Mitä tahdot?

Asiahan on siis edennyt näin.

Ruokalassa huomasin hänet, tai hänen katseensa. Niin viettelevä katse, ei tuosta voi erehtyä. Jos hän kävelee ohi, mies kääntyy vielä vilkaisemaan minua silmiin ja hymyilee viekkaasti. Vatsanpohjaan ilmestyy joka kerta sata perhosta, kun hän tekee niin. Moikat sanotaan, jos käytävillä nähdään, muuten ei olla juteltu (mikä harmittaa paljon, koska olen suht ujo..). Luulin, ettei hän edes tiedä nimeäni, mutta lisäsi minut sellaiseen "Chat-listaan", josta sain ilmoituksen. Ei olla siis töiden puolesta missään tekemisissä, joten tuskin teki tämän pelkästään työkaverimielessä.

Kuulin, että hänellä on vaimo ja kaksi lasta. Jäädyin, enkä ole uskaltanut enää ottaa minkäänlaista kontaktia.
Olenko kuvitellut vain kaiken?
Ikäeroa löytyy huomattavasti, mies on arviolta 15vuotta? minua vanhempi. Eikä tästä muutenkaan mitään parisuhdetta saisi kehitettyä. Enkä haluaisikaan, olen/olin vain enemmänkin "siinä mielessä" hänestä kiinnostunut.
Tekisi mieli mennä kysymään, mitä hän oikein minusta tahtoo.
10<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Voin kertoa, mitä tahtoo. Sitä mitä sinulla on jalkojesi välissä. Vain sitä, salaisesti, ilman että lapset tai vaimo saavat tietää.

Äänestä

Unohda koko juttu, et halua elämästäsi helvettiä. Etsi itsellesi poikaystävä. Laita vaikka profiili nettideittiin nyt heti saman tien.

Äänestä

Älä ala mihinkään sen limasian kanssa. Kakkosen titteli ei ole erityisen arvostettu.

Äänestä

Irtopiparia sinusta taidetaan haluta, kun vanheneva mies on huomannut, että hänen flirttinsä on uponnut sinuun. On varmaan kokeillut useampaa työpaikan noista eikä ole ennenkään kieltäytynyt vieraasta.

Äänestä

Kiitos, taidan ottaa neuvoistanne vaarin. :D Piristi päivää nämä :P

Äänestä

Ota irti mitä saat! Molemmat vaikuttavat kiinnostuneilta joten "siinä mielessä" hommat luistaa varmasti mukavasti! ;)

Äänestä
  • Muuten laittaisinkin, tuo vaimoasia ei ihan vaan natsaa.. Mutta tätäkään "huhua" en ole kuullut häneltä itseltään. (Siksi koska ei olla juteltu mitään!)
    Pitääkin seuraavalla kerralla katsoa, onko sormus sormessa. (Vaikka eihän sekään kaikkea kerro.)
    Silmäpeli vaan jatkuu! Enkä voi sille mitään, että se tuntuu niin kivalta.

    Kysymys: jos hän ei itse mainitse minulle perheestään, eikä hänellä ole sormusta sormessa, onko hän silloin "vapailla markkinoilla"? Vai pitääkö minun vielä varmistaa asia?

    Äänestä

Taitaa olla vain päivän piristystä tuo.

Äänestä

Mine katso sinua koska mine tykkeen sinun kaunis silme.

Äänestä

Ruokapaikassa oli tänään erittäin muodokas kirkollis tyttö isolla kaula aukolla.
olisin voinut....

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kevättä_rinnassa_ko kirjoitti:

Asiahan on siis edennyt näin.

Ruokalassa huomasin hänet, tai hänen katseensa. Niin viettelevä katse, ei tuosta voi erehtyä. Jos hän kävelee ohi, mies kääntyy vielä vilkaisemaan minua silmiin ja hymyilee viekkaasti. Vatsanpohjaan ilmestyy joka kerta sata perhosta, kun hän tekee niin. Moikat sanotaan, jos käytävillä nähdään, muuten ei olla juteltu (mikä harmittaa paljon, koska olen suht ujo..). Luulin, ettei hän edes tiedä nimeäni, mutta lisäsi minut sellaiseen "Chat-listaan", josta sain ilmoituksen. Ei olla siis töiden puolesta missään tekemisissä, joten tuskin teki tämän pelkästään työkaverimielessä.

Kuulin, että hänellä on vaimo ja kaksi lasta. Jäädyin, enkä ole uskaltanut enää ottaa minkäänlaista kontaktia.
Olenko kuvitellut vain kaiken?
Ikäeroa löytyy huomattavasti, mies on arviolta 15vuotta? minua vanhempi. Eikä tästä muutenkaan mitään parisuhdetta saisi kehitettyä. Enkä haluaisikaan, olen/olin vain enemmänkin "siinä mielessä" hänestä kiinnostunut.
Tekisi mieli mennä kysymään, mitä hän oikein minusta tahtoo.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu