Radiossa on aamu- ja iltahartauksien lisäksi koraanin lukemista. Televisiossa esitetään kaikenlaisten ryhmittymien ohjelmia. Miksi radiossa ja televisiossa ei ole aamuin illoin NATO:a käsitteleviä valistus- ja opetusohjelmia?
NATO-ohjelmia radioon ja televisioon
NATO-kannattaja
1<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Jos Suomessa haluttaisiin nostattaa" kansallishenkeä" ja "puolustustahtoa" samansorttisella "informaatiolla" kuin Venäjällä, olisimme Natossa jo "tulevalla viikolla".
Venäjän uhan nostattaminen pienellä propagandamyllytyksellä ja Nato -puolustusliiton mainostaminen tehokkaalla video-, elokuva-, sotaharjoitus-, ym. koulutusmateriaalilla saisi kansalaiset raivokkaaseen Nato -liittoutumisen vaatimukseen lähes hysteerisellä voimalla. Niin kovasti me Venäjää pelätään.
Näillä asioilla ei pidä lähteä pelaamaan Venäläiseen tyyliin. Eikä se pohjoismaisessa mediakulttuurissa tietysti aivan helppoa olisikaan.
Asiallinen ja harkittu uutisointi Naton toiminnasta on kyllä hyvä pitää vireillä, sillä kansalaisten kiinnostus on varmasti jo herännyt ja tämä tiedonnälkä tulee tyydyttää. Suomalaiset kokevat Naton yhä vieraaksi ja pelottavaksi organisaatioksi johtuen suomettuneisuuden ajan mediamaailmastamme. Silloinhan Nato täytyi pitää vaarallisen orhganisaation maineessa. Ei sellainen mielikuva hetkessä katoa.
Olen samaa mieltä aloittajan kanssa Nato -tiedon lisäämisestä mutta mitään jatkuvaa propagandauutisointia siihen ei tulisi sotkea.