Enemmistö suhtautuu Malmiin yhdentekevästi

Totuushan on, että enemmistö helsinkiläisistä suhtautuu Malmin kentän lopettamiseen "ihan sama" tai "positiivista" asenteella. Enemmistö ei suinkaan kannata kentän säilyttämistä niinkuin tälläkin palstalla on väitetty.

Tällaisten addressien kerääminen on pienen porukan hommaa samoin kuin koko "pelastakaa Malmi"-idea. Helsinkiläisenä veronmaksajana minulle on ihan sama lopetetaanko kenttä vai ei. Ei siitä ole mitään hyötyä muille kuin harrastajille ja heille löytyy muitakin paikkoja.

Asuminen yms. menevät aina tällaisen viihteen edelle. Järki voittaa lopulta tässäkin ja kaupunki saa lisärahaa kalliista asunnoista vastineeksi pelkille menoille mitä kenttä nyt meille aiheuttaa.

Tunteilla tässä ei kannata pelata. Aikansa kutakin ja uusi kenttä vaikka sinne Saloon.
14771
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Kuvittelen, että ihmiset, jotka asuvat melualueella, ovat iloisia, kun lentokenttä häipyy. Lentoharrastajat tietenkin vastustavat siirtoa sen takia, että joutuvat ehkä ajamaan autolla pitemmän matkan uudelle lentokentälle. Muuten kai suurimmalle osalle veronmaksajia lentokentän paikka on yhdentekevä.

Äänestä
  • "kai suurimmalle osalle veronmaksajia lentokentän paikka on yhdentekevä"

    Mutta miljardin euron rakennusprojektin sijoitus ei ole.

    Jos Helsingissä rakennettaisiin hyville vapaille näköalapaikoille, rakentaminen olisi halvenpaa satoja miljoonia euroja halvempaa, ja asuntoihin saataisiin maksukykyisiä asukkaita. Mutta kun viheralueita ei saa kuulemma pienentää (niitähän on vain 6000 hehtaaria), niin pitää tuhota kaupungin ainoa lentokenttä, joka sattuu vielä olemaan maailmanluokan kulttuurihistoriallinen harvinaisuus.

    Äänestä

Laitahan vähän faktaa (galluppi ja million kävit sen tekemässä) kehiin tai muuten voit Jaska haistaa pitkän p...an.
Toisaalta malmillehan voisi asuttaa vaikka kaikki pääkaupunkiseudun asunnottomat ym. moniongelmaiset. Myös narkomaanien parantola ja uusi vankilakin mahtuisivat hyvin alueelle!

Äänestä
  • Omistan A2:n lentolupakirjan ja olen sitä mieltä, että Malmin lentokenttä siirrettäköön muualle. En näe ongelmaa, että lentäjät, hyppääjät, yms. eivät pääsisi harrastuksiensa pariin Mäntsälään, Kiikalaan, Nummelaan, mihin se kenttä sitten lopulta sijoitetaakin. Suurimmaksi osaksi ainakin lentäjät saapuvat omilla autoillaan paikalle, miksei sitten myös 100 km säteelle jonnekin muualle. Osahan tulee jo nyt reilun pitemmänkin matkan päästä Malmille. Lähiympäristössä asuville lentokentän siirtyminen on suuri helpotus asumisviihtyvyyteen. Itse lennonjohtotorni voisi mielestäni jäädä kyllä paikoilleen, mitä toimintaa siihen sitten tulisi, jatkaako ravintola tai jotakin muita toimintoja, jäisi nähtäväksi. Paikkana Malmin lentokenttä on pienasunnoille suotuisa vaikka onkin suomaastoa, sillä ei tarvita kerrostalomaisia raskaita paalutuksia ja mahdollinen saastunut maakerros on sinänsä helppoa ja vaivatonta siirtää pois. KooKoon väite, että suurin osa vastustaa Malmin lentokentän siirtämistä, tuntuu epätoivoiselta ja kaukaa haetulta, sillä siihen kyselyyn (tätä varmaan tarkoittanet), on osallistunut Turusta, Tampereelta ja jopa Rovaniemeltä asti eli ympäri Suomea. Heille Malmin lentokenttä on hyvällä ja keskeisellä paikalla, jotta pääsevät helposti pääkaupunkiseudun kaupunkeihin. Toivottavasti ei tarvitsisi odottaa lentokentän siirtoa v. 2010 asti, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

    Äänestä

  • Jos addressissa on 26t nimeä niin kuinkahan suuri prosentti se on Helsingin väestöstä?? Aika pieni noin pikavilkaisulla. Ihan sama oli noiden makasiinien kanssa ja nyt makkaratalon makkaroiden. Eikö se ole jo selvinnyt, että kaupungin päätöksiin ei adresseilla yms. ole mitään merkitystä.

    Tästä asiasta on tehty liian tunnepitoinen. Mitä se haittaa jos lentokenttä lopetetaan?? Ei se maailmanloppu ole! Vai vastustetaanko lakkauttamista vain vastustamisen vuoksi? Että on kivaa kun on jotain tekemistä ja osoittaa mieltään?

    Äänestä

  • lupakirja kirjoitti:

    Omistan A2:n lentolupakirjan ja olen sitä mieltä, että Malmin lentokenttä siirrettäköön muualle. En näe ongelmaa, että lentäjät, hyppääjät, yms. eivät pääsisi harrastuksiensa pariin Mäntsälään, Kiikalaan, Nummelaan, mihin se kenttä sitten lopulta sijoitetaakin. Suurimmaksi osaksi ainakin lentäjät saapuvat omilla autoillaan paikalle, miksei sitten myös 100 km säteelle jonnekin muualle. Osahan tulee jo nyt reilun pitemmänkin matkan päästä Malmille. Lähiympäristössä asuville lentokentän siirtyminen on suuri helpotus asumisviihtyvyyteen. Itse lennonjohtotorni voisi mielestäni jäädä kyllä paikoilleen, mitä toimintaa siihen sitten tulisi, jatkaako ravintola tai jotakin muita toimintoja, jäisi nähtäväksi. Paikkana Malmin lentokenttä on pienasunnoille suotuisa vaikka onkin suomaastoa, sillä ei tarvita kerrostalomaisia raskaita paalutuksia ja mahdollinen saastunut maakerros on sinänsä helppoa ja vaivatonta siirtää pois. KooKoon väite, että suurin osa vastustaa Malmin lentokentän siirtämistä, tuntuu epätoivoiselta ja kaukaa haetulta, sillä siihen kyselyyn (tätä varmaan tarkoittanet), on osallistunut Turusta, Tampereelta ja jopa Rovaniemeltä asti eli ympäri Suomea. Heille Malmin lentokenttä on hyvällä ja keskeisellä paikalla, jotta pääsevät helposti pääkaupunkiseudun kaupunkeihin. Toivottavasti ei tarvitsisi odottaa lentokentän siirtoa v. 2010 asti, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

    Helsinki- Malmin lentoasema on Helsingin oma lentoasema ja sillä on vankka sija historiassa ja tulevaisuudessa.

    Se on palvellut siviili-ilmailua ennen sotia, sodissamme siellä pitivät hävittäjät tukikohtaansa ja sodan aikanakin sieltä hoidettiin siviili-ilmailua mm. Ruotsiin. Valvontakomissio tuli sen kautta Helsinkiin ja valtasi lentoaseman. Raskaan lentoliikenteen siirryttyä Vantaalle on Malmin lentoasema toiminut siviili-ilmailun kehtona ja tulee toimimaankin.

    Tänään lentoasemalla on yli 200 ihmisen työpaikka.

    Siellä koulutetaan tai saa vähintään peruskoulutuksen 2/3 suomen ammattilentäjistä. Kenttää voidaan hyvällä syyllä sanoa Ilmailun ammatti- ja korkeakouluksi. Kaikista koulutetuista lentäjistä, suurimmasta osasta tulee liikennelentäjiä ja ne lentäjät jotka ovat valittuina Finnairille jatkavat Porissa koulutuksensa loppuun. Suomessa on muitakin liikenneluokan lentoyhtiöitä kuin Finnair: Blue1, Golden, Air Finland, Airfix, Jet Flight jne. Näiden yhtiöiden tulevat pilotit koulutetaan kokonaan Malmilla. Suurimmat kaupalliset kouluttajat ovat Patria Pilot Training Oy ja Salpauslento Oy. Lentokonehuoltoyrityksellä Kone korhonen Oy:llä on siellä halli. Kone Korhoselle tulee ympäri eteläsuomea lentokoneita huollettavaksi. Copterline Oy:llä ja Helitour Oy:llä on hallit ja tukikohtansa siellä sekä Rajavartiolaitoksella.

    Helsinki Malmin lentoasema on suomen toiseksi vilkkain lentoasema Vantaan jälkeen. Vuonna 2003 laskeutumisia (operaattioita) oli:

    Vantaa 80 743
    yleisilmailu kansainvälinen 616

    Helsinki- Malmi 40 287
    yleisilmailu kansainvälinen 541

    Tampere- Pirkkala 17 989
    Sotilasilmailu 5 913
    yleisilmailu kansainvälinen 130

    Turku 15 145
    yleisilmailu kansainvälinen 255

    Lähde: Ilmailulaitoksen lentoliikennetilasto 2003


    Malmin lentokenttä on vilkas harrasteilmailun kenttä joka sekin on siviili-ilmailua. Kentällä sijaitsee Suomen ilmailuliiton toimisto, Suomen laskuvarjokerho ja lukuinen joukko ilmailukerhoja. Harrasteilmailu on aivan tavallisten ihmisten normaali harrastus, tosin vaativa sellainen ja puheet rikkaiden eliittiharrastuksesta ovat silkkaa palturia.

    Helsingin kaupungin kiinteistöviraston ja lautakunnan päätöksessä argumentteina oli että kenttä ei enää palvele sille tarkoitettussa toiminnassa siviili-ilmailua. Perusteina oli että kentällä sijaitsee vain Rajan helikopteritukikohta ja siellä on vähäistä harrastetoimintaa joka on valetta, onhan kenttä operaatioiden (laskeutumisien) mukaan toiseksi vilkkain kenttä Suomessa ja siellä tehdään ammattimaista siviili-ilmailutyötä ja lisäksi harrastetaan ilmailua ahkerasti.

    Niillä kaupungin virkamiehillä jotka ovat vastoin hallintolakia ja voimassaolevia sopimuksia, salassa valmistelleet kentän häätöä on oma lehmä ojassa ja syvällä.

    Vahvoja huhuja on liikkunut että liikekeskus Malmin Novan omistajalla olisi saavutettavissa erittäin suurta taloudellista hyötyä ja eräällä rakennusliikkeen omaistajalla samoin. Molemmat herrat ajavat kentän häätämistä ponnekkaasti ja ovat päättävissä asemissa Helsingin kaupungin virkamiehinä.

    Tukimuksia maaperän saastumisesta ei ole tehty tai niitä ei ole julkaistu. Jos maaperä joudutaan puhdistamaan tulee siitä rakentamiselle lisäkustannuksia ja lisäksi alue on suota joka joudutaan paaluttamaan. Rakentaminen on selvästi kalliimpaa kuin paremmalle rakennusmaalle. Eri asia on sitten kuinka ne 10 000 ihmistä ahdetaan alueelle ja miten maapohja tulevina vuosina käyttäytyy. Falkullassa maa on painunut jo nyt niin että taloihin on tullut halkeamia ja eräässä talossa on hissi ollut jatkuvasti rikki, johtuneeko sitten maan painumisesta, tuskin.

    Korvaavaa kenttää Malmille ei ole tähän päivään mennessä löytynyt ja surkein esitys on ollut Kiikalan lentokenttä joka on keskellä Natura aluetta ja kentällä kasvaa harvinaisia kasveja ja siellä elelee suojeltuja hyönteisiä. Lisäksi kiikalan kenttä on pohjavesialueella. Miksi kentän toiminnot olisi siirrettävä Barun fieldiltä Green fieldille. Vaikka siirtopäätös tehtäisiinkin niin kentän toimintojen siirtäminen ja infrastruktuuri tulisi todella kalliiksi ja tähän ei varmasti löydy maksajaa.

    Asuntoja on Helsinkiläisille ehdottomasti saatava, sellaisia jotka ovat laadukkaita ja viihtyisässä ympäristössä. Ei enää sellaista rakentamista kuin Merihaka tai Pasila. tosin Kaupungin rakennustyyli ei näytä muuttuneen mihinkään kun katsoo Falkullan betonilähiötä. Tilaa ja maa-alueita löytyy Helsingistä hyvään asuntorakentamiseen aivan varmasti. Jo nyt vapautuu Vuosaaren sataman takia Sompasaaresta ja länsisatamasta maata ja tuskin nyt kaikkia golfkenttiäkään tarvitsisi rakentaa. Helsingillä on noin 1000 - 2000 Ha peltoa ja metsää sekä golfkentissä n. 200 Ha maata ja lisäaluieta löytyy helposti kun päättäjät vähän miettisivät. Suosittelisin heille kääntymistä Suomen ilmakuvan puoleen niin näkisivät stadin lintuperspektiivistä ;).

    Mitä meluhaittoihin tulee niin niihin voidaan pureutua tekniikalla sekä lentomenetelmiä että toimintatapoja muuttamalla ympäristöä vähemmän kuorimittavaksi.

    Paljasjalkainen stadilainen

    Äänestä


Kukas Saloon on lentoasemaa suunnitellut? Minä en ole sellaisesta kuullutkaan.

Äänestä
  • Tiedät varmaan, että sitä on sinne Kiikalaan (vai mikä kylä se olikaan) suunniteltu, ja täältä Kehä kolmosen sisäpuolelta se on ihan sama kuin Salo, koska se on jossain sielläpäin. Mut sun piti päästä bylsimään pilkkuu.

