Israelia koskevat profetiat Raamatussa!

Ilmestyskirja_n.90jHM

Israelin Herra on opettanut kaksi tärkeää asiaa että pysyy totuudessa Jumalan tahdon ja ilmoituksen tuntemista tahtova ihminen: Tunne Raamatun ilmoitus Pyhän Hengen voitelussa eli opetuksessa eli ymmärryksessä, ja sisältää myös viisauden ja tiedon ja neuvon Henget ja tärkeimpänä Herran Hengen, lisäksi on vielä Herran pelon ja voiman Henki.

Israelin vertauskuva on seitsemän tulen liekkiä seitsenhaaraisessa kultaisessa kynttilänjalassa. Ilmestyskirjassa on myös seitsemän enkeliä seitsemällä seurakunnalla ja kirjeet näille. Hyvin keskeisiä ovat kaikki Jumalan pyhät sanat Ilmestyskirjassa ja lähitulevaisuudesta annettua ja Israelia ja Jerusalemia ja sen vastustajaa Babyloniaa koskevaa, ja Eufrat-joen varrelle on Babylon sijoitettu, kuten on sitä myös kaukaisemmassa historiassa ollut.

Kun lähtevät liikkeelle nuo neljä hevosta Herran Jeesuksen avatessa ensimmäiset neljä sinettiä, niin nähdään, että se neljäs on se väkevä eksytys, jossa aurat on taottu miekoiksi ja kuin tuhoheinäsirkkaparvi seuraa pyhässä sodassa kuolemaa ja neljä riivajavaltaa on vapautettu syvyydestä, kuten on kerrottu enkelien lankeemuksesta Raamatun ilmoituksessa myös menneessä ajassa, ja Hanokin aikaan tapahtui tätä, ja todennäköisesti myöhemmin myös, sillä jättiläisistä kerrotaan Raamatussa useampaan otteeseen ja eri aikakausilta myös.

Hyvinkin tarkkaan on Raamatussa olevissa Jumalan profetioissa kerrottu, mitä tulee tapahtumaan maan navassa ja sen lähiympäristössä, ja Herran silmät näkevät kaiken sen pahan mihin Babylonian kuninkaan johtamana yllyttää meluavat asejoukot tuolla alueella, ja toki myös Raamatussa kerrottu laajemmastakin pahasta, mutta ei niin tarkkaan kuin Israelia ja Jerusalemia kohtaavaa. Israelin vaimolla on turvapaikka Jumalassa, halleluja!

2

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • HänTietää

      Kunnioitan Israelia ja juutalaisia. Jumala toimi todella oikein valitessaan heidät omaksi silmäteräkansakseen.
      Kirjoituksesi oli väkevä. Pitää lukea se vielä toistamiseen.

    • Se on niin pyhä toi sota, kun uskotaan, että sovitusta ei ole ilman verenvuodatusta .

      Olisi kannattanut valita opintie, mutta kristityt valitsivat kärsimyksen tien. Nyt ei ole enää paluuta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      172
      1157
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      132
      867
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      803
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      738
    5. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      44
      595
    6. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      549
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      296
      548
    8. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      219
      513
    9. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      50
      504
    10. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      45
      492
    Aihe