SUOMESSA LIIKAA TUOTTAMATONTA "TYÖTÄ"

Suomin on palkannauttijoiden luvattu maa.

Täällä "työtätekevät" elävät herroiksi, ajelevat uusilla autoilla ja rakentavat uusia lukaaleja kovilla palkoillaan.

Mutta mistä tuo raha oikein tulee?

Se on kuntien ja valtion velkarahaa millä mässätään: kyse on kollektiivisesta velanotosta.

Maatalouskin pyörii kollektiivisen velanoton varassa kolhoosityyppisesti.

Suomessa eletään herroiksi mutta velaksi.
3991
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 39

Vanhimmat

Suomessa on liikaa noita virkamiehiä väestömääräänkin verrattuna. Joutavan päiväisiä
" Nolla tutkijoita ja paperin pyörittäjiä ". Puhumattakaan noista mamutus bisneksessä puuhastelevista tuki-, apu-, suoja-, ymmärtäjä-,tulkkaus-, ja hoivahenkilöistä.
Että silleen.

Äänestä

Toinen virkamies nostaa toisen palkkaa ja tosinpäin.

Äänestä

90-luvun alussa alettiin velkarahalla keksimään julkiselle sektorille jotenkin tekemistä eli työllistämään, lähinnä demareita ja luomaan samalla yhä tiiviimpää demarin virkamiesyhteistyö järjeSStelmää...

Äänestä

Valtion talous tasapainottuu kunhan turhasta työstä luovutaan.

Perusturva tulee edullisemmaksi kuin kovien palkkojen maksaminen kovine kuluineen yms.

Äänestä
  • Paljon parempi tapa on lopettaa laiskojen loiseläjien turhat elättämistukiaiset.
    varmasti alkaivat kaikenlaiset työpaikat kiinnostaa kun loppuisi tämä järjetön hyysääminen ja verovarojen täysin hukkaanheittäminen.

    Äänestä

Kovat ovat palkat tosiaan. Isoja kivitaloja rakennetaan ja isoilla uusilla maastureilla ja farmareilla ajellaan. Päiväkotien pihat täyttyvät aamuisin isoista maastureista ja muista luxuskärryistä.

Äänestä
  • Suomessa on jo jonkin verran perittyä omaisuutta, lähinnä asunto-omaisuutta. Eikä tarvitse olla mikään erityisen rikaskaan tapaus.

    Tiedän eräänkin tapauksen Helsingistä, jonka yo-juhlissa naureskeltiin, ettei tarvitse pojan tehdä töitä koskaan, koska perii sekä isän että äitinsä vanhempien puolelta kämpät Helsingistä. Siinä oli hädintuskin täysikäisestä tulossa viiveellä multimiljonääri.

    Ihan tavallisesta perheestä oli kyse, jonka isovanhemmat taisivat olla vieläpä 50- ja 60-luvuilla Helsinkiin työn perässä muuttaneita duunareita. Sattuivat olemaan oikeaan aikaan liikenteessä.

    Helsinkiin on luotu asumisesta sellainen business, että sieltä tulevat ostamaan asuntoja jopa Amerikan eläkerahastot, koska se on niin tuottavaa ja harvassa paikassa rahan arvo säilyy riskittömästi kuin Suomessa, missä asuminen on kansankapitalismia parhaimmillaan ja valtiovallan erityissuojeluksessa. Kuten edellisestä nähdään, sillä taotaan ihan tavisperheissäkin kovaa pätäkkää.

    Samaan aikaan asumistukien määrä menee katosta läpi, yritykset taivastelevat työntekijöiden puutetta pääkaupunkiseudulla, asutaan ahtaammin ja laaduttomammin kuin muissa Pohjoismaissa ja ihan tavallista palkkaa nostavakin duunari on jokaisen vuokranmaksuerän jälkeen puilla paljailla.

    Suomessa on vain niin kova tuo usko kapitalismin voimaan höystettynä sillä, että osa kerää hillot taskuun ja toiset saavat maksaa itsensä kipeiksi - systeemi on suunniteltu sillai kierästi. Harvat viitsivät katsoa, miten tuo järjestelmä toimisi parhaimmin kokonaisuuden kannalta. Tällä hetkellä asuminen vie keskimäärin yli 50% suomalaisten tuloista, vaikuttaa kuluttamiseen ja on johtanut kotitalouksien massiiviseen velkaatumiseen (asuntolainat). Suomessa ei oikein tunnuta handlaavan tätä kokonaisuutta.

    Osa tottakai sitten asuu sen seurauksena kivitaloissa ja ajaa maastureilla. Todellisuudessa esimerkki kertoo kuitenkin siitä, että kyse ei ole tuottamattomasta työstä vaan PÄÄOMASTA, joka kasvaa korkoa korolle periaatteella. Se se vasta tuottamatonta onkin, koska työtä tehdään nimenomaan pääomalle, sen kasvattamiseksi ja joku muu kuin työntekijä kerää ne hillot.

    Suomessa pääomatuottojen suhde maksettuihin palkkoihin kääntyi ylösalaisin 90-luvulla. Nykyisellään maamme BKT koostuu enemmän pääomatuloista kuin palkasta ja omituisinta tässä on se, että pääomatuloja kohdellaan silkkihansikkain. Lopputulos on se, että jos haluat rikastua ja itsekin päästä ajelemaan maastureilla, unohda työnteko ja keskity OMISTAMISEEN. Se tuottaa, ainoastaan köyhät tekevät työtä.

    Äänestä

Täältä on lähteny ja lähtee kaikki teollisuus että saadaan tilalle lisää paperinpyörittäjiä. Se uus paperitehdas sentään tulee ei voi kaikkee aina myydä pois ja irtisanoo loputtomiin

Äänestä

Kun tuottava työ siirtyy afrikkaan, aasiaan ja intiaan, voiko suomeen jäädä muuta kuin tuottamatonta työtä?

Äänestä

Maatalouteen laitetut rahat näkyvät meille elintarvikkeiden halpoina tuottajahintoina.
Kauppias se roisto on, joka viisin/kymmenen kertaistaa hinnat.

Äänestä

määrittele tuottamaton työ? Mitä se sellainen on? KUinka paljon sitä on?

Velaksi? No tottakai yleensä asunnoja, autoja jne ostetaan velalla, aika harvalla on tilillä 500.000 makaamassa että jos vaikka kämpän ostaisi!
IHan normaalia on hankkia asioita velaksi, oli sitten yksityishenkilö tai yritys

Äänestä
  • Henkilö saa palkan verovaroista ja maksaa takaisin osan veroina niin kysyn :ONKO HÄN VERONMAKSAJA?
    TÄTÄ VÄKEÄ PITÄISI VÄHENTÄÄ. ja viimeisen 20 vuoden aikana sitä on vain lisätty.
    Kukaan politikko ei uskalla tätä ottaa esille koska se on poliittinen itsemurha.
    Kenen NYKYISISSÄ leikkauslistoissa on puututtu tähän?

    Äänestä

  • Valtio on ainakin vähentänyt väkeään melko rajusti. Valtiolla on huippuvuosina 70 luvulla ollut 250000 työntekijää ja nykyään on alle 80000 (joista puolustusvoimien ja poliisin osuus on n. puolet), mikä on 3 % työvoimasta.

    Äänestä

  • Osa selittyy valtio yhtiöillä jotka ei ole luvussasi mukana.

    Äänestä

Turhan työn lisäksi Suomessa tehdään hyvin paljon pahaa työtä.

Äänestä

Julkisella sektorilla on 670 000 työntekijää. Näisät ainakin joka neljäs on piilotyötön, jolle on annettu pöytä ja palkka, mutta mitään lisäarvoa ei puuhastelusta synny. Monesti päin vastoin.

Toisaalta hekin kasavat veroja, joten lopulta lienee melko yhdentekevää onko reilusti työttömänä vai julkisessa suojatyöpaikassa. Yksi työtön maksaa joka tapauksessa yhteiskunnalle 20 000 e vuodessa, keskimäärin.

Äänestä
  • Velkaantumisen keskeisin syy on työttömyys. Todellisuudessa työttömiä on lähes puoli miljoonaa. Näistä kertyy kuluja 10 mrd vuodessa.

    Äänestä

  • Julkisella sektorilla on töissä myös mm;
    - poliisit
    - palomiehet
    - sotilaat
    - rajavartijat
    - opettajat
    - lääkärit
    - sairaanhoitajat

    niin mitkä niistä ajattelit olevat turhia?

    Äänestä

  • vai_niin kirjoitti:

    Julkisella sektorilla on töissä myös mm;
    - poliisit
    - palomiehet
    - sotilaat
    - rajavartijat
    - opettajat
    - lääkärit
    - sairaanhoitajat

    niin mitkä niistä ajattelit olevat turhia?

    Kaikki ovat välttämättömiä. Korkeintaan voidaan tehostaa toimintaa, jotta samalla porukalla saadaan enemmän palveluita aikaan.

    Äänestä


Kaiken maailman itikapieruille on oma professuurinsa ja siihen iso tutkijakööri. Kaiken maailman asiantuntijoita löytyy ihan tolkuttomasti joutaville asioille. Jokaiselle eduskunnassa piipahtaneelle (ja niiden siskon kummin kaimoille) järjestetään eläkevirka ja jos ei ole, keksitään uusi. Siinä muutama esimerkki tuottamattomista töistä. Ne saa kaikki heti lakkauttaa. Pörssikeinottelijoiden tuotot verolle. Osinkoja saa jakaa vain voitollisesta liiketoiminnasta. Talvivaarastakin kupattiin osinkoja miljoonatolkulla, vaikka euroakaan ei tuottanut. Ei näin! EU:lle rahan syytäminen tarkistukseen ja miljoonavirat uudelleen harkintaan, jne... Näillä eväillä rupeaa raha riittämään tässä valtakunnassa.

Äänestä
  • Kyllähän koulutus ja tutkimus on erittäin tärkeää, eikä mitään turhaa!
    Ilman "tutkijaköörejä" meillä olisi jäänyt moni asia tekemättä ja keksimättä,
    ihan nyt vaikka elektroniikkateollisuus!

    "Pörssikeinottelijoiden tuotot" ovat verollisia! Mistä olet sellaista saanut päähäsi etteikö sijoituksista makseta veroa? Niin, ja osinkoja tosiaan ei voi jakaa kuin voitoista ja mitä tulee yksityisiin yrityksiin, niin nehän voivat tehdä mitä haluavat! Täällä on ihan turha itkeä mitä pörssiyhtiöt tai yksityiset yritykset tekevät!

    Äänestä

  • Koko pörssi on pelkkä pyramidihuijaus.
    Paremmin menisi ilman pörssejä.

    Äänestä

  • Ilmanpörssejä kirjoitti:

    Koko pörssi on pelkkä pyramidihuijaus.
    Paremmin menisi ilman pörssejä.

    Venäjälläkin on jo nykyään pörssi.

    Äänestä

  • Suomalainen itsetunto ei kestä nokian nousun todellisia syitä.
    Tauno Matomäki tietää syyt mutta ei kerro

    Äänestä

käsite "tuottamaton työ" lähtee alunperin liberaalikapitalistisesta näkemyksesta että homma toimii mutta sitä pitää tehostaa eli siis automatisaatio, vähempi porukka tekee enemmän, ulkoistus, sun muu jolla tehdään omistava luokka rikkaammaksi. yksinkertaisimmillaan. EI. suomessa ei ole tuottamatonta työtä vaan luontaista AHNEUTTA. niin kunnallisella kuin yksityisellä puolella. joten aloittaja on porvari idiootti. massatyöttömyytemme on pohjimmiltaan syntynyt siksi että halutaan pitää massiivinen työreservi josta valita jyvät akanoista. ettei tapahtuisi kuten 80 luvulla jolloin oli "työntekijöiden markkinat" eli siis kilpailua ei ollut. 90 luvulta lähtien on yhteiskuntamme pidetty tasaisesti " työnantajien markkinat" tilassa. joko tekaistuilla lamoilla tai nykyisin maahanmuutolla.

Äänestä

Joo, noita lähihoitajia ja muita amiskassa käyneitä vaan ei mitään oppineita on pilvin pimein. Yksi filippiiniläinen vastaa kahtakymmentä suomalaista.

Äänestä
  • sinä siis olet malliesimerkki työn tuottavuuden maksimoinnissa. luultavimmin typerä ylisuoriutuja joka kokee työyhteisön halveksittavaksi oman kateutensa takia. olettanen että äänestit kokoomusta tai keskustaa. haluat suomeen halpatyövoimaa kaukoidästä. pääsee pompottamaan ja polkemaan työn hintaa. onneksi suomessa on viellä ay liike voimissaan. vitun riistäjä.

    Äänestä

Loispummivirkailijat ovat jokaisen vihollisia. He ovat ammattivarkaita.

Äänestä

Yleisradiolla varsinkin 70 ja 80-luvuilla turhaa väkee oli niin paljon että aika kulu suurella osalla kahvia juodessa ja tuolileikkejä pelatessa

Äänestä
  • Nykyään ne napinpainajien apulaiset sitten somettelee kaiken päivää

    Äänestä

Tuottavan työn tunnistaa YKSINOMAAN siitä, että siitä maksetaan liian vähän sen takia, että tuottamattoman työn tekijöille on varaa maksaa moninkertaisesti suuremmat palkat!

Äänestä

Tuohon aika yksinkertainen vastaus, joka on ilmeinen, mutta jota ei ole vielä Suomessa kokeiltu; nimittäin ulkoistetaan ne paperinpyörittämiset Intiaan. Siellä voidaan tehdä päätöksiä 600-800e/kk verrattuna Suomen 3000-4000e/kk.

Äänestä

Toivottavasti uusi kepuhallitus ei ala tekemään tulonsiirtoja maakuntiin äänestäjien tyydyttämiseksi.

Niitä voidaan nimetä vaikka työttömyydenhoitorahoiksi tai bioenergiarahoiksi mutta samasta asiasta on kysymys, siis turhasta ja tuottamattomasta työstä.

Miksi maksaa esim palkkatukia korpiin työttömien työllistämiseksi puuhapajoilla kun oikeaa työtä olisi tarjolla muualla, eikö paremminkin pitäisi tukea sitä?

Äänestä

Kyllä, täällä on aivan liikaa väkeä, jotka eivät ole riittävän tehokkaita. Työmarkkinat tulisi säätää niin, että Suomessa olisi pysyvä 50 prosentin työttömyys. Työntekijöiden palkat tulisi puolittaa. Ja kannustimeksi sopisi hyvin työttömyyskorvauksien lopettaminen kokonaan. Näin saataisiin Suomi jälleen hyvinvoinnin tielle.

Äänestä

Ehdotan työttömien maakuntamatkoja. Työtön voisi vaikka perheensä kanssa kierrellä Suomea ja katsella mikä voisi olla sopiva seutu, niin työnteon kannalta kuin muutenkin, asettua asumaan. Matkalippujen jako tulisi aloittaa paikallisissa työkkäreissä mahdollismman pian.

Äänestä
  • Ei tarvitse paljon kierrellä, sillä Suomen työpaikat löytyvät pääkaupunkiseudulta.

    Äänestä

Monessa asiassa on tarkistamisen varaa,mutta varsinainen ongelma on sairaassa yhteisvaluutassa ,joka velkaannuttaa reunavaltiot hitaasti mutta varmasti.

On turhaa ja suorastaan edesvastuutonta tuhlata henkisiä ja taloudellisia resursseja "uudistuksiin" jotka jäävät lähinnä kosmeettisiksi. Varsinainen vika on korjattava ennen kuin kaikki täällä tehtävä työ muuttuu tuottamattomaksi. Suomeen investoidaan vain siinä tapauksessa ,että muualla ei kapasiteetti riitä. Sen takia taloutemme nousee aina jälki junassa,jos silloinkaan.

Todellisena vaarana on se,että jos muualla talous nousee niin tämä lähtee nostamaan myös korkotasoa ,mutta täällä ollaan edelleen jumissa ja entistä velkaisempia johtuen alhaisesta korkotasosta nyt.

Pankit ennustavat korkojen nousua sitten kun EKP lopettaa osto ohjelman n,1,5 vuoden päästä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


TheGround kirjoitti:

Suomin on palkannauttijoiden luvattu maa.

Täällä "työtätekevät" elävät herroiksi, ajelevat uusilla autoilla ja rakentavat uusia lukaaleja kovilla palkoillaan.

Mutta mistä tuo raha oikein tulee?

Se on kuntien ja valtion velkarahaa millä mässätään: kyse on kollektiivisesta velanotosta.

Maatalouskin pyörii kollektiivisen velanoton varassa kolhoosityyppisesti.

Suomessa eletään herroiksi mutta velaksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu