Opetukset: http://fi.wikipedia.org/wiki/Leo_Meller
Ufot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuonna 1961 Meller kirjoitti laajan artikkelin Kipinään otsikolla ”Lentävät lautaset ovat sittenkin todellisuutta!”. Vuonna 1962 Meller kirjoitti ensimmäisen profeetallisen kirjansa Avattu tulevaisuus. Meller pyysi juuri perustetun kustannusosakeyhtiö Vimanan toimitusjohtaja Rehnströmiltä apua tutustuakseen ulkomaiseen alan kirjallisuuteen. Vuonna 1964 Meller jätti niin Kipinän kuin Lasten Kuvalehdenkin joksikin aikaa. Opiskeltuaan Yhdysvalloissa ja palattuaan Suomeen hän käytti nimimerkkiä ”Spectator”. Palattuaan Suomeen Yhdysvalloista Meller ennusti lisääntyvää ufoaktiivisuutta ja kirjassaan Ufot ja maailmanloppu (1973) Meller kertoi ufojen takana olevan ystävällisten humanoidien sijaan demoniset henkiolennot. Hänen mukaansa henkiolennoilla oli saatanallinen maan valloitussuunnitelma.
Leo Meller oli mukana rovasti Arvi Merikallion perustaman ”kristillissiveellisen” Suomen Planetistien Seura ry:n toiminnassa ja muun muassa tulkkina ufotutkija Frank Strangesin Suomen-vierailulla vuonna 1967.[6] Vuonna 1973 ilmestyi Mellerin Ufot ja maailmanloppu, joka käsitteli ja tuomitsi ufologian yleisemmin. Vuonna 1983 Meller kertoi opetuskaseteillaan ja Kipinä-lehdessä E.T. – The Extra Terrestrial -elokuvan olevan paholaisen väline.[2]

Vastaukset 11
Vanhimmat
Ja melleri on oikeassa.
Amerikkalaista pelko-oppia. Onkohan päässyt irti?
Ihminen kokeilee kerran jäädäksensä koukkuun, kunnes Jeesus auttaa pois.
Mulla oli 3 asteen rintasyöpä ja se leikattiin vuonna 2013 ja sen jälkeen sain sytostaattihoitoa. Neljännellä kerralla CEF-ainetta pääsi raakana suoneen, ettei viereisessä suolaliuospussissa ollut ollenkaan suolaliuosta noin 5 minuuttia, ennekuin hoitaja huomasi ja äkkiä laittoi suolaliuostipan. Seuraavana yönä henkeni irtosi ruumiistani ja leijailin taivaan avaruuksiin valkoiseen alukseen joka näytti valkoiselta kosmoskukalta. Sivuovi avautui ja leijailin sisälle ja minut upotettiin uima-altaan näköisessä paikassa jossakin neutralointiliuoksessa ja sen jälkeen sen paikan hoitaja teki minulle kysymyksiä, joihin vastasin oikein. Hän sanoi silti, että vaikka aivotoiminta on OK, niin vastaukset ovat jollain tavoin vääriä. Kysyin, että miksi ne ovat väärin ja hän sanoi, että ne olivat negatiivisia, ja vastausten tulisi olla positiivisella tavalla muotoiltuja, jos aion parantua. En nähnyt ketään. Sitten yht'äkkiä heräsin omassa vuoteessani. Sen jälkeen olen saanut lievän aivohalvauksen, mutta ihmeenomaisesti olen parantunut eli aivot ovat ottaneet uusia alueita käyttöönsä pistemäisten tuhojen sijaan ja syövästä olen toipunut työkykyiseksi lähes kokonaan. Syön kyllä lääkärin määräämiä lääkkeitä enkä popsi luontaistuotteita. Mutta ajattelumalli on muuttunut: pyrin positiiviseen ajatteluun, niinkuin taivaallisessa sairaalassa neuvottiin (tai UFO:ssa). Olen jopa pitkän työttömyyden jälkeen saanut osa-aikatyötä ja ihmiset ihmettelevät, ettei tieni vielä päätynyt hautaan. Tehtäväkseni annettiin aiemmin seuraava työ hengen maailmoista: työ on lastenhoitoa ja harpun soittoa. Minulla ei ole harppua, mutta on minisitra ja tietokoneen musiikkiohjelmat ovat kiinnostavia eli MuseScore muun muassa. En ole menettänyt uskoani Kolmiyhteiseen Jumalaan. Mutta olen avoin Hänen valtaville mahdollisuuksilleen. Esirukoilijat ovat varmasti auttaneet minua tässä elämänvaiheessa. Enää ei ole negatiivisia ajatuksia, kuten ennen työttömänä ollessa ja se minut sairastuttikin. Nyt on vain rauhaa sielussa ja annan kaikille anteeksi. Lähden viimeiselle taivasmatkalle, kun työni on tehty.
