Raju näky lopunajan seurakunnasta

http://www.tv7.fi/vod/player/?program=44207

Isännän Pöydässä

Pyysi näkyä, jollaisena Herra näkee seurakunnan lopun aikana.

Näki ensin valtavasti uskovia. Herra vähensi niitä selventääkseen kuvaa, kunnes jäljellä oli kymmenen. Näistä kolmella oli Raamatut käsissä ja he hakkasivat niillä päätään. Seuraavat kolme polttivat omia vanhoja vaatteitaan, joiden polttamisesta ei tuntunut tulevan loppua. Sitten kolmella oli Jumalan sota-asun ja Jumalan voima oli heidän ympärillään. Mutta missä oli kymmenes. Hänellä ei ollut aikaa olla siinä.

Kristikunnassa keskitytään liiaksi siihen, että lyödään Raamattua lisää ja lisää. Tutkitaan ja tutkitaan. Tekisi ennemmin sitä, mitä on jo oppinut. Toinen ryhmä käsittelee omia syntejään niin paljon, etteivät he pääse niistä yli koskaan. Kolmas ryhmä oli se, joka vain nautti voimasta, mutta he eivät tehneet mitään, vain seisoivat.

Herra sanoi. Minä näytän sinulle vielä jotain. Hän vei niiden ihmisten taakse. Kahdella ryhmällä ei ollut takana vaatteita ollenkaan. Herra sanoi, että he vain pyrkivät osoittamaan olevansa vanhurskaita, mutta he ovat hyvin haavoittuneita. Yksi joka ei ollut paikalla, hän oli etsimässä sieluja.
7<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Katsoin lähetyksen.
Jumala vastaa rukouksiin joskus ihmeellisestikin.

Äänestä

Olisiko jotain maalisuikaletta esittää profetiaan liittyen?

Äänestä
  • Tulipa vahvat vibat.

    Äänestä

Mikäs sen sitten takaa, että tuo aloituksen näky on yleensä ottaen mitään muuta kuin ihmisen oman psyyken tuote?

Äänestä
  • Vertaa raamatunsanaan, onko sanomassa samaa, mitä raamatussa.
    Toisaalta InhottavaRealisti on nikki, jolle pitää kirjoittaa selkokielellä.
    Kolmanneksi: kuinka kerrotaan selkokielellä, että profetiat eivät ole kaikkien ymmärrettävissä, eivätkä ole myöskään takuutuotetta.
    Ateistithan ovat ulkona raamatun ymmärtämisestä muutenkin, joten se aten psyyke on ihan oma juttunsa, ei raamatullinen, profetaallinen viitekehys lainkaan.

    Äänestä

  • Ymmärtääkseni läheskään kaikki Raamattua työkseenkään tutkineet ihmiset tai uskovaiset eivät ole asioista samaa mieltä.

    Mikähän siis takaa sen, että avaajalla tai jollakulla muulla täällä on asioista oikea ymmärrys & tulkinta?

    Äänestä

  • InhottavaRealisti kirjoitti:

    Ymmärtääkseni läheskään kaikki Raamattua työkseenkään tutkineet ihmiset tai uskovaiset eivät ole asioista samaa mieltä.

    Mikähän siis takaa sen, että avaajalla tai jollakulla muulla täällä on asioista oikea ymmärrys & tulkinta?

    Mikä takaa ja mikä takaa.
    Inhottavan keltainen neste päässä takaa ateistille kaiken.

    Raamatunsana uskovalla ja Jeesuksen Kristuksen tunteminen ovat asioita, joista ateisti on ulkona.

    Kuten olen aiemmin todennut, että inhottavalle realistille pitää kirjoittaa selkokielellä. Ymmärryksensä ei riitä tavalliseen vuorovaikutukseen.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


VesaNasareth kirjoitti:

http://www.tv7.fi/vod/player/?program=44207

Isännän Pöydässä

Pyysi näkyä, jollaisena Herra näkee seurakunnan lopun aikana.

Näki ensin valtavasti uskovia. Herra vähensi niitä selventääkseen kuvaa, kunnes jäljellä oli kymmenen. Näistä kolmella oli Raamatut käsissä ja he hakkasivat niillä päätään. Seuraavat kolme polttivat omia vanhoja vaatteitaan, joiden polttamisesta ei tuntunut tulevan loppua. Sitten kolmella oli Jumalan sota-asun ja Jumalan voima oli heidän ympärillään. Mutta missä oli kymmenes. Hänellä ei ollut aikaa olla siinä.

Kristikunnassa keskitytään liiaksi siihen, että lyödään Raamattua lisää ja lisää. Tutkitaan ja tutkitaan. Tekisi ennemmin sitä, mitä on jo oppinut. Toinen ryhmä käsittelee omia syntejään niin paljon, etteivät he pääse niistä yli koskaan. Kolmas ryhmä oli se, joka vain nautti voimasta, mutta he eivät tehneet mitään, vain seisoivat.

Herra sanoi. Minä näytän sinulle vielä jotain. Hän vei niiden ihmisten taakse. Kahdella ryhmällä ei ollut takana vaatteita ollenkaan. Herra sanoi, että he vain pyrkivät osoittamaan olevansa vanhurskaita, mutta he ovat hyvin haavoittuneita. Yksi joka ei ollut paikalla, hän oli etsimässä sieluja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu