Ilosanoma kaikille meille afrikkalaisille. EU suhtautuu kuin suhtautuukin myönteisesti meihin. EU aloittanut taakanjakomekanismikoneiston rakentamisen ihan meitä varten. Hieman toki tökkii tuo taakka-sana mutta väliäkös sillä kunhan vaan päästään lihapatojen ääreen.
Nyt kaikki kynnellekykenevät sitten sankoinjoukoin laivanrakennuskursseille.
Lisäksi aloitamme mittavat infastruktuuri ja logistiikka järjestelyt, lähtösatamien lisärakentaminen Välimeren Afrikan puoleiselle alueelle kymmenkertaistetaan välittömästi.
Kehitysavun turvin aletaan suunnittelemaanja toteuttamaan myös maanalaisen tunnelin rakentamista Välimeren alitse.Hienoa että meistä välitetään.
Kiitos Sipilä ja Stubb siäl Suomessa.
Pian nährään.
Lähde:Africa News

Vastaukset 1
Vanhimmat
Laitas linkki.
Muuten menne trollauksen puolelle.