Mahtavaa sekoilua!
Eikös täällä ole ufopalsta ihan erikseen muualla.
Leo peloitteli minua jo 1970-luvulla maailmanlopulla. Puhui silloin Oronmyllyn juhannustapahtumassa ja meikä uskoi osan hänen jutuista. Eipä tapahtunut mitään ja sama meno on jatkunut jo 40 vuotta. Ufoja en ole nähnyt, eikä varmaan myös Leo? Katsokaa You Tubesta hyvin kiksattuja ufojuttuja ja enkelikuvia, niistä osa on todella hyvin tehty, mutta totta niissä ei ole piiruakaan.
Tilaa Leo Mellerin kuva ja sanan-kustantama, Pirkko Säilän kirja "Tuomioyö 31.12.1999" ja sinä tiedät, mihin sinun tulee varautua, kun maailman tietokonejärjestelmät kaatuvat ja Venäjän ja Yhdysvaltojen asejärjestelmät pettävät, kun lentokoneet putoilevat ja talousjärjestelmät romahtavat. Miksi tiedoitusvälineen, eivät kertoneet näistä, tapahtumista mitään?
Kokous: Mitä Saatana Aikoo Millenniumin Vaihteessa - Ja Millä Tempausmorsian Yllättää?
https://www.youtube.com/watch?v=vy1qcI1XHoU
Diana piti murhata.
On arvioita että voimalaitosverkoista suurin osa kaatuu.
Ajatelkaamme ettei mitään tapahtuu milleniumin vaihtuessa.
Concorde -matkustajana Leksa saanut mainoksen, joka kertoi että voisi kokea neljä kertaa vuosituhannen vaihtumisen. 28 000 markkaa.
39:11 ennen kaikkea 2.piet 3:3
Pilkkaajilla on tietoa jota tietensä eivät ole tietävinään.
Luciferin henki mahdollistaa ettei tavalla tai toisella mitään tapahdu ja kritityt joutuvat pilkan kohteeksi.
Bilderberg päätti, että Clintonista tulee presidentti.
Päättivät myös että Jugoslavia alistetaan tai pistetään turkkilaiset ja kreikkalaiset Kyproksen saarella sotaan. Ja että EU saa omat ase- ja poliisivoimat, jotta antikristuksen unioni muodostuisi.
Meller sai henkilökohtaisesti kopioita dokumenteista, joissa on erään henkilön muistiinpanoja Bilderbergin kokouksesta. Meller ei halua sanoa Torontossa olevan järjestön nimeä josta sai ne.
Romano Prodi on spiritualisti ja toimiva noita.
Aldo Moro siepattiin. Romano meni spiritualistien kokoukseen, saa tiedon ruumiin sijainnista.
Heidi Hautala palautti Kipinä-lehden ainoana kansanedustajana.
FBI poltti elävältä naisia ja lapsia.
Leo Meller, kiertokäynillä tuonelassa, paratiisissa ja helvetissä. Näin Patmoksen sivulla. Mitähän tälläinen kiertokäynti mahtaa maksaa, haluaisin tutustua näihin paikkoihin.
Näinhän se on nähtävä, että ufostelu on uskonnolliseksi mellettävää touhua.