenkään, eli alanvalinnallakaan ei välttämättä ole merkitystä. Tietysti palkankorotuksia voi pyytää usein, joskus jopa onnistaa, mutta käsitykseni on, että työnantaja sanelee työntekijän palkan aika pitkälle.
ahhah, huippuprovo.
pääministeri tienaa n. 10000 euroa, joten
pitää olla iso kiho, että tienais 9000euroa.
ahhaha
hahah
uskoitte!1 hahhaha
Maailmassa on erilaisia ihmisiä. Myös eri tehtävissä toimivia. Et taida hyväksyä sitä?
Meillä näin, äiti tienaa pikkuisen enempi ku isä,
molemmat ovat toimitusjohtajia
yrittäjille tietysti tulot ei ole kaikki mitä firma saa koska yrittäjyydessä on tietty omat etunsa.lounaat yms.
itse tienaan vain 3000 euroa
kuin te, koska valtion virassa kaikki on
ansiotuloa, ja a-tulojen verotus on järisyttäävää.
meillä suurin osa on pääomatuloa, jossa verokanta vain 29%
teillä voi olla jopa 40-55%
Totta on, että isän tuloista lähes puolet menee veroihin. Toisaalta ei se häntä haittaa. Maksaa kuulemma mielellään yhteiskunnalle veronsa, koska sillähän tätä maata rakennetaan. Eikä hänellä ole juuri vapaa-aikaakan, jolloin voisi tuhlailla. Vaatimattomasti elellään, eikä todellakaan tarvita edes käteen jäävää osuutta.
...nuo sinun juttusi ovat olleet vähän epäuskottavia mutta tämä (maksaa mielellään paljon veroa) oli jo ehdoton huippu!
Et taida ymärtää, että osa ihmisistä on todella yhteiskunnallisesti ajattelevia. Onneksi kaikki eivät ole noin itsekkäitä. Itsekin maksan mielelläni verot. Lisäksi annan rahaa suoraan hyväntekeväisyyteen. Itse tulen hyvin toimeen, joten on ilo antaa vähäosaisille.
yrittäjät ainakin kattoo tarkkaa nuo verotusasiat, ei oteta liikaa ansiotuloina jne.
miisa, en usko sinua.
Kukaan ei veroja maksa mielellään.
Heips!
Minusta veronkevennykset on jees. Ei kuitenkaa haittaa tämä taso. Olen asunut ulkomailla vuosia ja tiedostan verojen hyödyt. Yhdysvalloissa oli kevyt verotus ja huonot sosiaalietuudet. Mukavaa, kun täällä on niin vähän täysin yhteiskunnasta pois pudonneita. Valtiolta saa sentään terveydenhoidon ja jonkinlaisen katonkin päänsä päälle melko helposti. Mielestäni on hienoa, että heikompia autetaan! Tietysti joukkoon mahtuu pummeja, mutta kaikki eivät ole niitä.
Totta, että harvat pääsevät valtiolla lähelle kymppitonnia. Enpä viitsi hirveästi paljastaa. Isä on valtiolla johtotehtävissä ja tohtorismiehiä. Äiti kaupallisella alalla. Sisko aloitteleva juristi ja minä humanisti. Olen siis poikkeava, mutta teen juuri sitä mikä kiinnostaa.
Myönnän, että matalapalkka-aloilla on huippuosaajia ja he eivät voi vaikuttaa merkittävästi tulotasoonsa. Arvostan sairaanhoitajia, kirjastoihmisiä, museoalan ihmisiä jne. Heillä on todella pitkä ja vaativa koulutus, paitsi sairaanhoitajilla. Hoitajien työ taas on erittäin rankkaa. Kyllähän hekin toimeen tulevat. Toisaalta näille aloille lähteneet eivät ole koskaan kuvitelleetkaa rikastuvansa. Heille rikkaus on muuta kuin rahallista.
Mihin Miisa perustat väitteesi, että sairaanhoitajan koulutus ei ole vaativaa? Oletko koskaan kuullut, että sairaanhoitajan työ on vaativaa? Eikö olisi hieman ristiriitaista, jos sairaanhoitajan koulutus ei olisi vaativaa, mutta työ olisi? Ensi kerralla toivoisin sinun pohtivan asiaa hieman syvällisemmin ennenkuin lauot tuollaisia kommentteja.
Hei!
Tarkoitan, että sairaanhoitajan koulutus on lyhyt. Lisäksi se ei vaadi erityistä lahjakkuutta/älykkyyttä. Mene vaikka lukemaan fysiikkaa yliopistoon tai vaikka lääkikseen.
Tietysti koulutuksenne on ammattitaitoista, mutta kuitenkin ammattikoulutasoa.
Oletko siis oikeasti sitä mieltä, että ammattikoulutason koulutukseen ei tarvita erityistä lahjakkuutta/älykkyyttä? Otetaan nyt esimerkiksi vaikka tämä hoitoala. Itse olen yliopistossa, enkä tiedä hoitoalan opiskelusta tuon taivaallista, mutta olettaisin että mihin tahansa ammattiin kouluttautumiseen tarvitaan hiven älykkyyttä ja miksei myös lahjakkuutta, ovathan monet ihmiset oikein hyviä työssään alasta huolimatta, eli koulutus on mennyt perille. Hoitoalalla on vielä lisäksi kyse siitä, että ottaa vastuun toisen ihmisen hoitamisesta, joskus jopa elämästä. Lisäksi hoitoala jakaantuu moneen eri osaan kuten sairaanhoito, vanhustenhoito jne eli osaamistakin pitää olla eri alueilla. Olet ilmeisesti aika kova yleistämään ja luokittelemaan ihmisiä jos ajattelet että vain akateemisesti kouluttautuneet ovat lahjakkaita/älykkäitä. Et ehkä tarkoittanut sitä ihan näin kirjaimellisesti, mutta sen voisi tulkita haukkumiseksi.
