Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Näky herätyksestä

211357862

Sirpa Roinisen näky herätyksestä

Näin joitakin vuosia sitten näyn, että Suomi oli ikään kuin tulessa. Se levisi kuin kulovalkea yli koko maan ja sitten rajojen ulkopuolellekin.

Suomessa tulee suuri herätys ja tapahtuu sellaisia ihmeitä, joita koskaan ei ole aiemmin tapahtunut ja Suomesta tuli leviää maamme rajojen ylitse ja täältä lähdetään julistamaan evankeliumia kaikkialle maailmaan. Media on ihmeissään ja kirjoittaa hämmästyneenä, ei niinkään pilkallisessa mielessä, asioista. Myös eduskuntaan leviää herätys.

Kuitenkin löytyy myös kriittisiä ihmisiä, jotka pitävät herätystä ylihengelllisenä. Nämä kriitikot tulevat uskovien, pinnallisten ja ulkokultaisten kristittyjen keskuudesta, joilla on jumalisuuden ulkokuori, mutta he kieltävät sen voiman. Näitä kriitikoita - ikävä kyllä - tulee nimenomaan enemmän vapaiden suuntien keskuudesta.
http://www.jouko-piho.fi/211357862

49

642

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Sinullekin

      Monesti herätys tulee vaikeiden aikojen kautta. Silti on tärkeää valvoa, mihin lähdet mukaan, sillä on sanottu, että tulee kaksi herätystä, oikea ja väärä. Tarkkaile silloin, puhutaanko parannuksen teosta, synnistä, armosta, raamatun OIKEASTA sanasta vai korostetaanko ihmeitä ja merkkejä. Varmasti molemmissa niitäkin tapahtuu, mutta tärkein tapahtuu sinun sydämessäsi. Kirkossa, tällä hetkellä tapahtuu koko ajan enenevässä määrin luopumista raamatun sanasta. Haluankin herättää sinua nyt miettimään, siunaako Jumala sitä, joka luopuu Hänen sanastaan?

      • Totuusonsiinä

        Jumala ei siunaa kun Hänen sanastaan luovutaan tai sitä vääristellään.
        Tuomiot ovat ankaria. Nimi pyyhitään elämänkirjasta.


    • helluntailainen

      Onkohan Suomen äkillinen taloudellinen kurimus syytä jo siitä kun on annettu löysiä saatanalle: tasavertainen avioliittolaki, ateismi nostaa päätään, kansan luopumus Jumalasta. Viiden vuoden sisällä on Jumalaan uskominen vähentynyt ja samassa rintamassa talouselämän alasajo.
      Vielä muutama vuosi uutisoitiin, että Suomen valtio ei ole ollut koskaan niin vauraus, vähän velkaa kuin nyt, ym. Ja nyt ollaan konkurssin partaalla.
      Jumala salli Nokia romahtaa, Venäjän kauppavirojen tyrehtyä, Kreikka nieli osansa, Talvivaara, puollustusvoimat huutavat rahaa....
      Maaltamme puuttuu nyt siunaus.

      • kekäleet

        Kaikki on niin tasapaksua, henki puuttuu kokonaan kuin sammunut nuotio.


      • SitäVaanEttä

        Profetioita on paljon menneiltä ajoilta jolloin kansaa kehoitettiin kääntymään synnin teiltä. Armo ei kelvannut ja nyt sitten niitämme sitä mitä kylvimme.


      • kenenpitääherätä
        SitäVaanEttä kirjoitti:

        Profetioita on paljon menneiltä ajoilta jolloin kansaa kehoitettiin kääntymään synnin teiltä. Armo ei kelvannut ja nyt sitten niitämme sitä mitä kylvimme.

        Armo ei aikanaan kelvannut ja radikalismi voitti!

        Radikalismit ottivat lähes puolivuosisataa sitten pesimisrauhan pois ihmisiltä ja asettivat eläimet arvoon arvaamattomaan. Niille annettiin laki persimisrauhan turvaamiseen.
        Suomessa on aina naiset saaneet rauhassa odottaa pienokaistaan syntyväksi. Ovat olleet siunatussa tilassa.
        -60-luvun lopulla radikalismin pesiytyessä Suomeen velvoitettiin kaikki odottavatkin äidit kokopäiväiseen työssäkäyntiin ja imetysloma oli 2 kk jälkeen synn. Tästä ilmiöstä ja nimenomaan sen seuraamuksista riittäisi kirjojen kirjoittamiseksi aihettain vaikka millä mitalla. Vähissä on kirjat!
        Ongelmia ja stressiä suurimmaksi osaksi on ollut äitien odotusajat monenkirjavissa töissään. JA PSYKOLOGIT tietävät ,että ei ole hyväksi vauvalle.
        Syntymän jälkeen nopeasti vauvan rauhattomuutta avitetaan sekametelipäiväkodissa. Siinä välissä on n. vuoden jakso, jolloin äiti saa pikakoulutuksen äitiydestä opetellessaan vauvallaan vauvanhoitoa, johon ei ollut koskaan oman äidin esimerkkiä eikä mitään koulutusta.
        Isompi lapsi päiväkotiin tai kouluun, että äiti saa rauhassa hoitaa syntynyttä sisarusta!
        Vauvan odotusaika on luonnollisella ihmisellä tarkoitettu nimenomaan ÄITIYTEEN valmistautumiseen.
        Nyt naiset käyvät töissä viimeisillä voimillaan ennen synnytystä. On naurettavaa kuvitella, että 1 kk:n äitiysloma antaa jotakin valmiuksia ennen synnytystä ja että poistaisi enää sen vahingon, mitä 8 kk:n odotusaika metelistressityössä lapselle aiheutti.

        Nyt nämä rauhattoman ja äidittömyydessään luonnottoman päiväkotikasvatuksen saaneet ikäluokat ovat siirtyneet vastuunkantajiksi ja esimerkillään opettavat jälkeläisiään ”perinteensä säilyttäen”. Ateistipäiväkodin perinteen?


    • suikale

      Onko jotain maalisuikaleen tapaista esittää profetian tueksi?

    • Maalariyrittäjiäkin

      Ideologiamaalarit ovat paljon uutta maalailleet. Suikaleitakin.

      • Vapauttako

        Maa on vapaa ideologian kukkimiseen. Itsekunkin, jos vain pysyisi erossa Raamatun Sanasta.


    • pihonsivulta

      24.9.2016

      Charles S. Pricen v. 1946 saama profetia lopunajan herätyksestä

      Vuonna 1946 eli 70 vuotta sitten, juuri ennen kuolemaansa, pastori Charles S. Price (1887-1947) sai profetian lopunajan herätyksestä ja sitä edeltävästä eksytyksestä.

      Aikakauden suurin herätys on nyt valmistumassa, mutta olkaa varuillanne.
      On nousemassa myös toinen liike, joukko parantamissaarnaajia, jotka tulevat ilmoittamaan asioitaan. Sisukkaasti ja voimakkaasti nämä tulevat julistamaan oppejaan ja yksityisiä tulkintojaan.

      He tulevat väittämään saaneensa erityisen voiman (voitelun), joka lähtee heidän ruumiistaan ja käsistään, että he ovat Jumalan erityisesti valitsemia ja että enkelit ovat ilmestyneet heille. Heidän hyväuskoiset seuraajansa sijoittavat epäröimättä kunnian kruunuja heidän päänsä päälle ja sillä tavoin kunnioittavat ihmisiä ja väheksyvät Kristusta.

      Tämä väärä liike käy Jumalan totisen herätyksen edellä ja tekee niin suurta vahinkoa, että sitä on melkein mahdoton korjata.
      Tämä on vahingoittava Jumalan rakkaittein lasten uskoa, sillä he käyttävät Herramme Jeesuksen pyhää nimeä tavaramerkkinä saadakseen voittoa itselleen!
      Eilen me lauloimme 'siunauksen sateista', mutta nyt me odotamme 'tulvaa'. Se tulee eikä kukaan voi pysähdyttää sitä.

      Jokaisen ihmeellisen Hengen vuodatuksen tavoin ei tämäkään tuleva ihmeellinen herätys ole oleva minkään vakiintuneen järjestön tai kirkkokunnan aikaansaannosta. Vakiintuneet kirkkokunnat voivat kyllä saada kokea sitä ja iloita siitä, mitä tapahtuu, sekä päästä mukaan puhtaaseen virtaan.

      Te olette ajatelleet, että olette saaneet olla mukana ihmeellisissä parantumiskokouksissa? Ehkä olette myös ylistäneet Herraa näistä, mutta odottakaahan hetkinen. Selitän teille, että Jumala on tekevä suurempia huomenna, kuin koskaan aikaisemmin.

      Ensin tulee aika, jolloin lihalliset saarnaajat käyttävät parantumiskokouksia voiton tähden. Tämä 'herätys' on vain kopio siitä aidosta, jonka Jumala on lähettävä.
      Mutta odottakaahan hetkinen - sitten tulee se aito, hengellinen tulva, jota kukaan ei voi tukkia.
      Silloin Jumala on tekevä suurempia ihmeitä, kuin koskaan aikaisemmin."
      "Älköön teiltä riistäkö voittopalkintoanne kukaan, joka on mieltynyt nöyryyteen ja enkelien palvelemiseen ja pöyhkeilee näyistään ja on lihallisen mielensä turhaan paisuttama."

      - Kolossalaiskirje 2:18
      "Ja monet tulevat seuraaman heidän tuhoisia teitään; jonka tähden totuuden tiestä tullaan puhumaan pahaa. Ja ahneudessaan he tulevat tekaistuilla sanoillaan tekemään teistä kauppatavaraa."

      - 2. Pietari 2:2-3 (KJV mukaan)
      "Ja te, Siionin lapset, iloitkaa ja riemuitkaa Herrassa, teidän Jumalassanne, sillä hän antaa teille syyssateen, vanhurskauden mukaan, vuodattaa teille sateen, syyssateen ja kevätsateen, niinkuin entisaikaan."
      - Joel 2:23

    • pihonsivulta

      osa profetiasta...

      ------------------

      Maurice Sklarin profetia 24.11.2005

      Levittänyt Jan Willem van der Hoeven (International Christian Zionist Center)


      Suomentanut Kaija Varimo


      MORSIAMEN VALMISTAMINEN

      Amerikkaan tulee uskonnollinen ja moraalinen herätys näiden onnettomuuksien seurauksena, mutta se on suureksi osaksi väärää. Jumalasta tulee kulttuurin suosima, mutta ei Raamatusta eikä minun nimestäni (Jeesus).

      Se on väärää evankeliumia. Montakaan ei tule todella uudestisyntymään.
      Vain jäännös seurakunnastani tulee jäämään oikeaan suhteeseen minuun.

      Kun näette minut ottavan Billy Grahamin ja Oral Robertsin luokseni taivaaseen, tiedätte, että viimeinen kutsu on annettu Amerikalle ja länsimaille.

      Kuten sanassani olen sanonut, ellei Isä lyhentäisi näitä päiviä, eivät edes valitut pelastuisi näistä.

      "Kristillisen uskon" petos kasvaa niin suureksi, että on melkein mahdotonta erottaa oikeaa profeettaa ja opettajaa vääristä.

      Väärennetyt ihmeteot ja väärät "ihmeet ja merkit" tulevat ja pettävät monia. Kirkot saarnaavat "menestyksen ja henkilökohtaisten saavutusten" evankeliumia.

      Jopa väärällä pohjalla toimivat parantumiskokoukset aikaansaavat näkyviä ihmeitä, mutta eivät tuo ihmisiä minun luokseni.

      Minun kaikkivaltiaan herruuteni, ristin, minun vereni, pyhyyden ja Herran pelon saarnaaminen käy yhä harvinaisemmaksi, jopa vielä harvinaisemmaksi kuin viimeisen 35 vuoden aikana.

    • pihonsivulta

      Liisa Nuutisen 17.1.2016 näkemä näky

      Näin 17.1.16 tällaisen näyn:

      Näin näyn purppuranpunaisesta viljapellosta. Jotkut tähkät siellä täällä olivat vaaleansinisiä. Ne alkoivat kasvaa hurjaa vauhtia. Niistä tuli jonkinlaisia maissintapaisia hirviömäisiä "monsterikasveja," jotka kasvoivat ja kasvoivat, kunnes täyttivät koko pellon.

      Lopulta nuo hirviökasvit peittivät pellon kuin tiheä metsä. Silloin maasta alkoi kasvaa jättikokoisia, kiemurtelevia lonkeroita, kuin jättiläismustekalan lonkeroita, jotka heiluivat ja huojuivat puolelta toiselle. Siinä vaiheessa kaikille oli selvää, että tämä herätys ei ole Jumalasta.

      Selitys: Koin näyn varoittavan tulevasta väärästä herätyksestä, joka on jo alkanut.

      Olen aikaisemminkin kokenut varoitusta samasta aiheesta, nyt sain aiheesta ajankohtaisuutensa vuoksi vahvistusta ja muistutusta.

      Purppuraväri symboloi noituutta. Väärässä herätyksessä parantumiset tapahtuvat evankelistan sielunvoimilla aikaansaatuina, tavallaan pakotettuina, ei Jumalan käteen jätettyinä, tai väärän herätyksen henkivallan eli demonien aikaansaamina.

      Myös rahan antamiseen manipuloiminen on eräänlaista noituutta. Opetus siitä, että "kun kylvätte meihin (eli annatte meille rahaa), Jumala tekee teistä rikkaita”, on eräänlaista noituutta.

      Vaaleansiniset tähkät ovat rikkaviljaa, parannusta tekemättömiä kristittyjä, jotka demonisoituvat väärän herätyksen henkivalloista. Nämä sitten kasvavat ihmeissä, merkeissä ja tunnusteoissa, kunnes väärän herätyksen henkivalta tulee avoimesti esiin sellaisella tavalla, että kaikki ymmärtävät, ettei tämä ole Jumalasta.

      Koen hengessä varoitusta, että tämä väärä herätys tulee jossain vaiheessa vielä leviämään kaikkiin seurakuntiin. Raamattukin varoittaa, että tuomio alkaa Herran huoneesta.

      Avaimena selviytymiseen on todellinen parannuksenteko. Silloin Jumala varjelee joutumasta eksytykseen.

      • Odottajat2

        Tiedote:
        Tässä hetki sitten sain havaita että kiusanhengen riivaama henkilö kävi rekisteröimässä käyttämäni nimimerkin "Odottajat". Tämähän ei ole mitään ihmeellinen asia osoittaa koska olen osoittanut kritiikkini ainoastaan Jarmoa vastaan joten henkilön päätteleminen on varssin yksinkertainen. Tällä aikamäärällä jolloin tuo rimpuileva liike tapahtui. 24.4.2017 n. kello 14.

        Jarmo on selkeästi ollut tällä hetkellä kirjoittelemassa palstalle jota tuskin tarvitsee osoittaa, sillä odotettavvissa on että hän kaiketi poistattaa ketjut josta sen voisi havaita kuten: Epäterve pelastusoppi (2. Tempausjakeen purku 1)* Tyypillistä riivaushengen aikaansaannosta.

        Tällä hän pyrkii haittaamaan muiden kirjoittelua siinä ohessa kun floodailee aloituksiaan ja tyhjänpäiväisyyksiään.


    • faktaapeliin

      Matt. 15:8

      'Tämä kansa kunnioittaa minua huulillaan, mutta heidän sydämensä on minusta kaukana,

      ---------------

      Daniel 11:31-36

      31 Hänen lähettämänsä sotajoukot nousevat ja häväisevät pyhäkön linnoituksineen, poistavat jokapäiväisen uhrin ja asettavat sinne hävityksen kauhistuksen.

      32 Ja liitonrikkojat hän viettelee luopumukseen houkutuksillaan, mutta niitten joukko, jotka tuntevat Jumalansa, pysyy lujana ja tekee tehtävänsä.

      33 Ja taidolliset kansan seassa opettavat monta, mutta heitä sorretaan miekalla, tulella, vankeudella ja ryöstöllä, jonkun aikaa.

      34 Ja keskellä sortoa heille suodaan pieni menestys, ja monet liittyvät heihin teeskennellen.

      35 Ja taidollisista jotkut kompastuvat, että heidän joukkonsa koeteltaisiin, seulottaisiin ja puhdistettaisiin lopun ajaksi, sillä vielä kestää, ennenkuin määräaika on.

      36 Ja kuningas tekee, mitä hän tahtoo, ja korottaa itsensä ja uhittelee jokaista jumalaa, itse jumalien Jumalaa vastaan hän puhuu kauheita. Ja hän menestyy, kunnes vihan aika on lopussa; sillä mikä on säädetty, se tapahtuu.

      ---------------

      Luuk. 17:11-19

      11 Ja kun hän oli matkalla Jerusalemiin, kulki hän Samarian ja Galilean välistä rajaa.

      12 Ja hänen mennessään erääseen kylään kohtasi häntä kymmenen pitalista miestä, jotka jäivät seisomaan loitommaksi;

      13 ja he korottivat äänensä ja sanoivat: "Jeesus, mestari, armahda meitä!"

      14 Ja heidät nähdessään hän sanoi heille: "Menkää ja näyttäkää itsenne papeille". Ja tapahtui heidän mennessään, että he puhdistuivat.

      15 Mutta yksi heistä, kun näki olevansa parannettu, palasi takaisin ja ylisti Jumalaa suurella äänellä

      16 ja lankesi kasvoilleen hänen jalkojensa juureen ja kiitti häntä; ja se mies oli samarialainen.

      17 Niin Jeesus vastasi ja sanoi: "Eivätkö kaikki kymmenen puhdistuneet? Missä ne yhdeksän ovat?

      18 Eikö ollut muita, jotka olisivat palanneet Jumalaa ylistämään, kuin tämä muukalainen?"

      19 Ja hän sanoi hänelle: "Nouse ja mene; sinun uskosi on sinut pelastanut".

    • faktaapeliin

      Ilm. 13:13

      Ja se tekee suuria ihmeitä, niin että saa tulenkin taivaasta lankeamaan maahan ihmisten nähden.

      ---------------

      2. Tess. 2:7-12

      7 Sillä laittomuuden salaisuus on jo vaikuttamassa; jahka vain tulee tieltä poistetuksi se, joka nyt vielä pidättää,

      8 niin silloin ilmestyy tuo laiton, jonka Herra Jeesus on surmaava suunsa henkäyksellä ja tuhoava tulemuksensa ilmestyksellä,

      9 tuo, jonka tulemus tapahtuu saatanan vaikutuksesta valheen kaikella voimalla ja tunnusteoilla ja ihmeillä

      10 ja kaikilla vääryyden viettelyksillä niille, jotka joutuvat kadotukseen, sentähden etteivät ottaneet vastaan rakkautta totuuteen, voidaksensa pelastua.

      11 Ja sentähden Jumala lähettää heille väkevän eksytyksen, niin että he uskovat valheen,

      12 että kaikki ne tuomittaisiin, jotka eivät ole uskoneet totuutta, vaan mielistyneet vääryyteen.

    • pihonsivulta

      1900-luvun alussa saatu profetia lopun ajoista Jumalalta

      elämänsä loppuhetkissä saama profetia siitä, millainen on
      maailma, ja ns. kristikunnan hengellinen tila “päivää ennen
      Jeesuksen tulemusta”. Tässä ilmestyksessä on kuusi pääkohtaa, jotka
      sisältävät mm. seuraavat asiat:

      “1. Silloin on politiikka ilman Jumalaa. Tulee päivä, jolloin koko
      läntisen maailman virallinen valtiopolitiikka on sellaista, että
      kukaan ei missään hallitsevissa tasoissa enää pelkää Jumalaa. Uusi
      sukupolvi poliittisia johtajia hallitsee Eurooppaa, sukupolvi joka
      ei pienessäkään määrässä pelkää enää Jumalaa.

      2. Silloin on taivas ilman helvettiä. Tulee päivä, jolloin
      tapahtuu suuri irrottautuminen siitä, mitä Raamattu nimittää
      täyden totuuden evankeliumiksi. Silloin Raamatun profetian
      mukaisesti saarnataan korvasyyhyyn. Kuulijat määräävät, mitä
      saarnatuoleista julistetaan. Ja silloin yleinen määräys
      saarnatuoleille on tämä: ”Puhukaa lempeitä, makeita sanoja. Puhukaa
      taivaasta, jättäkää meidät vapaiksi, jotta emme joutuisi
      rasittumaan, kun saarnaatte helvetistä.”

      3. Kristikunta on täynnä anteeksiantamusta ilman parannuksen
      tekemistä. Kristikunnasta katoaa se Raamatun oppi, että
      anteeksisaamista synnistä ei voi olla ilman, että tehdään
      parannusta synnistä.

      4. Päivä ennen Jeesuksen tuloa on täynnä pelastusiloa ihmisillä,
      JOTKA EIVÄT OLE UUDESTISYNTYNEET YLHÄÄLTÄ.

      5. on paljon uskontoa, ilman pyhää henkeä.
      Tim. 3:5. Juuda 18,19.

      6. Kristikunta ilman Kristusta. Kristus ei ole siellä, missä “veriI
      ja tuli” eivät ole voimassa - kieltäkää noista sanoista toinen, ja
      teillä on kristillisyyden muodot, mutta teillä ei ole Kristusta.“

    • faktaapeliin

      2. Piet. 2:18-22

      18 Sillä he puhuvat pöyhkeitä turhuuden sanoja ja viekoittelevat lihan himoissa irstauksilla niitä, jotka tuskin ovat päässeet eksyksissä vaeltavia pakoon,

      19 ja lupaavat heille vapautta, vaikka itse ovat turmeluksen orjia; sillä kenen voittama joku on, sen orja hän on.

      20 Sillä jos he meidän Herramme ja Vapahtajan Jeesuksen Kristuksen tuntemisen kautta ovat päässeetkin maailman saastutuksia pakoon, mutta niihin taas kietoutuvat ja tulevat voitetuiksi, niin on viimeinen tullut heille ensimmäistä pahemmaksi.

