Enkö ymmärrä miestä

Kohta kolme vuotta on seurusteltu, käyty matkoilla ja vietetty tavallista kotielämää. Nyt kolmannen kerran on miehen aloitteesta suhde katkolla. Tai miehen mielestä mitään suhdetta ei ole ollutkaan ??? Ollaan nähty useita kertoja viikossa, mutta nyt on taas vaihe, että on työkiireitä eikä halua nähdä niin usein. Kuukauteen ei olla nähty ja kärsivällisyyteni loppui. Soitin, ja sanoin että nyt pitää aikaa löytyä. Sain vastauksen, että vaikka aikaa olisi kuinka paljon, ei halua nähdä. .. On siis keksinyt tekosyitä koko kuukauden. Miksi ei heti sanonut, vai olenko niin tyhmä, että olisi pitänyt heti tajuta. On kuitenkin kolme vuotta tehnyt paljon töitä, joten sen syyn olen uskonut.
253
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Et ole tyhmä ja ymmärrän täysin tyrmistyksesi.

Eroprosessi vie aikaa ja voimia ja usein tuntuu, että olisi helpompaa jos toinen edes selittäisi jotain, mutta väitänpä että helpoimmalla pääset kun katkaiset välit nyt totaalisesti. Jos teillä on asioita jotka on pakko hoitaa (esim tavaroita toisen luona) niin hoitakaa ne, mutta sen jälkeen älä jää enää neljättä kertaa odottamaan.

Äänestä

Ainatöissä,

Et missään nimessä ole tyhmä. Kuulostaa siltä, että miehesi on kovin vaikea kertoa mitä hän toivoo suhteelta. Silti, ymmärrän hyvin jos olet pettynyt.

Minulle tuli mieleen, oletteko keskustelleet siitä, mitä kumpikin haluaa suhteelta ja mitä kumpikin ajattelee, millaisessa vaiheessa suhde on?
Haluaako miehesi erota vai ottaa etäisyyttä?

Tuollaista keskustelua ei välttämättä ole maailman helpointa käydä, mutta se voisi selventää tilannetta. Sen jälkeen kumpikin tietää, mitä toinen toivoo ja ajattelee.

Toivottavasti tilanne selviää.

Vilppu H.
pappi

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ainatöissä kirjoitti:

Kohta kolme vuotta on seurusteltu, käyty matkoilla ja vietetty tavallista kotielämää. Nyt kolmannen kerran on miehen aloitteesta suhde katkolla. Tai miehen mielestä mitään suhdetta ei ole ollutkaan ??? Ollaan nähty useita kertoja viikossa, mutta nyt on taas vaihe, että on työkiireitä eikä halua nähdä niin usein. Kuukauteen ei olla nähty ja kärsivällisyyteni loppui. Soitin, ja sanoin että nyt pitää aikaa löytyä. Sain vastauksen, että vaikka aikaa olisi kuinka paljon, ei halua nähdä. .. On siis keksinyt tekosyitä koko kuukauden. Miksi ei heti sanonut, vai olenko niin tyhmä, että olisi pitänyt heti tajuta. On kuitenkin kolme vuotta tehnyt paljon töitä, joten sen syyn olen uskonut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu