Ilman maalivahti Rinnettä Suomi olisi jo tippunut

kelkasta, noin hyvä maailivahti estää näkemästä
pelin todellisen tason.
6<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Pekan avulla Suomi voittaakin MM-kultaa, on sinänsä harmillista että näin suuri vastuu lepää yhden miehen harteilla. Suomen peli on jo vuosia perustunut maailman parhaaseen puolustukseen, ja jotkut ulkomaiset kommentaattorit on piikitelleetkin että suomalaiset osaavat luistella mestarillisesti taaksepäin.

Toivoisin suomen joukkueelta upeaa hyökkäys- ja ylivoimapeliä, sitä en ole vielä nähnyt parhaimpia maita vastaan(USA, Ruotsi, Kanada) paitsi ehkä Venäjää vastaan, mutta maalivahtimme on rautaa.

Äänestä

sekin on varmaan persujen syy kun suomi voitti.

Äänestä

Kyllä trollia harmittaa kun Suomi voitti, kentältäkin ajettiin ulos silti voitettiin, silti ette tulleet hallitukseen SOININ syy. Onneksi teille on se homo-patsas jo tilattuna
Pitääkö maksaa sateenkaarilippu ja seppele sekä ilmainen kuljetua Moskovasta, eikö saatana hallitus saa olla rauhassa?

Äänestä
  • Muutkin osaa pelata Suomen joukkueessa, kiekot osuu lapaan, ja hyökätäkkin osaavat, myös puolustaa, maalivahti on tietty hyvä, ensikertalaisia muutama pelannut

    Äänestä

Maalivahdit tanssivat aina leiskuporskaa, kun ne onnistuvat.

Äänestä
  • Vasuri-trollien mielestä varmaan Venäjän olisi pitänyt antaa voittaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


rinnepitääpystysä kirjoitti:

kelkasta, noin hyvä maailivahti estää näkemästä
pelin todellisen tason.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu