Apuaaaa!!!!

Ei.

Totta kai voi. Itse asiassa pillerit yleensä monimutkaistavat ja potentiaalisesti kroonistavat ongelman. Sinun pitää pureutua syihin minkä vuoksi saat paniikkikohtauksia. Mikä elämässäsi on niin stressaavaa vai ikävää, että reagoit noin.
Lähde vaikka tästä liikkeelle:

Psyykkisten ongelmien lääkkeetön hoito
http://areena.yle.fi/1-1450482

Syiden selvittäminen ei aina auta pääsemään irti oireista, jotka jatkavat omaa elämäänsä vuodesta toiseen ilman syytä.

Syiden selvittäminen on siitä huolimatta syytä tehdä, muutoin sitä on itsensä kanssa hukassa.

Voi. Itse kärsin paniikkihäiriöstä vuosia, enkä koskaan hakenut niihin mitään apua. Aloin lukemaan juttuja ph:stä eli ihmisten omista kokemuksista sekä lääketieteen julkaisemia juttuja. Sitten pysähdyin miettimään, että miksi minä saan niitä. Totesin, että yksinkertaisesti kuormittava elämä oli syy miksi ph:öön sairastuin. Ja se kuormitus ei ollut vain pelkästään talousasioista, työstä ja opiskelusta jne normiasioista, vaan koko elämästä tuli "normaalin" elämän kuormituksen ja paniikkihäiriön yhdessä luoma monimutkainen ahdistava vyyhti kaikenlaista. Kun ph alkoi syömään miestä, niin normiaskareetkin alkoi tuntua raskailta ja kohta mun elämäni oli huonosti hoidettuja asioita, epäselvyyksiä, laiskuutta, makaamista, työttömyyttä, veltostumista, lihomista... ja ne kaikki oireet... väsymys, uupumus, kurkun kuristaminen, palantunne kurkussa ja ruokatorvessa, hikoilukohtaukset, lämpöily, paniikkiherätykset kesken unien, päänsäryt, vihlomiset, rytmihäiriöt, vatsantoiminnan häiriöt... lista on pitkä kuin nälkävuosi. Kaikki tämä johti kierteeseen, jonka ajattelin vievän mun hengen. Ph ja luulotauti kun näyttää olevan läheiset riivaajakumppanit. Kun pohkeessa vihlaisi, tai jalkaa särki, niin heti aloin pelkäämään veritulppaa. Rytmihäiriöt tuntui sydänpysähdyksen ennakoivilta. Kurkun kuristaminen sai tuntemaan, että tukehdun, keuhkoissa jotain vikaa.. jne jne jne. Lopulta olin koko ajan lievässä paniikissa ja pelossa, hyviä päiviä oli todella harvoin. Pelkästään pelko ph:stä tai kontrollin menettämisestä sai tunteen, että tietoisuuteni voi kadota, tavalla toisella... sekoan, aivoni menee muussiksi, tai jotain. Se sisäinen synkkyys, pimeys, ja repivä piina on todella kauhea tunne. Ja kun sen tietää asuvan sisällään, niin se ylläpitää sairautta.

Kadun kyllä, että en hakenut koskaan apua. Kun tällainen tavallinen tallaaja vain saattaa sotkea elämänsä entistä kaoottisemmaksi ja ahdistavammaksi, niin kuin kävikin. Aivan turhan kauan tuhlasin elämääni ja voimiani. Kuitenkin sitten lopulta selätin ph:n. Aloin vain huolehtimaan enemmän terveydestäni. Pistin ruokavalion uusiksi, jostain sain lisää energiaa ja terveemmän olon. Se auttoi saamaan paremmat yöunet. Ja voi eläimen käsi sitä iloa hyvin nukutun yön jälkeen. Tosin se oli aina lyhytaikainen ilo, mutta silti. Se kannusti jatkamaan. Kun vähitellen sain arjesta kiinni, asiat hoidettua huolellisesti ja järjestelmällisesti, ja kun sain painoa pudotettua, niin huomasin, että alan toipumaan. Uni ja oikea ravinto on todella tärkeä osa taistelussa ph:tä vastaan. Ja kun sen saat itse aikaan, eikä lääketeollisuuden kemikaalit, niin voitonriemu on sitä suurempi. Näissä mielen ongelmissa kun alkaa nojaamaan liikaa nappien varaan, niin oireet vain lievenee, mutta sairaus pysyy.

Ph:ssä muuten kun se todellisuus hämärtyy ja ote todellisuuteen, niin löysin asian, joka pitää siinä kiinni. Se voi olla mikä vain, mikä antaa hyvää fiilistä tai mihin liittyy hyviä muistoja. Itselläni se sattui olemaan Aku Ankan piirretyt:) En tiedä mistä se johtuu, mutta aina kun huomasin, että kohtaus alkaa, niin laitoin youtubesta Donland Duckia pyörimään. En osaa sanoa, miksi se auttoi. Se vain sai pysymään todellisuudessa ja rauhoitti mieltä ja lievensi kohtauksen pahinta piikkiä:)

Tiedän... tai luulen tietäväni... että ph on tuolla sisälläni jossain. Pelkkä sen tunteen tietäminen, kun sen on itse kokenut, saa välillä ajattelemaan, että tuleeko se mörkö sieltä vielä esiin:) Nyt on kuitenkin kohta vuosi edellisestä kohtauksesta. Elämäni on jo ihan normaalia. Ei tarvitse edes sosiaalisia tilanteita vältellä:) Tällaiset asiat kannustaa. Kaipa ne normiasiat, joihin huomaa pystyvänsä, on ne jotkaa pitää terveiden kirjoissa.

Hyvä kirjoitus - itsellä oli ihan sama kuvio. Paniikkihäiriöihin ja ahdistukseen oli syynä liian kova kuormitus työssä ja kotona. Kuormitusta vähennettiin ja lisäsin enemmän terveitä elämäntapoja ja sos.kontakteja. Ja jos on sopivasti virikkeitä, on selvästi helpompi olla. Jos on liikaa jouten, alkaa helposti miettimään synkkiä asioita.

2 vuotta siihen meni ennen kuin pystyin selättämään oireet.

Minulla iski kerran paniikki kassajonossa joka ei liikkunut mihinkään,tuntui et kaikki olis tuijottanu mua,pelkäsin että pyörryn tai en hallitse itseäni.Kädet vapisi, kuumotti ja olis tehny mieli juosta pois ja jättää kauppakärry siihen mut piti vaan kestää.En tiedä mikä sen teki mut en hetkeen käyny kyseises kaupas.Myöhemmin rohkaistuin ja ajattelin et tuijottakoot kaikki ei täs kuinkaa käy ja ei käynytkää,pitää vaan kohdata pelkonsa.

EFT auttaa!!! Mutta siinä pitää olla paniikkihäiriön syyt selvillä. Niitä (traumoja) sitten voi poistella yks kerrallaan.

Sairastuin yli kymmenen vuotta sitten paniikkihäiriöön, psykoosiin ja vakavaan masennukseen. En halunnut mennä osastohoitoon vaan avohoitoon. Ihmettelen miksei minua pakotettu, koska olin aika sekaisin, vääntelin kelloa väärään aikaan, jolloin tyttäreni myöhästyi linja-autosta. Lupasin viedä tyttäreni kouluun autolla, mutta kun lähdimme ajamaan, sanoin tyttärelleni, että palataan takaisin, sitä tein monta kertaa, ja tyttäreni hermostui siitä minulle. Kun sain lääkityksen kuntoon, alkoi mieleni paranemaan. Sairastuin myös paniikkihäiriöön, mutta pääsin siitä eroon vasta vuosien päästä, kun hoitava lääkärini vaihtui. Uusi lääkäri vähensi rajusti lääkkeitäni ja en syönyt enää kuin kaksi kertaa päivässä lääkkeitä ja vain 5 aamulla ja 5 illalla. Ennen söin 4 kertaa päivässä lääkkeitä esim. lääkkeeseen, johon jää usein koukkuun eli zanoriin. Minulle ruvettiin antamaan escitalopramia, jolloin pääsin kerralla eroon paniikkikohtauksista. Kohtaukseni olivat ennen rajuja, koska en pystynyt menemään kauppaan kolmeen päivään ja vasta kun maito oli täysin loppu, minun täytyi mennä sinne, koska asuin silloin yksin erottuani miehestäni. Kysyin hoitavalta lääkäriltäni, onko escitalopram uusi lääke, kun sitä ei oltu aiemmin minulla kokeiltu. Hän sanoi, ettei se ole uusi, vaan vanha sellainen. Aloin käymään myös terapiassa psykiatrilla, jolloin sain tukea elämääni. Erottuani miehestäni, ei minun tarvinnut odottaa joka viikonloppu, milloin herra suvaitsee tulemaan kotiin. Hän joi koko viikonlopun perjantaista sunnuntaihin 20 vuoden ajan. Kun pääsin irti parisuhteesta, tunsin että aloin vasta silloin paranemaan. Asuin ja asun nyt yksin ja olen onnellisempi kuin koskaan. Lapset ovat muuttaneet pois kotoa ja olen viisinkertainen elämänsä takaisin saanut mummeli. Toivon, ettei kukaan nainen hautaudu kotiin vaan etsii uutta elämää, joka on siellä jossain odottamassa sinua. Minulla olisi kerrottavana vaikka kuinka paljon asiaa, aloin myös uskoa Jumalaan. Aina kun palasin toisen tyttäreni luota kotiin, ajattelin mielessäni, että älä hyvä Jumala anna nyt kenenkään tulla minua vastaan(polkupyörällä). Luulin, että joku voisi huomata, etten ole normaalin näköinen. Usein minua vastaan ei tullut ketään ja siitä lausuin Jumalalle sanat, että kiitos ettei tullut.

kilpirauhaslääke auttoi minua vajis oli ilmeisesti syy siihen.

Ei.