      21 Parempi olisi heille ollut, etteivät olisi tulleet tuntemaan vanhurskauden tietä, kuin että sen tunnettuaan kääntyvät pois heille annetusta pyhästä käskystä.

      22 Heille on tapahtunut, mitä tosi sananlasku sanoo: "Koira palaa oksennukselleen", ja: "Pesty sika rypee rapakossa".

    • faktaapeliin

      1. Piet. 4:1

      Koska siis Kristus on kärsinyt lihassa, niin ottakaa tekin aseeksenne sama mieli-sillä joka lihassa kärsii, se lakkaa synnistä-

      -----------

      2. Piet. 1:10

      Pyrkikää sentähden, veljet, sitä enemmän tekemään kutsumisenne ja valitsemisenne lujaksi; sillä jos sen teette, ette koskaan lankea;

      ------------

      1. Kor. 10:12

      Sentähden, joka luulee seisovansa, katsokoon, ettei lankea.

      ----------

      Gal. 5:24

      Ja ne, jotka ovat Kristuksen Jeesuksen omat, ovat ristiinnaulinneet lihansa himoineen ja haluineen.

      --------------

    • faktaapeliin

      Hepr. 12:14

      Pyrkikää rauhaan kaikkien kanssa ja pyhitykseen, sillä ilman sitä ei kukaan ole näkevä Herraa;

    • faktaapeliin

      Fil. 3:19

      heidän loppunsa on kadotus, vatsa on heidän jumalansa, heidän kunnianaan on heidän häpeänsä, ja maallisiin on heidän mielensä.

      --------------

      1. Kor. 6:13

      Ruoka on vatsaa varten ja vatsa ruokaa varten; ja Jumala on tekevä lopun niin toisesta kuin toisestakin. Mutta ruumis ei ole haureutta varten, vaan Herraa varten, ja Herra ruumista varten;

    • faktaapeliin

      Room. 16:18

      Sillä sellaiset eivät palvele meidän Herraamme Kristusta, vaan omaa vatsaansa, ja he pettävät suloisilla sanoilla ja kauniilla puheilla vilpittömien sydämet.

    • faktaapeliin

      2. Kor. 11:3 ja 4

      3 Mutta minä pelkään, että niinkuin käärme kavaluudellaan petti Eevan, niin teidän mielenne ehkä turmeltuu pois vilpittömyydestä ja puhtaudesta, joka teissä on Kristusta kohtaan.

      4 Sillä jos joku tulee ja saarnaa jotakin toista Jeesusta kuin sitä, jota me olemme saarnanneet, tai jos te saatte toisen hengen, kuin minkä olette saaneet, tai toisen evankeliumin, kuin minkä olette vastaanottaneet, niin sen te hyvin kärsitte.

      -------------

      Gal. 1:6-12

      6 Minua kummastuttaa, että te niin äkkiä käännytte hänestä, joka on kutsunut teidät Kristuksen armossa, pois toisenlaiseen evankeliumiin,

      7 joka kuitenkaan ei ole mikään toinen; on vain eräitä, jotka hämmentävät teitä ja tahtovat vääristellä Kristuksen evankeliumin.

      8 Mutta vaikka me, tai vaikka enkeli taivaasta julistaisi teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä me olemme teille julistaneet, hän olkoon kirottu.

      9 Niinkuin ennenkin olemme sanoneet, niin sanon nytkin taas: jos joku julistaa teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä te olette saaneet, hän olkoon kirottu.

      10 Ihmistenkö suosiota minä nyt etsin vai Jumalan? Tai ihmisillekö pyydän olla mieliksi? Jos minä vielä tahtoisin olla ihmisille mieliksi, en olisi Kristuksen palvelija.

      11 Sillä minä teen teille tiettäväksi, veljet, että minun julistamani evankeliumi ei ole ihmisten mukaista;

      12 enkä minä olekaan sitä ihmisiltä saanut, eikä sitä ole minulle opetettu, vaan Jeesus Kristus on sen minulle ilmoittanut.

      ------------------

      Fil. 3:18

      Sillä monet, joista usein olen sen teille sanonut ja nyt aivan itkien sanon, vaeltavat Kristuksen ristin vihollisina;

    • pihonsivulta

      JL:n uni v. 1986

      Näin v. 1986 unen, jossa olin lopunaikana jossain luolassa. Istuin lähellä oviaukkoa peiton päällä ja luin Raamattua lyhdyn valossa. Useimmat ihmiset olivat menneet peloissaan syvemmälle luolaan.

      Lukiessani Raamattua valkoviittainen mies tuli luolaan ja sanoi: ”Minä olen Jeesus Kristus, palvo minua.” Katsahdin miestä lyhyesti, mutta heti mieleeni tuli ajatus, että Jumala ei koskaan pakottaisi meitä polvilleen, koska hän on antanut meille vapaan tahdon.

      Luolan sisuksista alkoi tulla ihmisiä esille ja he menivät polvilleen ajatellen, että Jeesus oli palannut takaisin.

      Minä menin sen sijaan jatkamaan lukemistani. Huomattuaan, että minä en hievahtanutkaan paikaltani, tämä mies tuli luokseni ja sanoi uudestaan: ”Minä olen Jeesus Kristus, palvo minua.”

      Hengitin rauhallisesti syvään, suljin Raamattuni ja sanoin tuuman päässä miehen kasvoista: ”Ei!”

      Lähdin sitten kohti luolan oviaukkoa ja päädyin vuoresta kauempana olevan kivipaaden päälle. Olin siinä polvillani selkä luolaan päin.

      Kun käännyin sitten ympäri, näin tämän miehen kuljeskelevan ympäriinsä kuin leijona. Käänsin katseeni hänestä pois ja muistin raamatunkohdan ”Autuaita ne, jotka uskovat, vaikka eivät näe”.

      Suljin silmäni ja rukoilin: ”Herra, minun ei tarvitse nähdä sinua uskoakseni. Minä tiedän, että se olet sinä, kun sinä tulet.”

      Kun avasin silmäni, pilvet erkanivat ja Jeesus laskeutui enkeleineen alas taivaasta.

      • Anonyymi

        .. ja sitten kaksi valkotakkista miestä talutti minut pakettiauton takaosaan lavitsalle.


    • Odottajat2

      tiedote:
      Tässä hetki sitten sain havaita että kiusanhengen riivaama henkilö kävi rekisteröimässä käyttämäni nimimerkin "Odottajat". Tämähän ei ole mitään ihmeellinen asia osoittaa koska olen osoittanut kritiikkini ainoastaan Jarmoa vastaan joten henkilön päätteleminen on varssin yksinkertainen. Tällä aikamäärällä jolloin tuo rimpuileva liike tapahtui. 24.4.2017 n. kello 14.

      Jarmo on selkeästi ollut tällä hetkellä kirjoittelemassa palstalle jota tuskin tarvitsee osoittaa, sillä odotettavvissa on että hän kaiketi poistattaa ketjut josta sen voisi havaita kuten: Epäterve pelastusoppi (2. Tempausjakeen purku 1)* Tyypillistä riivaushengen aikaansaannosta.

      Sama Jarmo floodaa täällä sensaatiohakuisia kirjoittelujaan

    • pihonsivulta

      Renata Gogola-Tolvasen uni 16.7.2015

      Näin joitakin pahannäköisiä olioita, jotka olivat menneet viljapeltoon. Vilja oli vielä vihreä ja oliot tallasivat sitä kulkiessaan eteenpäin. Niiden perässä meni joitakin eläimiä, käärmeitä ja niiden perässä aika isoja kaloja. Kaikki ne tallasivat sitä peltoa samalla tavalla.

      Ja sitten toisen unen pätkä.

      Näin yhden rakennuksen katolla Jeesuksen näköisen henkilön. Kävelin häntä kohti. Hänen ympärillään oli joitakin muita, mutta en kiinnittänyt heihin mitään huomiota, vaan katsoin ainoastaan Jeesukseen. Kun tulin lähelle, hän avasi kätensä sivuille ja valkoinen viitta aukesi ja sen alta paljastui musta puku. Huudahdin: "Sinä et ole Jeesus!" ja läksin pakoon. "Olen", se vastasi ja yritti ottaa minut kiinni. Huomasin silloin, että sen ympärillä oli valtavasti demoneja, ja ne kaikki läksivät minun perääni.

      Koen, että Herra puhuu voimakkaista eksytyksistä. Molemmat unet tarkoittavat samaa aihetta eli eksytystä. Tulivat sanat Matt 24:24: "...jos mahdollista valitutkin eksyvät". Kalat ovat kristittyjen vertauskuva. Isot kalat ovat pitkään uskossa olleet, jopa seurakuntien johtajat, vanhimmisto ja opettajat tallaamassa Jumalan viljapeltoa, sillä he eivät pysty erottamaan oikeaa väärästä epäpuhtaan sydämen takia. Maailman menot ja elatuksen huolet ovat sokaisseet heidät eivätkä he enää turvaudu Jumalaan eivätkä pidä lyhyitä tilivälejä Jumalan kanssa.

      Toisessa unessa vihollinen matkii niin petollisesti Jeesusta, että jopa valitutkin voivat eksyä. Tullessani hänen lähelleen hän paljastui. Ääni ei ollut Jeesuksen ja käsissä ei ollut haavoja. Mustat vaatteet valkean viitan alla saivat minut säpsähtämään ja silloin huomasin ne erot Jeesukseen. Muistan, että lähestyin häntä epäillen, vaikka toisaalta kaipasin Jeesuksen syliin. Henkeni ei tuntenut sen olevan sama Jeesus ja lopulta mikään ei enää muistuttanut Jeesusta, kun olin tarpeeksi lähellä häntä. Koen noiden unien olevan varoituksia tälle pimenevälle ajalle, ennen Herran Jeesuksen tuloa.

    • pihonsivulta

      Nimimerkin "Sisar Kymestä" uni 19.2.2015

      Minulle annettiin kirja, jonka kannessa oli verenpunainen kuunpimennys. Siinä luki "Viimeinen verikuu" ja "Häät".

      Minulle annettiin ymmärrys sen nähdessäni, että kyse on Karitsan häistä ja viimeinen verikuunpimennys taas on syksyllä 2015 lehtimajanjuhlan aikoihin tuleva...

      • faktaapeliin

        Matt. 25:1-13

        1 "Silloin on taivasten valtakunta oleva kymmenen neitsyen kaltainen, jotka ottivat lamppunsa ja lähtivät ylkää vastaan.

        2 Mutta viisi heistä oli tyhmää ja viisi ymmärtäväistä.

        3 Tyhmät ottivat lamppunsa, mutta eivät ottaneet öljyä mukaansa.

        4 Mutta ymmärtäväiset ottivat öljyä astioihinsa ynnä lamppunsa.

        5 Yljän viipyessä tuli heille kaikille uni, ja he nukkuivat.

        6 Mutta yösydännä kuului huuto: 'Katso, ylkä tulee! Menkää häntä vastaan.'

        7 Silloin kaikki nämä neitsyet nousivat ja laittoivat lamppunsa kuntoon.

        8 Ja tyhmät sanoivat ymmärtäväisille: 'Antakaa meille öljyänne, sillä meidän lamppumme sammuvat'.

        9 Mutta ymmärtäväiset vastasivat ja sanoivat: 'Emme voi, se ei riitä meille ja teille. Menkää ennemmin myyjäin luo ostamaan itsellenne.'

        10 Mutta heidän lähdettyään ostamaan ylkä tuli; ja ne, jotka olivat valmiit, menivät hänen kanssansa häihin, ja ovi suljettiin.

        11 Ja myöhemmin toisetkin neitsyet tulivat ja sanoivat: 'Herra, Herra, avaa meille!'

        12 Mutta hän vastasi ja sanoi: 'Totisesti minä sanon teille: minä en tunne teitä'.

        13 Valvokaa siis, sillä ette tiedä päivää ettekä hetkeä.


      • pihonsivulta

        Jouko Niemisen Näky Kokkolan kirkossa

        Vuonna.1981

        Istun etupenkillä. Olen käyttänyt puheenvuoron Sanan ja rukouksen illassa ja katselen alttarille päin. Samassa tapahtuu jotakin – minut siirretään näyssä jonnekin alttarin taakse, josta näen koko kirkkokansan edestä päin. Kirkko on täynnä ihmisiä, eletäänhän vielä herätyksen aikaa.

        Keskikäytävällä jonottaa valtava ihmisjono kaksi rinnan, satoja ihmisiä, pääsyä rukoiltavaksi. Kuljen hiljaa eteenpäin ja katseeni kiintyy alttarin vasemmalla puolella, (saarnatuolin puolella) toimivaan rukousryhmän. Veljet rukoilevat kädet kohotettuina apua tarvitsevien tai Hengen kosketusta kaipaavien puolesta.

        Mutta jään ihmetellen katsomaan, kun veljien pannessa kätensä ihmisten päälle, käsien yläpuolella oleva ilma alkaa pyöriä ja kieppua, ja näen kolmen erivärisen ilmavirtauksen ikään kuin taistelevan keskenään tilasta päästä "mukaan siunaukseen".

        Yksi virtaus on väriltään musta, toinen harmaa ja kolmas valkoinen.

        Ne sekoittuvat toisiinsa miten vain eri ihmisten kohdilla.

        Jostakin syystä minulle on selvää siinä, että valkoinen on Jumalasta, harmaa on sielullista, ja musta on perkeleestä.

        Kuljen hiljaa eteenpäin ja ihmettelen. Äkkiä vierelläni on ääni (enkeli), joka kysyy: "Miksi ihmettelet? Katsohan tuota toista rukousjonoa". Silloin huomaan, että myös oikealla puolella on "rukousjono". Tosin … en näe mitään jonoa.

        Mutta alttarin reunalla on jokin hahmo, joka on kumartunut hyvin alas. Hän on valkoisissa vaatteissa ja polvillaan pää käsien varassa ,niin kuin Jeesus Getsemanen ahdistuksissa.

        Kuljen hämmästyneenä eteenpäin hahmon vierelle ja kurkistan. Siinä on Jeesus. Hän on murheellinen. Ihmettelen ??? En ymmärrä mitään.

        Silloin enkeli sanoo: "Älä ihmettele. Sinä näet tuon toisen jonon, jossa on paljon ihmisiä. Siinä kutsuttiin ihmisiä kokemaan siunauksia… Mutta tässä toisessa jonossa – jossa ei ole ketään – KUTSUTTIIN IHMISIÄ SEURAAMAAN JEESUSTA RISTIN TIELLE."

        Näky päättyy.

        -----------------

        Alpo Purasen näky v. 2005

        Kirjoitin tämän hengellisen näyn noin kymmenen vuotta sitten. En uskaltanut sitä silloin julkaista, koska pelkäsin sanoman ankaruutta. Nyt kun astumme harppauksin kohti Babyloniaa, rohkaisen mieleni ja julkaisen mitä silloin näin.

        Valkopukuinen sanoi minulle: "Nouse sielu, nouse. Avaa silmäsi ja näe. Nouse yläpuolelle Sodoman ja Gomorran torien. Sieluja myydään ja ostetaan. Elämän kultainen malja on häväisty, maahan tallataan heikkojen henki. Ihminen, ei sinulla ole arvoa - on vain henkesi ja sielusi saldo.

        Hallitusmiehet väsyvät ja nääntyvät, paha on päässyt irti eikä ole ketään, jolla olisi voima sanoa SEIS!

        Nouse sielu, nouse ja astu valoon.

        Sodomaan valmistetaan temppeli ja Gomorraan alttari. Ahneuden uhrit uhrataan ja savu nousee Jumalan tykö.

        Ensimmäinen voi-huuto on tullut. Autuas on se, joka näkee, eikä anna pimeyden vallata sieluaan. Maasta sinut luotiin ja sinulle annettiin valta hallita sitä. Hyvä ja paha asetettiin eteesi ja sinä sait valita. Pahan valitsit.

        Maa itkee ja valittaa. Sen kauniit vaatteet on turmeltu. Meri huokaa raskaasti ja sen asukkaat menehtyvät.

        Sodomaan kylvettiin turmelus. Gomorran savuista sikiää vitsaus.

        Jumala itkee lapsiaan. Paluuta ei enää ole.

        Kedon eläimet, niistä pienimmät, valmistetaan kantamaan vitsaukset, eikä pakopaikkaa ole.

        Tuskaan nääntyy autettava ja kipuun auttaja. Ahneuden alttarilla tämä valmistettiin.

        Sodomaan valmistettiin temppeli ja Gomorraan alttari, eikä pelastajaa ole.

        Näin sanoo valkopukuinen: "Kauniin maan minä annoin asuttavaksi, hyvän ja pahantiedon valittavaksi. Ihminen, sinä halusit tietää mitä paha on. Se näytti niin suloiselta. Valtaa hallita halusit. Nyt on aikasi täyttymässä. Tuomiolle asetetaan pienet ja suuret hallitsijat. Kauhunhuudot kaikuvat: "Vuoret kaatukaa päällemme, kätkekää meidät Kaikkivaltiaan vihalta.”


      • pihonsivulta

        Soshannan uni tammikuussa 2013

        Olin talossa, jossa oli monia ihmisiä, mielestäni nämä olivat uskovaisia.

        Talo oli aivan kuin "sinetöity". Ovea ei enää saanut avata kenellekään. Se oli ehdoton asia.

        Lähdin unessa liikkumaan "hengessä" talon ulkopuolelle ja näin, että talon ulko-ovea yritettiin saada auki.

        Miehiä ja naisia oli oven takana ja ympäri taloa etsien sisäänpääsyä taloon. Ihmiset huusivat ja kirkuivat kauhuissaan, ryskäsivät ovea ja ikkunoita.

        Ikkunat olivat niin vahvoja, etteivät ne särkyneet tai ne oli peitetty jollain.

        Nämä ihmiset huusivat, että heidän kuuluisi olla siellä talon sisällä.

        Itse ymmärsin, että he olivat tienneet, mitä on tulossa ja he olivat myöhästyneet, ja ovi oli sulkeutunut ja sinetöity.

        Talon sisäpuolella olevilla ei ollut minkäänlaista hätää. Heillä oli kaikki tarpeellinen siellä.

        Kuljin talosta poispäin. Näin että kyse oli sivistysvaltiosta. En osaa sanoa tarkalleen mikä, vain yleisesti.

        Näin että maa oli kauttaaltaan halkeillut. Oli maanvyörymiä, autoja oli törmännyt toisiinsa, vielä jotenkin pystyssä olevissa taloissa oli tulipaloja, kuolleita oli siellä täällä, ja elossa olevat ihmiset huusivat ja itkivät ja juoksentelivat päämäärättömästi sinne tänne.

        Tilannetta voisi kuvailla sanoilla ”täydellinen kaaos”. Sitä samaa näkymää riitti niin pitkälle kuin näki.

        Heräsin tämän jälkeen.


      • pihonsivulta

        Mirka Nurkan näky 21.2.2009

        Herra antoi näyn rukouksessa. Säären, nilkasta kahlitun jalkapuussa.
        Herra selitti: Paha on potkia tutkainta vastaan. Tämä kansa joutuu pistimen alle.

        Tutkimalla olen Minä tutkinut, mutta en ole hyvää siitä löytänyt.

        Minä syöksen sen onnettomuuteen ja ahdistukseen sen syntivelan tähden. Paljosta puheesta ei ole ymmärretty mitään, mitään ei kansa ole ottanut varteen, paitsi sinä Minulle pyhitetty pieni joukkoni.

        Sana Suomen kansalaisille: Minä se olen, jota vastaan te yritätte nousta, mutta teidän yrityksenne tulevat epäonnistumaan, sillä Minä olen Herra ja kaikkien kansojen Kaikkivaltias Jumala.

        Minä annan takaani kuulua äänen, joka on kaikuva kaikkialla kansojen joukossa.

        Pasuunain äänen, jolla Minä ilmoitan tulevani pyhään sotaan syntiä ja jumalattomuutta vastaan.

        Vaiti herran edessä, kaikki maa! Pyhyys lähtee asunnostaan ja ratsastaa valkealla ratsullaan, se on Minun Kallis Poikani Jeesus, jonka te silloin näette. Minä tuon vitsan tullessani ja sillä ohjaan.

        Nyt on sen hetki, Minä nostatan kansat vihaan toisiaan vastaan, niin, että ne toisensa tuhoavat.

        Minun pyhyyteni lankeaa maan päälle ja on paljon niitä, jotka pelastuvat, niitä, joille Minun armoni kelpaa.

        Minä nousen pyhästä asunnostani ja syöksen tulellani syntiä vastaan.

        Paljoilla teoilla ei ole loppua, jotka Minä kunniassani teen, Minun nimeni ylistykseksi, ei kenenkään muun. Sillä ei ole toista Jumalaa, ei muuta kuin Minä taivaankannen alla.

        -------------------

        Nimimerkin "Nainen Itä-Suomesta" saama sanoma 5.2.2011

        5.2.2011. klo 8.00-8.30 saatu aamurukouksessa.

        Herra sanoi: "Kirjoita, minulla on vielä asiaa." (Olin aiemmin kirjoittanut itselleni kohdistettua asiaa ylös, olin laskenut kynän pöydälle).

        Asia oli seuraava: "Maailma järkkyy sen pahuuden tähden. Kansat kuohuu. Nämä ovat minun tulemiseni merkkejä.

        Kerro sinä tämä heille, ja käske tekemään parannusta synneistään.

        Minä itken, kun näen mitä te teette. Te häpäisette minun nimeni, kun elätte kuin maailman ihmiset.

        Tehkää parannus. Antakaa minun puhdistaa sydämenne kaikesta saastasta mikä siellä asuu." (Henki tunnusti Jeesuksen Kristukseksi, lihaan tulleeksi).

        ----------------

        Nimimerkin "Hiljainen" näky 27.6.2010

        Nimimerkki "Hiljainen" tässä taasen. Lueskelin sivujasi ja hätkähdin seuraavasta:

        Jukka Piirosen näky 11.6.2010

        Omenapuun lehdessä oleva latvusto paloi voimakkaalla soihtumaisella liekillä ja omenapuun oksissa riippui kuivuneissa kannoissaan sinisiä, ylikypsiä, pilaantuneita omenia.

        Ymmärsin näyn tarkoittavan Suomen kansaa.

        Itselläni oli melkein vastaava näky 27.6.2010.

        Eteeni ilmestyi omenapuu, jossa oli ensin kauniita valtavan suuria omenia, jotka alkoivat pikkuhiljaa mädäntyä yksi kerrallaan, jokunen oli jo tippunut alas puusta.

        Sain silloin henkeeni, että SUOMEN KANSAN hengen hedelmät alkavat mädäntyä, koska emme kulje valvoen tilaamme, vaikka Jumala on meitä kehottannut.

        Suurin mätänemisen syy on ylpeys.

        Tämän laitoin ihan siksi, että halusin vahvistaa tätä veljeä hänen näystään.

        T:"Hiljainen"

        --------------

        20.11.2015

        Davidin sanoma

        Pekka Kortelaisen kääntämä ja välittämä

        Jumalan on erittäin vihainen Euroopan ja Suomen kelvottomien paimenten, leipäpappien ja väärien profeettojen tähden.

        He eivät varoita kansaa syntielämästä, vaan ovat pelokkaita ihmisten edessä ja pelkäävät loukkaavansa kuulijoita.

        Jumala on vihainen näille vääräuskoisille, heikkoluontoisille saarnaajille.

        Teitä on varoitettu. Tuomio on tulossa ja kirkkojen lattioille tulee vielä kaatumaan ruumiita.

        Lukekaa Hes.8. ja 9. Jumala tuomitsi kansansa, ja aloitti puhdistuksen omasta temppelistään.


    • toiseltapalstalta

      Supersaarnaaja Lesego AJOI HOMODEMONIN MIEHEEN!

      http://keskustelu.suomi24.fi/t/14829811/supersaarnaaja-lesego-ajoi-homodemonin-mieheen!

      Hurskaalloinen

      26.4.2017 15:47
      Kaatajasaarnaajat tai tärisyttäjät eivät ole enää mitään, nyt tulee astetta kovempi karismaatikko!

      Eteläafrikkalainen Lesego Daniel on kokouksissaan mm. käskenyt joukon ihmisiä nukahtamaan, ja he ovat todella nukahtaneet - ja samalla heidän vartalonsa ovat jäykistyneet kivikoviksi. Saarnaaja käski kuulijoitaan kävelemään ja hyppimään maassa makaavien nukkujien päällä, eivätkä nukutetut reagoineet mitenkään! Aivan kuin joidenkin hypnotisoijien näytöksessä, paitsi että tämä tuli Jumalan käskynä.

      Lisäksi hän saarnasi, että seurakunta pääsee lähemmäs Jumalaa, kun käy pihalla syömässä ruohoa kuin raavaat, ja seurakunta teki työtä käskettyä, menivät ulos nelinkontin syömään ruohoa. Osa tosin sairastui ja sai oksu-kakka-taudin, mutta pitää muistaa, että ihan raamatullisilla linjoilla ollaan; Vanhassa testamentissa kerrotaan, kuinka Jumala löi kuningas Nebukadnessaria hulluudella, että tämä kulki ulkona syöden ruohoa kuin raavas eli nautaeläin.

      Ruohon syönti:

      https://www.youtube.com/watch?v=ajLzAuyHHp0

    • toiseltapalstalta

      David Wilkerson puhuu haudan takaa karismaattisesta eksytyksestä

      KRISTITTY, LUE TÄMÄ

      http://keskustelu.suomi24.fi/t/9834667/david-wilkerson-puhuu-haudan-takaa-karismaattisesta-eksytyksesta

      28.4.2011 21:30
      Tässä ote eräästä David Wilkersonin saarnasta:

      Pyhän Hengen vääristely

      Tämä on häpeällisintä. Pyhä Henki on esitetty sillä tavoin koko maailmalle, että meidän kaikkien tulisi langeta kasvoillemme maahan. Aikamme seurakunnissa, julistajilla, on niin vähän arvostelukykyä jäljellä. He eivät erota milloin Pyhää Henkeä vääristellään tai pilkataan. Tuhannet ihmiset menevät suuriin parantamiskokouksiin ja ristiretkiin ja he näkevät asioita, jotka luullaan Pyhän Hengen toiminnaksi. Ylistäessään ja palvoessaan he eivät tiedä, että julistaja pilkkaa ja häpäisee Pyhää Henkeä. He eivät tajua sitä.

      Kokonaiset karismaattiset seurakunnat, helluntailiike, on hajallaan – kirjaimellisesti rikki revittynä valheherätysten takia. Kaikenlaista tapahtuu. Jotakin uutta esitellään lähes viikoittain eivätkä johtajat tiedä pitäisikö uusi ottaa vastaan vai kirota se. He eivät tiedä mitä tehdä. Saamme kirjeitä sadoilta pastoreilta ympäri maailmaa ja he kysyvät mikä on väärää ja mikä on oikeata? Missä ovat johtajat? Missä on joku, joka kertoo meille?

      Mitä näemme aikamme ns. herätyksissä ja mikä liitetään Pyhän Hengen yhteyteen, sitä emme löydä Kirjoituksista. Mikä ei ole löydettävissä Sanasta pitää heti hylätä – täysin hylätä. Itken kun katson näitä videoita, joita ihmiset ympäri maata lähettävät minulle. Ihmisjoukot ruumis vapisten ilman kontrollia, ihmiset putoilemassa lattialle, hysteerinen nauru, hoipertelu kuten juopuneessa tilassa, käärmeen lailla kiemurtelu, villien eläinten lailla kiljuminen – ja sitten meillä on julistaja, joka puhaltaa ihmisten ylle ja saa heidät kaatumaan ikään kuin Pyhä Henki olisi tullut lihaksi hänessä. Tämä henkilö heittää takkinsa ihmisten ylle ja sanoo, "Tämä on Herran käsi".

      Nyt uusi "evankeliumi" on iskenyt Etelä-Amerikkaan. Tämä on hyvin julmaa mutta minun pitää puhua tästä uusimmasta. Kun joudut tällaiseen, kun olet joutunut eroon Kirjoitusten varjelevasta vaikutuksesta sanot vain: "Hei, tämä on uutta, Jumala tekee uutta. En ymmärrä tätä, se ei ole Sanassa mutta en halua olla Pyhää Henkeä vastaan."

      Jos se ei ole Sanassa sinun pitää olla sitä vastaan!

      http://www.kristitynfoorumi.fi/srkhapaisy.htm

    • biisiäpukkaa
    • Onkoymmärrystätähän

      Mitähän tarkoittaa kun on profetoitu, että eräällä paikkakunnalla kaksi ihmistä ovat "herätyksen avaimet"? Osaako joku selittää tarkemmin...? Herätys kai alkaa seurakunnasta....mutta..mutta..

    • Anonyymi

      http://www.reijotelaranta.fi/reijon_blogi/david_wilkerson__profetia_talouden_ja_moraalin_romahtamisesta/

      Näky viimeisestä yrityksestä pettää Jumalan valittuja

      Wilkerson on nähnyt tämän sukupolven Jeesukseen uskovat "viimeisinä kristittyinä". Wilkerson kuvaa, kuinka Saatana tulee viekkaasti, viattomasti ja huomaamatta, että vain harvat käsittävät sitä. Paha houkuttelee kristityt asioilla, jotka sinänsä ovat hyväksyttäviä, mutta jotka väärinkäytettyinä tulevat tuomioksi.
      Wilkerson näkee, että kaikkein suurin kiusaus viimeisille kristityille on hyvinvointi. Jumala ei ole vaurautta ja menestymistä vastaan, mutta Wilkerson näkee silti, että hyvinvointi pettää miljoonia kristittyjä. Hän näkee kuinka Saatana pyytää lupaa kiusata viimeisiä kristittyjä. Tämä on Wilkersonin näky kirjasta Näky nyt:

      Ja Herra sanoi saatanalle: "Mistä sinä tulet?" Saatana vastasi: "Maata kiertämästä ja kuljeksimasta ja tarkkailemasta viimeisiä kristittyjä." Ja Herra sanoi saatanalle: "Oletko pannut merkille viimeisen ajan kristityt - miten nuhteettomia, miten rehellisiä, miten Jumalaa pelkääviä ja Kristusta rakastavia he ovat? Miten he yrittävätkään karttaa pahaa?"

      Sitten saatana vastasi Herralle: "Niin, mutta otahan pois se aitaus, jonka olet rakentanut heidän ympärilleen. Job ei olisi hylännyt sinua köyhyydessään, mutta sinun ei tarvitse kuin lisätä ja siunata kaikkia viimeisen ajan kristittyjä yli kaiken sen, mitä Jobilla oli, niin saat nähdä, mitä tapahtuu.

      Anna heille kaikille omaisuutta yltäkylläisesti niin kuin Jobille. Rakenna heille hienot, uudet kodit. Anna heille hienoja autoja, rahaa ja kaikenlaisia laitteita niin paljon kuin tarvitsevat. Hukuta heidät asuntovaunuihin, veneisiin, ulkomaanmatkoihin, hienoihin vaatteisiin, eksoottisiin ruokiin, maatiloihin ja säästötileihin.

      Saat nähdä kuinka käy viimeisille kristityille, kun heistä tulee kylläisiä, rikkaita, kun he saavat lisää tavaroita ja kun he eivät enää tarvitse mitään. He hylkäävät Jumalan ja heistä tulee itsekeskeisiä.

      -----------

      Enmän Wilkeronin vuonna 1973 saamasta ja hätkähdyttävällä tavalla jo toteutuneesta näystä voit lukea tästä osoitteesta: https://ajankohtainen.wordpress.com/2014/02/08/wilkersonin_naky/

    • Anonyymi

      Profetia = näky = harhakuva.

    • Anonyymi

      Ps. 37:25

      Olen ollut nuori ja olen vanhaksi tullut, mutta en ole nähnyt vanhurskasta hyljättynä enkä hänen lastensa kerjäävän leipää.

      ---------


      Sananlaskut 23

      4 Älä näe vaivaa rikastuaksesi, lakkaa käyttämästä ymmärrystäsi siihen.

      5 Kun silmäsi siihen lentävät, on rikkaus mennyttä; sillä se saa siivet kuin kotka, joka lentää taivaalle.


      Sananlaskut 30

      7 Kahta minä sinulta pyydän, älä niitä minulta koskaan kiellä, kuolemaani saakka:

      8 Vilppi ja valhepuhe pidä minusta kaukana. Älä köyhyyttä, älä rikkautta minulle anna; anna minulle ravinnoksi määräosani leipää,

      9 etten kylläisenä tulisi kieltäjäksi ja sanoisi: "Kuka on Herra?" ja etten köyhtyneenä varastaisi ja rikkoisi Jumalani nimeä vastaan.

      ------------

      Hesekiel 16

      49 Katso, tämä oli sisaresi Sodoman synti: ylpeys, leivän yltäkylläisyys ja huoleton lepo hänellä ja hänen tyttärillään; mutta kurjaa ja köyhää hän ei kädestä ottanut.

      50 He korskeilivat ja tekivät kauhistuksia minun edessäni, ja minä, kun sen näin, toimitin heidät pois.

      ------------

      1. kirje Timoteukselle 6

      6 Ja suuri voitto onkin jumalisuus yhdessä tyytyväisyyden kanssa.

      7 Sillä me emme ole maailmaan mitään tuoneet, emme myös voi täältä mitään viedä;

      8 mutta kun meillä on elatus ja vaatteet, niin tyytykäämme niihin.

      9 Mutta ne, jotka rikastua tahtovat, lankeavat kiusaukseen ja paulaan ja moniin mielettömiin ja vahingollisiin himoihin, jotka upottavat ihmiset turmioon ja kadotukseen.

      10 Sillä rahan himo on kaiken pahan juuri; sitä haluten monet ovat eksyneet pois uskosta ja lävistäneet itsensä monella tuskalla.

      11 Mutta sinä, Jumalan ihminen, pakene semmoista, ja tavoita vanhurskautta, jumalisuutta, uskoa, rakkautta, kärsivällisyyttä, hiljaisuutta.

      -----------

      Matteus 6

      24 Ei kukaan voi palvella kahta herraa; sillä hän on joko tätä vihaava ja toista rakastava, taikka tähän liittyvä ja toista halveksiva. Ette voi palvella Jumalaa ja mammonaa.

      25 Sentähden minä sanon teille: älkää murehtiko hengestänne, mitä söisitte tai mitä joisitte, älkääkä ruumiistanne, mitä päällenne pukisitte. Eikö henki ole enemmän kuin ruoka ja ruumis enemmän kuin vaatteet?

      26 Katsokaa taivaan lintuja: eivät ne kylvä eivätkä leikkaa eivätkä kokoa aittoihin, ja teidän taivaallinen Isänne ruokkii ne. Ettekö te ole paljoa suurempiarvoiset kuin ne?

      27 Ja kuka teistä voi murehtimisellaan lisätä ikäänsä kyynäränkään vertaa?

      28 Ja mitä te murehditte vaatteista? Katselkaa kedon kukkia, kuinka ne kasvavat; eivät ne työtä tee eivätkä kehrää.

      29 Kuitenkin minä sanon teille: ei Salomo kaikessa loistossansa ollut niin vaatetettu kuin yksi niistä.

      30 Jos siis Jumala näin vaatettaa kedon ruohon, joka tänään kasvaa ja huomenna uuniin heitetään, eikö paljoa ennemmin teitä, te vähäuskoiset?

      31 Älkää siis murehtiko sanoen: 'Mitä me syömme?' tahi: 'Mitä me juomme?' tahi: 'Millä me itsemme vaatetamme?'

      32 Sillä tätä kaikkea pakanat tavoittelevat. Teidän taivaallinen Isänne kyllä tietää teidän kaikkea tätä tarvitsevan.

      33 Vaan etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttansa, niin myös kaikki tämä teille annetaan.

      34 Älkää siis murehtiko huomisesta päivästä, sillä huominen päivä pitää murheen itsestään. Riittää kullekin päivälle oma vaivansa."

      -----------

      Luukas 18

      7 Eikö sitten Jumala toimittaisi oikeutta valituillensa, jotka häntä yötä päivää avuksi huutavat, ja viivyttäisikö hän heiltä apuansa?

      8 Minä sanon teille: hän toimittaa heille oikeuden pian. Kuitenkin, kun Ihmisen Poika tulee, löytäneekö hän uskoa maan päältä?"

    • Anonyymi

      Matteus 10

      37 Joka rakastaa isäänsä taikka äitiänsä enemmän kuin minua, se ei ole minulle sovelias; ja joka rakastaa poikaansa taikka tytärtänsä enemmän kuin minua, se ei ole minulle sovelias;

      38 ja joka ei ota ristiänsä ja seuraa minua, se ei ole minulle sovelias.

      39 Joka löytää elämänsä, kadottaa sen; ja joka kadottaa elämänsä minun tähteni, hän löytää sen.

      ---------

      Matteus 19

      16 Ja katso, eräs mies tuli ja sanoi hänelle: "Opettaja, mitä hyvää minun pitää tekemän, että minä saisin iankaikkisen elämän?"

      17 Niin hän sanoi hänelle: "Miksi kysyt minulta, mikä on hyvää? On ainoastaan yksi, joka on hyvä. Mutta jos tahdot päästä elämään sisälle, niin pidä käskyt."

      18 Hän sanoi hänelle: "Mitkä?" Jeesus sanoi: "Nämä: 'Älä tapa', 'Älä tee huorin', 'Älä varasta', 'Älä sano väärää todistusta',

      19 'Kunnioita isääsi ja äitiäsi', ja: 'Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi'".

      20 Nuorukainen sanoi hänelle: "Kaikkia niitä minä olen noudattanut; mitä minulta vielä puuttuu?"

      21 Jeesus sanoi hänelle: "Jos tahdot olla täydellinen, niin mene, myy, mitä sinulla on, ja anna köyhille, niin sinulla on oleva aarre taivaissa; ja tule ja seuraa minua".

      22 Mutta kun nuorukainen kuuli tämän sanan, meni hän pois murheellisena, sillä hänellä oli paljon omaisuutta.

      23 Silloin Jeesus sanoi opetuslapsillensa: "Totisesti minä sanon teille: rikkaan on vaikea päästä taivasten valtakuntaan.

      24 Ja vielä minä sanon teille: helpompi on kamelin käydä neulansilmän läpi kuin rikkaan päästä Jumalan valtakuntaan."

      25 Kun opetuslapset sen kuulivat, hämmästyivät he kovin ja sanoivat: "Kuka sitten voi pelastua?"

      26 Niin Jeesus katsoi heihin ja sanoi heille: "Ihmisille se on mahdotonta, mutta Jumalalle on kaikki mahdollista".

      27 Silloin Pietari vastasi ja sanoi hänelle: "Katso, me olemme luopuneet kaikesta ja seuranneet sinua; mitä me siitä saamme?"

      28 Niin Jeesus sanoi heille: "Totisesti minä sanon teille: siinä uudestisyntymisessä, jolloin Ihmisen Poika istuu kirkkautensa valtaistuimella, saatte tekin, jotka olette minua seuranneet, istua kahdellatoista valtaistuimella ja tuomita Israelin kahtatoista sukukuntaa.

      29 Ja jokainen, joka on luopunut taloista tai veljistä tai sisarista tai isästä tai äidistä tai lapsista tai pelloista minun nimeni tähden, on saava monin verroin takaisin ja perivä iankaikkisen elämän.

      30 Mutta monet ensimmäiset tulevat viimeisiksi, ja monet viimeiset ensimmäisiksi."

      ----------

      Luukas 9

      57 Ja heidän tietä vaeltaessaan eräs mies sanoi hänelle: "Minä seuraan sinua, mihin ikinä menet".

      58 Niin Jeesus sanoi hänelle: "Ketuilla on luolat ja taivaan linnuilla pesät, mutta Ihmisen Pojalla ei ole, mihin hän päänsä kallistaisi".

      59 Toiselle hän sanoi: "Seuraa minua". Mutta tämä sanoi: "Herra, salli minun ensin käydä hautaamassa isäni".

      60 Mutta Jeesus sanoi hänelle: "Anna kuolleitten haudata kuolleensa, mutta mene sinä ja julista Jumalan valtakuntaa".

      61 Vielä eräs toinen sanoi: "Minä tahdon seurata sinua, Herra; mutta salli minun ensin käydä ottamassa jäähyväiset kotiväeltäni".

      62 Mutta Jeesus sanoi hänelle: "Ei kukaan, joka laskee kätensä auraan ja katsoo taaksensa, ole sovelias Jumalan valtakuntaan".

      -----------

      Luukas 8


      19 Ja hänen äitinsä ja veljensä tulivat häntä tapaamaan, mutta eivät väentungokselta päässeet hänen tykönsä.

      20 Niin hänelle ilmoitettiin: "Sinun äitisi ja veljesi seisovat ulkona ja tahtovat nähdä sinua".

      21 Mutta hän vastasi ja sanoi heille: "Minun äitini ja veljeni ovat nämä, jotka kuulevat Jumalan sanan ja sen mukaan tekevät".

    • Anonyymi

      Luukas 13

      1 Samaan aikaan oli saapuvilla muutamia, jotka kertoivat hänelle niistä galilealaisista, joiden veren Pilatus oli sekoittanut heidän uhriensa vereen.

      2 Niin Jeesus vastasi ja sanoi heille: "Luuletteko, että nämä galilealaiset olivat syntisemmät kuin kaikki muut galilealaiset, koska he saivat kärsiä tämän?

      3 Eivät olleet, sanon minä teille, mutta ellette tee parannusta, niin samoin te kaikki hukutte.

      4 Taikka ne kahdeksantoista, jotka saivat surmansa, kun torni Siloassa kaatui heidän päällensä, luuletteko, että he olivat syyllisemmät kuin kaikki muut ihmiset, jotka Jerusalemissa asuvat?

      5 Eivät olleet, sanon minä teille, mutta ellette tee parannusta, niin samoin te kaikki hukutte."

      -----------

      Matt. 5:20

      Sillä minä sanon teille: ellei teidän vanhurskautenne ole paljoa suurempi kuin kirjanoppineiden ja fariseusten, niin te ette pääse taivasten valtakuntaan.

      ---------

      Matteus 7

      20 Niin te siis tunnette heidät heidän hedelmistään.

      21 Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon.

      22 Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'

      23 Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'.

    • Anonyymi

      http://www.reijotelaranta.fi/reijon_blogi/david_wilkerson__profetia_talouden_ja_moraalin_romahtamisesta/

      Näky viimeisestä yrityksestä pettää Jumalan valittuja

      Wilkerson on nähnyt tämän sukupolven Jeesukseen uskovat "viimeisinä kristittyinä". Wilkerson kuvaa, kuinka Saatana tulee viekkaasti, viattomasti ja huomaamatta, että vain harvat käsittävät sitä. Paha houkuttelee kristityt asioilla, jotka sinänsä ovat hyväksyttäviä, mutta jotka väärinkäytettyinä tulevat tuomioksi.
      Wilkerson näkee, että kaikkein suurin kiusaus viimeisille kristityille on hyvinvointi. Jumala ei ole vaurautta ja menestymistä vastaan, mutta Wilkerson näkee silti, että hyvinvointi pettää miljoonia kristittyjä. Hän näkee kuinka Saatana pyytää lupaa kiusata viimeisiä kristittyjä. Tämä on Wilkersonin näky kirjasta Näky nyt:

      Ja Herra sanoi saatanalle: "Mistä sinä tulet?" Saatana vastasi: "Maata kiertämästä ja kuljeksimasta ja tarkkailemasta viimeisiä kristittyjä." Ja Herra sanoi saatanalle: "Oletko pannut merkille viimeisen ajan kristityt - miten nuhteettomia, miten rehellisiä, miten Jumalaa pelkääviä ja Kristusta rakastavia he ovat? Miten he yrittävätkään karttaa pahaa?"

      Sitten saatana vastasi Herralle: "Niin, mutta otahan pois se aitaus, jonka olet rakentanut heidän ympärilleen. Job ei olisi hylännyt sinua köyhyydessään, mutta sinun ei tarvitse kuin lisätä ja siunata kaikkia viimeisen ajan kristittyjä yli kaiken sen, mitä Jobilla oli, niin saat nähdä, mitä tapahtuu.

      Anna heille kaikille omaisuutta yltäkylläisesti niin kuin Jobille. Rakenna heille hienot, uudet kodit. Anna heille hienoja autoja, rahaa ja kaikenlaisia laitteita niin paljon kuin tarvitsevat. Hukuta heidät asuntovaunuihin, veneisiin, ulkomaanmatkoihin, hienoihin vaatteisiin, eksoottisiin ruokiin, maatiloihin ja säästötileihin.

      Saat nähdä kuinka käy viimeisille kristityille, kun heistä tulee kylläisiä, rikkaita, kun he saavat lisää tavaroita ja kun he eivät enää tarvitse mitään. He hylkäävät Jumalan ja heistä tulee itsekeskeisiä.

      -----------

      Enmän Wilkeronin vuonna 1973 saamasta ja hätkähdyttävällä tavalla jo toteutuneesta näystä voit lukea tästä osoitteesta: https://ajankohtainen.wordpress.com/2014/02/08/wilkersonin_naky/

    • Anonyymi

      2. kirje Timoteukselle 3

      1 Mutta tiedä se, että viimeisinä päivinä on tuleva vaikeita aikoja.

      2 Sillä ihmiset ovat silloin itserakkaita, rahanahneita, kerskailijoita, ylpeitä, herjaajia, vanhemmilleen tottelemattomia, kiittämättömiä, epähurskaita,

      3 rakkaudettomia, epäsopuisia, panettelijoita, hillittömiä, raakoja, hyvän vihamiehiä,

      4 pettureita, väkivaltaisia, pöyhkeitä, hekumaa enemmän kuin Jumalaa rakastavia;

      5 heissä on jumalisuuden ulkokuori, mutta he kieltävät sen voiman. Senkaltaisia karta.

      6 Sillä niitä ovat ne, jotka tungettelevat taloihin ja pauloihinsa kietovat syntien rasittamia ja monenlaisten himojen heiteltäviä naisparkoja,

      7 jotka aina ovat opetusta ottamassa, eivätkä koskaan voi päästä totuuden tuntemiseen.

      8 Ja niinkuin Jannes ja Jambres vastustivat Moosesta, niin nuokin vastustavat totuutta, nuo mieleltään turmeltuneet ihmiset, jotka eivät uskonkoetuksissa kestä.

      9 Mutta he eivät pitemmälle edisty, sillä heidän mielettömyytensä on käyvä ilmeiseksi kaikille, niinkuin noidenkin mielettömyys kävi ilmi.

      -----------

      1. kirje Timoteukselle 4

      1 Mutta Henki sanoo selvästi, että tulevina aikoina moniaat luopuvat uskosta ja noudattavat villitseviä henkiä ja riivaajien oppeja

      2 valheenpuhujain ulkokultaisuuden vaikutuksesta, joiden omatunto on poltinraudalla merkitty

      -----------

      2. kirje Timoteukselle 4

      3 Sillä aika tulee, jolloin he eivät kärsi tervettä oppia, vaan omien himojensa mukaan korvasyyhyynsä haalivat itselleen opettajia

      4 ja kääntävät korvansa pois totuudesta ja kääntyvät taruihin.

      --------

      2. Piet. 3:3

      Ja ennen kaikkea tietäkää se, että viimeisinä päivinä tulee pilkkapuheinensa pilkkaajia, jotka vaeltavat omien himojensa mukaan

      Juud. 16

      He ovat napisijoita, kohtalonsa nurkujia ja vaeltavat himojensa mukaan; heidän suunsa puhuu pöyhkeitä, ja he mielistelevät ihmisiä oman etunsa tähden.

    • Anonyymi

      2. Pietarin kirje 2

      1 Mutta myös valheprofeettoja oli kansan seassa, niinkuin teidänkin keskuudessanne on oleva valheenopettajia, jotka salaa kuljettavat sisään turmiollisia harhaoppeja, kieltävätpä Herrankin, joka on heidät ostanut, ja tuottavat itselleen äkillisen perikadon.

      2 Ja moni on seuraava heidän irstauksiaan, ja heidän tähtensä totuuden tie tulee häväistyksi;

      3 ja ahneudessaan he valheellisilla sanoilla kiskovat teistä hyötyä; mutta jo ammoisista ajoista heidän tuomionsa valvoo, eikä heidän perikatonsa torku.

      4 Sillä ei Jumala säästänyt enkeleitä, jotka syntiä tekivät, vaan syöksi heidät syvyyteen, pimeyden kuiluihin, ja hylkäsi heidät tuomiota varten säilytettäviksi.

      5 Eikä hän säästänyt muinaista maailmaa, vaikka varjelikin Nooan, vanhurskauden saarnaajan, ynnä seitsemän muuta, vaan antoi vedenpaisumuksen tulla jumalattomain maailman päälle.

      6 Ja hän poltti poroksi Sodoman ja Gomorran kaupungit ja tuomitsi ne häviöön, asettaen ne varoitukseksi niille, jotka vastedes jumalattomasti elävät.

      7 Kuitenkin hän pelasti hurskaan Lootin, jota rietasten vaellus irstaudessa vaivasi;

      8 sillä asuessaan heidän keskuudessansa tuo hurskas mies kiusaantui hurskaassa sielussaan joka päivä heidän pahain tekojensa tähden, joita hänen täytyi nähdä ja kuulla.

      9 Näin Herra tietää pelastaa jumaliset kiusauksesta, mutta tuomion päivään säilyttää rangaistuksen alaisina väärät,

      10 ja varsinkin ne, jotka lihan jäljessä kulkevat saastaisissa himoissa ja ylenkatsovat herrauden. Nuo uhkarohkeat, itserakkaat eivät kammo herjata henkivaltoja,

      11 vaikka enkelitkään, jotka väkevyydeltään ja voimaltaan ovat suuremmat, eivät lausu heitä vastaan herjaavaa tuomiota Herran edessä.

      12 Mutta niinkuin järjettömät, luonnostaan pyydystettäviksi ja häviämään syntyneet eläimet, niin joutuvat myös nämä, kun herjaavat sitä, mitä eivät tunne, häviämään omaan turmelukseensa,

      13 saaden vääryyden palkan; he pitävät nautintonaan elää päivänsä hekumassa; he ovat tahra-ja häpeäpilkkuja; he herkuttelevat petoksissaan, kemuillessaan teidän kanssanne;

      14 heidän silmänsä ovat täynnä haureutta eivätkä saa kylläänsä synnistä; he viekoittelevat horjuvia sieluja, heillä on ahneuteen harjaantunut sydän; he ovat kirouksen lapsia.

      15 He ovat hyljänneet suoran tien, ovat eksyneet ja seuranneet Bileamin, Beorin pojan, tietä, hänen, joka rakasti vääryyden palkkaa,

      16 mutta sai rikkomuksestaan ojennuksen: mykkä juhta puhui ihmisen äänellä ja esti profeetan mielettömyyden.

      17 Sellaiset ovat vedettömiä lähteitä ja myrskytuulen ajamia hattaroita, ja pimeyden synkeys on heille varattu.

      18 Sillä he puhuvat pöyhkeitä turhuuden sanoja ja viekoittelevat lihan himoissa irstauksilla niitä, jotka tuskin ovat päässeet eksyksissä vaeltavia pakoon,

      19 ja lupaavat heille vapautta, vaikka itse ovat turmeluksen orjia; sillä kenen voittama joku on, sen orja hän on.


      20 Sillä jos he meidän Herramme ja Vapahtajan Jeesuksen Kristuksen tuntemisen kautta ovat päässeetkin maailman saastutuksia pakoon, mutta niihin taas kietoutuvat ja tulevat voitetuiksi, niin on viimeinen tullut heille ensimmäistä pahemmaksi.

      21 Parempi olisi heille ollut, etteivät olisi tulleet tuntemaan vanhurskauden tietä, kuin että sen tunnettuaan kääntyvät pois heille annetusta pyhästä käskystä.

      22 Heille on tapahtunut, mitä tosi sananlasku sanoo: "Koira palaa oksennukselleen", ja: "Pesty sika rypee rapakossa".

    • Anonyymi

      http://www.reijotelaranta.fi/reijon_blogi/david_wilkerson__profetia_talouden_ja_moraalin_romahtamisesta/

      Näky viimeisestä yrityksestä pettää Jumalan valittuja

      Wilkerson on nähnyt tämän sukupolven Jeesukseen uskovat "viimeisinä kristittyinä". Wilkerson kuvaa, kuinka Saatana tulee viekkaasti, viattomasti ja huomaamatta, että vain harvat käsittävät sitä. Paha houkuttelee kristityt asioilla, jotka sinänsä ovat hyväksyttäviä, mutta jotka väärinkäytettyinä tulevat tuomioksi.
      Wilkerson näkee, että kaikkein suurin kiusaus viimeisille kristityille on hyvinvointi. Jumala ei ole vaurautta ja menestymistä vastaan, mutta Wilkerson näkee silti, että hyvinvointi pettää miljoonia kristittyjä. Hän näkee kuinka Saatana pyytää lupaa kiusata viimeisiä kristittyjä. Tämä on Wilkersonin näky kirjasta Näky nyt:

      Ja Herra sanoi saatanalle: "Mistä sinä tulet?" Saatana vastasi: "Maata kiertämästä ja kuljeksimasta ja tarkkailemasta viimeisiä kristittyjä." Ja Herra sanoi saatanalle: "Oletko pannut merkille viimeisen ajan kristityt - miten nuhteettomia, miten rehellisiä, miten Jumalaa pelkääviä ja Kristusta rakastavia he ovat? Miten he yrittävätkään karttaa pahaa?"

      Sitten saatana vastasi Herralle: "Niin, mutta otahan pois se aitaus, jonka olet rakentanut heidän ympärilleen. Job ei olisi hylännyt sinua köyhyydessään, mutta sinun ei tarvitse kuin lisätä ja siunata kaikkia viimeisen ajan kristittyjä yli kaiken sen, mitä Jobilla oli, niin saat nähdä, mitä tapahtuu.

      Anna heille kaikille omaisuutta yltäkylläisesti niin kuin Jobille. Rakenna heille hienot, uudet kodit. Anna heille hienoja autoja, rahaa ja kaikenlaisia laitteita niin paljon kuin tarvitsevat. Hukuta heidät asuntovaunuihin, veneisiin, ulkomaanmatkoihin, hienoihin vaatteisiin, eksoottisiin ruokiin, maatiloihin ja säästötileihin.

      Saat nähdä kuinka käy viimeisille kristityille, kun heistä tulee kylläisiä, rikkaita, kun he saavat lisää tavaroita ja kun he eivät enää tarvitse mitään. He hylkäävät Jumalan ja heistä tulee itsekeskeisiä.

      -----------

      Enmän Wilkeronin vuonna 1973 saamasta ja hätkähdyttävällä tavalla jo toteutuneesta näystä voit lukea tästä osoitteesta: https://ajankohtainen.wordpress.com/2014/02/08/wilkersonin_naky/

    • Anonyymi

      1. kirje Timoteukselle 6

      3 Jos joku muuta oppia opettaa eikä pitäydy meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen terveisiin sanoihin eikä siihen oppiin, joka on jumalisuuden mukainen,

      4 niin hän on paisunut eikä ymmärrä mitään, vaan on riitakysymyksien ja sanakiistojen kipeä, joista syntyy kateutta, riitaa, herjauksia, pahoja epäluuloja,

      5 alituisia kinastuksia niiden ihmisten kesken, jotka ovat turmeltuneet mieleltään ja totuuden menettäneet ja jotka pitävät jumalisuutta keinona voiton saamiseen.

      ---------

      2. Johanneksen kirje 1

      9 Kuka ikinä menee edemmäksi eikä pysy Kristuksen opissa, hänellä ei ole Jumalaa; joka siinä opissa pysyy, hänellä on sekä Isä että Poika.

      10 Jos joku tulee teidän luoksenne eikä tuo mukanaan tätä oppia, niin älkää ottako häntä huoneeseenne älkääkä sanoko häntä tervetulleeksi;

      11 sillä joka sanoo hänet tervetulleeksi, joutuu osalliseksi hänen pahoihin tekoihinsa.

    • Anonyymi

      Joh. 3:27

      Johannes vastasi ja sanoi: "Ei ihminen voi ottaa mitään, ellei hänelle anneta taivaasta.

      ----------

      Johannes 3

      1 Mutta oli mies, fariseusten joukosta, nimeltä Nikodeemus, juutalaisten hallitusmiehiä.

      2 Hän tuli Jeesuksen tykö yöllä ja sanoi hänelle: "Rabbi, me tiedämme, että sinun opettajaksi tulemisesi on Jumalasta, sillä ei kukaan voi tehdä niitä tunnustekoja, joita sinä teet, ellei Jumala ole hänen kanssansa."

      3 Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: joka ei synny uudesti, ylhäältä, se ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa".

      4 Nikodeemus sanoi hänelle: "Kuinka voi ihminen vanhana syntyä? Eihän hän voi jälleen mennä äitinsä kohtuun ja syntyä?"

      5 Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan.

      6 Mikä lihasta on syntynyt, on liha; ja mikä Hengestä on syntynyt, on henki.

      7 Älä ihmettele, että minä sanoin sinulle: teidän täytyy syntyä uudesti, ylhäältä.

      8 Tuuli puhaltaa, missä tahtoo, ja sinä kuulet sen huminan, mutta et tiedä, mistä se tulee ja minne se menee; niin on jokaisen, joka on Hengestä syntynyt."

      9 Nikodeemus vastasi ja sanoi hänelle: "Kuinka tämä voi tapahtua?"

      10 Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Sinä olet Israelin opettaja etkä tätä tiedä!

      11 Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: me puhumme, mitä tiedämme, ja todistamme, mitä olemme nähneet, ettekä te ota vastaan meidän todistustamme.

      12 Jos ette usko, kun minä puhun teille maallisista, kuinka te uskoisitte, jos minä puhun teille taivaallisista?

      ----------

      2. Korinttolaiskirje 3

      5 ei niin, että meillä itsellämme olisi kykyä ajatella jotakin, ikäänkuin se tulisi meistä itsestämme, vaan se kyky, mikä meillä on, on Jumalasta,

      6 joka myös on tehnyt meidät kykeneviksi olemaan uuden liiton palvelijoita, ei kirjaimen, vaan Hengen; sillä kirjain kuolettaa, mutta Henki tekee eläväksi.

      -----------

      Johannes 14

      16 Ja minä olen rukoileva Isää, ja hän antaa teille toisen Puolustajan olemaan teidän kanssanne iankaikkisesti,

      17 totuuden Hengen, jota maailma ei voi ottaa vastaan, koska se ei näe häntä eikä tunne häntä; mutta te tunnette hänet, sillä hän pysyy teidän tykönänne ja on teissä oleva.

      --------

      Luukas 10

      17 Niin ne seitsemänkymmentä palasivat iloiten ja sanoivat: "Herra, riivaajatkin ovat meille alamaiset sinun nimesi tähden".

      18 Silloin hän sanoi heille: "Minä näin saatanan lankeavan taivaasta niinkuin salaman.

      19 Katso, minä olen antanut teille vallan tallata käärmeitä ja skorpioneja ja kaikkea vihollisen voimaa, eikä mikään ole teitä vahingoittava.

      20 Älkää kuitenkaan siitä iloitko, että henget ovat teille alamaiset, vaan iloitkaa siitä, että teidän nimenne ovat kirjoitettuina taivaissa."

      21 Sillä hetkellä hän riemuitsi Pyhässä Hengessä ja sanoi: "Minä ylistän sinua, Isä, taivaan ja maan Herra, että olet salannut nämä viisailta ja ymmärtäväisiltä ja ilmoittanut ne lapsenmielisille. Niin, Isä, sillä näin on sinulle hyväksi näkynyt.

      22 Kaikki on minun Isäni antanut minun haltuuni, eikä kukaan muu tunne, kuka Poika on, kuin Isä; eikä kukaan muu tunne, kuka Isä on, kuin Poika ja se, kenelle Poika tahtoo hänet ilmoittaa."

      23 Ja hän kääntyi opetuslapsiinsa erikseen ja sanoi: "Autuaat ovat ne silmät, jotka näkevät, mitä te näette.

      24 Sillä minä sanon teille: monet profeetat ja kuninkaat ovat tahtoneet nähdä, mitä te näette, eivätkä ole nähneet, ja kuulla, mitä te kuulette, eivätkä ole kuulleet."

    • Anonyymi

      http://www.reijotelaranta.fi/reijon_blogi/david_wilkerson__profetia_talouden_ja_moraalin_romahtamisesta/

      Näky viimeisestä yrityksestä pettää Jumalan valittuja

      Wilkerson on nähnyt tämän sukupolven Jeesukseen uskovat "viimeisinä kristittyinä". Wilkerson kuvaa, kuinka Saatana tulee viekkaasti, viattomasti ja huomaamatta, että vain harvat käsittävät sitä. Paha houkuttelee kristityt asioilla, jotka sinänsä ovat hyväksyttäviä, mutta jotka väärinkäytettyinä tulevat tuomioksi.
      Wilkerson näkee, että kaikkein suurin kiusaus viimeisille kristityille on hyvinvointi. Jumala ei ole vaurautta ja menestymistä vastaan, mutta Wilkerson näkee silti, että hyvinvointi pettää miljoonia kristittyjä. Hän näkee kuinka Saatana pyytää lupaa kiusata viimeisiä kristittyjä. Tämä on Wilkersonin näky kirjasta Näky nyt:

      Ja Herra sanoi saatanalle: "Mistä sinä tulet?" Saatana vastasi: "Maata kiertämästä ja kuljeksimasta ja tarkkailemasta viimeisiä kristittyjä." Ja Herra sanoi saatanalle: "Oletko pannut merkille viimeisen ajan kristityt - miten nuhteettomia, miten rehellisiä, miten Jumalaa pelkääviä ja Kristusta rakastavia he ovat? Miten he yrittävätkään karttaa pahaa?"

      Sitten saatana vastasi Herralle: "Niin, mutta otahan pois se aitaus, jonka olet rakentanut heidän ympärilleen. Job ei olisi hylännyt sinua köyhyydessään, mutta sinun ei tarvitse kuin lisätä ja siunata kaikkia viimeisen ajan kristittyjä yli kaiken sen, mitä Jobilla oli, niin saat nähdä, mitä tapahtuu.

      Anna heille kaikille omaisuutta yltäkylläisesti niin kuin Jobille. Rakenna heille hienot, uudet kodit. Anna heille hienoja autoja, rahaa ja kaikenlaisia laitteita niin paljon kuin tarvitsevat. Hukuta heidät asuntovaunuihin, veneisiin, ulkomaanmatkoihin, hienoihin vaatteisiin, eksoottisiin ruokiin, maatiloihin ja säästötileihin.

      Saat nähdä kuinka käy viimeisille kristityille, kun heistä tulee kylläisiä, rikkaita, kun he saavat lisää tavaroita ja kun he eivät enää tarvitse mitään. He hylkäävät Jumalan ja heistä tulee itsekeskeisiä.

      -----------

      Enmän Wilkeronin vuonna 1973 saamasta ja hätkähdyttävällä tavalla jo toteutuneesta näystä voit lukea tästä osoitteesta: https://ajankohtainen.wordpress.com/2014/02/08/wilkersonin_naky/

    • Anonyymi

      Daniel 11

      32 Ja liitonrikkojat hän viettelee luopumukseen houkutuksillaan, mutta niitten joukko, jotka tuntevat Jumalansa, pysyy lujana ja tekee tehtävänsä.

      33 Ja taidolliset kansan seassa opettavat monta, mutta heitä sorretaan miekalla, tulella, vankeudella ja ryöstöllä, jonkun aikaa.

      34 Ja keskellä sortoa heille suodaan pieni menestys, ja monet liittyvät heihin teeskennellen.

      35 Ja taidollisista jotkut kompastuvat, että heidän joukkonsa koeteltaisiin, seulottaisiin ja puhdistettaisiin lopun ajaksi, sillä vielä kestää, ennenkuin määräaika on.

      36 Ja kuningas tekee, mitä hän tahtoo, ja korottaa itsensä ja uhittelee jokaista jumalaa, itse jumalien Jumalaa vastaan hän puhuu kauheita. Ja hän menestyy, kunnes vihan aika on lopussa; sillä mikä on säädetty, se tapahtuu.

    • Anonyymi

      1. kirje Timoteukselle 4

      1 Mutta Henki sanoo selvästi, että tulevina aikoina moniaat luopuvat uskosta ja noudattavat villitseviä henkiä ja riivaajien oppeja

      2 valheenpuhujain ulkokultaisuuden vaikutuksesta, joiden omatunto on poltinraudalla merkitty

      3 ja jotka kieltävät menemästä naimisiin ja nauttimasta ruokia, mitkä Jumala on luonut niiden nautittavaksi kiitoksella, jotka uskovat ja ovat tulleet totuuden tuntemaan.

      4 Sillä kaikki, minkä Jumala on luonut, on hyvää, eikä mikään ole hyljättävää, kun se kiitoksella vastaanotetaan;

      5 sillä se pyhitetään Jumalan sanalla ja rukouksella.

    Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      80
      1965
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1743
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      16
      1604
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      20
      1356
    5. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1262
    6. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1254
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      12
      1236
    8. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      45
      1233
    9. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      10
      1212
    10. Annetaanko olla vaan

      Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
      Ikävä
      29
      1191
    Aihe