Sanotaanko nyt näin että ollaan tavattu jo monta kertaa ja alusta asti kolahti ja kovaa. Minua vanhempi mies, mutta tilanne niin outo, että hän ei voi toimensa puolesta aloitetta tehdä. On kyllä elein ja pienin merkein osoittanut kiinnostuksen. Itse olen niin tavattoman ujo kuitenkin sitä lopullista signaalia antamaan. Kuitenkin pelottaa että mitä jos olenkin ymmärtänyt väärin, mitä jos hän onkin vain ystävällinen työnsä puolesta ja toimii siten kaikkia kohtaan, mitä jos hän vaivautuu ja torjuu minut ja sanoo pahoitellen että olen ymmärtänyt väärin? minusta se olisi äärimmäisen noloa ja hävettävää. Millaisen aloitteen voisin tehdä, niin että sen voisi ymmärtää aloitteeksi mutta josta voisin kuitenkin vielä itsekunnioitukseni säilyttäen peräytyä? En oikein keksi keinoa. Tilanteet ovat intiimejä joissa ollaan kahden kesken jo valmiiksi, ehkä arvaattekin millaisesta "suhteesta" on kyse kun hänen täytyy olla se pidättyvä osapuoli. Joka kerta sinne mennessäni ajattelen että nyt teen jotain ratkaisevaa, sitten en uskalla kuitenkaan ja toivon että tilanne etenisi itsestään tai että hän kuitenkin tekisi sen ratkaisevan liikkeen ja näin mennään, huoh, viimeksi jo halattiin tooosi pitkään lähtiessäni, kumpikaan ei oikein olisi halunnut päästää irti ja hänkin sekaantui sanoissaan niin että puhui ihan mitä sattuu. Miksi pitää olla näin ujo? Millaista käytöstä, mitä mies naiselta haluaa? suoraa toimintaa vaiko hienovaraista vihjailua? Kyllä on silmiin katseltu mutta eihän se tuijottelemalla etene:) joo ja en ole enään edes teini vaan ihan aikuinen nainen mutta silti toivottoman arka tekemään aloitetta.
miten teen aloitteen kun mies ei sitä voi tehdä?
9
159
Vastaukset
Tervetuloa miesten maailmaan. Noita samoja kysymyksiähän pohdimme aina.
Kyllä naiset voi tehdä aloitteita ja se on n.90% miesten mielestä jopa toivottavaakin.
Ei tuohon voi oikein muuta sanoa, kuin, pyydä miestä kahville tms. Ja jos mies lähtee, voit thehdä myöhemmin intiimimpiä kysymyksiä.- KaikkienkaveriystäväUuve
Kokeilkaa tekstareita. Erilaisia tekstareita ja hymiöitä. Aina kannattaa yrittää, jos ei ole menetettävää. Menettäisitkö jotain, jos saat ystävän, johon luottaa? Ystävyys, läheisyys jne.
- munneuvoon
Mieskö on varattu kun hänen täytyy olla se pidättyvä osapuoli? Älä ala mihinkään. Panee sua, sä ihastut ja petyt kamalasti, kun ei puolisoaan jätä.
- On_muitakin_vaihtareita
Voihan se aloittaja tarkoittaa esimiesasemaakin... sinkkupomonkin on oltava joskus pidättäytyväinen.
- älävaanmokaa
Toivottavasti aloittaja ei tarkoita terapeuttia tai hierojaa.
Niihin nyt vaan ei seota. Tekevät työtään. Ovat kohteliaita tietysti, kun ovat asiakaspalveluammattissa ja koskevat joko kroppaa tai mieltä, mutta eivät yksityishenkilöinä. - Raasukka65
tuosta viimeisestä kommentista mulla tulee mieleen että onko kukaan alkanut suhteeseen terapeutin tai hierojan kanssa? Varmaan on, vaikkei se järkevää ole. Lukeekohan tätä kukaan joka vaikka kyseistä ammattia harjoittaa. Miten he suhtautuvat asiakkaaseen joka on kaunis ja viehättävä. Mitä jos tulee vastaan sellainen tilanne, että se hoitajakin alkaa tuntea vastustamatonta halua ja kiinnostusta asiakasta kohtaan. Kuinkahan pitkälle tuo ammattietiikka oikeasti kantaa suljettujen ovien takana jos kaikki osaset oikeasti loksahtaa kohdalleen, ihmisiähän kaikki vain on. Toki tuon ammatinharjoittajan kohdalta riski on älyttömän suuri, jos hän tulkitseekin tilanteen väärin, luulee että asiakas on kiinnostunut muttei sitten olekkaan ja nostaa asiasta haloon. Onkohan tässä aloittajan tapauksessa kyse juuri tällaisesta tapauksesta sittenkin?
- kaikentakanaonnainen
No sen takia juuri nainen ottaa nyt ja tekee aloitteen tässä tarinassa. Tutustuminen ammattiympäristön ulkopuolella ettei äijä joudu kuseen. Niin helvetin yksinkertaista. Mitä Se nainen voi menettää suhteessa siihen mieheen? Niin juuri, naisen tässä kuuluu Se aloite tehdä!
- simppu4
Paljastava pukeutuminen on yleensä toimiva signaali, kuten myös hiusten siveleminen ja muu hienovarainen flirttailu. Sitten vaan luetaan toisen reaktioista missä mennään ja edetään sen mukaan.
- Sanotaanko
Tämä nyt on helppoa kuin heinänteko. Sanot vaan, että olet saatavilla jos kiinnostaa, se on siinä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,794313Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt172758Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu242597Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod162445Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1122404Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1102204Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa
Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e992161Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.6191991MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,141955Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka321706