    Äänestä

  • make kirjoitti:

    Tiedät varmaan, että sitä on sinne Kiikalaan (vai mikä kylä se olikaan) suunniteltu, ja täältä Kehä kolmosen sisäpuolelta se on ihan sama kuin Salo, koska se on jossain sielläpäin. Mut sun piti päästä bylsimään pilkkuu.

    Asun Salossa enkä tiennytkään että tänne ollaan lentokenttää perustamassa. Kiikalaan sitä ollaan ilmeisesti suunniteltu, sinne jo olemassa olevalle kentälle on Salosta matkaa n. 40 km.

    Ihan turhaa esittää ylimielistä tyyliin "täältä kehä kolmosen sisäpuolelta se on ihan sama kuin Salo, koska se on jossain sielläpäin".

    Äänestä

On kai yhdentekevää, onko se kenttä Malmilla. Siksi koska se on aina ollut, en osaa kuvitella tilannetta, että sinne suomaalle rakennetaan taloja ! Meluunkin on tottunut, siis sehän on aina kuulunut sieltä! Paikka sopii luontonsa mukaan erinomaisesti lentokenttäalueeksi, mutta se kosteusmäärä, mikä siltä alueelta huokuu, on aivan liikaa vakituiselle asumiselle. Itse en ainakaan sille maa-alueelle muuttaisi mistään hinnasta.
Tattariharjuntie on täynnä monttuja (suopohja) useista korjauksista huolimatta.
Haluaako joku ihan oikeasti muuttaa suolle asumaan? Mieluummin kuin katsella alueella liikkuvia ambulanssi- tai muita koneita? Tai ulkoilla kentän ympärillä olevalla tasaisella hiihtoalueella?

Äänestä

tähänkin pätee "not in my back yard" ilmiö eli kun asia ei oikeasti kosketa niin mitä väliä?

Äänestä
  • "tähänkin pätee "not in my back yard" ilmiö eli kun asia ei oikeasti kosketa niin mitä väliä?"

    Millä lailla? Osa kentän vierustan asukkaista haluaa lentomelun loppuvan, eikä näe kentän sulkemisesta aiheutuvaa haittaa Suomen ilmailuelinkeinolle. Osa taas ei halua kentän paikalle asuinaluetta eikä menettää ulkoilualuettaan ja osin siksi kannattaa kentän säilyttämistä.

    Mutta kun tämä backyard-porukka on kaiken kaikkiaan varsin pieni otos helsinkiläisistä, niin asiaa ei pidä ratkaista heidän tahtonsa mukaan, vaan yleisen edun periaatteella. Ja yleinen etu sanoo, että
    - Helsingin lentoasemalla kannattaa pitää erilliset kiitotiet isoille koneille (=Vantaalla) ja pikkukoneille (=Malmilla) Molempia ei pidä eikä kannata päästää samalle kentälle
    - Jos Helsinkiin rakennetaan lisää, tapahtukoon se kovalle maalle ja hyville näköalapaikoille. Malmin lentokenttä ei täytä näitä kriteerejä.
    Tattarinsuolle rakentaminen olisi älytöntä verorahojen tuhlausta.
    - Ilmailun ammattikoulutusta ei tässä maassa saada opettajien puutteen vuoksi hoidettua muualla kuin Helsingissä (=Malmilla)

    Äänestä

...että nyt taitaa olla yhden henkilön mielipiteestä kiinni. Ei taida kyseinen henkilö haluta kulttuurin suojelua missään tapauksessa. Mitä kuluja kentästä on?? Kentän käyttäjät maksavat kulut. Eivät he siellä ilmaiseksi suinkaan ole! Ja kyllä adresseilla vaikutusta on poliittisessakin elämässä. Ei se välttämättä heti näy, mutta pitkällä tähtäimella kuitenkin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jaska kirjoitti:

Totuushan on, että enemmistö helsinkiläisistä suhtautuu Malmin kentän lopettamiseen "ihan sama" tai "positiivista" asenteella. Enemmistö ei suinkaan kannata kentän säilyttämistä niinkuin tälläkin palstalla on väitetty.

Tällaisten addressien kerääminen on pienen porukan hommaa samoin kuin koko "pelastakaa Malmi"-idea. Helsinkiläisenä veronmaksajana minulle on ihan sama lopetetaanko kenttä vai ei. Ei siitä ole mitään hyötyä muille kuin harrastajille ja heille löytyy muitakin paikkoja.

Asuminen yms. menevät aina tällaisen viihteen edelle. Järki voittaa lopulta tässäkin ja kaupunki saa lisärahaa kalliista asunnoista vastineeksi pelkille menoille mitä kenttä nyt meille aiheuttaa.

Tunteilla tässä ei kannata pelata. Aikansa kutakin ja uusi kenttä vaikka sinne Saloon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu