Kertoili ihan pokkana kaikenmaailman säästöistä,-leikkauksista. 10tonni kuukaudessa tulee vaan tiliä, että nyt kaikki köyhät apuun leikkauksiin. Tässä muutama neuvo leikkauksiin: Kansanedustajien määrä vähennetään sen verran kun on meppejä. Kansanedustajien avustajat kaikki pois. Tami Tamminen alasti studioon, veden kulutus laskisi oksennusten vuoksi weskin myötä, tai lisääntyisi ihan vit usti.
Jan Vapaavuori huumorimiehiä.
kiekkoper--seen
1<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Tämä olisi ollut kelpo kommentti ilman aivojen tyhjennysosaa eli viimeistä virkettä. Kaikki kymppikerhoon kuuluvat mukaan säästötalkoisiin ja Arkadianmäen väki puoliksi, niin että tavalliset ihmiset tietävät ja näkevät, että kaikki osallistuvat. Nythän otetaan vain niiltä, joilla ei ennestäänkään ole.