On se vaan kumma, että löytyy ihmisiä, jotka
haluaa hoitoalalle.
Palkka on surkea, työajat mitä sattuu, työn sisältö ja työn kohteet. Koulutus kohtuu pitkä
Ehkä se vaan monesta nuoresta tuntuu helpolta ratkaisulta kun ko. kouluihin pääsee sellaiset, joilla ei ole hirveästi älykkyyttä.
Hoitoalallehan ei tarvita niin paljoa älykkyyttä.
Juuri tämä asenne, että hoitoalalle hakeudutaan jostain muusta syystä kuin rahasta, ottaa päähän.
Alalle taatusti hakeudutaan siksi, että halutaan auttaa kaiken maailman pässejä, joiden sekaan mahtuu onneksi yksi helmi silloin tällöin. Mutta alalle nimenomaan tarvitaan niitä, jotka hieman metelöi, ettei tämä "Florence Nightingale" -ajatus enää nykypäivänä pääsisi leviämään. Se on kaikkein vaarallisinta sosiaali- ja terveysalan palkkakehitykselle.
Oma koulutukseni ei vaadi mitää "erityistä" lahjakkuutta, paitsi hemmetin pitkää pinnaa ja järjen käyttämistä. Täytyy olla tietoa myös yhteiskunnasta ja historiasta. Täytyy olla paljon kaikenlaista tietoa, jonka voi opetella monella eri tavalla. Jokatapauksessa mahdolliset työpaikat ovat niin eriytyneitä, että osaamisen täytyy olla laaja-alaista.
Kyllä nimenomaan älykkyyttä alalla tarvitaan. Kuinka sinä esimerkiksi tai Miina määrittelette älykkyyden? Itse en pidä sitä koulutuksen tai ammatin tuomana, enkä koulumenestyksellä mitattavana. Pidän sitä kykynä omaksua asioita, kykynä siirtää oppimaansa käytäntöön ja tehdä päätelmiä, pidän erityisesti SOSIAALISTA älykkyyttä aliarvostettuna... älykkyyteen voidaan liittää niin monia asioita.
Markat poistettiin muutama vuosi sitten.Sinulle ei ole sitten selvinnyt,että euro on pikkuisen isompi raha arvoltaan kuin tuo mennyt markka.Eivät sitä tosin monet kauppiaatkaan ole huomanneet hinnoittelusta päätellen.Toisaalta löytyy niitä asiakkaiden puolelta vastaavia tapauksia.
Kyllä humanistikin eurot ja markat erottaa. MArkoistahan ei enää puhuta, kuten varmaan tiedät.
Kyllä humanistikin eurot ja markat erottaa. Markoistahan ei enää puhuta, kuten varmaan tiedät.
olet miisa!
hahhahahhahhahahhahah
hahahhahhahahahahhah
hahahhahahhahahahha
hahahahahhahahahha
hahahhahahahahha
hahahhahahahhah
hahahahhahahah
hahahahhahah
hahahahhah
hahahhah
hahaha
haha
ha
h
hah
hahah
hahahha
hahahahha
hahhahahha
hahhahahahha
hahahahahhahaa
Miten sä voit olla tollanen luuseri teidän kunnollisessa suvussa? Eiks sua yhtään hävetä? Eläksä tosiaan alle kahden tonnin bruttotuloilla vai siivestätkö miehesi/isäsi tuloilla? Eiks sulla ole mitään itsekunnioitusta? Vai tarjoaako sun miehes sulle Visa-kortin vastineeksi seksuaalisista palveluksista? :X
Vanhemmillasi,varsinkin isälläsi on käynyt joskus 30v takaisin hyvä tuuri,kun on päässyt valtion uraputkeen.En epäile hänen pätevyyttään,mutta nykypäivänä uranluonti on paljon vaikeampaa,kuin aiemmin johtuen koulutettujen suuremmasta määrästä.Mitä tulee sairaanhoitajien "ammattikoulutasoiseen koulutukseen,niinse ei ainakaan takavuosina pitänyt paikkaansa,esim.85%valituista oli ylioppilaita,jotka kävivät 2,5-3,5v opinnot riippuen jatkokoulutuksesta.En nyt puhu lähi-enkä perushoitajista,jotka hekin tekevät erittäin tarpeellista ja aliarvostettua työtä.En ala arvailemaan´vanhempiesi henkilöllisyyttä,jos ulkomailla on oltu niin joku ulkoasiainhallinnon virkailija,ehkä suurlähettiläs,nyttemmin um:n osastopäällikkö.Voihan olla,että juttusi on "tuulesta temmattu",Mutta väliäkö sillä saadaanhan jotain jutun aihetta.PS.on hauskaa,että maksatte veroja mielellänne,niinkuin minäkin omasta 1500e kk-palkastani.Niiden avulla tämä yhteiskunta pyörii,ja me voimme vain toivoa,ja joskus äänestämällä yrittää vaikuttaa pyörittäjien pätevyyteen.En itse ole vanhanmallista keskikoulua enempää koulutettu,johtuuko se vähistä lahjoista,vai nuoruuteni elämäntilanteesta saavat muut arvioida.
Kuinka minä voin tulla toimeen, kun saan vain ja ainoastaan noin 400ekee/kk?
Mulle jää n. 1000€ puhtaana käteen kuukausessa ja mä tulen sillä toimeen.
Mulla on ihana työ ja loistavat työkaverit ja mua arvostetaan työpaikalla!Ei kolota, eikä säre mistään! ...Eikä kukaan ole kateellinen suurista tuloista!